Saalistuksen suunnaton oppimäärä/ KUOLI ja haudattiin.

Metka lötkötteli miellyttävässä huhtikuisessa auringossa pesäkolonsa suulla. Se oli herännyt juuri...narttu ei oikein muistanut kauanko oli nukkunut yhteen menoon, mutta se oli palannut pitkältä vaellukselta, ja oli ollut rätti väsynyt päästessään oman luolansa tuttuun suojaan.
Metka pudisteli suurta päätään puolelta toiselle ja haukotteli makeasti. Aurinko oli jo kivunnut korkealle, joten oli aika lailla keskipäivä, se mietti, ja nousi hitaasti ylös. Sitä janotti.
Metkan pesä oli kaivettu ylös hiekkaiseen joentöyrääseen. Pesän eteen jäi mukava lekottelutasanne, jota suojasi Ovelan lauman puolelta irtokivien röykkiö, ja sieltä vietti polku alas joen rantaan, jossa saattoi käydä juomassa tahi vaikka kylpemässä, jos niikseen tuli. Metka itse ei ollut sitä kaivanut, vaan se oli aikanaan löytynyt jonkun ketturepolaisen hylkäämänä.
Huono puoli kolosessa oli, että se oli liian lähellä Sysimetsän lauman rajoja. Aina sai olla havainnoimassa tarkasti ympäristöään ikävien yllätysten varalta, mutta ainahan yksinäinen susi sai varuillaan olla, oli sitten missä vain.
Metka oli kumartunut juomaan joenrannasta, ja samassa se kuuli rapsahduksen viistosti takaansa, yllhäältä joen töyräältä. Nopeasti naarassuden koko olemus sähköistyi, ja se jäi valppaana katsomaan, mitä tuleman piti. Metka yritti saada kirsuunsa jotain hajuviestiä, mutta tuuli ei kuljettanut mitään alas joen rantaan.

Naaras oli risujen ja puskien keskellä hoiperrellut jo kauvan, sen turkissa oli aikalailla risuja ja kaikenmoisia pistiäisiä. Uni heilutteli valkeaa häntäänsä tiuhaan tahtiin yksinäkseen ja nuuhki ympäristöään jos olisi löytynyt jotakin mielenkiintoista.

Viimein puskien seasta tunki itsensä läpi valkeaturkkinen enkeli, suorastaan taivaalta tippunut hyväuskoinen narttu. '' Ai kas, Hei! '' Naaras hihkaisi jo heti nähdessään Metkan ja askelsi varovasti toista kohti, olemuksesta pystyi havaitsemaan kaikkea paitsi uhkaavaisuutta, agressiivisuutta taikka muutenkin jotain epämiellyttävää. Valkeaturkkinen Uni käveli hieman kyyryssä valmiina alistumaan heti kun tilanne näytti heti vähänkin siltä.

// äh, tönkköä. Istun silmät ristissä jo nyt vaikka kello on puoli kymmenen, mutta olen koko päivän tallilla ollut... ja nyt väsyttää sitte niin maan perkeleesti :) //

Metka katseli jotensakin ällityneenä, miten valkea naarassusi ilmestyi esiin joenpenkalta, tervehti sitä iloisesti ja lähti astelemaan alas Metkaa kohti hitusen kyyryssä kulkien. Tässä nartussa ei ollut mitään uhkaavaa, mutta outoa sen käytös Metkasta kuitenkin oli, erityisesti, kun Metkan olemus oli hyvinkin uhkaavan oloinen. Se oli suuri ja massiivinen, ja sen koko olemus oli jännitynyt kuin jousi, valmiina toimiaan salamana, jos jotain tapahtuisi.
" Seis siihen paikkaan!" Metka ärähti tulijalle paljastaen hampaansa, pysyen kuitenkin muuten aivan rauhallisena. Hyvin moni susi olisi jo tälläisessä tilanteessa karannut tulija kimppuun! Tuuppasinhan toinen päätäpahkaa Metkan pesäkololle!!
" Kuka sinä olet ja mitä luulet täällä tekeväsi?" Metka kysyi nyt jo rauhallisesti, ja jäi katsomaan pistävästi tähän vaaleaan naaraaseen, joka vaikutti Metkasta jotenkin pentumaiselta...sen tätyi olla hieman...tai vähän enemmänkin, tietämätön! Ei tässä muuta ollut...ei tuossa sudessa.

Valkeaturkkinen Uni oli jo menossa lähempää tervehtimään Metkaa, mutta säikähtikin suunnattomasti nähdessään toisen hammasrivistön. Naaras painui melkein maate alistuakseen oikein kunnolla, vingahti pentumaisesti läpi hammasrivistönsä valkeat korvat luimussa ja hetken päästä nousi ylemmäs. Kohotti ryhtiään pikkuhiljaa ennen vastaustaan ja sen katse oli lasittunut uhkaavamman naaraan poskivilloihin. Viimein Uni sai sanoja suustaan '' Olen Uni, ja tuota.... en minä itsekään tiedä. '' Anteeksipyytävä hymy suodaan Metkalle ja naaras luimistaa sitten taas korvansa hetkeksi '' Entä kuka sinä olet? En kai ole minkään lauman reviirillä? '' Uni vielä uteli ja nuuhkaisi sitten varovasti maata, ei tässä ainakaan niin paljon susia käynyt...

Vaikka Metka oli oitis humannut, ettei toisella ollut minkäänlaisia ärhentelyyn viittaavia aikeita, se kuitenkin hieman yllättyi toisen voimakkaasta alistumisesta, sillä eihän Metka ollut tottunut sellaiseen; ei ollenkaan.
Metka oli lähes pahoillaan, että oli suhtautunut tähän tulijaan niin kuin oli suhtautunut, ja istahti nyt rantatöyräälle tehden näin itsestään vähemmän uhkaavaa.
" Jahas, vai Uni." Metka sanoi rauhallisesti maistellen toisen nimeä suussaan, ja sen vaaleat kulmatäplät kohosivat ylemmäs otsalle saaden aikaan sen kasvoille hämmästyneen ja pohtivaisen ilmeen. Metkan teki mieli valistaa toista siitä, miten kannatti, ja miten ei kannattanut käyttäytyä kohdatessaan vieraan suden, mutta ei se kuitenkaan viitsinyt.
" Minä olen Metka. Ja sinä olet minun reviirilläni." Metka sanoi vastaukseksi toisen kysymykseen melkoisen mahtipontisesti, ja lisäsi sitten leppoisemmin; " Mutta tässä ihan lähellä; tuon joen toisella rannalla, alkaa Sysimetsän lauman reviiri."
Metka katseli, miten uni nuuhkaisi varovasti maata ja sanoi sitten; " He eivät kuitenkaan tule tänne. Ei tänne tule kukaan...itseasiassa, en ole koskaan huomannut, että täällä olisi käynyt vieraita susia, ellen ole itse heitä tänne opastanut, joten sinä olet aivan ensimmäinen sitä sorttia"
Metka jäi uteliaana, pää hieman kenossa katselemaan toista ja sen reaktioita.

'' Enkai minä vain häiritse? '' Naaras kysyi uteliaana mutta lisäsi heti perään vastauksesta piittaamatta; '' Vai Sysimetsän lauma? Onko se lauma jota Veri-niminen susi johtaa? '' Uni oli kuullut parin sanan Veren olemassaolosta ja se siitä, muuta narttu ei tiennyt. Metkan pienen kertomuksen ajan kuunteli Uni tarkkaan ja korvat hörössä, pää hieman kallistuneena ja alempana kuin tavallisesti. Vihdoin valkeaturkkinen naaras nosti päänsä hitaasti, hymähti hieman huvittuneena siitä että oli pystynyt sitten eksymään tänne Metkan reviirille. Ei Uni itseään tästä moittinut että oli toisen reviirille änkenyt, mutta piti sitä hieman harmillisena. Oli ilmeisesti rikkonut toisen naaraan kotirauhan mellastamalla tuolla puskissa, häpeänrypyt otsallaan naaras vihdoin aloitti puhumisen. Kumminkin sitä ennen kohensi ryhtiään että sanansa saisi paremmin sanottua ja ettei ne puuroutuisi suuhun ja saisi aikaan vain epämääräistä sössötystä. '' Niin no, minä eksynkin aina vähän sinne sun tänne. En minä tahallasi rauhaasi rikkonut. '' Valkeaturkin ääni oli pehmeä ja hieman varovainen, tosin silti melko kuuluva ja kirkas.

No itseasiassa, häiritset kyllä. Metka kerkisi ajatella, mutta ei virkkanut mitään, vaan vastasi toisen kysymykseen Verestä.
" Ei suinkaan. Veri hallitsee rinnemetsän reviiriä tuolla laakson länsipuolella. Sysimetsän aluetta hallitsee vanha ja viisas uros, Ovela nimeltään."
Metkan suupielet vetäytyivät virneeseen, kun Uni kertoi eksyvänsä aina vähän sinne ja tänne. Se oli varmaankin aivan totta. Tämä Uni oli juuri sellainen hukka, joka oli omiaan eksymään sinne tänne, tummaturkki mietti huvittuneena, ja alkoi rennosti kapsuttaa toista korvantakustaan takakintullaan samalla öristen mielihyvästä. Kun se oli päässyt kutinasta voitolle, se tipautti suuren tassunsa takaisin maahan ja oikaisi itsensä kunnolliseen istuma asentoon.
" Noh, Uni, voimme sopia, ettei se haittaa mitään." Metka sanoi virnistäen toiselle ja kysyi sitten; " Mistä sinä oikein olet tulossa? Arvaanko pieleen jos arvaan, että olet laumaton kuljeksija, etkä ole ollut kovin kauaan täällä laaksossa? Hajusi kertoo sen aika selvästi."

'' Nappiin meni, Metka. Ihan suoraan jostain vuorilta minä tänne onnistuin kiertelemään. '' Huvittuneen naurahduksen päästi vielä jälkikäteen ja sitten uskaltautui laskeutumaan istuinluittensa varaan kosteahkolle kevätnurmikolle. Naaras nuuskaisi kevätilmaa sieraimiinsa ja huokaisi sitten helpottuneena siitä että vihdoin saisi levätä laaksoon tulemisen jälkeen. Valkeat, pehmeäkarvaiset korvat kääntyilivät hassusit eri suuntiin, ja sitten palautuivat kohti Metkaa. Uni tosin hieman myöhässä vastasi Metkan viimeisen lauseeseen, '' Sopikaamme näin. Niin, oletko sinä kauvankin koloasi pitänyt täällä? '' Naaras yritti pitää hyväntuulista keskustelua yllä. Ystävällinen katse kiersi Metkaa mahdollisimman varovasti ettei toista häiritsisi ja painoi samalla tuntomerkkejä mieleen, samaten hajun.

" Minä olen majaillut aina täällä...oikeastaan" Metka sanoi vastaukseksi toisen kysymykseen, nousi ylös, ja palasi juomaan mutaiselle rantakaistalelle, sillä se ei ollut ehtinyt tyydyttää kaikkea janoaan ennenkö tämä uni oli imestynyt paikalle. Metkan latkiessa joen viileää ja raikasta vettä, sen maha murahti niin voimakkaasti, että Metka saattoi oikein tuntea miten sen suolenmutkassa rouhaisi.
Juotuaan Metka käänsi päänsä kohti istuvaa Unta, ja katseli tätä arvioivasti vaaleanharmailla silmillään, kohotellen huomaamattaan valkeita kulmiaan. Osaisikohan tämä hiukan..hm... hölmöhkö narttu metsästää? Se mietti.
Metka arvioi Unen hajun ja ulkoisten seikkojen perusteella aika lailla ikäisekeseen, mutta se ei voinut mitään sille, että Unesta välittyi melkoisen pentumainen olemus joka suhteessa. Tämä seikka kutkutti aina uteliaan Metkan mieltä, ja se haluaisi aivan omaksi huvikseen tutustua tähän Uneen paremmin...se saattaisi olla oikein mielenkiintoinen tuttavuus, eikä Metka ollut konsaan tavannut ketään tämän kaltaista hukkaa. Ja pakkohan Unesta oli jotain hyötyä metsälläkin olla, koska se oli yksin, ja näytti olevan ihan hyvässä kunnossa.
" Oletkos sinä syönyt koska viimeksi?" Metka kysyi leppoisasti Unelta, ja jäi hetkeksi katsomaan tähän varjostaen katsettaan silmäripsillään.
Sitten se yllättäin ponkaisi yhdellä ainoalla valtavalla loikalla ylös joentöyräälle ja pysähtyi sinne. Suoritus oli oikein ketterä niinkin suuren suden suorittamaksi, ja itseensä tyytyväisenä Metka istahti alas ja kääntyi uudelleen katselemaan alas kohti Unta. " Ajattelin vain, että minulla ainakin on suden nälkä, ja että mahdollisesti voisimme koettaa varmistaa saalisonnemme metsästämällä jotain yhdessä?"
Metka oli aina valmis käyttämään hyödykseen muita vaeltelevia susia mitä ruuan saantiin tuli.

Uni seurasi kiltisti vierestä kun Metka täytti janonhimonsa, tosin pienen suljettu murahduksen tapainen ääni kantautui Unenkin valkeisiin korviin jotka olivat heti kääntyneet kohti Metkaa. Valkeaturkkinen pölypallo, tai miksiköhän tuuheaa turkkia ja sen kantajaa voisikaan sanoa, luimisteli hetken korviaan kuullessaan taasen veden kohinan ja Metkan juomisen. Senkin teki mieli vettä sammuttamaan kurkussa polttava jano, mutta ei se viitsinyt tunkeutua heti toisen viereen juomaan. [i] Kiusallista... olisipa minullakin kolo ja vettä siinä lähellä .. hrm ... Metkaksi esittäytynyt susi on aika kookas, ei minun kannattaisi ehkä... en minä taida. [i] Naaras epäröi vielä hetken juomaan siirtymistä mutta pysyi sitten maltillisesti paikoillaan. '' Onhan siitä päiviä. En minä tarkalleen tiedä. '' Naaras vastasi korvat takakenoon siirtyneinä ja tapitti Metkaa hetken kunnes siirsi katseensa harhailemaan hetkeksi veteen. Uni säpsähti toisen sulavaa ja ketterää hyppyä, taidokkaasti noin kookkaalta. '' On minullakin nälkä... '' Unen teki mieli harata vastaan, muttei uskaltanut. Sillä ei ollut järin hyviä metsästyksen taitoja mitä parityöskentelyyn tuli mutta valkeaturkkinen naaras kipusi sitten melko ketterästi itsekkin jokitöyräälle seisoskelemaan Metkan viereen, odotti jonkimmoista käskyä katsellessaan kookkaampaa naarasta silmiin.

" Jahas, no niin. Lähdetäänkö sitten?" Metka kysyi Unelta häntäänsä heilauttaen, kun tämä kipusi sen vierelle, ja oli aivan selvästi aikeissa lähteä sen kanssa metsälle.
Metka ei jäänyt odottelemaan Unen vastausta, kun tämä mitä ilmeisimmin olisi myöntyvä, vaan lähti viskomaan isoja tassujaan eteenpäin kiihdyttäen vauhtinsa pikkuhiljaa reippaaksi jolkotukseksi. Tämä vauhti oli se, jollaista naaras useimmiten eteni paikasta toiseen liikkuessaan. Metkan jolkotus näytti hitusen raskaalta ja kömpelöltä, eikä ensi näkemältä olisi uskonut sen voivan hyppiä sellaisia ketteriä loikkia, kuin äsken jokitöyräällä.
Metka lähti etenemään joen rantaa pitkin pohjoiseen. Joen partailla elämä oikein kuhisi, ja erityisesti näin keväisin. Nytkin lintuja suhahteli edes, takaisin, mutta Metka ei kiinnittänyt niihin sen kummempaa huomiota. " Emmekö vain olekin jonkin suuremman saaliin tarpeessa, kuin siivekkäiden?" Se kysäisi Unelta, jonka oletti juoksevan takanaan, ja käänsi korvansa taaksepäin kuulostellakseen mitä tämä oli mieltä.
Talvella Metka olisi ilahtunut varpusenkin näkemisestä, mutta nyt saalista alkoi olla eri tavalla, eikä suden tarvinnut olla hyökkäämässä heti ensimmäisen ohi menevän luontokappaleen kimppuun hiljentääkseen huutavat suolensa. Metka virnisteli itsekseen, kun muisteli ne eräätkin tammikuiset talitintin jahtajaiset, joihin se oli tärvännyt ainakin puoli päivää, eikä ollut lopulta saanut koko talitinttiä, saati mitään muutakaan, kuin kahta kauheamman nälän.

Uni seisoi hetken paikoillaan mutta lähti pian reippain askelin Metkan perään, kiihdytti hieman vauhtiaan reippaaksi ja sulavaliikkeiseksi jolkotukseksi toisen naaraan tehdessään samoin, ei Kissankello mikään kauhean vahva ollut mutta siltä löytyi ketteryyttä ja sulavaliikkeisyyttä. Putipuhtaan valkea narttu kulki kookkaamman nartun takana pää alhaalla ja poimi hajuhiukkasia kirsuunsa maaperältä jolla juoksi, ilmeisesti hiiriä ja pikkulintuja täältä ainakin löyty. Merkillepistettävää hajua naaras ei saanut maasta ja nostikin sitten päätänsä hitaasti ja höristi valkean peitinkarvan omaavia korviaan kuullessaan kysymyksen. '' Kyllä hyvin taidamme olla. '' Vastasi valkoturkki nopeasti ja vilkuili sitten hetken ympärilleen. Sekin oli talvella juossu päästäitten, muiden hiirien ja pikkulintujen perässä toivottomasti. Raskasta sehän oli ollut mutta hankikanto-aikoihin oli saalistus mennyt paremmin ja tuloksiakin oli tullut enemmän. Valkea naaras piti hampaitaan yhdessa tiukasti, laski taas päätänsä jolkotellestaan ja uteliaana poimi hajuhiukkasia tarkasti maasta.

Sudet olivat taittaneet matkaa jo useamman kilometrin, nähden vain pientä ravintoa, kun Metka ylllättäin pysähtyi ja jäykistyi niille sijoilleen. Haju tuli suoraa
edestäpäin.
Metka nosti kirsunsa ilmaan, yrittäen tavoittaa mahdollisimman tarkasti hajun, jonka tuuli ajoi edellä olevasta saaliista, ja narttu saattoi näyttää hieman hullunkuriselta seistätörröttäessään siinä kuin mikäkin suolapatsas, pää korkealla ilmassa ja hieman kallellaan tuota lupaavaa tuoksua tavoitellen.
" Haistatko sinä?" Metka kysyi innoissaan Unelta, ja sen häntä alkoi heilua kiivaasti innostuksesta. " Siellä on kauriita. Haju kertoisi, että enemmän kuin yksi, muuta en osaa sanoa...veikkaisin että ne ovat noin kilometrin päässä tästä paikasta, ja aivan joen rannalla....mitä sinä luulet?"

Uni oli epätarkkaavaisuuttaan törmätä pysähtyneeseen Metkaan kun äkkäsikin jo lyödä jarrut pohjaan. Valkea naaras törmäsikin melkein Metkan persuksiin kiinni. Haalea riistanhaju tunkeutui Unenkin kirsuun ja pisti aivot raksuttamaan oikein kunnolla, ei Uni itse tunnistanut hajua mutta Metkan sanottua mikä se oli osaisi valkeaturkkinen narttu jatkossa yhdistää nimen ja hajun helposti. Naaras nostikin sirot tassunsa vasten viereistä puunrunkoa, nosti niitä vähän ylemmäs ja nojaili etusillaan takastensa varassa seisoen. Narttukin poimi hajuhiukkasia Kauriiksi kutsutusta eläimestä ylempää ja sen häntä alkoi heilua puolelta toiselle reippaasti. Puun kovaa kaarnaa irtosi sen rungosta naaraan palatessa takaisin neljälle raajalle ja viimein vastaten Metkalle '' Olisikohan helppo saalis? Yritetään edes! '' Uni ei tiennyt minkälainen kauris oli, mutta uskoi että se ei ollut mikään kauhea karhunvoimainen otus. Siksi uskaltautuikin lupaamaan yrittämään Metkan kanssa kaataa sen.

" Ainakin se voi olla helppo" Metka tuumasi matalasti Unelle, ja painui maan pintaa vasten kyyryyn. Kulottuneen heinän peittämä joentöyräs oli vuodenaikaan nähden todella kuiva, ja susien olisi melkoisen helppo hiippailla matalana ja huomaamattomana hyvin lähellekin saalistaan tuulen ollessa niiden puolella.
Metka tuumaili hetkisen siinä alallaan, ja nousi sitten jälleen ylös, lähtien jolkottamaan hitaasti ja hieman kyyryssä kulkien eteenpäin; kohti saalista. " Ne eivät ole ihan vielä hollilla, joten voimme aivan mainiosti edetä seistenkin" Metka sanoi hyväntuulisesti Unelle, ja sen äänessä oli jo havaittavissa hienoinen ripaus kiihkoa, jonka saalistus sai kuplimaan suden kuin suden sisällä. Vielä ei oikeastaan saalistettu, mutta hyvin pian. Hyvin pian.

Niin ei saalistuksessa kokematon Uni puhunut mitään, se pelkäsi korottavansa ääntänsä liikaa ja säikäyttävänsä saaliin matkoihinsa. Joten oli parempi pysyä vaiti, ja liikkumati. Rauhallisesti painui Unikin kyyryyn ottaessaan kookkaammasta Metkasta mallia, ehkä tämä saalistus olisi ihan hyödyllinen. Metkan lähtiessä kulkemaan kuivaa maata pitkin, tuli vitivalkea Uni perässä. Liioitellun kyyryssä ja korvat luimussa alistuneesti, sen sisällä kupli enemmän jännitys kuin saalistusvietti. Valkeaturkki lipaisi valkeakarvaisia suupieliään nopeasti, se pystyi melkein maistamaan saaliin maun suussaan hajuhiukkasten avulla. Niin seurasi Uni Metkaa askel askeleelta, tosin ei ihan persuksissa kiinni vaan noin metrin päässä.

Matka taittui, ja pian oli edetty niin lähelle, että Metka saattoi nähdä kauriit joen töyräällä, päät alhaalla heinikon seassa etsien sieltä jotain syötäväksi kelpaavaa. Vielä ei oltu niin pitkällä, että kevät olisi saanut luonnon vihertämään, mutta mistäs Metka kauriiden ravinnosta sen paremmin tiesi? Saattoihan siellä olla niillä vaikka mitä herkkuja.
Metka pysähtyi jämäkästi kaikille neljälle raajalleen, ja oletti Unen tekevän samoin. Sitten se laskeutui hiljaa, sydämen jyske voimistuen makuulle heinän sekaan, ja jäi terävästi tarkkailemaan kauriita.
Vaikka eläimet näyttivätkin varsin syventyneiltä jokitöyrään heinikkoon, Metka tiesi, että ne olivat kuitenkin todella valppaina, ja havahtuisivat pienimmästäkin rasahduksesta.
Siellä oli viisi kaurista. Kaikki niistä tuntuivat olevan nuoria uroksia. Tämä oli kai jonkinlainen poikamieslauma, Metka tuumasi, ja toivoi havaitsevansa lauman joukosta edes yhden eläimen, joka olisi jollain tavoin muita heikompi. Sellaisen saalistaminen olisi aina todennäköisemmin kannattavampaa kuin elinvoimaa uhkuvan yksilön.
Mutta kauriit vain aterioivat aloillaan kaikessa rauhassa, eikä niistä saattanut huomata ainakaan toistaiseksi minkäänlaisia heikkouksia.
Metkalta pääsi sen huomaamatta pienen pieni tuhahdus, ja se vilkaisi Unta kohti katsoen tätä hieman kysyen, valkeat kulmatäplät otsalle kohonneina.
Metka ilman muuta oletti, että Uni tässä tilanteessa miettisi samaa kuin se itse; Näkikö toinen naarassusi saaliissa mitään heikkouksia? Mikä niistä kannattaisi valita?