Tuulen puhallus yössä - the end

(( Eli harinezumi ja Tuuli paikalle ))


Ilta oi kulunut leppoisasti juoksien ja taukoillen, ja nyt yö lipui laaksoon. Itäinen tasanko pimeni tummaksi eikä siellä erottanut paljoakaan. Hahmo kulki yössä kävellen rauhassa eteenpäin vailla päämäärää.

Ruoste läähätti hieman mutta se nautti viileästä ilmasta koska pakkanen oli noussut, oli sillä hieman kylmäkin. Siro oli lähtenyt laaksosta, joten sillä ei enään ollut kumppania. Suru oli ollut melkoinen, mutta uros alkoi jo päästä yli tapahtumasta. Löytäisiköhän se koskaan uutta rakkautta ?

- "Pfft " - Kuului Ruosteen hengitys kun se istahti keskelle tasankoa, kuopan viereen jonka Siro oli kaivanut. Nyt kolo oli täyttynyt hieman lumesta, mutta Ruoste kaivautui sinne sisälle. Se haistoi melkein nartun hajun. Pieni suru tuli taas urosken mieleen ja se käpertyi kerälle kolon nurkkaan.

Tuuli kuljeskeli yksikseen. Se oli ajautunut laakson ulkopuolelle, sillä ravintoa ei ollut löytynyt laaksosta. Laakson ulkopuolelle meneminen oli kannattanut, sillä se oli saanut rusakon ja tallusti kohti laaksoa.

Pimeällä oli mukavampi liikkua, sillon tuntui turvallisemmalta. Se haistoi lähellä suden ja pian näkökenttään, hukkasen oikealta puolella, näkyi pesän tapainen kolo. Tuuli katsoi sitä korvat höröllään ja häntä rennosti selän jatkeena. Se kallisti pienesti päätään ja hiipi lähemmäs varuillaan. Nykyään täytyi olla varuillaan kaikkialla. Hyvä että sai edes nukkua rauhassa, ilman että joku hyökkäisi kimppuun.

Ruosteen tarkat korvat aktivoituivat ja se avasi silmänsä ja nousi ylös. Uroksen niskakarvat nousivat pystyyn ja se oli varuillaan ja liikkumatta.

" Kuka olet ? Tule esiin ! " Ruoste huusi ja katseli ympärilleen. Se haistoi vieraan olevan lähellä, joten se liikutti ainoastaan korviaan valppaana ja valmiina puolustautumaan.


Yö oli pimeä, mutta silti siellä erotti suden ruumiin, ja nyt Ruoste tuojotti tuota varjoa. Oliko toinen vihollinen vai ystävä ?

Tuuli hätkähti yhtäkkisiä sanoja, jotka tulivat kolosta. Se otti hieman etäisyyttä ja asteli kolon suun eteen, valmiina puolustautumaan, mikäli joku hyökkäisi. Se ei nähnyt kuka pesässä oli. "Veit sanat suustani." Tuuli totesi lyhyesti. Se odotti, että toinen esittäytyisi. Sitä ei tiennyt, oliko toinen vihollinen vai ei. Pystyisi hyvinkin olemaan. Ääni ei kuulostanut kovin ystävälliseltä, mutta toisaalta kuka tahansa olisi varuillaan, jos joku hiippailisi pesä lähettyvillä.
Tuuli tyytyi odottamaan vastausta tai reaktiota.

Ruoste kuuli puhetta ja asteli hieman edemmäs. Se ei nähnyt kunnolla toista, mutta arveli että olisi hyvä esittäytyä...

" Olen Ruoste, tule lähemmäs niin näen sinut paremmin... " Uros sanoi japiti silmänsä kiinni toisessa sudessa. Ties mitä voisi tapahtua jos se ei olisi valppaana.


Kolo jossa se oli maannut, oli urokselle tärkeä paikka. Se suojelisi sitä, ja jokupäivä kun se löytäisi uuden rakastetun se toisi nartun tänne. Kolossa oli enemmän muistoja, tai ainakin siellä oli ne tärkeimmät.

