Naapurit naamakkain

Oli tullut kevät, ja jäät alkoivat lähteä joesta. Se taas ei ollut hyvä asia joen ylittämisen kannalta, mutta varsin erikoista nähtävää kuitenkin. Kuura, Aarnimetsän lauman susi, oli kotoisin pohjoisesta, eikä ollut siellä tottunut katselemaan jäiden lähtöä joista, ainoastaan merestä. Niinpä tämä omituinen näky veden mukana vauhdilla kelluvista jäälautoista veti sitä vastustamattomasti puoleensa.

Valkoturkki oli lähtenyt laumansa reviiriltä ei-kenenkään-maalle, missä saattoi katsella luonnonnäytelmää rauhassa ja nauttia olostaan sulamassa olevien lumi- ja jäälaikkujen keskellä. Uros ei juuri nyt kaivannut ketään kyselemään miksi se tunsi niin suurta vetoa talvipakkasia kohtaan. Totuus oli, että suden pohjoisen oloihin sopeutunut turkki oli näissä oloissa niin tukalan kuuma, että Kuura oli vain iloinen kun talvi saapui. Ja nyt se oli siis liukumassa pois, minkä näki paitsi joessa kelluvista jäälautoista myös siitä, että uroksen talvikarva irtosi suurina tukkoina tehden tilaa ohuemmalle kesäturkille.

#Silkki & Kaataja#

// Vihdoinkin täällä! Anteeksi kestosta, lomamatka pääsi yllättämään. //

Kaataja oli jo pidempään tuntenut kevään lähestymisen. Lumihanki ohentui päivä päivältä samalla kun aurinko lämmitti yhä enemmän. Hitaasti tummanharmaan suden paksu talviturkki oli alkanut lähtemään, paljastaen hiukan vaaleamman sävyisen ja huomattavasti ohuemman kesäturkin. Suuri uros oli vaeltanut laumansa reviirillä milloin minkäkin tehtävän merkeissä. Välillä susi oli kulkenut metsästysryhmänsä kanssa saaliiden perässä, toisinaan lähtenyt yksinään tai muutaman suden porukalla varmistamaan rajoja. Uros oli tyytyväinen elämäänsä Nuormetsän laumassa, mikä näkyikin itsevarmuutena ja rauhallisuutena. Kaatajan ei tarvinnut todistella asemaansa kenellekään, vaan jokainen laumalainen vaikutti tyytyväiseltä Kaatajan rauhallisen vakaaseen johtoon metsästysryhmässä.

Nyt uros oli eksynyt oman reviirinsä rajojen ulkopuolelle, muttei tuntenut oloaan hermostuneeksi. Suuri susi oli kulkenut näillä alueilla useasti, ja tunsikin maaston liki yhtä hyvin kuin kotimetsänsä. Lisäksi joen puhdas, juuri jäästä sulava vesi houkutteli pohjoisen kasvattia puoleensa vastustamattomalla voimalla. Uros kumartuikin juomaan kirkasta ja raikasta vettä, joka monen kuukauden lumensyönnin jälkeen maistui tavallistakin herkullisemmalta. Sammutettuaan janonsa, susi jatkoi vaelteluaan joen varrella, suunnaten ylävirtaan. Saavuttuaan solan lähelle, Kaataja näki yllätyksekseen toisen suden. Uros ei epäröinyt, vaan päätti lähestyä tuntematonta lajitoveriaan ryhti suorana ja häntä selän jatkeena. Turha mahtailla, ellei toinen alkaisi vallan rasittavaksi.

"Tervehdys", uros tervehti toista lämpimällä äänellään. Toisen turkkiin tarttunut haju muistutti Kaatajaa tuon tuntemasta valkeasta nartusta, jota uros oli joskus kutsunut ystäväkseen. Surma oli Aarnimetsästä, joten niin ilmeisesti oli Kuurakin.
"Aarnimetsä, oletan", Kaataja totesi liki sivulausahduksena, varmistaakseen epäilynsä. Eihän sitä koskaan tiennyt, jos toinen oli juuri lähtenyt laumastaan. "Olen Karhunkaataja, Nuormetsän laumasta", uros esittäytyi kohteliaasti, heilauttaen hännänpäätään puolelta toiselle muutaman kerran, kuin tunnustellen toisen ystävällisyyttä. Parempi vara kuin vahinko, sen susiuros oli oppinut pitkän elämänsä aikana.

#Anteeksi taas minun viipymisestäni, sairastuin ja sinä aikana adminhommat vähän kerääntyivät.#

Kuura tuijotti niin keskittyneesti jokea ja siinä kelluvia jäälauttoja, että huomasi lähestyvän suden vasta kun tämä avasi suunsa. Siinä vaiheessa valkoturkki säpsähti tai paremminkin sanottuna pomppasi säikähdyksestä suoraan ilmaan, ja takaisin maanpinnalle palattuaan katsahti nopeasti paikalletulijaan, joka itsevarman ryhtinsä perusteella oli ilmeisesti omassa laumassaan varsin korkea-arvoinen susi. Ja koska Kuuralla ei ollut mitään syytä alkaa härnätä korkea-arvoisia susia, ellei ollut tarpeen puolustaa reviiriä, mitä tarvetta puolestaan ei ollut koska ei oltu lauman reviirillä, uros painoi häntänsä alas ja käänsi katseensa sivuun.

