Vaara metsässä //Kutsupeli// - jäässä-

// Susu98 Metkun kanssa tänne :) //

Nuoren suden kita avautui leveään haukotukseen, oranssiturkki oli ollut tutkimassa uutta reviiriä ja tutustumassa paikkoihin. Hilla oli uusi Aarimetsän laumalainen eilisestä lähtien ja nuori oli puhkunut intoa jo aamusta alkaen. Vielä Hilla ei ollut tutustunut muihin laumalaisiin, ei sille oikein ollut tullut mieleenkään. Hänestä oli tärkeää tuntea reviiri ja näin iltaisan metsästyksen yhteydessä se kävi helposti. Pian Hilla oppisi liikkumaan alueilla kuin vanha tekijä.

Aurinko oli porottanut koko päivän ja oli saanut nuoren tutkimusmatkailijamme myös hiukan uupumaan. Hilla päätti levähtää hetken ennen kuin aloitti vainun etsimistä. Hilla näytti aivan ketulta ohuessa kesäturkissaan, kun oranssiturkki lysähti makaamaan varjoon puun juurelle. Hilla läähätti hiljaisesti.

Sen olisi pitänyt hyödyntää tilaisuutensa laumassa ja pyytää jota kuta metsälle sen kanssa. Ehkä nuorukaista oli ujostuttanut, olihan hän nyt silti alhaisimmilla asteikoilla hierarkiassa laumassa, se ei oiken osannut vielä luottaa itseensä. Hilla oli kuitenkin tottunut metsästämään yksin, tämäkin metsästysreissu tulisi toteutettua rutiinilla. Aina ei tietenkään saalista saanut, mutta Hilla uskoi haistaneensa jotain mielenkiintoista lähettyvillä. Pienessä sudenmielessään Hilla kuitenkin toivoi että sillä olisi ollut jotain metsästysseuraa.

//täältähän me saavumme //

Harmaaa turkkinen susi neitimme jolkotteli etsien jotain syötävää ja samoin seuraa. Pian Metku haistoi uuden hajun jonkun suden, mutta tämän suden hajua se ei ollut ennen haistanut. *varmaan joku uusi laumalainen tai tunkeilia.... jaiks, josse on tunkeilia minä kyllä lähden, mutta lauma kai minä sitten puollustan* Metku ajatteli itsekseen ja lähti seuraamaan hajua, pian se huomasi hajussa olevan sen alfan hajua joten toisen oli pakko olla uusi laumalainen.

Jonkin aikaa jolkoteltuaan se näki oranssi turkkisen suden makaavan puun varjossa, hieman läähettäen. Narttu nuuskaisi ilmaa varmistuakseen että tämä oli se jota se oli etsinytkin. Pian se haukahti hiljaa tervehdykseksi ja jolkotti häntä iloisesti heiluen lähemmänksi toista ja kysyi iloisella äänellä "kuka sinä olet?".

Yhtäkkiä Hillan kuonoon kantautui toisen suden tuoksu. Kauaakaan ei oranssiturkki ehtinyt ihmetellä asiaa sen enempää kun lajitoveri ilmestyikin paikalle. Vieras oli selvästikkin laumalainen ja vaikutti ihan ystävälliseltä. Hillan itsevarmuus nousi kun harmaa narttu vaikutti myös nuorelta sudelta. Hilla vastasi takaisin omalla haukahduksellaan ja nousi saman tien pystyyn häntä iloisesti heiluen.

Harmaaturkkinen narttu askelsi lähemmäksi ja antoi Hillalle myös tilaisuuden tarkkailla toista lähempää. Hilla vastasi heti uudelle tuttavuudelle " Olen Hilla, liityin laumaan vasta eilen." Hilla esittäytyi innoissaan ja tiedusteli myös toista "Entä sinä?"

Hilla nuuskaisi ilmaa, mahdollisen riistan haju kiinnitti sen huomion hetkeksi muualle, pian susi taas kääntyi toisen nartun puoleen ja Hillan päässä syttyi loistava idea. "Hei muuten, lähtisitkö kanssani metsälle? Olin lähtenyt etsimään jotain syötävää mutta haistan isompaa riistaa jonkun matkan päästä, joku karibu on varmaan loukkaantunut ja eksynyt metsään tai tullut muuten vaan etsimään suojaa. Se tosiaan on eksynyt väärille alueille! En ole varma saisinko isoa yksilöä helposti kaadettua, lähdetkö mukaan?" Hilla esitteli ajatuksensa ja katsoi vielä vierasta sutta hiukan kysyvästi mutta pyytelevin elein. Ehkä hän oppisi tuntemaan toisen paremmin tällä tavalla, heistä voisi jopa tulla ystäviä! Voisi olla vielä vaikeaa metsästää tuntemattoman kanssa mutta Hilla uskoi että tämä olisi vain hyvää harjoitusta sille itselleen.

