Kaikki aikanaan

// Ainakin SiIkki Jättinsä kanssa. Pari muuta Nuormetsäläistä voi vielä halutessaan tulla :D //

Tuuli oli kuljeskellut pari päivää uuden laumansa reviirillä ja tutkinut sitä itsekseen. Pesäkoloilla se ei ollut vielä viettänyt aikaa, sillä jotenkin se kamala vilinä ja hulina tuntui vain ylitsepääsemättömältä esteeltä. Se sai pään täysin sekaisin. Nyt oli kuiten jo korkea aika tavata muita laumalaisia.

Päästessään lähelle pesäkoloja, se etsi heti katseellaan hieman syrjäistä paikkaa. Ei kannattanut heti rynnätä kaikkien keskelle, kun luultavasti vastaukseksi sai vain hampaiden vilautusta ja karvojen pörhistystä. Tuuli oli vasta tulokas, täytyi muistaa se.
Ruikula susi löysi kaatuneen puun, jonka juurella voisi tarkkailla kohtuu syrjässä muita. Narttu katseli muita sivusta hetken ennenkuin se istahti lumiseen maahan ja alkoi puhdistaa kiillotonta turkkiaan pitäen ympäristöään silti tarkasti silmällä. Se ei tiennyt edes tarkalleen missä istui. Toivottavasti se ei ollut kenenkään vakiopaikka.
Tuuli tunsi itsensä hiukan epävarmaksi ja levottomaksi uudessa paikassa, uusien susien seurassa.

// Täältähän iki-ihana Jätti saapuu! xD Tuli muuten harvinaisen jaaritteleva viesti, koita kestää... //

Kaataja oli lähtenyt yön pimeydessä metsästämään, mutta pitkän jäljittämisen jälkeen suden oli nieltävä tappionsa ja käännyttävä kotia kohti ilman saalista. Uros oli levännyt pätkittäin pitkin yötä, pysähtynyt välillä nukkumaan muutamaksi tunniksi, ennen kuin oli taas jatkanut matkaansa. Aamun sarastaessa oli onni potkaissut suurta sutta, kun varomaton jänisperhe oli kurkkinut ulos pesästään liian pitkän aikaa. Vuosien hiomalla taidokkuudella ja tarkkuudella oli Kaataja napannut kaksi epäonnista jänistä suuriin leukoihinsa.

Hetken epäröinnin jälkeen susi jätti aikuisen jäniksen koskemattomana maahan, ajatellen sen viemistä pesille. Ruipelo poikanen sen sijaan päätyi uroksen itsensä ruuaksi, sillä mitä apua olisi metsästysryhmän johtajasta, jos ei susi pysyisi kunnossa kun ei koskaan söisi osia saaliistaan? Vakuuteltuaan itselleen, että poikasen syöminen oli Kaatajan oikeus ja velvollisuus laumaa kohtaan, suuri uros oli nopeasti syönyt tuoreen, lämpimän lihan.

Uros saapui pesille lihavaa jänistä kantaen. Turha olisi ulvoa, sillä jäniksestä ei ruokaa riittäisi monelle. Kaataja aikoi viedä jäniksen jollekulle nuoremmalle sudelle, kenties Uskolle tai sen sisaruksille, kunnes katse kiinnittyi uuteen tulokkaaseen puun juurella. Susi oli jo jättämässä jänistä yhden pesäkolon suulle, ennen kuin tajusi, ettei uusi tulokas näyttänyt kovinkaan hyväkuntoiselta. Usko varmasti saisi ruokaa riittämiin, eihän siitä kauaa ollut, kun ryhmä laumalaisia oli saanut kaadettua huonokuntoisen peuran. Tuuli varmasti hyötyisi lihavasta jäniksestä enemmän, mikäli vain ruoka maittaisi toiselle.

Susi ei turhaan mahtaillut lähestyessään toista, mitä nyt kulki ryhti hyvänä ja häntä selkälinjan jatkeena. Alistamaan ei Kaataja ryhtyisi, ellei toisesta koituisi ylitsepääsemätöntä harmia, vaan jokin Tuulin olemuksessa sai Kaatajan vakuuttuneeksi, ettei sellaista tilannetta syntyisi. Sitä paitsi, tummanharmaa uros oli tottunut siihen, että jo pelkkä suuri koko ja elekielestä hohkaava rauhallinen varmuus ja vakaus sai yhden jos toisenkin unohtamaan dominointihaaveensa.

"Tervehdys", Kaataja sanoi laskettuaan jäniksen raadon maahan. "Toin sinulle metsästysretken saaliin, valitettavasti pienehkön sellaisen", susi totesi, siirtäen kuonollaan jänistä lähemmäs Tuulia. "Syö, mikäli olet nälkäinen. Jos ei maita, joku toinen kyllä pistelee sen poskeensa hyvillä mielin", suuri uros jatkoi rauhallisesti, tavoitellen lempeillä silmillään toisen katsetta. Ei uros halunnut uhitella tai alistaa, enemmänkin rauhoitella toista. Ei varmasti ollut helppoa tulla uuteen laumaan tuntematta ketään ja tietämättä, miten uusi lauma sinut ottaisi vastaan. "Mitäs minä nyt näin höpisen, unohdin kokonaan esitellä itseni. Olen Karhunkaataja, mutta pelkkä Kaataja riittää vallan mainiosti. Tervetuloa laumaan, ystäväni", Kaataja sanoi alun hyvinkin huvittuneena, esitellen lopultakin itsensä. Tajutessaan, ettei tiennyt toisen nimeä, susiuros toivotti laumaan tervetulleeksi ystävänsä. Kuulostihan se paremmalta kuin tuntematon, uusi laumalainen tai muukalainen.

//Eihän tuo nyt mitenkään jaaritellut. :D //

Tuuli seuraili laumalaisten tekemisiä, kunnes yhtäkkiä se näki suuren suden lähestyvän sitä. Se siis sittenkin oli jonkun toisen paikalla! Tuuli siirtyi suosiolla vanhalta paikaltaan hieman sivummalle, se ei paennut toista vaan osoitti toiselle että ei halunnut harmia. Harmaaturkin yllätykseksi toinen rupesi puhelemaan sille hyvinkin ystävällisesti. "Tuota... Hei." Tuuli tervehti takaisin kunhan toipui hämmennyksestä. Sen pää oli jälleen matalalla, häntä lähellä takajalkoja ja silmät eivät vahingossakaan kohdanneet suuren suden omia. Tuossa asennossa Tuulen olisi pitänyt katsoa tosissaan ylöspäin jos olisi halunnut nähdä suuren suden kasvot. "Oikein ystävällistä, mutta tuolla on nuoria susia, jotka voivat olla myös nälkäisiä... Ei sillä että eleesi olisi turha tai mitään vastaavaa, mutta en ole vielä kerennyt tehdä lauman eteen mitään." Tuuli sepitti nopeaan tahtiin ja samalla vilkuili muita laumalaisia, miten ne reagoisivat siihen, että sille oltiin tarjottu jänis ennen korkeampiarvoisempia laumalaisia. Se ei todellakaan halunnut harmia.

"Hauska tutustua. Olen kuullut Säteeltä sinusta. Olet siis metsästysryhmän johtaja. Pahoittelen etten ole vielä ollut kovin paljon hyödyksi mutta yritän parhaani muk-" Narttu jatkoi ja eksyi hieman sivuraiteille, ennenkuin muisti missä ja mistä taas oli puhumassa... "Hauska tutustua, olen Tuuli ja.... kiitos." Harmaaturkki vastasi ja antoi toiselle pienen hännänheilautuksen. "Täällä kaikki ovat olleet niin ystävällisä, tai siis kaikki ne harvat jotka olen tähän mennessä tavannut, mutta en tietenkään tarkoita, etteivätkö muutkin voisi olla yhtä mukavia..." Tuuli sepitti ja näytti itsekin turhautuvan kun se aina sanoi jotakin sopimatonta mitä se joutui hetkeä myöhemmin korjailemaan.

Toinen vaikutti varsin hermostuneelta, eikä Kaataja voinut kuin tuntea myötätuntoa. Raukkaparka näytti ajattelevan, että susi aikoi hyökätä nartun kimppuun hetkenä minä hyvänsä. Kaataja laski häntäänsä matalammalle, antaen sen heilua rauhalliseen tahtiin puolelta toiselle. Samalla susi haukotteli muutaman kerran kaikessa rauhassa, ihan vain vakuuttaakseen, ettei aikonut tehdä mitään hätiköityä.

"Älä sinä heistä huoli, he ovat syöneet kunnolla jo monen päivän ajan. Jos nälkäisiä olisivat, he tulisivat kyllä norkoilemaan lähemmäs", Kaataja vakuutti lempeällä äänellään. "Sinä kyllä ehdit vielä tehdä paljon tämän lauman eteen, mutta anna ensin laumalle mahdollisuus tehdä jotakin sinun eteesi." Uros siirtyi hiukan sivummalle, laskeutuen makuulteen maahan. Pää kallellaan suuri susi kuunteli, mitä Tuulilla oli sanottavanaan, voimatta estää huvittuneisuutta näkymästä eleistään. Toinen oli pahemman kerran hermostunut, koko ajan korjaili sanomisiaan ettei vahingossakaan loukkaisi ketään.

"Rauhoitu, Tuuli, en minä sinua syö, eikä kukaan muukaan", susi sanoi huvittuneena, muttei mitenkään ilkeästi. Loukata ei Kaataja halunnut, mitä nyt vain koetti vakuutella toiselle, ettei moinen hermostuminen olisi tarpeellista. "Sanon tämän nyt suoraan, ja vain kerran; Minulle ei ole mitään hyötyä sinusta, jos et ole täysissä voimissasi. Syö ja lepää, kunnes tunnet olevasi vahvempi. Silloin lähdemme yhdessä metsälle. En halua, että kukaan loukkaantuu", Kaataja vastasi kaikella lempeydellään, liki isällisesti nuoremmastaan huolta pitäen. Susiuros uskoi, että Tuuli kyllä pystyisi auttamaan, vaikka laiha olikin, mutta parempi, ettei narttu nyt rasittaisi itseään liikaa. Metsästys ei koskaan ollut turvallista, aina oli loukkaantumisen mahdollisuus, ja heikossa kunnossa olevalle loukkaantuminen oli kohtalokasta. Parempi siis, että toinen keräisi voimia ensin. Lauma oli vahva ja hyvässä kunnossa, vaikka talvi olikin ollut kova.

"Syö jäniksesi", Kaataja kehotti huolenpitoa äänessään. "Saimme suuremman saaliin muutamia päiviä taaksepäin, ja koko lauma söi itsensä täyteen. Turha siis pelätä, kukaan ei höykytä sinua jäniksen syömisestä", susiuros vakuutti, arvellen ymmärtäneensä, mistä toisen varovaisuus johtui. Omegan asema ei ollut se helpoin. "Sitä paitsi, minä johdan metsästystä ja olen lukuisia muita korkeammalla, mitä hierarkiaan tulee. Ei kukaan yhden jäniksen takia asetu minua vastaan", uros vielä jatkoi. "Ja ennen kaikkea, olemme perhe, ja perhe pitää huolta toisistaan."

Tuuli teki nyökkäyksen tapaisen. Lauma siis teki ensin jotakin hänen eteensä, jotta se itse voisi tehdä jotakin lauman hyväksi... Tämä oli päinvastainen ajatusmalli, mitä Tuulella oli. Ei se silti siitä valittamaan alkanut. Päinvastoin, se kuulosti aivan järkeen käyvältä.
Kaatajan sanat metsästyksestä saivat Tuulen nostamaan päätään ja katsomaan kunnolla Kaatajaa. "Pääsen siis mukaan?" Se kysyi ja häntä heilui nopeasti. Jos metsästyryhmän johtaja sanoisi itse sen Tuulille, niin sitä huvia ei voinut kukaan kieltää harmaaturkilta sen jälkeen. Ainakaan periaatteessa. "Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi sain saalistaa muiden kuin itseni kanssa." Susi ei sanonut sitä valittaakseen vaan pidemminkin muistin virkistämiseksi itselleen.
Lauma oli syönyt vasta eikä sen takia ollut kovin nälkäinen, se saisi itsensä kuntoon jäniksen avulla ja tämä oli perhe. Kuinka ihana sana.
Miksi siis vastustella?
Nyt narttu katsoi jänistä uusin silmin. Se siis olisi laumalle hyödyksi vasta sitten, kun se saisi voimansa jälleen takaisin. Tuuli päätti napata jäniksen nopeasti tassujensa väliin ja alkoi repiä entisestä jäniksestä paloja. Syödessään Tuuli huomasi kuinka nälkäinen oikeasti olikaan. Nälkä sai sen hotkimaan ja pian huomasi yskivänsä karvatuppoja tuon tuosta. Se luotti osittain siihen, että Kaatajan läsnäolo pitäisi muut hieman kauempana sen aikaa, että saisi syötyä jäniksen nopeasti.

Kaikki tämä puhe perheestä sai nartun muistelemaan vanhoja laumojaan, vaikka ei niihin enään kuulunut, saati edes niin niihin kaivannut. "Tämä voi kuulostaa hyvin oudolta ja epäilyttävältä, mitä en todellakaan halua olla, mutta onko täällä muita entisiä Viiman laumalaisia kuin arvon Katala?" Kauhu oli aikaisemmin puhunut heidän ryhmänsä tuhoutumisesta ja Tuuli oletti, että osa oli liittynyt muihin laumoihin. Tuhoutunut kun on niin kovin voimakas sana, eikä narttu halunnut ajatella muiden susien menehtyneen. "En siis kaipaa minnekkään vanhoihin laumoihin, mutta olen utelias ja en halua että muut menehtyivät Veren vastustamisen takia." Se ei tiennyt miksi se kysyi tätä Kaatajalta, ehkä uros tunsi laumalaiset hieman paremmin pelkästään asemansa takia.

Kaataja tarkkaili Tuulia koko ajan, eikä voinut olla huomaamatta toisen riemua metsästysryhmään pääsemisestä. Susi heilautti häntäänsä vastaukseksi toisen riemuun. Tietenkin Kaataja ottaisi Tuulin mukaansa, siinä missä kenet tahansa halukkaan. Sitä paitsi, narttu oli varmasti kokenut metsästäjä. Muuten ei toinen olisi pärjännyt yksin näin pitkää aikaa.
"Tietenkin pääset mukaan", Kaataja lupasi auliisti. "Olen varma, että sinusta on paljon hyötyä metsällä. Vaikutat nopealta, ja hyvälle metsästäjälle on aina käyttöä."

Hetken epäröinnin jälkeen Tuuli tarttui jänikseen, syöden nopeasti ja nälkäänsä. Kaataja ei voinut kuin tuntea helpotusta, kun kaiken vastustelun jälkeen narttu suostui syömään saaliinsa. Varmuuden vuoksi susi kohotti päätään, vilkaisten ympärilleen pesäkoloilla. Kukaan laumalainen ei kuitenkaan tuijottanut tähän suuntaan, eikä yksikään lähestynyt syövää narttua. Rentoutuen Kaataja käänsi vihertävän harmaiden silmiensä katseen takaisin narttuun. Toinen oli nälkäinen, ja varmasti muutama kunnon saalis olisi tarpeen, jotta Tuulista saataisiin kaikki irti. Vaan turha sitä oli kieltää, ei narttu liian huonossa kunnossa ollut, kun mietti, miten toinen oli elänyt laumattomana jo pitkään.

Toisen kysymys Viiman laumasta sai Kaatajan miettimään hetken aikaa. Niin, laumassa kyllä oli ties minkä lauman entisiä jäseniä, mutta kaikkien elämäntarinoita ei Kaataja tuntenut.
"Alfamme Katala, sekä hänen poikansa Nuusku, joka käsittääkseni oli aiemmin osa Viiman laumaa. Lisäksi on Koko, Katalan veli, mutta hän ei tainnut kuulua varsinaisesti Viiman laumaan", Kaataja kertoi pohdiskelevalla äänensävyllä. Uros yritti kaivella muististaan muiden laumalaisten kertomuksia, muttei saanut päähänsä muita, jotka olisivat maininneet Veren vallankumouksen ilkeään sävyyn. "Muista en tiedä."

