Resurssipula / Shui ja Susu98 ja keiden kanssa nyt sovittiinkaan :) /

Metka oli herännyt nälissään pesäkololtaan, ja seurannut melkeinpä siitä asti näitä nuorien hirvien tuoreita jälkiä, jotka nyt olivat tuomassa sen Nuormetsän reviirille. Yleensä Metka vältti rajojen sisäpuolelle eksymistä kuin ruttoa, mutta nyt tilanne oli se, että sillä oli nälkä.
Metka pysäytti suuret,leveät tassunsa rajan tuntumassa. Sitten se laski kuononsa alas ja alkoi selvittää tilannetta. Jaa. On täällä joku huolehtinut merkkaamisesta...lauma on siis vielä voimissaan. Mutta ei tämä haju kyllä ole sama kuin aiemmin...jokin on muuttunut. Metka seisoi hetken alallaan katsellen hirvien jälkivanaa joka juoksi sen nenän alta eteenpäin, kadoten lumeen jonnekin Nuormetsän alueelle.
Narttu kokosi voimansa ja astui rajan yli saaliin perässä. Nyt sitä oltaisiin rosvo retkellä, ja tälläisestä puuhasta saattoi vaikka henki lähteä.
Metka oli kuitenkin ajanut näitä hirviä jo hyvän tovin, ja mikäli ne olivat yhtään vaeltaneet alle, ennenkö Metka yhytti ne, se saattaisi päästä koittamaan niiden kaatamista ihan piankin. Se oli vain kerran aiemmin kaatanut hirven yksin, ja tiesi, että onnistumisen mahdollisuudet olivat hyvin olemattomat...mutta ennekaikkea, olemassa, ja kun ruokaa ei liikaa ollut, niin kaikkea oli koitettava.

Samaan aikaan Toivo niminen uros, seurasi löytämäänsä hirven jälkiä, mutta uros huomasi että niitä seurasi joku muukin. Toivo kiristi vauhtiaan ja mietti olisiko vieraasta apua saalistuksessa, vaalean uroksen matkassa tuli hetkeksi stoppi sillä se haistoi olevansa lauman reviirin rajoilla. Toivo oli kuitenkin nälkäinen ja lähti rohkeasti jolkottamaan reviirin sisälle.
Hetken se jolkotti rivakkaan kunnes näki kauempana suden, toivoen ettei susi ollut laumassa jonka alueella uros oli lähti Toivo juoksemaan tuon luokse. Päästyään lähemmäs Vaalea turkkinen haukahti tervehdyksensä hiljaa ja varoen "Hei, kuka olet?" Uros hiljensi vauhtiaan kunnes pysähtyi ollessaan viiden suden päässä vieraasta. Toivo heilautti häntäänsä rauhan eleenä ja tarkkaili Metkaa ruskealla silmäparillaan.

//täältä tullaa //

// Metka tapaa Toivon nyt, Shui tulkoon heti mukaan kun vaan joutaa :)//

Metka hätkähti ja kääntyi nopeasti ympäri. Sen taakse oli hiippaillut urossusi, kaikesta hajusta päätellen laumaton, kiitos siitä. Metka oli mitä ilmeisimmin keskittynyt jäljitykseen niin tosissaan, ettei ollut havainnut tulijaa takanaan.
" Onneksi sinä et ole laumalaisia!" Se totesi hieman tylysti tälle tulijalle, vaikkei sen ollut tarkoituskaan. Tulija vaikutti lähestyvän Metkaa ystävänä, joten Metkakin päätti tehdä niin, vaikka se pysyikin täydessä valmiustilassa, kun ei voinut koskaan tietää, mitä tuleman piti....ja nyt oltiin tosiaankin nuormetsän alueella.
" Minä olen Metka...olemme ilmeisesti jäljittämässä samaa saalista, vai mitä?" Suuri, ilmeikäs narttu kysyi, ja lisäsi; " Olisitko valmis kaatamaan hirven yhdessä kanssani? Se olisi paljon varmempaa niin, kuin yksinään...ja jos ikävästi käy, eli lauma huomaa meidät, on kahdestaan silloinkin parempi kuin yksin, eikö vain?"
Nyt Metka katseli tarkkaan tätä urosta katseellaan ja mittaili sitä päästä kantapäähän...olisiko tästä sille toveriksi? Vai olisiko uroksesta vain riesaa?
" Mikä se sinun nimesi on?" Metka sitten kysyi ja jäi pää kallellaan, valkeat kulmatäplät otsalle kohonneena katselemaan tätä vierasta hukkaa.

