Ab Lupus
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.
Ab Lupus

Missä voitto tai tappio ei ole vain sinun, se on teidän. --- Muistetaan olla uskollisia realismille.
 
PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

 

 Ajasta vuosiksi

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyPe Helmi 20, 2009 7:48 pm

/ Eli sovittu peli Silkin ja hänen Kaatajansa kanssa. Vääntämällä väännetty aloitus, mutta aloitus kuitenkin. /

Susi veti keuhkonsa täyteen talvisen raikasta pakkasilmaa. Viileähkö tuuli ehti juuri puhaltaa kevyesti alueen poikki, ja se toi mukanaan mielenkiintoisia hajuja muutamista mutta harvoista eläinkunnan edustajista lähettyviltä ja sai vain hetken ajaksi naaraan rauhaisan olemuksen muuttumaan valppaammaksi. Sen korvat kääntyivät myöntämättömän innon tähden kohti edessä avautuvaa maisemaa, kuunnellen ja tiedostellen, kullanruskeiden sudensilmien tarkkaillessa luonnon liikkeitä kuin etsien jotakin tiettyä. Teräväksi tunnettu hajuaisti ei ollut pettänyt petoeläintä havainnoillaan; jossakin kauempana, lännessäkö kenties, kulki tai oli vähän aikaa sitten kulkenut suuren koon sorkkajalka näyttävää kruunuansa heilutellen. Yksinäinen metsäpeura, niin susi päätteli ja aate sai sen lipaisemaan huuliansa himon välähtäessä silmäkulmissa sekunnin murto-osan ajan; ruoasta oli aina talvisin pulaa, ja siksi oli suorastaan väärin päästää liha tilaisuuden edessä juoksemaan karkuun kidan ulottuvilta. Silti lihansyöjän nopeasti yltynyt himo laantui ja sen myötä myös tavallisesta poikkeava mielenkiintokin laantui, etelään suuntautuvan vaelluksen jatkuessa jälleen ilman samankaltaisia taukoja. Miksi näin oli, syy oli yksinkertainen eikä vaatinut paljoa ymmärtämistä. Sarvipään reitti näet mainitusti kulki laakson poikki virtaavan joen länsipuolella ja se fakta onnistui yksinäänkin tekemään naaraan mielen levottomaksi. Länttä ei hallinnut susi yksikössä, vaan susi monikossa eli susilauma toisin sanoen ja tämä joukko oli valmis repimään rajojen rikkojan riekaleiksi sääliä juuri ollenkaan tuntematta. Sorkkiansa naksautteleva kruunupää sai siksi pitää kruununsa, mutta sitä ajatellessaan kultaturkki ei voinut olla vetämättä suupieliänsä huomaamattomaan hymyyn ja se omaksi ihmeekseen tunsi hienoista iloa.

Niin naaras tyytyi painamaan tassunsa jäljen lähes koskemattoman hangen pintaa vasten ja jatkamaan matkaansa laakson eteläpuolelle. Suunnan ajatteleminen oli luultavasti täysin turhaa, sillä myöhemmin sitä pohtiessaan vaeltaja totesi etelän olevan länsi ja lännen olevan etelä; samaa kaikki. Minne tahansa kulki, sinne kulki vain väärän alueen poikki ja sen tehdessään asetti jokainen itsensä uhan eteen. Vaikka kahden lauman raja oli vapaata kulkijan maata, oli kyseisen maan koko häälyvä ja se tuotti epäselvyyksiä. Yksi askel sinne tai tänne saattoi olla askel toisten reviirille ja myös askel omaan kuolemaan, mutta se tuskin edes haittasi ketään, sillä moni laakson asukas oli hukka tyypillisessä hukan puvussaan; niillä ei ollut varsinaista uhkaa talven viimoja lukuunottamatta, ne olivat itse kuolema.

Silloin susieläin pysähtyi ja pudisti päätänsä jokseenkin väsyneen oloisesti:
Minulla on liian paljon aikaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyPe Helmi 20, 2009 8:43 pm

Rajoilla jolkotteli myös toinen susi, edellistä suurempi ja lihaksikkaampi, myöskin vastakkaista sukupuolta edustava. Tämä suuri uros oli Kaataja, joka oli vasta muutama kuunkierto - hetkinen, oliko siitä vain yksi kuun kierto? - sitten saapunut tähän laaksoon. Ja siltikin hukka oli ehtinyt aiheuttamaan monia asioita, ja tekemään paljonkin muuta. Ei, uros ei ollut tylsistynyt, eikä Kaataja myöskään ollut mitenkään ylipirteä, kunhan vain oli. Kulki rauhallista askellustaan, niin vakaata ja varmaa, suuntana - niin, mikä sudella oli suuntana? Ei suuri uros sitä tiennyt, sillä ilman määränpäätä tuo jälleen kerran jolkotteli. Tälläkään matkalla ei ollut ennalta määrättyä päätöstä, ennalta määrättyä kohdetta. Tämä oli vapauden matka, matka ilman sääntöjä ja rajoja. Paitsi laumojen reviirejä. Niiden rajoja ei Kaataja aikonut uudelleen rikkoa, sillä ikuisuuksiin ei voisi hyvä tuuri kestää. Yhden kerran hukka oli selvinnyt vahingoittumattomana pois Viiman reviiriltä, mutta uudelleen ei Kaataja ollut sitä yrittämässä - ei Viiman eikä Ovelan reviirille.
Kolmivärinen kuono kohosi korkealle, haisteli ilmaa, etsi hajuja, joita seurata. Sillä mitään muuta ei ollut, mikään muu ei saattanut kertoa minne suuren suden matka seuraavaksi suuntaisi. Hentoinen tuuli kantoi mukanaan erilaisia hajuja, jotkut vahvempia ja jotkut heikompia, jotkut saalistajan ja jotkut saaliin hajuja. Vaan suden hajua ei Kaataja joukosta erottanut, vaikka se kenties heikkona taka-alalla olikin. Vaan se mihin kirsu ei pystynyt, sen hoitivat silmät. Tällä tasaisella aluella ei pahemmin jälkiä pitäisi lumihangessa mennä, ja silti parin kymmenen metrin päässä hukasta kulki suden jäljet. Ja vielä samaan suuntaan Kaatajan kanssa. Suuri hukka kääntyi reitiltään, asteli toisen suden jättämille jäljille. Tuoreet. Kaataja laski kuonoaan alemmas, haistellen maata. Kyllä, jäljet olivat ehdottomasti tuoreet. Enempiä ajattelematta, Kaataja lähti jolkottelemaan reippaasti näitä jälkiä seuraten, tietämättä ketä etsi tai kenet kohtaisi. Sen tiesi vain tulevaisuus, tuo arvaamaton ja näkymätön, silti kaikkien tietämä asia.

Jolkottelun tahti oli ripeä, ja kun sanotaan, että Kaataja jolkotteli ripeästi, se tarkoitti monelle muulle sudelle juoksua. Sillä suuri oli uros kooltaan, askeliltaankin pitkä - joskin kömpelö. Tällä kertaa se ei haitannut, sillä Kaataja halusi tavoittaa tämän toisen vaeltajan, oli se sitten kuka hyvänsä, ystävä tai vihollinen. Uteliaisuus ei välttämättä ole aina pahaksi, ja pian susi huomasikin toisen kauempana. Näin aavalla alueella oli paha piiloutua - vaikka miten haluaisi. Sen Kaataja oli oppinut. Uros siirtyi pois toisen jäljiltä, siirtyen sivummalle ja jolkotellen sieltä lähemmäs Kiistaa. Pystyisipähän toinen näkemään ja haistamaan - sekä tietenkin kuulemaan - Kaatajan saapumisen. Suuri uros lähestyi rauhallisesti, häntäänsä puolelta toiselle heilutellen. Susi ei aikonut pahaa, ja siitä koko elekielikin kertoi. Kaataja saapui ystävänä, ei vihollisena. Sillä liian moni oli paennut uroksen reitiltä vain ja ainoastaan Kaatajan koon takia. Ja sitä uros halusi välttää, aina viimeiseen asti. Siksi Kaataja lähestyikin rauhallisesti, osoittaen suuren kehonsa jokaisella eleellä ystävyyttä ja rauhantahtoa.

