...Se mikä järjen valon sumentaa ja kerta toisensa jälkeen satuttaa - Päättynyt

((Tämä on siis Kutsupeli. Tuuli tänne! The secret plan ja mausteena rakkaus. ))

Rusko oli jäänyt Varpun, uuden alfan alaiseksi. Mutta sille sudelle uros ei olisi uskollinen. Vaan jääminen oli itsensä vaarantaminen rakkkaimpiensa puolesta, ja oikeasti Rusko halveksui Varpua.

Jokin veti urosta eteenpäin. Se ei voinut vastustella, eikä halunnutkaan. Tuuli-nimisen nartun haju kiskoi sitä rajoja päin. Jo saalistusmailla haju oli niin vahva, että uros alkoi juoksemaan. Nuorukainen ei tunnistanut tunnetta, mutta se saattoi vain pelätä pahinta: Se oli rakastunut. Se ei halunnut jättää Tuulta, mutta sen oli pakko. Naaras ei edes tiennyt ruskeaturkin tunteista ja se toi urokselle suurta tuskaa.

Nyt nartun haju oli kuin huumetta sille eikä mikään maallinen voima voinut estää sitä juoksemasta rajoille. Uros ei voinut ulvoa, ettei sitä kuultaisi, mutta se haukahti hiljaa tuulen mukaan: "Tuuli, olethan se sinä?"

Tuuli kuljeskeli rajojen tuntumassa. Se mietti kaikkea, mitä oli tapahtunut niin lyhyen aikavälin sisällä. Se nuuhki hajuja ympärillään. Sillä oli vastatuuli. Mikäli joku tulisi takaa, hän ei haistaisi sitä, mutta edestä päin kyllä. Se istahti alas ja odotti. Se ei tiennyt mitä, varmaan ihmettä. Tuulilla oli monta uutta ystävää laumassa, joita se ei haluaisi jättää, mutta toisaalta niin moni sen ystävistä oli jo lähtenyt... Argh. Tilanne oli rasittava. Mitä hän tekisi? Se pirun Veren oli täytynyt tulla ja sekoittaa Tuulen jo valmiiksi sekaisin olevaa pakkaa... Pelkän suden ajatteleminen sai veren kiehumaan. "Ei viitsinyt edes vastata kysymykseeni itse! Toiselle kyllä vastasi. Ja aliarvioi toisetkin niin helposti..." Se mutisi itsekseen hampaitaan purren, kerratessaan tapahtumia päässään.

Rusko kuuli tutun murinan, ja hidasti erään pusikon kohdalle. Kun se katsoi tämän taakse, se näki sadan metrin päässä etsimänsä: Tuuli! Mikä onni! "Tuuli! Olethan se sinä?" se haukahti ja kaarsi nartun takaa tämän vierelle ennen lähestymistään, ettei säikäyttäisi sitä.

((Hahaa! Äiti lähti koiran kanssa lenkille, ja jätti huolimattomasti minut, tietokoneriiippuvaisen, yksin koneen kanssa. >8) Mutta tämä on silti lyhyt :/))

Tuuli käänsi katseensa kuulemansa äänen suuntaan. "Kukapa muukaan." Se lausahti iloisesti, tosin hieman yllättyneesti. Ruskon näkeminen sai Tuulin hiukan paremmalle tuulelle. "Mitä sinä täällä? Ei kai mitään ole sattunut?" Se kysyi. Yleensä näin kaukana pesäluolilta ei tullut laumalaisia kovin paljon vastaan ja Tuulta ei ikinä vartavasten haettu, ellei jotai ollut sattunut.

Veren se saisi nyt onneksi unohtaa vähäksi aikaa.

Rusko oli iloinen kun sai nähdä Tuulen. Se heilutti häntäänsä ja yritti tökätä kuonolla nartun kaulalle. "Ei, haistoin vain sinut ja halusin tietää onko kaikki hyvin, ja mitä aiot nyt tehdä?" Rusko istahti Tuulen eteen. Jos nartulla ei ollut muutakaan tekemistä niin Ruskolla olisi hyväkin ehdotus: Tuulen kannattaisi etsiä Tuisku, Sammal ja Kauhu jotka olivat nyt ilmeisesti porukalla etsimässä Viimaa. Se tiesie ettei Tuisku voisi elää niin kauan kuin Veri olisi hengissä ja Viiman lauman johtajana, vaan Tuisku hakeutuisi vahvojen seuraan.

Loppujen lopuksi Tuisku tappaisi Veren tai ne tappaisivat toisensa, olivat ne sitten yksin tai omien seuralaistensa suojaamina. Ajatus oli vähän stressaannuttava Ruskolle, eikä se ei ollut ihan varma miten peliä tulisi pelata. Kuitenkin nyt Tuuli olisi sen ainoa keino olla avuksi- että Tuulelle sekä veljelleen.

Tuuli katsoi kummastuneena Ruskoa. Se kallisti päätään hieman. Kaikki muuttui vain hullummaksi. "Kaikki on hyvin, enkä tiedä mitä tehdä." Se huokaisi pienesti. "Mitä itse aijot tehdä?" Se kysyi heti perään.

Koko tämä helahoito alkoi ottamaan toden teolla päähän. Miksi, kun kaikki oli hyvin, piti tulla joku ääliö, joka päätti pistää hommat uusiksi, vain koska huvitti ja vielä pahempaan suuntaan. Tällaiset nopeat "uudistukset" eivät olleet Tuulta varten.

((Lyhyys.. Sori))

((Ei haittaa :D))

Rusko kuunteli nartun sanat. Harmi ettei se osannut samaa tunteidenpaljastustekniikkaa kuin veljensä, mutta uros yritti olla parhaansa mukaan hyvä ystävä.

"Jään laumaan petturiksi. Se sudenkuvatus ei ansaitse minun, eikä kenenkään muunkaan lojaalisuutta" uros sylkäisi sanat suustaan kykenemättä edes sanomaan Veren nimeä. Kuitenkin sen ilme kirkastui Tuulen sanoessa ettei sillä ollut mitään missiota meneillään. "Ole kiltti ja liity veljeni ja Kauhun seuraan. Sammalkin on varmasti heidän kanssaan, ja minä vuodan tietoa sen mink voin- en ole aivan varma mutta luulempa etteivät ne sudet suvaitse sen paskiasen olemassaoloa sen enempää kuin mekään..." Rusko vihjasi katsoen hymy kasvoillaan Tuuleen, "He alkavat melko varmasti vastarintaan. Pyydän sinua viemään terveiseni niille hienoille susille, että olen takuulla suunnitelmissa mukana jos ne liittyvät sen idiootin hommaamiseen pois päiväjärjestyksestä" Ruskon vain täytyisi tietää kolmikon suunnitelmat, ja toivoa, että Tuuli olisi mukana.
Kaikki Viiman kannattajat olivat tervetulleita uuteen, tällä kertaa riemukkaaseen, VALLANKUMOUKSEEN. Ajatus sai Ruskon melkein hykertelemään, ja tuleva talvi vaikutti lupaavalta monille susille- Joskin ne, jotka hylkäsivät Viiman, saisivat tuntea nahoissaan mitä lojaalisuus merkitsi.

Rusko yrittäisi saada Varjoa, Ruskon ja Tuiskun hyvää ystävää mukaan. Jos laumassa olisi kaksi sutta kun sota alkaisi, voisivat Varjo ja Rusko oikealla hetkelä lopettaa näyttelemisen ja kaataa susia Varpun puolelta.

Tuuli kuunteli Ruskoa tarkasti. Hänen täytyisi siis liittyä Kauhun, Sammaleen ja Tuiskun kanssa? Ajatus sinänsä kuulosti hyvältä, mutta... "Ajatus kuullostaa kyllä hyvältä, mutta minusta ei taida paljon apua olla... Enkä usko kenenkään haluavan riippakiveä mukaansa..."

Vaikka Tuuli olikin uskotellut itselleen, että hänestä oli jotain hyötyä, todellisuus kuitenkin oli paljastanut itsensä, kun se oli tavannut Veren. Kohtaaminen oli osoittanut, kuinka heikko ja avuton hän oikeastaan oli. Hän ei ollut auttanut ketään, vain aiheuttanut harmia, Ruskonkin piti tulla apuun, kun ei pystynyt itsestään huolehtimaan... Olisi ollut vain paljon helpompaa elää vielä siinä haavemaailmassa, missä hän oli elänyt aijemmin. Harmikin oli ollut oikeassa, vain vahvemmat elävät ja voittavat. Tuuli inhosi tuota uutta alfaa sydämensä pohjasta.