Uros katsoi kuinka toinen säikähti ja sanoi "suothan anteeksi, tarkoitukseni ei ollut säikäyttää" Toivo hiljentyi kuuntelemaan toista mittaili toista ruskealla silmä parillaan. Toisen todetessa ettei uros ollut laumassa se vain nyökkäsi Metkalle vastaukseksi.
Kun Metka oli lopettanut "Kyllä, kyllä me jäljitämme samaa saalista. Mukava tutustua Metka." Vaalea uros aloitti ja jatkoi sitten "Olet oikeassa, se on turvallisempaa." Uros lausahti ja vilkuili hienam ympärilleen varmistuakseen ettei heitä tarkkailtu, sittemmin se kääntyi taas katsomaan Metkaan "Minun nimeni on Toivo." Uros esittäytyi jatkaen sitten "Ei meidän tässä kannata pölöttää, kun saaliimme karkaa" Toivo lähti jolkottamaan rivakkaan hirven perään uskoen, että Metka seuraisi sitä.
Hetken aikaa Toivo jolkotteli kunnes yksinäinen hirvi tuli näkyviin, uros vilkaisi taakseen ja varmistaakseen Metkan pysyneen tahdissa.
"Miten isketään?" Uros kysyi Metkalta katsoessaan hirveä, uros vilkuili maisemaa nähdäkseen mistä kannattaisi iskeä.

Metka seisoi Toivon vierellä, korkean kiven takana. Kivi oli hyvä näkösuoja, sillä sen päälle ja sivuille oli kerrostunut paksu kinos lunta. Hirvet rämpivät lumihangessa eteenpäin kotvasen matkan päässä susista. Ne eivät levänneet, vaikka olivat silminnähden väsyneitä, sillä tuulenviri piti huolen siitä, että susien haju kiiri niiden turpiin asti.
Hajusta päätellen hirvet olivat nuoria uroksia kumpainenkin. Etunenässä porskuttava oli hiukan kookkaampi ja parempikuntoinen muutenkin kuin sen jäljissä tarpova yksilö. Tämä taka-alalle jäänyt oli takkuturkkinen ja luiseva otus. Lisäksi sen hengityksen vinkunan saattoi kuulla sinne asti, missä sudet vaaniskelivat. Metka katsahti metsästystoveriinsa. " Otammeko kohteeksi tuon jäljempänä astelevan elukan? Se on takuu varmasti helpompi ateria kuin tuo edellä kulkeva...näethän, miten sairaalta se näyttää?" Tämän sanottuaan se jäi tuijottamaan hirvien jälkeen, ja mietti niiden menoa katsellen, mikä mahtaisi olla paras taktiikka kaatoon? Metka ei ainakaan mielellään ajaisi hirviä enää yhtään pidemmälle lauman reviirille...nyt oltiin vielä alueen laitamilla, ja pelko siitä että törmäisi laumalliseen susia kerralla oli pieni. Vastassa olisi korkeintaan pari, kolme rajavartiaa, jos huonosti kävisi.

// Ootellaanko tässä kohden Shuita..helpompi tulla mukaan ennenkö kaatavat mitään?//

// Toki, sudethan voivat jutella vaikka sen aikaa. Niin tämä peli ei jökkää kokonaan//

Toivo kuunteli toista ja nyökkäsi myöntävästi toisen ehdotukselle. Uros heilautti häntäänsä rauhallisesti ja katsoi Metkaa, sitten se vilkaisi taas hirviin jotka olivat vaihtaneet suuntaa ja tulivat suoraan kaksikkoa kohti. Hirvet olivat varmaan haistaneet ilveksen tai jotain, "katso ne tulevat suoraan meitä kohti, meidän kannattaa odottaa niiden tulevan lähemmäs." Toivo sanoi ystävällisesti ja halusi samalla jutella Metkan kanssa "Oletko ajatellut liittyä joskus laumaan?" Uros kysyi ja jatkoi sitten "minä olen meinaan harkinnut lauman perustamista, niin mietin vain jos olisit halukas liittymään. Mutta tunnen olevani vielä liian nuori." Toivo lausahti hiljaa ja katsoi ystävällisesti Metkaan.

// Ääh, pyydän anteeksi taas viivästystä ~ //

Kissankello oli myös seurannut epätoivoisena ja varsin nälkäisenä jälkien hajua. Hetken kun se oli jolkotellut, oli mukaan liittynyt myös vieraan suden haju - sitten toisenkin.

Vitivalkea narttu ravasi raskaassa lumessa vaivattoman näköisesti, sen kunto oli hyvä, mutta muriseva maha sai sen huonommalle tuulelle kuin kosteassa lumerra rämpiminen. Valkeat korvat olivat kaartuneet taaksepäin mahan mourutessa taas vastalauseitaan.
Narttu ravasi viellä hetken ja pian sai kaksikon näköpiiriinsä, Kissankello hidasti vauhtiaan.

Yllättäin hirvet vaihtoivat suuntaa. " Mitä ihmettä?" Metka suhahti huolestuneena ja katsahti Toivoa. Mitä oli tapahtunut? Jotta nuo hirvet kääntyisivät tulemaan susia kohti, täytyi toisessa suunnassa olla jotain pelottavampaa kuin kaksi saalistavaa sutta...ja Metka osasi kyllä olettaa mistä oli kyse. " Toivo, minusta tuntuu, että Nuormetsän lauma on tulossa tännepäin...voivat olla nekin samoja hirviä jahtaamassa. Ja ellei se ole lauma, niin se on joka tapauksessa jotain, jonka ne katsovat olevan pahempi uhka kuin me...jolloin meidän varmaankin sietää miettiä kaksi kertaa ennenkö ajattelemme noiden elukoiden kaatoa?"
Metka ei edes kuullut vaalean hukan kysymystä joka koski laumaa, sillä se oli sen verran kuohuksissa tapahtuvasta. Kun samalla sen korvat vielä nappasivat susien takaa kuuluvat äänet, jotka kertoivat, että joku oli lähestymässä niitä, se ei tosiaan ennättänyt kuunnella muuta. Metka ponnahti pystyyn ja näki kotvan matkan päässä oudon naarassuden, joka lähestyi kaksikkoa niiden jättämiä jälkiä seuraten.
" Kuka se sinä sitten olet?" Metka huudahti tulijalle ja jäi odottamaan vastausta. Se ei nyt pitänyt tästä tilanteesta ollenkaan.

Kaataja kulki ensimmäisenä syvässä hangessa, Akan seuratessa perässä. Vuorotellen suuret sudet olivat talsineet ensimmäisenä, sillä hangessa kahlaaminen oli raskasta. Kaataja pysähtyi tuulen lyödessä hirvien tuoksua uroksen kuonoon.
"Hirviä", susi murahti, jatkaessaan matkaa. Uros ei kumartunut, selkeästikään saalistus ei ollut ensimmäisenä mielessä. Kaatajaa epäilytti. Harvoin hirvet vaelsivat kohti lauman sisempiä alueita, joissa suden haju oli voimakkaampi. Tässä oli jotakin väärää. Uros kiihdytti vauhtiaan, loikaten pidemmälle ja korkeammalle. Hirvet älähtivät, ennen kuin lauma kääntyi nopeasti ympäri. Vauhtiaan kiihdyttäen Kaataja ajoi hirviä edellään, saaden eläimet mylvimään kauhusta. Hirvet pakenivat omia jälkiään, mikä helpotti suuren suden liikkumista. Useaan kertaan tallotulla lumella oli helppo juosta.