// Hyvä aloitus se oli. (: //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyLa Helmi 21, 2009 12:09 am

Tuon kooltaan mahtavan uroksen lähestymisyritys ei jäänyt täysin huomaamattomaksi. Uuden ja navakamman tuulen puhaltaessa Kiista pystyi vaivattomasti haistamaan saman lajin edustajan jo kaukaa ja tumman kirsun napatessa merkin tästä tulijasta naaraan silmät alkoivat tarkkaavaisesti tähyilemään jotakin maisemasta poikkeavaa. Kaikki, mikä niinkin valkealle ja suojattomalle alueelle eksyisi oli poikkeavaa, mutta varmuus oli parasta ja siksi susi nuuhkaisi ilmaa uudestaan saapujan sijaintia tarkemmin tiedustellen. Sen ei tarvinnut hakea sitä ilmaa pitkin kantautuvaa hajua muiden joukosta pitkään, sillä tyhjästä ilmestynyt laukkoja oli edennyt vauhdikasta tahtia noudattaen sitä kohti ja nyt sen paikantaminen oli lähes kaikilla aisteilla mahdollista. Kultaturkki ei kuitenkaan voinut olla ihmettelemättä moista kiirettä.
Päätänsä tyynesti kääntäessään sen ei mainitusti ollut enää vaikea havaita ja tarkastella tuntematonta; tämän elkeet eivät näyttäneet vaeltelijan mielestä kovin uhkaavilta, ja tätä päätelmää tehdessään varautuneisuudesta kangistunut ruumis pystyi jonkin verran rentoutumaan ajatukselle. Mutta vain, koska tulija heilautti häntäänsä ystävällisesti. Muuten vastakkaista sukupuolta edustava susi herätti suurta epäilystä Kiistassa ja se oli ymmärrettävää, olihan naaras pienuutensa tähden verrattavissa muurahaiseen kun massiivinen "karhunkaataja" lähestyi venyvien raviaskeleiden kantamana. Pelkoa kultaturkki ei kuitenkaan myöntänyt tuntevansa, eikä sen ylpeyskään sitä suostunut myöntämään. Itsepäisyytensä tähden se siis veti korvansa kevyesti luimuun tiettyä ystävällisyyttä ja alistumista osoittaen, ottamatta yhtäkään askelta aloitteen merkiksi. Toinen kun oli sen ehtinyt jo tehdä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyLa Helmi 21, 2009 4:33 am

Kaataja pysähtyi nartun lähistölle, jääden katselemaan vihertävän harmailla silmillä uteliaasti. Kiista oli huomannut uroksen, kuten hukka oli halunnutkin. Yhäkin häntäänsä rauhoittavasti puolelta toiselle heilutellen, ja korvansa taakse vieden Kaataja tarkkaili, vältellen katsekontaktia. Uros myöskin jousti jaloistaan, ja painautui matalammalle, kuin alistuen. Vaikkei ele täydellistä alistumista viestinytkään, hukka halusi vain näyttää hivenen pienemmältä... jottei olisi vahingossakaan uhkaava. Uros katseli uteliaasti, pää kallellaan ja korvat taaksepäin osoittaen Kiistaa, miettien. Lopulta Kaataja astui vielä muutaman askeleen lähemmäs, haistellen ilmaa. Toisen hajusta päätellen uros oletti Kiistan olevan laumaton, sillä vaikka narttu olikin aivan ystävällisesti ottanut hukan vastaan, halusi Kaataja tietää, oliko toinen samassa jamassa kuin uros, vai kenties laumaan kuuluva. Kaataja kumminkin tuli siihen tulokseen, että Kiista oli laumaton, ja niin uros avasi suuren kitansa.
"Olen Karhunkaataja. Ja laumaton, kuten varmasti onnistuit hajusta päättelemään."
Uros sanoi, puhuen lempeällä ja vakaalla äänellään. Matala ääni kumpusi syvältä suden sisältä, ja hukka katseli toista mielenkiinnolla. Vastasaapunut? Kaataja ei osannut sanoa, sillä eihän hukka itsekään ollut vielä kauaa laaksossa asunut. Ja silti oli jo onnistunut sotkemaan tassunsa moniin asioihin - saisi nähdä mitä tästä sekavasta sopasta syntyisi. Joko uros katoaisi laaksosta yhtä nopeasti kuin oli saapunut, tai sitten voisi jäädä onnellisena tänne asumaan. Vaan ken tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei kukaan. Tai niin uros ainakin uskoi ja toivoi.

Kaataja heilutteli yhä häntäänsä ja pysyi matalammaksi kyyristyneenä, mutta vaikka hukka miten yritti olla pienemmän kokoinen, ei se hirvittävän hyvin onnistunut. Sillä lihaksikas, ja vielä tuuhean turkin omaava uros ei pystynyt varsinaista kokoaan muuttamaan, vain osoittamaan elekielellä olevansa pienempi. Ja sen hukka toivoi riittävän, sillä muuta ei Kaataja voisi tehdä. Alistuminenkaan ei pienentäisi kokoa, vaikka voisikin hälventää epäluuloja. Vaan alistumaan ei - ainakaan täydellistä alistumista - Kaataja aikonut ryhtyä, vaan käyttäytyisi normaalisti, varoisi olemasta uhkaava. Olisi ystävä. Se oli ennenkin riittänyt muille, miksei se siis riittäisi Kiistallekin? Niin, Kaataja todellakin toivoi sen riittävän. Olisihan se sääli ajautua tappeluun tai todeta toisen luikkineen paikalta pois, vain koska uros oli suuren kokoinen. Taas, ties kuinka monennen miljoonan kerran hukka kirosi kokoaan. Olisi vain syntynyt normaalikokoisena, kasvanut yhtä suureksi kuin muut. Eikä suuremmaksi. Ainakaan näin paljoa.

// Sekava ja tökkivä rooli, anteeksi. Ajatus vain katkesi lopussa. ._. //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyLa Helmi 21, 2009 6:28 am

Kiistan oli pakko myöntää uroksen luoman vaikutelman olevan kaikin puolin miellyttävä. Sen lempeä, syvältä rinnasta uhkuva ääni rauhoitti naaraan levottomaksi käyneen mielen, ystävällisten elkeiden luodessa ristiriitoja kammoksuttavan koon kanssa ja tumman hännän heilahdellessa tuttavallisesti puolelta toiselle. Lähestymistavasta päätellen Karhunkaatajaksi itseään kutsuva susi oli laumaton, mutta sen hajussa piileksi hienoinen sävy laumasta ja laumaan kuuluvasta seuralaisesta eikä naaras tiennyt oikeaa suhtautumistapaa kävelevää vuorta kohtaan. Sen silmät mittailivat tuntemattoman uhkaavuutta epäluuloisina, suoraa katsekontaktia vältellen.
Ehkäpä Karhunkaataja oli vain sattumaltaan törmännyt laumalaiseen?
Haju oli kaukainen ja siksi petollinen, joten mahdollisuus oli suuri kuten tuo uusi tuttavuuskin ja sai Kiistan tuntemaan yhtäkkiä valtavaa helpotusta. Sen silmät alkoivat hymyilemään ja huulet vetäytyivät myös hymyn tapaiseen ilmeeseen, kun toinen hukka yritti tekeytymällä tekeytyä pienemmäksi jalkojaan notkistellen.
"Omapa on ongelmani, kun jäin näin pienikokoiseksi", naaras totesi omalla hiljaisella äänellään. Kultaturkki puhui enemmänkin itselleen kuin urokselle, mutta nuo sanat sanoessaan se pyrki suomaan toiselle osapuolelle jonkinlaista lohdutusta ja tämän merkiksi lähes huomaamaton hymähdys kantautui sen kurkusta. Toisaalta hymähdys oli osoitettu myös herran osuvalle nimelle.
"Olen Kiista", kyseiseksi esittäytyvä hukka sanoi jälleen kylmän rauhallisesti hymyn kadotessa sen suden naamalta. Vielä hetki sitten epäilystä hehkuneet silmät pysyivät kuitenkin hyväksyvän näköisinä, vaikka eivät lopettaneetkaan jatkuvaa liikkeiden tarkkailua ja Karhunkaatajan seuraamista.