Pitkäjalka oli viimein löytänyt tiensä pesäkoloille ja jutteli omasta perheestään Seinäruusun kanssa. Huurre oli ruskeapunertavaturkkinen ja harjassusimaisia piirteitä omistava laiha nuorsusi jolla ei ollut rohkeutta nimeksikään. Uros oli hetkeksi rauhoittunut ja läsähtänyt hangelle makaamaan, samalla haukaten suuria määriä lunta suuhunsa, sitä pureskellen ja lopuksi niellen. Punaturkin mielestä oli taas todella mukavaa olla laumalaisten parissa, vaikka se ei olikin enimmäkseen ujo niin se nautti siitä että oli puhetta ja seuraa ympärillä, vaikka joku ei sille suoraan mitään puhuisikaan.

Uros oli jo hetki sitten huomannut paikalle tulleen omegan, mutta Kaatajan ilmestyessä nartun luokse, ei nuorsusi ensiksi uskaltanut paikalle. Katala ja Kaataja olivat Huurteen mielestä olivat suoraan sanottuna hieman pelottavia, taikka sitten nuorsusi vain tulkitsi kunnioituksen peloksi. Hetken lumessa maattuaan pitkällään kerättiin sen verran rohkeutta että päätettiin tutustua paremmin kaksikkoon joka oleskeli kaatuneen puun luona. Noustiin hangesta ja pudisteltiin itseään lumesta, lähdettiinpä sitten askeltamaan Tuulta ja Karhunkaatajaa kohti.

'' Hei, häiritsenkö? '' Nuorsuden olemus ei ollut tippaakaan dominoiva taikka uhkaava. Häntä roikkui rennosti ja korvat olivat vain silkasta uteliaisuudesta höröllä. Silmäiltiin Tuulta ja heilautettiin pari kertaa laiskasti häntäänsä, ei uskallettu edes istua ennen kuin sai vastauksen kysymykseensä.

//Anteeksi kesto! Dx //

Tuuli katsoi Kaatajaa ja heilautti häntäänsä hieman rennommin mutustaen samalla jäniksen raatoa. Harmaaturkki nyökkäsi toisen vastaukselle muista Viiman laumalaisista. Ehkä hän törmäisisi muihin joskus tulevaisuudessa. Muut olivat sitkeitä selviytyjiä, joten muut olisivat tuolla jossain hyvässä kunnossa.

Juuri kun narttu sai jäniksen raadon syötyä, uusi tuttavuus tupsahti paikalle. Jos jäniksestä olisi ollut jotain syötävää jäljellä, olisi narttu väistynyt raadon luota. Vaikka toinen oli kaikkea muuta kuin uhkaileva, niin ei parane aiheuttaa uutena laumalaisena ongelmia. Tuuli laski päätään hiukan ja heilautti varovasti häntää uudelle sudelle ennenkuin vastasi: "Et häiritse" Heti sen sanottuaan se vilkaisi Kaatajaa, mitä mieltä toinen oli. Kaatajan sana kuitenkin painoi paljon enemmän kuin sen.
Jos Kaatajalle uuden tuttavuuden läsnäolo ei haitannut, Tuuli esittelisi varovasti ensin itsensä. "Olen Tuuli. Hauska tutustua." Se sanoi varovasti ja haisteli ilmaa suden suunnalta. Harmaaturkki suuntasi korvansa tulokkaan suuntaan, mutta piti päänsä matalalla. Hieman heiluva häntä pysyi hitusen alempana kuin normaalisti. Narttu tutki sutta myös katseellaan toista, vältellen katsekontaktia tehokkaasti. Tuuli vilkaisi aina välillä Kaatajaa miten toinen toimisi.

Kaataja huomasi lähestyvän Huurteen, eikä voinut kuin ihmetellä, miten suureksi mokoma oli kasvanut. Kaataja muisti Huurteen pienenä pennunpallerona, eikä vieläkään oikein halunnut uskoa, että toinen oli kasvanut kovasti. Suuri uros vilkaisi Tuulta, joka tuntui hakevan tukea ylemmältään. Tai ehkä se oli epävarmuutta oman käytöksen sopivuudesta, ja näin ollen enemmänkin luvan kysymistä. Niin tai näin, Kaataja ei mokomasta paineita kerännyt. Uroksen häntä kohosi aavistuksen ylemmäs, mutta minkäänlaisiin mahtailuihin ei Kaataja lähtenyt. Suuri susiuros ei nähnyt sitä tarpeelliseksi, kun Huurre muutenkin lähestyi niin varoen.
"Tervehdys Huurre", Kaataja tervehti lempeällä äänellään. "Toivottavasti olet pysynyt poissa vaikeuksista", uros naurahti hyväntahtoisesti. Tummanharmaa susi muisti yhä keskustelun Seinäruusun kanssa ja nartun ilmiselvän huolen nuoren ja uteliaan Huurteen takia. "Seinäruusu oli varsin huolissaan sinusta aiemmin, mutta hyvin näytät pärjänneen."