Tuuli oli tyytyväinen saadessaan vastauksia edes joihinkin kysymyksiin. Narttu epäroi hetken ennekuin astui pari pientä askelta eteenpäin. Kolossa oli selvästi susi, mutta Tuuli ei nähnyt muuta kuin suden piirteet. "Olen Tuuli. Tule ulos." Se sanoi lyhyesti. Tuuli laski päänsä alemmas, pitäen silmät naulittuina Ruosteeksi itsensä esittäytyneessä sudessa. Jos toinen tekisi nyt äkkiliikkeen, Tuuli pakenisi yhtä nopeasti kauemmas. Ilmapiiri tuntui jännittyneeltä. Tuuli ei ollut odottanut törmäävänsä toisiin susiin laakson ulkopuolella, varsinkin, kun sen ei ollut tarkoitus viipyä siellä sen pidempään.

Ruoste asteli eteenpäin valppaana kunnes erotti toisessa hieman piirteitä. Toinen oli siis Tuuli.

" Hei vain Tuuli " Uros sanoi kohteliaana, ja hymähti vaisusti. Sen häntä heilahteli parisen kertaa, mutta sitten se jäi seisomaan Tuulen eteen korvat hörössä. Kuuluiko toinen kenties toiseen laumaan ?

Nyt se näki toisen suden tarkemmin. Ruoste ei vaikuttanut vihamieliseltä, päinvastoin. Tuulikin antoi toiselle pienen ja varovaisen hännäheilautuksen. Narttu haisteli huomaamattomasti toisen hajua ja yritti pistää sen mieleensä. "Taidat kuulua johonkin laumaan... Mitä laumalainen tekee näin kaukana laumansa rajoilta?" Se kysyi. Ruosteen hajun seassa oli pieni häivähdys lauman hajua. "Eikö laumalaisen kuuluisi olla laumansa psillä, ennemmin kuin tekee oman?" Se kysyi ja katsahti koloon, missä toinen oli hetki sitten ollut. Varsin epäilyttävää, jos Tuulilta kysytään. Narttu päätti olla edelleen varuillaan.

Ruoste naurahti hieman, mutta ymmärsi toisen sanat hyvin. Tottakai sen kuuluisi olla pesillä.

" Kuulun Haukan laumaan. Ja matkaan reviirille jahka aurinko nousee. Täällä katsos minä ja rakastettuni kohtasimme. Muistan vielä kuinka Siron kaunis valkea turkki heilahteli tuulessa ja sen ujo nauru kuului kun se kaivoi tätä pesää. Se aikoi tulla mukaani Haukan laumaan, tai ainakin niin oli suunnitelmamme. Mutta toisin kävi... " Uros sanoi ja hidasti sanojaan. Suru tuli taas Ruosteen mieleen ja se luimisti korviaan.

" Siro lähti ystävänsä Papun kanssa pois laaksosta... Vain ulvahdus kuului hyvästeiksi " Ruoste sanoi ja se kävi istumaan.

Tuuli kuunteli toisen lyhykäistä kertomusta hiljaa. Kun se mietti asiaa omalle kohdalle, se ei ollut koskaan menettänyt mitään. Vanhasta laumastaan se oli lähtenyt omasta tahdostaan ja uudesta myös. Tuuli mietti. Se ei oikeastaan kaivannut kumpaakaan. Se oli löytänyt paikkansa laaksosta, eikä näin ollen kaivannut ensimmäiseen laumaansa nälän keskelle. Tuuli tiesi, että tulisi aika, jolloin he sysäisivät Veren vallasta, aivan varmasti. Tuuli oli keskittänyt kaiken tahdonvoimansa siihen ajatukseen. Sen täytyi vain odottaa suunnitelmien etenemistä ja toimeenlaittamista, lisäksi sen täytyisi tehdä oma osuutensa. Kun asiat olisivat järjestyneet, kaikki olisi jälleen ennallaan. Tuuli kaipasi ystäviään, mutta se tiesi, että se tulisi näkemään heidät ennemmin tai myöhemmin. Tuulin ikävä ei varmaankaan olisi niin suuri, kuin Ruoste antoi omastaan ymmärtää. Narttu nyökkäsi toiselle ajatuksissaan. "En ole varma, miltä se tuntui -tuntuu. Varmaan ikävältä..." Tuuli kommentoi Ruosteelle.

Ruoste naurahti kebyesti. Mutta myös surullisesti.

" Minulle käy aina näin. Ensin Surma jättää kuin ruhon, ja sitten Siro lähtee. Ehkä rakkaus ei koskaan osu kohdalleni " Uros sanoi ja heilautti vaimeasti häntäänsä. Surman se oli tavannut kaksi kertaa ja rakastunut. Silti naaras ei välittänyt Ruosteesta samalla tavalla. Sitten oli löytynyt Siro. Naaras joka sai uroksen sydämmen pamppailemaan. Mutta oliko kaikki turaa ? Ei, mikään ei ollut turhaa.

Tuuli kuunteli jälleen Ruosteen kerrontaa hiljaisena. Nyt se uskaltautui istahtamaan alas, sillä se uskoi, ettei toinen hyökkäisi kimppuun. Yksikään Ruosteen mainitsema nimi ei ollut Tuulelle tuttu... Narttu pisti nimet mieleensä tulevaisuuden varalle.
"Kyllä sinäkin vielä jonkun löydät... Usko pois. " Se sanoi ja heilautti rohkaisevasti häntäänsä. Joskus kun sitä vähiten odottaa, se joku voi kävellä vastaan aivan sattumalta. Tuuli hymyili ajatukselle. Kuinka oikeassa sanonta olikaan.

Ruskoturkki hymähti vaimeasta, ja sen korvat liikkuivat hieman. Se tiesi tuon olevan täysin totta.

" Niin... Samalla tavalla kävi minulle ja Sirolle " Uros sanoi ja katsoi taivaalle. Mitähän se kaunis naaras nyt puuhasetli ? Siro olisi varamnkin toivonut että Ruoste voisi jatkaa elämäänsä normaalina.

Tuuli oli hyvin kiinnostava tuttavuus. Valpas, ja antoi hyviä neuvoja. Ainakin tähän asti tuo naaras oli hyvin... Mukava ?

Tuuli katsoi Ruostetta miettelijäänä.
"Miksi et lähtenyt mukaan?" Se sitten kysyi. Jos tämä Siro oli niin tärkeä Ruosteelle, miksei uros lähtenyt toisen matkaan tai perään. Jos Tuulille todella tärkeä susi päättäisi lähteä pois, lähtisi Tuulikin. Nyt se toivoi, ettei olisi kysynyt liian arkaa kysymystä. Ruoste vaikutti kuitenkin mukavalta sudelta, joka vain kaipasi läheisyyttä.

((Lyhyys.. Anteeksi..))

Ruoste luimisti korviaan ja katseli vaivautuneesti maahan. Totta, mikei se ollut lähtenyt Siron mukaan ?

" En tiedä... Siksi varmaankin koska en tiennyt hänen lähtevän. Hän oli puhunut siittä jo pitkään, muttta en ollut koskaan uskonut hänen aikeitaan. Saavuin paikalle liian myöhään... Ja Siro varmaankin tahtoi lähteä rauhassa, eikä minun kanssani. " Uros sanoi ja hymähti. Näin se kuvitteli asian. vain tuuli oli ulvonut sen korvissa, kun se huomasi Siron lähteneen.

((Oho.. Kylläpä mulla on kestäny vastata.. o__o Anteeksi siitä..))

Tuuli tarkkaili Ruostetta. Näytti siltä, että toinen olisi vasta nyt tajunnut tuonkin vaihtoehdon, mutta väitti ehkä itselleen, ettei tämä Siro halunnut sitä mukaan. Toista kävi väkisilläkin sääliksi. "Kyllä se siitä..." Narttu yritti jälleen lohdutuksen tapaista. Se ei voinut mitään pintaan nouseelle jonkin sortin äidinvaistoille. Se automaattisesti yrittäisi lohduttaa nuorta hukkaa.

"Mutta taidan tästä lähteä sinua häiritsemästä tämän enempää. Oli oikein hauska tavata ja toivottavasti löydät vielä jonkun rinnallesi." Tuuli sanoi ja valmistautui jatkamaan matkaansa.

Ruoste nyökkäsi ja heilautti häntäänsä. Tuulen tapaaminen oli rauhoittanut sen mieltä, joten se päätti itsekkin lähteä kohti Haukan reviiriä. Toivottavasti se ei kohtaisi ongelmia matkallaan takaisin. Mutta miten vain, se lähti katsomatta taakseen ja vain pieni tumma varj näkyi kun uros lähti jolkottamaan.

(( Kiitti hyvästä pelistä ^^ Ruoste ja Caramel kiittävät ja kumartavat ))