Täysikuun alla //Loppu//

//harinezumi tänne kera Hurmeen//

Vaalea kaunis naaras oli juuri levännyt ja täysissä voimissaan. Se vaelteli keskellä yötä tutkien maastoa ja hajuja, jotka yön viileä tuuli toi sen valkeaan kirsuun. Kastehelmi kohotti katseensa taivaalle ja kohtasi silmillään täydenkuun loistavan kauneuden. Hetkeksi nartun valtasi tunne että se olisi halunnut kohottaa kuononsa sitä kohti, raottaa sitä hiekan ja ulvoa tuolle kuulle. Mutta ei, sitä se ei voinut tehdä. Se laski vaaleanharmaan siron päänsä hieman apeana takaisi maahan ja keskittyi taas sen kirsuun tuleviin tuoksuihin. Pian se kuitenkin yllätti itsensä miettimässä menneisyyttään. Se kaipasi kovasti ystäviään ja sitä kaikkea mistä oli joutunut luopumaan. Sen olo oli hieman hämmentynyt, koska se ei enää tiennyt minne se kuului eikä tuntenut täältä ketään. Se ei kuitenkaan aikonut näyttää sitä kenellekkään muulle. Sen olisi oltava vahva ja rohkea, jotta se selviäisi. Tämän ajatuksen vahvistamana se ryöhisti upeaa valkeaa rintaansa ja kohotti päänsä ylös.

Se tunsi viilentävän tuulen heiluttelevan turkkiaan rennosti. Se sulki silmänsä ja nautti täysin siemauksin raikkaasta tuulesta ja rauhallisuudesta. Yö oli sen aikaa. Kastehelmi rakasti yötä ja tykkäsi liikkua yösin. Silloin hajut olivat terävimmillään ja se näki kuun, joka loisti taivaalta kirkkaana. Pian se heräsi mietteistään säpsähtäen, oliko se kuullut jotain? Vaalea narttu laski päätään hieman ja veti yön tuoksuja kirsuunsa. Siinä se oli. Suden haju. Se oli vielä heikko, joten vieras susi olisi vielä jonkin matkan päässä. Kastehelmi paikansi hajun suunnan ja siriteli silmiään kohti pimeää. Nyt se tunsi hajun jo voimakkaammin. Susi olisi tulossa sitä kohti. Huomaisiko toinen sen? Kastehelmi oli tuulen alapuolella vieraaseen kohden, joten se ei ollut varma haistaisiko toinen sen. Pian se kuitenkin jännittyi sillä tajusi itse tulleensa juuri tuosta suunnasta, joten toinen oli varmaan jo huomannut vaalena nartun jättämät hajujäljet. Kastehelmi ei siis enää voisi paeta. Niimpä se jäi ylpeästi seisoen odottamaan mitä tapahtuisi.

//Ja täältä me tulemme :) //

Mustaturkki oli jättänyt pimeän tullen hetkeksi oman pienen kolonsa ja lähtenyt verryttelemään pienelle lenkille.
Yö oli mukavaa aikaa Hurmeelle. Musta uros sulautui kuun tekemiin varjoihin täydellisesti, joten se pystyi liikkumaan varsin huolettomasti ympäriinsä. Se oli seurannut sille täysin uuden suden hajua pienen välimatkan päästä. Kaikki uusi oli mielenkiintoista uteliaalle rääväsuulle. Hontelo kroppa puikkelehti vaivattomasti maastossa ja pysähtyi hetkeksi. Se haistoi suden aina vain voimakkaammin. Toinen oli siis pysähtynyt. Luultavasti vieras haistoi jo Hurmeen. Mikäs siinä: "jutustelu" oli aina mukavaa -Hurmeen mielestä. Tosin sen jutustelu oli kaikkea muuta toisten mielestä kuin kevyttä sanan vaihtoa.

Mustaturkki jatkoi matkaansa ja ei mennyt kauaakaan kun se jo näki toisen suden. "Näemmä muutkin ovat löytäneet iltakävelylle." Hurme tokaisi toiselle ilman sen suurempia esittelyjä. Sen häntä ja pää olivat korkealla, korvat eteenpäin suunnattuna. Mustaturkista ei näkynyt pienintäkään epäröintiä tai arkuutta samalla kun se hetken aikaa tallusti ympäriinsä. "Näitä laumattomia on jo yhtä paljon kuin kirppuja. Mitä luulet, ovatko laumat tulleet nirsoiksi vai miksi täällä nykyään on niin kamala kuhina yksinäisiä susia? Omat iltakävelytkin ovat muuttuneet ryhmätapaamisiksi." Mustaturkki selitti samalla kun se istahti alas ja rapsutti takajalallaan korvantaustaansa.

