Tapahtui illan pimentyessä

// Shui kera Lemmen. //

Ilta alkoi jo pimenemään, ja Korvapuoli tiesi sen. Narttu ei kuitenkaan uskaltanut pysähtyä. Sen päätä särki edelleen kauriin siihen kohdistamasta potkusta, vaikka episodi oli tapahtunut jo aamulla. Aurinko loi viimeisiä säteitään maan kamaralle ja Korvapuoli tunsi kylmyyden luissaan ja ytimissään asti. Susi pelkäsi aivan ennennäkemättömällä tavalla. Ei oman henkensä puolesta, vaan särkyä, hitaasti kalloa jäytävää ja aina vain jatkuvaa särkyä. Oliko kallosta mennyt jotain rikki? Jotain mikä ei kenties enää ikinä parantuisi? Korvapuoli alkoi olla jo epätoivoinen. Miksi sen kohdalle osuivat kaikki hankaluudet? Irti revitty korva, vahingoitettu jalka ja nyt tämä onnettomuus. Korvapuoli oli väsynyt ja halusi vain nukahtaa, katkaista tasaisen kävelyrytminsä ja hautautui itseensä, mutta ei se uskaltanut. Mitä jos se ei enää heräisikään vaan kuolisi vammoihinsa, joista narttu ei edes ollut varma? Korvapuoli kaipasi ennen kaikkea seuraa. Se ei haluaisi kohdata tätä yötä yksin, koska siitä tulisi epäilemättä pitkä ja vaikea.

Vanha naaras oli eksynyt Haukan lauman rajoille, se oli taas rajalla mitä se ei saanut ylittää. Eikä se halunnutkaan, ei se rajarikkuriksi tässä iässä ja tässä tilanteessa aikoisi. Yöstä tulisi pitkä sillä vanhus oli jolkottanut rauhallisesti pitkän matkan ja nyt sen lonkkia jomotti. Kirottu karhu... jos vaan minä olisin nuori repisin sinulta ilomielin silmäsi toverin kanssa... Ajatteli vanhus tuskastuneena, sen vaimea kostonhimo karhua kohtaan ei koskaan häviäisi vaikka se olikin hyvätahtoinen susi.

Pian oli liikettä näköetäisyydellä, Lempi rukoili ettei ollut törmännyt vihaiseen Veren laumalaiseen. Mutta se olisi aika epätodennäköistä koska Lempihän oli Haukan rajojen tuolla puolen, narttu pysähtyi ja odotti tuon toisen suden tulevan hänen luokseen.

Korvapuoli oli ensin varma että näki näkyjä, mutta sitten sen pää selvisi vähäksi aikaa. Kyllä, tuo oli susi. Kenties se voisi auttaa nartun takaisin Nuormetsän reviirille? Toisaalta nartun suuntavaisto oli täydellisen sekaisin, joten se voisi yhtä hyvin olla vaikka ajautunut jonkin toisen lauman reviirille. Epätoivoinen Korvapuoli silti oli, ja moinen tunnetila ajoi sitä eteenpäin. Narttu päästi ilmoille surkean ja kuolemanpelkoa täynnä olevan ulvaisun, joka kuitenkin oli varsin ponneton, mutta kantautuisi silti aivan varmasti toisen korviin. Korvapuoli oli hyvin sekavassa mielentilassa ja se tajusi vain hämärästi missä oli ja kuka oli. Susi tiesi silti että sen olisi jatkettava ja selviydyttävä edes toisen luokse. Korvapuoli tiesi, ettei tuokaan susi voisi sen kipuja poistaa, mutta seura lievittäisi toivon mukaan sen pelkoa ja epätoivoisuutta. Hiljaa narttu jatkoi kivuliasta ja hoippuvaa kulkuaan jonka jokainen askel vaati hirvittävät ponnistukset.

Kuullessaan ulvonnan kohotti narttu päätään, kallisti sitä hieman takakenoon ja vastasi ulvontaan iän karhentamalla äänellään, ulvaisu oli yhtä lyhyt kuin Korvapuolen, jossei lyhyempikin.

Lempi lähti askeltamaan kohti Korvapuolta, toinen oli haavoittunut. Ei käveleminen muuten noin vaivalloista olisi. Saavutettuaan toisensa naaras siirsi huolissaan katseensa toiseen, etsi haavoja tarkasti, muttei nähnyt kuin revityn korvan illan hämärässä. '' Voitko hyvin, kulta? '' Narttu kysyi lohduttavasti ja istuutui paikalleen rennosti, myös osoittaakseen ettei ollut vaarallinen.

Korvapuolen läpi kulkivat suunnattomat helpotuksen väreet kun tämä vieras, iäkäs narttu ei ollutkaan vaarallinen tapaus, päinvastoin. Narttu ei uskaltanut istua edelleen nukahtamisen pelossa. Ensin susi säikähti yhtäkkistä melua, mutta tajusi nopeasti sen olevan tämän vieraan suden ääni joka tuntui halkovan viimeisetkin kallonrippeet.
"Valehtelisin jos sanoisin niin," narttu sanoi hiljaa murtuneella, lähinnä ahdistuneella äänellä. Korvapuolen jalat huusivat jo armoa ainakin kymmenen tuntia kestäneen rääkkinsä jälkeen ja narttu istuutui hieman vastahakoisesti.
"Minä vihaan kauriita, vihaan vihaan vihaan," susi mutisi vahingossa ääneen eikä tajunnut moista itse ollenkaan. Lopulta Korvapuoli kohotti tietoisuuden rippeitään keräillen katseensa nartun puoleen.

"Sain aamulla kauriin sorkasta kallooni. Pelkään, että..." nartun ääni sortui epämääräiseksi nyyhkymiseksi.
"Olen selvinnyt jo vaikka mistä, mutta tämä taitaa olla viimeinkin minulle ylivoimainen vastustaja," Korvapuoli sai lopulta kuiskattua sekavana, päänsäryn ja väsymyksen aina vain ottavan enemmän valtaa nuoresta mutta kovia kokeneesta mielestä.

Lempi katsoi rauhallisena haavoittunutta. Oli toinen kokenut kovia, mutta niin oli Lempikin paitsi siitä oli jo aikaa.

'' Kauris? Kuinka kauvan olet kulta pieni rääkännyt itseäsi kävelemällä?! '' Kysyi vanhus rauhallisella mutta erittäin huolestuneella äänellä, onnekseen se havaitsi lähellä kivirykelmän jonka alle voisi jäädä lepäämään molemmat. '' Noniin, nouse ylös. Mennään tuonne lepäämään ainakin hetkeksi. '' Narttu nousi vaivalloisesti mutta reippaasti silti. Lempi askelsi Korvapuolen vierelle ja töytäisi toista liikkeelle, ei se voisi siihen jäädä kaikkien näkökentälle. Lempi seisoi edelleen Korvapuolen vierellä ja kun toinen nousi, ilmeisesti myös kääntyi siirtyi Lempi lähemmäksi Korvapuolta sen tukipylvääksi. '' Kas noin, nojaahan nyt minuun mennään tuon kivirykelmän alle lepäämään. '' Ehdotti narttu leppoisasti ja lähti ottamaan askelia kohti kivirykelmää, onneksi se oli vain metrien päässä.

Korvapuoli helpottui oitis kun tämä vanha narttu otti ohjat käsiinsä, mutta nousemis-kehotukseen se ei kokenut olevansa valmis vastaamaan ja epäröi hetken ennenkuin pakottautui ylös. Se horjahti ensin poispäin tukipylväästään ja oli vähällä rojahtaa päin maata, mutta sai osan tasapainostaan takaisin ja nojautui sitten vieressään kulkevaan suteen. Korvapuoli ei tuntenut halua puhua enempää kuin oli tarvis, joten se vain murahti "niin" ja "mmh"-äännelmien tapaisia asioita nartun juttelulle. Narttu huojui edelleen tajuttomuuden rajamailla ja joutui ponnistelemaan että pysyisi kiinni hetkessä eikä vaipuisi tiedottomuuteen, joka tosin tuntui hetki hetkeltä miellyttävämmältä vaihtoehdolta.

Päästyään kivirykelmän luokse Korvapuoli ei enää epäröinyt vaan rojahti syrjäisimpään kolkkaan käpertyen pienelle ja luisevalle keralle.
"En minä jaksa," narttu huokaisi hiljaa.

Narttu tuki koko matkan haavoittunutta, ilmeisesti toinen oli todella pahassa kunnossa.

'' Jaksathan sinä. Lepoa sinä tarvitset. Entä oletko jo jossakin laumassa? Voisin aamunkoitteessa saattaa sinut laumasi luo, hankitaan joku sinua vastaan jos tahdot. '' Lempi höpötti ja pujahti itsekin melko lähelle Korvapuolta makaamaan. Tosin nyt nartun olemuksesta ei voinut havaita kipua, ja sitähän sillä ei ollutkaan nyt. Lempi lepäsi ryhdikkäästi ja piti päätänsä pakolla ylhäällä, se tiesi, tai oikeastaan aavisti ettei Korvapuolen aistit toimineet kunnolla ja nyt olisi nämä hetket Lemmen vastuulla.

Korvapuoli painautui aavistuksen verran toista vasten hakien turvaa varsin pentumaisella eleellä. Kuullessaan toisen sanat se joutui hetken ponnistelemaan tajutakseen ne kunnolla.
"Olen minä. Nuormetsän laumassa," Korvapuoli tapaili sanoja.
"Ei ei, olen jo muutenkin taakkana, mitä ne sitten ajattelevat kun kuulevat että sain tämän kauriilta?" narttu tuskaili. Ei kukaan ollut ainakaan toistaiseksi kiinnittänyt siihen ja sen vammoihin mitään huomiota, mutta eihän niistä toisaalta tiennytkään kukaan muu kuin alfan sokea pentu Usko. Korvapuoli ei kuitenkaan kerta kaikkiaan kehdannut olla vaivaksi tai huolestuttaa muita.

'' Et sinä yksinkään selviä, et todellakaan. Ainakaan tällä hetkellä. '' Huolestuneesti lausahteli Lempi, mutta piti katseensa tiukasti maisemassa. '' Kuka tämä Nuormetsän lauman johtaja on susiaan? '' Esitti Lempi hieman huolettoman kysymyksen, muttei odottanut varsinaista vastausta. Olihan Korvapuoli pian tiedottomuudessa, silloin jäisi vahti-hommat Lemmelle joka epäröi ja toivoi sydämmensä pohjasta ettei lähelle osuisi agressiivista sutta taikka karhua. Niin, karhua, niitäkin oli liikkunut rajoilla. Mutta onneksi Lemmen tullessa ei ollut yhtäkään hajujälkeä karhulta.

Korvapuoli oli todellakin edelleen lähellä tajuttomuuden rajoja, mutta se pakottautui pysymään hereillä, etenkin kun kuuli tämän vieraan suden kysymyksen. Hämärästi nartun mielessä heräsi terve epäilys. Kuka tämä vanha narttu oli? Korvapuoli ei tiennyt sen nimeä, eikä sitäkään oliko se jossain laumassa. Narttu huomasi kuitenkin nopeasti jo alkaneensa ylistää Haukkaa sen enempää miettimättä.
"Voi, Haukka on minun mielestäni tämän laakson ehdottomasti sopivin alfa laumalleen. Laumalaiset ovat pääasiassa nuoria susia ja suurin osa hyväkuntoisiakin. Kolme pentuakin on laumaan siunaantunut alfaparille," Korvapuoli vaikeni hetkeksi. Se ei ollut varma oliko Säde jo julkistanut tiedon muille laumalaisille, eikä Korvapuoli itse olisi halunnut olla lavertelija, edes vahingossa. Korvapuoli kokosi ajatuksiaan ja jatkoi taas, tällä kertaa suoraan aiheesta vaikka se vaatikin melkoisia ponnisteluja.
"Niin, siis... Haukka on todella oikeudenmukainen ja reilu alfa, eikä orjuuta laumalaisiaan, oikeastaan päinvastoin. Eronnutta sutta ei katsota pahalla eikä juonitteluja tai selän takana supisemisia suvaita. Haukasta on liikkeellä todella paljon ilkeitä asioita, mutta voin vakuuttaa etteivät ne ole totta, tyhmien, tietämättömien ja kateellisten juoruja eivätkä mitään muuta," Korvapuolen ääni hiipui taas väsyneenä, ja nyt sen piti suorastaan ponnistella pysyäkseen hereillä. Se ei kuitenkaan voinut antaa itselleen rauhaa ennenkuin tietäisi vieressään makaavan suden henkilöllisyyden.
"Kuka sinä olet?" narttu kysyi, nyt jo kuiskaten ja ääni heikosti värähdellen mutta itsepäisenä.

Lempi käänsi korviaan Korvapuolta toisen kertoessa Haukasta. '' Vai nin vai niin, Haukka kuullostaa mielenkiintoiselta ja kunnioitettavalta alfalta. Olet varmaan hyvään laumaan päässyt. '' Puhui rauhallisesti lempi,

'' Minä olen Lempi, toistaiseksi laumaton. Sinun ei tarvi huolehtia yhtään, näin vanha sudenrähjä ei saa sinuun paljookaan jälkeä. Enkä minä haluaisikkaan sinua satuttaa, lepää nyt vain. Minä pidän vahtia tepätoivottujen vieraiden varalta.

Korvapuoli hymyili väsyneesti Lemmen Haukkaa koskeville sanoille ja haukotteli, mikä sattui päähän kuin olisi kiveen kallonsa iskenyt. Kuullessaan Lemmen olevan laumaton, ei Korvapuoli enää jaksanut olla varuillaan vaan sulki silmänsä ja nukahti jo ennen kuin Lempi ehti päättää lauseensa kunnolla. Korvapuoli ei nähnyt mitään unta, vaan ajelehti horteessa, mutta lepäsi yhtä kaikki ja se tuntui hyvältä.

// Hypätäänkö aamuun vai onkos sulla vielä jotain suunnitelmia yölle? //

Lempi ei havainnut mitään epäilyttävää lähistöllä ja laski itsekin päätänsä maan pintaa vasten, vaipui puolitiedottomuuteen ja lopulta tiedottomuuteen. Syvään susimaiseen uneen jossa se eleli vielä vanhassa laumassaan, se oli samalla painajainen ja kaunis muisto. Ei ollut paluuta enään tuohon aikaan.

// Ja aamuun ;) //
Aurinko loi säteitään kohti kivirykelmää ja aamu oli varhainen, ilma oli kylmentynyt yön aikana mutta oli silti pysynyt melko leppoisana. Lempi aukaisi raskaasti silmänsä, nosti päätänsä tarkistaakseen Korvapuolen kunnon ja jäi kumminkin paikoilleen makuulteen.

Korvapuoli säpsähti pelästyneenä hereille. Se ei muistanut nähneensä mitään unta, niin painajaista kuin normaaliakaan, mutta sen sydän läpätti silti kuin sellaisen kokeneella. Narttu tajusi vasta hetken päästä, että sen pää oli jälleen selvä, se näki kunnolla eikä ollut koko ajan vähällä pyörtyä. Korvapuoli kohottautui hitaasti istumaan mutta horjahti kun sen päätä vihlaisi. Kipu ei kuitenkaan ollut enää jatkuvaa ja pökerryttävää joten narttu jäi paikoilleen ja käänsi katseensa Lempeen ja hymyili varovaisesti.
"Huomenta," se toivotti ja painoi katseensa hieman nolona. Se oli ollut illalla todellakin poissa tolaltaan eikä edes muistanut kunnolla mitä oli puhunut. Muutenkin se oli varmasti menettänyt arvonsa toisen silmissä.

Korvapuolen pää oli näemmä selviintynyt ja koko narttu näytti voivan paremmin, mitä nyt päältä päin näki.
'' Huomenta vaan, taisit nukkua oikein kunnon yöunet. '' Vastasi vanha narttu kohteliaasti ja kiitti luojaa siitä ettei joutunut puollustamaan kivirykelmää yöllä, siinä olisi voinut Lempi kohdata loppunsa. Niin ikävältä kuin se kuulostikaan.

Lempi mumahti jotain epäselvästi mietteliäänä ja esitti sitten melkein heti perään kysymyksen; '' Onko sinulla nälkä? ''.
Meriheinä kohottautui istualteen ja siitä seisomaan hieman vaivalloiseisti. Kivirykelmästä pujahti ulos ja venytteli sitten itseään haukotuksen kera.

Korvapuolen yön koettelemuksista herkistynyt ego otti nokkiinsa Lemmen kommentista ja sen omistaja painoi päätään vieläkin alemmas, nyt nolona, närkästyneenä ja nälkäisenä. Kyllä vain, nartun mahaa kurni oikein kunnolla, nukkuminen ja kuntoutuminen olivat vieneet sen voimia ja nyt olisi ehdottomasti ruoka-aika. Korvapuoli ei tosin jaksanut uskoa saavansa mitään itse kiinni, joten Lemmen esittäessä kysymyksensä sen mielessä piileskelevä toiveikkuus nosti päätään. Narttu ei yllätykseltään ehtinyt vastata ennen kuin Lempi jo pujahti ulos. Korvapuoli seurasi kiltisti kannoilla ja venytteli myös itse lämpimässä myöhäisen kevään auringossa. Samassa narttu tajusi, että oli kohta ollut jo puoli vuotta laaksossa. Sen asiat olivat alkuvaikeuksien jälkeen järjestyneet todella mukaville tolille, se oli laumassa ja sillä oli muutamia todella hyviäkin ystäviä. Nartun päähän nousi oitis kuva Tuhosta kun se vain ajattelikin ystävyyttä. Korvapuoli virnisti iloisesti. Pelkkä ajatus rakkaasta ystävästä lämmitti sen mieltä, etenkin nyt kun se oli muutenkin vallan mainiolla tuulella.

"Kyllä minä mieluusti jotain söisin, mutta kun saalistus voi olla vielä vähän... hankalaa," narttu mutisi nolona. Se ei oikein tahtonut kestää ajatusta, että söisi toisen saalista kuin mikäkin kyvytön raukka, jollaiseksi se ei edelleenkään suostunut itseään myöntämään vaikka oli kovia ehtinyt lyhyen elämänsä aikana kokeakin. Toisaalta, nälkäkuolema ei pahemmin houkutellut, kuten Korvapuolen järki ystävällisesti muistutti.

'' Anna minä etsin meille syötävää, luulin nähneeni tässä lähellä vanhan karibunruhon. Liha ei ole parasta mutta ainakin syömäkelpoista. Itse en saa saalista enään kiinni lonkkieni takia. '' Lempi hieman harmitteli kuntoaan ja lähti sitten muuta mukisematta liikkeelle.

Lemmen kirsu poimi hajuhiukkasia kokoajan sen kierrellessä pitkin rajoja kuono maassa, korvat luimussa turhaantuneesti ja häntä selkärangan jatkona. Askel askeleelta se eteni tarkasti.

Korvapuolen yli pyyhkäisi helpotus Lemmen lupautuessa etsimään ruokaa. Nuori susi lönkytteli hitaasti vanhemman nartun perässä katse nolostuksesta maahan luotuna. Korvapuolen päätä ei koskenut juuri lainkaan hitaan etenemisen takia, mutta silti sen olo oli varsin tunkkainen ja poissaoleva. Narttua hävetti se, kuinka sen piti syödä toiselta saamiaan armopaloja, mutta se päätti pitää tunteensa edes jotakuinkin omana tietonaan: parempi saada sentään edes jotain syötävää, vaikka sitten jo puoliksi pilaantunutta ja armopaloina saatua lihaa.

Viimein saavuttiin noin parinsadan metrin päähän kivirykelmästä jossa makasi puoliksi ahmittu karibunruho, haju ei ollut mitä houkuttavin mutta kai se tervettä lihaa vielä oli. Vanha narttu siirtyi repimään kunnon palaa ruhosta ja viskaisi sen sitten yhdellä päännykäisyllä lähemmäksi Korvapuolta, ruokaili sitten itse suoraan ruhosta. Pieniä paloja sieltä sun täältä luiden ympäriltä näykkien siirtyi Lempi sitten hetken päästä sivummalle jotta Korvapuoli saisi tulla ottamaan lisää, mikäli mieli teki.

Korvapuoli jäi aluksi sivummalle norkoilemaan antaen Lemmen syödä ensin. Vanhemman nartun viskatessa palasen sitä kohti, oli narttu heti ahmimassa lihaa antaumuksella. Korvapuoli mussutti palasensa nopeasti, mutta pureskeli palaset kuitenkin sopivan kokoisiksi, ettei nyt vielä mahavaivojakin saisi. Lempi siirtyi varsinaisen ruhon luota sivummalle ja Korvapuoli nyhti vielä vähän lisää mahantäytettä. Lopulta nartunkin vatsa täyttyi ja se tallusteli läheisen puun alle ja asettui ruokalevolle makaamaan.
"Kiitos," Korvapuoli sanoi ja tarkoitti sitä vilpittömästi.

Lempi seurasi tyytyväisenä Korvapuolen syömistä ja viimein levolle käymistä. Raukea olo kohensi Lemmen mieltäkin ja tämän mustille suupielille kiemurteli susimainen hymy toisen kiittäessä. '' Kiitetään sitä joka kaatoi tämän karibun '' Lausahti Lempi ja laski nosti päätänsä hetkeksi varmistaakseen ettei ruhon haju ollut houkutellut lähistölle karhua tai muuta sutta, oli se sitten ystävällisissä tai pahoissa aikeissa ei Lempi halunnut yhtään ylimääräistä lähelleen nyt Korvapuolta lukuun ottamatta. Onneksi ympäristö vaikutti hiljaiselta ja rauhalliselta, joten tyytyväisenä laski narttu päänsä etustensa väliin.

Korvapuoli hymähti Lemmen sanoille ja haukotteli raukeasti. Todellakin, karibun kaataja oli tainnut tietämättään juuri pelastaa yhden elämän. Narttu vaipui jälleen horteeseen, unen ja valveen rajamaille, jonka aikana se oli hämärästi tietoinen lähellä olevan Lemmen liikkeistä, mutta pystyi siltä lepuuttamaan mieltään ja ennenkaikkea antaa ruumiinsa korjailla päähän saatuja vaurioita.

[ Lyhyt ja ideoita antamaton peli, mutta kuten poissaoloissa ilmoittelenkin: inspiraatiokato on iskenyt. ]

// Täältäkin pukkaa lyhyttä. joten ei haittaa yhtään ;) //

Lempi ummisti silmiään mutta päivänokosille se ei suostunut, oli vain rentouttavaa pitää silmiään ummessa. Rento narttu heilutteli pariin otteeseen häntäänsä ja vaihtoi asentoaan välillä. Ympäristössä ei tapahtunut merkillepantavia muutoksia, joten vanha narttu sai levätä rauhassa ja vain kuunnella keväistä tuulta ja lumen alle hautautuneitten lehtien yksinäistä rapinaa.

Korvapuoli oli jo vähällä nukahtaa, kun sen korviin kantautui hälyttävä rasahdus aina läheltä. Nartun sydän pomppasi oitis kurkkun tienoille ja susi päästi pienen pelästyneen inahduksen. Käytös saatettiin tulkita jopa tietyksi vainoharhaisuudeksi, mutta Korvapuoli ei halunnut tavata ketään ylimääräistä nyt ollessaan heikkona. Harmaaturkkinen kohosi niin rivakasti kuin vain pystyi seisoma-asentoon. Samalla hetkellä pusikosta pöllähti esiin pienikokoinen ahma. Korvapuoli sävähti yllättyneenä kauemmas. Nuori ahma, ehkä juuri vähän aikaa sitten emostaan eronnut, vaikutti kovin aralta ja itsekin tilanteesta pelästyneeltä.