Neljän suden Sota - Ohi

Kuurankukka jätti hyökkäyksen sikseen, Liekin huitoessa vaarallisesti hampaillaan. Kevyt rakenteinen hukka tiesi pystyvänsä välttelemään iskuja sen hetken, että pääsisi Liekkiin kiinni, mutta ei aikonut tehdä sitä. Vielä. Sen sijaan Kuurankukka peruutti Sulkaa kohti, tarkkaillen kokoajan Liekkiä ja Yösumua. Jos Yösumu hyökkäisi, narttu lähtisi apuun, mutta muutoin susi jäisi puollustamaan Sulkaa. Eihän sitä koskaan tiennyt, jos Liekillä keittäisi yli, ja tuo Ovelan laumalainen kääntyisi Sulkaa vastaan.
"Lähde pois, turvaan, Sulka", Kuurankukka lausui heleällä, liki laulavalla äänellään. Nuoren nartun ääni oli täynnä lempeyttä ja liki äidillistä rakkautta - narttu todellakin halusi Sulan selviytyvän tästä taistelusta. Nuori susi ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen tälläisen lopun.

Kuurankukka tarkkaili tilannetta - jos Liekki hyökkäisi, narttu lähtisi vastaan, estämään pääsyn Sulan luo. Susi ei tiennyt, mitä vihollinen aikoi, nyt tärkeintä oli puolustaa Yösumua ja Sulkaa. Parhaiten se onnistuisi myötäilemällä Yön liikkeitä - jos toinen narttu hyökkäisi, Kuurankukka seuraisi esimerkkiä, joskin hyökkäisi eri puolelle. Jos taas Liekki hyökkäisi siroa narttua kohtaan, Kuurankukka lähtisi vastaan, toivoen saavansa Yöltä tukea. Vaan narttu ei aikonut hyökätä, ellei Yö tai Liekki tilannetta kärjistäisi.

// Lyhyeksi jäi, mutta sainpahan kirjoitettua. //

Sulka kuunteli ja raivostui totaallisesti karjuen. " ..ja jättäisin ystäväni kuolemaan niinkö.. no kuunteleppa tämä, sinähän et Liekkiä tunne etkä varsinkaan aio sattuttaa häntä enään senkin kurja HUKAN RIEKALEEEEE!!!! " Hopeaturkki yritti tarttua Kuurankukkaa kaulasta, luultavasti isku onnistuisi sillä oli vain 3m etäisyys Sulalla Kuurankukasta ja jos isku onnistuisi niin tämä aikoo viedä Kuurankukalta hengen.

// Sry lyhyys, mutta ei ole Sulalla tällä hetkellä muutakaan x3 //

Silkki kirjoitti:

// Sahia jäi välistä? //

((Oho niimpäs jäikin, minä sähelsin. No, otimpa nyt sn vuoroni pois...))

// Sahia jäi välistä? //

// Böyb, min roolaan sitten nyt. x) Jatketaanko sitten vanhalla järkällä, Blacky, Silkki, minä, F.FWolf, vai miten? //

Yösumu oli valmiustilassa taisteluun, ärtynyt, jännittynyt ja mielsi tilanteen kaaottiseksi. Hän otti muutamia askelia taaksepäin, yrittäen saada tilanteen mielessään hallintaansa. Samassa hän kuuli jo Sulan huutamisen ja huokaisi. Narttu näki toisen hyökkäyksen Kuurankukkaa kohti ja loikkasi itsekin liikkeelle. Liekin toiminnasta harmaaturkilla ei ollut mitään hajua, mutta ehkäpä sekin tässä vielä selviäisi. Mikäli Sulka osuisi (mitä ei välttämättä tapahtuisi, siinä ajassa kun toinen ylitti kolme metriä olisi jännittyneellä sudella kyllin aikaa toimia), hyökkäisi Yö tuon kimppuun. Hän yrittäisi purra nuorta sutta niskaan, eikä suinkaan mihinkään sään kohdalle, vaan heti kallon taakse, jossa turkki oli ohutta ja selkäranka heikoin. Mikäli Sulka osuisi, ei tuolla olisi paljoakaan keinoja väistää Yötä irroittamatta otettaan, ja mikäli Yökin osuisi, tuo purisi lujaa ja kiskoisi poispäin.

Mikäli taas Sulka ei osuisi, ei Yökään yrittäisi käydä tuohon kiinni, vaan jäisi Kuurankukan lähistölle, jokainen lihas jännittyneenä ja valmiina liikkumaan nopeasti mihin vain, hyökkäämään tai väistämään.

// Juu tuo järjestys käy ainakin minulle ^^ Nyt olisi siis Blackyn vuoro//

Ruskeaturkki säntäsi sen enempää ajattelematta Kuurankukan eteen, ettei tämä pääsisi sabotoimaan Yösumun ja/tai Sulan hyökkäystä. Narttu laski pätään virnistäen ilkikurisesti, näyttäen koko purukalustonsa. "Vai reilu taistelu? No, hyvä on. Sinulla saattaapi ollakin jotain hampaankolossa viimekerrasta..." Liekki painotti sanojaan. Se oli piessyt Kuurankukan viimekerralla - Täpärästi, mutta sitähän Liekki ei ajatellut.

Liekki oli ehkä kääntänyt selkänsä pahemmalle vastustajalle, Yösumulle, mutta yritti luottaa Sulkaan siinä määrin, ettei tuo päästäisi Yötä Liekin kimppuun.
Ruskeaturkki haukahti kuin naurahtaen, ja katseli pilkallisesti Kuurankukkaan. Sen oma haava hartiassa ei kestäisi yhtäkään puremaa, ei edes näykkäisyä, ja siitä hukka oli tietoinen. Mutta Kuurankukalla ei ollut yhtä jalkaa käytössään, ainakaan kivuttomasti. Jos Liekki pelaisi korttinsa fiksusti olisi sillä etulyöntiasema.

Kuurankukka oli valmiustilassa, valmiina väistämään, valmiina tappamaan. Sulan huutaessa, narttu oli jo liikkeellä. Ja toisen loikateessa, Kuurankukka oli jo siirtynyt syrjään. Vaan Liekki oli nyt edessä, ja neito ei pääsisi väistämään pidemmälle. Jos Sulka hyökkäisi uudelleen, Kuurankukan tie olisi tukossa. Vaan siitä narttu ei välittänyt, saman tien väistettyään Sulkaa, narttu oli jo iskemässä Liekin hartiaan. Ja tietenkin samaan hartiaan, jonka viimeksi oli repinyt auki. Liekki joutuisi saman tien perääntymään, jos haluaisi välttää iskun. Nopeilla reaktioilla se olisi mahdollista, mutta jos susi epäröisi hetkenkin, se maksaisi kalliisti.
Neitokainen oli kokenut taistelija, ja tiesi, että jätti Liekille kaksi vaihtoehtoa - väistä, ja pääsen pois loukusta tai ota isku vastaan ja revin hartiasi auki. Jos Kuurankukka osuisi, narttu purisi syvälle, repisi ja riuhtoisi, muttei päästäisi irti. Sen sijaan neito repisi hartian niin laajalta alalta rikki, kuin pystyisi. Kyllä, silloin Sulka pääsisi iskemään Kuurankukan kimppuun, eikä narttu voisi väistää, vaan ottaisi itse iskun vastaan. Vaan Liekki jäisi silloin Kuurankukan hampaiden armoille, ja narttu todellakin repisi Liekin hartian. Jos Liekki väistäisi, Kuurankukka jatkaisi kepeillä loikilla eteenpäin, kiepahtaen saman tien ympäri. Siinä menisi Sulan mahdollisuus hyökätä takaapäin.

Kuurankukka ei tiennyt Yön toimista mitään, luotti vain siihen että narttu pitäisi huolen itsestään. Tilanteen ironisuus huvitti Kuurankukkaa, sillä tämähän oli sukupolvien taistelu. Vanhemmat, kokeneet sudet vastaan nuoremmat, vielä elämää kokemattomat sudet. Taistelun kulku oli selvä nartun mielessä. Kuurankukka voisi kuolla tässä taistelussa, mutta veisi Liekin mukanaan.
Jos Liekki olisi väistänyt, Kuurankukka siirtyisi sivummalle, hakeutuen Yön luokse. Jos Kuurankukka taas osuisi Liekkiin, narttu repisi hartian auki, tietäen jättävänsä selkänsä paljaaksi Sulan iskuille. Mikäli Kuurankukka saisi otteen Liekin hartiasta, susi kääntyisi Liekin kyljen suuntaisesti, jottei Liekki pystyisi repimään Kuurankukan säkää. Vaan Sulka oli pystyisi repimään selkää miten mielisi, sillä otteen saatuaan Kuurankukka ei irrottaisi, vaan pureutuisi niin syvälle hartiaan kuin pystyisi, aiheuttaen repaleisia ja syviä haavoja, jotka parantuisivat hitaasti.

// Sekavaa. //

Sulka tajusi jo parin sekuntin ajassa epäonnistuneensa, mutta heti tämän tassujen osuessa maahan neito katsoi Kuurankukan suuntaavan kohti Liekkiä. Narttu lähti juoksemaan apuun, mutta tielle tulisi Yö,joten Narttu kääntyi ja lähti juoksemaan Yötä. Ajatuksia: " Anteeksi..et ole ehkä tehnyt minulle mitään, mutta olist kuitenkin tehnyt ellen olisi tullut nyt tähän." Sulka lisäsi vauhtia ja yritti tarkoituksella kaataa Yö nurin, jotta voisi käyttää tilannetta hyväkseen muihin toimenpiteisiin.

