Ab Lupus
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.
Ab Lupus

Missä voitto tai tappio ei ole vain sinun, se on teidän. --- Muistetaan olla uskollisia realismille.
 
PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

 

 Hiljainen metsä

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija




Hiljainen metsä Empty
ViestiAihe: Hiljainen metsä   Hiljainen metsä EmptyMa Heinä 13, 2009 7:29 pm

Metsä oli harvahkoa ja kaunista, auringonvalo siivilöityi pehmeästi jo suurten lehtien läpi. Aluskasvillisuutta oli paljon, ja koko maisema hehkui elämää. Tuuli sai vanhojen puiden latvat humisemaan hiljalleen, puiden väleissä soi linnunlaulu. Vaan Riesa ei nähnyt maailman kauneutta. Ruskeaturkkinen susi askelsi hitaasti, ajatuksissaan puiden lomassa, huomaamatta kaikkia niitä eläimiä, jotka pakenivat hänen tieltään, huomaamatta auringon lämmittämiä aukkoja metsässä, tuuheiden puiden varjostamia, synkempiä kohtia. Yhä narttu tunsi olonsa petetyksi, vaikka Kaatajan lähdostä oli jo tuntikausia, ja pilvien läpi murtautunut aurinko kuivasi sadepisaroita heinikosta ja lehdiltä. Kuin korostakseen Riesalle tuttua ilon poisriistoa aurinko oli tullut esiin vain vähän aikaa Kaatajan lähdön jälkeen, vaikka aamulla oli ollut pilvistä. Nyt taivas oli heleän sininen, eikä pilvistä näkynyt kuin jäänteet. Narttu ei ymmärtänyt, miksi oli masentunut näin. Tämähän oli tuttua, hän sai maistiaisen siitä, millaista elämä saattaisi olla, millaista se oli joillain, ja sitten se oli riistetty pois. Niin kävi aina, ja jo Kaatajan saapuessa Riesan olisi pitänyt arvata tämä. Maailma oli halpamainen ja epäreilu, ja silti ruskeaturkki ei saanut siitä tarpeekseen. Oliko se jonkin sortin itsetuhoisuutta jatkaa, vaikka teisi, että aina kävisi näin? Nartulle oli aina käynyt näin, ja selvästi aina tulisi käymään. Maistiainen onnea, joka pian vietiin pois.

Riesa havahtui seisomasta hiljaiselta pieneltä niityltä, aukealta, jollaista tuo ei ollut ennen nähnyt. Joka puolelta sitä reunustivat suuret, jykevät puut, mutta aurinko paistoi aukealle. Ilma oli lämmintä ja tyyntä, kirkasta. Heinikko oli pehmeää ja pitkää, siellä täällä kasvoi luonnonkukkia. Tuoksusta päätellen aukean oli juuri jättänyt muutama peura, mutta aivan sama. Hukalla ei ollut nyt nälkä, eikä hän ollut muutenkaan metsästysfiiliksissä. Tällä hetkellä mikään ei kiinnostanut niin vähää kuin metsästys. Ehkä joskus, parin päivän kuluttua, kun olisi taas nälkä ja maailma olisi jälleen järjestyksessä. Riesa lysähti ensin istumaan, sitten kyljelleen jo kuivaan ruohikkoon ja tuijotti eteensä mitäännäkemättömin silmin. Vieläkin tuo näki silmissään Kaatajan lähdön, kuinka toinen vain käveli pois, katsomatta taakseen. Juoksi pois. Meni aikaa, ehkä enemmän, ehkä vähemmän (mitä väliä ajalla oli, kun maailma oli radaltaan?), ennen kuin ruskeaturkki muisti, että oli ollut tarkoitus miettiä sitä outoa tunnetta, joka oli kasvanut hukan sisimmässä eilisen päivän aikana, sitä, jonka nimeä ei Riesa aivan muistanut... Ja Kaatajan outoa ilmettä nartun kertoessa Havusta.
Jälkimmäisenhän minä jo ratkaisin, narttu muistutti itseään. Mustasukkaisuus, eikö se niin ollut? Mutta se tuntui niin uskomattomalta, liikaa unelta. Eihän se voinut olla totta...

Oman, oudon sävynsä nartun outoon oloon toi se, että aina, aina kun Riesa nyt yritti ajatella Havua, kuva oli sumea, epätarkka. Aivan kuin... Aivan kuin hukka olisi unohtamassa! Kuva vääristyi, siihen sekoittui jotain... Ja ne kirkkaat, selkeät välähdykset kuvasta, niissä susi olikin tummanharmaa, suurempi...
Keskity nyt. Havu. Ajattele Havua, narttu komensi itseään, mutta huonolla tuloksella. Kuva pysyi epätarkkana. Epätoivoisena ruskeaturkki karkotti ajatukset muista susista, yritti keskittyä ympäristöönsä. Tuolla solisi puro. Maa kumisi heikosti, jossain suuri lauma pakeni saalistajia. Olivatko nämä niin tyhmiä, että juoksisivat saalistajiaan päin? Sellaisia eläimiä ei ollut koskaan tullut Riesan tielle, mutta Kaatajalla oli ollut sellaisiakin kokemuksia. Kai.

Pikkuhiljaa, keskittyessään tuulen ääneen, puroon ja linnunlauluun, Riesa alkoi vaipua uneen. Tai ehkei aivan uneen, mutta jonkinlaiseen horrokseen, siihen jännittävään tilaan unen ja valveen rajamailla. Äkkiä jossain kaukana huusi kotka ja ruskeaturkki nytkähti täysin valveille.
Rakkaus, Riesa tajusi. Se oli rakkautta, mitä narttu tunsi Kaatajaa kohtaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
Hiljainen metsä
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1
 Similar topics
-

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ab Lupus :: Yksinpelit (in-game) :: Joutomaat-
Siirry: