Aamukasteessa - naadia ja Savu

Aurinko oli noussut hetki sitten. Ilma oli vielä viileähkö yön jäljiltä, mutta siinä oli sellainen... Tuoksu tai tunne, että oli tulossa kuuma päivä. Kaste kimalsi vielä ruohonkorsilla. Tänään ei luultavasti sataisi. Jos kastetta ei olisi, silloin sade olisi paljon todennäköisempää. Aikaiset linnut laulelivat jo puissa.
Aurinko nousi korkeammalle, ja siirtyessään sen valo osui pitkässä ruohossa makaavaan Riesaan. Narttu avasi silmänsä, mutta sulki ne välittömästi. Liian kirkasta. Silmät kiinni tuo kiemurteli selin aurinkoon, ja sitten avasi silmänsä. Paljon parempi. Yöllä hukka oli ollut valveilla, mutta aamuhetket menivät torkkuen. Nyt olo oli virkistynyt, ja ruskeaturkki oli valmiina uuteen päivään. Kevyesti tuo nousi ylös ja askelsi vailla mitään kiirettä joen rantaan, vain vähän matkan päähän. Hetken vain vettä tuijotettuaan narttu joi, pitkin kulauksin. Vesi kimalsi auringossa, virratessaan pienenpienten kivien yli. Se oli viileää, muttei hyytävän kylmää, ja todella kirkasta. Vähän matkan päässä joki oli jo syvempi, huomattavasti, ja silti pohjan näki. Ajatuksissaan Riesa astui veteen, kahlasi syvemmälle. Virtaus tarttui jalkojen karvoihin, hulmautellen ja pyöritellen niitä. Syvemmälle. Jos joki olisi ollut paljonkin riehakkaampi, tässä seisomassa pysyminen olisi ollut hyvinkin haastavaa. Nytkin virtauksen paine oli ihan kiitettävä. Haluttomana ajautumaan alavirtaan hukka asteli varovasti ylös joesta. Tuo taivalsi kauemmas, lähelle torkkumispaikkaansa ja kellahti siihen, antaen auringon lämmittää valkeaa vatsaansa. Tarvitsiko susi enempää? Oli lämmin, nälkä ei ollut, eikä jano. Kuumakaan ei tullut, kun jalat olivat märät. Päivä oli kaunis, se sai mielen korkealle. Tällä hetkellä ainoa pilvi Riesan taivaalla oli laumattomuus. Nyt jos olisi lauma ympärillä, narttu voisi sanoa olevansa täydellisen onnellinen.

[ Täältäpä me tulemme! ]

Viime päivät olivat kohdelleet laumatonta Savua hyvin. Ilma oli ollut suotuisa ohuen turkin omaavalle sudelle - tummasta turkista huolimatta hän ei kovin helposti kokenut tukalaa kuumuutta keskipäivällä -, ruokaa oli osunut kohdalle jopa normaalia enemmän ja kenties mikä parhainta, hän oli saanut viettää nämä päivät ruhtinaallisesti yksin. Silloin tällöin juttuseura kyllä sopi Savulle, mutta nykyään erakoitunut susi näytti kokevan parhaat hetket vain itsensä kanssa. Kukapa olikaan sen mukavampaa seuraa?
Savu oli lähtenyt aikaisin liikkeelle pensaiden suojista, missä hän oli viettänyt muutaman viime yön. Nartun melko pitkäaikainen ja luotettava kolo oli kärsinyt kovia huonojen säiden takia ja oli siksi nykyään käyttökelvoton. Savu ei vielä murehtinut turhia, sillä pensaiden alla oli mukavan viileä ja suojaisa nukkua, ja talveen oli vielä aikaa. Kyllä hän jotain keksisi.

Järven rannalle päästyään Savu joi ahnaasti. Hänellä oli takanaan melko pitkä ja reipas matka, jonka narttu oli taivaltanut nopeaa vauhtia. Tuntui oudolta, että niin paljon kuin laaksossa sillä hetkellä kuohuikin laumojen sisällä, luonto oli kuitenkin rauhallinen ja levollinen. Savu tunsi itse samoin, sillä häntä ei kiinnostanut laumojen sisäiset tai niiden väliset asiat: kunhan mikään ei vain pienentänyt hänen elinaluettaan.
Ajatuksiinsa vajonneena Savu jolkotteli kauemmas rannasta. Juuri ympäristön rauhallisuuden takia hän ei oikeastaan katsonut minne käveli, vaan antoi askelten johdattaa ja nautt itse kesäisestä aamusta.

