Kaikki mitä en toivonut

Yö oli laskeutunut laakson joutomaiden ylle. Pohjoisessa vuoristossa oli hieman koleaa ja siksi siellä myös tuuli rankasti. Nuroi naaras istuskeli erään suuren kallionlohkareen vieressä ja mietiskeli.

Viilto oli juuri kohdannut Kuoleman. Suden, johon oli ollut ennen hyvinkin rakastunut. Mutta, nyt kaksikko oli selvittänyt välisnä ja Viilto oli tajunnut ettei Kuoelman elämään mahtunut kuin Sota. Ja se itse. Suru oli kestänyt muutaman tunnin, mutta nyt olo oli jo paljon parempi. Viima hyväili naaraan turkkia ja sää oli mukavan viileä. Yhtäkkiä vuoriston kitukasvuisessa penaikossa alkoi rasahdella. Viilto kääntyi pian ja alkoi murisa varoittavalla äänellä.

Pensaasta asteli nuori uros susi ontuen toista jalkaansa. vernen hukka näytti taistelun runnellulta ja heikolta. Toinen ei varmaankaan hyökkäisi. Viilto alkoi lähestyä ja yhtäkiä huomasi kauhukseen;

" HUNAJA !? Naaras huusi järkyttyneenä. Verinen susi sen edessä oli Viillon oma veli, Hunaja. Naaras alkoi ukea toista kyljellään ja auttoi Hunajaa kävelemään kivenlohkareen vierelle.

" Hunaja... Oletko kunnossa ? Mitä tapahtui ? " Viilto kysyi hiljaa ja tökkäsi kirsullaan uroksen päätä varmistaakseen että toinen oli vielä elossa.