Ab Lupus
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.
Ab Lupus

Missä voitto tai tappio ei ole vain sinun, se on teidän. --- Muistetaan olla uskollisia realismille.
 
PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

 

 Päätös

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Päätös Empty
ViestiAihe: Päätös   Päätös EmptyPe Huhti 10, 2009 6:10 am

Kevään merkit saattoi nähdä joka paikassa, sillä pikkuhiljaa luonto alkoi heräilemään, toipumaan talven rasituksista. Linnut olivat palanneet, pienten lintujen pirteä laulu kuului joka puolella, ruoho alkoi jo pikkuhiljaa saada vihertävän sävyjä. Lumihanget olivat hitaasti mutta varmasti sulaneet pois, ja kevät oli vallannut jokaisen sopen. Pirteitä värejä alkoi erottumaan joka puolella, pimeä vaihtui valoksi, aurinko alkoi lämmittämään maata ja muutoinkin valaisemaan enemmän.

Vaan kaiken tuon pirteyden ja valon keskellä oli myös paljon synkempi mieli, Karhunkaatajaksi kutsuttu suuri susi. Uros istui paikallaan, katsellen avoimella ei-kenenkään-maalla ympärilleen. Synkät ajatukset vaelsivat tummanharmaan suden päässä, uroksen katsellessa ympäristöään. Vihertävänharmaat silmät eivät nähneet tätä avointa nurmea, eivät ympäröivää maastoa, kuten se pitäisi nähdä. Uros ei nähnyt maailmaa edessään, kuullut lintujen laulua, haistanut raikkaan kevätilman tuoksua. Sillä oman päänsä vanki tuo suurikokoinen luontokappale oli.
Suden edessä, aivan etutassujen vierellä, oli kuollut jänis. Täysin koskemattomana, vain... kuolleena. Kuin jänis olisi nukahtanut, ellei omituiseen kulmaan taipunutta pientä päätä otettu lukuun. Suuri uros oli tappanut tuon viattoman luontokappaleen oman nälkänsä, henkensä pitimiksi. Vaikkei ollutkaan syönyt, edes aloittanut. Sillä niin suuri vastenmielisyys huokui Kaatajan ajatuksissa, ettei uros saattanut keskittyä vaistoihinsa. Tunteet, nuo kirotut tunteet, velloivat suuren hukan päässä, ajatukset vaelsivat. Mikään ei parantanut suden oloa, sillä omatunto kolkutti suuren suden pääkopassa. Tuo omatunto oli painavampi kuin suurinkaan kiven järkäle, häiritsevämpi kuin jatkuva kipu, masentavampi kuin synkinkään yö. Sillä uros vihasi itseään, vihasi tekojaan, vihasi kaikkea. Olisi halunnut aloittaa alusta, unohtaa virheensä.

Kaataja muisti ikuisesti, kuinka oli aina nuorempana vastustanut ennakkoluuloja, vastustanut muiden kertomia asioita. Jos joku haukkui toista, ei uros välittänyt, vaan muodosti käsityksensä toisesta sitä mukaa, kun sai tavata muita. Paitsi nyt. Nyt, monen vuoden jälkeen, susi oli antanut periksi, kuunnellut tuntemattoman suden haukkuja, noudattanut niiden ohjeita. Alkanut liki vihaamaan täysin viatonta henkilöä, viatonta sutta. Ennen kuin oli edes tavannut häntä. Vain... muiden sanomisten takia. Ja se oli syy uroksen masennukseen, itseinhoon, omatunnon tuskiin.
Susi ajatteli masentuneena, ettei edes Kaatajan kaltaisella, suurella ja massiivisella sudella, ollut enempää tekemistä tässä maailmassa. Susi oli löytänyt kaiken löydettävissä olevan, tehnyt kaiken tehtävissä olevan, tutkinut kaiken tutkimuksia kaipaavan. Mikään ei enää yllättänyt, eikä Kaatajalla ollut enää annettavaa maailmalle. Ei mitään. Kukaan ei kaipaisi suuren suden apua missään, edes pienimmässä asiassa. Kaikki pärjäisivät yhtä hyvin, elleivät paremminkin, ilman Kaatajaa. Susi kohotti masentuneena katseensa, katsellen pitkälle, mutta näkemättä mitään. Uros ei kyennyt auttamaan tässä laaksossa ketään, vaikka oli yrittänyt. Kukaan ei ollut pyytänyt apua, kukaan ei ollut tarvinnut sitä. Tai sitten uros oli ollut väärässä seurassa, väärässä paikassa, väärään aikaan. Tutustunut vääriin henkilöihin, ajautunut vääriin tekoihin. Vaan muiden niskoille ei lempeä hukka kyennyt syytä vierittämään, syy oli vain Kaatajan.

