Kevät, kevät

// Silkki! :D //

Muisto ja Hohto kulkivat osittain laumansa rajoilla ja osittain laumattomien alueilla. Kaksikko nuuski lumen alta paljastunutta maata ja sen erilaisia hajuja. Aurinko paistoi päivä päivältä lämpimämmin. Kevät oli selvästi tullut, mikä taas tiesi kaksikolle ja heidän laumalleen parempia aikoja. Kaributkin saapuisivat kuulema pian ja sitten juhlat alkaisivat.

Myös nuoret hukat olivat kasvaneet ja kehittyneet. Muisto ei enään ollut niin pentumainen, vaan sen liikkeet olivat jo sujuvia, eikä enään sotkeutumista sen omiin jalkoihin tapahtunut. Se oli edelleen hontelo, mutta ei kömpelö. Hohto taas oli saanut kokoa ja voimaa kasvun myötä ja halutessaan näyttäisi jo varsin kookkaalta. Kumpikin nuori oli menettänyt painoaan vaikean talven takia. Se näkyi enemmän Muistossa, jolla oli ollut muutenkin vähemmän massaa josta laihtua. Päässä olevien kaljujen laikkujen kanssa se näytti varsin surkealta otukselta. Ulkonäöstä huolimatta sudella näytti energiaa piisaavan ja nytkin se hyöri Hohdon ympärillä yrittäen kutsua toista leikkiin. Se nyki toisen korvia, saaden nartun välillä ärähtämään toiselle. "Rauhoitu!" Kuului äkäinen käsky isommalta sisarukselta. "Minulla on tylsää. Leikitään." Muisto sanoi, mutta koska vastakaikua ei tullut siskolta, se päätti keskittyä perhosen jahtaamiseen.

// Täältähän me saavumme. //

Auringon lämpö tuntui pitkän ja raskaan talven jälkeen hyvältä. Auringon esiintulo oli varma merkki keväästä, mikä taas tiesi helpompia aikoja susille. Kevät oli saapunut. Luonto oli herännyt pitkästä talviunestaan lintujen lauluun, kukkien väriloistoon ja hitaasti puhkeaviin hiirenkorviin. Raikas ilma oli lämmintä, taivas kirkas ja päivät pidempiä. Kaiken kaikkiaan kevät oli ihanaa aikaa.

Valkeanhohtoinen susinarttu jolkotteli kaikessa rauhassa kosteassa maassa, vältellen pahimpia lumikasoja ja vuolaimpia sulamisveden virtoja. Sokea susi liikkui rauhallisesti, kuunnellen tarkkaavaisesti edellään kulkevan sisaren askelia. Riitasointu vilkaisi aina aika ajoin taakseen, nähdäkseen että sisar pärjäsi. Turhaa oli Soinnun huoli - Sävel selvisi kertakaikkiaan hienosti.
"Sointu", Sävel varoitti hiljaa haistaessaan voimakkaaan, tuoreen hajun ilmassa. "Täällä on muitakin."
"Rauhoitu", pitkäkoipinen Sointu rauhoitteli sisartaan, "me selviämme kyllä." Mustanharmaa narttu ei ollut yhtä varma kuin antoi ymmärtää, mutta luotti itseensä ja sisareensa. He kyllä selviäisivät. Sitä paitsi, he eivät olleet rikkoneet rajoja, elleivät sitten huomaamattaan. Sulavedet olivat kieltämättä sotkeneet rajamerkkejä, saaden osan niistä haalistumaan merkittävästi. Sointu kuitenkin uskoi, ettei yksikään lauma jaksaisi välittää rajoillaan jolkottelevista nartuista, niin kauan kuin he eivät rajoja avoimesti rikkoisi.

Sävel kuuli sudet pian, kirien nopeasti sisarensa tuntumaan. Vaaleaturkkinen hukka oli sellainen, aina etsimässä vahvemman turvaa. Sointu kulki itsevarmana muttei uhittelevana, sillä narttu ei kaivannut ongelmia, päinvastoin. Mustanharmaa susi oli sitä sorttia, joka tekisi kaikkensa välttääkseen yhteenotot kenenkään kanssa. Sointu pysähtyi samantien kun näki Muiston ja Hohdon, minkä takia myös sokea sisar seisahtui häntä matalalla roikkuen. Sävel halusi tervehtiä tuntemattomia, mutta jokin Soinnun hiljaisessa olemuksessa sai Sävelen pelkäämään. Ehkä susia oli enemmän kuin kaksikko oli alunperin arvellut.

// HERRANJESTAS ku oon jumittanu! Q__Q Anteeksi, anteeksi.... //

Muiston pikku leikki perhosen kanssa keskeytyi, kun se haistoi vieraan suden. Hohto oli aistinut sen jo aikaisemmin. Kohta isosisko näki kahden suden vähän matkan päässä ja asettui vieraiden ja Muiston väliin. Tästä suojelevasta liikkeestä ei ollut paljoa apua, sillä Muisto lähti ravaamaan kaksikkoa häntä heiluen. Hohto oli ollut tylsä ja ehkä nämä olivat mukavampia tuttavuuksia. "Hei te siellä! Keitä olette? En ole ennen nähnyt teitä." Muisto huuteli ja heilutteli häntää. Hohdon ei auttanut muu kuin seurata huolestuneena yksinkertaisen pikkuveljensä perässä. "Muisto, kaikki sudet eivät ole ystävällisiä. Ole varovaisempi!" Hohto koitti selittää veljelleen tilannetta. Toinen oli loppujenlopuksi kohta aikuinen ja käyttäytyi silti kuin mikäkin penikka.

Muisto pysähtyi kaksikon eteen pitäen kuitenkin pienen välimatkan. Sen korvat olivat höröllä ja häntä vispasi nopeasti. "Olette aika lähellä rajoja" Se kommentoi kuin vanhoille tutuilleen. "Niin keitä te olette?" Nuori uros lisäsi. Hohto pääsi kuin pääsikin muiston vierelle ja tällä kertaa varmisti ettei toinen suinpäin juossut toisten luo.