Kaataja oli oppinut jotakin alfaltaan ja ystävältään Katalalta, nimittäin sen, miten tapittaa muita silmiin. Uros säilyttikin lempeän katseensa jatkuvasti Huurteessa, kun puhui nuorelle urokselle, vaikkei tarkoittanutkaan mitään pahaa tuijottelullaan. Häntä heilui rauhallisesti puolelta toiselle, kun Kaataja tarkkaili tilannetta. Uros uskoi, että halutessaan Tuuli voisi helposti nousta Huurretta korkeammalle arvossa, ja karistaa hetkessä omegan taakan harteiltaan, mutta tekisikö Tuuli sen? Kaataja oli itse valinnut toisin. Aikoinaan sillä oli ollut mahdollisuus viedä Katalalta sen asema betana, mutta uros oli ottanut syyt omille niskoilleen ja madellut lyödyn Katalan edessä. Kenties se valinta oli aikoinaan sinetöinyt kaksikon ystävyyden ja lauman kohtalon.

// Melkein pysyin aiheessa... Mutta vain melkein. 8) //

// Hoppista, katsotaan että irtoaako musta enään Huurremaista tekstiä :D Tai mitään tekstiä ollenkaan. //

Kaatajan pienikin dominoiva liike sai Huurteessa aikaan alistuvan luimistuksen kookkaamman uroksen suuntaan. Nuorsusi tiesi tasan tarkkaan paikkansa laumassa, eikä sillä ollut mitään pahaa sanottavaa siitä. Punaturkista ei koskaan olisi johtohahmoksi, se tunsi olonsa mukavaksi kun ohjeistukset, tuki ja turva tuli ylemmältä taholta. Eikä olisi ihme jos joku kaunis päivä Huurre käyttäytyisi yhtä alistuvasti ja kunnioittavasti Tuulen seurassa kuin nyt Kaatajan läheisyydessä.

'' Hyvä juttu. '' Tokaistiin rentoutuneemmin kuullessaan uuden laumalaisen vastauksen. Pojankloppi jäi haravoimaan katseellaan Tuulta, tajuamatta ajatella sitä että mokoman tuijotus saattaisi saada nartun olon vaivaantuneeksi. '' Ilo on täysin minun puolellani, olen Huurre. '' Pientä herrasmiesmäisyyttä pilkahti sanoihin ja punaturkin ääneen, sitten katse siirtyi Kaatajaan maan kautta. Ei katsottu heti toista suoraan silmiin vaan jonnekin rintakehän kohdille, mutta puhuessaan nousi katse toisen silmiin. '' Olen olen. '' Toisen uroksen kysymys sai nuorsudenkin virnistämään ja kirkkaat silmät käymään maisemassa ja taas ohimennen nartussa.
'' Seinäruusu oli antaa selkään kun olin aiheuttanut niin suuren huolen. '' Paljastettiin, häntä heilahtaen pariin otteeseen vilkaistessaan olkansa yli Seinäruusuun jonka ansiosta ei nyt seisoisi tässä pitkillä hoikilla jaloillaan. Ja olihan Huurre ihan hyvässä kunnossa pysynyt, se oli ruumiinrakenteeltaan kevytrunkoinen ja siro, mutta korkeutta löytyi yhtä paljon kuin Kaatajaltakin.