Kastehelmi olisi tuskin huomannut mustaa sutta, jollei olisi ollut varautunut tätä varten. Kastehelmi oli onneksi haistanut suden jo kauempaa ja näin ollen se ei ollut säikähtänyt mustan suden ilmestyessä esiin. Kastehelmi hämmästyi vieraan suden käytöstä. Se oli erittäin itsevarma, eikä siinä mitään, mutta se ei edes esittäytynyt tai kysellyt heti uhkaavasti mitä Kastehelmi teki täällä päin. "Tykkään kulkea iltaisin" Kastehelmi vastasi mustan suden toteamukseen häkeltyneenä. Vaikka mustan suden häntä oli korkealla, korvat narttuun päin käänettyinä ja pää korkealla se ei vaikuttanut uhkaavalta. Jollain oudolla tavalla vaalea narttu piti tästä uroksesta ja sen tavasta lähetyä muita. Kastehelmi piti hyvän huolen siitä että piti omankin häntänsä korkealla ja huolehti myös korvistaan sekä tietenkin päästään, jonka se oli nyt kääntänyt vieraaseen päin arvokkaasti.

Mustan uroksen ruvettua selittelemään laumattomista Kastehelmi tunsi vahvuuden ja itsevarmuuden pyyhkäisevän ylitseen. Se ei pelännyt, sitä ei edes jännittänyt. Miksiköhän? Sitä se ei itsekkään tiennyt. Tämän tunteen vallassa se vastasi varmasti ja luonnollisesti "Ehkä laaksoon on vain löytänyt niin monia uusia susia, jotka eivät ole vielä löytäneet paikkaa itselleen" Pian narttu jatkoi uroksesta huvittuneena "Ja iltakävelyistä tai ryhmätapaamisista, miksi niitä sitten kutsutkaan puheen ollen, voisithan vältellä muita susia sen sijaan että jäljität ne heti hajun haistettuasi." Narttu katsahti ovelasti mustaa urosta sen istuessa.

Nartun istuutuessa se mietiskeli mielessään Olenkohan minä seko, vai miksi minusta tuntuu että tämän suden kanssa on helppo jutella. Aivan kuin olisin tuntenut sen jo pitkään, vaikka tapasimme juuri. Narttu sai sudesta itsevarmuutta ja rohkeutta. Kerrankin sillä oli hauskaa eikä sen tarvinnut kuunnella varautuneiden susien valituksia.

"Niinhän me kaikki." Mustaturkki tokaisi yksinkertaisesti toisen iltakävely-kommentille. "Siinä se ongelma piilee: niin moni pitää illalla kävelystä" Valkoturkin eleet olivat yhtä itsevarmat mitä sillä itsellä. Se ei tietenkään ollut Hurmeelle yllätys, sillä kummatkin olivat laumattomia, näennäisesti tasavertaisia. Miksi siis kyyristellä?

Hurme murahti toisen kommentille seuraamisesta. "Katsos, juttu on siinä, tulokas, että minähän välttelen ruuhkia, mutta aina on hyvä olla tietoinen laakson tapahtumista, kuten uusista susista..." Mustaturkki sanoi ja painotti sanaa tulokas. "Jos ei ole tietoinen ympäristöstään, sitä on yhtä hyödyllinen kuin karibun jätös. Kuolema korjaa kyllä jos ei ole varovainen" Mustaturkki olisi virnistänyt jos se olisi osannut. Uros ei nähnyt syytä mahtailla toiselle, ennemminkin kieroilla. Se mittaili pistävän keltaisilla silmillään vierasta sutta ja välillä ympäristöä. "Tällaisina aikoina kenenkään ei pitäisi olla kovin nirso lauman suhteen. Tiettyihin laumoihin pääsee vaikka olisi kuinka yksinkertainen kirppukasa tahansa, toisiin ei juurikaan oteta. Ihan vain näin vinkkinä sinullekkin. Menet luultavasti johonkin idylliseen pieneen, oikein kivaan laumaan ja elät onnellisena ja teet meidät laumattomat samalla onnelliseksi kun et ole viemässä meiltä tätä valmiiksi pientä maakasaa joka ei sisällä kaikille laumattomille tarvittavaa ruokaa tai suojaa. Elämä on suurelle osalle laumattomista kurjaa ja silti jotkut ovat jääriä ja jäävät vaikka tietävät olevan onnellisempia laumassa. Erikoista väkeä täällä..." Se sepitti mielestään täysin tosiasioita.

