Me seuraamme sinua

Kaataja seisoskeli häntä heiluen lauman luona, kuunnellen Katalan puhetta. Ystävälle oli selkeästi hankalaa totutella uuteen asemaansa ylimpänä uroksena. Vuosia Katala oli ehdottanut, miten toimittaisiin ja nyt, ensimmäistä kertaa, ruskeaturkin ei tarvinnut. Katala sai käskeä.
"Alfani, jos lähdemme pohjoiseen, kohti vuoria, voimme löytää vahingoittumatonta, suojaisaa metsää", Kaataja ehdotti varovaisesti, lempeällä äänellään. Susi katseli vuoroin molempia alfojaan, kohottamatta kuitenkaan katsettaan suoraan kummankaan silmiin. Susi ei pelännyt alfojaan, mutta tottumuksesta ja kunnioituksesta vältti suoraa katsekontaktia.
"Minä voin jäädä vanhoille pesille vielä muutamaksi hetkeksi odottamaan muita laumalaisia, jotta löydämme suojan pian. Talvi on tulossa", uros jatkoi hetken mietittyään. "Tarvitsemme jokaisen suden, jonka vain saamme, mutta pesän suojaa ei sovi unohtaa."

Kaataja seisoi hiljaa, miettien oliko ylittänyt näkymättömän rajan kohteliaan ehdotuksen ja nenille pomppimisen välillä. Uros halusi vain laumansa parasta. Susi lupautui täysin vilpittömästi jäämään vanhoille pesille, kutsumaan ja odottamaan muuta laumaa, vailla minkäänlaisia taka-ajatuksia. Kaataja uskoi vakaasti löytävänsä muun lauman jälkikäteen. Suuri susi kuitenkin odotti alfojensa mielipidettä, jos he haluaisivat kaikkien lähtevän yhdessä päivän odottelun jälkeen, Kaataja toimisi niin.

Ilo oli tyytyväinne koska katalakin näytti siltä. Ilolel oli tärkeintä että se kuului johonkin ja sai olla lähellä isäänsä hamaan loppuun saakka. vaikak ilo olikin kulkija luonteeltaan se kulkisi tiensä isänsä rinnalla.
Ilo kumarsi piennesti säteelle ja katalalle ilmoittaen täten ettei vastustanut päätöstä. pian se katsahti veljeensä ja heilautti häntäänsä. niin veli poika oli elossa ja läsnä tuokin kurimus. Ilo oli iloinen että sen velipoika oli tullut paikalle viimein. se mietti kuitenkin oliko kauhulla mitään uutta tietoa sammaleesta tai olisiko kenelläkään muulla.

Akkaa ei olisi huvittanut lähteä minnekään ainakaan ihan vielä. Sillä oli lämpöinen pesäkolo tässä selkänsä takana, ja se olisi hyvinkin voinut odotella vielä tovin täällä koloilla. Se olisi jopa odotellut ihan mielellään Kaatajan kera, viihtynyt uroksen seurassa, mutta juuri sen tähden se katsoi, että olisi parempi, jos se lähtisi etsiskelemään uusia koloja muun lauman kanssa. Jääköön Kaataja yksinään. Eipä tulisi sitten turhia...tunteiltua.
Akka laskeskeli, että se saatettaisiin kyllä määrätä jäämään Kaatajan kanssa paikalle, koska oli selviytyvää sorttia eikä tarvinnut laumaa niin välttämättä koko aikaa. Noh, sitten Akka jäisi mukisematta.
Kaataja oli oikeassa, että pohjoisempana saattoi olla jotain välttävää suojaa talveksi..." Myös joen töyräässä on hyvänä säilyneitä entisiä eläinten koloja." Narttu sanoi ääneen tietonsa, ja jäi odottelemaan, mitä tässä katsottaisiin parhaaksi tehdä.

