Miksi olla jos ei voi? ( Kutsupeli C.Fox kera Tuskattaren ) [P]

Tuskatar luimisti korviaan ja nyyhkäisi.

" En tiedä enään mitä uskoa... " Ruskoturkki sanoi hiljaa. Se oli totta. Se ei tiennyt mitä sen olisi pitänyt uskoa. Silmiään vai Harakkaa jota se rakasti yli kaikkensa. Kaikki se pyöri naaraan päässä kuin hypnoosina.


" Osaan itse ehdä päätökseni ja tiedän mistä selviän ja mistä en. Ja sinä lupasit antaa minun selvittää minun ja Veren asiat yksin. Ja se oli LUPAUS. Jos petät lupauksesi en enään voi luottaa sinuun. Kuten tässä mustaturkki asiassakaan. Uskon nyt, mutta pidäkkin kiinni sanoistasi. Voit kyllä tulla mukaan Verta tapaamaan, mutta silti minun on tehtävä se " Tuskatar sanoi ja kun se lopetti jan korvat olivat yhä enemmän luimussa.

'' Hm.. No lupaus on lupaus mutta minä tulen mukaan! '' Se oli Harakansilmän ehto taikka se ei päästäisi Tuskatarta ollenkaan matkaan, ei se voinut vain istua tassut suorina odottamassa että sen puoliso raahautuisi puolikuolleena takaisin. Mitäköhän pentujenalutkin siitä sanoisi? Harakansilmän piti olla ehdottomasti mukana suojelemassa Tuskatarta, koska sen verran se luuli tuntevansa Veren että se ei päästäisi narttua läheskään helpolla. Harakansilmä istuutui kolon suulle, tuijotti tuimasti Tuskatarta.

Naaras katsoi uroksen tuimaa katsetta ja sanoi hiljaa.

" Anteeksi jos olen olemassa " Neito sanoi ärtyneenä ja tuhahti.

(( Sori, inspis on taas jossakin homejuustossa ))

'' Phyh, älä putoa säälittävää itsesääliin. '' Harakka tuhasti tyynesti ja lähti kolosta, se ei halunnut mitään riitaa nyt.

Uros istuutui sitten kookkaan puun vierelle korvat luimussa.

Naaras tuhahti taas. Se oli kuvitellut illan mukavaksi, mutta tästä oli syntynyt vain riitaa. Tuskatar mietti hetken mitä sen olisi potänyt tehdä. Se ei ollut sellainen susi, joka juokse heti pyytämään anteeksi. Ehei, sillä oli sisälään tietty ylpeys.


" En minä heittäydy itsesääliin ! Ihan sama, menen nukkumaan !! " Ruskeaturkki sanoi hieman ärtyneellä äänellä ja rymisti takaisin kolon syövereihin.

Harakansilmä mitään sanomatta askelsi Tuskattaren perään koloon, Asettautui samalle paikalleen makuulteen ja huokaisi syvään.

'' En minä tästä mitään riitaa halua... '' Harakansilmä tokaisi, silläkin oli oma ylpeytensä josta se ei hävillä lipsuisi. Uros puhalsi tyynesti sieraimiensa kautta ilmaa ulos.

Tuskatar katsoa vilkaisi urokseen ja ryömi tämän kylkeen kiinni. Sitä hävetti hieman äskeinen, mutta tavallaan sillä oli ollut oikeus suuttua.


" En minäkään " Ruskeaturkki tokaisi lempeästi ja työnsi päänsä toisen päätä vasten. Oli ihanaa olla näin lähellä Harakkaa ja tuntea toisen hengitys korvansa juuressa. Naaras levitti huulilleen tyytyväisen hymyn, se oli ensimmäisen kerran elämässään aloittanut sovinnon. Erikoista !

Uros urahti tyytyväisenä ja vaipui puoliuneen tuntiessaan toisen lämmön vierellään. Ainakaan tästä ei tullut mitään pahempaa riitaa onneksi.

Tuskatar tuhahti, mutta kävi silti nukkumaan tyytyväisenä. Riita ei ollut mukavaa, paitsi vieraiden kanssa. Joskus naaras oli rähinöinti tuulella, mutta Harakan kanssa ei olisi kivaa riidellä.


" Mmmm... Rakastan sinua " Ruskeaturkki hyrisi turkikkain urosken kanssa ja heilautteli häntäänsä tyytyväisenä. Hieman tomua pöllähti ilmaan, mutta se ei haiatnnut. Tuskatar oli tyytyväinen sovintoon eikä halunnut uutta ainakaan ihan heti.

Harakansilmä hieraisi kirsuaan Tuskattaren niskavilloissa, Siirsi päätänsä sitte hieman ja tuhahti.

'' Minäkin sinua. '' Tokaisi harakka ja upotti kirsuaan Tuskattaren niskavilluksiin. Onnellisesti puhalsi Harakansilmä ilmaa tasaiseen tahtiin ulos kirsustaan, nyt sen kelpasi maata tässä oman puolison vieressä joka vieläpä kantoi Harakansilmän pentuja.