Kastehelmi kuunteli huvittuneena toisen seputuksia. Saatuaan suu vuoron se totesi "No mihinkäs komenteistasi syvennyn ensimmäisenä?" Kuitenkaan vastausta odottamatta se jatkoi "Tottahan toki kaikki haluavat olla selvillä maailman menosta." Narttua hieman kismitti uroksen käyttämä sana tulokas, mikä se itse muka oli muita arvostelemaan. Narttu päätti kuitenkin jättää asian sikseen tokaisten vain kylmästi "Tulokas tai ei, ollaan silti yhtä tasavertaisia." Siirtyen seuraavaan aiheeseen narttu jatkoi "Minä kyllä etsin itselleni sen mukavan paikan, jonne asetun, kuuluin sitten laumaan tai en" Uroksen selittelyt kuolemasta narttu kuittasi vain toteamalla "Osaan kyllä olla varovainen, kiitos vain"

Narttu ohitti uroksen irvailut sen suurempia miettimättä siirtyen seuraavaan sille mukavampaan aiheeseen. "Mikäs herra kieroilijan oikea nimi mahtaa olla?" Narttu kysäisi huolettomasti hieman leikkisään sävyyn, nyt oli sen vuoro pitää hauskaa sanojen kanssa. Narttu ei varmasti alistuisi toisen haukuttavaksi, mutta ei nähnyt syytä riitaankaan. Uros oli sen mielestä kummallinen, ensin se oli ihan mukava ja seuraavassa hetkessä se jo irvailee. Ehkä se oli sen tapa luoda uusia tuttavuuksia.

Hurme kuunteli toisen selityksiä kaikessa rauhassa ennenkuin puhui. "Joidenkin laumallisten maailma ilmeisesti pienenee, sillä heitä kiinnostaa vain oma häntä ja korkeintaan oman laumansa muut hännät" Se totesi huvittuneena.

Ilta oli oikein mukava. Mustaturkki tiiraili ympäristöään ja eritoten kuuta samalla kun se puhui. "Tietenkin olemme tasavertaisia. Enhän minä muuta väittänytkään. Laumattomat, oman elämänsä herrat eivät hierarkiaa tunne. Tulokas nimitys sattuu vain pitämään paikkaansa, sillä olet uusi täällä." Sanojensa päätteeksi Hurme käänsi katseensa ympäristöstä vieraaseen. Valkoturkilla näytti olevan vielä paljon hoksaamista, mikäli aikoi jäädä laumattomaksi. "Olen asunut täällä koko ikäni ja voin vakuuttaa, että mukavan paikan löytäminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. Puhumattakaan sellaisen puolustamisesta, mikäli sellaisen löytää, eivätkä sudet ole ainoita mukavan paikan metsästäjiä." Mustaturkki lähes pärskähti.

Hurme heilautti häntäänsä edelleen huvittuneena. Vai oikein herra kieroilija. "Noh noh. Enhän minä mitään kieroile. Faktoistahan tässä vain puhutaan. Minä, niin jalomielinen ja hyväsydämminen yritän auttaa uutta sutta julmassa laaksossa..." Se sanoi liioitellun mahtipontisesti. "...Nimi on Hurme" Uros lisäsi heti perään täysin vakavana. "Mikäs on sitten neiti tulokkaan nimi?"

"Onnekseni oma maailmani on vain suurenemaan päin" Narttu vastasi urokselle tämän käännettyä huomionsa takaisin Kastehelmeen. "Tottahan toki ymmärrän sen, ettei hyvä paikka noin vain kuonon eteen osu." Valkoinen narttu totesi silmät säihkyen kuun loisteessa. Sen häntä heilui leppoisasti puolelta toiselle samalla kun se puhui. "Miten löysit oman mukavan paikkasi?" Neitokainen kysyi kuin ohimennen, mutta samalla innokkaana saamaan opastusta, joskaan ei halunnut näyttää toiselle että tarvitsi sitä.