/ Itselläni tuppaa tekstit taas jäämään lyhyeiksi jo pelkästään Kiistan luonteen takia. Jos ne eivät ole lyhyitä, niin sitten ne ovat täynnä turhaa maiseman kuvailua tai muuta vastaavaa runoilua. Joten eipä tuo ajatuksen katkeilu paljolti haittaa. /
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyLa Helmi 21, 2009 7:30 am

Kaataja oli tulkinnut narttua oikein, sillä toinen vaikutti epäilevältä. Vaan kenties uroksen rauhallinen käytös vakuutti Kiistan, sillä hukka oli huomaavinaan epäilyn pikkuhiljaa poistuvan kultaturkkisen suden olemuksesta. Karhunkaatajaksi nimetty, suuri ja tumma susi ei pahemmin välittänyt muiden koista, sillä oli tottunut omaan suureen kokoonsa ja sen aiheuttamiin haittoihin ja hyötyihin. Jokainen oli oman kokoisensa, toiset massiivisia, toiset keveitä, toiset korkeita, toiset matalia. Niin oli aina ollut ja niin toivon mukaan tulisi aina olemaankin. Ainakin Kaataja piti erilaisuudesta. Kuten varmasti moni muukin.
"Oletko oleskellut laaksossa kauankin?"
Uros kysäisi, vain keskustellakseen jotakin. Yhäkin susi oli hivenen kyyristyneenä, katsellen toista lempeästi. Kaataja arvosti liki jokaista sutta, tai ainakin arvosti jotakin piirrettä sudessa. Vaan Kiistaa ei hukka vielä tuntenut, joten varsinaista arvostusta ei narttu osakseen saanut. Sen sijaan Kaataja tarjosi rauhaa ja ystävällisyyttä, lempeyttä ja avuliaisuutta. Hukka oli vakaa kuin peruskallio, eikä vähästä järkkynyt. Tuskin uros olisi säikähtänyt vaikka olisi tavannut mutaatiosuden, ehei. Niin vakaa ja varma susi oli. Kaataja vilkaisi ympäristöä, miettien. Rajavahteja ei näkynyt, eikä susi niitä todellakaan kaivannut. Uroksen kokemukset laumalaisista olivat varsin vähäisiä, perustuivat oletuksiin ja hatariin toisen käden kautta saatuihin tietoihin. Omakohtaisia kokemuksia ei pahemmin tämän laakson laumalaisista uroksella ollut, laumattomista sitäkin enemmän. Valitettavasti kun Kaataja oli aika lailla suunnitelman sydämessä mukana, mikä tarkoitti - tai mikä itseasiassa vaati - paljon muihin tutustumisia. Eikä uros laittanut sitä pahakseen, vaan nautti tavatessaan uusia susia. Kohdatessaan erilaisia persoonia, nähdessään ja kuullessaan paljon uutta. Oppiessaan muista. Oppiakseen elämään.

Kaatajan vihertävän harmaat silmät tutkivat narttua lempeästi, huomioivat toisen rakenteen, ja siitä juontuvat kyvyt. Se vain oli Kaatajan tapa, etsiä saman tien toisesta parhaat mahdolliset piirteet. Huonoimpiin ei rauhaa rakastava Kaataja pahemmin kiinnittänyt huomiota. Etsi vain toisen parhaat puolet, jotta oppisi toisesta. Uros käänsi kumminkin pian katseensa sivummalle, ettei tutkiva katse häiritsisi narttua. Kohteliaaksi kun oli joskus joku Kaatajaa sanonut.

// Jeps, minulla on aivan sama ongelma, vaikkei se kyllä hahmoista ikinä johdu. Vika löytyypi ihan täältä ruudun takaa. 8') . Eli ei ne lyhyemmät viestit haittaa minua ainakaan. (; //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyLa Helmi 21, 2009 7:35 pm

Kiistan saapumisesta laaksoon oli kieltämättä kulunut jo jonkin aikaa. Vaikka naaras ei ollutkaan pitänyt tuntien, päivien, kuukausien tai jopa vuosien laskemista tärkeänä, nyt se vihdoin heräsi miettimään laaksossa ja laakson ulkopuolella viettänyttä elämäänsä eikä pitänyt näistä piilotelluista mietteistä ollenkaan. Osittain siksi, ettei pystynyt enää muistamaan nuoruuttansa sen turhuuden takia, osittain siksi, että mennyt oli jo tapahtunutta. Sen oli turha muistella mitään, mikä liittyi se nuoruuteen sillä eihän se mitään tahtonut elämässään muuttaa.
Menneisiin liittyen naaras ei ollut myöskään tottunut näin lämpimään kohtaamiseen kenenkään kanssa, ja sen takia se päätti pysytellä varautuneena Karhunkaatajan edessä ja pitää aistinsa avoimina mahdollisia yllätyksiä varten. Ymmärsi toinen sen tai ei, susi ei aatteistaan huolimatta tahtonut vaikuttaa yrmeältä vastaantulijalta ja tuon mielikuvan pyyhkiäkseen pois se heilautti häntäänsä leppoisasti korvien pysyessä edelleen hieman luimussa. Vuoren luodessa jutun aihetta kysymällä kysymystä, johon ei itse Kiistakaan vastausta tiennyt, oli hukan keksittävä jokin määrittelemätön aika sen läsnäololle laaksossa. Vuosi? Vai kenties kaksi? Katse vilkaisi lumista maisemaa kuin olematonta valhetta ujostellen ja naaras nuolaisi huuliansa: "Saavuin tänne jo muutama vuosi sitten", se vastasi eikä edes valehdellut. Sillä naaras tunsi laakson ja piti sitä kotinaan, eivätkä vuodet siksi kuulostaneet mahdottomilta.
"Entä sinä?", Kiista uteli kohteliaasti keskustelua ylläpitääkseen, uroksen katseen vaellellessa tutkivasti ja mittaillessa naaraan fyysisiä kykyjä. Se ei odottanut kovin tarkkaa tarinaa Karhunkaatajan saapumisista tai menemisistä oman lyhyen ja epäsuoran vastauksensa jälkeen, mutta oli epäilemättä utelias tietämään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyLa Helmi 21, 2009 8:56 pm

Kaataja kuunteli toisen vastauksen mielenkiinnolla. Vai että muutama vuosi? No, sittenpähän vältyttäisiin siltä joka kerta uuden saapuessa laaksoon käytävältä "mikä lauma tämä on, mitä se tekee, onko siitä haittaa, voiko siihen liittyä.." keskustelulta. Olihan uros itsekin käynyt saman keskustelun läpi Savun kanssa, eikä siksi ihmetellyt monien intoa kysellä. Vaan loppupelissä Savu oli antanut Kaatajalle ne perustiedot, joiden avulla uros oli saattanut selvitä. Mutta loput tiedot laaksosta ja sen elämästä susi oli etsinyt itse, kohdannut muita ja keskustellut muiden kanssa. Varteenotettavasti kun Kaatajalla oli tietoa laakson laumattomien asioista, ainakin niiden, jotka suunnitelmaan liittyivät. Vaikkei uroksella ollut edes kaikkia nimiä vielä tiedossa. Siis nimiä niistä susista, ketkä ovat mukana suunnitelmassa. Uros tiesi vain muutamia nimiä, mutta se riitti, ainakin hukalle itselleen. Vaan palataksemme aiheeseen...
"Olen oleskellut täällä laaksossa... kuunkierron, tai ehkä puolitoista."
Kaataja vastasi, miettien. Päivät olivat vilisseet ohi, ajan kulkiessa omaa mutkikasta polkuaan. Uros ei ollut varma, montako kuukautta oli kulunut, mutta muisti kuunkierrot, johtuen monista seikoista. Sillä sudelle, joka nauttii tähtiöistä, ei kuun muutoksen seuraaminen ole mitenkään ihmeellistä. Kuuhan oli kaunis ja varsin mukava yön aurinko.

"Oletko ajatellut elellä laumattomana, vai haetko Viiman, Ovelan tai Haukan laumaan?"
Kaajata sitten kysyi, vain kysyäkseen jotakin. Kenties kysymyksellä oli vinha pohja - oliko Kiista toisin sanoen samassa jamassa laumattomien kanssa, kenties jopa valmiina puollustamaan laumattomien alueita? Ei-kenenkään-maata toisinsanoen. Kaataja itse kuului Haukan laumaan, joskin oli siinä mukana "vain nimellisesti". Tarkoitusperät kun uroksella olivat hyvinkin yksinkertaiset, mutta sotivat täydellisesti Haukan laumaideaa vastaan. Suoraan sanottuna Kaataja, Surma ja Turre olivat kehitelleet suunnitelman, millä tuhota Haukan idea. Vaan aina uros esittäytyi silti laumattomana, koska Haukan lauma oli vielä paitsi pieni, tuo eli myös siirtolaisena - turhahan sitä oli selitellä, miksei haissut pahemmin laumalle, jos kerran kertoi olevansa mukana sellaisessa. Kenties pieni haju oli hukkaan tarttunut laumasta, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla Metkan ja Akan hajua. Eikä Kaataja siitä välittänyt. Eihän uroksella ollut henkilökohtaisesti yhtään mitään Haukkaakaan vastaan - vain ja ainoastaan ei-kenenkään-maan pienentämistä vastaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyLa Helmi 21, 2009 10:58 pm

Niin kauan oli Kiista siis muiden susien seuraa vältellyt.

Naaras kuopaisi lunta tassullaan levottoman oloisesti ja ihmetteli suuresti omaa tietämättömyyttään. Se oli tietoinen Viimasta, Ovelasta ja näiden alfojen hallitsemista laumoista sekä reviireistä, mutta Karhunkaatajan mainitsema nimi Haukka ei sanonut sille mitään ja sen tähden puhe kyseisen suden laumasta pisteli ikävästi kultaturkin korvia. Kiista pystyi tässä tapauksessa syyttämään vain itseään hatarasta tiedon määrästä. Itsenäisyys ja sen myötä yksinäisyys olivat saaneet sen suhtautumaan melko välinpitämättömästi laakson tapahtumia kohtaan eivätkä uutiset kulkeneet tuulen mukana kuten Karhunkaatajan hämmentävä haju oli tehnyt.

”Pidän elämästäni näin”, Kiista vastasi tyynesti lajitoverinsa kysymystä tarkoittaen, mutta kolmas lauma painoi sen mieltä ja mieltänsä rauhoittaakseen se jatkoi varovaisin elkein: ”mutta nyt tietäessäni uudenkin lauman olemassaolosta en ole varma kuinka kauan tulen siitä pitämään.”
Katse vilkaisi jälleen lumista maisemaa ja naaraan korvat painuivat vielä syvemmälle niskaa kohti. Se ei ollut aivan typerä, ja järkensä ansiosta ymmärsi epäillä ja arvioida Karhunkaatajan uhkaavuutta uudelleen. Elkeillään turvallisuutta osoittava uros saattoi hyvinkin kuulua tuntemattoman suden joukkoon ja joukon ollessa uusi Kiistalle, naaras ei tiennyt mitä se ajoi takaa suurriistan lisäksi. Kenties voimaa.
Päätelmiä päätellessään kävi tuon mielessä myös laumattomien osuus laumassa; eihän laakson alueella ollut muita susia värvättäväksi.

Mutta Kiista pudisti toisen kerran päätänsä sinä päivänä kuin ravistellakseen ajatukset ulos itsestään. Tilanteen ajatteleminen oli välttämätöntä, mutta se teki itsenäisestä sudesta taas yhtenäisen muiden saman lajin edustajien kanssa eikä sitoutuminen miellyttänyt naarasta. Tietoa pystyi kuitenkin aina hyväksikäyttämään ja tiedon takia se päättikin jäädä Karhunkaatajan luokse.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptySu Helmi 22, 2009 5:29 am

Kaataja katseli toista tarkkaavaisesti, toisen kertoessa pitävänsä elämästään laumattomana. Vaan että uuteen laumaan voisi liittyäkin... no, se ei ollut Kaatajan mieleen, vaikka uros itse kuuluikin kyseiseen laumaan. Suuri susi heilautti korviaan, sillä kuvitteli kuuleensa ääntä, mutta pian korvat kääntyivät jälleen taaksepäin, hännän heiluessa puolelta toiselle. Kaataja oli kaikkien kaveri, suuresta koostaan huolimatta.
"En suosittele Haukan laumaan liittymistä. Se lauma tuskin on enää kauaa pystyssä, ainakaan mikäli aikoo viedä reviirinsä ei-kenenkään-maalta."
Kaataja lausahti matalalla äänellään, tutkaillen. Hukka päätti, että erottuaan lopulta Kiistasta, tuo etsisi Turren tai Surman, ja vaihtaisi tietoja. Sillä pakko olisi saada lisää tietoa suunnitelman etenemisestä, sillä lievä kärsimättömyys poltteli Kaatajan sisällä. Vai että niin. Urosta kiinnosti eritoten se seikka, kuinka monta sutta kuului suunnitelmaan. Sillä pian olisi aloitettava, laitettava kova kovaa vastaan. Kevät saapui nopeasti, ehkä liiankin nopeasti Kaatajan mieleen. Mitä lähempänä kevät olisi, sitä varmemmin Haukka valtaisi alueen itselleen. Ja oletettavasti ei-kenenkään-maalta, sillä lauma ei järin suuri ollut - sen kokoisella laumalla ei pahemmin voisi Viiman tai Ovelan rajoja uhata.
Päätään ravistaen Kaataja keskittyi tähän aiheeseen, tähän hetkeen. Unohti ajatuksensa, joita oli vielä hetki sitten kieputellut mieleessään. Päätti nauttia vain tästä hetkestä, Kiistan seurasta, jokaisesta kuluvasta minuutista. Tulevaisuutta - ja sen myötä suunnitelmaa - voisi miettiä myöhemmin, kun olisi yksin. Nyt se oli turhaa. Keskustelu voisi kääntyä vielä mihin tahansa suuntaan - kenties jopa siihen suuntaan, mistä Kaataja pitäisi. Ehkä Kiistakin vastustaisi Haukkaa, ja liittyisi suunnitelmaan... No, hatara luulo, epäily, toive, mikä lie, mutta kovasti uros toivoi sen puolesta. Sillä turhaa olisi kertoa Kiistalle yhtään mitään Haukasta, jos toinen ei suunnitelmaa tukisi. Sehän olisi liki hengenvaarallista, sillä jos pieninkin tiedonmuru tästä "kapinasta" leviäisi Haukan korviin, olisi Kaataja - ja moni, moni muu susi - liemessä. Ja erittäin pahassa sellaisessa.

// Lyhenee vain. >.< //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyMa Helmi 23, 2009 3:12 am

Puheenaihe oli kääntymässä mielenkiintoiseen suuntaan ja Kiista pohti Karhunkaatajan sanoja mietteliäänä. Vaikka sen mielessä kävi epämiellyttävä ajatus uroksen osallisuudesta tähän Haukan laumaan, tuli sen puheesta ilmi myös seikkoja jotka haurastuttivat naaraan epäluuloja. Laumalaisena tummaturkkisen osapuolen luoma keskustelu joukosta olisi ollut todennäköisesti varmempaa jos se olisi siihen kuulunut. Nyt se kuitenkin esitti oman näkökulmansa odotettua negatiivisempaan sävyyn.

Kiista teki nyökkäävän liikkeen päällänsä kuin myöntymisen merkiksi.
"Ymmärrän. Tämä Haukka ei näytä jättävän laumattomille vaihtoehtoja; valtaamalla ei-kenenkään-maan se pakottaa ne liittymään laumaan tai muuten ne tapetaan tunkeutujina ja vapaan maan muuttuessa valloitetuksi niillä ei ole enää paikkaa laaksossa. Niin minä voin päätellä", se sanoi totuudenmukaisesti välittämättä oikaista uroksen tekemää väärinkäsitystä. Itsenäinen naaras oli selvinnyt ilman lauman turvaa monien aikojen ajan, liittyminen ei siksi sitä kiinnostanut muuta kuin pakon edessä. Haukka selvästi pystyi tarjoamaan mahdollista vastarintaa Viiman ja Ovelan vahvoja joukkoja vastaan, mutta jos tällainen voima oli kyseisen suden tavoite, sen aiheuttama vaara omalle laumalleen tulisi olemaan luonnonkatastrofiakin tuhoisampi. Arvelu oli kuitenkin vain arvelua ja Kiistan päätös oli jo kutakuinkin valmis: se ei tahtonut ottaa osaa laumassa, ei ainakaan vapaaehtoisesti.

Yhtäkkiä naaras lähti kulkemaan eteenpäin rauhallisesti. Sen tarkoitus ei ollut poistua paikalta, mutta tuuli oli yltynyt lähes huomaamattomasti ja paikoillaan seisominen oli sudesta puuduttavaa. Muutaman otetun askeleen jälkeen tämä jäi jälleen paikoilleen ja kullanruskea katse kääntyi tutkimaan Karhunkaatajan eleitä odottavasti:
"Sää muuttuu pian", oli ainoa asia josta Kiista huomautti ja pienellä pään liikkellä se kehoitti kookasta urosta seuraamaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyLa Helmi 28, 2009 7:48 pm

Kaataja katsoi Kiistaa, ja mietti. Toisen puhe Haukan laumasta ja Haukasta ylipäätään kuulosti... mukavalle? Paitsi että Kiista oli järkeillyt täysin oikein, tuo vielä osasi muotoilla järkeilynsä selkeäksi puheeksi. Niinpä Kaatajakin ymmärsi toisen ajatuksenkulkua. Kiista vaikutti varsin viisaalta ja älykkäältä, kenties hivenen syrjäänvetäytyvältä, mutta silti varsin mukavalta seuralta. Ainakin Kiistan kanssa olisi mukava keskustella kauemminkin.
"Näin juuri, päättelit aivan oikein. Jos Haukka vie alueensa tältä muutoinkin liian pieneltä ei-kenenkään-maalta, laumattomat kuolevat reviirin rikkojina, tunkeutujina ja uhkina. Jolloin ainut vaihtoehto olisi liittyä Haukan laumaan, kenties uros sitä tavoitteleekin. Yrittää ensin kerätä suuren lauman, ennen kuin kääntyy Viimaa tai Ovelaa vastaan."
Kaataja puhui matalalla äänellään, vahvistaen toisen sanat todeksi. Uroksen vihertävänharmaat silmät etsivät jotakin huomiota puoleensa vetävää ympäristöstä, mutta sitä ei löytynyt. Mitään erikoista kun ei tästä lumisesta maasta löytynyt. Mikä olikin hyvä, sillä Kaataja ei kaivannut ylimääräistä huomiota itseensä. Pysytteli mielummin sivussa asioista. Vaikka nyt olikin rikkonut itseään vastaan, ja asettunut aivan suunnitelman ytimeen. Vaan se oli ainut mahdollisuus, sillä muutoin ei mikään olisi toiminut. Ja mielummin hukka oli suunnitelman sydämessä mukana, ainakin tietäisi aina, mitä tapahtuu ja missä mennään. Koska selväähän se oli, että Kaataja olisi joka tapauksessa lähtenyt mukaan suunnitelmaan, sillä muutoin ei mikään enää onnistuisi laaksossa. Kun elintila pienenisi, laumaan liittyminen olisi ainut vaihtoehto. Ainut varteenotettava mahdollisuus, ellei halunnut poistua laaksosta tai kuolla täällä. Kevään saapuessa monikin laumaton susi saisi tuntea sen nahoissaan, sillä kun ei enää olisi pulaa ruuasta, laumatkin alkaisivat liikkumaan enemmän. Ja varmasti puollustamaan rajojaan tarkemmin. Joka johtaisi yhä useampiin rajanrikkomisiin ja useampiin verenvuodatuksiin. Niin pienestä, niin turhan takia, saattoi jonkun elämä päättyä toisen tassun kautta. Vaan niin oli aina ollut, ja niin tulisi aina olemaan. Se oli suden perusvaistoissa, puollustaa aluettaan, estää muita viemästä sitä. Vallata muiden alueita. Niin, perusvaisto, elämässäselviytymisvietti. Eikä sitä voisi poistaa, koska se oli osa sutta.

"Niin muuttuu."
Uros vastasi, ja lähti kävelemään Kiistan perään, askeltaen pitkillä askelillaan nartun rinnalle. Ajatukset vaelsivat omia polkujaan uroksen päässä, hakivat omia teitään, etsivät vastauksia kysymyksiin. Uros ei välittänyt, antoi ajatustensa vaeltaa vapaasti, antoi niiden karata hallinnasta. Livahtaa karkuun, paeta pois. Lopulta päätään ravistaen hukka keräsi ajatuksensa kasaan, muutoinhan mikään ei onnistuisi. Ajatukset karkuteillä... No, siitä nyt ei mitään viisasta syntyisi. Kaataja vilkaisi Kiistaa, miettien seuraavia sanojaan. Toinen vaikutti syrjäiseltä, liki piiloutuvalta, kuin haluaisi mielummin olla sivustaseuraaja, kuin varsinaisesti mukana oleva. Siltikin uros päätti sanoa sanottavansa, tietäen että mahdollisesti kertoi Kiistalle enemmän, kuin oli hyväksi. Molempien kannalta.
"Laaksossa on kehitteillä suunnitelma, jonka avulla Haukan reviirinvalloitukset siirretään jomman kumman isomman lauman alueille. Tai jos Haukka ei tätä ymmärrä, niin ainakin puollustetaan ei-kenenkään-maata."
Kaataja kertoi, kertoen tosin vain puolet totuudesta. Kyllä, laaksossa oli suunnitelma, joka tosin perustui Haukan lauman kaatamiseen, idean tuhoamiseen, jos Haukka ei veisi alueitaan Viimalta tai Ovelalta. Hieman Kaataja siloitteli totuutta, kertoi siitä vain osan. Sen verran, mikä Kiistan kannatti tietää, mikä oli viisasta kertoa. Muut suunnitelmaan kuuluvat kun tuskin pitäisivät, jos uros kertoisi koko suunnitelman aivan tarkasti, vain todetakseen, että Kiista oli ryntäämässä saman tien Haukan puheille. Vaan siitä ei Kaataja jaksanut murehtia, se olkoon Kiistan ja tuon moraalin välinen asia. Eihän se enää urokselle kuulunut, hukka oli jo kertonut vähän, se riittäköön. Ainakin alkuun.

// Anteeksi kestosta ja tökkivästä tekstistä. >.< //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyKe Maalis 04, 2009 4:41 am

Kokoero oli lähes koomisen näköinen kahden rinnakkain kulkevan suden välillä ja vaikka naaras pyrkikin olemaan huomioimatta asiaa, se ei voinut olla vertailematta omaa pienuuttaan Karhunkaatajan massiiviseen rakenteeseen. Mikäli sillä olisi ollut minkäänlaista tarvetta katsella tumman uroksen korvia, olisi se joutunut kohottamaan kuonoansa aavistuksen verran taivasta kohti ja ponnistelemaan luodakseen edes lyhyen vilkaisun toisen päähän. Kiista ei onnekseen nähnyt mitään syytä tehdä moista liikettä. Susi piti sitä silti huvittavana esimerkkinä seuralaisensa ja itsensä vertailussa, ja uudestaan sitä pohtiessaan se ymmärsi että koko olikin todellisuudessa paljon haluttua merkittävämpi seikka ulkonäössä kuin oli kuvitellut. Kaataja osoittautui varsin tyyneksi hukaksi hurjasta ensivaikutelmasta huolimatta.

Kuunnellessaan toisen hienostelemaa tietoa, Kiista huomasi kasvavansa entistä uteliaammaksi uroksen osallisuutta kohtaan.
"Olet ollut todella tarkkakuuloinen näiden asioiden suhteen. Minun pitäisi kai kiittää sinua", narttu huomautti hiljaa viekkaan oloisesti ja venytti suupielensä pieneen hymyn tapaiseen ilmeeseen heilauttaen häntäänsä kepeästi puolelta toiselle. Se ensimmäisen kerran soi Karhunkaatajalle lempeän katseen. Oli totta, että ilman sen luottavaista puhetta kultaturkki ei olisi tietoinen mistään suunnitelmista, mutta kyseisten tosiasioiden tullessa esille tämä alkoi tuntemaan myös tiettyä huolestuneisuutta. Keskusteluissa ilmi tulleet faktat olivat valitettavasti kaikkien laumattomien uhka, ja niin kauan kuin Kiista aikoi pitää yksilöllisyydestään kiinni, oli laaksossa tapahtuneet sekä tapahtuvat asiat sen huoli siinä missä muidenkin. Silloin ei välttämättä pelkkä sivustaseuraajan rooli riittäisi suojelemaan ei-kenenkään-maata.

