Minäkö muka epäröisin?

Surma tallusti ajatuksissaan laumansa alueilla, syvällä kärventyneessä metsässä. Täysin yksin. Täysin omissa ajatuksissaan. Nyt se ei halunnut nähdä ketään edes vahingossa.
Se oli juuri tavannut Kuolon, Kaatajan veljen. Keskustelu oli ollut varsin mielenkiintoinen ja antoisa, mutta Kuolo oli sanonut jotain, mikä sai Surman hermostuneeksi. 'Minunko pitäisi tavata Kaataja?' Surma oli myöntänyt jo, että se olisi viisasta tehdä, mutta ajatus jopa hieman pelotti narttua. Syytä Surma ei tiennyt, eikä sitä kiinnostanutkaan tietää, mikä oli myös uutta. Sitä kiinnosti vain se, että tunne lähtisi pois. Hän oli itse SURMA. Hän ei pelännyt mitään tai ketään. Oikeasti se vain pelkäsi, että hänelle käännettäisi selkä uudelleen. Ei siinä muuta kuin se, että selän kääntäjä olisi Kaataja. Ehkä ainoa susi, josta Surma välitti. Kyllähän se välitti Aarnimetsän laumalaisistakin, mutta vain sen takia koska he olivat laumalaisia. Se ei täysin luottanut muihin kuin Valtaan. Kaataja oli ollut niitä harvoja, joihin se oli uskaltanut luottaa. Kaatajan puolen vaihdos oli rehellisesti sattunut -ja paljon. Tottuneesti tunteet oli vain piilotettu
Oikeastaan Surma ei ajatellut mitään näistä kunnolla. Se ei kyennyt, kun sen päässä pyöri kaikki samat ajatukset uudelleen ja uudelleen ja vieläpä samaan aikaan.

Surma istahti alas ja haukotteli rentoutuakseen edes hiukan. Onneksi kukaan ei nähnyt sitä tässä tilassa. Siinä menisi sen uskottavuus metsästysryhmän johtajana. "Ehkä on vielä liian aikaista..." Surma mutisi ja nuolaisi huuliaan. Niin... Kyllä.. Vielä olisi liian aikaista. Ajatus kuulosti järkevältä. "Ei vielä"
Sitä Surma ei ymmärtänyt, että mitä se oli juuri päättänyt oli pakenemista.

//MiIten sopivasti taustalla soi Chisun Sama nainen x'''D //