Ollako vai eikö kuitenkaan...? - Kutsupeli Blacky - päättynyt.

Varjo läähätti katsellen järveä. Oli kuuman päivän ilta, ja äskeinen taivalkin oli ollut kaikkea muuta kuin leppoisaa jolkoteltavaa.
Varjo oli juossut kokonaisen vuorokauden pyrkiessään pois Viiman syrjäyttäjän lähettyviltä pesäluolilta. Hänen matkansa oli vienyt järven rannalle jossa hän nyt huohotti juoksun jäljiltä katsellen kaikkea muuta kuin kiinnostuneena edessään levittäytyvää sinistä aavaa ja sen lukuisia kahlaaja- ja puolisukeltajalintuja.

Mitä ihmettä nyt pitäisi tehdä? Varjon mielessä risteili ajatuksia laidasta laitaan, mutta hän ei tosiaankaan tiennyt, mitä kannattaisi tehdä.

Viima kulki nyt luultavasti sillä laajalla arolla, mikä suorastaan pursusi karibuja ja niiden keskenkasvuisia vasoja. Aro oli myös lukuisien laumattomien elinaluetta, minkä vuoksi Varjo ei todellakaan mielellään olisi astunut jalallaankaan sinne.

Miksi juuri nyt täytyi käydä näin...? Juuri, kun hän alkoi luottamaan uusiin laumalaisiinsa, juri kun hänen syvimmätkin haavansa alkoivat parantua, juuri kun hän oli löytänyt ystäviä, täytyi sen samperin Veren tulla ja syöstä kaikki maahan. Varjon ystävät olivat nyt teillä teitymättömillä, ja Tuisku...

Varjo pudisti päätään ja siirsi turhat ajatukset mielestään. Ei jossittelua. Nyt täytyy keksiä, mitä tehdä.

((Anteeksi, tuli vähän kökkö, kun yksii tyyppi istui vieressä kyyläämässä kirjoittamistani.... *naur* Ja anteeksi siitäkin, että tein tämän niin myöhässä, vanhempieni koneeseen on iskenyt joku ihme ongelma, mikä tilttaa koneen paikalleen tietyn ajan kuluessa, enkä kertaakaan aikaisemmin kerennyt kirjoittaa tätä loppuun ennen tilttausta.... -.-' (Olen nyt koulun koneella.)))

((Ei haittaa vähääkään; Ei makeaa mahan täydeltä! ;D))

Rusko oli lähtenyt rakastettunsa Tuulen luota ja antanut tälle neuvot, jotka halusi sanoa Varjollekin. Olisikohan se vielä rajojen sisäpuolella? Rusko oli myös vähän huolissaan mustaturkista: Se oli vaikuttanut niin aralta ja Viimalle uskoutuneelta, että tämä vallankumous saattaisi olla vähän liikaa- enemmänkin.

Rusko jolkotteli hämmentyneen ja masentuneen oloisena, tuntien silti vähän ilkikurisuutta ja tyydytystä ajatellessaan tulevaa kostoa. Kosto on suloinen, niin kuin on tapana sanoa, se ajatteli.
Mutta mikä onnenpotku, se haistoi Varjon. Kauempana, järven tuntumassa Rusko näki tutun hahmon. Korvat höröllään se tassutteli lähemmäs, ja nyt se oli varma. Korvat littaantuivat ja häntä liehui vinhasti uroksen alkaessa juosta kohti toista. "Varjo Varjo!", se haukahteli, "Ihanaa nähdä sinua!"
Rusko kyllä arvasi ettei toisen tunnetila ollut mitä parhain, mutta se asia muuttuisi. Niinkuin moni muukin asia tällä reviirillä, ruskeaturkki ajatteli tyytyväisenä.

Varjo havaitsi takaansa metsästä liikettä. Hän kääntyi katsomaan, ja kuinka ollakaan, Rusko juoksi metsästä häntä vinhasti viuhuen kohti Varjoa. Kas, mitä Rusko täällä tekee? Varjon häntä heilahti hieman vastauksena ystävänsä intoon, mutta pysähtyi sitten. Kaukana alfansa jaloista...? Ja miksi hän näin käyttäytyy reviirikarkuria kohtaan? Varjo koki yhä Ruskon ystävänään, vaikka oli nähnyt tämän rähmällään Veren edessä. Iloisuus, joka Ruskosta pursusi, oli hämmentävää, ristiriitaista, mutta tuntui silti huojentavalta.

Varjo seisoi varuillaan paikoillaan katsellen lähestyvää sutta. Jos Rusko pysähtyisi vähän matkan päähän, pysyisi Varjo paikoillaan, ja jos hän taas kirmaisi suoraan Varjon luo, hyppäisi Varjo taaksepäin vingahtaen syyttävästi.
"Rusko, miksi sinä perääni lähdit?" Varjo kysyi epäluuloisena. Reviiriltä paetessa matkakumppani olisi hyödyllinen, mutta Varjo ei tiennyt, mitä Ruskolla oli mielessä. Ei hän ollut varma siitäkään, mitä itse tekisi. Varjo tajusi juttuhetken Ruskon kanssa viivyttävän päätöksen tekoa tervetulleen hetken. Hän kuuntelisi, mitä Ruskolla oli sanottavaa.

Rusko hidasti vauhtiaan mutta pysähtyi vasta vajaan puolen metrin päähän häntä yhä laiskasti heiluen. "Mitäkö minä täällä? Etsimässä sinua tietysti, luulitko oikeasti että alistuisin sellaiselle saastalle?" Rusko sanoi iloisena madaltaen ääntään sanojen 'alistuisin' ja 'saastan' kohdalla.
Ruskeaturkki istahti katselemaan vähän Varjon ohimon ohi, toivoen sydämensä pohjasta että sen suunnitelmat kävisivät Varjolle. Muussa tapauksessa suunnitelmiin tulisi hiuskarvan mittainen muutos, mistä täytyisi ilmoittaa muille Viiman kannattajille, mikä oli hyvin vaivalloista kun piti samalla näytellä Varpulle.

"Selitämpä sinulle tämän nyt heti kättelyssä;" Rusko sanoi vakava ilme kasvoillaan, "Se haisurotta joka syrjäytti Viiman, halutaan tietysti lähettää Helvettiin, ja lähettääksemme sen Helvettiin, olemme laatineet suunnitelman arvon Viiman kannattajien kesken..." tässä kohtaa Rusko piti pienen tauon, "Minä olen myyränä laumassa ja yritän ujuttaa itseni alfan suosioon. Muista en tiedä, mutta se selviää pian. Jokatapauksessa haluaisimme sinut mukaan suunnitelmiin, koska olet minun ja veljeni ystävä" uros antoi Varjon sulatella tätä hetken, tarkkaillen ympäristöä jokaisella aistillaan. Ei, kukaan ei kuulisi tätä, ei kukaan, paitsi nämä kaksi sutta hiljaisuuden ympäröiminä.

((Hui mikä tönkkö. :O Mutta toivottavasti Varjo suostuuuu *Peukut pystyssä*))

Varjon korvat kohosivat ja hän katsoi hämmästyneenä Ruskoa tämän haukuttua Verta. Rusko huijasi Verta? Tietenkin, tietenkin! Varjo ei tiennyt ennestään Ruskolla olevan niin komeita huijarinlahjoja, mutta tajusi nyt, että niin sen täytyi tietenkin olla. Ei Ruskoa niin helposti alistettaisi.

Varjo jäi miettimään hetkeksi Ruskon kertomaa. Hän katsahti taakseen ilta-auringossa läikehtivälle järvelle kuulematta kuitenkaan sen liplatusta vasten rantakivikkoa.

"Mitä haluaisitte minun tekevän?" Varjo kysyi hetken kuluttua hieman kaukaisella äänellä katsellen yhä järvelle. Susi ei ollut yhtään varma, kävisivätkö hänen taitonsa yksiin tulevan tehtävän kanssa. Rusko oli osoittanut taitonsa kyyristelemällä todella aidosti Veren edessä - ainakin hän oli saanut huijattua Varjon täydellisesti. Varjo tiesi nopeuden olevan miltei ainoan vahvuutensa, ja mietti, mihin sitä voitaisiin ehkä tarvita.
"Millä lailla olisin mukana suunnitelmissa? Entä muut?" Varjo kääntyi Ruskon puoleen. "Entä mitä Tuisku tekee?"

Rusko tuli uudelleen hyvälle mielelle Varjon kysymyksistä; Toinen oli kiinnostunut, hyvä hyvä. "Veljeni kokoaa liittolaisia. Ja hänet sinun pitäisi ensimmäisenä etsiä, ja se ei ole vaikeaa, koska Ei-kenenkään-maa ei ole kovinkaan suuri ja hän varmasti etsii sinua" Rusko sanoi vihjaavasti. Kyllä se näki, millaista suojeluhalua Tuisku tunsi Varjoa kohtaan. Monia muitakin, mutta ensisijaisesti Varjoa ja Nahkaa kohtaan.

"En tiedä vielä, mitä muut tekevät, mutta arvelen Sammaleen ja Kauhun toimivan työnjohtajina" uros totesi vaivihkaa. Selvä se, ne olivat pari, ensimmäiset mukana kostoideassa, niillä oli kunnianhimoinen luonne ja ennenkaikkea: Se kaksikko organisoi suunnitelmaa. Suunnitelmaa, josta Rusko kuulisi parin päivän kuluessa.

