Maailma edessä (( Kutsupeli; Susu98 ja Ruusu ))

(( Eli aluksi VAIN susu tänne Ruusun kanssa ))


Aamu sarasti vuoristolla ja vuoriston kitukasvuiset puut näyttivät vieläkin kurjemmilta auringon säteillä korostettuina. Vesi oli laukannut vuoristolle ja nuuhki ilmaa tyytyväisenä. Se oli tavannut juuri vanhan ystävänsä Naalin ja olo oli mikä parhain. Vanhat muistot olivat tulleet uudelleen mieleen, ja ystävän tapaaminen oli ollut miellyttävä kokemus. Valitettavasti Naali oli lähtenyt kun mustaturkki oli nukkunut. Nyt Vesi oli saanut syödyksi muutaman myyrän, ja juonut suussa sulatettua lunta.

//täältä tullaan//

Ruusu oli tullut vuorille rauhoitumaan ja keksimään miten saisi Vallan luottamuksen, narttu olisi niin halukas ottamaan kunnon tehtäviä alfaltaan ja toteuttaane. Ruusu oli tavannut Naalin jonkin aikaa sitten ja odotti että he tapaisivat uudelleen saadakseen tietää halusiko Naali seurata Ruusua Vallan riveihin. Ruusu näki kauempana hahmon... suden hahmon, utelias narttu lähti kohti toista ja huikkasi iloisen tervehdyksen "hei, kuka siellä?" Ruusu pysähtyi nelisen metrin päähän ja heilautti muutaman kerran häntäänsä.
Vieras oli jotenkin tutun näköinen, mutta, mutta mistä?

Vesi höristi korviaan ja kääntyi huudon puoleen. Siellähän seisoi toinen susi. Mahtavaa !


" Hei vain ! Tuota, nimeni on Vesi. Ja kukas sinä olet ? " Mustaturkki sanoi iloisesti ja heilautti mustaa häntäänsä. Se oli innoissaan toisen seurasta. Muiden susien tapaaminen oli aina yhtä mielenkiintoista. Laumaa tosin Vedellä ei ollut, mutta se paransi mahdollisuukisa tutustua erillaisiin hukkiin.


Vieras naaras näytti jokseenkin tutulta. Naali oli kertonut että Ruusu oli laaksossa, mutta tuskin Ruusu osuisi Veden reiteille.

Kun Ruusu kulúli nimen sen sisällä kolahti, voisiko... voisiko toinen olla se Vesi jonka Ruusu oli joskus tuntenut hyvin.
"Vesi" Ruusu toisti nimen. "o-o-oletko vesi tummaturkki vadenvartia?... tunnetko naali kiilusilmä valkoturkin?" narttu kysyi jatkaen pian "Minä olen Ruusu" Narttu esitäytyi. Ruusu tunsi kuinka ilo kohosi sen rintaan, jos toinen vastaisi myönteisesti Ruusu hyppisi ilosta
Ruusu muisti kaikki kolme leikkimässä onnellisina nuorukaisina niityllä. kuinka he olivatkaan olleet tietämättömiä kaikesta pahasta.

Vesi pörhisti turkkiaan, koska sitä hieman pelotti tämä toinen naaras. Mistä se tiesi tämän nimen ?

" O-olenhan minä... Ja tunnen. Hyvinkin. " Tummaturkki sanoi ja katsoi hieman ahdistuneesti Ruusua. Se ei tiennyt mitä sanoa. Ei todellakaan.

(( Sori lyhyt ))

Kun toinen pörhisti karvojaan narttu tajusi ettei toinen tuntisi tätä. "Vesi et tiedäkkään kuinka olen kaivannut sinua, minä tässä Ruusun-nuppu susitar, kai muistat minut?" Ruusu katsoi toista tarkkaan silmiin, narttu tunsi kuinka kaikki hauska jonka se oli menettänyt aikoinaan olisi palannut.

Vesi ei tiennyt miten olla. Osittain onni valtasi sen.

