Tuho, kertoo Kirvalle metsästyksen alkeet - Loppu

Oli aamupäivä ja aurinko paistoi muakvasti ja hento tuulikin antoi myötä kun Tuho asteli kohti aarnimetsää.
Se oli saanut tehtäväksi opettaa Kirva tuo nuori uros metsästämään. Totuushan oli se että Kirva oli suurinpiirtein samna ikäinen kuin Tuho, mutta oli viettänyt hieman erillaisen lapsuuden kuin Tuho itse. Tuho oli oppinut nopeasti ja pakon edestä metsätmään, joten sillä oli suorastaan lapsuus jäänyt lyheksi. ehkä siinä syy miksi se oli niin kärkäs eläin.
" Tule Kirva. menään tuonne niin kerron aluksi pari seikkaa ennekuin kaadamme mitään " Tuho sanoi kirvalle. Tuho oli ensikertaa laaksoon saapumisen jälkeen sen verran kaukana isästään että ei juur itienynt missä tuo meni. Tuho pisti samalla merkille aarnimetsän kolot ja kuopat. Olisihan mahdollista että Valta innostostuisi haluamaan aarnimetsän alueekseen. Tiedäppä tuota. joka tapauskessa tuho asteli eteenpäin välillä odottaen Kirvaa.

Kirva seuraili loikkien Tuhon perässä, välillä Tuhon edessä, välillä takana ja välillä sivuilla. Niin, toinen uros oli saman ikäinen Kirvan kanssa, mutta Kirva oli paljon pentumaisempi. Se oli kokonaan Rikkosiiven syytä tai ansiota, miten vain. Kirva kumminkin nautti pentumaisuudestaan, eihän uros itse ajatellut olevansa mitenkään pentumainen. Vain energinen ja pirteä, elämäniloinen susi. Siinä se.
"Selvä."
Kirva sanoi, seuraten Tuhoa. Nyt pitäisi kuunnella tarkaan, ja yrittää oppia kaikesta niin paljon kuin mahdollista. Tokihan Kirva luontaisesti, vaistojensa puolesta tiesi miten metsästää, mutta hienosäätö ja uudenoppiminen olisivat vain hyvästä. Mitä parempi saalistaja Kirvasta kehittyisi, sitä parempi laumalle. Mitä enemmän taitavia saalistajia, sitä enemmän ruokaa. Kirva oli suurimmaksi osaksi saalistanut vain Rikkosiiven kanssa, mikä johti siihen, että yksinään tai suuressa porukassa ei Kirvalla ollut minkäänlaista tietoa siitä, miten toimia. Ryhmässä saalistus oli uutta Kirvalle.
Joka kerta, kun sisarukset olivat kaivanneet ruokaa, he olivat etsineen joko haaskan tai loukkaantuneen eläimen. Sen verran Kirva tiesi - aina haettaisiin heikoin mahdollinen saaliiksi. Kirva oli tottunut olemaan se, joka säikytti eläimen liikeelle, tai hyökkäsi jalkaan, kun Rikkosiipi taas iski suoraan kurkkuun, päästäen eläimen nopeasti päiviltä. Vain pieniä eläimiä, kuten fasaaneja Kirva oli metsästänyt yksin. Suuremmat eläimet, peurat ja karibut, oli aina kaadettu Rikkosiiven kanssa yhdessä. Ja aina niin, että Kirva hoisi mahdollisimman pienen osan, ja Rikkosiipi teki itse lähes kaiken. Niin suojelevainen Rikkosiipi oli Kirvalle ollut.
Vaan nyt asioihin tulisi muutos, sillä Tuho opettaisi Kirvan saalistamaan, ja sen jälkeen valkoinen susiuros voisi itse hoitaa saalistamisen. Ei tarvitsisi enää Rikkosiiven tehdä kaikkea, vaan pikkuhiljaa Kirva voisi siirtyä sisarensa ohi, opetella paremmaksi ja taitavammaksi. Kunnes kykenisi jopa metsästysjoukkojen johtoon, kuten Valta oli luvannut. Tietenkin ehtona oli, että Kirva oppisi. Eihän johtoon voinut laittaa sutta, joka ei tiennyt metsästämisestä mitään. Innoissaan Kirva valmistautui painamaan asiat mieleensä. Nyt olisi tosihetki. Se kerta, kun Kirva saisi vihdoinkin mahdollisuutensa osoittaa olevansa jo aikuinen, itsenäinen susi. Tätä mahdollisuutta ei kannattanut hukata tai tuhlata. Eikä Kirva aikonutkaan tehdä niin.