Tarkoituksena olisi siis että jos Sulka onnistuisi kaatamaan Yön niin tämä varmasti yrittäisi joko purra kurkku auki tai takajalan jänne, jos kaato ei onnistuisi niin Sulka yrittäisi uudestaan mutta vain nopeammin ja kovemmin.

// Anteeksi taas lyhyys -__-`//

// F.FWolf, se on Sahian vuoro. Järjestys on sama kuin aiemmin: Blacky, Silkki, Sahia, F.FWolf, Blacky, Silkki, Sahia, F.FWolf, Blacky... Eli jos viitsisit omaa vuoroasi odotella, jottei Sahia jäisi jatkuvasti välistä. (: //

// Ääh sori oikeesti-__-`` nyt mulla oli taas joku hitsi keskittymis ongelma että sori sori oikeest..et ööh Sahia nyt ja sit te voitte skipata mun vuoron et joo//

Yö mulkaisi Liekkiä. Hänhän se oli tuon kanssa halunnut reilun tappelun, eikä Kuurankukka. No, ehkä se oli aika sama, mutta ainakin Yö voisi tehdä parhaansa auttaakseen Kuurankukkaa. Sulan sitten yrittäessä nartun kaataa tuo kyllä horjahti, mutta Sulan epäonneksi harmaaturkki oli yhä ollut valmiusasemissa ja jonkin verran ruumiinmassaltaan kookkaampi. Yö käännähti nopeasti, hampaat paljastettuina, mutta olemus muuten enemmän ilkkuvana. Hän ei pitänyt Sulkaa todellisena uhkana.
"Oletko nyt aivan varma tästä? Minä en ole niin armahtava kuin Kuurankukka. Jos saan tilaisuuden, teen sinusta taatusti liikuntakyvyttömän ja sen jälkeen autan Kuurankukkaa sinua sen kummemmin murehtimatta." No, ehkei se aivan niin menisi, mutta sitähän ei Sulka tiennyt, Yö kun sanoi sen aika vakuuttavasti.

Mikäli Sulka yrittäisi kaato-operaatiotaan uudestaan, olisi Yö valmiimpi, ja yrittäisi saada jostain kiinni - kurkusta (siis aivan leuan alta, ei suinkaan alempaa), etujaloista, kyljistä, lavoista - tavoitteenaan tehdä mahdollisimman iso ja vertavuotava haava. Joku sellainen, joka kenties liikkuessa aiheuttaisi verenhukkaa. Ja jos hän jalkaan osuisi, olisi tavoitteena saada jänne poikki.

Yö ei pahemmin Liekin ja Kuurankukan tekemisiä vahtinut, mutta kuunteli. Mikäli kuulostaisi pahalta, hän tietysti menisi auttamaan. Sulasta ei niin kamalasti tarvitsisi välittää, joten ilman sen kummempia seremonioita Yö siirtyisi Kuurankukkaa auttamaan, jos tarve vaatisi.

((Ilmeisesti minä nyt? O__o))

Liekki ei alkanut valitsemaan Kuurankukan asettamista vaihdoehdoista, vaikka näki ne itsekin ihan selvästi. Se ei ollut väistämässä, eikä ottamassa toisen hampaita haavaansa joka muutenkin parani ihan tarpeeksi hitaasti. Ehei, Liekki antoi Kuurankukan tulla lähelle, ja kun sen hampaat olivat käymässä kiinni, Liekki luiskautti itsensä selälleen, vinosti Kuurankukn alapuolelle. Toinen saattaisi lennähtää Sulan ja Yön luo, mutta sehän ei käynyt, ja narttu työnsi takajalkansa voimalla Kuurankukan rinnusta ja/tai vatsaa päin. Se ei halunnut että jalkoihin purtaisiin, ja oli siltä varalta valmiina työntämään päänsä - ja samalla avonaisen kitansa - Kuurankukan kasvoja kohti.
Se ei itse sitä myöntänyt, mutta nyt Liekki pelkäsi. Se pelkäsi ettei pärjäisikään, että paljastamalla kurkkunsa ja vatsansa jompi kumpi repisi sen ihon rikki ja verille. Se olisi hukan loppu.
Mutta sitähän ei tapahtuisi. Jopa selällään Liekki pystyi puolustamaan itseään: Nythän sillä oli jalatkin käytössä.

