Uusi päivä tuoko se uutta verta laumalle? //Kutsupeli//

Uros katsahti ylemmäs ja sai onnekseen huomata kuinka Kuiske loikkasi ketterästi vuohen selkään ja kaatoi tuon. Samassa kaksikko olikin jo mustan uroksen edessä tiedustelemassa oloa. Uros murahti karhumaisesti jännittäessään lihaksensa ja noustessaan jaloilleen. Katse käväisi vuoroin molemmissa jättäytyen sitten Alfaan, joka näytti ottavan asian rauhallisen huolehtivasti. Hätiköinti ei olisi tarpeen. "Pääsen" Korpinkutka vastasi Toivon toiseen kysymykseen. Kyllä hän jalalla kävelisi, vaikka se sattuisikin.
Veri tahrasi oikean lavan mustan turkin uroksen ottaessa ensimmäisen hapuilevan askelen kivikkoisessa maastossa. Ontuminen näkyi varmasti samoin kuin se että uros puri hampaitaan yhteen kivun vyöryessä yli. Heikko pitkä henkäys pääsi tuon kuonosta ennen seuraavaa askelta, joka toi tullessaan saman kivun aallon. Musta uros jatkoi matkaansa niin tasaisesti kuin vain kykeni ja laski jalalle niin paljon painoa kuin kivulta kesti. Hän ei halunnut turhaan huolestuttaa muita ja yritti siksi pitää päänsä korkealla ja askeleensa tasaisina, jotteivät he rupeaisi suurentelemaan haavan kipua. "Kyllä minä pärjään" Uros lausahti Toivon antaman käskyn jälkeen. Meripihka katse käväisi pikaisesti Kuiskeen sekä Alfan silmissä kuin todistaakseen lausahdusta.

Haava paranisi kyllä kuukaudessa, jos sen vain antaisi parantua rauhassa, mutta uros tiesi olevansa sen aikaa vain taakaksi laumalle sillä itse tuskin kykenisi heti saalistamaan. Hän kirosi mielessään omaa typeryyttään, olisi pitänyt arvata ettei vuohi kestänyt painoa vaan lipesi kivillä. Mutta minkäs sille nyt enää teki. Uros ei halunnut olla haitaksi laumalle ja vannoikin mielessään kuntouttavansa lihasta mahdollisimman rauhalliseen tahtiin, jotta haava paranisi.

//Aivan susu, kyllähän se on ihan ymmärettävää :D<3

Meripihkainen silmäpari seurasi Korpinkutkan jokaista liikettä, kun tämä nousi ja otti huteria askeleita eteenpäin. Kuiskeelle oli vaistomaista äidillinen huolehtiminen ja sen olivat heränneet uroksen loukkaantuessa. Korpinkutka oli sanonut pärjäävänsä, mutta narttu ei silti vakuuttunut. Neidin olisi tehnyt mieli nuolla vuotava veri uroksen kyljestä ja painaa sammaltuppo tämän kylkeä vasten. Uutena laumalaisena se kuitenkin tyytyi vain tarkkaamaan Korpinkutkan liikkumista silmä kovana. Samassa se kuitenkin muisti, että alfa oli antanut sillekin tehtävän. Hiukan nolostuen narttu kääntyi ympäri ja pinkaisi hakemaan saalista. Eihän sitä sopinut unohtaa! Tuulenkuiske kumartui tarttumaan vuohen niskasta kiinni ja lähti raahaamaan sitä urosten perään.

Unohteluistaan huolimatta Kuiske saapui kuitenkin pesälle ennen muita. Narttu laski saaliin ja imi kuonoonsa muiden susien hajuja, laumansa tuoksua. Sen kuonoon tulvi myös kahden vieraan tuoksua, mutta tummaturkki uskoi niidenkin kuuluvan laumaan. Neiti tuuppi saaliin vielä juurakkoon suojaan, etteivät haaskalinnut olisivat käyneet sen kimppuun. Sitten se istahti pesäaukiolle hengähtämään. Kuiske tuijotti pää kalleellaan hiljalleen punertuvaa taivaanrantaa. Se oli nyt jo varma, että uusi lauma oli parasta, mitä sille oli elämänsä aikana sattunut. Nartun mielessä pyörivät lukuisat kysymykset. Yö oli tulossa, ilma viileni ja vaaleanpunaiset pilvet kerääntyivät horisonttiin. Neiti avasi kitansa mahtavaan haukotukseen. Sitä väsytti. Silti se jaksoi nousta jaloilleen, kun se huomasi kahden uroksen ääriviivojen piirtyvän taivaanrantaa vasten. Kuiskeen häntä vispasi iloisesti, toiset olivat saapuneet. Susinarttu hölkötteli kaksikkoa vastaan.
"Vein saaliin suojaan linnuilta" neiti ilmoitti Toivolle ja katsahti samalla huolestunein silmin Korpinkutkaan.

//eiköhän tää olis tässä? :D//

Toivo asteli rauhallisesti Korpinkutkan rinnalla ja jonkin ajankuluttua tulimmekin jo pesälle ja kävin itse riistan kimppuun ettei se houkuttelisi muita petoja pesälle, toivoin myös muiden käyvän syömässä piakkoin. Sen jälkeen lähdin etsimään Luumun vainua.

// Minun puolestani ainakin //
Korpinkutkalle matka takaisin pesälle oli työläs, sillä lapa oli kokoajan rasituksesta kipeämpi vaikka verenvuoto olikin jo hyytynyt. Kotipesän tullessa näkyviin uros havaitsi ensimmäisenä sieltä vastaan tulevan tumman nartun Kuiskeen ja hymyili tälle rauhoittavasti häntä heilahtaen. Sen enempää uros ei sitten sanonutkaan ennenkuin heittäytyi makuulleen maahan, varoen tietenkin lapaansa.

Uros otti pienet torkut ennenkuin nousi ja kävi syömässä. Kova nälkä hänellä ei ollut sillä uros oli syönyt edellisenä yönä puolikkaan peuran. Syöntyään Korpinkutka rahjautui pesän suuaukolle, muttei mennyt sisälle asti. Hän asettui kyljeleen maahan ja päätti lepäillä siinä, sillä kipeällä lavalla ei paljon mitään voinut tehdä. Eikä nukkumisestakaan kyllä kivun kanssa mitään tullut. Meripihka katse kiersi kerran lähistöllä etsien jotakin laumalaista ennenkuin pää laskeutui alas ja uros painoi silmänsä kiinni. Lepo olisi tarpeen, jotta haava paranisi mahdollisimman nopeasti.

//Sopii minullekkin, kiitos pelistä! ;) //

Kuiske odotteli sivummalla antaen alfan syödä rauhassa ja vasta Korpinkutkan jälkeen se asteli saaliin luo aterioimaan. Tuore liha teki olon paremmaksi ja pian narttu asettuikin levolle laumalaistensa kanssa muistellen sen elämän parasta päivää.

//Kiitos pelistä minunkin puolestani teille molemmille //