"Aarnimetsästä, kyllä", susi totesi varovaisesti. Vaikka sen kokemukset Nuormetsän laumalaisista olivatkin olleet varsin miellyttäviä, se oli kuitenkin saanut nuo kokemuksensa ollessaan vielä laumattomana ja siten mahdollisena liittyjänä laumaan; nyt kun Kuura oli Aarnimetsän laumassa, tilanne saattoi olla toinen. Vieras tosin vaikutti hyväntahtoiselta, mutta koskaan ei voinut olla varma, joten oli parasta pitää varansa, mitä ohjenuoraa Kaatajakin selvästi omalla tahollaan noudatti. "Nimi on Kuura." Uros rohkeni kerran heilauttaa häntäänsä vastaukseksi toisen hännänheilautukseen, mutta päätti sitten odottaa mitä tämä aikoisi tehdä, valmiina lähtemään pakoon jos tarve vaati.

Kun Kuuran oma olemus kertoi selkeällä kielellään, ettei toisesta olisi harmia Kaatajalle, suuri uros uskaltautui istahtamaan tuttavallisemmin alas. Tummanharmaa susi oli tottunut moisiin eleisiin, sillä pitkään oli Kaataja joutunut vakuuttelemaan lajitovereitaan siitä, ettei suuri koko aina tarkoittanut suurta egoa ja ilkeitä tekoja. Tällä nuormetsäläisellä ei ollut pienintäkään hinkua dominoida koko tilannetta rautaisella kädellä. Kuura varmisti Kaatajan epäilyt lauman suhteen, ja esittäytyi samalla kohteliaasti.
"Mukava tavata, Kuura", Kaataja lausahti lempeällä äänellään. "Saanen udella, mitä teet tällä suunnalla? Joki on näihin aikoihin varsin petollinen liikkuvan jään takia", suuri uros jutusteli omalla huolehtivalla tavallaan. Kaatajaa itseään joki viehätti, samoin kuin talvisin vuoriston lumi. Uros oli syntynyt pohjoisessa, kasvanut karussa ympäristössä vuorilla, joita lumi hallitsi puolet vuodesta. Ja toisen puoliskon muodosti sulavan lumen aiheuttamat tulvat ja mutavyöryt. Ei ollut elämä helppoa pohjoisen karussa ympäristössä, mutta suden veri veti siihen suuntaan. Joen jäiden sulaminen sai suuren uroksen muistelemaan kotiseutujaan.
"Toivon, että laumasi voi hyvin kaikkien koettelemusten jälkeenkin", susiuros totesi yllättäen, vilkaisten Aarnimetsän reviirin suunnalle. Siellä jossain vaelsivat tutut sudet, ystävätkin, jos vielä hengissä olivat. Kaataja oli siitä hassu susi, ettei osannut ylläpitää reviirivihaa reviirien ulkopuolella. Uros ei nähnyt mitään järkeä moisessa vihanpidossa. Ei ollut lauman reviiriä suojeltavana, joten mitä sitä turhaan metelöimään oman lauman paremmuudesta ja toisen huonommuudesta.

Kaataja ei vaikuttanut toistaiseksi olevan uhka istahtaessaan maahan, mutta aina varuillaan Kuura siirtyi kuitenkin pari askelta sivummalle ennen kuin istuutui myöskin. Urosta ei huvittanut jättää luonnonnäytelmän seuraamista vielä, vaikka olikin saanut seuraa väärästä laumasta. Oli kuitenkin parasta pitää hiukan hajurakoa. "Katselen jokea", Kuura vastasi Kaatajan tiedusteluun valkoturkin puuhista. "Jäidenlähtö vetää puoleensa." Kuin varmemmaksi vakuudeksi susi siirsi katseensa taas jokeen, jossa ohi liukui juuri valtavan suuri jäälautta, jonka päällä seilasi epäonninen karibu.

Kuuran korvat liikahtivat, kun Kaataja esitti yllättävän toteamuksensa Aarnimetsän laumasta. Miksi Aarnimetsän lauman hyvinvointi kiinnosti Nuormetsän sutta? Kysymys hämmensä Kuuraa, mutta ei ollut mitään syytä miksei siihen olisi voinut vastatakin, toisin kuin silloin, jos tilanne olisi ollut kehnompi. Lauman heikkoutta ei kannattanut paljastaa ulospäin, mutta ainakin Kuuran tietojen mukaan Aarnimetsä oli selvinnyt varsin hyvin. "Tulemme toimeen", susi vastasi ja vilkaisi myöskin reviiriä kohti. Toivottavasti kukaan ei tulisi ihmettelemään, miksi se kaveerasi vieraslaumalaisten kanssa.