//Hahah siirryinpä minä nopeasti suunnitelmaan... xd //

Metku kuunteli toisen nimen ja painoi hajun ja nimen mieleen, siitä oli kivaa tutustua uusiin jäseniin. Metku esittäytyi sitten itse "minä olen Metku ja olen jo talven aikaisia liittyjiä, hauska tutustua" Metku oli niin onnellinen että sai seuraa, eikä vastassa ollutkaan ketään laumatonta tunkeiliaa.
Ja vielä iloisempi se oli kun toinen ehdotti metsästystä, "tottakai, mutta en minäkään omilla taidoillani voi kehuskella, mutta kyllä me nyt jotain kiinni saamme. Ja se karipu on tosiaan väärään aikaan ja väärässä paikassa." Metku vastasi sitten Hillaksi esitäytyneelle.
Metku oli joskus talvella saanut jo Pajusta hyvän ystävän ja oli taas aikeissa etsiä tämän tassuihinsa jossain vaiheessa. Nuoret tulisivat vielä yllättymään mitä he saisivat vielä kokea, mutta he olivat onnelisen tietämättömiä vielä tulevasta.

//joo ei haittaa, minäkin ajattelin ettei nämä nyt kahdeksi vuodeksi tähän jääXD //

"Samoin, Metku!" vastasi Hilla taasen takaisin. Hilla oli kovin onnellinen uudesta tuttavuudesta, Metku oli ensimmäinen laumalainen johon Hilla pääsi tutustumaan. Hillasta tuntui että se oli päässyt taas pienen askeleen lähemmäs tavoitteessaan löytää omaa paikkaa laumassa.

Onnellisemmaksi Hillan teki kuinka Metku lähti heti uuden laumalaisen mukaan. "Hienoa! Kyllä me varmasti saamme sen yhdessä kiinni!" Hilla tokaisi rohkaisevasti Metkulle ja nosti pian kuonoaan kohti taivasta. Nuorukainen haisteli tarkkaan ja liikuskeli hiukan sinne tänne, varmistaakseen hajun tulosuunnan ja ettei pienet tuulenvirtaukset vain pettäisi sen kuonoa. Vihdoin Hilla oli varma suunnasta "Se on täällä päin" Hilla näytti tietä Metkulle ja lähti suunnistamaan hajuja kohti. Hilla ei oikein tuntenut aluetta eikä siis ollut varma parhaasta reitistä ja nuori päättikin lähteä kohtisuoraan hajua kohti.

Matkalla oli esteenä suuria puunrunkoja. Hilla hyppeli nopeasti runkojen yli mutta ei huomannut niiden jälkeen tulevaa suota. Kesän kuumuus oli tosin kuivattanut suon lähes kokonaan mutta suon pohja oli hyvin mutaisen tahmea ja Hilla jäi siihen heti kiinni. Varovasti oranssiturkki nosteli tassujaan itseensä imevästä liejusta. "Voi ei, että tämmöinenkin piti sattua, Metku kierrä suo ja mene edeltä. Tulen nopeasti perässä." Hilla huikkasi ystävälleen jonka toivoi ettei ollut myös jäänyt kiinni. Hillaa nolotti ettei se ollut huomannut liejuista maastoa, ainakin nuorukainen muistasi tämän suon koko loppuikänsä, niin sitä hävetti. Miksi juuri Metkun nähden?... Oranssiturkki kirosi mielessään kun kamppaili tahmean mudan kanssa.

Metku oli kyllä haistanut riistan hajun, mutta lähti seuraamaan toista. Narttu pysähtyi kun eteen tuli suo koska oli joskus nähnyt kuinka kettu oli upunnot suohon ja osasi varoa sitä, se kuitenkin oli ajatuksissaan eikä huomannut ystävänsä vajoamista. Juuri kun Metku oli varoittamassa se huomasi toisen jo vajoavan, se tiesi etä toista kannattaisi auttaa ja vastasi Hillalle "en minä mene minnekkään ennen kuin sinä olet irti tuosta suosta" Metku lausui katsoen Hillaa ja etsien jotain keppiä millä voisi auttaa toista. Kun näkö piiriin ei osunut mitään sopivaa kurotti neitimme ja koitti saada otetta toisen niskasta ja vetää tämän ylös.

Jos se onnistuisi saamaan lujan otteen se vetäisi toista ja nostelisi koipiaan ettei itse vajoaisi kovin syvälle. Jos taas ei se koittaisi löytää keppiä edelleen.

Hilla oli kovin otettu kun Metku ryhtyi auttamaan uusavutonta Hillaa. Nuorta narttua ei varmaan koskaan oltu kohdeltu näin, sen entinen lauma oli ollut tiukka ja periaatteena oli ollut että kaikkien täytyi selvitä yksinään. Hilla ei ollut tottunut tällaiseen avuliaisuuteen ja tunsi samanaikaisesti itsensä rääpäleeksi että myös onnelliseksi toisen ystävällisyydestä. Hilla ei ollut ruumiinrakenteeltaan koskaan ollut järin raskas, päinvastoin. Oranssiturkki nousi suosta hetkessä Metkun avulla. Hilla pääsi taas jaloilleen, tassut olivat liejusta likaiset mutta mitäpä tuosta, ei se tahtia hidastaisi. Hilla katsoi Metkuun ihailevasti "Kiitos Metku! Ilman sinua olisin varmasti vajonnut syvemmäksi ja kuka tietää olisinko edes päässyt ylös tuolta...Olit tosi reilu kun autoit minua! Pääsin niin nopeasti pois suosta. Mennään nyt taas vainun perässä ettei riista karkaa" Hilla kiitti uutta toveriaan ja oli ylpeä toveristaan mutta muistutti heidän yhteisestä tehtävästään.

Hilla jäljitti vainun pikaisesti uudelleen, mutta jokin oli nyt toisin. "Se on haavoittunut? Veri haisee tosi voimakkaasti, ehtiköhän joku apajille ennen meitä? Varmaan muu lauma oli haistanut karibun ja kerkesivät paikalle. Käydään ottamassa selvää" Hilla raportoi Metkulle, joka varmaan oli myös perillä tapahtumista. Hilla alkoi jo kuulla ääniä. Veri haisi jo niin voimakkaasti ettei ollut epäilystäkään että joku oli jo kaatanut karibun. Hilla painui maata vasten ja hiipi kurkkimaan suurien villipensaitten välistä nähgäkseen mitä oli oikein tekeillä, Hilla ei nimittäin ainakaan haistanut toisia susia vaan jotain aivan muuta...

Nuorukaisen silmien eteen avautui näkymä kaadetusta karibusta jonka päällä oli suurikokoinen ilves, se oli jo aloittanut ruokailunsa. Hilla kääntyi Metkun puoleen, joka oli luultavasti tullut koko ajan Hillan mukana "Se on ilves, se ehti meitä ennemmin. Mutta tuo on meidän saalis, minulla on kova nälkä ja tässä meillä on kokonainen karibu edessämme. Ei yksi Ilves voi meitä estää" Hilla vilkaisi nyrpeästi kohti Ilvestä ja jatkoi [i]"Ajetaan se pois, ei se mahda meille mitään" Hilla ehdotti sen enempää ajattelematta, hänestä idea kuulosti hyvältä, ilves oli jo kaatanut saaliin heille valmiiksi, sudet vain ryöstäisivät sen.

Metku ei tiennyt miten kiitollinen toinen olikaan todellisuudessa, koska Metkun mielestä tuo oli päivän selvää jäädä auttamaan lajitoveriaan. Kun Hilla alkoi kiitellä Metku vastasi ystävällisesti "no mitäpä tuosta" Nartun häntä heilahti muutaman kerran, "niin jatketaan matkaa" Metku jatkoi sitten taas hieman totisemmin. Narttu nuuski ilmaa ja sai lisää tietoa, joista Hilla sitten jo alkoikin raportoida Metkulle. Nuori narttu lähti kulkemaan toisen perässä mahdollisimman ääneti.

Kun Metku haistoi saman kuin Hilla sitä alkoi hieman pelottaa, koska suden hajua ei tuntunut ilmassa. Veri haisi vahvasti ja ääniä alkoi kantautua, hiljaisia sellaisia kuitenkin.

Kun kaksikko pääsi näkemään sen mitä oli tapahtunut, sen että ilves oli jo kaatanut saaliin. Metku oli kovin peloissaan ja tärisi hieman, mutta sitten kun Hilla puhui rohkaisi se myös Metkun ja se oli valmis iskemään. "niinpä ei se voi meitä pysäyttää" Metku sanoi itse varmasti mulkoilleen närkästyneesti ilvestä.

"joko isketään?" Metku kysyi intoa puhkuen se katsoi ystäväänsä ja sitten ilvestä mulkaisten.