Tuho hymisi mielessään astelessaan eteenpäin. Se ei koommin komemntoinut Kirvan ylienergisyyttä loikkia paikasta toiseen. Tiettyyn paikkaan päästyään Tuho pysähtyi ja siirsi katseensa kirvaan " Ensi töikse sinun tulisi oppia että saalistuskeen lähdön yhteydessä, et voi poppia piakasta toiseen se hätyyttää saaliit pois. vaikket niitä näkisikään vielä. esimerkiksi peurat tunnustelevat maata kuuntelunsa lisäksi. Jos he havaitsevat teetää maa elehtii eri tavalla niiden jalkojen jos esimerkiksi vauhkoontunut lauma lähestyy niitä tai sitten loikkivat sudet. Ymmärrätkö? " Tuho puheli se ei sen koommin odottanut mitä Kirva vastaisi vaan katsahti ympärilleen se juuri sanaut vainua mahdollisistaa opetuseläimistä mutta se olisi toinen seikka se ensin tulisi kertoa yksityiskohdat mitä tuho tavallisestikkin oli tehnyt enennkin. " Lisäksi sinun tulee olal aina valmis siltä seisomalta hyökkämään. Sillä jos esimerkiski saavut paikalla jossa on esimerkiksi karibu vasoineen yleisesti ottaen nämä vanhemamt ovat äkäisiä tunkeilijoita kohtaan ja suojelevat vasojaan ahkerasti. lisäksi älä koskaan käännä selkääsi villiintyneelle eläimelle. se voi olal kohtalokasta. " Tuho jatkoi sitten ja nuuski ilmaa saadakseen jonkin sortin vainua eläimestä. " Haju aisti on tärkeä seikka saalistuskessa, sillä kerrot itsellesi mitä lähistöllä on tai tapahtuu. Aina on helpointa ottaa joukon heikoin saalis kiinni tai haavoittunut. mutta sinun on opittava tappamaan myös taäysikasvuinen ja terve yksilö. Yleensä meillä ei ole tapana tappaa yksin kookasta peuraa mutta siihenkin tilanteeseen voi joiutua jos muuta ei ole tarjolla. " Tuho jatkoi jälleen Hijelni sitten ja astahti pari askelta eteenpäin. " Kysyttävää " Se kysäisi sitten Kirvalta ei mitenkään kärkäästi vaan normaalina itsenään. sen ei ollu tarkoitus piikitellä tuota vaan opettaa yksityis kohtia. Eihän tuho tienynt mitä Kirva jo osasi, se oli nähnyt miten tuo nappasi fasanain kiinni eikä siihen ollut mitään nokakoputtamista.
Tuho antoi Kirvalle nyt puheen vuoron seisesten itse ppiakalla tarkkaillen vento vierasta aluetta tarkkaan.

Tuhon pysähdyttyä, Kirva seisahtui toista vastapäätä, kuunnellen tarkasti. Vai että ei saanut pomppia? Selvä, se kyllä onnistuisi. Kirva huomasi pitävänsä Tuhon opetustavasta - toinen kertoi, miksi niin ei saanut tehdä. Rikkosiipi kun oli välillä vain sanonut ei, ja jättänyt selitykset välistä. Tuho sentään kertoi ja opetti, mikä siinä toimitavassa oli väärää. Ja sitä Kirva arvosti. Eli maa ei saanut tärähdellä, joten loikkiminen pois. Selvä.
Valmius hyökätä, joka hetki joka tilanteessa? Vähän monimutkaisempaa, vaikeampaa, mutta mahdollista. Pitäisi vain opetella reagoimaan nopeasti uhkaaviin tilanteisiin, nopeaan hyökkäykseen. Ja ei selkäänsä villiintyneelle eläimelle. Perustietoa, mutta hyvin tärkeää. Jos Tuho ei olisi sitä maininnut, joku kerta Kirva olisi saalistamisen hurmassa unohtanut sen. Nyt, kun Tuho oli sen sanonut, Kirva ymmärsi enemmän Rikkosiipeä. Usein narttu oli varonut saalista, kohdellut sitä kuin vastassa olisi tappeleva susi. Niin, ja tästälähtien Kirvakin varoisi saaliitaan, saalistaisi kunnioittavasti, välttelisi missään tilanteessa kääntämästä selkäänsä saaliilleen.
Kyllä, hajuaistilla etsittiin, löydettiin ja päätettiin saalis. Kirva tiesi, että heikoimmat ensin, joko loukkaantuneet tai vanhimmat, huonoiten ravintoa saaneet tai pienimmät. Niin riski loukkaantua olisi pienin, ja mahdollisuus saaliiseen suurin. Vaan välistä pitäisi tyytyä täysikasvuiseen, hyvävointiseen saaliiseen, kuten Tuho sanoi. Ja sellaisiakin pitäisi Kirvan oppia kaatamaan. Haastavaa, koko ajan tuli enemmän asioita, jotka piti muistaa. No, Kirva oli päättänyt oppia, ja opiskelikin tarmolla, joka olisi yllättänyt Rikkosiiven. Kerrankin nuori susi keskittyi johonkin, ja keskittyi kunnolla. Olihan Kirvalla tavoite, syy miksi oppia nämä asiat.
"Mutta jos me haistamme peurat, miksi peurat eivät pakene haistaessaan meidät?"
Kirva kysyi, miettien. Jos susi kykeni havaitsemaan peuran, miksei peura sutta? Kirva muisteli Rikkosiiven sanoneen tuulen liittyvän siihen jotenkin, mutta ei nuori susi ollut varma. Parempi varmistaa asia Tuholta. Rikkosiiven opetuksia kun Kirva oli aina kuunnellut vähän niin ja näin, milloin välttänyt kokonaan kuuntelemasta ja milloin jopa painanut jotakin mieleensä.
"Ja miksei lauma käänny susia vastaan? Niitä on enemmän, miten ne saadaan pelkäämään itseään pienempiä ja vähälukuisempia?"
Kirva kysyi seuraavan mieleensä nousseen kysymyksen. Eihän se niin helppoa voinut olla, että lauma pelkäsi automaattisesti. Kai siihenkin oli jokin asia, joka piti tehdä? Hyökätä yllättäen, tai jotakin sellaista? Muutoinhan lauma voisi ajaa sudet matkoihinsa, eikö? Tai niin nuori susi asiaa päässään pyöritteli, toivoen saavansa selkeyttävät vastaukset Tuholta.

Tuho kuunteli kirvan kysymykset jokaisen enennkuin vastaisi niihin. se katsoi Kirvaan tarkkavaisesti ja ystävällsiesti " Useinhan peurat ja muut salais eläimet havaitsessaan uhan lähtevät pois ja varoittavat muuta lumaansa uhasta. Mutta aina näin ei käy sillä me sudet joko osaamme luonnostaan tai opimme iän myötä kulkemaan tuulirajan alapuolella jolloin meidän hajumme ei niin nopeasti kantaudu saalis eläimen kuonoon. Tämäkni on hyvä seikka osata. liikkua siis mahdollisimman huomaamattomasti ja kovalla tuulella liikkua joko vastatuuleen tai sitten tuuli rajan ala puolella " Tuho selosti sitten Krivalle ja naurahti jälkinmäiseen kysymykseen " Asiassa piilee samankaltainen seikka. kuin esimerkiksi jos jokin meille uhkaavaa eläin tainiiden lauma kuten ilves, ja mutu sellaiset saalistajat yksinäinen susi luultavammin juoksee karkuun lähestyvbää ilves paria kuin kävisi kahden kimppuun yksin. Mutta taas peurat ja Karibut jotka ovat saaliseläimiä eivätkä saalista itse ruokaansa pakenevat mielummin luamansa kanssa kuni käyvät saalistajan kimppuun. Niillä kun ei ole mahdollisia puollustus mekanismejä kuten meillä on sulavata liikeet ja hampaat ja taito hyökätä. esimerkiksi peura naaras jolal on poikasia lähistöllä, huokkaa puollustaakseen vasaansa. muutoin se juoksisi karkuun. koskä hänellä ei ole mitään millä puollustautua. Mutta taas luamaa johtava yleisesti ottaen uros peura taikka karibu omistaa sarvet. Sarvet on niiden vahvuus ja jos uhkaat kokonaista luamaa eivätkä ne kykene pakenemaan mitä suuremmalla todennäköisyydellä tule t saamaan lauman uroksen kimppuusi koska hän suojelee laumaansa. aivan kuin laumamme alfa meitä jäseniä vaaran uhmatessa. Mutta pää osin saaliseläin perääntyy ja mene karkuun kuni jäisi taistelemaan itseään voimakkaanpaa vastusta vastaan. " Tuho selosti sitten jälleen. eihän tuho mikänä kaikk itietävä ollut se kertoi tietonsa mitä oli oppinut isältään ja mitä oli itse haainvannut. Tuon katssa olla samna kaltainen pilke kuten Vallalkin. viisas ja rauhoittava. isältä pojalle periytyvä piirre.
Tuho haisteli yhä ilmaa mutta ei sanut vainua. se luultavasti esittäisi itse salaista opettaakseen Kirvalle lisä pointteja. Tuho odottaisi joskos Kirvalla oli lisä kysymyksiä enenkuin se kertoisi lisä seikkoja ja lähtisi totuttamaan käytäntöä.

Vastaukset Kirva kuunteli tarkasti, painoi jokaisen asian syvälle mieleensä. Toisen puhuessa tuulirajasta, uros mietti hetken, ennen kuin kysyi:
"Tarkoittaako tuulirajan alapuolella kulkeminen matalana liikkumista, vai miksi saaliita lähestytään matalaksi kumartuneena?"
Kirvan korvat olivat valppaasti pystyssä, suden kuunnellessa Tuhoa tarkasti. Vai siksi saaliit pakenivat. Nehän toimivat typerästi! Mutta ei se mitään, parempi se kuin taistella saaliin kanssa. Kuulostaa mukavammalta ajatukselta, että saalis pakenee pelosta, kuin että se hyökkäisi uhkarohkeasti kimppuun. Siksi sudet eivät varmaankaan metsästäneet ahmoja, sillä ahmat hyökkäsivät kimppuun. Peurat eivät sitä tehneet, joten peurat taisivat olla parempaa saalista.
Nuori susi painoi mieleensä toisen selityksen puollustautumisesta. Heti muutama kysymys tuli hukalle mieleen, mutta tuo malttoi mielensä ja odotti toisen puheen loppuun asti. Lopulta Tuho sai selitettyä asian, ja Kirva aukaisi jälleen suunsa:
"Eli koskaan ei kannata ajautua peuran ja sen vasan väliin? Tai ajaa laumaa umpikujaan?"
Kirva halusi varmistaa, että oli tajunnut asian oikein. Jos kerran peuraemo hyökkäsi suojellakseen vasaansa, ei noiden väliin kannattanut jäädä, eikö? Mutta toisaalta, miten vasan voisi saada helpompana saaliina kaadettua, jos ei saanut olla peuraemon ja vasan välissä?
"Pitääkö peuraemo säikyttää pois, ja sitten hyökätä vasan kimppuun, ettei joudu emon puollustuksen kohteeksi?"
Kirva kysyi mietteliäänä, sillä tämä asia aiheutti ongelman suden pääkopassa. Vaan eiköhän Tuho selvittäisi tämänkin asian Kirvalle, kun uros oli nyt uskaltautunut sitä kysymään. Ainakin Tuho tietäisi, mitä asioita Kirva mietti ja pyöritteli mielessään, kun susi uskaltautui niitä ääneen kysymään. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Kirva olisi nielaissut kysymyksensä ja näyttänyt siltä, että oli oikeasti tajunnut. Vaikkei tietenkään ollut ymmärtänyt yhtään mitään. Vaan nyt susi kysyi, jos ei ymmärtänyt, ja oli hiljaa, jos ymmärsi. Yksinkertaista ja selkeää.

Tuho kuunteli Kirvan kysymkset jälleen kumapisenkin enenkuin vastiasi mitään. Se ei kokenut itseään mitenkänä huonoks iselittämiseksi kun otinen kyseli kysymyksiään nihnhän sen pitikin mennä. Tuho kallisti hivnene päätään. " Kyllä tuulirajan alapuoella kuljet kumarassa jolloni tuuli ei tratu sinuun ja kannsa hajuasi muiden kuonoihin. täten vältät ylimääräistä sählinkiä ja olet vahvemassa asemassa. " Tuho sanoi sitten komentoiden tuulirajaa koskevaan kysymykseen " Emon ja vasaan väliin en suosittele menmänä ellei välimatka ole sen verran suuri että ehdit paeta mahdollsiesti hyökkävää emoa. Jos ajaa lauman umpikujaan siinä suosittelisin olemaan sitten enmmän kuin yksi saalistaja. koska yksin ajaessasi kymmentä päätä umpikujaan olet melko varamsti kynnysmatto niiden paniikin omaisella pakoyritykselle. Jos peura emo suojelee vasaansa sinun kannattaa joko yrittää hätää niitä erilleen tai sitten koettaa tappaa emo vasan sijaan. " Tuho lausui sitten ja astahti etenpäni " Vosiimem nyt koettaa vähän köytäntöä. Jos minä menen tuonne metsään vähän syvemmälle etsit minut hajuaistis avulla mahdollsiesti siten että minä en kuule tai haista sinua. kun olen paikantanut olinpiakkani yrität saalistaa minut kiini. Ymmärsitkö mitä tarkoitan ? " uho snaoi se ei kertonut tarkoituksellakaan si miten aikoi odottaa Kirvaa metsässä eihän siinä muuten olisi mitän haasetta.

( Pahoittelen näitä virheitä näppäimistöni kettuilee ja pahasti. varmaanni patterit ovat lopussa xD )

Nuori susi kuunteli vastaukset pää aavistuksen verran kallellaan. Korvat olivat tarkkaavaisesti pystyssä, ja ilme oli mietteliäs. Jokainen asia, jonka Tuho lausui, painui saman tien syvälle uroksen pääkoppaan. Kirva aikoi oppia nämä asiat kerrasta, eikä kysellä samoja asioita uudelleen. Niin haastavaa, kuin se saattaisi ollakin.
Myöskin kaikki Tuhon käyttämät käsitteet, kuten tuuliraja ja vastatuuli, painuivat muistiin, niin itse sanat kuin niiden selitteet. Ja vielä se, miten tuli toimia, kun lähestyttiin saalista. Itseasiassa, Kirva kykeni elämään saalistustilanteen mielessään näiden ohjeiden pohjalta. Susi kykeni näkemään, kuinka hajuaistinsa avulla paikansi heikon peuran, lähestyi kumartuneena, liikkuen vastatuuleen, ja hyvin varovaisesti, ääntään päästämättä. Kirva kykeni muistamaan asiat hyvin, mistä susi oli iloinen. Ilmeisesti Kirva olikin ihan hyvä oppilas, kunhan vain keskittyi. Ja nähtävästi susi osasi keskittyä, kunhan vain tahtoi sitä. Mitä positiivisia yllätyksiä Kirva itsestään löysikään.
Toisen ehdottaessa saalistusharjoitusta käytännössä, innostus nosti päätään. Vaan nuori susi piti itsensä rauhallisena, muutoin mikään ei onnistuisi.
"Selvä. Jos lähden itsekin liikkeelle, niin en saman tien seiso hajujälkesi päässä, vai?"
Kirva sanoi, tarkoittaen sitä, että voisi itse lähteä vastakkaiseen suuntaan, eri suuntiin kääntyillen, jottei seisoisi suoraan siinä pisteessä, josta Tuho oli lähtenyt liikkeelle. Muutoinhan Kirvalla oli jo hajujälki valmiina, jota tuon olisi helppo seurata piilopaikalle asti. Vastausta odotellen Kirva seisoi paikallaan, haistellen varovasti Tuhoa. Niin, tuo tuoksu pitäisi tunnistaa nyt nopeasti ja helposti, metsän muiden tuoksujen joukosta.

" Sinulal on asenetta ja oma aloitteisuutta, tehdään näin sinä lähdet pois päin ja kierrät aarnimetsän vasta puolelta etsimään minua ja minä menen toista kautta sitten. " Tuho sanoi ja lähti kulkemaan sen koommin mitään sanomatta. herramme asteli aarnimetäsn kesisuuntaan ja kuvitteli olevansa yksin. tosin ninihän seo li aarni metsä kaikui tyhjyyttä. joten Kirvalla oli oiva tilaisuus näyttä että osasi olal hiljaakin. Tuho rentoutui ja nuuski maata kuin laiduntava peura konsonaan. Tuhon ei tarvinnut pysytä tuuli rajan alapuolela sehän kun oli pahaa avistamaton saalis. Nyt se vain sitten yritti unohtaa koko Kirvan kunens tuo sitten tulisi paikalla joko hyvin äänekkäsäti tai ääenttömästi.

Kirva tunsi olonsa hyväksi, ja nuoren suden itseluottamus nousi kohisten Tuhon kehuessa toista asenteesta ja oma-aloitteisuudesta. Sillon harvoin kun Kirva sai kehuja, se kohotti aina suden itseluottamusta, joka yleensä oli aivan pohjamudissa. Valmiina haasteeseen, nuori susi lähti juoksemaan reipasta vauhtia laajalla kaarella, kiertäen kauas toiselle laidalle. Suden askel oli tasainen, nopea ja suht hiljainen, nyt kun uros keskittyi liikkeisiinsä. Välillä Kirva kompuroi juostessaan, mutta nyt kömpelyys oli kaukana. Nyt susi jaksoi keskittyä toimiinsa, mikä takasi sulavat ja siistit liikeet. Hetken aikaa Kirva oli kuin kuka tahansa pari vuotias susi - hallinta omaan kehoon oli jo löytynyt, ja itsevarmuutta riitti.

Juostuaan laajalla kaarella ympäri, Kirva oletti Tuhon ehtineen jo paikalleen. Näin ollen susi kohotti saman tien kuononsa ilmaan, koska ei uskonut löytävänsä maasta minkäänlaista merkkiä Tuhosta. Välillä vain näön vuoksi maata nuuhkien Kirva lähti jäljittämään, hakemaan hajua Tuhosta. Jonkin aikaa susi kiertelikin edes takaisin metsässä, kunnes heikko suden tuoksu kantautui laiskan tuulenvireen mukana. Näin kaukaa Kirva ei osannut sanoa, oliko kyseessä Tuho, mutta uskoi niin. Niinpä Kirva lähestyi hajun lähdettä, ja varmistuttuaan että susi todella oli Tuho, uros painui alas, liikkuen reippaasti mutta hiljaa. Tuuli ei kantaisi tuoksua Tuholle, siitä Kirva oli varma. Saisi vaan nähdä, riittäisikö suden taidot tarpeeksi hiljaiseen lähestymiseen.
Silmiinsä ei Kirva luottanut, joten tuo ei edes yrittänyt nähdä Tuhoa liikkuessaan matalana aluskasvillisuuden seassa. Kirva hiipi lähemmäs, ja päästyään vain muutaman sudenmitan päähän, tuo loikkaisi voimalla Tuhoa kohti, koettaen osua kuonollaan urokseen.

Tuho ei saanut vainua lähestyvästä Kirvasta joten se jatkoi mateluaan ruohikossa kuin peura konsonaan. Se heialutti korviaan sillä jonkin sortin pientä rapinaa se kuuli. ääni ei kutienkaan olltu niin voimakas että se olisi estänyt Kirvaa saamasta tätä peuraa kiinni. ei menynt aikakaan kun kera sujahdusken Kirva oli Tuhon tuupannut. Jopa itsekeskeinän Tuho naurahti ääneen " Hyvä, olit lositava. näin ensikerralla. SEuraavaksi me etsimme jotain opikeaa syötävää. Normaalsiti Valta ei pidä siitä että tapamme saaliin vain huvin vuoksi mutta nyt me teemme niin ellei sinun sitte ole nälkä. etsimme normaalia kookkaman naaraan jolla ei olisi vasaa. karibukink äy jos sellaiseen törmätään. mutta vältellään kutienin näitä suurenpia josita on haittaa kuten villisiat ja hirvet. " Se lausui sitten ja lakkasi nauramasta.
Kirva oli yllättänyt tuhon totaalsitseti se ei ollut osannut juurikaa nhavainnoistaa mitsä suunnasta Kriva oli tulossa täten tämä saalis olisi ainakin loukkaantunut jos olisi ollut kyseessä kunno saalistus. Kirva oli tuhon mielestä hyvä oppilas ja oppisi vamstkylliki päästääkseen metsästys joukon johtajaksi.
Toki Kirva voisi havitella betankin apikkaa jos niin mieli. nyt päässänntöisesti Kirva oli kuitenkin metsästäjä.

Kirva oli mielissään tuntiessaan osuneensa Tuhoon. Ei nuori susi sittenkään ollut niin huono saalistaja, kuin oli aina itselleen uskotellut. Tämä onnistuminen kohotti suden itseluottamusta vielä enemmän, ja kun Tuho sitten kehui vielä kaiken päälle, Kirva oli valmis posahtamaan rikki. Itseluottamus kasvoi huimaa kyytiä, sillä harvoin Rikkosiipi oli antanut Kirvalle mahdollisuuden osoittaa olevansa taitava. Nyt Kirva oli saanut mahdollisuutensa, ja onnistunut. Ja mitä enemmän susi saisi itseluottamusta, sitä paremmaksi tuo kehittyisi.
"Kiitos Tuho!"
Kirva sanoi iloisesti, joskin hiukan hiljempaa kuin olisi normaalisti riemuaan kiljunut ilmoille. Jos tässä nyt vielä yritettiin saalistaa, niin ei kannattaisi ulvoa iloaan ilmoille - kaikki saaliithan luikkisivat piiloihinsa! Häntäänsä iloisesti puolelta toiselle heilutellen Kirva odotti lisäohjeita, tai edes jonkinlaista merkkiä siitä, että voisi aloittaa.

Lopulta nuori susi kohotti kuononsa ilmaan, vetäen muutaman kerran syvään henkeä. Tuuli ei kuljettanut peurojen tuoksua, mutta maasta saattaisi löytyä jäljet joita seurata. Vielä kerran Tuhoon vilkaisten, Kirva laski kuononsa maahan, kulkien hajujäljiltä toisille, etsien uutta ja tuoreempaa hajua, kuin jo päiviä vanhat, kylmät jäljet. Yhä kauemmas kulki suden matka, tuon etsiessä ja etsiessä, kulkiessa laajoilla kaarilla edes takaisin. Kyllä Kirva tiesi, miten toimia, kun saalista haettiin - tämä vain oli ensimmäisiä kertoja, kun susi sai tehdä sen itsekseen, kulkea edellä. Kirva kun oli tottunut seuraamaan Rikkosiiven perässä ja tarkkailemaan sisaren tekoja, ja toistamaan niitä sitten perästä tullessaan. Nyt Kirva sai tehdä kaiken edellä, tutkia aluetta saman tasoisena Tuhon kanssa. Yhdessä vaiheessa Kirva kulki kauankin erään hajujäljen perässä, vain kääntyäkseen takaisin ja seuratakseen seuraavaa. Jälki oli ollut tuore, mutta kyseessä oli peuraemo ja vasa, sekä mahdollisesti kauempana enemmän peuroja. Ei siis sitä jälkeä, vaan uutta etsimään. Välistä Kirva kohotti päätään ylös, tavoitellen tuoksua ilmasta. Samalla tuo tarkkaili Tuhoa, etsi merkkiä siitä, että toinen olisi löytänyt jotakin.

Vaikak Tuho oli samaa ikä luokkaa kuin Kirva se oli kokenut saalistaja sillä se oli opetettu siihen jo pienestä pitäen. Tuho asteli tyynenä lievästi Tuulirajan ala puoella kyyryssä se oli tottunut siihen tapaan liikkumaan usein.
Pian tuhon kunoon kantautui varsin vahva tuoksu peura parista. Tuho kyyristyi oitis täysin tuuli rajan alapuoelle ja vilkaisi Kirvaan " Nyt on tilaisuutesi näyttää mitä oelt oppinut. Lähistöllä on peura pari joko vasa ja emo tai sitten kaksi täysikasvuista. Muistat vain että liikut rauhallisena et tee äkki liikkeitä ja tarkistat ensin mitä siellä on enenkuni hyökkäät. olen tukenasi ja apunasi koko ajan kaadamme sen yhdessä mutta sinä teet suurimman osan itse. tulen apuun välittömästi jos jotain poikkeavaa tulee. " Tuho kuiskutti Kirvalle ja hiipi lähemmäksi odottaen että Kirva hoitaisi toimenpiteet ja tuho olisi apuna.

Kirva tarkkaili Tuhoa siinä missä maassa olevia hajujakin. Tuhon kyyristyessä Kirva toimi samoin, ja tuli lähemmäs urosta. Tuho kertoi nopeasti ja hiljaa ohjeet - Kirva tekisi toisin sanoen niin paljon itse, kuin kykenisi, ja Tuho tuli apuun heti tarvittaessa. Kirva nuuhkaisi hajua. Kyllä, kaksi peuraa, joko aikuinen ja vanha vasa, tai kaksi aikuista. Kumpikaan ei kuulostanut lupaavalta, toisaalta vanhakin vasa olisi helpompi kaataa kuin aikuinen.
Kirva lähti etenemään matalaksi painautuneena, vatsa maahan liki osuen. Jokaisen askeleensa susi asetti tarkasti, ääntään päästämättä. Hitaasti susi lähestyi, varoen kaikkea mikä voisi kertoa peuroille suden lähestyvän noita saalistusaikein. Peurat seisoivat aukealla, jota reunustivat vanhat puut. Kirva livahti yhden puun paksun rungon taakse, ja katsoi juurakoista eläimiä. Huono tuuri, kaksi aikuista. Kirva keräsi nopeasti oppinsa yhdeksi - valitse uhri, lähesty huomaamattomasti, hyökkää kiinni. Älä käännä selkääsi eläimelle. Kyllä Kirva pystyisi tähän. Nuori susi oli jo lähdössä liikkeelle, kun huomasi, että tältä rungolta peurojen luokse, tuon kymmenisen metrin matkan, ei ollut lainkaan suojaa. Nopea susi - ja taitava saalistaja - kykenisi täältäkin hyökkäämään. Kirva sen sijaan ei luottanut itseensä niin paljoa. Epävarmuus valtasi suden, ja häntä painui alemmas. Yksi vilkaisu taaksepäin Tuhoon kumminkin rohkaisi Kirvaa. Tuho tulisi apuun heti kun susi sitä tarvitsisi. Kirva tekisi tämän.

Susi käänsi päätään, ja huomasi lähellä kasvavan aluskasvillisuuden, saniasmetsikön. Kirva painui matalaksi, ja ryömi saniaisten sekaan, lähtien liikkumaan tuulessa aavistuksen heilahtelevien saniaisten seassa huomaamattomana. Valkoinen uros painui aivan maata vasten, tietäen saniaisten suojaavan urosta. Näin susi pääsi aivan toisen peuran luokse, vain yhden sudenmitan päähän. Kirva loikkasi jännitettyjen lihastensa voimalla esiin, tarttuen peuraa vasempaan hartiaan. Kirva kiskaisi koko ruumiinsa voimalla taaksepäin, tuntien jalan antavan periksi liikaa, yli sen liikkumisasteen. Peuran jalka oli sijoiltaan, mikä horjautti peuraa pahoin. Kirva hyökkäsi saman tien kurkkuun, mutta osui ohi peuran väistäessä raivokkaalla pään heilautuksella. Valitettavasti tämä liike oli liikaa peuran tasapainolle kolmijalkaisena. Peuranaaras kaatui maahan tömähtäen, jättäen melkein valkoisen suden alleen. Kirva väisti, ja oli sitten saman tien kurkussa kiinni. Täpärälle väistäminen oli mennyt, mutta alta pois Kirva oli silti ehtinyt. Mitä nyt tuntenut peuran selän tuon kaatuessa. Kirva tarttui peuran kurkkuun, purren koko puruvoimallaan. Peuran jalat sätkivät, ja muutaman kerran Kirva joutui väistämään ja irrottamaan otteensa. Lopulta ote kumminkin oli pitävä, ja susi oli huitovien jalkojen ulottumattomissa. Kirva puri ja puri, kunnes tunsi elämän lipuvan pois peurasta. Vasta silloin uros irrotti, kääntyen katsomaan kaatamaansa eläintä.
Vasta tässä vaiheessa uros muisti Tuhon, hakien toista katseellaan. Oliko Tuho tullut apuun, kuten oli luvannut? Kirva ei tiennyt, sillä oli keskittynyt täydellisesti peuraan ja itseensä. Ei nuoren suden keskittymiskyky vielä niin hyvä ollut, että tuo olisi saattanut vielä tarkkailla Tuhonkin tekemisiä samalla. Tuholla oli ollut paljon mahdollisuuksia olla mukana kaadossa, ja tilanteita vaikka kuinka paljon. Ei Kirva luottanut siihen, että olisi itse onnistunut kaatamaan peuran. Tuo odotteli jotakin sanomista Tuholta, ihan mitä vain. Kirva oli epävarma itsestään, jälleen kerran.

Tuho seurasi kirvan menoa tarkkana ja valmiina itse hyökkämään. Se totesi Kirvan oppineen hyvin näinkin lyhyessä ajassa joten kiinnitti pää huomionsa toiseen PEuraan. joka näytti olevan varsin kärhäkäs isllä se ei paennut. Tilanen oli sopinut juuri Kirvan opettamiseen haastavasta päästä oli tämä tiasto. Tuho tarkkaili tilannetta yhä vakavana se keirsi toista peuraa. pitäen tuon kaenpana Kirvasta.
Kun kirva olsi isaanut kaadettua Tuho loikkas isiltä seisomalta paniikissao elvan peuran päälle ja tarrautui tuon niskaan. Pienen taiston jälkene Tuho taittoi peuran niskan nurin. ja se kaatui telottomana maahan. Sitten Tuho suuntasi katseensa kohti Kirvaa joka oli kaatanut oman hirven ehkä vähän suuremmalla vaivalla. " Hienoa Kriva. Sinusta tulee vielä hyvä metsästjä. Sinun ei tarvitse muistaa kuin se että huomioit myös ympäristösi kun olet kiinni peurassa. Sillä et ovi koskaan tietää iskeekö peura sinut vasten kalliota vai onko paikalla muita nälkäisiä otuksia tai kenties yli suojelevaa emää kuten tuo. Mutta suoriuduit hyvin et tarvinnut hirven kaatamisessa pauani se on jo suuri edistys. Kovin moni ei sitä ensikerralla tee yksin. Hienoa " Tuho sanoi sitten " jos sinun on nälkä saat syödä peuraasi jos haluat. mukaan me emme voi niitä ottaa " Tuho sanoi Kirvalle .

Nyt, kaadon ja metsästyksen riemun ohi mentyä, Kirva kykeni huomaamaan Tuhon toisen peuran kimpussa. Susi katsoi, kuinka helposti toinen kaatoi peuran. Kirva oli tehnyt asian monimutkaisemmin, mutta onnistunut yhtä kaikki. Ja kieltämättä susi oli tyytyväinen, olihan tuo onnistunut hyvin, ei ollut loukannut itseään, ja katsoessaan peuran haavoja, ne olivat siistit ja selkeät. Voimaa ei Kirvasta löytyisi niin paljoa, että tuo voisi hypätä peuran selkään, niinpä jalan sijoiltaan repiminen oli vaikuttanut toimivalta idealta. Mitä se oli ollutkin, olihan se vienyt peuralta pakenemismahdollisuuden, ja kaatanut eläimen maahan, jolloin Kirvan oli ollut helppo iskeä kurkkuun.
Tuhon puhuessa Kirva käänteli korviaan iloisena. Toisen sanat kasvattivat itseluottamusta suden sisällä. Kirva oli onnistunut, Kirva kykenisi tulemaan hyväksi metsästäjäksi. Nuori susi pystyisi siihen, ja Tuhon kehut lämmittivät kovasti Kirvan mieltä. Kiitollisena susi nuolaisi huuliaan, ja käänsi katseensa sivummalle. Ei olisi oikein tuijotella Tuhoa suoraan silmiin, vaan kannatti katsoa hiukan ohi. Olihan Tuho parempi metsästäjä, laumassa korkeammalla, ja eritoten olisi törkeää kiitää Tuhoa opetuksista tuijottelemalla töykeästi silmiin.
"Kiitos Tuho! Kyllä, muistan ensi kerralla huomioida ympäristönikin."
Kirva sanoi iloisena, mutta nöyränä. Suden häntä heilui raivokkaasti puolelta toiselle, saaden koko valkoisen takapään vatkaamaan mukana. Kirva oli iloinen ja tyytyväinen toisen sanoihin, ja kunnioitus Tuhoa kohtaan kasvoi jatkuvasti. Kirva kun ei kyennyt kuvittelemaankaan itseään kaatamassa peuraa yksin, ei ainakaan ennen tätä. Nyt, Tuhon opetusten ja itsevarmuuden kasvaessa se voisi olla mahdollista uudelleenkin. Kenties tämä kerta ei ollut vain sattumaa, ehkäpä Kirva vielä oppisi yhtä taitavaksi saalistajaksi kuin Tuho.
"Ei ole nälkä..."
Kirva sanoi iloisena, sillä suden ei ollut lainkaan nälkä. Vasta vähän aikaa viime ateriasta oli. Toisaalta, oli tyhmää hylätä hyvä ateria näin. Vaan minkä sille voi, jos ei ollut nälkä. Ehkäpä Kirva voisi palata näille ruhoille uudelleen? Toivon mukaan kukaan muu ei löytäisi haaskoja. Kirva voisi ottaa Rikkosiivenkin mukaan, ja näyttää kuinka hienosti oli kaatanut ensimmäisen peuransa. Rikkosiipi olisi varmasti ylpeä pikkuveljestään, ja Kirvan mielestä nyt olisi oikein olla. Kirva oli itsekin tyytyväinen itseensä, olihan tuo hoitanut homman enemmän tai vähemmän mallikkaasti.

Tuho katsahti kahteen ruhoon ja käänsi sitten katseensa Kirvaan " Tämä selvä, me voisimme nyt palata laumamme luo ehkä Vallala on meille jotian kerrottavaa, ja tehtävääkin on vielä paljon tekemättä. Jatkamme tästä edes harjoitteluasi metsätyksen yhteydessä. koska olent nyt näyttänyt mitä osaat ja olen kertonut sinnulle yksityis kohdat. Jos ja kun sinulla on kysyttävää tule kysymään minulta kerron sitte mieltäsi vaivata asiat. " tuho lausui sillä ei senkään ollut nälkä. se halusi vain kaataa saaliinsa näyttääkseen Kirvalle omat taitonsa. Olihan se käynyt normaalia helpommin. Mutta ei Tuho huono metästäjä ollut, koskaan se ei ollut sapaunut reissultaan ilman saalista.
Tuho odotti Kirvan mielipidetät palaisiko kaksikko lauman luo vai jäidivätkö he saaliiden luo vielä.

Kirva kuunteli toisen ehdotuksen lauman luokse palaamisesta. Kuulosti hyvältä, turha tänne olisi jäädä ihmettelemään, kun tekemistäkin saattoi olla. Nuori uros oli samaa mieltä toisen kanssa harjoittelusta, tästä eteenpäin Kirva harjoittelisi metsästysretkillä, ei muuten. Tietenkin susi vaatisi Rikkosiipeä antamaan Kirvan hoitaa metsästyksen silloin, kun kaksikko olisi yhdessä liikkeellä ja nälkä yllättäisi. Niin riippuvainen Kirva oli sisarestaan - uros ei kyennyt ajattelemaan minkäänlaista matkaa ilman sisartaan, vaan Rikkosiiven oli oltava joka paikassa mukana. Tämäkin tilanne, kahdestaan Tuhon kanssa oleilu, oli outoa sudelle. Rikkosiiven olisi kuulunut olla mukana, kuten aina ennen.
"Selvä, Tuho. Lähdetään siis paluumatkalle."
Kirva sanoi, kääntyen kohti laaksoa. Uros lähti liikkeelle kevyesti jolkotellen. Vasta edettyään hetken, Kirva huomasi, ettei edes joutunut keskittymään liikkumiseensa. Kaikki tuntui niin luonnolliselta! Keskittymiskyky oli parantunut huimasti tämän kaadon ansiosta, sillä vastaavassa tositilanteessa Kirvan oli helppo keskittyä. Kenties uros pystyisi liikkumaan jatkossakin näin helposti, kompuroimatta joka tilanteessa. Hetken edettyään susi vilkaisi, oliko Tuho mukana. Pian jolkottelu vaihtui riemun loikkiin, uroksen jättäessä vakavan käytöksen taakseen. Saalistus oli ohi, nyt sai taas riehua! Kirva loikki pirteästi eteenpäin, milloin minnekin suuntaan, koettaen kumminkin pysyä Tuhon vauhdissa. Jos Tuho kiihdyttäisi, Kirvakin tekisi niin, jos toinen hidastaisi, Kirva hidastaisi myös.

// Tämä oli sitten tässä, vai? //

Minun puolestani juu Xd minä aloitan sen lauma kokoontuu pelin mahdollisimman pia nXD

// Jeps, Kirva ja Rikkosiipi saapuvat sitten sinne. Kiitos pelistä! (: //