Kuurankukka onnistui melkein, kunnes Liekki kierähti selälleen. Järkytys näkyi katseesta, kun narttu liukui pysähdykseen. Liekki toki avitti, työntämällä takajaloillaan sutta rinnuksista poispäin. Kuurankukka yritti purra takajalkaan niin lujaa kuin pystyisi, joko tassuun tai jalkaan. Narttu osuisi melko varmasti, koska jos Liekki vetäisisi jalkansa pois, narttu purisi vatsaan niin kovaa kuin pystyisi. Tai ainakin yrittäisi.
Susi kääntyi hiukan takaviistoon, jotta Liekki ei voisi tönäistä nartun jalkoja alta. Vaan hampaillaan Liekki ei tänne voisi yltää - toinenhan joutuisi nostamaan puolet ruumiistaan ilmaan, jotta saisi päänsä tarpeeksi lähelle. Ja siinä ajassa Kuurankukka väistäisi.
Narttu ei tiennyt, mitä Yö ja Sulka puuhasivat, mutta toivoi Yön huomanneen, että Liekki oli maassa. Kuurankukan teki mieli sihahtaa Liekille, että 'ai, alkoiko pelottamaan, kun piti maahan mennä kierimään kuin mikäkin alistunut raukka', mutta koska narttu aikoi iskeä tassuun tai vatsaan, ei tuo nyt mitään sanonut. Purisi vain. Tassusta kiinni saadessaan narttu repisi ja riuhtoisi, aiheuttaisi suuren haavan, niin, ettei toinen voisi jalalleen astua. Jos taas ihan jalasta otteen saisi, narttu repisi jänteen katki. Ja jos vatsan kimppuun Kuurankukka pääsisi, tuo pureutuisi ohuen ihon läpi niin syvälle, kuin pääsisi, ja repisi vatsan auki niin laajalta alalta kuin pystyisi.

// Lyhyt. //

// Eikö F.FWolfin kannattaisi pelata nyt, Yö kun on Sulan kimpussa? Ja kun en oikein voi tuon edellisen pelini jälkeen mitään tehdä, ennen kuin F:FWolf saa vastattua. (; //

Pikkuhiljaa alkoivat Sulan aavistuksen epätoivoisilta tuntuvat yritykset tympiä Yötä. Voisi jo toinen häipyä. Aina vain useampia vilkaisuja harmaaturkki riskeerasi Kuurankukan ja Leikin suuntaan, sillä - jos nyt rehellisesti otettiin - narttu ei nuorempaa Sulkaa kovin suurena uhkana nähnyt. Olkoonkin, että ne vilkaisut maksoivat Yölle muutamat haavat ohuempikarvaisiin jalkoihin, kun hän ei kiinnittänyt tähän hommaan tarpeeksi huomiota ja päästi toisen liian lähelle. Haavat eivät olleet syviä eivätkä pahoja, ja ne ja Sulka katosivat mielestä, kun narttu näki Liekin kellahtavan selälleen. Hän ei meinannut uskoa silmiään. Selälleen kääntyminen - herkkien alueiden, vatsan ja kurkun paljastaminen - oli maailman selkein alistumisen ele, jokainen pentukin tiesi sen. Ja nyt tuo 'suuri taistelija' kutakuinkin alistui Kuurankukalle kesken kaiken. Tässä vaiheessa, silmät vaarallisesti kimaltaen, Yö käännähti nopeasti Sulkaan päin.
"Noniin, lapsi, leiki sinä sivussa sillä välin, kun me aikuiset hoidetaan tärkeämpiä asioita. Älä tee mitään typerää." Sävy oli tekolempeä, tosin huomattavan pisteliäs ja ivallinen. Aikuisilla hän tarkoitti lähinnä itseään ja Kuurankukkaa, olihan Liekkikin nuorempi. Ja vaikka harmaaturkki käänsikin Sulalle selkänsä ampaistessaan kohti Kuurankukkaa ja Liekkiä, hän kuunteli tarkkaan taaksepäin, ja oli valmiina reagoimaan nopeastikin, jos toinen saisi jotain hölmöä päähänsä.

No, mikäli sitten Sulka ei keskeyttäisi Yön hyökkäystä, tuo olisi nopeasti myös Liekin kimpussa. Taktiikka olisi melko sama kuin Kuurankukalla: ensin hän yrittäisi saada kiinni jaloista, murtaa tassujen pieniä luita tai katkoa jänteitä jaloista, ja jos Liekki vetäisi jalkansa pois, pyrkisi Yö repimään auki kurkun tai vatsan ohutta ihoa. Haavat olisivat isoja ja vuotaisivat paljon.

Mikäli Liekki sitten yrittäisi potkia Yötä pois, ja saisi vaikkapa jalkansa nartun rinnuksille, Yö tähtäisi luitamurskaavan pureman jalkaan. Olihan suden jaloissa voimaa, mutta Liekille jäisi hyvin harvoja vaihtoehtoja: joko voisi yrittää potkia harmaaturkkia pois, jolloin Yö todennäköisesti osuisi puremallaan (suden painoa siirtävää jalkaa ei ole nopea siirtää), tai jos saisikin nopeasti kiskaistua jo potkaisevan jalan pois, Yö romahtaisi suoraan toisen päälle, ja silloin vasta purisikin. Jos taas Liekki siirtelisi jalkojaan pois ilman potkimista, kävisi Yö tuon vatsan kimppuun. Ja paljon muuta kuin potkimista ei jaloilla oikein tuossa asennossa tehtäisi, suden kynnet kun eivät olleet raapimista varten. Aika huonoon asemaan Liekki oli itsensä saattanut, mutta toisaalta taas, oma valintansa oli ollut.

Ja mikäli taas Sulka kävisi Yön kimppuun takaa, tuo tähtäisi nopean pureman niskaan ja jos otteen saisi, olisi suunnitelmassa toisen heittäminen niskasta maahan. Vaikkei Yö mikään jättiläinen ehkä ollutkaan, niin taatusti vanhempi ja vahvempi kuin Sulka. Joten jos Yö tuon niskasta kiinni saisi, niin Sulka taatusti lentäisi. Ja sitten Yö kääntyisi Liekin puoleen.

// Koittakaas saada selvää. x) //

Liekki ei ollut ajatellut loppuun mennessään selälleen. Se ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että nöyryyttäisi itseään. No, nyt juuri susien tavat - edes ne tärkeimmät ja alkukantaisimmat - eivät olleet tärkeämpiä kuin selviytyminen. Nopeasti Lekki kierähti kauemmas ja jaloilleen, pakittaen rivakkaa tahtia ettei kukaan olisi sen takana. Samperi, Liekki ajatteli vilkaistessaan ohimennen Sulan toimintaa. Sehän oli aivan surkea. Mutta ei Liekkikään taitava ollut, mutta silti. Ja Sulan toimimistavalla ei ollut sinänsä mitään väliä, mutta Liekki alkoi jo vähän turhautua kun Yö käänsi selkänsä Sulalle. Se oli nimenomaan toivonut, että Sulka pitäisi Yön pois kimpustaan.
Närkästyneenä narttu nieli jok'ikisen sanan mitä se kuuli Sulalle sanottavan. Se irvisti ja louskautteli leukojaan, pakittaen yhä. Liekki uhosi ja rähjäsi kaksinverroin kuin olisi tarvinnut: Se väänsi rautalangasta, ettei kuollakseenkaan alistuisi. Maahan meno oli ollut pakonomainen ele, se ei vain keksinyt muuta.
Eikä ele sitä pakottanut luovuttamaan, olihan Liekki näytellytkin alistumista aiemmin, ihan tahallaan. Mutta sen kunniasta - tai siitä, mikä sen kunniasta oli jäljellä - lähti jälleen iso pala.

Mutta se, mistä hukka oli ylpeä, oli sen hurjasti kehittynyt ketteryys. Aikaisemmin sen oli ollut paljon hankalampaa liikkua nopeasti, muttei enää. Massa tietysti hankaloitti äkkijarrutuksia sun muuta, mutta enää Liekkiä ei voinut nimittää kömpelöksi.
Sen teki todella mieli kuiskata jotain rohkaisevaa Sulalle, neuvoa tai jotain. Oppia ja logiikkaa soveltamalla syntyi kokemusta. Nuorena ruskeaturkki itsekin oli vain päätellyt, että pientäkin haavaa suurentamalla saatiin ihmeitä - tai siis verta -aikaan. Narttu hätkähti kun sen muistoista yksi yhtäkkiä muistutti itsestään. Nämä olivat niin varhaisia muistoja, ettei Liekki edes tiennyt niiden olemassaolosta. Niitä muistoja, jotka tekivät kipeää.
"Ei noin, senkin hölmöläinen", oli Loisto sanonut Liekin yrittäessä epätoivoisesti tappaa kania kivuttomasti parin kuun vanhana. Narttu muistaisi ensimmäisen kaninsa kuolemaansa asti. Se muisti kanin tuskastuneen katseen, pörröisen ja verisen turkin, mustien silmien kiiltävän kauhusta Liekin kiduttaessa sitä tietämättä, miten tappaa se nopeasti. Loisto oli painanut tassunsa kanin kyljelle. "Ja jos joskus tapat lajitoverin, älä katso silmiin. Sen katse jonka tapat, jää kalvamaan."
Silloin Liekki oli ajatellut, ettei ikinä olisi tappanut toista sutta...
Loisto painoi hampaansa kanin kaulalle ja taivutti nopeasti taaksepäin. Pitkäkorvan niskojen katketessa kuului vähän inhottava räks.

Liekki palasi todellisuuteen, muisto ei ollut kestänyt kuin muutaman sekunnin. Sen ilme oli pelästynyt, ja hukka oli kaikin puolin hämmentyneen - ehkä vähän masentuneenkin - näköinen. "Mitäh-? se sanoi niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli. Sitten narttu juoksi kaaressa pois Kuurankukan ja Yön edestä, Sulan rinnalle. Sen toiminta oli harkitsematonta ja uhkarohkeaa, Liekki ei todellakaan keskittynyt. Silti sen onnistui päästä Sulan viereen. "Älä anna Yön tulla kimppuuni, tee mitä vain että hänen huomionsa pysyy sinussa. Pure mihin ikinä yllät, ja revi rikki. Olet ketterä, Sulka. Minä luotan sinuun, älä petä minua." Liekin ääni oli rauhoittava ja opettavainen. Silti kuiskaukset olivat niin hiljaisia, etteivät Kuurankukka ja Yö varmasti kuulisi. "Äläkä katso häntä silmiin, senkin hölmläinen"

((Liekki-parka. :3 Se yrittää siirtää tieoa sukupolvesta toiseen..))

// Silkki se taitaa olla vuorosi //

// Jeps, tiesin sen kyllä, oli vain vaikea keksiä mitään tähän tilanteeseen, kun en oikein saanut selvyyttä Liekin toimista. //

Liekki ponkaisi pystyyn, ja kiisi Sulan luo. Kuurankukka katsoi toisen perään, seisten kolmella jalalla. Narttu ei jaksanut tätä enää - tämähän oli kuin mitäkin esitystä. Kuurankukka katsoi Yötä, miettien. Se ei voisi hylätä Yötä yksin taisteluun kahta vastaan - vai voisiko? Ei, ei voisi. No, sitten olisi joko taisteltava, tai saatava Yökin luopumaan ajatuksesta.
"Tiedätkö, nuo kaksi nulikkaa eivät ole tämän vaivan arvoisia. Kumpikaan ei osaa tapella, ja mitä ne edes ovat - pentuja! Isottelevia pentuja, jotka kuvittelevat liikaa itsestään, vain koska kuuluvat laumaan. No, ehkäpä he vielä oppivat - lauma höykyttää tuollaiset ylimieliset sudet nopeasti. Ehkäpä heidät heitetään ulos, kun talven pahimmat pakkaset saapuvat. He kuolevat kumminkin, he eivät pärjää. He ovat susien pohjasakkaa, isottelevia pentuja, jotka eivät selviä pitkälle", Kuurankukka puhui Yölle, tietäen, että jos Liekki tai Sulka keskittyisivät lainkaan, molemmat kuulisivat sanat. Vaan ehkä se oli osa tarkoitusta, hyökätä henkiselle puolelle, sen sijaan että käyttäisi fyysistä voimaa. Kuurankukka oli peitonnut Liekin ennenkin, se tekisi sen taas, jos taistelu jatkuisi. Kahdestaan Yön kanssa ne voittaisivat Liekin helpolla, vaikka toinen miten yrittäisi Sulkaa neuvoa. Sulka kuolisi, Liekki kuolisi, ehkä Kuurankukka ja Yökin kuolisivat. Mutta narttu ei nähnyt tarvetta siihen. Turhaa voimien ja ajan tuhlausta.

Kuurankukka tarkkaili molempia, valmiina hyökkäykseen. Susi ei aikonut itse hyökätä, vastapuoli saisi tehdä sen aloitteen. Kuurankukka ei aikonut tapella, ei niin selkeästi itseään alempiarvoisia vastaan. Sehän oli varsin nöyryyttävää. Häntä pystyssä ja karvat pörhöllään narttu murisi, varoitti ettei kannattaisi koettaa onneaan. Kuurankukka kyllä tappelisi - mutta vain siihen pakotettuna.

Kuurankukan puhuessa hetki hetkeltä Sulka alkoi tajuamaan taistelua, se tajusi että raivo ja suru ei tee itsestään voimakkaampaa, se tajusi että pienet haavat ovat isoja ja isot pieniä, se tajusi että jos olet mielessäsi menettänyt kontrollin niin olet myös taistelussa,...se tajusi että on aika ottaa järki käteen.

Hopeaturkki alkoi hengittää syvään vaikka haavoilla olikin niukasti. Nyt sen piti ottaa toinen askel kohti voitokkaampaa minäänsä. Se alkoi käyttää voimiaan vihdoinkin. Sulka mietti päässään niitä sanoja joita oli kuullut Yöltä ja Kuurankukalta...

Narttu juoksi muristen matalasti kohti Kuurankukkaa. Sen kynnet viilsivät maankamaraa ja turkki alkoi nousta. Se teki Sulasta isomman näköisemmän. Nartun häntä nousi kohti taivasta ja kuono tähtäsi Kuurankukkaan. Kun tämä oli suunnilleen metrin päässä niin narttu karjaisi verenhimoisesti ja yritti osua Kuurankukan päähän...

Sulka voisi onnistua sillä kun tämän voimat ovat kaikki kuonossa joten Kuurankukan kalloon pitäisi tulla enintään 4 reikää jotka aiheuttavat liian suurta hapen tuloa aivoihin joka halvaannuttaa aivoja ja siitä seuraa täysi varma kuolema!

Yö seisoi suhteellisen lähellä Kuurankukkaa, kahden, kolmen metrin päässä. Nartun asento ja olemus viestivät totaalista itsevarmuutta, ilme oli päättäväinen. Kuurankukan puhuessa harmaaturkki tarkkaili Liekkiä ja Sulkaa ja toisen lopetettua puhumisen tuo hymähti halveksuvasi.
"Niinpä. Pelkkiä pentuja." Kaksi jälkimmäistä sanaa painotettiin huolellisesti. Yö ei sanonut sitä mitenkään ärsyttääkseen, sillä tuo laski hyvinkin vielä puolitoista vuotiaat sudet pennuiksi. Kun tuon katse sitten tavoitti liikkeelle lähtevän Sulan, ilme muuttui astetta ivallisemmaksi.
"Oho, katso, kakaralla napsahti", hän sanoi, kuuluvasti, ja muka säikähtäneellä äänellä. Narttu epäili Kuurankukan selviävän yksinkin, eikä jaksanut pörhistellä tuollekin pennulle takaisin. Valmiina narttu toki oli, ja kykenisi hyvinkin lyhyellä varoitusajalla väistämään. Hieman kenties liiotellusti ja pilkkaavalla surullisuudella tuo huokaisi.
"Säälittävää. Etkö tuon parempaan pysty? Suora kohtijuoksu... Ihan kuin emme arvaisi aikeitasi." Yö hymähti. Voi näitä.

// Kiire... x_x' //

Liekin ilme oli taas tyytyväinen. Se kuunteli ilolla jokaisen sanan, ja näytti aina vain pilkallisemmalta. "Tiedätkös, tuo tarkoittaa sitä, että te mahtavat taistelijat ette saa päiviltä niitä kahta isottelevaa kakaraa" sen ääni oli huvittunut. Kaikki, mitä kaksikko sanoisi niille seuraavaksi, mollaisi niitä itseään.
Sitten Liekki katsoi Sulkaa. Hetkinen - sehän hyökkäsi Kuurankukkaa päin! Yösumuhan Sulan oli pitänyt pitää poissa. Narttu pyöräytti silmiään. Äh aivan sama... se ajatteli.
Oikeastaan olisi hyvä jos taistelu päättyisi. Liekinkään mielestä se ei oikein edennyt, ja se ei jaksaisi kauaa heilua rajoilla. Jos se vain tekisi niinkuin kunnon laumalainen ja kutsuisi laumatoverinsa apuun? Ei. Se olisi ihan liikaa. Mitähän Ovelakin ajattelisi, jos ruskeaturkki ei pääsisi kahdesta öykkäristä eroon?

No, tämä käy minulle. Tuon minä olen löylyttänyt aiemminkin, ja voin tehdä sen uudestaan... Liekki ajatteli katsellen Yötä.
Narttu käveli rauhallisesti Yösumua päin. Se ei tuhlaisi energiaansa säntäilyyn, kun tiesi, ettei olisi tuota nopeampi. Joten nyt olisi Yön vuoro juosta karkuun.
"Häivytkö taas vapaaehtoisesti..." Liekki sanoi Yölle, "Vai murranko lisää jalkojasi?" se kysyi ottaen pari nopeampaa askelta. Aivan sama, kuinka paljon Yösumu sitä haukkuisi. Liekki oli silti nöyryttänyt sitä viimekerralla, joten mikään, ei siis mikään Yön morkkaus lannistaisi sitä. Kuurankukka oli eri asia. Liekki häpesi yhä noloa häviämistään. Kuurankukka oli todella löylyttänyt sen.