Päättämättömyys varjosti suurta sutta, sillä Kaataja ei tiennyt, miten toimia, mitä tehdä. Laumattomien elinolot olivat huonot, mutta se ei kiinnostanut enää Kaatajaa. Sillä katkerasti erakoitunut susi mietti, että siinä oli nykyisen mielentilan syy. Laumattomat. Ja itseasiassa muutama tietty susi heistä. Mutta edes heitä ei Kaataja kyennyt vihaamaan, vain syyttämään itseään sinisilmäisyydestään. Typeryydestään. Tuosta anteeksiantamattomasta virheestä, johon uros oli syyllistynyt. Edes sitä tajuamattaan. Jälkiviisaus se pahin viisaus oli, siitä Kaataja oli varma. Uros eläisi elämäänsä täysin tyytyväisenä, jos ei olisi ajautunut miettimään näitä asioita, sillä silloin Kaatajan elämällä olisi tarkoitus. Tuhota Haukan lauman perustamisyritys.
Vaan enää sitä tarkoitusta ei ollut - uros oli tajunnut virheensä. Miksi ihmeessä Kaatajan olisi pitänyt yrittää tuhota täysin tuntemattoman suden lauma toisen tuntemattoman suden sanojen takia? Niin, susi ei tiennyt, eikä todellakaan aikonut enää tukea suunnitelman vastustamista. Ehkäpä siinä olisi ratkaisu, jota uros kovasti kaipasi. Tarkoitus tähän tyhjään elämään, jossa ei ollut uutta löydettävää eikä uutta tehtävää. Ehkä tämä olisi uusi mahdollisuus, uusi tilaisuus, uusi aika. Mahdollisuus pyyhkiä menneisyys muistista ja aloittaa alusta. Ainakin Haukan suhteen.

Kaataja kohotti äkkiä itsevarmana päätään. Uros oli päättänyt, mitä tekisi, miten jatkaisi elämäänsä. Ennen Kaataja oli tukenut Haukan tuhoamisyritystä, estää laumaa. Vaan uros oli muuttanut mielensä, ainakin jossakin määrin. Susi kuului nyt laumaan, myönsi sen vihdoin itselleenkin, myönsi kuuluvansa Haukan laumaan oikeasti, ei vain nimellisesti. Tästä lähtien susi kertoisi Haukan laumasta vain hyvää, tukisi alfaansa joka hetkenä, ajaisi lauman asioita läpi koko suuren kehonsa joka solulla. Kyllä. Nyt uros tiesi, miten toimisi. Aloittaisi alusta, antaisi kaikkien Turren kertomien, Haukkaa koskevien asioiden soljua pois mielestään, keskittyä tutustumaan Haukkaan omin neuvoinsa. Unohtaa muiden ennakkoluulot.
Tummanharmaa susi nousi seisomaan, astuen jäniksen pienen kehon yli. Päättäväisenä uros kohotti katseensa maasta taivaaseen, katsellen horisontin suuntaan. Tasaisella askelluksella suuri Kaataja aloitti matkansa kohti uutta, kohti todellista laumaelämää. Kohti uutta elämää, jonka oli päättänyt aloittaa nyt. Kaikki entinen saisi jäädä jälkeen. Kuten tuo hentoinen jänis, joka oli joutunut kuolemaan kivuttomasti ja nopeasti - mutta täysin turhaan Kaatajan kannalta katsoen. Susi asteli pois, jättäen jälkeensä vain suurten tassunjälkien jonon ja kuolleen jäniksen ruumiin. Ja kaiken sen ennakkoluuloisuuden Haukkaa kohtaan, jota oli ennen kantanut harteillaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
Päätös
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ab Lupus :: Yksinpelit (in-game) :: Joutomaat-
Siirry: