Me seuraamme sinua

Seinäruusun katse kiersi jokaisessa sudessa. Erityisesti sen katse jäi Akkaan tämän puhuessa, samoin Kaatajaan ja Katalaan.
Narttu painiskeli ajatuksiensa kanssa, mutta se ei ulospäin näkynyt.

Vaaleaturkki ei olisi tavallisessa tilanteessa ja yksin uskaltanut nostaa ääntänsä esiin, mutta nyt se halusi lisätä pienen lauseen muiden sekaan. '' Minä olen valmis antamaan Säteelle mahdollisuuden, mutta mikäli arvioin väärin... en tiedä, haluan vain että lauma nousee tästä. '' ja sitten vaaleaturkki vaikeni. Sillä ei ollut enempää sanottavaa.
Huurre pysytteli kasvattiemonsa alla piilossa.

Kaataja katsoi hiukan yllättyneenä, kun Akka marssi Säteen eteen, kyseenalaistaen alfan aseman. Uros kuunteli Akan kysymyksen ja alfan vastauksen, tietämättä, miten kunnon laumalaisen kuuluisi reagoida. Susiuros tiesi, ettei pystyisi luottamaan Säteeseen tässä ja nyt, kaiken jälkeen. Alfa joutuisi näkemään vaivaa voittaakseen rikkomansa luottamuksen. Se ei olisi mahdotonta, mutta vaikeaa. Kaataja kuitenkin antaisi anteeksi, jos Säde osoittautuisi sen arvoiseksi.

Katala liittyi keskusteluun, kuten uros oli tiennyt ystävänsä tekevän. Kaataja kuunteli ruskeaturkin puheita vakavana, miettien tilannetta. Katala puhui hyvin. Lauma tarvitsi johtajan, johon luottaa. Johtajan, joka pystyisi viemään lauman halki vaikeiden aikojen. Kaataja mietti, olisiko Säteestä siihen. Narttu ei ollut selvinnyt aiemmastakaan tilanteesta hyvin, vasta Katalan kutsu oli kiskonut alfan laumansa eteen. Kestäisikö Säde sen paineen, jota tuleva talvi aiheuttaisi ravinnon vähyyden ja tuhoutuneen reviirin, kilpailijoiden ja kaiken kaikkiaan huonon tilanteen takia. Kaataja halusi uskoa nartusta hyvää, muttei ollut varma, pystyisikö luottamaan johtajan kykyyn viedä lauma läpi tästä.

Seinäruusu oli valmis antamaan Säteelle uuden mahdollisuuden, mutta epäili samalla omaa valintaansa. Kaataja vilkaisi Katalaa, ennen kuin aukaisi oman suunsa. Parempi puhua suu puhtaaksi nyt. Uros kääntyi Säteen puoleen, katse lempeänä ja ystävällisenä.
"Minä haluaisin uskoa, että sinä pystyisit tähän ja ansaitsisit uuden mahdollisuuden alfanamme, mutta huomaan, että se on vaikeaa. Rikoit luottamuksemme, ja niin kovin kuin haluaisinkin luottaa sinuun, en tiedä, pystynkö siihen. Tarvitsemme vahvan johtajan, joka kantaa vastuun harteillaan ja johdattaa laumamme halki vaikean talven, kohti uutta kevättä. Onko sinusta siihen?" Kaataja sanoi, haastaen sanoillaan Säteen uudelleen. Uros ei odottanut vastausta, jatkaessaan. "Tiedän, että Haukka luotti sinuun. Hän harkitsi sinusta betamme, ennen kuin kohosit alfaksi. Sanoin silloin Haukalle, että arvostasin hänen päätöstään, mikä se olisikaan, vaikken itse pitäisikään siitä. Haukka nosti sinut alfaksi, se oli hänen valintansa. Minä kunnioitin sitä, mutta nyt näen, ettei Haukka ole erehtymätön, hänkin teki virheitä. Lauma tarvitsee johtajan, johon luottaa. Haukka oli sellainen, mutta pystytkö sinä lunastamaan saman paikan? Minä epäilen sitä, niin pahoillani kuin olenkin."
Kaataja katsoi Sädettä. Uros tiesi tällä hetkellä vain sen, että halusi alfan, jota jokainen laumalainen voisi kunnioittaa. Alfan, joka olisi tarpeeksi kokenut, vahva ja luotettava johtamaan laumaa halki vaikeiden aikojen. Kaataja seisoi hyväryhtisenä, häntä selkälinjan korkeudella. Uros ei halunnut syyttää Sädettä kaikesta, vaikka alfa olikin tehnyt virheitä. Kaataja voisi antaa uuden mahdollisuuden, jos muut pitäisivät sitä parhaimpana. Susi kuitenkin tiesi, ettei talvesta selviäminen olisi helppoa. Vaikeammaksi se muuttuisi, jos lauma olisi sisäisesti rikki.

Ilo joka kuunteli muiden puheita kohotti katseensa isäänsä tuon puhuessa. SE ol itäysin samaa mieltä isänsä kanssa mutta ennenkuin se ehti sanoa mitäään alkoi kaataja puhua. ilo käänsi mustan kuononsa kohti kookasta urosta ja nyökähti. se kohensi ryhtiään näyttääkseen kookkaammalta mikä oli sen sijaan täysin aiheetonta sillä neiti oli kyllin kookas muutenkin. Ilon katse haki säteen muidon joukosta. " Jokainen meistä tarvitsee mahdollisuuden. Mutta kuten muutkin minäkin haluan kuulla kykenetkö sinä säde siihen. nyt kun haukka on poissa sinä olisit yksin vastuussa kaikesta sen lisäksi että en oikeastaan ole koskaan nähnyt sinun toimivan alfana. " Ilo puhui ehkä sen sanat ei olleet järin kauniita ärhäkkä luontoinen neito kun ei ollut mikään kauno puheinen se katsahti isäänsä sanomatta mitään se vain nyökähti ikään kuin antaen äänensä isälleen. Se tiesi että katalassa olisi sisua olla alfana ja se tiesi että katala sitä halusi. Ja täysin isäänsä tyttärenä Ilo oli tyystin sitä mieltä että jos tämä lauma nousisi se nousisi katalan mukana.

Akka jökötti yhä Säteen edessä ja katseli sitä silmiin. Ei pistävästi, vaan hieman alta ripsiensä edelleen.
" Hyvä on Säde. Minä vain halusin kuulla sinun itsesi sanovan sen. Haluan olla varma, että sinä olet varma.." Narttu piti pienen tauon." Ja nyt; Minä siis luotan sinuun." Akka sanoi hyvin painokkaasti. " Luotan laumamme sinun huomaasi"
Näin sanottuaan se kääntyi poistuakseen syrjemmälle kolon suulle, mutta pysähtyi vielä, ja katsoi alfaansa olkansa yli; " Sinun kannattaa muistaa se".
Akan äänessä oli hyvin kevyt hitunen uhmaa. Niin vähän, ettei kukaan voinut sanoa sen uhmanneen, mutta juuri sen verran, että kaikki tiesivät sen tehneen niin.
Sitten Akka poistui sinne mistä tulikin ja kuunteli tarkasti Katalan puheen. Uros tosiaan puhui asiaa, ja puhui hyvin.
Sitten puhui Seinäruusukin, ja se yllätti Akan. Ei tosin kovin painokkaasti, mutta kuitenkin, ja se oli paljon Seinäruusulta se.
Sitten sanoi Kaataja asiansa, ja Kaatajalla olikin painavaa sanottavaa...ja sitten tuli Ilo. Siinä siis kaksi, jotka olivat sitä mieltä, että Katala alfaksi ennemmin kuin Säde, vaikkeivät ne sitä ihan täysin suoraa maininneetkaan.
Noh, Akka luotti siihen, että Säteellä oli paineita, ja se asiain tola; paineet ja tarve näyttää, ajaisivat nartun tomimaan niin kuin piti. Ja sillähän oli pentuja. Penut pitäisivät huolen siitä aivan itsestään, että Säde pitäisi laumasta huolta, sillä lauma oli pentujen etu.
Akka halusi tämän lauman onnistuvan. Oli totta, että se ei tarvinnut laumaa tullakseen toimeen...se selviytyi oikein hyvin itsekseen, ja olihan sillä aina erakko sisarensa. Mutta Akka halusi lauman. Se ei voinut tuntea itseään onnelliseksi ilman laumaansa.
Tosin...Akka halusi myös pentuja. Ja niiden saaminen taas edellyttäisi...ei yhtä, vaan kahta asiaa, sillä narttu ei todella halunnut pentuja kuin yhden ainoan uroksen kanssa maailmassa, ja tämä uros oli jo kauan sitten unohtanut hänet...karannut Akan ulottumattomiin.
Narttu keskeytti ajatustensa harhailun kiukkuisella pään heilautuksella, ja keskittyi jälleen siihen, mitä täällä parhaillaan tällähetkellä oli tapahtumassa.



// Nuusku chillailee taka-alalla tämän kierroksen ainakin//

Säde kuunteli sen mitä kaikilla oli sanottavanaan ja nyökkääsi Kaatajalle. Katala ja Kaataja olivat puhuneet hyvin ja paljon. Susi oli yllättynyt Katalan sanoista, mutta piti niitä silti suuressa arvossa.

Lauma halusi toisen varmistuksen. Ne antaisivat Säteelle mahdollisuuden vain toistensa mukana, mutta yksilöiden mielipiteet olivat selvästi enemmän Sädettä vastaan.
Ruskeaturkki tunsi katkeruutta, epätoivoa ja jopa vihaa vain hetken. Hukka kuitenkin rauhoittui nopeasti ja hymähti itsekseen. Se oli löytänyt vastauksen kysyjille.
"Kyllä, omasta mielestäni pystyisin siihen", Säde sanoi ja nosti häntäänsä korkealle. Se tuijotti Akkaa haastavasti silmiin, niin kauan että tuo oli palannut syrjemmälle, ennen kuin siirsi katseensa pois. Sitten ruskeaturkki kääntyi pentuihinsa. Se silmäili jokaista hetken. "Teillä on täysi oikeus mielipiteeseen", Säde sanoi niille.

Säteen vanhin poika puhui ensin. "Minä kunnioittaisin ennemmin sinua alfanani. Olet ansainnut toisen mahdollisuuden. Pelkään vain jaksamisesi puolesta, äiti, mutta jos sanot pystyväsi siihen niin uskon sinua. Tuen sinua sen minkä pystyn", Kosto selosti. Säde katseli poikaansa ja vain vaivoin sai pidettyä alfan roolinsa yllä.
"Minä... Minä luotan äi- Säteeseen enemmän. Anteeksi", Usko, Säteen nuorin pentu sopersi ja kyyristeli vältellen Katalan tai Kaatajan katsetta.
Säteen ainut tytär, mustaturkkinen Vinha, näytti siltä että kävi rajua tappelua itsensä kanssa. Se käänsi katseensa perheestään ennen kuin sanoi mitään, korvat niskassa. "Katala on laumalle edullisempi alfa... Minä kannatan häntä", narttu sanoi. Se selvästikin pelkäsi perheensä olevan pettynyt siihen, mutta sai erehtyä. Säde katsoi tytärtään lempeästi. "Hienoa Vinha, se on sinun mielipiteesi. On oikein sanoa totuus, sen me kaikki haluamme kuulla."

Säde kääntyi pennuistaan lauman puoleen ja palasi täysin lujaan ja varmaan olemukseensa.
"Kaataja, Ilo ja Vinha, te sanotte että Katalalla on paremmat mahdollisuudet lauman johtamiseen. Luotan ettette sano sitä tunnesyistä", Säde sanoi ja sen katse viipyi hetken Ilon luona. "Akka, Usko, Kosto ja Seinäruusu, te antaisitte minulle toisen mahdollisuuden. Arvostan sitä, kiitos."
Narttu käänsi päänsä Katalan puoleen. Se lipaisi huuliaan ja hetken näytti siltä että Säde oli ollut sanomassa jotain betalle, mutta se oli muuttanut mielensä ja pysynyt vaiti.
"Katala on taatusti kokeneempi laumasusi kuin minä, mutta minäkin pystyn tähän, minäkin ansaitsen tämän kokemuksen", ruskeankirjava sanoi lujasti ja silmäili hukkia ympärillään ennen kuin kääntyi takaisin Katalan puoleen. Lauma oli vieläkin jakautunut kahtia, mutta Sädettä epäilevä puolisko seuraisi Katalaa. Betan sanat olivat ratkaisevassa asemassa.
"Ja mikä sinun mielipiteesi on, arvon Katala?" Säde kysyi.

Tilanne sai yllättäviä käänteitä. Kaataja puhui ensimmäiseksi, ja se paljasti jotain, joka jäi Katalan mieleen. Haukka oli harkinnut Säteestä betaansa. Katalan oli täytynyt todistaa arvonsa ja ansaita luottamuksensa. Säde oli saanut sen ilmaantumalla paikalle. Kyllä vain, uros oli katkera. Se oli tehnyt lauman eteen kaikkensa ja loppuviimeksi siihen ei edelleenkään luotettu.

Muutkin laumasta puhuivat. Seinäruusu, joka yleensä vaikeni, ilmoittia antavansa Säteelle mahdollisuuden. Akka, joka olemuksellaan oli kyseenalaistanut Säteen aseman, taipui lopulta. Narttu kuitenkin antoi viimeisillä sanoillaan ymmärtää, ettei pitänyt Säteen onnistumista ihan täysin varmana. Ilo, kuten olettaa saattaakin, pysyi hänen rinnallaan. Katala, joka oli koonnut lauman puhtaasti selvittääkseen, ketä ne nyt seuraisivat ja kuka oli vielä elossa, huomasi seisovansa keskellä valtataistelua. Taistelua, jossa se oli toinen osapuoli.

Säde nosti häntänsä korkealle ja vastasi epäilyksiin, kuten asemastaan epävarman alfan olettaa saattoi. Se antoi eleillään ymmärtää, ettei ollut astumassa alas ilman taistelua. Se tiedusteli pennuiltaan, kuka seisoisi kenenkin takana ja kaksi kolmesta valitsi Säteen. Vinha, pentueen mustaturkkinen narttu, valitsi Katalan. Katala antoi katseensa viivähtää nuoressa nartussa tavallista pidempään. Se ei ollut koskaan ollut sen suuremmin tekemisissä Vinhan kanssa. Narttu oli sille yhtä vieras kuin muutkin pennuista. Olihan se toki kantanut niille ruokaa, mutta Haukka ja Säde hoitivat niiden kasvatuksen. Miksi siis tämä narttu äkkiä seisoikin Katalan takana?

Ajatus katkesi, kun Säde puhui taas. Narttu summasi tilanteen ja myönsi Katalan olevan kokeneempi susi. Se kuitenkin katsoi ansaitsevansa tämän kokemuksen ja vakuutti tiukasti olevansa luottamuksen arvoinen. Lopuksi se kiinnitti katseensa Katalaan ja kysyi, mitä mieltä ruskea entinen beta tästä kaikesta oli. Ennen kuin Katala ehti vastata, joku vielä Seinäruusuakin yllättävämpi tajo puuttui keskusteluun. Koko, joka oli seurannut tilannetta hiljaa omalla tahollaan, lähestyi äkkiä puhujia. Se ei viestinyt eleillään uhmaa ja alistui selkeästi omaan asemaansa kaiken tämän alapuolella. Mutta vaikka suopea olikin, oli silläkin sanansa sanottavanaan.

"Minun nähdäkseni ei ole kyse siitä, kuka ansaitsee ja mitä. On kyse siitä, keneen me voimme luottaa ja kuka onnistuu. Minä olen elänyt ilman laumaa kauan, ennen kuin liityin veljeni kanssa tänne. Minä en tiedä, millainen beta hän on ollut ennen tätä laumaa, mutta tiedän, että hän on tehnyt kaikkensa laumanne eteen. Kaikkensa, vaikka suurin osa teistä ei edes luottanut häneen", Koko totesi hiljaa ja lipoi kirsuaan. Sen vaalea turkki valisi lunta ja se silmäili varovasti keskustelijasta toiseen. Lopulta se pysähtyi Säteeseen ja luimisti korviaan pahoitellen: "Minä toivon, että voisin luottaa sinuun johtajanani. En kuitenkaan voi luottaa suteen, joka ei luota omaan betaansa. Minun veljeni ei ole paha susi. Hän on pitänyt minusta ja muista huolta parhaansa mukaan, vaikka tämä lauma ei toivottanut häntä tervetulleeksi helpolla. En ymmärrä, mikä hänessä sai sinut ja Haukan ja monet muutkin varpailleen. Minä luotan häneen ja annan ääneni hänelle. Lauma on minun perheeni ja haluan tuntea oloni tervetulleeksi siinä. Siitä on kauan, kun olen saanut tuntea sen."

Katala toljotti veljeään pistävästi ja katseli, miten se siirtyi takaisin äskeiselle paikalleen lähelle Iloa ja Nuuskua. Se ei ollut varma, mitä sen pitäisi sanoa. Lopulta se päätyi, ensimmäistä kertaa elämässään, yhtymään veljensä sanoihin: "Minä en tullut tänne taistelemaan asemasta, vaan kokoamaan hajaantunutta laumaa. Jos se ei kokonaisuutena luota sinuun alfana, minäkään en luota. Nyt ei puhuta oikeudesta mahdollisuuksiin vaan siitä, kuka onnistuu. Kuka vie meidät läpi tämän hankalan ajan. Me tarvitsemme yhtenäisen lauman, ja lauma, jossa osa kannattaa sinua ja osa minua, ei ole yhtenäinen."

Seinäruusu seurasi tilannetta hieman pettyneenä, senkin katse - kuten Katalan - viipyi harvinaisen pitkään Vinhassa, joka oli juuri pettänyt oman äitinsä. Narttu ei tuijottanut uhmaavasti tai pistävästi, se vain katseli, sama ystävällinen ja lempeä katse silmäparissaan.

Kaataja oli selvästi Katalan puolella, vanhat ystävykset.
Seinäruusu istui rauhassa, Huurre maaten sen etusten välissä. Nartun sympaattinen katse kiersi taas jokaisessa. Narttu ei aikonut sanoa mitään, se vain istui ja odotti - odotti ratkaisua, kuten varmasti moni muukin.

Kaataja kuunteli muiden puheenvuorot, miettien samalla kokonaistilannetta. Akka puhui lyhyesti mutta ytimekkäästi, antaen oman äänensä Säteelle. Uros ymmärsi hyvin suuren nartun kannan. Säde oli ollut alfa aiemminkin, vaikkei Kaataja ollut nähnyt nartun koskaan varsinaisesti toimivan sellaisena. Kuitenkin tummanharmaa susi ymmärsi, miten paljon helpompi oli takertua aiempaan malliin kuin rakentaa kokonaan uusi järjestys kaikkine kiemuroineen.
Säde vastasi kysymyksiin, koettaen vakuuttaa laumaa kyvykkyydestään. Kaataja kuunteli valppaana, seurasi "pentujen" kannanotot ja painoi jälleen uusiutuneen tilanteen mieleensä. Vinha piti Katalaa parempana ehdokkaana kuin omaa emoaan ja se jos mikä osoitti kypsyyttä Kaatajan mielestä. Vinha uskalsi esittää oman mielipiteensä, vaikka se poikkesikin muiden sisarusten mielipiteestä. Rohkeaa ja kypsää käytöstä.

Suurimman yllätyksen muodosti Kokon astuminen esiin. Kaataja kuunteli suuren uroksen puheen, ollen täysin samaa mieltä. Katalan liittyminen laumaan ei ollut osoittautunut helpoksi. Jopa kirput vaikuttivat olevan tervetulleempia kuin Katala. Kaataja ei ollut koskaan ymmärtänyt sitä. Ruskeaturkki oli tehnyt kaikkensa tämän lauman eteen, osoittanut hyödyllisyytensä ja luotettavuutensa useampaan kertaan kuin kukaan jaksoi laskea, ja siltikin, kaiken jälkeen, lauma katsoi Katalaa epäluuloisena. Koko oli ilmaissut asian hyvinkin yksiselitteisesti ja ymmärrettävästi, Katala tiivisti kaiken vielä lyhyempään. Ei etsitty alfan asemaan arvoista sutta, vaan sutta, joka pystyisi kantamaan vastuun ja johtamaan lauman talven halki. Kaataja seisoi hiljaa, kuunnellen ja tarkkaillen tilannetta. Elekielellään susi antoi ymmärtää seisovansa Katalan rinnalla loppuun asti, uros ei hievahtanutkaan paikaltaan ystävänsä rinnalla. Tässä oli Kaatajan paikka, susi tunsi sen sisimmässään, tässä, ruskeaturkkisen ystävän rinnalla.

((minun aktiivisuuteni kärsii tässä alkuvuodesta joten asetan Kiteen nyt vain sivusta seuraajaksi. Sori, ongelmia taas perheessä ja muualla ))

Ilo katsoi tapahtumaa omalta taholtaan. Tienetkin se oli kiintynyt isäänsä myös tunne puoella mutta ei se antaisi ääntään isälleen jos ei tietäisi että katala ei olisi kyllin hyvä alfaksi. pian katalan puhuessa ilo käänsi katseensa isäänsä ja nyökähti itsekseen täten oelvansa samaa mieltä.
se ei sanonut miään vaan pysyi vaiti.

Akka seurasi kolon suulta tilannetta, ja huokaisi syvään. Huutoäänestyskö tästä nyt oli tulossa? Mitä se kertoi laumasta ja tulevasta johtajasta? Tämähän nyt oli moista!
Akka kohottautui täyteen mittaansa ja seisoi kaikessa ryhdissään kummulla, ja katseli vaaleanharmaalla katseellaan kaikkia paikalla olijoita.
" Minusta tälle laumalle on parasta se, että meillä on alfa, ja beta. Säde on minusta paras siksi, että hän jo pitää paikkaa hallussaan, ja hänellä totisesti on motiivi hoitaa asiansa kunnolla, sillä se on hänen jälkikasvunsa etu, ja kunnia Haukan muistolle. Minä näin Haukan ja Säteen välillä aitoa tunnetta. Uskon että Säde ei kuunaan antaisi elämänsä rakkauden muiston tahriintua jättämällä tämän lauman oman onnensa nojaan. Ja vaikka Säde onkin kokematon alfa, niin jos betana olisi paras beta, mitä kuvitella saattaa, eli Katala, laumaamme johdettaisiin hyvin. Jos taas Katala ottaa vastuun alfana, meillä ei ole kuin yksi varma johtotähti, sanon minä, ja yhden varassa on aina paljon huonompi olla, kuin kahden."
Näitä sanoja narttu todella tarkoitti. Se ei ajatellut vain omaa etuaan näissä sanoissaan..kuitenkin sen ajatuksien alla, siltä itseltäänkin piilossa,oli, että mitä jos..mitä jos se itse astuisi alfan paikalle? Ellei täällä vanhan raunioilla, niin jossain muualla sitten? Akka oli nuorena ollut pienen lauman alfanarttu, eikä se muutenkaan ollut heikkoudella pilatu mistään kohtaa, joten miksi ei? Se ei vain välttämättä halunut moista vastuuta taakakseen, vaikka tiesi olevansa eri kelpo sellaista kantamaan.
Ellei tästä päästäisi sopuun, niin parempi mahtaisi olla, jos laumalle otettaisiin aivan uusi johtotähti. Ei Katala eikä Säde, vaan joku, jonka johtajana olemisesta ei kukaan kantaisi kaunaa niille, jotka olivat olleet toisella puolella. Äh, tässä voisi vielä tosiaan tulla eteen lauman hajoaminen, sillä melkoisen vaikealta tilanne tuntui!

Nuusku oli kuunnellut käytyä keskustelua taka-alalla, mutta nyt se astui Ilon ja Kokon liepeiltä näkyville, ja haukahti saadakseen kaikkien huomion.
Nuusku ei normaalisti olisi tehnyt tälläistä. Se oli nuorukainen, joka mielellään pysytteli taka-alalla ja poissa ongelmista, mutta kun sillä kuohahti, niin sitten oli menoa. Nuusku oli hyvin loukkaantunut isälleen, ja kun Vinha oli äitinsä sijasta suosinut Katalaa, Nuusku sai ajatuksen siemenen.
" Tervehdys kaikille!" Nuusku hihkaisi kuuluvasti. " Minä olen Nuusku. Katalan - tässä kohtaa katse siirtyi isään - poika ja Ilon veli. Minäkin olen halukas liittymään laumaan, ja annan kannatukseni tälle Säteelle."
Nuusku laski päätään ja luimisti korviaan, astuen askelen lähemmäs Sädettä. Sen häntä heilui Säteelle ystävällisesti ja kohteliaasti. Sitten se käännähti isäänsä kohti ja mulkaisi tätä uhmakkaasti. Olkoon vain niin kuin Nuusku olisi ilmaa! Se vielä näyttäisi isälleen!
Nuusku, nuori kun oli, ei osannut ajatella pidemmälle. Se vain ajatteli, että tekisi näin isälleen selväksi tulleensa loukatuksi. Ei se ajatellut, että Katala oli ollut loistava isä, ja aivan varmasti ansaitsisi paikkansa minkä tahansa lauman johdossa, ja saisi sen menestymään.

Säde todellakin yllättyi Kokon astumisesta esiin. Se kuunteli tuon sanat. Ah, Koko selvästikin näki kaiken veljen näkökulmasta. Säde itse ei ollut aluksi pitänyt Katalasta koska oli yksinkertaisesti nähnyt sen kilpailijana. Sitä narttu ei tiennyt, miksi muut eivät olleet arvostaneet betaa.
Akan sanat saivat Säteen tuntemaan itsensä itsevarmemmaksi. Akka oli osoittanut yhteistyökykyään jo aiemmin, ja nyt se esitteli aitoa lojaalisuuttaan yhdessä Seinäruusun kanssa.
Jopa enemmän kuin Kokon potentiaalista, Säde hämmästyi Nuuskun sanoista. Vinhalta kylmä järkeily oli vielä odotettavissa, mutta narttu ei ymmärtänyt mikä sai Nuuskun puolustamaan sitä. Jokatapauksessa Säde pörhisti niskakarvojaan, mikä sai Koston automaattisesti tekemään samoin ja siirtymään pikkuveli vanavedessään emonsa vierelle uhmakkaan näköisenä.

Säde kävi mielessään vaihtoehtoja läpi. Se todella halusi Katalan betakseen - mutta ei alfakseen, eikä Säde ollut menossa mihinkään. Oliko kumpaakaan viisasta valita alfaksi? Mutta kuka sitten? Akalle Säde kyllä luovuttaisi asemansa ilomielin, jos se sopisi muulle laumalle. Se ei vain tiennyt, halusiko Akka sitä. Kaatajakin olisi viisas valinta, joskin menisi kauan ennen kuin Säde voisi kunnioittaa sitä.

((Anteeksi kun olen vähän poissaoleva. Yksityiselämä riepottelee.))

"Tämäkö on sinusta siis laumalle parasta", Katala kysyi, kuunneltuaan ensin tarkkaan sekä Akan puheenvuoron että Nuuskun yllättävän asettumisen Säteen puolelle. Se ei tiennyt, mikä ajoi pojan kääntymään isäänsä vastaan, mutta juuri nyt sillä ei ollut väliäkään. Katala ei nimittäin aikonut tapella. Sitä lauma kaipasi kaikista vähiten tässä yllättävässä tilanteessa. Kysymys kuuluikin, mikä sai Säteen ajattelemaan, että he olivat täällä tappelemassa?

", taisteleminen? Keskellä kylmintä talvea, tuhoutuneilla pesillä, sinä oletat, että lauman tulee taistella?" Katala kysyi. Se vilkaisi vierellään olevia susia ja niitä, jotka seisoivat Säteen kanssa. Pettymys kirpaisi, sillä siinä rivissä seisoi susia, joita Katala olisi odottanut omalle rinnalleen. Nyt sen piti kuitenkin ajatella lauman parasta.

"Miten olisi, jos etsisimme ruokaa? Rakentaisimme uudelleen pesät? Selviäisimme? Sinulle tämä on valtataistelua. Minulle tämä on selviytymistä. Me emme selviä sinun avullasi", Katala sanoi suoraan ja astui eteenpäin häntä pörhöllään. Se tiesi, että mikäli vastassa seisojat aikoisivat rökittää sen, ei se yksin mahtaisi näille mitään. Se oli hontelo susiurokseksi. Hento ja ohutturkkinen. Ei ollut vaikeaa repiä sitä riekaleiksi.

", mutta meidän ei tarvitsekaan. Akka on oikeassa. Kaksi johtotähteä on parempi kuin yksi. Minä en aio seurata sinua takanasi", uros sanoi ja lipaisi huuliaan. Nyt sen katse oli liimautuneena vain ja ainoastaan Säteeseen. "Minä johdan rinnallasi. Alfana. Lauman johdossa. Tällöin jokainen meistä voittaa. Lauma, ennen kaikkea."

Seinäruusu kuunteli valppaana muita puhujia. Se oli jo ilmoittanut astuneensa uskollisena alfansa puolelle, järki käski tehdä niin. Vai oliko mukana tunnesyitäkin? Narttu pudisti kepeästi turkkiaan ja silmäili Katalaa. Kuunteli tämän puhuessa.

Seinäruusu ei puhunut mitään, se ei elehtinyt alistuvasti tai uhkaavasti. Se oli näkymättömänä sivuhenkilönä koko näytelmässä. Samoin Huurre, joka edelleen kökötti hyisessä lumessa - pieniä etutassujaan välillä nostellen.
Seinäruusun ystävällinen ja tarkka katse vain kiersi jokaisessa puhujassa tai elehtijässä. Narttu tunsi itsensä pohjasakkiakin arvottomammaksi ja se kieltämättä hieman loukkasi vaaleaturkkia. Akka, Katala, Kaataja, Säde ja moni muukin toi näkökulmaansa ja voimakasta sanaansa esiin tässä asiassa, liittyi mukaan tilanteeseen kunnolla. Mutta Seinäruusu ei. Eikä sen puoleen Huurrekaan - tai, pennulla ei olisi mitään sanavaltaa tässä asiassa.

Kaataja katsoi hiukan surullisenakin ympärilleen. Koko lauma tuntui hajonneen kahtia, oli Säteen kannattajat ja heidän vastustajansa. Suurta urosta harmitti tilanne. Säteen takana seisoi sekä susia, joita Kaataja ei tuntenut, mutta myös ystäviä, kuten Akka. Harmaa susi katseli suurta narttua pitkään, ollen iloinen toisen hyvästä kunnosta. Akka selviäisi aina, oli tilanne mikä hyvänsä.
Katalan puhuessa Kaataja tarkkaili Sädettä ja tuon reaktioita. Katala puhui hyvin, kuten aina. Kun ruskeaturkki astui eteenpäin, Kaataja seurasi vaistomaisesti puoli askelta jäljessä, jättämättä ystäväänsä yksin. Vain kohteliaisuudesta tummanharmaa susi seisoi hiukan taaempana, olihan tämä loppujen lopuksi Katalan vastaisku ja ruskeaturkki oli korkea-arvoisempi. Kaataja seisoi suorana ja tasapainoisesti neljällä jalalla, katsellen vastassaolijoita lempeillä silmillään. Uros ei halunnut kenellekään pahaa, mutta jos yksikin satuttaisi Katalaa, Kaataja hyökkäisi epäröimättä. Susi ei halunnut tappelua lauman välille, vaan hyvän, vakaan ja kestävän lauman.
Katalan ehdotus kävi järkeen. Kaksi alfaa, paremmat selviytymismahdollisuudet, kaksi johtotähteä. Se kuulosti hyvältä, se lupasi jotakin kestävää tähän talveen. Jotakin sellaista, minkä voimin sudet jaksaisivat ja näkisivät uuden kevään koittavan tuhkaisesta maasta.

"Katala on oikeassa", Kaataja sanoi, katsoen laumanrippeitä ympärillä. "Meille parhaaksi on kaksi vahvaa alfaa. Ensimmäinen on ehkä kokematon, mutta sitäkin halukkaampi oppimaan, toinen taas tietää, mitä odotetaan ja valmis kantamaan vastuunsa laumasta. Yhdessä he ovat kaksikko, johon jokainen voi luottaa. Yhdessä he johtavat meidät halki kylmän talven kohti uutta kevättä ja uutta nousua. Minä luotan heihin ja annan tukeni heille", Kaataja jatkoi, painottaen viimeistä lausettaan. Niin kovin kuin susi luottikin Katalaan, oli Kaataja valmis luottamaan myös Säteeseen alfana, kunhan Katala olisi toinen alfa. Susi uskoi vihdoinkin, että laumalla olisi toivoa. Turha tappelu ja kahtiajakoisuus ei tuottaisi tulosta. Molemmilla alfoilla oli kannattajansa, joten jos toinen kohotettaisiin korkeammalle osa laumasta vastustaisi. Jos molemmat olisivat alfoja, ei kenelläkään olisi mitään syytä valittaa. Koko lauma voisi olla tyytyväinen, sillä molempien osapuolien kannattajat olivat saaneet haluamansa. Se myös yhdistäisi nyt rikkinäisen lauman, eikä olisi syytä kantaa kaunaa vastakkaista kannattaneille. Ehkä kaikki vielä järjestyisi parhain päin.

Ilokuutneli muita vuoron perään ja katahti sitten isäänsä joka puhui. ah isä kun oli aina niin viisas että msutaturkki osasi olal ylpeä että oli juuri katalan tytär. sE seisoi isänsä rinanlla loppuun asti eikä sitä paikkaa silt riistäisi kukaan. Ilo katahti kaatajana joka puhui viimeisenä ja nyökähti tuon sanoille. " olen samaa mieltä kaatajan kanssa " se sanoi sitten ptikä hiljaisuutensa jälkeen ja jäi sitten seuraamaan muiden reaktiota.

" Ohhoh Katala." Puhahti Akka ääneen. Se oli tosiaan yllättynyt Katalan vedosta. Viisas, ja hyvin rohkea veto, kun ajatteli Sädettä, joka oli juuri menettänyt puolisonsa..olisiko se valmis ottamaan Katalan Haukan sijalle? Jos Säde sen tekisi, se osoittaisi Akasta niin suurta lojaaliutta laumaa kohtaan, että sille itselleen ei enää jäisi epäilyksen sijaa Säteen kyvystä luotsata laumaa onnistuneesti elämän tyrskyissä. Jos Säde suopuisi moiseen, tilanne olisi mitä parhain lauman kannalta. Akka olisi tyytyväinen ja seisoisi molempien alfojensa puolesta siellä, missä suinkin seistä piti. Kookas narttu katsahti kumpaankin, Katalaan ja Säteeseen. Sitten se sanoi kuuluvalla äänellä;
" Minä olen tämän Katalan ehdotuksen puolesta, ja vannon uskollisuuteni, mikäli tälläinen kokoonpano laumaan saadaan"
Akka tunsi helpotusta, sillä se uskoi, että nyt tässä ongelmassa oli saatu aikaan läpimurto, ja kaikki kääntyisi parhain päin.
Tämän sanottuaan se vilkaisi pikaisesti suurta Karhunkaatajaa kohti, mutta koetti tehdä sen hyvin huomaamatta. Narttu oli hyvillään, etä saattoi vihdoin olla Kaatajan kanssa täysin samaa mieltä ja samalla puolella...saihan se toki olla, mutta se ei uskaltanut suuremmin ottaa mitään kontaktia Kaatajaan, sillä se epäili,että sen tunteet läikkyisivät suojamuurinsa läpi, eikä sellaisesta ollut hyötyä nyt kellekään.

Nuusku seisoi melko lailla kaikkien keskellä, ja nyt, enimmän tunnekuohahduksensa laannuttua, se tunsi olevansa hyvin hämillään, ja sitä nolotti melko lailla. Mutta se ei kuitenkaan poistanut nuorukaisen kiukkua ja loukatuksi tulemisen aiheuttamaa mielipahaa, ja Nuusku jäi seisomaan aloilleen, Säteen riveihin, vaikka isä olikin juuri ehdottanut, että rivit yhdistettäisiin yhdeksi ja samaksi..piru vie, sittenhän Nuuskun mielenosoituksella ei olisi vähäisintäkään merkitystä!

Säde kuunteli tarkasti Katalan ja muiden asiat. Se punnitsi lyhyen hetken Katalan ideaa.
Haukka ymmärtäisi kyllä. Lauma menee tällaisen edelle, narttu ajatteli, ja sen turkki tasaantui eikä se enää vaikuttanut yhtään hyökkäävältä. "Ilman muuta", Säde vastasi Katalalle. "Tuo kuulostaa oikein hyvältä. Minä kannatan ajatustasi."

Vinha oli hämillään. Se oli helpottunut kun lauman tilanne alkoi olla selkeämpi, mutta tunsi myöntäneensä oikean mielipiteensä turhaan. Nuusku, joka ei ollut myöskään kannattanut isäänsä, vaikutti ajattelevan jotain saman suuntaista.
Kosto näytti vain typertyneeltä.
Säde elehti ystävällisesti ja vältteli Katalan katsetta, mutta piti silti häntänsä yhä ylhäällä, joskin matalammalla kuin aiemmin. "Olet oikeassa. Ruvetaan töihin", narttu sanoi, "Ja ainakin minun puolestani pentu saa jäädä, Seinäruusu."

Katala odotti. Se ei ollut varma, mitä nyt kävisi, mutta se oli varma kaikista susista, jotka sen takana seisoivat. Yksi toisensa jälkeen jokainen niistä myös osoitti suosionsa. Myös Akka, joka vaikutti perin juurin hämmästyneeltä Katalan ehdotuksesta, asettui puoltamaan sitä. Kukaan ei vastustanut, joten pian jäljellä oli enää itse Säde. Sen pennut vaikuttivat hämmentyneiltä ja niiden rinnalla seisova Nuusku samaten. Katalalla olisi asiaa penikalleen, jahka tämä kaikki olisi ohitse. Vielä se ei kuitenkaan ollut. Ruskea entinen beta tiesi seisovansa hyvin lähellä hyllytystä ja selkäsaunaa, mutta vaakakupin toisella puolella painoi vastuuntunto. Se ei luottanut Söteeseen alfana, muttei toisaalta olisi pärjännyt yksin haluamallaan tavalla. Yhdessä Säteen kanssa ne sen sijaan onnistuisivat.

Katala oli tietenkin varma siitä, että olisi onnistunut yksinkin, mutta varmassa vara parempi.

Viimein Säde puhui. Katala huomasi sen elekielen muuttuvan pehmeämmäksi ja hännän laskevan. Narttu ei enää osoittanut olevansa sen yläpuolella. Ne olivat tasavertaisia, ja Katala, koko ikänsä korkeampiaan mielistellyt, oli nyt alfa. Sillä oli oma lauma, ja tämä lauma ei hajoaisi. Tätä se suojelisi hengellään.

Jokin ennen tuntematon läikähti sen sisällä, ja hetken aikaa se joutui miettimään, mitä se oli. Se oli... kiintymystä. Samanlaista kiintymystä, mitä se tunsi pentujaan kohtaan. Pitkästä aikaa se tunsi olevansa kotona, ja haaveet vanhalle reviirille palaamisesta haihtuivat viimein. Pitkään ne olivat roikkuneet kynsillään kiinni takaraivossa, mutta nyt Katala oli lopullisesti sidottu tänne. Eikä se enää tuntunut niin ikävältä ajatukselta.

"Olkoon siis niin", uros totesi ja osoitti Säteelle kunnioitusta laskemalla häntänsä sen kanssa samalle tasolle. Sen jälkeen sen katse kiersi laumalaisissa ja susi painoi jokaisen tarkasti mieleensä. Tätä päivää ja näitä susia, jotka luottivat siihen kylliksi nostaakseen sen alfakseen, se ei halunnut unohtaa.

Seinäruusun yli vyöryi helpotuksen aalto. Lauma pysyisi koossa.
Narttu hymyili lempeästi uudelle alfaparille, heilauttaen häntäänsä. Seinäruusu otti Katalan alfakseen, yhdessä Säteen kanssa, ilman mitään vastalauseita ja mielellään.

Nartun suupielet kaartuivat viellä aavistuksen enemmän hymyyn Säteen antaessa luvan pennun jäämiseen. '' Kiitos, Säde. '' Vaaleaturkki vastasi, sammutellen hymyään pikkuhiljaa. Ja sitten se siirsi katsettaan Katalaan, oliko tuolla mitään Huurretta vastaan?

Ilo ainakin tuki Kaatajaa, kuten myös yllättynyt Akka. Odottavasti Sädettä katsellessaan Kaataja mietti, mitä tapahtuisi, jos narttu nyt nostaisi asiasta metelin. Alfan puolestapuhuneet varmasti seisoisivat jälleen Säteen takana, eikä Katalan rivi harventuisi mihinkään. Tappelu siitä syntyisi, ennemmin tai myöhemmin.

Onneksi siihen tilanteeseen ei jouduttu, sillä Säde hyväksyi Katalan vaatimuksen. Suuri uros oli helpottunut. Lauma ei hajoaisi. Aiemman epätoivon ja pelon tilalle tuli nyt vakaus. Sudella oli laumansa. Mitä Kaataja olisikaan ollut ilman laumaansa, jota oli oppinut rakastamaan. Tyytyväisenä suuri uros seurasi alfojen eleitä, näki kuinka molemmat totuttelivat uuteen, muuttuneen tilanteeseen. Tämä oli muutos kohti parempaa, siitä Kaataja oli varma.

Uros laski häntäänsä heiluttaen sitä puolelta toiselle matalalla. Kaataja ei katsonut kumpaakaan alfaansa silmiin, sillä kaikkein viimeiseksi susi halusi vaikuttaa uhalta. Kaataja oli sanonut asiansa ja saanut vastauksensa, uhmannut alfaansa epäsuoran suorasti ja nyt alistui täysin molemmille alfoilleen. Uros ei tiennyt asemastaan, sillä metsästysryhmän johto oli Haukan luovuttama asema. Kaataja toki nautti ylemmästä asemastaan tai enemmänkin siitä, että sai kantaa vastuuta. Mikään ei tuntunut paremmalta kuin tieto siitä, että oli hyödyksi alfoilleen ja sitä kautta koko laumalle. Leppoisasti häntäänsä heilutellen uros katseli ympärilleen. Kaiken jälkeen asiat olivat järjestyneet varsin hyvin.

Ennen kaikkea, lauma vaikutti jälleen perheeltä suurelle sudelle.

Kun säde oli hyväksynyt katalan ehdotuksen ilo hailautti häntäänsä tasaantuminen kohtaamisessa oli tullut ja seuraavaksi alkaisi vain uusi nousu ylös päin. Mustaturkkinen ylpeä neitosemme tuhahti tyytyväisena mutta ei sanonut mitään. se oli kiitollinen ettei sotaa syttynyt.

-anteeksi lyhyys -

Akka katseli tyytyväisenä Säteen ja Katalan ensimmäisiä askeleita alfaparina.
" No niin, meille taitaa lopulta käydä tässä oikein hyvin " Akka sanoi, ei varsinaisesti kenellekään. Se katseli alfaparin...tai ehkä olisi kuitenkin vielä oikeampaa puhua alfoista? Eivät ne vielä olleet hitsaantueet yhteen niin, että niitä voisi pariksi kutsua. Siis alfojen; suuntaan kohteliaasti osoittaen eleillään olevansa nöyrästi niiden alamaisuudessa.
" Onko teillä, arvon alfat, jonkinlaista käskynjakoa tästä eteenpäin?" Se tiedusteli, ja jäi kohteliaasti katsellen odottamaan vastausta.


/ Nuusku venailee /

Suunnaton helpotus juoksi Katalan lävitse. Se oli selvinnyt hengissä haastettuaan alfan ja saavuttanut jotain, mitä se ei ollut ikinä ennen kuvitellut edes kaipaavansa. Se oli alfa nyt. Ei beta, vaan alfa, jonka tottelemisen sijaan tuli itse tehdä päätöksiä. Vaan olisiko Katala yhtä hyvä isäntä, kuin oli ollut renkikin? Ennen se olisi kavahtanut tällaista vastuuta, mutta viimeisien kuukausien aikana se oli muuttunut. Haukan lauma oli ollut erilainen. Täällä Katalan oli tehtävä päätöksiä alusta asti. Sellaisiakin, jotka koskivat myös muita, kuin sitä itseään. Niinpä se otti uuden asemansa vastaan paljon rauhallisemmin, kuin oli kuvitellut.

Olihan se itse kutsunut lauman koolle. Syvällä sisimmässään tajunnut, että jollei se nyt astuisi johtajan saappaisiin ja ulvoisi perheelleen, se menettäisi sen uudelleen.

"Meidän on etsittävä suojainen paikka, jossa pesiä talven ylitse", Katala totesi hiukan jälkikäteen. Sen oli vielä hankala totella uutta arvonimeään. "Emme kuitenkaan voi lähteä heti. Voi olla, että osa meistä on tulossa, muttei ehdi paikalle. Ehdotan... tai siis, meidän on parasta kutsua heitä ja odottaa vanhoilla pesillä huomiseen", uros totesi. Oli kummallista määrätä sen sijaan, että olisi vain ehdottanut.

Kokon inahdus ja veljen tiivis toljotus Seinäruusua kohti sai Katalan kääntämään katseensa narttuun ja tämän jaloissa odottavaan pentuun. "Pentu tulee mukaan", se totesi ykskantaan. Säde oli hyväksynyt penikan jo aiemmin eikä Katalallakaan ollut syytä hylätä sitä nyt. Säteen pennut olivat jo sen verran isoja, ettei niistä ollut liikaa vaivaa. Pennuista puheen ollen... alfan paikalle kohonnut Katala siirsi katseensa Nuuskuun. Hetken aikaa se tuijotti poikaansa kuin varmistuakseen, että siinä se tosiaan oli, ja heilautti sitten häntäänsä.

// Minun ylitseni saa ainakin tämän vuoron hypätä, Seinäruusu vain pysyy mukana ja on samaa mieltä kaikesta alfojen kanssa. Ja tietysti kiittää Katalaa. Eipäs muuta. //