"Löydettyäsi Tuiskun, ole kiltti ja pyydä häntä tulemaan huomisiltana rajoille ja sinä, Varjo," Rusko kohotti katsettaan entistä enemmän toisen suuntaan, "Kuulet häneltä tarkimmat yksityiskohdat omasta tehtävästäsi. Sen kuitenkin tiedät, että olisit loistava lisä laumaan koska tunnemme sinut ja tarvitsemme lisää susia riveihimme. Olet taitava, meille läheinen, ja olen varma että minä en ole ainut joka ei ole vielä päässyt näyttämään uskollisuuttaan Viimalle." uros vihjaili.

"Omassa liittymisessäni olin haavoittunut ja pelkkä taakka laumalle. Nyt, on aikani tehdä vastapalvelus. Se hieno narttu pelasti minun henkeni, ja otti reviirinsä suojiin. Minä en suvaitse Veren kaltaisen sian vievän hänen paikkaansa!"

Varjo kuunteli koko Ruskon kertoman ennen kuin sanoi mitään. Erityisesti Ruskon viimeiset sanat jouduttivat Varjon päätöstä. Hänen olemuksensa nousi muutaman sentin, ja hämmästyksekseen jopa itsevarmana hän sanoi:

"Tietenkin autan teitä." Varjokin oli liitetty laumaan äärimmäisen heikossa kunnossa, jota oli silloin ihmetellyt. Varjo tiesi olevansa Viimalle velkaa henkensä, ja oli tälle näin kertonutkin. Oli Varjonkin aika maksaa tämä velka. Hän auttaisi Viiman takaisin valtaan vaikka henkensä kustannuksella, ja Ruskon kertoman suunnitelman avulla se ei myöskään jäisi avuttomaksi unelmaksi.

Yksi asia Varjoa kuitenkin huoletti. "Etsin Tuiskun ja tulen hänen mukanaan huomisiltana rajoille. Mutta mitä Veri sanoo, kun palaan kanssasi rajoilta? Hän näki minun juoksevan pois, ja huusi, ettei lähtijöillä ole takaisintulemista. Voinko luottaa, että se, etten hyökännyt häntä vastaan, riittäisi tätä luulemaan minun olleen vain miettimässä puoltani? Tuoksun kuitenkin Tuiskulle, kun palaamme, ja siitä ei Veri luultavasti pidä..."

"Varjo, se on se ongelma. Sinä et palaa enää reviirille." Rusko sanoi hitaasti. Tästä sudesta olisi paljon enemmän hyötyä Ei-Kenenkään-Maalla Tuiskun kanssa kuin laumassa. Sitäpaitsi, jos Rusko käyttäytyisi kuin olisi häätänyt veljensä ja parhaat ystävänsä pois, se lisäisi uroksen asemaa alfan silmissä. "Minä, ainakin tietääkseni, olen ainut joka soluttautuu. Ja jo joku uu solutautuu, sen täytyy olla joku jota Veri ei ole nähnyt." Rusko sanoi.

Melko vedenkestävältä suunnitelma vaikutti, kunan vain Rusko pääsisi vielä takaisin kunnialla.

Varjo mietti. Ihan hyvä näin, eihän hän ollut todellakaan hyvä näyttelijä. Mutta Rusko oli sanonut tarvitsevansa lisää laumalaisia riveihinsä, ja tuumannut, ettei Rusko voinut olla ainoa joka ei näyttänyt uskollisuuttaan Viimaa kohtaan. Varjokaan ei ollut näyttänyt mitään muuta kuin hämmennystä, ja oli lähtenyt kälppimään sanomatta sanaakaan. Ehkä hän voisi vielä kelvata?

"Jos pistän itseni vaaralle alttiiksi, ja kokeilen soluttautumista? Matelen paskiaisen eteen kertoen olleeni miettimässä asioita, ja tulleeni tulokseen, että jäisin hänen alamaisekseen? Minähän en uhannut Verta, enkä sanonut hänelle pahaa sanaa. Lähdin vain pois", Varjo sanoi hieman kiihtyneenä. Jos Rusko tosiaan tarvitsi lisää soluttautujia, Varjo voisi yrittää panna itsensä likoon. "Jos yritän olla koskematta Tuiskuun ja muihin hänen keräämiinsä susiin, pyydän häntä tänne huomisillaksi, laukkaan perässä, ja kun olette saaneet puhuttua ja sinä lähdet pesille, käyn minä järvellä kastelemassa turkkini (jos mahdollinen Tuiskun haju jäisi pois ja omani voimistuisi?) ja kierin maassa. Seuraavana aamuna lähden pesille ja kohdattuani Veren alan matelemaan. Mitä sanoisit?" Paljon puhetta ryöppysi Varjon suusta, ja sanojen tahti tiheni hänen innostuessaan suunnitelmastaan yhä enemmän. Ehkä hän sittenkin osaisi leikkiä kuuliaista alamaista! Niin, tämähän oli leikkiä. Varjon pentuaika oli jäänyt lyhyeksi, eikä hän ollut saanut leikkiä niin paljon kuin sudenpennut yleensä, mutta leikkivaisto oli yhä tallella. Jos vain osaisi ottaa sellaisen dominoinnin leikkinä... Kuolemanleikkiä, Varjo ajatteli. Into hieman viileni, mutta susi piti pintansa.

Rusko mietti. 'Takaisin ei ole tulemista', Veri oli sanonut. Vaan ei Varjo tosiaan ollut sanonut mitään, eikä elehtinyt suuntaan tai toiseen. "Tuo kuullostaa järkevältä. Mutta emme saa tulla pesille samaan aikaan, ja minä olen kuin en tuntisikaan sinua hyvin, ettei kukaan ala epäillä mitään" se lopulta sanoi yrittäen keksiä porsaanreikää suunnitelmasta.

((Lyhyt. Siis tosi lyhyt. No, oikeastaan, ultralyhyt mutta whatever...))

((No worry. ))

Varjo heilautti iloisena häntäänsä ja hypäytti korvat niskassa etujalkojaan ilmaan. Rusko oli hyväksynyt Varjon suunnitelman. Varjo tunsi pientä ylpeyttä siitä, että hänen ehdotuksensa kelpasi. Veri oli pelottava vastustaja, ja yksikin virheliike tulevassa voisi viedä Varjon hengen. Varjo oli silti päättänyt yrittää. Hän halusi Viiman takaisin enemmän kuin mitään muuta.

"Tietenkin eri aikaan. Sinähän voit lähteä sitten vaikka heti saatuasi kerrottua asiasi Tuiskulle?" Varjo käänsi kuononsa kohti etelää, ei-kenenkään-maita. Lihaksissa alkoi kihelmöidä, innostus kutitteli jo varpaissa. Hän halusi päästä lähtemään, toteuttamaan ensimmäisen tehtävänsä. Enää Varjo ei pelännyt noita maita eikä vieraita susia. Tuisku olisi siellä turvana, jos jotain sattuisi. "Jos jotakin tapahtuu, emmekä voi tulla huomisiltana paikalle, ulvon sinulle. Kuulet minut varmasti, jos olet rajoilla." Varjo pidätteli vielä jalkojaan kuunnellen, jos Ruskolla oli vielä jotakin sanottavaa.

Rusko heilutti hänäänsä. Nyt oltiin päästy yhteisymmärrykseen. "Minä tulen sitten. Mene vain, ja onnea!" uros hymyili onnellisena sudenhymyään. Tästä se lähtee. se ajatteli, Suunnitelma on vihdoin lähtenyt käyntiin. Tämä on Veren lopun alku!
Rusko sai puhtia niistä aatteista, ja sen häntä viuhui entistä kiivaammin. Onneksi kohtaaminen ei ollut kestänyt kauaa, niin, ettei kukaan ollut nähnyt. Ja vaikka olisikin, niin hällä väliä: Ainahan voi pienen hätävalheen sepostaa.
Keltaiset, ehkä vähän meripihkankin väriset silmät olivat toivoa täynnä. Ruskeaturrki haukotteli, ja alkoi kääntyä takaisin pesille päin, mutta vilkuili yhä Varjon perään. Tuolla sudella on terve mieli

((Alkaapi olla siis jo ohi?))

"...Kiitos. Sitä tarvitaan", Varjo hymähti, "Ja kiitos, Rusko, että lähdit perääni. Olisin aivan eksyksissä, jos et olisi tullut." Varjo sanoi luoden vielä vilkaisun ja hännänheilautuksen Ruskolle ja ampaisi sitten innosta vingahtaen matkaan.

Ensin hän tutkisi reviirin etelän ja kaakon rajat. Jostain kohtaahan Tuiskun ja muiden oli pakko ollut ylittää rajat, ja sieltä varmasti löytyisi jälkiä. Tuulikin voisi sopivatsi puhaltaessaan tuoda tuttuja hajuja mukanaan, ja niitä olisi helppo seurata.

Onnellisena ja tulevien verivirtojen ajatuksesta voitonriemuisena Varjo juoksi ja etsi.

((Jep. ^^ Mihin seuraava peli pistetään? Pistänkö Varjon johonkin olemassaolevaan peliin vai luodaanko uusi?))

((Jos oikein ymmärsin, niin Varjohan tulee minun ja Harinen peliin(?) Kaikki käy, minä olen vain vähän hidas...Vastauksissa että aivotyöskentelyssä))