No niin! Katalan katse tarttui nuoreen Nuuskuun, ja nuorukainen oli niin hämillään, että sen olisi tehnyt mieli kadota maan alle. Isä, ja nyt siis vielä alfa, saattaisi olla hyvinkin niin loukkaantunut pojalleen, että Nuusku saisi lähtöpassit ja joutuisi painumaan sinne, mistä oli tullutkin. Kaikki uhmakkuus joka Nuuskuun oli aiemmin tulvahtanut, oli nyt tipotiessään, ja se oli jälleen oma mukava ja leppoisa itsensä. Tai siis olisi ollut, ellei olisi ollut häntä alhaalla ja korvat luimussa isänsä tähden. Miten ihmeessä se hommasi itsensä aina näin kummallisiin tilanteisiin?
Sitten sen isän häntä heilahti, ja toiveekkasti Nuusku nosti korviaan ylös ottaen askelen kohti Katalaa.
" Anteeksi isä, minä olen kamalan pahoillani."

Nuusku näytti lannistetulta. Hetken verran kumpikin tuijotti toistaan, isä poikaansa ja poika isäänsä, kunnes Nuusku rohkaistui ja astui askelen eteenpäin. Pentu vinkui olevansa pahoillaan. Katala otti askelen poikaansa kohti ja näytti siltä, että aikoi sanoa jotain. Kaataja kuitenkin keskeytti sen ehdottamalla, että koko lauman sijaan Kaataja jäisi etsimään kadonneita ja muut lähtisivät pohjoiseen pesäkolojen ja suojan toivossa. Samaan syssyyn Akka totesi, että joen töyräässä oli siinäkin eläinten koloja käytettäväksi. Katala kävi mielessään läpi Kaatajan ja Akan sanat. Kaataja oli oikeassa; niiden oli parasta lähteä heti etsimään suojaa. Seinäruusun penikka oli sitä paitsi hyvin pieni eikä se pärjäisi suojatta pitkään. Nyt kun se oli osa laumaa, koko lauman tuli huolehtia siitä parhaansa mukaan.

"Sinä ja Akka jäätte", Katala totesi viimein ja vilkaisi Säteeseen siltä varalta, että nartulla olisi jotain sanottavaa. "Tarkistakaa ne Akan mainitsemat kolot; osa voi piileskellä siellä odottamassa parempia päiviä. Minä etsin teidät käsiini jahka olen varmistanut Säteen kanssa, että lauman on turvallista jäädä uusille pesille. Kokoamme eksyneet yhdessä ja viemme heidät uusille pesille vaikka yksitellen", ruskea alfa totesi. Oli hyvä, että sillä oli joku, joka neuvoi. Itse asiassa Katalan puolesta Akka ja Kaataja saisivat vastakin neuvoa sitä niin paljon, kuin mielivät. Ne olivat kumpikin kokeneita susia ja varmasti päteviä betoiksi asti. Kaataja ainakin, sillä suurikokoinen uros oli paitsi viisas, niin tuli myös laumalaisien kanssa toimeen. Katala jos kuka tiesi, että betan tärkein tehtävä oli toimia lauman puolesta. Se ei onnistunut, mikäli lauma ei luottanut.

Senkin Katala jos kuka tiesi.

Nyt kun velvollisuudet oli hetkeksi hoidettu, uros kääntyi takaisin poikansa puoleen. Se oli jo unohtanut, mitä sen piti Nuuskulle sanoa. Sen sijaan se kurotti kuononsa poikansa suuntaan ja nuuhki sen tuoksua. Tämä melkein aikuisen mitoissa seisova uros oli kaukana siitä piskuisesta penikasta, jonka Katala oli pelastanut aikanaan haukan kynsistä ja jolle se oli raahannut peltohiiriä ja oksentanut puoliksi sulanutta karibua. Mutta tuoksu oli sama. Nuusku se oli. Poika oli viimein palannut sen luokse.

Katala nosti häntänsä korkealle ja se alkoi kiihtyen heilua puolelta toiselle. Päästyään muutamalla nopealla askelella Nuuskun viereen se nosti toisen etutassunsa poikansa selän päälle ja näykkäisi tätä korvasta.

"Älä pyydä anteeksi", uros totesi ja hymyili niin, että sen jokainen hammas näkyi ja kieli roikkui vallattomasti toisella puolella: "Minä olen odottanut sinua."

Seinäruusu istahti levollisena, silmäillen kaikkia taasen.
Kaatajan ehdottaessa lauman siirtyvän pohjoiseen, kohti vuoria, tiesi Seinäruusu että Harakansilmä piti siellämain reviiriään. Tai oli ainakin pitänyt. Mutta ei Seinäruusu osallistunut keskusteluun, vaikka tieto olisi voinut olla laumalla hyödyllinen.
Ehkä nyt kaikki ymmärsivät mistä vaaleaturkki oli saanut nimensä.

Huurre sen sijaan askelsi pian rohkeasti esiin ottoemonsa suojista ja läheni muita susia valppaana, lyhyt häntä heilahtaen välillä ystävällisesti ja uteliaasti.

Kaataja kuunteli puheenvuorot, ja painoi mieleensä alfansa ohjeet. Uros vilkaisi Akkaa, kun Katala käski kaksikkoa odottamaan täällä. Uros jopa heilautti iloisena häntäänsä valkeaturkkiselle sudelle, tyytyväisenä tilanteeseen. Akka oli mukava susi, joten nartun kanssa olisi miellyttävä toimia yhdessä. Eipä tarvinnut pelätä kiistelyä ja tappelunpoikaista joka välissä.
"Me teemme niin", uros totesi lyhyesti ja ytimekkäästi, peruuttaen kauemmas. Suuri uros oli hoitanut asiansa ja sanonut sanottavansa, joten oli vain kohteliasta siirtyä muutama askel sivummalle. Ihan vain, jotta jokainen halukas varmasti saisi mahdollisuuden astua kahden alfan eteen kertomaan, mitä sydämellä oli.

Katalan suunnatessa Nuuskun luokse, Kaataja totesi, että voisi itsekin yhtä hyvin siirtyä juttelemaan Akan kanssa siitä, mitä nyt tehtäisiin. Heti tähän päätökseen tultuaan, suuri susi suuntasi askeleensa Akan luokse.
"Odotammeko yön yli täällä ja lähdemme aamun koitteessa joen rantaan? Luulen, että meidän on parasta liikkua yhdessä, rajarikkureiden varalta. Kun olemme tutkineet kolot, voimme aina palata tänne takaisin kutsumaan eksyneitä laumalaisia", suuri susi ehdotti lempeästi, katsellessaan vihertävän harmailla silmillään Akkaa. Kaatajalla ei ollut kiirettä ryntäillä ympäriinsä, mutta mitä nopeammin eksyneet saataisiin takaisin lauman pariin, sitä parempi. Talvi tulisi olemaan rankka kaikille, varsinkin yksinään, ilman lauman suomaa kyseenalaista turvaa eläville lajitovereille.

Huurre asteli reippaan oloisesti lähemmäs, joten Kaataja heilautti häntäänsä iloisesti pienelle pennulle. Susi kävi hetken mielijohteesta maahan makaamaan, jottei näyttäisi pienen pennun silmiin niin suurelta. Uros ei sanonut mitään, mutta suden elekieli kertoi selkeästi, että Kaataja piti pennusta. Ylipäätään, uros piti kaikista pennuista.

( Siirrän ilon taustalta seuraajaksi se liiikkukoon isänsä perässä mine lie sitten meneekin :D )

Akka nyökkäsi Katalalle kookasta päätään. Asia oli siis selvä, Akka ja Kaataja jäisivät pesille ja kävisivät tarkistamassa joen töyrään koloset. Narttu vilkaisi vielä Säteen suuntaan, josko tällä olisi jotain lisättävää asiaan?
Sitten Katala kiinnitti huomionsa poikaansa, ja Kaataja asteli Akan luo pesäkumpareelle. Narttu heilautti slle ystävällisesti häntäänsä. Se kuunteli mitä toinen ehdotti, ja totesi;" Kuulostaa oikein järkevältä," Heilauttaen jälleen häntäänsä. " Rajarikkureita liikkuu varmaankin viljalti, olosuhteet huomioon ottaen. Ruoan puute lisää rohkeutta, ja tarvetta, rikkoa laumojen rajoja. Ennemmin mahdollinen selkäsauna, ja mahdolinen hengenlähö, kuin varma nälkäkuolema."
Sitten pikkuinen Huurre asteli lähemmäs, ja suuri Kaataja asettui maahan makuulleen selvästi siksi, että palleron olisi helpompi lähestyä sitä. Akan rinnassa ailahti mukavasti, kun se katseli miten selvästi Kaataja piti pennusta. Oli todella herttainen näky, kun suuri uros ja pieni karvatollero kohtasivat toisensa. Akka huokaisi pienesti ja jäi lempeästi katselemaan noita kahta.


Nuusku jäi odottamaan, kun isä kääntyi jakamaan käskyjä - oikein alfamaisesti - noille kahdelle kookkaalle sudelle. Sitten isä kääntyi takaisin se puoleen ja alkoi haistella Nuuskua. Nuorukainen heilutti sille häntäänsä, jota piti puolitangossa ja luimisteli korviaan...se ei oikein vieläkään tiennyt, mitä odottaa. Oli hurjan kauan siitä, kun se oli nähnyt isänsä viimein...tai siskonsakaan, Ilon, joka seisoi nyt lähellä. Se oli ollut ennen sitä, kun Varpu valtasi reviirin, ja Nuusku eksyi muusta laumasta.

Kun Katala sitten näykkäisi Nuuskua korvalliselta, Nuusku haukahti isälleen takaisin, tuuppasi sitä leikkisästi etutassullaan ja painoi etuosansa alas heiluttaen häntäänsä vinhasti puolelta toiselle, se oli niin iloinen ettei isä ollutkaan sille vihainen, ja että tällä oli ollut sitä ikävä, että se riehaantui aivan täysin. " Mukava nähdä sinut isä! Minä en halua enää ikinä kadota!" Se haukahti iloisesti ja ponnahti pupujussin lailla ilmaan, palaten takaisin maahan leikkiinkutsuasentoon.

Nuusku vapautui silmin nähden nyt, kun Katala jätti kurinpalautuksen antamatta. Pentu läimäisi sitä tassullaa, heittäytyi leikkiasentoon ja julisti, ettei koskaan enää halunnut kadota. Niin. Siitä oli tosiaan aivan liian kauan, kun ne olivat viimeksi nähneet. Nyt kun sen lauma, ja tällä kertaa todellakin Katalan oma lauma, oli hetkeksi koottu yhteen ja hankalat asiat selvitetty, voisi uros kai uhrata hetken pelkästään pojalleen. Niinpä se katseli ympärilleen hetken varmistaakseen, jottei kellään ollut asiaa, ja siirtyi sitten syrjemmälle istumaan.

"Minä kuulin sinusta kyllä. Käsittääkseni olit hetken aikaa äitisi ja veljesi kanssa laumassa, joka suunnitteli valtaavansa vanhan reviirimme takaisin", Katala totesi ja tarkkaili poikaansa keltaisilla silmillään. Se ei jaksanut nyt leikkiä, mutta kenties se venyisi moiseen riehumiseen myöhemmin. "En ole täysin varma tästä, sillä kuulin kaikenlaista tietoa ja suurin osa jäi ikiajoiksi pimentoon. Sen tiedä, että kyseistä ryhmää ei enää ole. Tapasin Kauhun syksyllä ja se kertoi minulle kaiken, mitä tiesi vanhan laumani liikkeistä."

"Missä sinä olet ollut ja mitä olet tehnyt? Kuten näkyy, minä olen ollut täällä. Etsin teitä ja muita hetken aikaa valloituksen jälkeen, mutta talvea vasten minun oli etsittävä lauma itselleni. Kuulin Haukka-nimisestä uroksesta Laakson ulkopuolella ja koska hänen laumassaan oli tilaa, pyrin siihen. Pääsin betaksi melko nopeasti ja alfaksi, kuten näitkin, äsken. Tämä on hyvä reviiri ja laumamme on tiivis ja voimakas. Viihdyt täällä kyllä."