"Jalomielinen ja hyväsydäminen" Narttu toisti uroksen sanat hiljaisesti, lähinnä itsekseen. Sen ei edes ollut tarkoitus lausua niitä ääneen. Se vain syventyi takaisin muistoihinsa. Pian narttu repäisi itsensä takaisin todellisuuteen kohottaen katseensa taivaalle, kohti kirkasta kuuta, jonka kelmeä valo lankesi maahan varjoja. Niin niin, heti apuja jakelemassa Kastehelmi tuumi vastaavansa, mutta ei sitten sanonutkaan mitään. Jos se olisi lausunut tuon ääneen ei uros varmasti sanoisi pienintäkään avun sanaa edes vahingossa. Vaalea turkki vetäisi vielä kerran uroksen, Hurmeen hajua kirsuunsa, jotta osaisi yhdistää hajun tulevaisuudessa. Se olisi opittava tuntemaan edes muutama tämän laakson asukas, että se pärjäisi. Siinä se sana taas oli: tulokas Tällä kertaa se ei kuitenkaan häirinnyt Kastehelmeä, koska se uskoi vakaasti että vaikka Hurme kiusoittelikin, ei narttu uskonut sen tosiaan ajattelevan itseään vain jonain uutena pilkattavana sutena. "Kastehelmi" Narttu esitteli itsensä, ja oli vielä jatkamassakin jotain, mutta päätti uudelleen mietittyään olla hiljaa. Sen sijaan vaalea narttu vain käänsi taas katseensa upeaan tähtitaivaaseen, joka se ylä puolella avautui. Se todella rakasti yötä. Narttu heilautteli häntäänsä rauhallisesti yötä ihailessaan. Pian se kuitenkin kääntyi taas uroksen puoleen ja kysyi vielä "Kuinka paljon laaksossa on valtaamattomia alueita?"

//Sori ku kesti tämän tänne saaminen //

Hurme virnisti leveästi kun toinen kertoi oman maailman vain suurenevan. Hurme oli varma, että laaksossa ollessaan maailma pieneni silmissä: rajat rajoittavat, tapaa samojen susien hajuja ja jälkiä toisensa jälkeen... Siihen ei vaadita paljoa.
"Olen asunut täällä koko ikäni, jos on tarkkana, niin kyllä sitä löytää hyvän ja sen joko ottaa tai valtaa itselleen." Todellisuudessa sen pieni paikka oli jo mustaturkin emon ennenkuin se oli edes syntynyt, mutta totuuden kertomisessa ei ollut mitään mieltä, sillä toisella ei olisi samaa mahdollisuutta.

Hurme virnisti kun vieras hoki jalomielistä ja hyväsydämistä. "No mutta sitähän minä olen" Uros tokaisi hieman liitoitellusti. Se tiesi itsekin, ettei se ollut kovinkaan monen mieleen, joten sama heittää asiasta hieman vitsiä. "Vai Kastehelmi.... Tulokas on lyhyempi ja ytimekkäämpi." Se sanoi ja nyökkäsi kuin päätöksen tehneenä. Hurmeella oli hieman pahana tapana keksiä "lempinimiä" toisille susille. Nimiä, jotka kuvasivat Hurmeen mielestä sutta hieman paremmin. Kastehelmi ei ollut poikkeus. Hurmeen ilme vakavoitui, kun Tulokas kyseli valtaamattomista alueista. "Laaksossa ei ole yhtään valtaamatonta aluetta. Laumat ovat vallanneet paremmat alueet ja laumattomat ovat täyttäneet niin sanotut valtaamattomat alueet. Jos nyt menet ja valtaat alueita laumattomilta, ne purevat takaisin, sillä jonkun pesäkolot ovat taatusti sillä alueella. Joten suosittelen, ettet yllytä itseäsi tai ketään muutakaan siihen hommaan tai minä tulen hyvin vihaiseksi, eikä kukaan halua sitä..." Hurme tiuskaisi ja katsahti Kastehelmeen tiukasti. "Kuinka paljon ylipäätään tiedät tästä laaksosta?" Jos toinen ei tiennyt tila-ahtautta, niin vieras ei taatusti tiennyt paljoa muutakaan.

// Eipä siinä mitään :) //

Kastehelmi kuunteli toisen vastauksen välillä maastoa tarkkaillen ja välillä urosta vilkuillen. Sen olisi löydettävä itselleen vakituinen lepo paikka, missä se voisi olla rauhassa ja uroksen vinkeistä saattaisi olla apua. "Varmasti jonku paikan itselleni etsinkin" narttu totesi urokselle tämän vastaukseen omasta paikastaan. Kastehelmi ihaili taivasta, mutta piti katseensa uroksessa. Olisi ehkä hieman outoa, jos narttu puhuisi urokselle, mutta vilkuilisi silti koko ajan taivasta. Usoksen jatkaessa Kastehelmi ajatteli sen olevan ehkä vähän liian pisteliäs, mutta päätti olla puuttumatta asiaan.

Kastehelmi kuunteli taas urosta ennen kuin itse puhui tälle. "Olisin kyllä mieluiten Kastehelmi, enkä Tulokas, mutta sinunlaiselta jalomieliseltä ja hyväsydämmiseltä urokselta tuskin kannattaa odottaa moista ylellisyyttä" Narttu totesi kylmästi urokselle. Kastehelmi ei voinut olla huomaamatta uroksen asenteenmuutosta nartun kysyessä valtaamattomista alueista. "Wow, ei nyt ihan tuolla lailla tarvitse tiuskia" Narttu kommentoi urokselle hieman kärkkäästi. "Kunhan kyselin vain" Se jatkoi rennommin. "En minä aio mitään vallata, joten sitä on turha pelätä" Narttu jatkoi, tosin epätietoisena siitä mitä se todellisuudessa halusi. Mistä sitä nyt tietäisi, vaikka se vielä päättäisikin vallata jonkun alueen itselleen. "Paljonko minun sitten pitäisi tästä laaksosta tietää?" Narttu vastasi uroksen kysymykseen.

"Onnea vain paikan etsimiseen." Uros sanoi huvittuneena ja katsoi pitkään kuuta. Laumattomien alueet olivat kolutut viimeistä puunjuurikkoa ja runkoa myöten. Toisen itseluottamus jopa ärsytti urosta. Toinen ei näyttänyt kertakaikkiaan ymmärtävän että niitä paikkoja ei vain ollut -ainakaan ei-kenenkään-maalla.

Toinen oli selvästi ulalla isolla U:lla. Vaikka Kastehelmi selvästi yritti kiertää sen esittämän kysymyksen, niin toisen käytös paljasti sen oitis uudeksi sudeksi tässä laaksossa. Tietyille susille ei pitänyt koskaan kysellä sellaisista asioista, jotka saattoivat mahdollisesti uhata suden terveyttä, toimeentuloa tai henkeä. Puhumattakaan, jos kysymys osui arkaan paikkaan. Kaikki sudet tuli arvioida tarkkaan ennekuin alkaa kyselemään turhan tarkkoja tai puolueellisia kysymyksiä. Hurme tosin käytti tätä ohjetta päinvastoin: se halusi kysyä kysymyksiä ja puhua asioista, jotka nimenomaan osuivat arkaan paikkaan. Ainakin se sai susien huomion, siihen asti kunnes oli aika lähteä tai paeta. "Hyvin yksinkertaista: sinun tulee tietää kaikki. Eipä siitä ole ollut minulle ainakaan haittaa." Mustaturkki sanoi ja nuolaisi huuliaan. Mustaturkki oli jo heittänyt tiukan katseensa jorpakkoon ja oli letkeä piikittelijä jälleen, kun toinen sanoi ettei aio vallata mitään. Kaikki tuollaiset ajatukset oli kitkettävä pois. Kukaan ei kaivannut sellaisia juonia ainakaan tähän laaksoon.

Kastehelmi kuunteli taas uroksen vastauksen, ja sitä hieman rupesi ärsyttämään. Uros ei yrittänyt valaa narttuun toivoa, vaan sen sijaan se kuulosti kovin siltä kuin narttu ei voisi löytää mistään paikkaa itselleen tai ettei se edes sopisi tähän laaksoon. Vaikka narttu tiesi että olisi viisaampa olla hiljaa ja puuttumatta asiaan se ei vain saanut hallittua närkästystään ja pidettyä kuonoaan kiinni. "Kyllä minä tänne vielä sopeudun" Se totesi kylmästi. "Vielä laumaankin hankkiudun, enkä jää yksinäni tänne suremaan, kuten joku muu näyttää tehneen"

Sanojensa vahvistamana narttu totesi urokselle vielä "Kyllä minä vielä pääsen perille laakson asioista. Heti kunhan tapaan jonkun mukavan suden, joka voisikin auttaa piikittelyn sijaan" Hetkisen kuluttua se jatkoi "Eihän kukaan voi kaikkea heti tietää" Vaikka uros hieman ärsyttikin narttua, se sai koottua itsehillintänsä ja rauhoittui. Kastehelmen olisi varmasti totuttava myös tämän kaltaisiin susiin. Kastehelmi päätti yrittävänsä suhtautua urokseen leppoisasti ja leikkisästi. Aluksi uros olikin vaikuttanut ihan mukavalta, ja silloin siihen oli pystynyt suhtautumaan leikkisästi ilman ongelmia, mutta nyt sen seura alkoi jo pikku hiljaa ärsyttämään. Uros vaikutti kokoajan vain piikittelevämmältä. Eihän kukaan sellaista loputtomiin jaksaisi. Keventääkseen tunnelmaa narttu lausahti parhaansa mukaan leppoisasti "Elätkö talvenkin täällä ihan yksin vai etsitkö seuraa?" Nartun tarkoitus oli vain olla ystävällinen ja keksiä puheenaihetta, mutta se ei tiennyt kuinka uros vastaisi sen yrityksiin.

Kastehelmi oli jo varsin pitkään sietänyt Hurmetta ja mustaturkki oli hieman yllättynyt toisen niin sanotuista lehmän hermoista. "Enhän minä väittänyt, ettet muka sopeutuisi tänne." Hurme sanoi muka hämmentyneenä. Jos jotakin positiivista pitää nyt sanoa, niin toinen näytti liittyvän varmasti johonkin laumaan. "Hienoa sinulle" Mustaturkki totesi lyhyesti laumaanliittymis -kommenttiin ja olisi voinut pyöräyttää silmiään jos se olisi osannut. "Toiset on luotuja erilaiseen elämään kuin toiset." Taas tätä kapea katseisuutta. Mitään muuta ei nähty kuin vain se oma näkemys. Toisaalta sehän on ihan ymmärrettävää, jokainen kun haluaa tehdä parhaan ratkaisun, eivätkä voi ymmärtää, että muillakin saattaa olla yhtä hyvä, ellei jopa parempi suunnitelma.
"Mukavan suden......? Tiedän pari sutta, jotka täyttävät sinun 'mukavan suden' -kriteerit eri laumoissa..." Se sanoi mietiskelevästi. "Mutta minähän olen vain yksinäinen, sureva susi. Mistä minä tietäisin mitään mukavista susista, niinhän" Se selitteli Kastehelmelle. Ehkä se voisi neuvoa Tulokkaan lauman luo, joka ottaisi varmasti toisen huomaansa. Kumpikin hyötyisi.....

"Sinähän sen itse sanoit juuri äsken. Sanojesi mukaan olen kaikkea muuta kuin mukava, olen myös yksinäinen surija. Tästä voi jo päätellä, että vietän aikani yksin ja hengissä silti selviän. Älä kuitenkaan ota mallia." Se virnisti.

Kastehelmi tutkaili urosta sen vastatessa nartulle. "No etpä väittänyt et" Narttu totesi Hurmeelle, tämän kommentista. "Hienovaraisesti vain saatoit todeta, että en löytäisi täältä paikkaa itselleni" Narttu jatkoi Hurmeelle painotten sanoja hienovaraisesti ja saatoit. Nartun sanat siitä, että joku muu näytti jääneen yksin suremaan oli tarkoitettu urokselle piikikkäiksi, mutta joko se ei huomannut sitä, tai se ei vain välittänyt. Narttu ei tosiaankaan osannut piikitellä, joten jätti yrittämisenkin pois vastatessaan "No..Niinhän ne on" Narttu totesi Hurmeen erilaisuus kommentille.

"No nehän ovat vain minun mielipiteitäni" Kastehelmi täsmensi Hurmeelle, tämän kommenttiin nartun "mukavat sudet-kriteereistä". Narttu ei ollut tarkoittanut loukata toista puheillaan surevasta sudesta. Se vain oli sanonut mitä ajatteli sillä hetkellä, joskin uros ei vaikuttanut kovin loukkaantuneelta puheistaan huolimatta. "Vaikka nyt olisitkin yksinäinen sureva susi, kai sinä olet muita tavannut ja mukaviin susiin tutustunut" Narttu vastasi vielä toiselle. Kastehelmi syventyi vielä hetkeksi Hurmeen viimeisimpään asiaan ennen kuin vastasi siihen "En tarkoittanut ,että olisit kaikkea muuta kuin mukava. Ehkä se puoli ei vain tule sinusta esiin heti tuntemattomien susien kanssa." Narttu sanoi painottaen taas sanoja kaikkea muuta. Välistä Kastehelmi suuntasi keskittymisesnsä taas luontoon, mutta kääntyi pian taas uroksen puoleen. "Ovatko viimeiset talvet olleet rankkoja" Narttu kysäisi ihan vain silkasta uteliaisuudesta.

Hurme mietti Kastehelmen kysymystä. Oliko se tavannut mukavia susia? Olihan se susia tavannut, osa oli mukavia, muttei Hurmeelle, osa oli kaikkea muuta, kuten Hurme itse. "Olen" Se päätyi vastaamaan. Oli kait niitä mukavia susia laaksossa. Hurmeen mielessä välähti nopeasti muisto emosta. "Jos laumaan huolit, niin sinuna kääntyisin Aarnimetsän lauman ja Vallan puoleen. Toki on myös Harakansilmän ja Toivon ryhmät, mutta heillä ei tietääkseni ole vielä reviiriä. Ovela on jollain omalla tavallaan kiero, samoin Korppi. Katalaa ei tunneta erityisen lämpimänä tai pehmoisena sutena." Se sanoi tietävänä.
Tulokkaan pohdinnan Hurmeesta mustaturkki jätti huomioimatta. Se ei kertakaikkiaan halunnut miettiä miksi se käyttäytyi kuten se käyttäytyi ja että miksi siitä jäi muille ensimmäisenä sellainen kuva. Kaikilla oli se oma arka paikka, myös Hurmeella.

Kun Tulokas kysyi aikaisemmista talvista, jäi Hurme tuijottamaan pitkään narttua. Mikä tässä oli se juju? Mitä toinen ajoi takaa? Hetki sitten toinen oli menettämässä malttiaan ja nyt se puhui vuodenajoista kuin kauan kadoksissa ollut ystävä. Tuollainen käytös oli vierasta Hurmeelle. Yleensä sudet häätivät sen tai lähtivät itse lätkimään varsin nopeasti. "Laumattomien määrä tekee asiasta vaikean. Kun laumattomia oli vielä vähän, niin selvisi joten kuten yksikseenkin, nyt se on varsin vaikeaa. Ruumiita näkee joka vuosi enemmän ja enemmän. Onneksi minä osaan asiani." Se totesi vieläkin epäilevästi. Se tarkkaili pistävän keltaisilla silmillään tarkasti mitä toinen oikein aikoi.

Kastehelmi mietti hetkisen sitä mitä Hurme puhui laumoista ja niiden alfoista. Aarnimetsän lauma, sekö oli Hurmeen suosittelema lauma. Nähtävästi. Narttu tuumiskeli uroksen yhä jatkaessa. Kastehelmi yritti muistaa kaikki mitä uros tälle kertoi. Toivon laumalla ja Harakansilmän laumalla ei vielä reviiriä. Ovela ja Korppi kieroja. Katalaa ei tunneta pehmoisena. Kastehelmi toisteli alfojen ja laumojen tilanteita mielessään. Se halusi muistaa ne, ja siksi se niitä oli yrittänyt kyselläkkin. Narttu palasi taas todellisuuteen ja tutkaili urosta yön hämärässä loisteessa.

Kastehelmi yritti olla loukkaantumatta toisen epäilyksistä, jotka näkyivät uroksesta selvästi. Toisen toljotuksesta häiriintyneenä narttu ei enää keksinytkään mitään sanottavaa, ei kerrassaan mitään vastattavaa. Mitä se voisi sanoa? Se pohti kuumeisesti. Lopulta se sai jotain aikaan ja totesi "Miksiköhän laumattomat eivät liity laumoihin?" Se ei tarkoittanut sitä kysymykseksi, vaan ennemminkin pohti asiaa vain ääneen. Kastehelmi tajusi toisen ihmettelevän nartun outoa kysymystä viimeisimmistä talvista, joten päätti selventää asiaa toiselle hieman hermostuneena "Mielessäni nyt vain sattui käväisemään, että jos en ennen seuraavaa talvea pääse mihinkään laumaan kannattanee minun osata selvitä talvi itsekkin, ja siihen en taas kykene, jos en tiedä laaksosta, sen asukkaista tai talvista mitään." Narttu myönsi, ettei tiennyt laaksosta paljoa, mutta toivoi silti ettei toinen tajunnut, kuinka tietämätön Kastehelmi oikeasti tällä hetkellä oli.

"Olen miettinyt pääni puhki tuota samaa kysymystä. Joko lauma ei miellytä tai laumattoman elämä kiehtoo niin monia. Epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa." Hurme totesi simppelisti.
Mustaturkki virnisti leveästi, kun Tulokas myönsi olevansa tulokas. Siinä siis syy toisen kyselyyn ja uros rentoutui hieman. "Niinhän se menee. Olet taatusti elänyt talvia jossakin muuallakin. Ongelma on uusien ja/tai tyhjien pesäkolojen puute sekä ruoan kuljeskeleminen laumojen alueilla." Se kertoi hitusen tietojaan toiselle, mitkä toinen olisi saanut helposti parin päivän sisällä omaan tietoonsa kokemuksen kautta kertomattakin.
"Talvi tulee nopeasti. Sinuna pitäisin kiirettä. Laumat ovat nirsompia kun talvella, kun on jo valmiiksi paljon suita ruokittavana ja ruokaa vähemmän." Mustaturkki oli varma ettei toinen selviytyisi seuraavasta talvesta yksinään. Hurme vilkaisi jälleen varsin viehättävää kuuta ja sen luomia varjoja. Jossain pöllö huhuili. Kuinka rentouttavaa. Se oli saanut paljon ajateltavaa laumoihin ja laumattomiin, sekä tulevaan talveen liittyen.
"Olen antanut sinulle varsin käyttökelpoista tietoa. Jos käytät sitä viisaasti, niin hyödyt siitä vielä paljon." Se tokaisi.