Kuurankukka seisoi täydessä valmiustilassa, valmiina väistämään tai iskemään. Sulan suora ryntäys kohti - voi Luoja, eikö tuo parempaan pystynyt? Jos Kuurankukka olisi ollut ihminen, tuo olisi revennyt täydellisesti, nauranut katketakseen. Mutta koska narttu oli susi, tuo ei nauranut. Sen sijaan narttu painui hiukan kumarampaan, jännittäen jalkojensa lihakset. Kuurankukka odotti. Susi ei aikonut aloittaa juoksukilpailua Sulan kanssa. Kun nuori hukka sitten oli lähellä, narttu loikkasi etuviistoon. Pahaksi onneksi Kuurankukka oli unohtanut kipeän jalkansa, ja siksi loikka hiukan viivästyi. Neito tunsi viiväyksen maksaman hinnan, Sulan purressa hartiaan.
Vaan Kuurankukka ei odottanut. Toisin kuin Sulka, neito oli kokenut taistelija. Jo Sulan ikäisenä susi oli vain taistellut hengestään. Nyt, vuosia myöhemmin, ei taidot olleet unohtuneet. Päin vastoin, Kuurankukka oli vain kehittynyt, oppiessaan vuosien saatossa kontrolloimaan ruumistaan paremmin. Jos Sulka pitäisi otteensa, se olisi nuoren suden loppu. Kuurankukka iski suoraan niskaan, aivan kallon tuntumaan, nopeasti ja ketterästi. Siinä kohtaa turkki oli ohuin, ja niskanikamat lähellä ihoa. Jos narttu saisi otteen, tuo purisi hampaansa syvälle, ja ravistaisi sen jälkeen. Purema saattaisi osua suoraan niskanikamiin, mikä tappaisi tai vähintään halvaannuttaisi, ja ravistelu taas suurentaisi haavaa ja repisi nikamia erilleen. Koska Sulka oli saanut hartiasta kiinni, nuori susi seisoi käytännössä aivan Kuurankukan rinnalla. Sulalle ei jäisi muita vaihtoehtoja, kuin irrottaa otteensa äärimmäisen nopeasti ja paeta kauemmas, tai Kuurankukka saisi kiinni niskasta, aivan kallon tuntumasta. Jos Sulka väistäisi kauemmas, narttu seuraisi saman tien perässä, eikä jättäisi Sulalle aikaa hengähdystaukoon. Jos Sulka pakenisi, Kuurankukka yrittäisi iskeä takaosaan, joko jalkoihin ja katkoa jänteet tai vastaavasti hännäntyveen, hermokeskukseen. Tämä taistelu käytiin nyt elämästä ja kuolemasta. Sulka ei ollut alistunut, joten nyt Sulka taistelisi. Omasta elämästään.

Kuurankukka ei alistuisi. Narttu vaikka kuolisi, mutta alistumaan ei susi alkaisi. Sen sijaan nämä kaksi saivat joko alistua täydellisesti tai kuolla. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Kenties myöhemmin tällä paikalla olisi neljä suden raatoa. Ainakin Kuurankukka olisi taistellut loppuun asti.

Sulka oli hämmästynyt vastustajansa kyvyistä mutta ei antanut niiden häiritä. Ote Kuurankukan hartijoista lipesi äkkiä ja hopeaturkki pakitti taistelu asennossaan mutta vilkuili kuitenkin takaa tulijoita.Kuului karjaisu " Siinäs kuulitte. Mitä järkeä sinun on sanoa mitään kun tiedät ettei se meitä kiinnosta ja suurena taistelijana olisit päihittänyt minut jo taistelun alussa,vai kuinka? " Hukka alkoi käyttää samaa stradegiaa kuin hyvä ystävänsä Liekki. Se oli puolustava ja hyvin piristävä tapa saada yksi piste pois vastustajilta

Sulka ei aikonut hyökätä vaan odotti Kuurankukkaa tulemaan tätä kohti jos uskalsi.
Neitoa ei pelottanut hävitä tai kuolla. Hukalla oli tympeä ja kyllästynyt ilme kasvoillaan joka varmaankin antaisi hyvän syyn vastustajalleen ymmärtää että olisi tämän vuoro hyökätä ja näyttää miksi taisteluun edes tuli.

Sulka miettii: " Kuurankukka on vahva ja samoin Yö. Kun taas minä olen laiha,heikko,mutta ketterä ja ennekaikkea susi. Mitä minä tekisin,sillä välin kun Yö ja Liekki taistelevat niin kai minun olisi hyvä edes päästä tästä nartusta eroon. Oli huono homma ottaa vahvin ja kokenein edes hiukan nuoremman sijaan.Mutta minua häiritsee tämä Kuurankukka eniten joten en yritä vaan panen parastani... "

Sulan tarkoitus tässä vaarallisessa jekussa on se että tämä aikoo väistää Kuurankukan hyökkäyksen ja iskeä tähän seuraavien tilanteiden mukaisesti.

Jos kyseessä on suoraanpäin juoksu niin Sulka väistää menemällä pikaisesti sivumalle ja kun hyökkääjän pää on jo Sulan hännän kohdalla niin tämä aikoo puraista jänteen poikki vetämällä hyökkääjän takajalkaa.

Mutta jos kyseessä on "kahteen suuntaan" hämäys jossa hyökkääjä hypähtää ensiksi joko oikealle tai vasemmalle ja sitten toinpäin joka saa vastustajan yrittämään hyökkäämään väärään suuntaan.Silloin Sulka peruuttaisi ja yrittäisi jälleen kalloon hyökkäystä.

Jos kuitenkin Kuurankukka kieltäytyy hyökkäämään niin tämä aikoo sitten jotain aivan muuta...