Kaikki nämä ajatukset saivat Tuulin hieman surulliseksi ja jonka voimasta se laski päänsä alas ja laittoi korvansa hieman luimuun.

"Et sinä ole mikään riippakivi, ja sinuthan halutaan mukaan" Rusko sanoi rohkaisevasti, "Ja kaikki suuri koostuu pienistä osista. Jokainen susi joka on meidän- ja samalla Viiman -puolella on tervetullut ja sinä olet oikein erityislaatuinen, koska tunnemme sinut, ja sinuun voi luottaa." Uros tökki kuonollaan Tuulta. Mistä naaras oli saanut jotain tuollaista päähänsä? Sehän oli varmasti loistava taistelija, kun pääsi näyttämään taitonsa! Uros toivoi ettei se typerä Veri ollut aivopessyt Tuulta sillä 'Nartut ovat turhia'-periaattteellaan. Se nimittäin ei pitänyt paikkaansa. "Ota huomioon, että voisin pyytää ketä tahansa muuta. Mutta valitsen sinut. Sinä olet tärkeä. Etenkin minulle olet erityinen." Rusko sanoi vähän hämillään.

((Tästä tuli nyt kyllä yhtä puuroa mutta aivan se ja sama...))

Tuuli piristyi hieman Ruskon sanoista. Se nosti päätään ja katsoi suoraan Ruskoon ja hymyili susimaisesti. "Kiitos." Se sanoi pienesti. Tuulin mieliala oli kohonnut. Rusko oli puhunut asiaa, hänkin oli tärkeä laumalle.

Tuuli hieman ihmetteli Ruskon viimeisimpiä sanoja. Mitä hän mahtoi tarkoittaa.. Miten hän olisi erityinen? Tuuli mietti sanoja vähän aikaa. Sitten se huomasi. Että Tuuli oli sokea. Mutta se ei uskaltanut vielä edes ajatella asiaa pidemmälle. Olihan se pelkkiä johtopäätöksiä täynnä koko arvelu. Sen täytyi saada tietää tarkemmin. "Sanohan, miten erityinen?" Se kysyi hieman viekkaasti, hymyillen samalla kierosti.

((Vihdoin pieni älyn kipinä! Ja mieliala nousi äkisti.))

(( ))

Rusko hymyili sekin suden hymyään kierosti Tuulelle, ehkä jopa ällöttävän imartelevan näköisenä. "Uskoakseni vain typerys ei pitäisi sinua erityisenä..." uros heilutti häntäänsä virnistäen nyt niin että hampaatkin paljastuivat, "Ai millä tavalla? Sen saat itse päättää..." Rusko nuolaisi kirsuaan tyytyväisen näköisenä. Tuuli alkoi päästä jyvälle.

Kuitenkin Rusko palasi kohteliaaseen olemukseensa ja huokaisi; "En halua että sinulle tapahtuu mitään pahaa. Olet hyvin tärkeä minulle, ja minä rak..." Rusko ei kyennyt sanomaan sitä. Se ei osannut, kyennyt eikä ehkä halunnutkaan myöntää sitä vielä.

"Täällä taitaa olla sitten aika paljon typeryksia." Tuuli vastasi. Sen veikkaus oli tainnut osua oikeaan, toisen puheista päätellen. Lisäksi toisen puheet selittivät sen, miten toinen oli aina suojelemassa sitä. Eikä Tuuli sitä pahalla ottanut, itseasiassa se oli aika imarreltu, että joku välitti niinkin paljon.

Tuuli muuttui nyt vakavaksi. "Jos nyt lähden etsimään Kauhua, Sammalta ja Tuiskua, miten löydän heidät?" Se kysyi. Tuuli ei halunnut turhaa pyöriä laumattomien alueella, vaikka laumaton kohta olisikin.

"Tuskin he ovat kauaksi ehtineet. Luulen, että hajuaistisi pelastaa sinut tällä kohdalla..." Rusko itsekin tiesi miten epätoivoiselta se kuullosti, mutta jos sudet eivät olisi kaukana niin ne olisi helppo tavoittaa. "Laumattomien alue ei ole suuren suuri, ja luulempa veljeni jopa etsivän sinua. Teit aika vaikutuksen häneen kun aloit Verta vastaan, hänelle kun Viima on kaikki kaikessa" Rusko tiesi, että Tuisku ei jättäisi Ruskolle tärkeää sutta pulaan. Se varmasti etsisi Tuulen, ja sitten alkaisi olla ja aika kasa susia kasassa etsimään Viimaa.

" Olet kaiketi oikeassa." Se huokaisi. Täytyy siis pääasiassa etsiä Tuiskua. "Täytyy vain toivoa, että he eivät ole kovin kaukana" Tuuli katsahti Ruskoon.
"Minun varmaan täytyy lähteä pian. Voisitko kertoa Harmille, että en ole vihainen ja että voimme kaikesta huolimatta silti pysyä ystävinä?" Se kysyi varovasti.

Rusko vähän hämmentyi. Se olisi halunnut vielä hetken leikkiä Tuulen kanssa, mutta koska toisen todella täytyi mennä niin ei Rusko sitä estänyt. "En ole varma. Hän tuntuu olevan lojaali sille kusipäälle, ja saattaisi kertoa että tapasimme...Joskaan en tunne häntä kovinkaan hyvin." Rusko toisi Tuulelle vaikka kuun taivaalta, jos se olisi mahdollista. Ja nyt uros ei halunnut riskeerata koko suunnitelman paljastumista. Se luimisti pahoitellen korvansa, mutta kyllä toinenkin varmaan ymmärsi, ettei kannattanut mokailla näin vakavissa asioissa.

"Taidat olla oikeassa. Parempi vain että ei sanota mitään, niin suunnitelma ei paljastu aivan heti..." Se sanoi ja yritti loihtia kasvoilleen hymyä, huonolla menestyksellä tosin. Alku kiihtymyksen jälkeen Tuuli oli hieman miettinyt asioita ja tavallaan ymmärsi siinä rauhallisessa mielentilassa paremmin Harmia. Tuulia harmitti, ettei voinut kertoa asiaa sudelle. "Onneksi kohta koko Veri on historiaa, kun se potkitaan pihalle laumasta... " Se sanoi.

Rusko hymyili suden hymyään. Sanat Veren pihalle potkimisesta saivat sen tyytyväiseksi uudestaan ja uudestaan. "Sinun pitää kai sitten lähteä..." se sanoi vähän apeana. Rusko kävisi mahdollisimman usein rajoilla siltä varalta, että joku kaipaisi sitä. Uros katsoi pitkään naarasta ja tuli pari askelta lähemmäs, heilauttaen toisen etutassunsa Tuulen hartialle kuin halatakseen: Eräs sen entinen laumalainen teki näin kun oli hyvästien aika. "Onni olkoon kanssasi" se sanoi hiljaa.

((Peli taitaa olla kohta pelattu, vai mitä?))

((Jep. Niin taitaa...)

"Niin täytyy." Tuuli vastasi. Sitä jännitti ja hieman pelottikin lähteä taas laumasta. Ruskon "halaus" oli uutta Tuulille, mutta ei kummemmin ihmetellyt asiaa. Se luotti Ruskoon ja se tiesi mitä teki. Tuuli tökkäsi Ruskoa kuonollaan. "Luulen että sinä tarvitset enemmän onnea, jos kerran jäät sen idiootin luokse." Se sanoi toiselle.
Se irrottautui otteesta, katsahti Ruskoon, vetäisi kerran kunnolla henkeä ja lähti kävelemään kohti laumattomien alueelle. Se vielä vilkaisi kerran taakseen, kuin varmistaakseen, että Rusko oli siinä. Se heilautti häntäänsä hyvästiksi ja käveli, kunnes sitä ei enään näkynyt.

[Loppu ]]

((Juu. Kiitos pelistä! :D))

Rusko hymähti vastauskseksi. Se jäi katsoaan Tuulen perään, kunnes kääntyi itsekin pesäluolille. Mitähän se Veri olisi seuraavaksi keksinyt? Uros kiihdytti vauhtiaan askel akeleelta ja lopulta uros juoksi eteenpäin, virnuillen yhä tyytyväisenä keskustelusta Tuulen kanssa.