Yllättäen Savu huomasikin, että hänen olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön: narttu oli lähellä kompastua vieraaseen eläimeen maassa. Säpsähtäen tummaturkki hypähti kauemmas, pörhisti turkkinsa ja nosti häntänsä pystyyn. Säikähdyksestä huolimatta hän oli kuitenkin utelias, ja hetken aikaa tarkastellessaan huomasikin toisen sudeksi.

Riesa kuuli jo hieman kauempaa vieraan suden saapuvan. Narttu ei jaksanut siitä pahemmin välittää, toinen kun tuskin ensimmäisenä hyökkäisi maassa lojuvan suden kimppuun. Ylikävellyksi tulemisen vaihtoehtoa ei Riesa edes ajatellut. Siksipä ruskeaturkki säikähtikin melkoisesti, kun äkkiä lähellä oli pörhistelevä Savu. Hukka ampaisi jaloilleen, ja hypähdettyään hieman taaemmas jäi tarkastelemaan toista. Vieras näytti myös säikähtäneen, joten Riesa rentoutui ja nuolaisi nenukkiaan.
"Kas vain, täällähän saa varoa, ettei jää jalkoihin!" narttu sanoi huvittuneella ja hieman helpottuneellakin äänellä. Kai sitä nyt kuka vain säikähtäisi, kun äkkiä naaman edessä on hieman uhkaavan oloinen, vieras susi.

Riesa istahti alas. Ruoho oli pitkää, se ylsi lapoihin, nyt istuessa. Se huojahteli kesätuulessa. Se heijastui väreilevänä joen pintaan, kumarsi tuulen kulkiessa yli. Koko maailma nautti kesästä, hehkui elämää. Hukka - katseltuaan silmät kimaltaen joen yli - kääntyi takaisin Savua kohti, ja hetken tuota uteliaana tutkailtuaan puhui.
"Kaunista, eikö?"

Edelleen valppaana Savu tutkaili Riesaa kenties monien susien mielestä liian avoimesti. Narttu ei kuitenkaan perustanut minkäänlaisista hierarkioista ja niiden mukana olevista kohteliaisuuksista juuri mitään, joten jos hän oli utelias vieraan suden kohdalla, sai hän omasta mielestään myös mittailla toista katseellaan.
Meripihkanväriset silmät viipyivät vielä hetken Riesassa, ennen kuin narttu käänsi katseensa veden äärelle. Melkein saman tien hiljaa seisonut Savu tosin käänsi katseensa takaisin ja uskalsi jo rentoutua, kun Riesakaan ei vaikuttanut tekevän mitään odottomatonta ja tyhmänrohkeaa. Savu nuolaisi huuliaan ja istahti alas heinikolle, avaten viimein suunsa: "Niin kai."

Savu oli ihaillut laakson kauneutta monia kertoja sen kaikkina vuodenaikoja niin aamulla kuin illallakin, ja hän oli aina pitänyt näkemästään jollain tavalla. Kenties monia päiviä kestävä, sisukas lumimyrsky ja korkea pakkanen eivät olleet kaunista katseltavaa, mutta jollakin tavalla sellainenkin maisema oli aina vaikuttava.
"Olet laumaton?" Savu kysyi rauhallisella sävyllä. Hän ei ollut enää täysin varma siitä, millaisia joukkoja laaksoon oli ehtinyt muodostua kahden suuren lauman lisäksi. Mistäpä hän olisikaan sen voinut tietää, kun yhteydet muihin susiin olivat viime aikoina olleet vähissä.

Toisen ilmeisesti tutkiessa Riesaa narttu katseli yhä joelle. Osittain tarkoituksella, mutta ehkä puoliksi tiedostaen toisen katseen. Pääosin narttu oli ajatuksissaan muualla. Saman joen rannoilla, mutta aiemmin, alempana. Eri seurassa. Hukka pakottautui ravistautumaan irti muistoistaan ja kääntyi takaisin Savua kohti.
"Onko se kovinkin ilmiselvää?" ruskeaturkki kysyi jälleen lievästi huvittuneella äänellä. "Mutta siis, olen." Hetken taas tuumailtuaan kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa narttu puhui, jälleen.
"Olen muuten Riesa, ja saavuin vasta vähän aikaa sitten." Hukka jätti kysymättä seuralaisensa nimeä, jotta jos toisella olisi mitään tapoja, voisi hän esittäytyä kysymättä, ikään kuin vastauksena Riesan esittäytymiseen.

Hukka istui paikallaan, katsellen kaukaisuuteen, pitkän aikaa. Olisihan tuo voinut vaikka mitä höpötellä, mutta se olisi ollut lähinnä tietojen saamisen yrittämistä. Varmistuksia asioihin, joita Kaataja ei ollut tiennyt. Itseasiassa Riesa yllätti itsensä, kyetessään noin vain istumaan rauhassa aloillaan.
Etkös sinä vielä jokin aika sitten ollut hermoromahduksen partaalla? tuo kysyi itseltään sarkastisesti. Kyllä kai kuka vain hermoilisi, kun joku aikoo lähteä lähes itsemurhahakuiselle reissulle? Ei, ei se itsemurhahakuista ollut. Ja tämä oli keskusteltu ja mietitty läpi.
"Tiedätkö sinä mitään tämän laakson laumoista? Tai niiden alfoista? Tai koosta?" nartun ilme oli toiveikas. Jos hän saisi vahvistuksen Kaatajan epäilyille, hän voisi rynnätä toisen perään kertomaan, että rajatutkimus olisi turhaa.

Oma varovaisuus Riesan kaltaisen ystävällisen ja rauhallisen suden seurassa hieman ärsytti Savua, mutta pari viime tapaamista olivat olleet näin jälkeenpäin mietittynä jopa typeriä riitatilanteita, eikä narttu halunnut enää ajautua sellaiseen. Hän oli saanut riidellä ja kiistellä aivan tarpeeksi joksikin aikaa, ja jos tästä tilanteesta kehkeytyisi sellainen, Savu poistuisi vähin äänin paikalta.
"Savu", narttu totesi nimensä jollain tavoin kohteliaisuuden rajoissa. "Olen myös laumaton." Savu olikin melko kaukana normaalista laumaeläjästä eikä hän kaivannut sellaista, mutta toisaalta ei hänellä ollut mitään laumallisia vastaan - niin kauan, kuin he osasivat arvostaa yksin elävää sutta oikealla tavalla. Hänen mielestään he olivat kaikki samanarvoisia eikä laumattomia saisi katsoa sen takia kieroon, että he olivat kenties valinneet tai ajautuneet yksineläjiksi.

Seuraavan kysymyksen kohdalla Savu nuolaisi jälleen huuliaan ja höristi hieman korviaan. Hän mietti hetken aikaa ennen vastaamistaan, mitä kaikkea narttu osasi nykyisestä tilanteesta todella kertoa.
"Viiman laumassa on valta vaihtunut ja sen takia laaksossa on ollut levotonta", Savu aloitti hitaasti. "Uskoisin, että moni heistä seuraa Viimaa tai ainakin lähtee uuden alfan laumasta pois, mutta en voi tietenkään olla varma. Toinen suuri lauma, Ovelan lauma, on säilynyt ennallaan ja lienee nyt laakson suurin. Sen lisäksi laumattomat ovat ilmeisesti koonneet keskenään erilaisia joukkoja keskenään, mutta niistä minä en tiedä paljoa", hän jatkoi ja nartun katseessa viipyi terävä sävy. Hänen täytyi kyllä myöntää, että Riesa vaikutti mukavalta ja rauhalliselta sudelta - sellaiselta, jonka kanssa Savu voisi viettää pari päivää yhdessä metsästäen, mikäli se tulisi tarpeen.
"En tosin tiedä paljoa laakson asioista, sillä en ole kovin kiinnostunut laumojen päähänpistoista", hän lisäsi hieman anteeksipyytävästi, kun ei ilmeisesti juuri sanoillaan auttanut toista.

Riesa tapitti Savua järkyttyneen näköisenä. Nartun ajatukset laukkasivat. Kaataja oli siis ollut oikeassa. Ja nyt Kaataja oli menossa levottoman lauman rajoille. Ei hyvä. Hukka nielaisi ja katsoi pois.
"Kiitos, minä..." Ruskeaturkki hengähti. "Kiitos." Tuo ajattlei nopeasti. Luultavasi uros olisi jo rajoilla, ehkä jopa matkalla takaisin, jos selviäisi ketään tapaamatta, Riesa kun oli odottanut yön yli. Mutta jos... Ei. Narttu ei lähtisi pelastamaan Kaatajaa. Toinenhan oli jo aikuinen, täysikasvuinen susi, ja täysin kykeneväinen huolehtimaan itsestään. Riesa keskittyisi tähän hetkeen, Savuun, eikä ajattelisi jotain sattumanvaraista muuta sutta, jonka sattui tapaamaan.
"Niin, kiitos. Nyt tiedän taas jotain uutta", narttu sanoi hilpeästi.

Riesa katseli taivaalle. Kesä oli oikeaa juhlaa. Kaikilla eläimillä oli poikasia, ja ne olivat aina helppoa ruokaa. Oli lämmin, hieno sää. Vesikin oli lämmintä, ja Riesa piti uimisesta - vaan ei kylmästä, erityisemmin. Nyt tosin tämä hieman viileämpi olotila vielä märkien jalkojen takia oli ihan miellyttävä. Ilma oli todella kuuma.
"Tällaisilla keleillä kannattaa olla yöeläjä..." narttu tuumasi, melkein kuin itsekseen.

Haukka etsi Turrea, laumansa betaa, järven rannalla. Katala oli kertonut tuolle olevansa nähnyt betan huonossa jamassa ja juuri silloin, kuin Haukan olisi pitänyt olla tuon tukena, eikä jättää ulkopuolelle.

Ajatuksissaan Haukka havaitsi lähistöltä liikettä. Kaksi sutta ainakin, tuumasi alfa vilkaistuaan noiden suuntaan. Susi tuumasi, ettei voinut olla haittaakaan mennä juttuamaan noille ja vaikka utelemaan laumattomuutta.

Uros lähti siis kahta narttu sutta kohden ystävällisiä eleitä näyttäen. "Tervehdys!" Haukka tervehti ystävällisesti kaksikkoa.

Savu ei hienotunteisesti sanonut mitään, mutta hän kyllä näki, että jokin vaivasi Riesaa. Narttu vaikutti levottomalta ennen kuin sai kasattua itsensä jälleen, mutta sen jälkeen hän olikin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Savua ei oikeastaan edes kiinnostanut miksi Riesa säikähti, sillä hän ei kokenut velvollisuudekseen vahtia toisen tekemisiä. Kenties, jos he olisivat läheisempiä, tummaturkki olisi voinut huolestuakin moisesta muutoksesta.

Yhtäkkiä vieras uros ilmestyi paikalle. Savu nousi saman tien seisomaan ja kohotti häntänsä hieman korkeammalle kuin normaalisti, mittaillen Haukkaa katseellaan. Hän ei ollut ikinä nähnyt urosta eikä siksi osannut yhdistää häntä siihen Haukkaan, josta Turre oli puhunut.
"Kuka olet?" Savu kysyi melko rauhallisesti vieraalta. Toinen ei vaikuttanut aggressiiviselta vaan pikemminkin miellyttävältä tuttavuudelta, mutta narttu päätti siitä huolimatta olla mieluummin liian varovainen kuin tuttavallinen.

Nyt Riesa oli hieman valppaampana kuin Savun saapuessa, eikä säikähtänyt vieraan uroksen saapumista.
"Hei." Narttu ei kysynyt toisen nimeä, Savu oli ehtinyt sen jo tehdä, ja tuntui jotenkin hölmöltä heti syöksyä toisen luo nimeään kiljuen. Se saisi jäädä hieman myöhempään. Kohteliashan Riesa oli, ja varmasti kertoisikin henkilöllisyytensä toisen esittäydyttyä. Hukka oli saanut itsensä taas kasaan, ja olemus oli pehmeän rauhallinen. Uteliaana ruskeaturkki tutkaili tulokasta katseellaan. Kiitos Savun ja Kaatajan kertomien asioiden ei nartun tarvitsisi enää tältä kolmannelta kysyä sitä iänikuista "tiedätkö-laakson-laumoista-ja-reviireistä"-soopaa.

// Tosi tappi, täällä taas aivot sulaa. =_= //

Haukka ei tehnyt elettäkään näyttääkseen uhkaavalle tai muuttaakseen sen hetkistä asennettaan ystävällisenä. Varovainen alfa oli aina, vaikkei sille päällepäin näyttänytkään. Laumansa menettäessään oli uros tajunnut olevansa liian varomaton ja nyt se oli aina varuillaan huomaamattaankin.

"Nimeni on Haukka ja toivoisin kuulevani myös neitokaisten nimet." Haukka vastasi susimaisen hymyn väläyttäen, kuitenkin vain hetkellisesti. Olisikohan nämä kaksi sutta laumattomia. Mikäli olivat, voisikohan niistä saada laumalaisia? Kysymykset pyörivät Haukan päässä ja se aikoi ottaa niistä selvää jonkin ajan kuluttua, kunhan ensin oltaisiin hieman tutustuttu.

Haukka? Savu luimisti epäröiden korviaan. Hän oli kuullut Turrelta sen verran Haukasta, että oli jo melkein oppinut inhoamaan toista. Toisaalta, ehkä oli väärin sanoa, että hän inhosi Haukkaa - pikemminkin hän inhosi Haukan aikeita. Ei-kenenkään-maata ei saanut Savun mielestä vallata minkään yksittäisen joukon käyttöön ja hän oli ymmärtänyt, että Haukalla nimenomaan oli tällaisia tavoitteita. No, ehkä hän kuulisi nyt totuuden.
"Olen Savu", narttu vastasi äskeistä töykeämmin. Hän jatkoi Haukan tuijottamista meripihkanvärisillä silmillään eikä kääntänyt katsettaan pois. Vaikka uros vaikuttikin kohteliaalta ja yllättävän ystävälliseltä, ei Savu aikonut heti langeta uroksen jalkoihin ja uskoa kaikkea, mitä hän sanoi tai teki. Nartulla oli omat ennakkokäsityksensä ja tällä kertaa niitä saattoi olla vaikea rikkoa.

Haukka?! Riesa jähmettyi. Haukka. Kaatajan alfa. Joka voisi siis tietää, oliko se hölmö lähtenyt reissulleen.
"Sinä kaiketi tunnet Kaatajan? Karhunkaatajan? Oletko nähnyt häntä lähiaikoina?" nartun ääni oli hermostunut. Kuka tahansa, ainakin Riesan luonteella, hermoilisi, jos kuulisi jonkun puhuvan täysin tyynesti omasta ehkä-kuolemastaan. Ja itse lähtisi kohti omaa ehkä-kuolemaansa. Hetken kuluttua ruskeaturkki hymähti vaisusti.
"Olen siis Riesa", tuo esittäytyi. Samalla narttu ihmetteli Savun käytöstä. Heti kuultuaan tulokkaan nimen toinen narttu oli selkeästi muuttanut käytöstään. Äänensävy ja asento, Savu ei aivan tainnut pitää Haukasta? Mutta mitä Riesa järkeili, toinen luultavasti näki uroksen ensimmäistä kertaa. Muutenhan hän olisi varmaan saman tien ollut sellainen kuin nyt, eikä tyynen kohtelias. Joten luultavasti Savun tilanne oli sama kuin Riesan: he olivat vain kuulleet tästä Haukasta, mutteivät tienneet, minkä näköinen, ja nyt, kun vieras uros tulee luo ja kertoo olevansa Haukka, se herättää monia ajatuksia.
Mitähän sellaista Haukka on tehnyt, että Savu tällä tavoin, kai-ensinäkemällä, on hänelle töykeä? ruskeaturkki pohti. Vastausta tuo vain ei saanut päähänsä, sillä eihän Riesa voinut tietää mitään toisen suunnitelmista, oli vain Kaatajalta kuullut, ettei heillä vielä ollut reviiriä. Siinä kaikki.

Haukka mittaili kahta narttua mietteliäänä. Savu tuntui muuttaneen oitis käsitystään uroksesta, kun tämä oli kertonut nimekseen Haukka. Se ihmetytti Haukkaa, mutta se muisti Katalan ja Kokon välittämät viestit. Tämä taisi olla yksi niistä uhista, varottavista susista.

Riesan kysellessä Kaatajasta Haukka joutui muistelemaan hetken. "En ole tainnut tavata häntä sitten reviirinvaltauksen, mutta olettaisin hänen olevan kunnossa." Alfa vastasi ystävällisesti ja pienen kohteliaisuuden hiipiessä ääneen. Savulle se ei sanonut mitään, sillä toisella ei tuntunut olevan asiaa Haukalle.

"Sitten reviirinvaltauksen?" Savu aloitti pisteliäällä äänensävyllä. Oli kyllä myönnettävä, että Haukka vaikutti kohteliaalta ja ystävälliseltä sudelta, kenties hyvältä alfalta laumalaistensa kannalta, mutta sellainen ei vielä tehonnut Savuun. Lähes kenen tahansa suden oli helppo käyttäytyä kohteliaasti muiden edessä, vaikka todellisuus olisi kuinka karu tahansa. Sitä paitsi - jos nyt Haukka oli valtaamassa tai jo vallannut jonkin alueen puolueettomalta maaperältä - uros tuskin näki valtausta samalla tavalla kuin Savu. Haukka sai elintilaa, Savulta se pieneni.
"Missä reviirisi on? Emmehän vain satu oleskelemaan siellä juuri nyt?" narttu jatkoi ja etenkin jälkimmäisen kysymyksen kohdalla hänen äänestään kuulsi tietty uhmakkuus. Hänen silmissään tämä alue olisi aina ei-kenenkään-maa.

Riesa katsoi maahan. Haukka ei ollut nähnyt Kaatajaa sitten reviirinvaltauksen... Sen oli täytynyt tapahtua ennen heidän tapaamistaan. Eli toinen ei tiennyt, vaikka Kaatajalle olisi käynyt huonostikin. Masennus ja huoli velloivat nartussa. Jos hän haluaisi tietää tuon kohtalosta, olisi pakko lähteä perään.
Savua ruskeaturkki vilkaisi äimistyneenä. Toinen oli vaikuttanut oikein mukavalta ja nyt, hyvä kun ei Haukalle tiuskinut. Aivan selvästi jokin uroksessa ärsytti Savua, mutta mikä? Outoa käytöstä. Ja jotenkin narttu ei jaksanut uskoa heidän olevan nyt Haukan reviirillä. Tuskinpa uros - vaikka kuinka kohtelias oli - olisi aivan näin kohtelias ollut. Niin, paitsi jos yrittää saada laumaan... Riesa tuumi. Kieltämättä ajatus omasta laumasta houkutteli, mutta ruskeaturkki tiesi, että nyt, Kaatajaan tutustuttuaan ja tuon kanssa vietettyään aikaa ei hän voisi keskittyä mihinkään - edes mahdolliseen uuteen laumaan - ennen kuin tietäisi tuon olevan kunnossa. Oli Riesa sitten uutta ystäväänsä lähdössä etsimään ystävänä tai äidillisenä, lauma saisi odottaa siihen, että huoli oli pyyhitty pois. Sillä tietysti, narttu vakuutteli itselleen, Kaataja olisi kunnossa. Tietysti.

Haukka siirsi katseensa Savuun hieman yllättyneenä ja hieman suutahtaen toiselle. Uros kokosi kuitenkin itsensä saman tien, eikä tunteet paistaneet päällepäin. Turre oli ollut oikeassa. Nämä sudet olivat suunnitelleet jotain alfaa vastaan ja beta oli saattanut olla siinä jopa mukana. Järkyttävää!

"Laakson ulkopuolella idässä vuorten lähellä, eli ette voi seistä sillä. Kuinka niin?" Haukka jatkoi ystävällistä ja kohteliasta tapaansa puhutella Savua. Riesaa alfa huomioi tutkivalla katseella ja huulten nuolauksella, mutta teki myös selväksi haluavansa saada vastauksen Savulta.

Savu ei enää huomioinut Riesaa ollenkaan, sillä nyt Haukka oli nartun huomion keskipisteenä. Hän halusi selvittää toisen aikeet ja saada siten varmuutta sille, olivatko hänen voimakkaat ennakkoluulonsa oikeat uroksen suhteen. Toisaalta jo sekin taisi kertoa jotain, että alfan lauman reviiri oli laakson ulkopuolella. No, edes jotain hyviä uutisia.
"Mitä arvon alfa sitten tekee näin kaukana reviiristään?" Savu jatkoi välittämättä Haukan kysymyksestä. Hän ei viitsinyt vaivautua vastaamaan, sillä muut asiat kiinnostivat tummaturkkia paljon enemmän. "Etsimässä uusia laumalaisia vai laajentamassa elintilaa?"
Savu ei jaksanut edes ajatella, mitä Riesa mahtoi ajatella tästä kaikesta. Se oli oikeastaan aivan sama Savulle, sillä hän ei muiden edessä käyttäisi jotenkin muutoin kuin mitä todellisuudessa olikaan.

Laakson ulkopuolella idässä vuorten lähellä... Olikohan Riesa tullut Haukan maiden läpi saapuessaan tänne? Hukalla oli olo, ettei, sillä hän ei muistanut haistaneensa reviirimerkkauksia matkallaan paljoakaan. Huomattuaan Savun kiinnittäneen kutakuinkin täyden huomionsa Haukkaan ruskeaturkki istahti alas ja tarkkaili toisten sananvaihtoa lievästi kiinnostuneena. Kuuntelemassa, aina kuuntelemassa, ja nyt oli oivallinen tilaisuus hieman kartuttaa tietoja laakson laumoista - kuuntelemalla. Savu kysyi ne asiat, jotka mietityttivät Riesaakin, joten hukka kuuntelisi tarkasti vastauksen, vaikka omat epäilykset vastauksesta olisivatkin. Tulisiko alfa muka yksin 'laajentamaan elintilaa'? No, tietysti, saattaisihan alfa yksin lähteä tutkimaan aluetta elintilalaajennusta varten. Mutta Riesa jotenkin silti odotti toista vastausta. Narttu yritti keskittyä toisten keskusteluun, eikä ajatella Haukan vastausta omaan kysymykseensä. Sitten reviirinvaltauksen... Ruskeaturkki toivoi todella Kaatajan olevan kunnossa, kuten herra alfa ajatteli, mutta itsepintainen huoli ei suostunut väistymään. Todennäköisesti Riesa päätyisi varmistamaan Kaatajan tilanteen, muuten hän ei saisi rauhaa.

Haukka antoi Savun hyppiä nenille miten mieli. Vaikka yllättynyt alfa olikin, niin kyllä sen pinna tälläisen kesti vieläpä helpostikin. Toisen kysyttyä kysymyksensä uros hymähti neutraalisti.

"Olen näin kaukana reviiristä etsimässä saalistuksessa loukkaantunutta betaani, Turrea." Yksinkertainen vastaus kohteliaasti ja ystävällisesti Savun hieman kärkkäisiin kysymyksiin.

Jonkinlainen turhautuminen näkyi Savussa. Hän hymähti itsekseen Haukan sanoille, luimisti korviaan ja vilkaisi yllättäen terävästi Riesaa. Koska hänen sanansa eivät näyttäneet saavan Haukassa aikaan sellaista reaktiota, jota hän oli toivonut, hän oletti Riesan auttavan asiassa. Toisaalta, jos Savu vain olisi malttanut kiukkuisen mielensä ja miettinyt asiaa tarkemmin, niin hän ei olisi olettanut Riesan ottavan asiaan osaa - korkeintaan ihmettelemällä, mikä Savua vaivasi. Vastausten perusteella Haukka vaikutti fiksulta alfalta ja sudelta, joka ei turhaan haastanut riitaa.
Totuus oli kuitenkin se, että Savu oli kiukkuinen. Hän oli toivonut, että Haukka reagoisi selkeämmin hänen sanoihinsa, mutta niin ei näyttänyt tapahtuvan.

Yllättäen Savu ymmärsi vasta myöhemmin kiinnittää tarkempaa huomiota Haukan sanoihin. Turrea? Betaa? Narttu käänsi nopeasti katseensa takaisin Haukkaan ja näytti turhautumisen ohella olevan sangen yllättynyt.
"Puhuthan varmasti oikeasta sudesta?" Savu kysyi, muttei enää yhtä pisteliäällä äänellä kuin aikaisemmin. Hän yritti miettiä, oliko Turre joskus maininnut olevansa Haukan beta. Narttu ei kyennyt millään muistamaan sellaista asiaa.

Riesa hieman yllättyi Savun kärttyisen näköisestä vilkaisusta. Mitäs narttu nyt oli tehnyt? Tai ehkä jättänyt tekemättä, enemmänkin, hukka kun oli istunut vaiti aloillaan. Mutta kun toisen nartun äänensävy muuttui, ruskeaturkki jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Tunsiko Savu ehkä tämän Turren, josta oli puhe? Luultavasti. Äkkiä narttu tunsi sääliä toista kohtaan. Olisi kamala kuulla ystävän loukkaantumisesta noin, ihan yhtäkkiä ja miltei ohimennen mainittuna.

Aurinko teki tietään korkeammalle taivaalla. Pikkuhiljaa aamunkalpeaan taivaan väri muuttui syvemmäksi, lämpimämmäksi siniseksi. Tuuli pöyhi Riesan pehmoista kesäkarvaa, viilensi mukavasti auringon paahdetta. Toisella korvalla narttu kuunteli yhä Haukkaa ja Savua, jos vaikka sattuisi kuulemaan jotain tärleää, mutta muuten tuo oli aika kaukana. Päivä oli kaunis, ja oli vaikea olla huolissaan Kaatajan puolesta. Tai vaikka huolissaan saattoi ollakin, oli vaikeaa olla ankea tai surullinen. Näin kauniit kesäpäivät kutsuivat koko luonnon juhlaan, eikä niitä oltu tehty suremista varten.

Haukka vilkaisi Riesaa Savun katseen johdosta ja mietti toisen reagtiota. Narttu enemmänkin hämmentyi Savun katseesta, mikä vahvisti alfan ajatukset. Tuolla Savulla oli jotakin urosta vastaan ja syy olisi selvitettävä varovasti.

"Mikäli sinun tuntemasi Turre on entinen alfa, niin kyllä." Haukka vastasi kohteliaasti jälleen, mutta yllättyi sitä vastoin Savun reagtiosta. Alfa ei ollut odottanut Savun olevan yllättynyt, vaan ennemminkin odottanut samanlaista käytöstä kuin aiemminkin.

Pitkästä aikaa Savu tunsi itsensä sanattomaksi. Pari kertaa näytti siltä, että hän yritti sanoa jotain, mutta lopulta tummaturkki ei keksinytkään mitään sanottavaa. Hän luimisti jälleen yllätyksestä kohonneita korviaan ja käänsi katseensa pois kahdesta muusta sudesta, yrittäen koota itsensä.
Oli typerää käyttäytyä niin. Hän oli nähnyt Turren viimeksi aikoja sitten, ja uros kyllä varmasti osasi huolehtia itsestään. Sen lisäksi hänellä oli lauma takanaan, hän oli beta! Missä vaiheessa se kaikki oli ehtinyt tapahtua? Eikö Turre ollutkaan vastustanut Haukkaa ja hänen lauma-aikeitaan heidän tavatessaan?

Kiukku valtasi jälleen tilaa nartun sisällä. No, hän ei ainakaan mokoman suden laumaan liittyisi, ei vaikka tarjottaisiin alfanartun paikkaa. Hyvä vain, että olivat vallaneet reviirin jostain muualta kuin laaksosta!
"Vai Turre on nykyään betasi", Savu hymähti jälleen kärkkäämmin ja käänsi tiukan katseen takaisin Haukkaan. Hän kyllä halusi tavata uroksen jälleen ja tietää, miksi ihmeessä susi oli päätynytkin Haukan puolelle.
"Kaikenlaista susi on valmis tekemään vallan eteen", narttu jatkoi kuin itsekseen, vaikkei aivan tarkoittanutkaan sanojaan. Hän ei halunnut uskoa, että ainoastaan valta ja kunnia olivat ajaneet Turren betaksi. Syynä täytyi olla jotain muuta.

// Ensinnäkin, anteeksi ihan kamalasti kestosta, olen jotenkin hypännyt tämän yli aina.. ._.' //

Riesa laski katseensa maahan. Mikäli hän osasi ollenkaan mitään oikein päätellä, Savu tosiaan tunsi tämän Turren, etenkin kun meni tuollai hiljaiseksi. Ja toisen nartun jälleen puhuessa ruskeaturkki epäili ymmärtävänsä Savun reaktiota hieman paremmin. Ehkäpä... Tämä Turre, sellaisena kuin Savu oli häneen tutustunut, ei olisi mennyt betaksi... Haukan laumaan? Muuten Riesa tuskin olisi liittänyt mukaan kahta viimeistä sanaa, mutta kun muistaa nartun aiemmat pohdinnat siitä, miten Savu ei ollut ehkä Haukkaa nähnyt, mutta oli kuullut tästä, niin kenties tuo ei ollut uskonut Haukan betasta tulevan Haukan betaa.
Äh, antaa olla, mitä se minulle kuuluu... narttu tuumi. Kuunteleminen oli silti aina kannattavaa, joten Riesa tyrmäsi täysin ajatuksen sanoa hiljaa hei ja kävellä pois.