Kastehelmi kuunteli Hurmeen vastauksen nartun pohdintoihin, ja kommentoi vain "Mmm..." Taas Kastehelmen katse harhaili luontoon ja taivaaseen. Vastatessaan urokselle se kuitenkin käänsi katseensa takaisin siihen "Kyllä, tottakai olen jo muutaman talven kokenut. Tosin, yleensä minulla on ollut lauma tai edes joku turvanani, mutta tällä kertaa saattaisin olla yksin." Kastehelmi halusi kiihkeästi sulkea pois sen ajatuksen, ettei sitä hyväksyttäisi laumaan ennen talvea, mutta myösi kuitenkin lopulta itselleen, että se oli yksi vaihtoehto miten tulevaisuudessa saattaisi käydä. "Tietenkin olen tietoinen siitä, että laumat ovat vallanneet ne parhaat saalistusmaatkin itselleen, mutta kai sitä ruokaa jostain pakonedessä löytää" Narttu lausahti toiveikaana.

"Niimpä, se yllättää minut aina" Kastehelmi totesi urokselle tämän ilmoitukselle siitä että talvi tulee nopeasti. "En kuitenkaan aio jäädä yksikseni seuraavana talvena." Narttu totesi varmana. Se kiihkeästi halusi johonkin mukavaan laumaan, muttei tiennyt riittäisikö sillä aika. "No kiitokset niistä tiedoista" Kastehelmi vastasi urokselle tämän ilmoitukseen sen jakelemista tiedoista. Vaikka Kastehelmi nautti yöstä se tiesi, että sillä olisi tekemistä seuraavaksi päiväksi, joten sen pitäisi vähitellen alkaa lähteä kohti lepopaikkaa. Joskaan sillä ei vielä ollut mitään hyvää paikkaa, mutta eiköhän se jonkun kolon vähäksi aikaa käyttöönsä löytäisi. Urokselle se sanoi "Oli kiva tavata, mutta nyt minun täytynee lähteä omille reiteilleni." Kastehelmi nousi ylös, joskin pysyi vielä aloillaan mikäli toisella olisi vielä kommentoitavaa.

Hurme katseli kutsuvia varjoja samalla kun se mietti. Nuori mustaturkki oli saanut paljon ajattelemisen aihetta omasta tilastaan ja asemastaan, kuten myöskin sen elämästä ja siitä mihin se johti tai tulisi johtamaan. Hurme tyytyi vain nyökkäämään toisen sanoille puolihuomiossa.

Mustaturkki venytteli makeasti ja pitkään ennenkuin se jälleen katsahti Kastehelmeen. "Jep, minun on paras mennä kololleni, ennenkuin mäyrä sen valtaa itselleen." Se vain totesi poissaolevana ja vilkuili taakseen. "Toivottavasti emme tapaa enää - ainakaan samoissa merkeissä" Jos toinen pääsisi laumaan, niin he tuskin enää näkisivät, ellei Hurme päättäisi käydä ruoan haku reissulla toisten mailla. Mustaturkki antoi viimeisen nopean katseen Tulokkaaseen ja katosi nopeasti varjoihin.

//Kiitos mielenkiintoisesta pelistä :)) //

// Kiitokset myös itsellesi hauskasta pelistä :) //

Kastehelmi jo mietti mitä tekisi seuraavaksi, urosken vielä jotain ilmoitellessa. Hurmeen puheet mäyrästä herättivät vielä nartun mielenkiinnon. Kastehelmi kuitenkin päätti lähteä etsimään itselleen nukkumapaikkaa, jossa voisi levätä. Narttu mietti tosin sitä mitä sen kannattaisi seuraavana päivänä tehdä. Sen pitäisi vielä tutkailla ympäristöä, tutustua laumoihin, etsiä pitkäkestoista nukkumapaikkaa ja hankkia ruokaa. Kastehelmellä ei ollut mitään tietoa siitä mistä sen kannattaisi aloittaa. Lopulta se päätti jättää päättämisen seuraavaan päivään ja mennä nyt etsimään se nukkumapaikka.

Narttu kuunteli vielä uroksen viimeiset sanat, vetäisi sen hajua kuonoonsa ja katsoi, kun se katosi yön varjoihin. Hurmeen poistuttua Kastehelmi kääntyi ja lähti jolkotellen etsimään itselleen lepopaikkaa täksi yöksi.