Tunteita ja tuoksuja (( Kutsupeli: Blacky: Toska ja Vinha ))

// Eli Blackya tänne odottelisin :3

Aamu oli haihtunut, ja päivä oli puolessa. Valkoinen susinaaras, Sirppi oli jäänyt makaamaan erääseen koloon, lepäämään synnytyksestä. Viimeinkin voimatolivat alkaneet palautua ennalleen. Sirppi oli yrittänyt liian aikaisin jo saalistaa, mutta onneksi se tajusi yrityksen huonoksi. Nyt naaras istuskeli tasangolla tyytyväisenä. Pieni suru pennuista kaihersi vieläkin, mutta osittain olo oli jo helpottunut.

" Mmm... Ihanaa voida taas juosta " Sirppi hymisi itsekseen ja hypähti hieman takajaloillaan. Raskauden iheutuma, eli suuri vatsa, oli kaikonnut miltein kokonaan ja nyt naaras oli taas valkoinen ja siro. Oli osittain helpotus saada vatsa pois, mutta naaraana sitä tuli tietysti hieman ikävä.

Vinha oli pomppinut nykyään usein lauman reviirin rajoilla ja vähän ulkopuolellakin. Se oli syntymästään asti asunut Nuormetsän lauman alueella, ja halusi vähän tutkailla uusia paikkoja. Se tiesi, ettei kauas saanut lähteä, mutta jos ihan lähellä vähän nuuskisi..

Nuori hukka tassutteli tasangolla. Ei mitään kiinnostavaa. Vain kuumuus, joka kiusasi sitä mustan turkin kirouksen takia. Pian Vinha kuitenkin äkkäsi suden jonkun matkan päässä, tuo vaikutti iloiselta.
Häntä heiluen Vinha meni tervehtimään. Se pysähtyi parin sudenmitan päähän. "No mikäs nyt noin hauskaa on?" se kysyi ystävällisesti tutkaillen toista katseellaan. No joko taas valkoinen susi! Ne alkoivat olla todella yleisiä siellä päin. Johtui varmaan idässä sijaitsevasta tundra-alueesta...

((Tönkkö mikä tönkkö, mutta vastaus kuitenkin..En viitsinyt odotuttaa sinua yöhön asti. xD))

Sirppi nuuhki ilmaa ja kuuli pian kysymyksen. Kaikki tapahtui hyvin äkkiä, ja neiti luimisti korviaan säikähtäneenä. Mistä toinen oli tullut ?

" Öh, tuota... Olen toipunut juuri raskaudesta... Kuka muuten olet " Sirppi vastasi hämmentyneenä ja yritti hymyillä hieman. Naaras nuuhkaisi tätä hieman ja haistoi selvästi tutun tuoksun. Vinha tuoksui hieman samanlaiselta kuin Ruoste aikoinaan... Vieno tuulahdus osui naaraan valkeaan turkkiin. Oli kuuma, ja siksi pienetkin tuulenvireet olivat kunniakkaita. Onneksi sentään Sirppi ei ollut musta.

Naaras tapitti kellertävillä silmillään nyt tuota nuorta naarasta joka seisoi siinä niin. Hyvin yllättävää, mutta kaipa olisi ihan mukavaa saada puhua jollekkin taas pitkästä aikaa. Viimeksi tapaaminen oli ollut Toskan kanssa... Ajatus aiheutti perhosia naidin vatsaan, mutta Sirppi ravisti päätään ja yritti unohtaa. Miksi minä häntä ajattelen... Enhän minä hänestä välitä... Valkoturkki ajatteli pääkopassaan, mutta ei kai voinut kistää totuutta.

Toinen oli selvästi säikähtänyt. Vinha luimisti korviaan ja hymyili nöyränä. Korvat kuitenkin työntyivät eteen kiinnostuneina, kun Sirppi mainitsi raskauden. Se ei kuitenkaan alkanut kyselemään ennen kuin esittäytyi. Sehän oli Sirpin pelästyttänyt.
"Anteeksi.. Minä olen Vinha", mustaturkki sanoi, "Olen syntynyt Nuormetsän laumaan.. Olen Haukan tytär", nuorsusi selitti heilauttaen häntäänsä. Se uskoi, ettei sen isä tarvinnut esittelyjä. Kuten ei kukaan lähiseudun alfoista.

"Ja onnittelut, olet siis äiti", Vinha jatkoi hymyillen silmät kirkkaina. Se oli ihmeissään. Millainenkohan uros oli noin kauniin suden puolisona?
"Niin ja mikä sinun nimesi muuten on?"

Sirppi heilautti häntäänsä Vinhaksi esittäytyneelle sudelle. Vai oli toinen Nuormetsän laumasta, ja oikein alfan tytär. Varmasti toisella oli hyvät oltavat laumassa. Sirppi mietti Ruosteen kertomaa, ja kaipa se oli sama lauma. Josta nuorukainen oli kuulemma eronnut, mutta miksiköhän ?

Kun valkoturkki kuuli onnittelut, kyylen tunkeutui sen silmänurkkaan. Silti naaran ravisti päätään ja katsoi Vinhaan, yrittäen näyttää normaalilta. " Tuota, itseasiassa... Pennut ovat... Niillä ei ollut alunperinkään... Elämää " naaras sanoi ja luimisti korviaan hieman. Silti se katsoi toiseen ja hymyili pienesti. Se oli onnellinen että joku sentään kysyi asiaa.

" Olen Sirppi " Sirppi esittäytyi ja heilautti valkeaa häntäänsä. Naaraalla ei ollut puolisoa, mutta tosaiaan pieni pala sydämestä tunsi jotakin. Jotakin outoa, ja ihmeellistä. Mutta, ongelma oli se, että Sirppi ei tahtonut myöntää sitä itsekkeen vaikka totuus oli niin kiistaton.

Vinha olisi purrut kieltään, jos olisi osannut. Se kuitenkin harkitsi sitä. Miten narttu aina onnistui kysymään jotain sellaista, mitä ei olisi pitänyt? Se koki itsensä jälleen täydeksi idiootiksi... "Olen niin pahoillani", Vinha sanoi sekin litaten korviaan. Se halusi kysyä kuolleiden pentujen isästä, mutta oli tullut vähän araksi. Miten se uskaltaisi kysyä mitään, kun yleensä vastaus oli pahin mahdollinen? "Sen täytyi olla varmasti aika shokki, Sirppi.." mustaturkki sanoi, "Mutta kyllä se siitä. Aiotko- tai aiotteko vielä yrittää hankkia pentuja?" nuorsusi kysyi. Se itse vihasi pentuja, mutta yritti ymmärtää niitäkin jotka noita suloisia (ja terävähampaisia..) karvapalloja halusivat.

Sirppi hymyili Vinhalle. Asia oli koettu jo, joten niin kamalaa e ei enään ollut. " Eihän se sinun sysi ollut, joten ei sinun tarvitse pyytää anteeksi " Valkoturkki virkkoi ja heilautti häntäänsä.

Kun Sirppi kuuli kysymyksen haikea olo tuli sen sisälle. " Pentujen isä on kuollut... Hän kuoli jo ennen kuin ne syntyivät. Hän heittäytyi alas kalliolta... Tampio... " Naaras sanoi alakuloisesti. Sumu, pentujen isä, oli tosiaan heittäytynyt alas kalliolta, ja jättänyt taakseen kaiken. Mukaan lukien pennut ja Sirpin. Ensin sekin oli ollut kamalaa, eikä naaras osannut muuta ajatellakkaan, mutta onneksi elämä alkoi taas loistaa. Neiti sai kodin, ystäviä, ja hieman muutakin... Ajateltavaa riitti, joten kaikkea ei voinut enää surra. Silti muistot kaiversivat neidin sisällä, kaikesta huolimatta.

Vinha puri hampaitaan huultensa takana yhteen. Jos se repisikin häntänsä irti? Ja sitten purisi kielensä poikki..? "Sinulla on kyllä riittänyt epäonnea.. Mitä teet nyt? Tai siis.. Oletko laumasusi?" mustaturkki kysyi painaen takalistonsa maahan. Kuului vaimea tömähdys.
"Ei ole totta", urossuden ääni sanoi, "Te kaksi.. Samaan aikaan".. Toskan ilme oli kärsivä ja epäuskoinen. Vinhasta ei voinut sanoa samaa. "Toskaaaa...!!!!" Vinha huusi häntä liehuen. Se oli ponnahtanut pystyyn ja loikkasi tummaturkkista urosta päin. Toska kirosi.
Vinha tömähti maahan ja ponkaisi siitä etukäplät kohti uroksen rintaa. Tummaturkki väisti. Vinha tömpsähti maahan turvalleen. Toska huokaisi ja käveli Sirpin luo. Sen ilme oli perussynkkä ja kiusaantunut. "Hei", se sanoi matallalla äänellään, "Siitä on aikaa".

Sirppi kasoi Vinhaa. Aika ironista juu. Juuri kun Sirppi oli vastaamassa asteli siin susi, Kukapas muu kuin... " Toska ? " Valkoturkki sanoi hiljaa ja katsoi toista osittain hämmästyneenä ja osittain iloisena. Kuin Vinha juoksahti päin tätä, pieni kirpaisu tuntui sen sisällä. Mutta silti se hillitsi itsensä ja näytti normaalilta.

" Hei vain Toska " Naaras vastasi ja heilautti häntäänsä urokselle. Mitenköhän toisella oli mennyt ? " No, mistäs te kaksi tunnette ? " Sirppi kysyi ystävällisellä äänellä ja katsoi Vinhaa ja Toskaa pää kallellaan. Näemmä toisilla oli jonkinlainen tuntemus toisiinsa. Naaras katsoi kumpaakin sutta vuorotellen urosta ja naarasta.

"Voi kuule.." Toska murisi hiljaa väistäessään taas Vinhan. Narttu pysähtyi uroksen viereen häntä yhä heiluen. Sen raajat olivat jäykkänä, ihan kuin se kohta hyppäisi ilmaan tai räjähtäisi. "Minä törmäsin tähän hämärään heppuun ihan sattumalta jokin aika sitten", mustaturkki selitti. Toska irvisti nartulle. "Onko sinusta seuraaminen ja naaman eteen pomppaaminen sattumalta törmäämistä?" se murisi nuolaisten paljasta hammasrivistöään ennen kuin laski mustat huulensa takaisin niiden päälle. Ai että tämä likka oli rasittava! Sirppi tuntui melkeimpä sen ystävältä Vinhan rinnalla.
Vinha kikatti (tahallaan) tyttömäisesti ja tuuppasi pehmeällä kirsullaan urosta poskeen. Ainekset katastrofiin olivat valmiit. Aikapommi Toskan päässä tikitteli viime sekuntejaan sen estäessään itseään käymästä Vinhan kimppuun. "En ole ikinä halunnut murhata pikkutyttöä näin kovasti.." Se mutisi silmät leiskuen ja pakitti inhoten kauemmas, "..Mutta vähät Vinhasta. Miten sinulla on mennyt?" Toska kysyi Sirpiltä vilkuillen yhä ahdistuneesti kauempana hyppelehtivän Vinhan suuntaan.

Ei narttua varsinaisesti Toska kiinnostanut, se vain oli hoksannut lyhyt pinnaisen suden. Ja olihan Toska kaikessa synkässä etäisyydessään aika..Öh.. No, kiinnostava.

Sirppi naurahti ja katsoi Vinhaa huvittuneena. Sirppi murahti kuitenkin Vinhalle pian, sillä täytti ettei Toska pitänyt toisen lähentelystä. Valkoturkki katsoi pistävästi Vinhaa, ja odotti että toinen lopettaisi.

" Mitäs tässä... Hautasin pallot tasangon rajalle..." Narttu sanoi ja katso ialas. Sitä hieman suretti puhua aiheesta, mutta, se katsoi Toskaan ja yritti näyttää normaalilta. " Entäs sinulla...? " Sirppi kysyi ja yritti hymyillä urokselle hieman. Naaras ei tiennyt paljoakaan ryhmän uusimmista suunnitelmista, koska se oli viettänyt aikaansa tasangolla leväten. Kuitenkin se tiesi ettei taistelun aika vielä ollut.

((No se vastaus tuli äkkiä. 8'D))

Mielessään Toska kiitti Sirppiä sen katseesta. Hyvä että ymmärsit.. Sirpin mainitessa pentujen hautaamisen uros ei osannut reagoida. Sen kasvoissa välähti myötätunnon katse, mutta se katosi pian. Hukka päätti vain olla pienen hetken hiljaa.
"Ihan mukavasti. Loimu kulkee nyt omillaan", uros vastasi. Mitä ihmettä. Ihan kuin sekunnin sadasosan, aivan minimaalisen hetken se olisi olemattomasti hymyillyt Sirpille. Oli Toska hymyillyt tai ei, sen ilme muuttui uudestaan synkäksi Vinhan ilmestyessä sen viereen. "Kuka on Loimu..?" Nyt Toskalla napsahti. Se puski aika voimakkaasti päällään pienikokoisen Vinhan metrin päähän. Narttu ulvahti toisen kallon painautuessa sen kylkeen. "Sinun ikäisesi, kakara. Mene sen luokse leikkimään", Toska sanoi rähinän seasta karvat pörhöllään.
Hetken köhittyään Vinha vetäisi henkeä keuhkoihinsa ja pomppasi pystyyn. "Ahaaaa", Vinha sanoi ja jännitti jalkansa, "Sinulla on siis poika vai? Ihan pentukatras kenties..?" narttu loikkasi varmuuden vuoksi kauemmas Toskasta. Uros ei kuitenkaan tehnyt elettäkään. Se katseli hetken jonnekin tyhjyyteen. Siitä näki heti, että mustaturkki oli osunut arkaan paikkaan. "Sirpin kanssa kenties..?" "Turpa kiinni Vinha", Toska sanoi rauhallisella äänellä. Liian tyynellä Vinhan mielestä. Pelottavasti. Vaikka nartulla ei ollut Loimun tulkitsemistaitoja, se tajusi, että nyt sen todella piti lopettaa. Narttu ei sanonut mitään vaan tassutteli istumaan Toskan ja Sirpin viereen nöyränä korvat niskassa ja keho kumarassa. Se pysytteli kaukana Toskasta. "Itseasiassa", Toska jatkoi kauhealla, peilityynellä äänellään, "Voisi ihan hyvin ollakin".
Se, oliko sanoissa oikeasti mitään perää, jäi mysteeriksi. Ainakin vielä joksikin aikaa.

Sirppi hymyili Toskalle. Oli hyvä että Loimu sai kokeilla itsekseen elämistä, ettei sen tarivnnut aina olla Toskan hännystelijänä. Mutta sitten Sirppi säikähti. Toska kun lähti Vinhaa ojentamaan. Valkoturkki ei osannut mitään tehdä ja katsoi vain hämmentyneenä vierestä. Juuri kun se oli tulemassa väliin lopetti Vinha. Helpotuksen huokaus pääsi kidasta ja karvat laskeutuivat. " No niin. eihän se nyt niin... " Sirppi aloitti, mutta kun Toska sai sanat sustaan se katsoi ihmeissään tätä. Mitä uros oli juuri sanonut...?

" Eeeh !? " Naaras päästi kumman äänähdyksen, ja jos se olisi ollut ihminen, se olisi punastunut. Silmät kiiluvina tuijotti naaras Toskaa hämmästyneenä. Ei hän sitä oikeasti tarkoita... Ei voi tarkoittaa.... narttu ajatteli ja ravisti päätään. Silti se ei saanut katsettaan irti suurikokoisesta uroksesta.

(( Inspiraationi on kai jäänyt sinne metsän keskelle, joten vähän sekavaa tuli >:3 ))

((Okei. xD))

Toska katsoi ihmeissään Sirppiä. Mikäs tuolle nyt tuli? Vinha narttuna oli nokkelampi ja näytti sen sijaan siltä, että pidätteli naurua. Se virnisti huvittuneena.
"Kuitenkin, kesä saapui. Mitä luulet, etsivätkö alfat meidät käsiinsä?" Toska puheli. Se oli jo valmis. Oli ollut jo kauan. Yhteenotto Veren kanssa ei pelottanut sitä, kuten ei kuolemakaan. Toska maksaisi velkansa ja katoaisi sitten jonnekin. Joskin pieni ajatus näiden susien luo jäämisestä oli elänyt sen mielessä, mutta ehkä se jättäisi sen väliin. Toska oli liian laiska ollakseen hyödyksi, liian epäsosiaalinen ryhmätyöskentelyyn. Ilman selviytymistaitojaan se ei olisi enää elossa.
"Me emme nimittäin tapaa enää sen Veren luona kyläilyn jälkeen".

Vinha ei tiennyt mistä nuo puhuivat. Se kuitenkin päätti olla hiljaa ja kuunnella - narttu oli huomannut, että niin se sai paljon enemmän selville. Veren mainitseminen sai jopa itsevarman Vinhan selkään kylmät väreet. Mitä ihmettä oli suunnitteilla? Ja mihin Toska aikoisi mennä?

Sirppi hymyili kevyesti Toskalle. " Toivottavasti. En ole kuullut Sammaleestakan pitkään aikaan... " Naaras pohti ääneen. Totta, se oli nähnyt alfat viimeksi kokouksessa ennen synnytystä. Sitten valkoturkin korat höristyivät. Mitä !? Aikoiko Toska lähteä ?

" Mi-Mitä...? Lähdetkö...Sinä...? Minne ? Miksi ? " Sirpi kysyi ja luimisti korviaan hieman. Sen olisi tehnyt mieli itkeä, mutta se hautasi sen tunteen itseensä. Nyt ei vetisteltäisi. Veren ja heidän sotansa tulisi pian ja siispä pian katoaisi myös Toska.

" Mutta... Minähän... Sinu... " Sirppi aloitti, muttei jatkanut loppuun. Se meinasi tunnusaa tunteensa, mutta jokin sen sisällä esti sen. Mutta pian Toska häipyisi. Saattaisi olla että toista mahdollisuutta ei olisi...

(( Juu ajattelin että jos Sirppi ei nyt sitten tunnusta, niin se kertoo sitten juuri enne kuin Toska lähtee >BD ))

((Haha, siitä tulisikin kiintoisaa.. >88DD))

Sirpin reaktio kirveli Toskan sisuksia. Silti sen ilme ei värähtänytkään toisen hysteriasta. "Aivan.. Minä katoan joksikin aikaa. Mutta se ei ole syy, miksi me emme enää näkisi", uros sanoi. Sen silmät olivat kylmät, kuten aina kun se puhui kuolemasta. "Sillä uskon, että retki Veren maille on minun viimeiseni". Sitä ei käynyt kieltäminen. Oli hyvin todennäköistä, että Toska kuolisi. Se olisi sisimmässään ylpeä, vaikka ei saisikaan itse Veren nahkaan upottaa hampaitaan.
Toskan ruskeaa ja kultaa liekehtivät silmät näkivät Sirpin epätoivon ja surun. Uros hengähti syvään katsellen Sirpin kaunista, valkeaa turkkia. "Minä olen jo nähnyt kaiken."

((Etpäs ole, pölkkypää. Minulla on vielä vaikka mitä sinun varallesi! Whahahaa! >83 *Mökkihöperö puhuu käkättäen omille hahmoilleen*))

(( XD Toivottavasti Toska ei kuole ! Mitäs olet ajatellut Toskaa varten ? VAI ONKO SE SALAISUUS >:3 ))

Sirppi kuunteli ja katsoi Toskaa miltein itkien. Ei. Se ei saisi tapahtua. Toska ei saisi kuolla. Ei vielä. Korvat luimussa valkoturkki syöksähti kohti urosta ja painoi päänsä tämän rintaan. " Et saa kuolla Toska !! Et saa... " Sirppi sanoi kyynelehtien. "... Koska minä rakastan sinua "

Enempää naaras ei sanonut. Sen ei tarvinnut, eikä se halunnut. Se oli kertonut oikeat tunteensa ja se riitti. Niin kauan kuin Sirpissä henki pihisisi, ei narttu antaisi Veren tappaa Toskaa.

(( OLOLOLOL nythän se alkoi vetsitelemään x3 Ja niin kuin sitä pidäteltiin :S LOL XD ))

((Kaikkihan me joskus kuolemme.. >8) *vinks vinks* Mutta ei se nyt ihan vielä, Veren luona se vaan m- ..Ei kun empä kerrokkaan vielä. >8D Ei kuitenkaan mitään hyvää.))

"Ehh..." Toska henkäisi ahdistuneesti muttei vaivautunut siirtämään Sirppiä. Uros antoi toisen painautua sen tummaan turkkiin. Suden myskinen ja raikkaalta metsältä tuoksuva haju leijaili ilmassa. Hetken tummaturkki seisoi siinä katsoen Sirppiä. Se oli häkeltynyt. Kyllähän se oli tuon tiennyt jo kauan, ne molemmat olivat tienneet. Tämä oli vain ensi kerta kun Sirppi sanoi sen ääneen. Ensi kerta pitkään aikaan, kun joku oli sanonut Toskalle noin.
"Sirppi.. Minussa ei ole mitään rakastettavaa", uros kuiskasi, "Mutta enhän minä sinua estää voi". Susi vetäytyi hitaasti Sirpin luota ja katseli sitä. Sen teki mieli tuuppia tuota kuonollaan ja lipoa sen korvantaustoja, mutta se ei olisi ollut oikein. Toska olisi vain "tahrannut" Sirpin viattoman valkeuden.

Vinha katsoi tapahtumia jonkin matkan päästä. Se oli hiljaa ja antoi kaksikon olla. Niin.. Surullista, nuorsusi ajatteli.

Sirppi jäi paikalleen, kun Toskan ruumis vetäytyi sen luota. " On. Et vain huomaa sitä... Mutta ne ovat minun tunteeni ja ne pysyvät sellaisina. Jos sinä vihaat minua... En halua enään tavata sinua " Valkoturkki sanoi ja kyyneleet vierivät sen silmänurkista ja se katsoi maahan.

Jos Toska vihaisi sitä ei uros tulisi sen eteen enään. Ei vilaukseltakaan. Sirppi rakasti Toskaa koko sydämmestään eikä se tulisi muuttumaan. Jos vain narttu saisi kaudata päänsä uroksen tumaan turkkiin ja olla vielä tuon suuren ja raksaan ruumiin vieressä, antaisi se kaikkensa pois.

(( Voih, niin haikeaa >;3 ))

Toska hymähti. Hassu tyttö. Mutta ihan liian lähellä.. Toska nosti uudestaan mustia huuliaan hampaittensa päältä. Sen ilme ei ollut kuitenkaan murhaava, lähinnä vain haastava. Kaiken tämän takana oli kuitenkin pelko.

"Tunne mitä tunnet. Tule lähelle kehoani. Painaudu minuun - Minä en vihaa sinua.
Sillä ei ole väliä, miten syvälle siron kuonosi turkkiini työnnät. Ei väliä, miten syvälle silmiini katsot tai miten syvästi minua rakastat - tai minä vielä joskus sinua", uros sanoi laskien jälleen mustat huulensa hammasrivistönsä päälle. Sen jäätävä katse tarkasteli Sirppiä. "..Silti et koskaan pääse minua tarpeeksi lähelle". Hitaasti, hitaasti se tassutteli takaisin valkoturkin eteen. Varovasti uros tuuppaisi Sirppiä kuonollaan, jos tuo sallisi.
"Kokeile vaikka..." Mielessään toska rukoili; Minä haluan, että yrität.

Miten niin leiskuvat silmät voivat olla niin..kylmät? Vinha ajatteli. Se ei ollut ikinä nähnyt mitään niin surullista ja romanttista. Kaiken jäätävyydenkin läpi Vinha näki, että Toska haastoi Sirpin kylmäveriseen leikkiin - pääsisikö Sirppi koskaan lähelle Toskan sisintä? Se sai näköjään ainakin mahdollisuuden.. Tämä on ihanaa. Siis aivan hirveää - mutta samalla ihanaa, Vinha mietti.

Sirppi katsoi Toskaa kyynelte lomassa ja kun uros sanoi sanansa se sulki silmänsä. Sen valkoinen turkki tunsi uroksen ruumiin vierellään ja Sirppi nuuhki sitä murtoosasekunnin ajan ennenkuin painautui sitä vasten. " Kiitos, kiitos... Rakastan sinua niin kovasti " Naaras sanoi ja keeneleet virtasivat sen silmistä.

" Et ehkä ymmärrä, mutta... Merkitset minulle enemmän kuin uskotkaan " valkoturkki sanoi ja painoi päänsä syväle Toskan tummaan turkkiin. " Jos vain voisin tehdä vuoksesi jotakin... " Sirppi sanoi hiljaa. Toska oli aina auttanut sitä. Ehkä hieman kylmästi. Mutta auttanut silti.

Kyllä uros ymmärsi. Toska sulki silmänsä ja sen hiljainen henkäys värisi valkoturkin tullessa siihen kiinni. Uros kuitenkin rentoutui pian ja hengitti hiljaa ulos. Miksi se oli niin vaikeaa? Vain luovuttaa ja antaa Sirpin viedä? Miksi sitä ahdisti? Tai oikeammin: Mikä sitä ahdisti?
"Kai sinä tiedät, että minä voisin tappaa sinut millä hetkellä vain haluaisin? Voisin tehdä sinulle mitä haluaisin. Miksi sinä luotat minuun?" Uros kysyi rauhallisella ja karmivalla äänellään.

Vinha tunsi kylmät väreet selässään ja värähti äänenpainon takia.

(("Selkänne takaa voi hiipiä, suloisesti rintaanne riipiä.." x''D))

(( uUUU, Hurjaa x3 ))

Sirppi kuunteli ja hengitti syvään. " Koska uskon sinuun. Minä tiedän että olet hyvä susi. Sinulla on omat syysi olla kylmä, enkä halua tunkeilla jos et halua. Silti uskon sinuun koko sydämestäni " valkoturkki sanoi ja kyynel valui taas sen silmästä. Toska ei saataisi ymmärtää Sirpin rakkautta, mutta se oli silti aidompaa kuin kukaan saattaisi käsittää.

Toska olisi naurahtanut jos se kuuluisi sen reaktioihin. Sekö hyvä susi? Jaa jaa, ei ainakaan omasta mielestään. Tai no, ei se pahakaan ollut mutta vähän.. Kesken ainakin.
"Hassu tyttö.." susi kuiskasi. Joku toinen uros olisi ehkä yrittänyt vietellä nuoren nartun matkaansa, mutta Toska oli toista maata. Sen teki pahaa edes koskea oma-aloitteisesti Sirppiin, mutta toisaalta ei kukaan muukaan saanut.
"Minä menen nyt. Tarvitsen omaa aikaa", tummaturkki sanoi muttei liikahtanutkaan. Hetken päästä se kuitenkin poistui valkoturkkisen nartun luota ja kääntyi tulosuuntaansa. Se askelsi rauhallisesti ja varmana, pää kuitenkin kumarassa.

Vinha hiippaili varovasti lähemmäs. Se heilutteli laiskasti häntäänsä ja katseli Toskan perään. "Kumma tyyppi.. Mitä sinä hänessä näet?" mustaturkki sanoi mutta piti äänensävynsä ystävällisenä. Se ei tarkoittanut loukata.
"Tai siis se ei ole selvästikään selvittänyt kaikkia asioitaan".

Sirppi jäi seisomaan samaan kohtaan vaikka Toska lähtikin. Nyt vain aika selvittäisi mikä oli Toskn tunteiden kohtalo. Ja Sirppi toivoi etteivät sen tunteet olleet yksipuoliset.

" Et ehkä käsitä sitä Vinha " valkoturkki sanoi ja heilauti häntäänsä. Se oli saanut kerrottua tunteistaan Toskalle ja sen mieli oli jo hieman parempi. Oli parempi että se sai kerrottua kaiken ennen Veren taistelua, sillä saattoi olla ettei sen jälkeen enään ollut ketään joka kertoisi. Tai kelle mitään kertoisi. Veren taistelu saattaisi viedä muutamankin suden hengen. Ja sen naaras tiesi. Se oli tavannut muutaman suden Veren laumasta, ja he olivat karmivia. Ilkeitä ja kieroja.