Hirvet muuttivat kurssiaan yllättäen, jolloin Kaataja valpastui. Hirvet eivät normaalioloissa poikenneet omilta jäljiltään syvään lumeen. Edessä oli jotakin, mikä säikytti eläimiä entisestään. Uros vilkaisi olkansa ylitse Akkaa. Tilanne ei vaikuttanut lupaavalta, ei sitten ollenkaan.
"Metka ja Kissankello", Kaataja murahti tunnistaessaan susien tuoksut. "He saalistavat täällä." Uros hidasti vauhtiaan vasta päästyään laumattomien eteen. Häntä pystyssä ja karvat pörhöllään uros pysähtyi aloilleen. Susi tuijotti jokaista laumatonta sutta vuorollaan, arvioiden voimasuhteita. Oli totta, että he olivat rajan väärällä puolella ja siksi epävarmoja, mutta heitä oli enemmän. Sitä paitsi, Kaataja tunsi Metkan ja Kissankellon, eikä mielellään ajaisi heitä pois verisinä. Uros vilkaisi Akkaa sivumennen. Susi luotti Akkaan, mutta kuinka paljon sisaruussuhde Metkaan merkitsi? Kaataja astahti askeleen eteenpäin.
"Olette väärässä paikassa", susi murahti, muttei paljastanut hampaitaan. Kaataja toivoi, että rajarikkurit tajuaisivat lähteä ilman tappelua.

//olikos nyt minun huki?//

Toivo kuunteli Metkaa ja kun paikalle saapui vielä kolmas laumaton, uros putosi kärryiltä. Toivo ei kuitenkaan halunnut näyttää sitä, vaan seisoi siinä niin tyynesti kuin pystyi pudottuaan kärryltä. Uros tarkkaili hirviä ja alkoi itsekin huolestua, syystä miksi hirvet vaihtoivat suuntaa. Nyt ne ihan juoksivat kolmikkoa kohti, se sai Toivon varuilleen.

Kun yllättäen paikalle saapui myös lauma susia hajun perusteella, uros jäykisti lihaksensa ja oli valmis puollustamaan itseään ja muita tietenkin. Toivo ei kuitenkaan murissut sillä toinenkaan osa puoli ei murissut, muut susista taisivatkin tuntea toisensa. Toivo uutena laaksossa ei tuntenut ketään pidemmältä ajalta.

//Ja sori sönkköä tekstiä, putosin oikeasti hieman kärryiltä -.-' //

// Ja nyt taitaa olla minun vuoroni? :D //

Kissankello tiesi olevansa rajojen väärällä puolen, mutta armoton nälkä oli ajanut sen rikkomaan rajoja riistan hajun perässä.
Sairaan laiha narttu askelsi kahden suden jättämiä jälkiä toisten luo asti. '' Tervehdys, olen Kissankello... '' narttu piti tauon silmäillessään riistalaumaa, '' ... minulla oli kauhea nälkä, mutta tiedättehän että olemme Haukan lauman alueella? '' Narttu huomautti, ravistaen sitten takkuista ja kiiltonsa menettänyttä turkkiaan.

Kissankello hätääntyi hieman tilanteesta huomatessaan riistalauman elehdinnän, jokin ajoi niitä takaa reviirin sisemmältä päin... '' Nyt me jäädään kiinni ... '' Kissankello ehti älähtää. Narttu luimisti korviaan silmäillessään sorkkaeläimiä, ja kuikuillen niiden taakse, jos niiden hätyytteliä olisi näyttäytynyt. Pian valkea narttu tunnistikin toisen niistä. Karhunkaataja. Kissankello häpesi tekoaan jo nyt, mutta aikoi kantaa seurauksetkin rajan rikkomisesta.

Kissankello nosti korvansa, ja yritti koota laihaa ruumistaan näyttämään ... no ... ei-niin-surkealta kohottamalla ryhtiään. '' Anteeksi, Kaataja. '' Narttu vilkuili Akkaa ja Kaatajaa vuoronperään sinisillä silmillään.

// Taas kerran yksi rooli katsoi kokonaan!!!! Melkein valmis sellainen!!!//

Minä, Toivo ja Kissankello pärjäämme kolmisin noille kahdelle, Oli Metkan ensimmäinen ajatus kun se huomasi etä ne olivat jääneet kiinni. Sitten se tunnisti hurjan näköisen Kaatajan, ja sisarensa. Suuri mustikki vilkaisi Toivoon kertoakseen sille, että nyt kannatti olla rauhallinen eikä hötkyillä mitään. Sitten Metka asteli reippaasti muutaman askeleen eteenpäin, kohti rajojaan puollustavaa kaksikkoa ja virnisti niille veikeästi; " Tämäpäs sattui...ikävästi, ettenkö sanoisi." Metka sanoi ja se kääntyi katomaan metsään karanneen saaliinsa jälkeen...hirvet olivat jo näkymättömissä. Metka heilutti ystävällisesti häntäänsä näille kahdelle äreälle ja kookkaalle sudelle ja jatkoi keveästi, naama virneessä;
" Nythän tässä on turha kenenkään enää räyhätä, sillä itse kiistakapula otti ja jolkkasi jo peruuttamattomasti tiehensä....mutta täytyy sanoa, että tulitte kyllä pahaan aikaan!"
Metkaa ei nolottanut tippaakaan se, että oli tällätavalla ryöstöretkellä. Tottakai se oli! Ja Akka, sekä Kaataja, kumpikin, tiesivät tarkalleen, millaista oli laumattoman suden elo. Niinpä ne olisivat Metkan mielestä pahasti tekopyhiä, jos nyt alkaisivat paasata ja ylpistellä.
Saaliin menetys. Se oli asia, joka Metkaa kyllä harmitti.

Akka pysähtyi Kaatajan vierelle, ja sen koko olemus oli sunnattu uhkaavasti kohti näitä kolmea rajarikkuria. Sekään ei kuitenkaan murissut tai näyttänyt hampaitaan, sillä narttu tosiaan toivoi, että tästä selvittäisiin ilman tarvetta moiseen. Silä ei ollut pienintäkään halua antaa selkäsaunaa sisarelleen, tai kellekään muullekaan, sillä loukkaantuminen oli liki varma kuolema laumattomalle, sen Akka tiesi. Eikä se voinut olla avain varma siitäkään, päihittäisivätkö ne Kaatajan kanssa kahdestaan nuo kolme?
Saaliin puolesta Akka taas saattoi hyvällä omalla tunnolla olla..se tunsi ja tiesi Metkan niin hyvin, että oli varma, ettei sisaren henki olisi kiinni siitä, jos sen saalistus Nuormetsän reviirillä estettäisiin. Muista Akka ei niin voinut tietää, mutta ei se sitä haitannutkaan.
" Metka." Se sitten sanoi rauhallisella ja vakaalla äänellä. " Te todella olette väärässä paikassa ja väärällä asialla!"

// Anteeksi tuhannesti! En tajunnut tämän olevan minun vuorollani. //

Toivon astuessa esille varsin itsevarman näköisesti, Kaataja murahti. Uros astui askeleen eteenpäin, silmät Toivoon lukkiutuneina. Laumaton uros oli saapastellut reviirille röyhkeästi saaliin perässä, ja nyt uhmasi laumaa liki typerästi. Kaataja pörhisti turkkiaan seistessään häntä pystyssä.
"Sinä, kuka lienetkin, kaipaat selkeästi muistutusta käytöstavoista", uros murahti. Kaataja ei pitänyt tilanteesta yhtään. Kokemuksiensa perusteella susi oli kuitenkin oppinut, että uhkailemalla vältyttiin verenvuodatukselta yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Parempi siis jaella kovia uhkauksia ilkeän näköisenä kuin ajautua tappeluun.

Toisin kuin Toivo, Kissankello häpesi tekoaan. Kaataja suuntasi yhden lempeämmän katseen valkeaan narttuun, joka näytti huonokuntoiselta. Metka elehti liki pirteästi, jutellen niitä näitä. Metka ei vaikuttanut nolostuneelta eikä selkeästi hävennyt rajojen rikkomista, muttei toisaalta uhitellutkaan. Kaataja vilkaisi kolmea rajarikkuria, tietäen hyvin, mikä heidät oli tänne ajanut. Tieto ei kuitenkaan asettunut esteeksi rankaisulle. Rajoja ei rikottu ilman seurauksia. Kolmikko saisi lähteä. Mitä nopeammin, sen parempi.
Akka vastasi sisarelleen rauhallisesti, mutta kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä suuri narttu oli. Kaataja oli kiitollinen Akan tuesta. Uros ei suoraan sanottuna tiennyt, mitä se olisi tehnyt, jos Akkaa ei olisi ollut. Sitä paitsi, Kaataja halusi juuri tähän tilanteeseen mielummin rinnalle luotettavan ja voimakkaan Akan kuin suden, johon uros ei luottanut tai jonka puolesta Kaataja pelkäsi. Suuri uros uskoi, että Akka selviäisi aina. Akka vain oli selviytyjätyyppiä, kuten sisarensakin.
"Lähtekää, älkääkä palatko", Kaataja ohjeisti matalalla äänellä. Susi seisoi itsevarmana paikoillaan, uros tunsi hallitsevansa tilanteen. Loppujen lopuksi, niitä oli kuitenkin kaksi tervettä ja vahvaa sutta kolmea laumatonta vastaan. Ja hädän hetkellä laumaa voisi kutsua apuun.

Toivo ei oikein tiennyt mitä tehdä, se olisi kyllä suostunut lähtemään ja katseli muita, uros lähtisi jos nämä lähtisivät. Vaalea uros ei piitannut enään saaliista vaan olisi valmis lähtemään tai taislemaan, kahta narttua se ei kuitenkaan jättäisi, koska nämä olivat olleen mukana saalistuksessa. Toivo mietti mitä tekisi ja pysyi hiljaa normaalissa tilassa ja tavallinen katse naamallaan.

//sori lyhyt :( //

Kaatajan lempeä katsahdus valkeaturkkiin nostatti sen mielalaa ainakin aavistuksen. Kissankello oli ainakin mielissään ja helpottunut siitä ettei Kaataja ainakaan vihannut sitä.

Valkeaturkki oli jo aikeissaan lähteä, se ei kaivannut rähinöitä nyt. Ties se voisi olla sen viimeinen teko tällä kunnolla. Vielä pari märkivää haavaa ja liikuntakyvyttömyyttä niin se olisi selvää. Sinisilmä tökkäsi vierellään seisovaa Metkaa kirsullaan kylkeen. '' Mennään vaan jo. '' Narttu sanoi ja tökkäsi uudelleen.

" Mennään vaan jo" Kehoitti Kissankello Metkan vierellä, tökäten sitä kuonollaan kylkeen. Kehoitus oli viisas, mutta Metka empi...se katseli sisartaan ja Kaatajaa vaivihkaa. Nartun teki hirveästi mieli vaihtaa kuulumisia! Se halusi tosiaan tietää, mitä sen sisaren laumalle ja sisarelle itselleen, sekä Kaatajalle kuului...mutta tämä tilanne oli niin kummallinen ja räjähdysaltis, että sieti miettiä tovin, ennenkö sellaiseen ryhtyi.
Toivo ei tuntenut ketään, eikä Metka osannut päätellä, millaiseen käytökseen se ryhtyisi...yksikin väärä liike aiheuttaisi verilöylyn, ja nuoret urokset olivat - ainakin yleensä - hyvin uhmakkaita...ja olihan Toivo tainnut mainita jotain oman lauman perustamisesta? Sellainen susi saattoi hyvinkin keksiä ruveta hankalaksi...
Kissankello oli kiltti ja varovainen, siitä ei koituisi hankaluuksia, ja saattoipa olla, että sekin halusi jutella Kaatajan kanssa, kun kerran näytti tuntevan tämän?

Kaataja taasen oli puollustamassa reviiriään, eikä varmaankaan, ainakaan kovin helposti, vetäisi jutteluvaihdetta silmään...mutta mitä mahtoi miettiä Metkan rakas sisar? Akka saattaisi tahtoa vaihtaa pari sanaa, mutta ei sekään voinut jäädä keskelle laumansa saalistusmaita rupattelemaan rosvoavien laumattomien kanssa?
Metkan sudenkasvoilla oli hyvin mietteliäs ilme sen käydessä tätä kaikea läpi. Toinen valkea kulma laikku oli hämmästyneenä ylhäällä otsalla, toinen kurtistuneena mietteisiin ja kuonokin oli hieman rypyllään. Normaalisti Metka olisi vain tehnyt sen, mitä sen mieli teki, eli tässä tapauksessa mennyt juttelemaan, mutta nyt tilanne oli niin herkkä, että se joutui uhan edessä tosiaan miettimään mitä kannatti tehdä, ja mitä ei. Näin tilanteesta tuli sille vielä entistäkin erikoisempi.
Sitten Metka kääntyi siihen suuntaan, mistä saalistajat olivat tänne tulleetkin,kääntyen kuitenkin vielä katsomaan sisartaan kohti, antaen sitten katseensa viipyä tämän harmaissa silmissä.

Akka katsoi rinnallaan seisovaa Kaatajaa. Sitä miellytti nähdä uros nyt tuollaisena, voimaa ja vahvuutta uhkuvana reviirin puollustajana, eikä sinä surkena olentona, joka se hetki sitten oli ollut. Akka oli ollut tästä hieman huolestunut, mutta tuo uros sen vierellä osoitti, ettei moiseen ollut aihetta, ainakaan enää. Kaataja oli saanut laumansa takaisin.
Akka asteli muutaman jäykän askelen eteenpäin, noita laumattomia kohti, ja kohtasi sisarensa viipyilevän katseen. Niin. Toki Akkakin halusi tavata Metkan, jutella. Mutta laumaansa kohtaan sillä oli velvollisuus, joka menisi kaiken ohi. Jopa sen rakkauden, joka sisarusten välillä oli. Akka siirsi katseensa Metkasta Kaatajaan, kuin kysyäkseen tämän mielipidettä seuraaville sanoilleen, ja sitten se katsoi kohti kahta muuta laumatonta rosvoa; " Me Kaatajan kanssa tulemme saattamaan teidät rajan yli." Se sanoi vakaasti. Ehkä rajan tuolla puolella, turvallisilla vesillä saattaisi vaihtaa muutaman sanasen?
" Ja nyt; poistukaa!" Akka ärähti väläyttäen hampaitaan kolmikolle. Se lähti astelemaan niitä kohti toivoen niiden tajuavan lähteä jolkottamaan myötämielisesti takaisinpäin.

Kaataja seurasi tilannetta valppaasti. Yksikin väärä ele joltakulta rajarikkurilta, ja Kaataja hyökkäisi kummempia miettimättä kimppuun, sillä susi näki tilanteessa selvän uhan. Uhan laumaa, sitä itseään ja rakasta Akkaa kohtaan. Uhka oli eliminoitava, sitä suuren suden mieli huusi jatkuvasti. Jokainen vaisto suuntasi aina ohjaamaan toimintaa pois uhkaavista tilanteista. Kaatajaa vaisto ohjasi ajamaan rajarikkurit pois, jotta uhka poistuisi heidän mukanaan.
Laumaa kohtaan oli velvollisuuksia, mutta lauma myös lupasi jotakin. Lauma oli perhe, niin Kaataja halusi ajatella. Lauman eteen piti olla valmis uhraamaan jokainen yksittäinen karva turkistasi ja jokainen tekosi oli vain lauman hyödyksi. Lauma vei kaiken vanhan, mitä sinulla oli, mutta antoi paljon takaisin. Ennen kaikkea, lauma täytti tyhjän kohdan Kaatajan sydämestä. Susi oli laumaeläin, kaiken jälkeenkin.

Metka näytti epäröivän, eikä Kaataja hetkeen ymmärtänyt miksi. Narttu ei selkeästi pelännyt, ei vielä, joten epävarmuus oli omituinen reaktio. Metka katsoi pitkään Akkaa, kääntyi ja lähti, muut rikkurit seurasivat. Kaataja vilkaisi Akkaa, kuunnellen toisen sanat. Mielessään susi pohti kuitenkin yhä Metkan epäröintiä.
"Minä en pidä tästä", uros murahti hiljaa uloshengityksensä mukana. Sanat olivat tuskin kuultavat, Akka ehkä kuulisi, jos kuuntelisi, mutta rikkurit eivät. Kaataja ravisti turkkiaan ja nuoli suupieliään koettaessaan rauhoitella itseään. Uros näki tilanteessa ristiriidan. Susi ei luottanut yhteenkään edellä kulkevaan suteen, vaikka miten halusi luottaa ainakin Metkaan. Kaataja kuitenkin pelkäsi, että rajarikkurit johdattivat heitä jonnekin tiettyyn, rikkureiden valitsemaan paikkaan. Ehkä nämä kolme johdattivat heitä kauemmas suuremmasta rikkurijoukosta, jotka tällä hetkellä jahtasivat hirviä? Ajatuksensa takia susi vilkaisi olkansa ylitse taaksepäin, epäröiden hetken askeleiden välillä. Akkaa ei kuitenkaan voinut jättää, se ei käynyt laatuun. Nopeasti Kaataja kiri jälleen nartun rinnalle, vilkaisten Akkaa. Susiuros halusi Akan tietävän, että Kaataja oli tässä eikä ollut menossa minnekään. Kaataja seisoisi Akan rinnalla loppuun asti. Uros ei valitettavasti osannut ilmaista ajatuksiaan sanoin, joten toivoi katseen kertovan kaiken tarpeellisen.

Toivo pysyi hiljaa ja kuunteli jokaista sutta, sen ei tehnyt mieli tapella yhdestä hirvestä. Uros luotti siihen, että löytäisi jotain muuta syötävää mistä ei tarvitse tapella.
Kun Kissankello ehdotti lähtemistä uros sanoi "Minulla ei ainakaan ole syytä jäädä tänne" Toivo heilautti häntäänsä matalalla ja lähti liikkeelle kun muutkin lähtivät. Uros oli tyytyväinen, ettei taistelua tullut, mutta nälkä sai sen hieman hermostuneeksi. Kunhan vain tästä päästäisiin, lähtisi se ainakin etsimään jotain muuta ruokaa. Vaalea susi jolkotti kahden muun perässä vilkuillen välillä taakseen, se halusi olla varma ettei sen kimppuun hyökätty takaa päin. Toivo kun ei voinut luottaa kumpaankaan hukkaan takanaan, sillä ei tuntenut kumpaakaan.

//sori tuli vähän lyhyt//

Riutunut vaaleaturkki lähti askeltamaan haperoin askelin ja meinasi välillä jäädä jälkeen Metkasta ja Toivosta, silloin kirien matkaa umpeen pienin jolkotuksin.
Mahassa vain kasvava ontto olo sai Kissankellon luimistamaan korvansa vielä tiukemmin niskavillojaan vasten, valkoturkki oli luultavasti viisikon huonokuntoisin ja laihin. Hyvä kun se tolpillaan enään pysyi.

Hetken katseltiin olkansa yli Kaatajaa vielä anteeksipyytävästi ja jatkettiin sitten vain askellustaan kohti rajojen toista puolta. Kissankello kärsi huonosta omatunnosta, Kaataja oli ollut ensimmäinen ja ainoa susi joka siitä oli edes vähäsen pitänyt huolta. Kissankello haisteli vanhoja hajujälkiä maassa, roikottaen häntäänsä, ajatukset oli saatava muualle. Ei sitä itsesäälissä voinut rypeä.