" Ruusu... Oletko se todella sinä ? " Mustaturkki kysyi hiljaa ja luimisti korviaan. Olisiko totta, että Vesi oli löytänyt ystävänsä ?

" Olen kaivannut sinua ! " Naaras hihkaisi ja juoksahti toisen luokse. Oli ihanaa tavata Ruusu, kaikkien niiden vuosien jälkeen.

(( Sori lyhyt, inspis kuusessa ))

Ruusu nyökkäisi vain toisen kysymykselle. Ruusu olisi voinut itkeä ja nauraa ja hyppiä yhtä aikaa niin onnellinen se oli. Ruusu oli odottanut tätä hetkeä iät ja ajat, mutta nyt, nyt se oli löytänyt jo toisen ystävänsä Naali, Vesi ja Ruusu oi miten hauskaa heille vielä tulisi.

"oi minäkin olen kaivannut sinua niin paljon... oletko nähnyt jo naalia? minä olen nyt oolen löytänyt jo kaksi ystävääni." narttu lausui iloin seassa. Ruusu oli haljeta ilosta vihdoin se löysi ystävän ystävän jonka se luuli menettäneen.
"ihanaa nähdä sinut pitkästä aikaa"

Vesi haukahti kimeästi ja heilutti mustaa häntäänsä.

" Kyllä vain, Naali on muuttunut yhä komeammaksi " Naaras sanoi ja naurahti. Se oli ollit ihastunut valkoturkkiin pentuna, mutta tunteet olivat haihtuneet ajan myötä. Kuin vesi.


" Minusta on ihanaa nähdä sinut taas. Mutta miksi oikein lähdit laumasta ? minä lähdin vain koska sinä ja Naalikin olitte kadonneet ties minne " Vesi kysyi ja katsoi toista korvat hörössä.

Ruusu häntä ei voinut olla paikallaan se viuhui kuin mikäkin pöly huiska pöly pesäkkeessä. "niin on." narttu lausahti.

Kun narttu kuuli kysymyksen sen lauman lähdöstä Ruusu hiljeni hetkeksi, "minä lähdin etsimään onneani jostain muualta, en olisi halunnut jättää teitä, mutta minun oli pakko lähteä... olin toki onnellinen laumassani mutta kyllästyin alfaani, ystäväni olisin halunnut mikaan, mutta en suonut pyytää" Ruusu selitti hiljaa sitä sattui muistella sitä kuinka se oli jätänyt ystävänsä, mutta Ruusu kuunteli vain sydäntään. Ruusun katse oli painunut maahan ja korvat olivat luimussa sen hääntäkään ei heilunut sekin riipui surkeana.
Ruusu nosti kuitenkin surullisen katseensa Veteen.

Vesi kuunteli ja katsoi hieman surullisena Ruusuun.


" Miten saatoit lähteä kertomatta meille ? Luulin että olimme ystäviä ? " Naaras sanoi ja perääntyi muutaman askeleen. Se oli itsekin lähtenyt ystäviensä perään, sillä ensin Ruusu lähti sanaa sanomattakaan. Siy´tten Naali oli lähtenyt tytön perään ja lopulta Vesikin lähti.


" Tiesitkö muuten että... Ukkonen menehtyi syksyllä ? " Mustaturkki sanoi arasti, sillä ukkonen oli ollut Veden hyvä ystävä.

"minä olisin kertonut, mutta se tuntui niin pahalta ja me olemme ystäviä. Ja jos olisin kertonut en olisi välttämättä voinut lähteä" Ruusu kertoi toduuden mukaisesti. "Ja minun oli pakko lähteä ja ajattelin että siitä olisi tullut vain pahamieli kaikille" Narttu jatkoi, se olisi jälkeen päin halunnutkin kertoa, mutta silloin se oli jo liian myöhäistä.

"Ukkonen?... Ukkonen.... mutta.... miten... miksi... ja miksi juuri... Ukkonen... " Ruusu sepitti, se ei saanut kunnollisia sanoja suustaan.

Vesi luimisti korviaan mutta sen suusta kimposi pian matala murina.


