Jäätynyt maa

[ Korppi vaeltelee järven lähettyvillä ja Katalaa odotellaan paikalle. Peli on kuitenkin avoin muillekkin Viiman laumalaisille. ]

Mustat tassut painoivat vielä ohueen lumikerrokseen jälkensä. Kuka tahansa Viiman lauman puolelta pystyisi seuraamaan Korppia, joka oli lähtenyt hiukan kauemmaksi pesäluolista, järvelle. Puut näyttivät kuolleen jo aikoja sitten, koivut mustina ja kuivuneina odottaen talvea. Maan muta oli sen sijaan saanut kauniin valkean peitteen... josta tosin yönmusta Korppi erottui kovin hyvin. Tämä oli uroksen ensimmäinen talvi Viiman laumassa. Sinisilmä oli hyvinkin kiitollinen näin kylmien aikaan, että oli liittynyt laumaan ja perheeseen. He saalistivat yhdessä ja jakoivat pesän yhdessä. Yksin se olisi ollut todella työlästa ja vaarallista.

Korppi painoi kuononsa maahan järven rannan kohdilla, etsien juotavaa, koska jää ei ollut vielä ennättänyt peittämään koko järveä. Toisaalta hän voisi syödä pelkkää luntakin, mutta sitten Korppi löysi paikan, jos sai jääkylmää vettä kitaansa. Susi ei juonut paljoa, koska kylmä vesi ei tuntunut miellyttävältä. Mustaturkkisen sieraimista ja suusta kohoili hiljakseen pieniä höyrypilviä.

Huomaamatta Korpin jälkiä oli ryhtynyt seuraamaan myös toinen susi. Sen ruskeat tassut painoivat jäljen Korpin mustien tassujen jättämien viereen. Askel oli jännittynyt, kuten se tuntui olevan aina, kun puhuttiin Katalasta. Uros eli jatkuvassa jännitystilassa. Ainakin näihin aikoihin, puoliksi ihan siitä syystä, että kun on kylmä, alkaa jännittää lihaksiaan. Kuinka Katala joskus toivoikaan, että se turkki olisi ollut paksu ja tuuhea, kuten muillakin susilla. Etenkin talvisin. Kyiset viimat purivat siitä armotta lävitse, ja oli paras pysyä liikkeessä, ellei halunnut jäätyä tönköksi.

Järven rannalle saavuttuaan uros pysähtyi. Kuten se oli jo jäljistä haistanut, Korppihan se oli etsimässä itselleen juotavaa. Katala taas oli täällä etsimässä Korppia. Se kohotti päänsä ja heilautti muutaman kerran häntäänsä, urahtaen syvältä kurkustaan. Se halusi tehdä olemassaolonsa tiettäväksi kätyrilleen. Korppi oli jo tovin aikaa toiminut Katalan oikeana kätenä ja luotettuna laumassa, ja nyt Katalan oli aika saada tietoonsa kaikki se, mikä häneltä oli jäänyt huomaamatta. Etenkin sen yhden uuden laumalaisen, Sammalen, ollessa kyseessä. Katala ei varsinaisesti pitänyt narttua suorana uhkana, mutta tiesi varsin hyvin, että se havitteli yhä vain korkeampaa paikkaa laumassa. Siksi oli parempi tuntea se hyvin. Tieto on valtaa.

Korppia värisytti edestään käyvä tuulenpuuska. Musta turkki ei ollut myöskään kuin paikka paikoin keskipitkä, oli aina ollut. Tilanteen takia uros ei heti huomannut seuraajaansa, Katalaa, joka oli tullut myös paikalle jäljessä. Vasta lähestyvien askelien ääni ja lopulta urahdus havahduttivat Korpin. Ei ollut vaikea arvata kuka tulija oli, joten nuorempi hötkysi hiukan. Sinisilmä kääntyi Katalaa kohti, pitäen päänsä matalalla mutta virnistäen hiukan. Häntä heilahti jalkojen tasalla tervehdyksensä.

"Katala." Korppi sanoi ja otti askeleen lähemmäs. Mustaturkki höristi korviaan ja katseli ruskeaturkkia hetken tutkivasti.
"Järvi on jo lähes jäässä..." Sinisilmä tuhahti, rivien väliin piilottaen toteamuksen talven tulosta. Ehkä Korppi mietiskeli, purivatko kylmän ilman hampaat samalla tavalla Katalan lihaan.

"Tulenet kuulemaan uutisia uutukaisistamme..?" Korppi muisti aivan hyvin, mitä Katala oli hänelle tehtäväksi antanut. Sinisilmä oli katsellut hiljaa sivusta usein, tarkkaillen. Joskus katsoen, miten eräät olivat hänen käytökseensä suhtautuneet, mitä nuo koettivat saavuttaa. Mustaturkki uskoi, että oli paremmassa turvassa ylikävelemiseltä nyt, kun toimi Katalan "oikeana kätenä".