'' Oletteko kauvankin olleet täällä? '' Katse hyppi Tuulen ja Kaatajan välillä muutamaan otteeseen koska kysymys oli tarkoitettu molemmille

Harmaaturkki rentoutui kun se näki muiden olevan rentoja ja ystävällisiä sille. Häntäkin heilahti pari kertaa Huurteeksi esittäytyneelle sudelle. Kaatajan ja Huurteen pieni keskustelu meni Tuulella hieman yli ymmärryksen, mutta se ei antanut asian juurikaan vaivata. Se saisi kyllä tilaisuuden tutustua muihin laumalaisiin ja saisi taatusti samalla kuulla lauman historiaa tarkemminkin.
Huurteen kysymys tuli yllätyksenä. "Olin juuri tutustumassa pesäkoloihin, kun tapasin Karhunkaatajan ja sinut." Narttu selitti hieman rohkaistuneempana. "Entä itse? En nähnyt sinua kun tulin pesäkoloille." Se kysyi. Joskus olisi vain parempi jos ei kyselisi liikoja, mutta minkäs susi luonteelleen mitään mahtaa.

Tuuli mietiskeli tällä kertaa ennenkuin kysyi. "Tuota... Osaatteko kertoa muista laumalaisista jotakin, mitä minun pitäisi tietää jo nyt?" Kylläpäs kuulosti oudolta. Heti sanat sanottuaan narttu tunsi olonsa vaivaantuneeksi. Nyt ei oikein mene putkeen.

Kaataja kuunteli Huurteen jutustelut eikä voinut estää huvittuneisuuttaan näkymästä, kun toinen puhui Seinäruusun huolehtimisesta. Niin... Narttu oli ollut huolissaan nuoren uroksen voinnista. Se oli varmasti tullut koko laumalle selväksi. Tuuli vastasi Huurteen kysymykseen jo rohkeammin, minkä Kaataja laittoi merkille iloisena. Toisen virallinen nimenkäyttö särähti ikävästi suuren uroksen korviin. Susiuros luimisti korviaan hetkeksi, kuin välttääkseen kuulemasta koko nimeään.
"Tuuli, sano vain Kaataja. Niin kaikki muutkin tekevät", suuri uros sanoi liioitellun kärsivästi. Kaataja ei edes muistanut, koska siitä olisi viimeksi puhuttu koko nimellä. "Karhunkaatajaa saa minut tuntemaan oloni pennuksi, joka on juuri tehnyt jotakin pahaa ja saa nyt saarnan vanhemmilta laumalaisilta", uros jatkoi huvittuneena, jottei kenellekään jäisi epäselväksi, että koko ylilyöty episodi nimestä oli vain huvittunutta pilailua.

"Minä palasin tasangolta, sillä olin metsästämässä ja vahtimassa rajoja", Kaataja vastasi Huurteelle. Uros katsahti Tuuleen, joka kysyi oman vastakysymyksensä. Narttu oli selkeästi saanut lisää itsevarmuutta. Johtuipa itsevarmuuden lisääntyminen sitten Huurteen epävarmuudesta tai siitä, ettei Tuuli enää ollut yksin suuren, kauhistuttavan Kaatajan kanssa, ei sillä ollut Kaatajalle suurta merkitystä. Pääasia vain oli, että Tuuli uskalsi jo avata suunsa, ilman että pahoitteli jokaista sanaansa jälkikäteen.
"Minulle ei ainakaan tule mitään mieleen", Kaataja vastasi Tuulen uteluihin. "Tutustut kyllä kaikkiin aikanaan, älä siitä murehdi."

Nuorsusi kuunteli tummat korvat höröllä Tuulen kertoessa tutkineensa pesäkoloja ja sitten törmänneensä Kaatajaan.
Huurre tukki kuononsa siksi aikaa kun vanhempi uros selitti nimestään ja siitä että muutkin sanoivat häntä ihan vain Kaatajaksi. Punaturkki laskeutui hitaasti istumaan, lerpattaen hetken suuria korviaan sivuilla ja antaessaan katseen vaellella ties missä.

Kaatajan vastaukselle nyökättiin eikä yllätytty siitä ollenkaan, Kaataja oli aina vaikuttanut niin kunnolliselta ja toimeliaalta mitä lauman hyvinvointiin tulee. Huurre... no, hän piti huolen siitä että laumassa oli ainakin yksi arkajalka joka sai muut tuntemaan itsensä itsevarmemmiksi ja korkea-arvoisemmiksi nuoren uroksen läsnäollessa. Sen sijaan pitkäjalka yllättyi hieman nartun kysyessä jotain nuorsudelta. Kirkkaiden silmien katse siirtyi Tuuleen. '' Minä vaeltelin pitkin poikin reviiriä ja sitten Seinäruusu löysi minut, kertoi ikävöineensä kovasti ja käski palata lauman pariin. '' Nuorsusi kertoi totuudenmukaisesti, piti väliin pienen hengähdystauon. '' Ja jos totta puhutaan niin oli minun vähä ikäväkin tänne muiden pariin. '' Huurre lisäsi pienesti asiaa kierrellen. Oikeasti se oli niin arkaluonteinen ja seurallinen ettei ollut kovinkaan hyvin viihtynyt yksin. Riistaeläinten aiheuttamat äänet yöllä olivat joskus saada sen pelosta hulluksi nuorsuden kuvitellessa jonkun ison ja voimakkaan rajarikkurin hyökkäävän hänen kimppuunsa jokaisesta pusikosta mistä irtosi vähänkin ääntä. Päivisin aika oli kulunut ruokaa etsimällä ja reviiriä tutkimalla. Onneksi näin pitkillä tassuilla pääsi pitkiä ja nopeita laukka-askelia ja rusakkokin oli helppo saalis jos onnea oli edes vähän matkassa.

'' Ei minullekaan tule sen kummempaa mieleen. '' Hetken Huurre näytti mietteliäältä tuijottaessaan sivummalle. '' Eikun... tai noh, Seinäruusu on ainakin yksi josta tulee varmasti sinulle todella hyvä ystävä! '' Kehaistiin ylpeänä omaa ottoemoaan ja vilkaistiin sitten Kaatajaan, peläten sitä että oltiin menty liiallisuuksiin.

Tuuli naurahti Kaatajan kommentille sen nimestä. "Selvä, Kaataja. Minun on vain vaikea kuvitella sinun tekevän jotakin pahaa, mistä pitäisi saarnata." Se sanoi huvittuneena. Tuuli kyllä pystyi samaistumaan tunteeseen, olihan se kerennyt elämänsä aikana jättää taakseen kaksi laumaa. Tuulille jos kenelle pitäisi saarnata ja harmaaturkki tiesi sen. Pientä omantunnon tuskaa helpotti Huurteen tunnustus sen omasta lähdöstä. Kaikki eivät siis olleet täydellisiä laumalaisesimerkkejä. Tuuli antoi Huurteelle ymmärtävän ja lempeän katseen. Oli narttukin muistellut monesti haikeana Viiman johtamaa laumaa ja kaivannut sinne takaisin. Tuulella ei vain ollut samaa mahdollisuutta kuin nuorella sudella ja sen piti vain yksinkertaisesti jatkaa eteenpäin.

Harmaaturkki vilkaisi Kaatajaa. Toinen vaikutti niin leppoiselta ja varmalta. Huurrekkin vakuutteli, että Tuuli tulisi toimeen ainakin Seinäruusun kanssa. "Kiitos, että annatte minulle mahdollisuuden aloittaa vielä kerran alusta." Se sanoi yhtäkkiä. Lauma alkoi tuntumaan jo paljon kodikkaammalta, vaikkei se vielä täysin kodilta tuntunutkaan, olihan se ollut vasta niin vähän aikaa laumassa. "Lupaan näyttää taitoni metsällä, kunhan tästä saan kuntoni takaisin." Se vielä vakuutteli kaksikolle. "Uskallan jo hengittää, kun tiedän, että täällä kaikki tuntuvat ottavan rennosti. Niin pitkään laumattomana olo näköjään on tehnyt tehtävänsä. Vielä kun mietin, niin viimeinen muistikuvani laumasta on Veren kiero naama irvistämässä.. " Tuuli kertoi ja loput sanoistaan se lähes sihisi hampaidensa välistä. Narttu yritti taustojaan kertomalla selitellä hieman omaa käytöstään. Lisäksi se yritti tällä tavalla saada laumalaisten luottamuksen. Narttu ei enää halunnut etsiä paikkaansa, vaan halusi jo asettua kodiksi johonkin.