" Nyt sinä kyllä välität... Etkö tajua !? UKKOSEN KUOLEMA ON SINUN SYYTÄSI !! HÄN LÄHTI ETSIMÄÄN SINUA JA MENEHTYI KUN TIPPUI KIELEKKEELTÄ !! " Vesi huusi kyyneleet silmissä. Se ei voinut sille mitään. Tunteetolivat olleet niin voimakkaat.


Se katsoi Ruusuun hieman anteeksi pyytävästi, mutta käänsi katseensa pois. Se ei voinut katsoa Ruusua silmiin.

Ruusu pelästyi kun Vesi alkoi murista se seisoi varovaisesti, vaikka se luotti ystäväänsä.

Kun Ruusu kuuli että se oli tappanut Ukkosen, se murtui murtui täysin. Nartun silmiin kohosi kyyneliä, Ruusu kääntyi pois. Narttu ei saanut sanaakaan suustaan vaan juoksi pois kyyneleet kuitenkin sumensisen pian sen näön ja se pysähtyi ja istahti maahan. Ruusu ulvahti surun mursimana, narttu oli sirpaleina se ei ollut tajunnut että sen lähtö voisi tehdä tälläistä.
Ruusu katsoi taivaalle, se ei voinut uskoa että olisi tappanut Ukkosen sen ystävän "anna minulle anteeksi. en- en tienyt että näin voisi käydä" Ruusu kuiskasi osaksi Ukkoselle osaksi Vedelle ja osaksi itselleen. Ruusun pää painui alas ja kyynel valahti sen poskelle. *miksi... miksi... miksiiii!* narttu huusi mielessään.

Veden musta turkki alkoi tasaantua ja se tunsi hieman myötätuntoa Ruusua kohtaan. Ei ollut varmaankaan mukavaa kuultavaa.


" No, et tietenkään tiennyt. " Naaras sanoi lempeästi ja uli istumaan Ruusun viereen. Se ymmärsi toista ihan hyvin, sillä olihan Vesi karkotettu laumasta. Tosin sitä se ei ollut kertonut Ruusulle. Salama, Ukkosen isä, oli nääs luullut Ukkosen kuolemaa Veden syyksi. Harmillista, mutta totta.

Narttu katsoi toista anteeksi pyytävästi ja "miten saatoin tehdä näin teille Ukkoselle ja itselleni" Ruusu sanoi kyynelten seasta. Sen surullinen katse vaipui tyhjyyteen ja se saattoi kuvitella kuinka Ukkonen tippui kalliolta ja Ruusun takia.
Narttu palasi taas maanpinnalle ja katsoi Vettä, jälleen Ruusun silmiin tunkeutui kyyneliä. Ruusu oli huomannut ystävänsä elintärkeiksi ja oli kiitollinen niistä, se oli aina kunnioittanut ystäviään ja nyt se todella tarvitsi niitä.

Musta narttu asettui aivan Ruusun viereen ja lasi päänsä kohti maata.


" Et sinä voinut tietää mitä olisi edessä " Vesi sanoi hiljaa ja katsoi toista sälivällä katseella. Se ei itse olisi halunnut olla ystävänsä tilalla. Olihn ollut Vedellekkin suuri järkytys kuulla uroksen kuolemasta, mutta olihan naaraalla ollut aikaa sulattaa se tieto.


Naaras kohotti päänsä kohti Ruusua ja huokaisi syvään.

Ruusu katsoi Veteen, se ei pystyisi ikinä unohtamaan tätä, se tulisi kummittelemaan Ruusun mielessä AINA. Naaras ei pystynyt sanomaan sanaakaan se oli niin sokissa ja kauhuissan ja surullinen.

Ruusu nyökkäsi toiselle ja koitti hieman ryhistäytyä, mutta ei siitä tullut mitään. Ruusu parka oli niin surullinen ja toivoi juuri nyt olevansa ihan kuka tahansa muu. Ruusu ei ollut tajunnut ajatella hirveästi seurauksia lähtiessään laumasta.


Ruusu katsoi toista kysyvästi ja odotti toisen kertovan painoiko toista jokin.

Vesi ymmärsi Ruusua hyvin. Olihan Ukkosen kuolema mummaturkillekkin kova palanen, mutta olihan narttu saanut jo sulattaa sen, Ruusulle se oli uusi asia.



" Metsästysjoukon johtaja, Sora ja Mahla löysivät hänet verisenä erään kielekkeen juurelta. Mitään ei ollut enään tehtävissä " Naaras sanoi suullisena ja huokisi taas. Sora oli kantanut ruumista pitkälle lauman rajoille, mutta vasta kun kolmikko oli lauman rajoilla Mahla oli tajunnut kaiken olevan myöhäistä.

Ruusu kuunteli, mutta sille tuli epäilys "kävikö kukaan kilekkeen päällä? ja oliko Ukkosessa taistelu jälkiä?" Ruusu kysyi ystävältään korvat hörölään. Narttulle tuli ajatus, mutta ei kertonut siitä vielä mitään, sen naamalla oli mietteliäs katse ja korvat oli höröllä, silti naaras ei ollut iloinen.

Vesi mietti hetken. Se ei ollut muistaakseen kuullut mitääntaistelusta.

" Ei. Kielekkeellä oli vain jäätä ja mutamat Ukkosen kynnenjljet.. Kävin hljattain tarkistamassa kaiken sielläpäin mutta en löytnyt mitään uutta. Hän oli varmaankin juossut ja liukastunut. Muistat varmaan kuinka nopea hän oli, muttei koskaan katsonut eteensä " Naaras sanoi ja hymähti hijaa, muttei iloissti


Vesi kaipasi ystäväänsä todella paljon. Ukonen oli viimeinen nelikosta laumassa ennen Vedenkin lähtöä. Mutta kun uors oli menehtynyt oli narttukin lähtenyt pois. Kauas pois.

"ai ja joo muista" Narttu sanoi ja laskeitui makuulle laskien päänsä etusten väliin. Narttu ei tulisi kovin nopeasti selviämään tästä surusta, mutta se koitti jo nyt hieman piristyä.

Ruusu ei muistanut ukkosesta kauheasti, mutta se koitti rekentan mieli kuvaa toisesta.


//ääk miten lyhyt//

Veden katse siirtyi Ruususta pian kauniille maisemille. Sen edessä oli maailma, suuri maailma täynnä ilos ja surua. Mitä se saisi vielä eteensä ? Varmasti kaikenlaista hauskaa, pelottavaa, ihanaa, surullista, tyrmäävää ja yksi päivä olisi välttämätä tulossa. Edessä, mutta niin hilluvana. Kuolema.


Naaras katsoi taas toiseen ja näki Ruusun-nupun makaavas maasa, pää etusiensa välissä. Varmasti surullinen tilanne Ruusulla, mutta olihan Vedellekkin.

Ruusu mietti se halusi puhua, mutta se halusi osaksi olla yksin, mutta silti ystävän luona.
"tuota, minulle tuli mieleen jos vaikka... tai siis mitä olet ajatellut tehdä seuraavaksi? ajatelitko liittyä laumaan? vai jatkaa yksin, vai mitä olet ajatellut?" Ruusu kysyi kun viimein pystyi puhumaan, kaikki tämä oli vienyt siltä kielen voimat eikä se ollut sanonut sanaakaan. Narttu nosti katseensa Veteen ja odotti toisen vastausta korvat höröllä.

Naaras ei ollut oikein ehtunyt mettiä seuraavia suunnitelmiaan. Aluksi oli ollut tavoitteena vain selviytyä elämässä. Ja tavata muita susia.

" No, haluan ensin tutustua ympäristöön laaksossa ja sen susiin. Sitten ehkä saatan liittyä johonkin laakson laumoista " Vesi sanoi. Se oli kuullut Veren. Ovelan ja Vallan laumasta. Se ei tiennyt että oli lemassa Haukan lauma. Lauma johon se luultavimmin liittyisi ja saisi sieltä kodin.