"Jäässä on paljon muutakin kuin pelkkä järvi." ruskea beta vastasi ja värähti kylmän tuulen puhaltaessa kerran tai pari oikein navakasti vasten sen kasvoja. Huolimatta kylmästi se seisoi edelleen itsevarmana ja katseli Korppia keltaisilla silmillään aavistuksen suopeammin, kuin muita susia yleensä. Häntä oli jo lakannut heilumasta ja se pysytteli paikallaan ylhäällä, korostaen uroksen paikkaa betana.

Kun Korppi otti puheeksi muut laumalaiset, Katala nuolaisi huuliaan ja sen kasvoille ilmestyi taas se sama umpikiero irvistys, kuin aina sen juonitellessa: "Juuri siksi minä tulin. Olen tutustunut joihinkin uusiin itsekin, mutta pari heistä vaativat enemmän tarkkailu. Pari heistä ovat kunnianhimoisia ja yritteliäitä. Liiankin yritteliäitä, mikäli tiedät, mitä tarkoitan... he luulevat, että voivat ilmestyä laumaan ja nousta heti sen johtoon. He ovat uhka sekä Viiman että minun auktoriteetilleni. Tai..." Katala nuolaisi hampaitaan ja käveli vähän lähemmäksi Korppia: "...tai niin he taitavat luulla. Noh? Avaa sanainen arkkusi, Korppi. Mitä sinulla on minulle kertoa?"

"Aivan..." Korppi katsoi häivähdys kieroutta silmissään Katalaan. Mustaturkkinen lipaisi huuliaan innokkaana kertomaan kaikesta betalleen, mitä tiesi.

"Tuuli, Tuisku, Loska. He kaikki ovat aivan normaaleita, hyviä lauman jäseniä..." Korppi luetteli ensimmäisenä hiukan vanhempia ja uudempia, alempia jäseniä, jotka eivät tuottaneet kovin paljoa turhaa vaivaa.
"Kauna... se uros ei yleensä hypi kuonolle, mutta aistin, että hän nauttii saadessaan näyttää pientäkään asemantynkäänsä laumassa." Sinisilmän mielestä Kauna voisi olla hyvinkin päättäväinen, jos päättäisi jotain; esimerkiksi jyrätä muut pikkuhiljaa tieltään. Toisaalta Kauna vaikutti tarpeeksi fiksulta pysytelläkseen sopivassa kohdassa takavasemmalla.

"Ja sitten on vielä Sammal, jota olen pitänyt erityisesti silmällä... Sammal on hyvin määrätietoinen ja näyttää tahtovan vaikka läpi harmaan kiven. Tuntuu, että hän havittelee korkeampaa asemaa... esimerkiksi pentujensa kautta."

Korppi tuhahti. Vasta hänkin oli ollut lauman omega, mutta siitä kuopasta musta lintu oli nopeasti noussut siivilleen. Ja nyt sinisilmä ei osannut katsoa kuin alas muita, koska tunsi olonsa haukaksi puun latvassa. Mustaturkki oli tyytyväinen jo omiin huomioihinsa, eikä edes odottanut ylväältä betaltaan mitään ihmeellistä palkintoa.

Katala kuunteli tarkkaavaisesti. Tieto oli sille kuin jonkinlainen huumaava aines; se suorastaan janosi sitä. Sen avulla se voisi oppia hallitsemaan muita, ja pitää paikkansa vastakin. Ja juonittelu oli siitä yksinkertaisesti hauskaa. Se rakasti kieroilua. Kaikenlainen sellainen oli niin syvällä sen selkärangassa, että uros tuskin enää huomasi sitä. Se vain tuli luonnostaan osaksi jokapäiväistä elämää.

Korpin lopetettua kertomuksensa beta luimisti korviaan; juuri näin se oli itsekin päätellyt Sammalesta.

"Ennemmin tai myöhemmin narttu kokeilee onneaan ja yrittää nousta arvossa ylitseni. Mikäli sillä riittää tarpeeksi sisua, se voi yrittää syrjäyttää johtajaa liittoutumalla jonkun vahvan uroksen kanssa. Pidä sitä edelleen silmällä, erityisesti silloin, kun se on tekemisissä muiden kanssa. Yksin siitä ei ole vastusta minulle, eikä Viimallekaan sen puoleen. Se saa yrittää miten paljon haluaa. Mutta hinta voi olla kova. Jos se ei opi lauman tavoille, minä häädän sen vaikka yksin. Oli sillä pentuja eli ei..." Katala totesi ja nuolaisi huuliaan. Se kulki Korpin ohitse ja lähti seuraamaan järvenviertä sen verran hitaasti, että toinen saattoi seurata. Eleistä päätellen itsevarma uros ei pitänyt ollenkaan kuulemastaan. Se oli tosiaan ollut oikeassa Sammalen suhteen. Narttu luuli olevansa kovinkin nokkela... nokkela se olikin, kenties. Mutta mikäli se jatkaisi epäsuoraa niskurointiaan, Katala osoittaisi sille sen paikan kovemmalla kädellä.

"Voi olla, että nartun on saatava opetus, ennen kuin se tajuaa, ettei meidän ylitsemme kävellä. Jos kohtaat sen, pyri aina tekemään selväksi, kuka olet, ja vaadi sitä alistumaan." Katala totesi Korpille. "Jos se saa lisää itseluottamusta, se piru luulee voivansa pompotella kaikkia."