Tuskattaren huulilla oli hymy kun se nukahti. Päivä oli ollut pitkä.


Naaras oli kertonut tunteistaan Harakalle ja se oli olut suuri saavutus. Parittelu oli ottanut voimille ja nyr se saisi kantaa pentuja ainakin kaksi kuukautta ja se oli pitkä aika. Safiiri oli tullut käyskimään kaksikon puuhia ja se harmitti osittain Tuskattaren mieltä. Mutta tärkeintä oli että kaksikko oli sovussa.

Harakansilmä vaipui tiedottomuuteen nopeasti mielenrauhan saatuaan. Safiirin ilmestyminen oli ottanut sen hermoille, tuo vieras Veren laumalainen oli synnyttänyt eripuraa kaksikon välille. Mutta ei hätiä mitiä kumminkaan loppujen lopuksi ollut, kaksi kuukautta menisi kiitettävän nopeasti ja sen jälkeen Harakalla olisi omia pentuja vaikkei se koskaan ajatellut jatkavansa sukuaan.

Harakansilmä heräsi jännityksen ja hermostuneisuuden kutkuttaessa sen sisällä, ei se ollut kerinnyt nukkua kuin vaivaiset puolen tuntia. Uros kohtaisi Veren Tuskattaren kanssa, mitä siitäkin tulisi? Ei ainakaan hyvää seuraisi, ja Harakansilmä ei antaisi Tuskattaren rasittaa itseään liikaa. Keskenmenohan oli aina mahdollinen, valitettavasti. Uros sulki taas silmiään ja heilautti rennosti häntäänsä, vaipui melkein samantien sitten tiedottomuuteen.

Tuskatar heräsi muutaman tunnin kuluttua ja venytteli raajojaan. Haukotuksn ja turkin ravistukesn jälkeen neitonen astui ulos pimeään. Ulkona oli kaunista ja kevyt kaste oli maassa. Ilma tuoksui raikkaalta ruskoturkin kirsussa. Tuskatar oli aina pitanyt öistä jolloin oli koleaa ja hieman kosteaa. Pimeä oli mukavaa silmille ja muutenkin yöllä tuntui rauhallisemmalta kuin päivällä. Silloin naaras sai aikaa iettiä ja murehtia. Kukaan ei tullut häiritsemään, tosin joskus jokunen öinen hiippari tuli metsällä vastaan, mutta muuten yöt olivat rauhallisia pöllöjen jamuiden eläinten lisäksi.

Harakansilmä nousi toisen laimeaan kolisteluun venytellessään, muttei avannut silmiään ennenkuin toinen oli poistunut koloon.

Uros nousi melkein äänettömästi ja pujahti tyynesti Tuskattaren vierelle istumaan, oli kaunis täysikuu joka valaisi nyt enemmän. Ruohonkorret ja muu kasvillisuus huojui hennosti keveissä tuulenpuuskissa ja tuuli hyväili samalla myös hukkien turkkeja, heitteli karvoja sinne sun tänne muuttaessaan suuntaan. '' Yö on aina yhtä kaunis, yhtä salaperäinen mutta samalla liian rauhallinen ja tylsä. Liikkuminen yöllä on vaarallista ja kannattavaa. Kaikelle on vastakohtansa samassa asiassa. '' Uros selosti mielikseen Tuskattarelle, ilmaistakseen sen että hyväksyi toisessa sekä huonot että hyvät puolet.

Tuskatar kalisti päätään, mutta suuntasi katseensa sitten kauniiseen kuuhun. Oli totta että yö oli osittain rauhallinen ja samalla vaarallinen. Mutta naaras oli oppinut kulkemaan yöllä ja huomaamaan yön kauneuden. Se silti uhmasi useimiten vaaraa, ja ennen Harakansilmää naaras usein etsi sitä keinolla millä hyvänsä. Entisellä alueella (Ab lupuksen ulkopuolella) naaras oli hakeutunut toisten laumojen reviireille haastamaan riitaa ja oli saanut pahaisen maineen. Oli neiti tappanut yhden vanhan alfankin, mutta jätti ruumiin sikseen.

Uros tuhahti hieman, huiskautti häntäänsä rennosti ja katseli kuuta.

'' Linnutkin nukkuvat. Miksi näin pimeen tullen kaikki hiljenee, tosin nyt minä lähtisin liikkeelle jos olisi aihetta. Sehän on hiukkasen vaarallista mutta minä selviän ainakin sudesta kuin sudesta, enkä epäile sinuakaan. Mutta tiedäthän etten anna sinun rasittaa itseäsi jatkossa, sinun ja pentujen parasta tarkoitan vain. '' Uros saneli ja siirsi hieman synkemmän ja hermostuneen katseensa hetkeksi nartun silmiin, piti korvansa uteliaasti hörössä.