Kuitenkin, naaras mietti Kaatajalle suunnattujen lempeiden eleiden kaikottua ja nuolaisi huuliansa vaivaantuneena, suunnitelma tuntuu joka tapauksessa aiheuttavan kahakkaa, oli se laumattomien hyödyksi tai ei.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyKe Maalis 04, 2009 4:58 am

Kaataja oli ajan saatossa oppinut hyväksymään ulkonäölliset erot, niinpä Kiistan ja uroksen kokoero ei haitannut urosta lainkaan. Itseasiassa, suuri hukka ei edes kiinnittänyt siihen lainkaan huomiota. Eihän Kaataja koskaan muodostanut käsitystään toisesta pelkän ulkonäön perusteella, miksi olisikaan, kun itse oli koko viisivuotiaan elämänsä ajan joutunut sellaisen kohtelun uhriksi. Uros yritti aina antaa jokaiselle sudelle saman lähtökohdan, oli se kuinka vaikeaa tahansa. Ja kenties sen takia suuri uros oli yhä hengissä, eikä ollut vielä palannut takaisin maaperän huomiin. Sillä suuri koko, lihaksikkuus ja massiivisuus vähänkään ilkeämmän uroksen kanssa olisi vielä helpommin tulkittu uhkailuksi. Niinpä Kaataja oli oikein tyytyväinen, sillä tuskin mikään aiheutti yhtä paljon hyvää mieltä hukalle, kuin muiden auttaminen. Varsinainen ritari, joka ryntää pelastamaan muita pulasta. Ei nyt sentään, ei Kaatajakaan nuhteeton ollut. Kyllä uroksella oli pinnansa siinä missä muillakin, ja välillä rautainen itsehillintä, tuo varmuus ja vakaus särkyi, ja tilalla oli villipeto, niin, suden perusluonto. Metsästäjä, saalistaja, tappaja. Millä sanalla sitä haluaakaan sanoa.
"Olen ollut tähän asti, ja toivon mukaan saan tietoa asioista jatkossakin."
Kaataja sanoi virnistäen, eihän uros tyhmä ollut. Ehkä yksinkertainen ja käytännöllinen, muttei tyhmä. Matala-ääninen uros kyllä tunnisti utelun kun joku sitä esitti. Vaan ei sen puoleen, kyllähän Kaataja voisi kertoakin Kiistalle kaiken. Loppupelissä ei ollut paljoa menetettävää, jos nyt saattoi sanoa, että menetettävää oli lainkaan. Eihän Haukallakaan - Kaatajan hatarien tietojen mukaan - ollut pahemmin kannattajia, joten pahimmillaan suunnitelmaan kuuluvat luikkisivat muutamaksi kuunkierroksi piiloon, ja voisivat sen jälkeen jatkaa elämäänsä rauhassa. Ilman huolia tai murheita, jotka liittyivät suunnitelmaan. Ehkä Metkan ehdotuksen voisi silloin toteuttaa, antaa vaistojen viedä mennessään.

Uros olisi voinut vielä lisätä jotakin, kertoa enemmän, mutta ei sitä tehnyt. Miksi, se oli arvoitus Kaatajalle itsellekin. Mutta niin uros vain toimi, eikä kaikkien mielitekojen syytä voi selittää. Edes yksi elinikä ei siihen riittäisi, puhumattakaan tällaisesta tapaamisesta, joka voisi yhtä hyvin päättyä kolmen minuutin sisällä kuin kestää monia tunteja. Tulevaisuus oli ennalta arvaamaton, salaisuus. Kenties loppupelissä tulevaisuutta ei ollut ennalla, vaan tulevaisuus oli vain käsite. Ehkäpä joku oli vain keksinyt sen, jottei joutuisi kantamaan vastuuta päätöksistään. Voisi sanoa kohtalon määränneen sen osakseen, tulevaisuuden tuoneen mukanaan. Siirtää niin vastuu teoista eteenpäin, siirtää jonkun toisen harteille. Muiden kannettavaksi. Kaataja vilkaisi ympärilleen, astellessaan lumihangessa eteenpäin. Ajatukset risteilivät uroksen päässä, tuon miettiessä kaikkea - ja samaan aikaan ollessaan miettimättä yhtään mitään. Vain tasainen jälkivana jäi lumihankeen, kaksikon kulkiessa taivaltaan eteenpäin, jatkaessaan päämäärätöntä matkaansa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyKe Maalis 04, 2009 6:42 pm

Ilmeisesti koko ei ollut näiden kahden suden ainoa vastakohtaisuus. Karhunkaatajan osoittaessa vieraita lajitovereita kohtaan hyväksyntää ja sen myötä tuttavallisia eleitä, Kiista puolestaan toimi epäilevin liikkein eikä unohtanut omaa varovaisuuttaan muille kommunikoidessaan. Se ei ollut opittua, mutta ei perittyäkään, sillä naaras oli jostakin syystä aina 'kulkenut varpasillaan'. Sipsuttelu saattoi toisen silmissä näyttää pelokkaalta eleeltä, mutta tämän piirteen avulla Kiista oli onnistunut selviytymään ja sen tähden halusi pitää siitä kiinni. Kenties sen takia myös laumaelämä kuulosti epämiellyttävältä naaraan korvissa; jatkuva varautuneisuus suuressa susijoukkiossa olisi tehnyt kenet tahansa hulluksi.

Virneen paistaessa Karhunkaatajan suden naamalta Kiista ymmärsi, ettei saisi urosta enää yhtä puheliaaksi vaisuilla huomautuksillaan. Siksi sekin toistaiseksi tyytyi seuralaisensa tavoin vaikenemaan koko keskustelun aiheesta ja pyrki kullanruskeilla silmillänsä paikantamaan jonkinlaista suojaa yltyvän lumimyräkän varalle. Tuuli ei nimittäin ollut enää vain kevyt kosketus turkilla, vaan sai tummaksi kostuneen karvan sekaiseksi viistosti pyryttävien lumihiutaleiden lähes piiskatessa ruumista vasten. Laakson olosuhteisiin tottuneena susi ei oikeastaan edes välittänyt sään muutoksesta.
Eteläisten vuoristojen läheisyydessä pitäisi kasvaa jonkinlainen metsäalue. Jos sellaista metsikköä on edes olemassa muistini mukaan, se ei kuulu kummallekaan laumalle - tuskin Haukankaan. Ehkä voin hakeutua sinne suojaan, Kiista ponnisteli muistikuvaansa laaksosta kuin unohtaen Karhunkaatajan läsnäolon kokonaan. Se olisi yhtä hyvin voinut julkistaa ajatuksiansa myös vierellä kulkevalle urokselle, mutta pitäytyi hiljaisena ja oletti lajitoverinsakin käyvän samantyyppistä pohdintaa omassa mielessään. Naaraan kulku muuttui entistä verkkaisemmaksi, ja paksusta hangesta huolimatta se pystyi nostelemaan jalkojansa varsin kevyesti askeltaan jouduttaen.

/ Korjaa ihmeessä, jos kartassa näkyvä metsäpläntti ei olekaan enää ei-kenenkään-maata, sillä itse en ole ainakaan aivan varma mitkä alueet kuuluvat laumattomille ja mitkä laumaan kuuluville. Ja teksti tosiaan jäi hieman lyhyeksi. /
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptySu Maalis 15, 2009 1:28 am

Karhunkaataja askelsi eteenpäin tasaisesti, nosti jalkojaan aina saman verran, astui aina eteenpäin yhtä pitkällä askeleella, liikutti jalkojaan samassa rytmissä. Uros liikkui kuin kone, liikkui kuin ohjelmoitu robotti, joka ei voinut muuttaa liikehdintäänsä. Ajatus iskeytyi suuren suden tajuntaan voimalla, ja havahdutti koko suden omista haavemaailmoistaan. Kaatajan askellus ei siltikään pahemmin muuttunut, pysyi yhä tasaisena, mutta kenties siihen palasi se urokselle ominainen lyhyt harppaus - askellus. Sään muutos, joka ilmeisesti häiritsi Kiistaa, ei vaikuttanut mitenkään Kaatajaan. Tuuheaturkkinen uros tuskin huomasi tuulen kääntymistä, voimakkuutta ja lumen piiskaamista. Tuuhea turkki kun suojasi lihaksikasta kroppaa talven oikuilta, eikä edes kolea viima yltänyt terävänä Kaatajan turkin läpi. Talven kylmät viimat saattoivat viiltää pahemmin kuin veitset, mutta uroksen turkki joko esti veisten läpipääsyn, tai ainakin taittoi terävimmän terän pois. Niinpä ei Kaataja välittänyt säästä, sillä säässä kuin säässä oli susi tottunut selviytymään. Ilman pesää, ilman sen tarjoamaan kyseenalaista suojaa. Ilman lauman tarjoamaa, joskin erittäin kyseenalaista suojaa.
Ei, täysin ei ollut Kaataja erakoitunut, ei edes pahasti - tai ainakin niin sanoivat ne, jotka eivät urosta tunteneet. Ystävälliset eleet, kohtelias käytös, seuraanhakeutuva toiminta saattoi viestiä muuta, mutta sisimmässään, oman päänsä sisällä ainakin, oli uros erakko. Sillä siinä missä muiden ajatukset kulkivat edes likipitäen samaan suuntaan, harmaan suden ajatukset kulkivat omia polkujaan. Kaatajan koko käytös erosi monista muista susista, sillä jo pienenä oli uros suurimman osan omaksunut itseensä. Kuten liki alistuvan luonteensa. Erakkomaisuus oli hiipinyt pikkuhiljaa, salakavalasti Kaatajaan, epäluottamuksen mukana. Sillä jo pelkkä koko erotti uroksen monista muista, ja jo sen takia oli Kaataja joutunut kokemaan yksinäisyyttä. Uros ravisti päätään, tiputtaen lumen tummalta kuonoltaan. Samalla suuren suden ajatukset hakeutuivat uudelle reitille, sillä liian synkkä oli tämä mietintä.

Kaataja katsoi Kiistaa miettien. Todellakin, kaksikko oli erilainen, sen uros myönsi. Mutta erot eivät haitanneet Kaatajaa, sillä uros oli oppinut, ettei ulkonäkö merkinnyt kaikkea. Eikä edes persoonallisuus, menneisyys tai ylipäätään mikään. Ei ollut kahta samanlaista sutta, niin oli aina ollut ja niin olisi aina oleva. Yksinkertaista, ja samalla niin monimutkaista. Kaataja huomasi hangen syvenevän, ei nopeasti, mutta syvenevän kumminkin. Uros nosti jalkojaan korkeammalle, miettein hivenen masentuneena, että oli taas liian lähellä rajaa. Aivan liian lähellä. Kaataja tunsi olonsa turvalliseksi vain kaukana näistä kahdesta suuresta laumasta, sillä aivan liian usein oli uros koetellut onneaan rajoilla. Joku kaunis tai vähemmän kaunis päivä jokin rajapartio yllättäisi suuren suden, ja ajaisi Kaatajan pois. Jos uroksesta sen jälkeen olisi enää poistumaan rajoilta. Yhtä hyvin siinä voisi henki mennä. Eritoten näin talvella, kun lumisade haittasi hajujen löytämistä. Mistäs sitä tiesi, koska rajan ylitti, jos ei pystynyt haistamaan rajaa. Ennen kuin haistoikin jo lauman hajun, milloin varmasti oli jo liian myöhäistä.

// Anteeksi todella pitkästä kestosta, ja nyt vielä näin huonolaatuisesta tekstistä. Olen pahoillani, kun vastaaminen näin venähti, yritän nyt ehtiä vastailemaan useammin. //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyKe Maalis 18, 2009 4:28 am

Kahden laumattoman hipoessa rajojen pintaa onnistui myös Kiista havaitsemaan lajikumppaninsa tavoin löyhkäävän vaaran. Sen aistit pitäytyivät valppaina; silmät eivät luopuneet tarkkailevasta tilastaan, korvat kuuntelivat epäluuloisesti ja kirsu poimi ilmasta mahdollisia hajuja ei-kaivatuista vieraista. Mieli puolestaan moitti naarasta sen huolimattomasta ajattelusta, vaikka vielä ei ollut liian myöhäistä kääntyä samaa reittiä takaisin.

Susi seisahtui näiden pohdintojen seurauksena paikoilleen epävarmana omista aikeistaan, ja suuntasi katseensa kohti Karhunkaatajaa miettivän näköisenä kaivaten sillä hetkellä jotakin rakentavaa mielipidettä. Suunta oli kieltämättä väärä, mutta Kiista tapojensa mukaan oli halukas kuulemaan sen jonkun toisen sanomana. Naaras painoi päätänsä alemmas ja katsoi seuralaistaan lähes vaativasti kulmiensa alta.
"No?", tämä kysyi kuin hennosti kuiskaten. Sen korvat luopuivat valppaasta asennostaan ja vaipuivat sivuille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyTi Maalis 24, 2009 1:05 am

Kaataja askelsi tasaisesti eteenpäin, nostellen suuria tassujaan korkealle lumihangen yläpuolelle. Kulkeminen oli vaivalloista, mutta suuri uros puski lumihangen läpi tasaista vauhtia, välittämättä suunnasta. Raja oli lähellä, todella lähellä, mutta uros ei kiinnostunut siitä. Yhtä nopeasti kuin oli kiinnostus lähellä olevaa laumaa kohtaan herännyt, se myös sammui. Kenties Kaatajaa saattoi moittia ajattelemattomaksi, huolimattomaksi ja typeräksi, mutta suuri uros ei vain jaksanut välittää. Joku saattaisi sanoa urosta masentuneeksi, mutta ei sekään ollut koko totuus. Suuri susi vain oli kyllästynyt jatkuvaan varovaisuuteen ja salakähmäiseen liikehdintään. Turtunut vaaran tunteeseen, joka oli liki jatkuvasti käsinkosketeltavissa tässä laaksossa. Ainakin laumattomien osalta. Uros ei pystynyt, vaikka miten yritti, sanomaan yhtäkään paikkaa, missä olisi turvallista. Ainakaan tämän laakson sisällä. Kaataja oli seikkaillut laakson eri osissa, rajoilla ja ei-kenenkään-maalla, mutta jatkuvasti oli laumojen läheisyys ahdistanut laumattomien elämää. Kuin suuri varjo olisi peittänyt maan, suuri pilvi kätkenyt auringon. Kuin taivas olisi pudonnut lähemmäksi.
Kiistan pysähdyttyä, Kaataja vaistomaisesti seurasi toisen liikettä, ja pysähtyi itsekin. Harmaat korvat kääntyilivät, etsivät ääniä, ja vihertävänharmaat silmät hakivat liikehdintää lähistöltä. Kuono kohosi korkeammalle, haistelemaan tuulen mukanaan kuljettamia tuoksuja, etsimään merkkiä vaarasta. Vaan mitään, jollei laumojen läheisyyttä laskettu mukaan, vaarallista ei löytynyt. Niinpä Kaataja kääntyi hivenen ihmettelevänä narttua kohti, katsoen Kiistaa ihmetystä täynnä. Nartun tokaistessa vaativasti, uros ymmärsi, mitä Kiista haki takaa. Ja niin Kaataja vastasi nartulle:
"Olemme liian lähellä rajoja, hyvä jos emme jo taiteile aivan niiden päällä. Ehdottaisin kääntymistä toiseen suuntaan, ennen kuin joku laumalainen sattuu huomaamaan meidät."
Matala, rauhallinen ja vakaa ääni kohosi uroksen kurkusta, kun hukka katsoi seuralaistaan. Kaataja ei koskaan ollut ollut ylpeä, minkä saattoi huomata nytkin, vaan uros oli aina pystynyt myöntämään omat virheensä, pystynyt alistumaan korkeammalla olevia. Uros ei näin ollen pystynyt täysin ymmärtämään, miksi jotkin asiat olivat muille niin vaikeita. Käytännöllinen ja maanläheinen kun Kaataja itse oli, vailla turhaa ylpeyttä tai voitontahtoa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyKe Maalis 25, 2009 2:46 am

Kiistan aatteet tulivat ilmi Karhunkaatajan sanojen myötä ja naaras pystyi vihdoinkin huoletta myöntämään, mikä oli paras keino edetä. Lumituisku ei tietenkään houkutellut sitä, mutta tuossa onnettomassa säässä tarpominen kuulosti vähemmän tappavammalta kuin laumojen rajojen läheisyydessä poukkoileminen ja sitä se luultavasti olikin. Huolimatta siitä, oliko uros tajunnut vain sanovansa pienemmän lajitoverinsa pohdinnat ääneen, Kiista päätti näyttää jonkinmoista arvostusta toisen järkeilyä kohtaan ja täten ilmaisi pientä luottamusta todetessaan lyhyesti: "Järkevä ehdotus."
Kehu oli lähes mitäänsanomaton. Kaksikon kevytrakenteisempi susi silti uskoi, että vaikeasti tulkittava kunnianosoitus kuitenkin riitti kaikessa lyhykäisyydessään kun se kohotti korvansa eteenpäin ja heilautti häntäänsä.

"Riittävätkö ehdotukset suojaisampaan paikkaan?" naaras jatkoi, ja vilkaisi viekkaasti urosta vaikka mitään viekkautta esitetyssä kysymyksessä ei oikeastaan ollut.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyKe Huhti 01, 2009 4:13 am

Lumituisku ei varsinaisesti voimistunut, muttei laantunutkaan. Hiutaleiden tanssi oli jo aiemmin muuttunut riehakkaammaksi, mutta tuulen yltyessä tähän riemuun, ei enää voinut puhua tanssista. Rauhallinen lumisade oli jo ollutta ja mennyttä, tämä sää taas myrskyn puolelle kallistuvaa. Etenkin näin aavalla alueella, tuulen tuivertaessa entisestään. Kuin tuuli olisi saanut lisää puhtia siitä tiedosta, ettei lähistöllä ollut suojaa kenellekään.
Kaataja puski tuulta vasten, vihaten liikkumista hetki hetkeltä enemmän. Toisaalta tämä paikallaanolo oli varma tapa jäätyä hengiltä, jäädä lumen vangiksi. Lunta tuiskusi pistävällä voimalla silmiin, kirsuun ja korviin, olkoonkin että uros yritti parhaansa mukaan estää sitä. Tuuli riepotteli hiutaleita miten sattuu, piiskasi niitä päin tummaturkkista sutta. Kaataja ravisti päätään, saaden lumen putoamaan. Korviaan ei hukka nostanut niskastaan, vaan painoi ne tiiviimmin tuuheaa turkkia vasten, laskien samalla päätään alemmas. Tämä lumimyrsky tai sade, miksi sitä halusikaan kutsua, oli Kaatajasta ärsyttävää.
"Suojaisaa paikkaa on vaikea löytää - kuten huomaat, joka suunnassa on vain aukeaa seutua. Paitsi laumojen reviireillä, siellä on metsää ja paljonkin kaikkea suojaksi kelpaavaa."
Kaataja sanoi matalalla äänellään. Lumisade ei ollut uroksen mieleen, ei lainkaan, ja näin ollen lievä ärtymys oli kuultavissa suden äänestä. Siltikin silmien katse pysyi lempeänä, eikä muutoinkaan hukan olemus kielinyt uhasta, ellei ärsyyntymistä tätä kurjaa säätä kohtaan huomioitu.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija




Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyTo Huhti 02, 2009 4:02 am

Kiista oli huomannut äänensävyn muutoksen Kaatajan puheessa. Se soi urokselle epäluuloisen katseen, mutta ei tohtinut huomauttaa asiasta mitenkään ja siksi vaikeni tarpoessaan paksussa hangessa hieman seuralaisensa jäljessä. Naaras pystyi ymmärtämään toisen ärtymyksen hyvin. Ei lumipyry sitäkään miellyttänyt. Säähän tottuneena, tai vähintääkin kyllästyneenä, susi ei silti antanut sen vaikuttaa käytökseensä mitenkään ja onnistui vastahakoisesti jättämään huomioitta turkkia vasten mellaavan tuulen.
Toki Kiistan mielessä olivat käyneet ne hullutkin vaihtoehdot, jotka eivät tienneet rajojen merkitystä ja jotka seikkailivat siis niidenkin toiselle puolelle. Laumojen reviirille tahallinen vaeltaminen vain suojan toivossa oli silkka itsemurhayritys. Vilkaistessaan jälleen Kaatajaa, naaras oli varma ettei sekään lähtisi vaaralliseen suoritukseen ilman suurta merkitystä.

Kiistan korvat olivat saattaneet painua epävarmoina sivuille, mutta muuten se kuulosteli jatkuvasti ympäristöään. Suurimmaksi osakseen se keskittyi Karhunkaatajan eleisiin ja liikehdintään, kuin odottaen jotain - puhetta, hyökkäystä, mitä vain. Keskustelunaiheet olivat tyrehtyneet uroksen vaietessa laaksossa tapahtuneista muutoksista, ja naaras ei voinut kuin katkerana myöntää ettei hyötynyt enää millään tavalla toisen seurasta.

/ Inspiraatio on jäänyt puuttumaan. /
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi EmptyMa Huhti 06, 2009 5:57 am

// Et ole ainoa jonka inspis on kuussa. //

Kaataja katsoi ympärilleen, miettien, etsien, tutkien, muistaen. Mutta mitään huomattavaa ei vihertävän harmaat silmät tavoittaneet, vaan uros vain katseli tätä tasaista laakeutta, löytämättä koskaan etsimäänsä. Kenties se oli suuren suden kohtalo - harhailla tämän maallisen maailman halki etsien ikuisesti, mutta löytämättä koskaan. Pyyhkäistä vain tämän lyhyen, elämäksi kutsutun ajanjakson läpi, jättämättä maailmaan minkäänlaista jälkeä olemassaolostaan. Viisi vuotta oli jo Kaataja elämää nähnyt, toisen mielestä se oli paljon, toisesta vähän, mutta Kaataja ei itse siitä välittänyt. Mitä väliä oli kuunkiertojen, vuodenaikojen kierrolla, vuosien ohi lipumisella, jos kaikki oli jo koettu, kaikki löytämisen arvoinen löydetty? Mitä väliä oli elämällä, jos sillä ei ollut mitään merkitystä? Yhtä hyvin voisi Kaataja kulkea tästä pisteestä luotisuoraa reittiä Ovelan tai Viiman laumojen reviirille, aiheuttaa pienen konfliktin ja heittää henkensä reviirin sisällä. Muutaman kuunkierron ajan joku muistaisi suuren suden, tuntisi kenties taistelun haavat kropassaan, muistaisi lempeiden silmien katseen itsessään. Mutta sen jälkeen... niin, mikään ei muistuttaisi Kaatajasta, mikään ei kertoisi kenellekään suuren suden koskaan edes taivaltaneen tässä laaksossa. Tässä maailmassa.

Synkeät ajatukset vaelsivat uroksen päässä, mutta itse susi ei siitä välittänyt. Herrasen elämällä ei ollut merkitystä, ei ketään tai mitään minkä takia elää. Kaataja voisi kiepahtaa ympäri, hyökätä Kiistan kimppuun tai seikkailla rajoille. Kukaan ei välittäisi, kukaan ei kaipaisi, kukaan ei muistaisi. Vaan silkka lempeys esti urosta ajautumasta itsemurhan miettimiseen, sillä liikaa välitti uros muista. Entä jos joku pieni viaton pentu näkisi suuren suden puoliksi kalutun ruumiin, ja se muuttaisi pennun elämän huonommaksi? Ei, uros ei halunnut vahingossakaan vahingoittaa muita - unohtukoon siis kaikki sekopäiset ideat elämän läpi kulusta.
Kaataja astui muutaman askeleen eteenpäin, ennen kuin kääntyi, ja lähti astelemaan sivummalle. Tuskin susi oli liikkunut kolmeakaan metriä, kun kääntyi ja katsoi surumielisiksi käyneillä silmillään Kiistaa.
"Tämä tapaaminen oli lyhyt, mutta kenties tapaamme uudelleen."
Nämä yksinkertaiset sanat vahvistivat uroksen aikeet, ja näin Kaataja jatkoi matkaansa, lähtien eri suuntaan. Uros kaipasi juuri nyt yksinäisyyttä, rauhaa, aikaa itselleen. Vain ja ainoastaan päättääkseen, mihin jatkaisi elämänsä risteyksissä. Mitä valitsisi, mitkä tarjoukset hylkäisi. Yksinkertaiset sanat jäivät ilmaan riippumaan, Kaatajan jättäessä Kiistan yksikseen. Töykeää, mutta jotenkin uroksen tapaista. Helpot ja nopeat jäähyväiset, ja toivo uudelleen tapaamisesta.

// Kiitos pelistä, vaikka se jäikin lyhyeksi. Inspiraatio vain katosi kokonaan, joten näin viisaammaksi lopettaa, kuin jumittaa peliä tai kirjoittaa huonolaatuisia tekstejä. Kiitos silti mahtavasta pelistä, vaikka se olikin lyhyt. Ainakin se oli täyttä asiaa. (; //
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content





Ajasta vuosiksi Empty
ViestiAihe: Vs: Ajasta vuosiksi   Ajasta vuosiksi Empty

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Ajasta vuosiksi
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ab Lupus :: Joutomaat (in-game) :: Rajamaat-
Siirry: