Nälkä (Päättynyt)

((Eli siis Sola tänne Capsizen kanssa))

Tuuli kuljeskeli alueella, missä se ei ollut ennen ollut. Nälkä kouraisi sitä mahasta. Koko tilanteesta tuli vanhat ajat mieleen, milloin se oli harhaillut yksikseen ilman lauman turvaa ja tukea. Juuri kun hän oli tottunut Viiman laumassa oloon, piti sen typerän Veren tulla ja muuttaa kaikki...

Vähän matkan päässä hän näki pienen karibu lauman. Vesi herahti Tuulin kielelle. Kunnon ruokaa! Oli vain hyvin epätodennäköistä että Tuuli saisi mitään yksikseen. Täytyi päästä lähemmäs ja katsoa, olisiko laumassa heikkoja vanhuksia tai vasoja.
Tuulin onneksi laumassa näytti olevan yksi vasa, mutta sekin oli keskellä koko laumaa. Hänet taatusti huomattaisiin, ennen kuin hän pääsisi tarpeeksi lähelle. No se pelaa joka ei pelkää. Tuuli hiipi lähemmäs ja lähemmäs. Välimatkaa oli noin seitsemän suden mittaa. Tuuli astui jonkin päälle mikä rasahti kuuluvasti ja karibut säntäsivät karkuun. ´Mahtavaa...´ Se ajatteli sarkastisesti. Tuuli yritti juosta karibut kiinni, mutta ei saanut mitään muuta kuin janon ja nälän. Se istahti uupuneena maahan ja päätti levätä hetken.

Nuori susi jolkotti uupuneena metsän reunassa. Se ei ollut saanut moneen päivään saaliikseen muuta, kuin talvipesistään heräileviä myyriä ja hiiriä. Kulku oli hankalaa, sillä lumi oli muuttunut raskaaksi ja märäksi, eikä enää kantanut suden väsyneitä tassuja.
Aurinko kimalteli hangella ja puiden oksilta tipahteli silloin tällöin sulaa lunta suden niskaan. Naaras pysähtyi ravistelemaan ja sen märkä turkki paljasti sen ruumiin muodot, jotka olivat terävät ja kulmikkaat, lähes sairaalloisen oloiset. Kylkiluut erottuivat huonokuntoisen turkin ohuimmista kohdista, ja selkänikamien kohdalta karva oli lähes kokonaan irronnut.
Vahvat ja jäntevät jalat kantoivat naaraan heikkoa ruumista kevyesti, mutta liikkuminen kulutti aliravitun suden energiaa huimaa vauhtia.
Nuori naaras oli vaeltanut yksin jo muutamien kuukausien ajan ja saapunut laaksoon vasta aivan hiljattain. Se oli haistanut toisten susien hajumerkkejä ja vältellyt toistaiseksi lähempiä kontakteja. Nyt se oli kuitenkin havainnut saapuneensa yhä lähemmäs toisia susia, tai jopa susilaumaa. Narttu tiesi, ettei pärjäisi yksin enää kauaa, sillä oli heikentynyt talven aikana huomattavasti. Se päätti koettaa lyöttäytyä yhteen jonkun toisen yksinäisen kanssa tai etsiä lauman, joka suostuisi ottamaan hänet hoiviinsa.
Saaliin haju kantautui Solan nenään jo ennen kuin hän erotti eläimet puiden takaa. Karibut olivat nopeita ja kokemuksen kautta Sola tiesi, ettei saisi niitä kiinni.
Nälkä painoi kuitenkin suden vatsassa ja vaikka se tiesi mahdollisuutensa olemattomiksi, se päätti yrittää. Naaras hiipi varovasti esiin metsän suojista ja sulautui vaalean värityksensä ansiosta hyvin loskaiseen maahan. Se etsi katseellaan sopivaa kohdetta, eikä huomannut lauman toisella puolella olevaa sutta, joka oli samoissa aikeissa.
Yhtäkkiä jokin säikäytti karibut ja ne säntäsivät häntä kohti. Sola huomasi tilaisuutensa koittaneen ja lähti juoksuun. Se kaarsi lauman edelle ja hyökkäsi suin päin nälän riivaamana keskelle laumaa, juuri ja juuri suurten eläinten kavioita väistellen. Naaras äkkäsi pienen vasan ja kaatoi sen yhdellä suurella loikalla. Suuret karibut olivat niin vauhkoontuneita, etteivät ehtineet jäädä puolustamaan pienokaistaan.
Sola piteli vasan turpaa suussaan, kunnes se lakkasi hengittämästä ja jäi hieman hämmentyneenä katselemaan saalistaan. Se ei ollut muistanut, miten hyvältä tuore veri maistui suussa. Jokin kummallinen kohtalon oikku oli saanut eläimet liikkeelle, ja antanut Solalle ainutkertaisen tilaisuuden. Narttu oli juuri aloittamassa aterioinnin, kun sen sieraimiin kantautui vieraan suden haju, läheltä. Sola käänsi päätään, näki jonkin matkan päässä istuvan suden ja jäi hieman epävarmana katselemaan tätä.

Tuuli kuuli yhtäkkiä vasan valittavan äänen. Hän nousi nopeasti ylös. Toinen susi oli saanut sen kiinni. Hän ei ollut haistanut sitä äsken.Tuuli olisi katsonut vierasta silmät ja kita apposen auki, jos olisi osannut. Vieras näytti huomanneen hänet. Pelkkä vasaan katsomien ja haistaminen sai kuolan lähes valumaan ja mahan murisemaan äänekkäästi. Tuuli pakottautui siirtämään katsensa pois tuosta ihanasta ruuasta suteen. Toinen näytti olevan vielä huonommassa tilanteesa kuin hän itse. Tuuli astui varovasti eteenpäin. Se laski päätään ja tarkkaili vierasta tarkasti, valmiina juoksemaan karkuun, mikäli toinen hyökkäisi. Hän helautti häntäänsä pienesti. Se ei halunnut antaa mitään merkkejä, jotka voisivat johtaa taisteluun. Tuuli kulki taas pari askelta lähemmäs. Jos tuuri kävisi, hän voisi saada vasan tähteitä. Hän voisi kyllä taistellakin tuosta ruhosta, toinen ei näyttänyt kovin voimakkaalta. Tuuli antoi asian kuitenkin olla ja päätti vain seurata mihin tilanne kehittyisi. Hän ei mielellään taistelisi, vain jos oli pakko.
"Aijotko jaksaa syödä tuota kokonaan?" Kysymys oli tyhmä, sen Tuuli kyllä tiesi, mutta hän halusi avata keskustelun ja ottaa selvää millainen susi toinen oli.

Sola huomasi tulleensa huomatuksi ja katseli jännittyneenä toista, yrittäen saada selville, millä asialla tämä oli. Aikoiko hän varastaa saaliin ja häätää hänet pois, vai voisivatko he kenties jakaa ruoan? Heti vieraan suden astahtaessa eteenpäin Sola kyyristyi, jotta vaikuttaisi hieman pienemmältä ja vaarattomammalta. Vain vaivoin se sai vastustettua kiusausta sännätä syömään tuoretta, lämmintä ja tuoksuvaa karibun lihaa. Sola kuitenkin siirtyi hieman sivummalle saaliistaan, tehden tilaa toiselle. Se lipoi pentumaisesti huuliaan ja sen takakoipien väliin painettu häntä heilui nopeaan tahtiin. Narttu ei voinut tietää toisen suden arvoasemaa tai edes ikää, mutta pentumaisesti se alistui ja nälässäänkin luovutti saaliinsa toiselle.
"Voin syödä jälkeesi." Sola sanoi nopeasti ja siirtyi yhä kauemmas ruhosta. Käytöksensä perusteella naarasta olisi voinut luulla vasta muutaman kuukauden ikäiseksi pennuksi, sillä yksikään aikuinen susi ei luopuisi yhtä helposti juuri kiinni ottamastaan saaliista. Lähes pentuhan Sola olikin, vasta hieman alle vuoden ikäinen, mutta sen käytös oli silti epänormaalia. Jos olisi tiennyt jotakin nartun menneisyydestä, olisi asia ollut ymmärrettävä. Susi oli elänyt suuressa laumassa vain ensimmäiset elinviikkonsa, ja sen jälkeen vain erään vanhan naaraan kanssa. Näin ollen se ei ollut koskaan ollut tekemisissä itseään alempiarvoisten kanssa ja osasi vain tämän pennun roolin toisten susien seurassa.
Sola katseli kiinteästi saalistaan ja huuliaan lipoessaan se maistoi yhä tuoreen veren. Se odotti kuitenkin hievahtamatta, häntä yhä heiluen, ja odotti.

Toisen käytös oli outo. Antaa nyt vieraan suden ottaa oma saalistama ruoka nokan alta. Noin nuori ja sai jo vasan kiinni ja tapettua. Tuuli istahti ruhon viereen. "Laumattomana ei kannata antaa toisten viedä saalista kuonon alta. Joku toinen olisi vienyt koko saaliin jo pois, etkä olisi saanut mitään..." Se sanoi lempeästi toiselle. Toinen oli säälittävässä kunnossa. Tuuli ihmettelikin, miten toinen oli pysynyt talven yli hengissä, se kun näytti kulkevan itsekseen. "Tulehan jo syömään sieltä. Mutta voinko mitenkään jakaa tätä kanssasi?" Se kysyi varmuuden vuoksi ja hymyili suden hymyään. Sen maha kurisi äänekkäästi ja vasan vielä pehmeän lihan tuoksu oli vastustamaton. Tuuli kuitenkin halusi odottaa mitä toinen sanoisi. Oli parempi, että toinen oppisi laumattomien tavoille, ettei menehtyisi aivan heti. "Mikä on nimesi?" Se kysyi hetken päästä. Se heilutti häntäänsä koko keskustelun ajan näyttääkseen, että hän oli ystävä.

Sola kuunteli toisen suden sanoja tarkasti, muttei voinut estää katsettaan harhailemasta silloin tällöin saaliiseen. Nälän tunne oli tullut naaraalle jo enemmän kuin tutuksi, mutta silti yhä se tuntui vastenmieliseltä. Sola seisoi jännittyneenä, kuin odottaen taikasanaa, jolla saisi syöksyä ruholle syömään. Kun toinen susi todellakin kutsui hänet syömään, hän ei hetkeen kyennyt reagoimaan mitenkään, seisoi vain ja katseli hämmentyneenä tätä silmiin.
"Tietysti." Sola sanoi vielä hieman epävarmasti, sillä ei ollut olettanut, että asia olisi kiinni hänen päätöksestään.. Tai että hänen mielipiteellään ylipäänsä olisi mitään merkitystä.
Yhä epävarmana naaras lähestyi toista sutta ja saalistamaansa karibun vasaa. Tällaisessa tilanteessa hänet oli niin usein väkivaltaisesti häädetty pois, ettei hän kyennyt vieläkään uskomaan, että tuo susinaaras jakaisi saaliin suosiolla. Sola pysähtyi noin metrin päähän toisesta ja jäi odottamaan, että toinen aloittaisi syömisen. Vasta sitten hän voisi varovasti maistaa itsekin ruhon toisesta päästä.
Narttu yllättyi jostakin syystä toisen kysymystä, mutta vastasi pian: "Olen Sola." Hän katseli hetken toista arviovasti ja huomasi kaikista eleistä, että tämä oli ystävällinen. Häneen voisi varmasti luottaa, mutta Sola ei voinut mitään epävarmuudelleen. Hän oli tavannut lyhyen elämänsä aikana niin harvoja susia, että tunsi olonsa hyvin vaivautuneeksi tämän kaltaisessa, uudessa tilanteessa. "Entä sinä?" Sola kysyi hiljaa, mutta ilmeisen uteliaasti. Sen silmissä kiilui pennun innostuneisuus. Nartun eleet olivat kuitenkin jatkuvasti alistuvia ja se piti huolta, että piteli päätään aina toisen suden pään alapuolella.

Tuuli vilkaisi vielä Solaksi esittäytynyttä sutta ja sitten iski kiinni vasaan. Toinen näytti vieläkin hieman varautuneelta. "Olen Tuuli" Se vastasi, kun oli saanut nielaistua lihan palan. Tuuli tarkkaili silmäkulmasta nuorta sutta. Toinen näytti olevan luonnostaan arka, sillä oli pahoja traumoja tai molempia niitä yhtä aikaa. "Etkös ole hieman liian nuori kulkemaan yksiksesi?" Se kysäisi samalla, kun se repi lihaa irti ruhosta. "Täällä laaksossa on muutamia laumoja joihin liittyä. Mikset ole liittynyt johonkin niistä. Vai... etkö ole päässyt mihinkään?" Tuuli kysyi ehkä hieman huolissaan. Sen äidin vaisto puski väkisinkin pintaan. Se lopetti hetkeksi syömisen ja katsahti Solaan ja odotti mitä toinen vastaisi.

((Lyhyys... -.-))

Sola katseli malttamattomana, miten toinen repi tuoretta lihaa silminnähden nälkäisenä. Se odotti kuitenkin, että susi oli saanut nielaistua ensimmäisen suuren palan ensihätään nälkäänsä ja esittäytynyt, ja lähestyi saalista vasta sitten. Se kumartui hitaasti ja - toista koko ajan sivukarein tarkkaillen - repi hampaillaan pienen palan vasan takajalasta. Juuri ja juuri itsensä hilliten naaras pureskeli sitkeää lihanpalasta, eikä hyökännyt suinpäin syömään ruhon parhaita osia, vaan jätti ne toiselle. Syödessään ja pahimman nälän hellittäessä Sola alkoi hieman rentoutua ja unohti hetkeksi kokonaan toisen läsnäolon.
Sola ei osannut vastata Tuulin kysymykseen, vaan pysytteli hiljaa. Olihan hän nuori, eikä hänen ikäistään yleensä nähnyt käyskentelemässä yksikseen, irrallaan laumasta, saati sitten vaanimassa karibuja. Solan onneksi Tuuli jatkoi pian keskustelua. Sola mietti hetken, mitä sanoisi. Sille ei ollut ongelma kertoa avoimesti itsestään, mutta hän ei ollut varma, kuinka paljon ylipäätään osaisi kertoa. "Olen vasta saapunut tänne. Talven vietin laakson ulkopuolella ja saavuin takaisin tähän solaan vasta muutamia päiviä sitten. En siis ole vielä tavannut ketään, ennen sinua." Narttu päätti lopettaa siihen ja katsahti toista, verta suupielistään nuollen.
Kun Tuuli lopetti syömisen, Solakin nosti päänsä ja katseli hieman epävarmana, mitä toinen oli aikeissa tehdä. Nyt naaras oli kuitenkin alkanut tuntea olonsa melko turvalliseksi toisen seurassa ja luottaa tähän. Toinen oli avoimesti hieman huolissaan hänestä ja tahtoi selvästi auttaa. Sola tiesi, että oli huonokuntoinen ja että se oli väistämättä havaittavissa myös ulospäin. Ja hän ottaisi kaiken tarjotun avun varsin kiitollisena vastaan. Hetken Tuulia tarkasteltuaan Solan uteliaisuus voitti epävarmuuden ja se kysyi: "Etkö sinä kuulu mihinkään laumaan? Vai oletko sinäkin vasta saapunut tänne? Tunnetko täältä ketään?" Susi tunsi olonsa jo sen verran mukavaksi, että kehtasi - sen pahemmin häpeilemättä - vielä haukata palan saaliista. Nälkä oli yhä kova, eikä hellittäisi tämän kokoisesta karibun vasasta. Olo oli kuitenkin huomattavasti parantunut, ja susi tunsi mukavaa polttelua vatsassaan, kun elimistö alkoi käyttää lihan sisältämiä ravintoaineita.

Se että toinen oli vasta saapunut laaksoon selitti jo aika paljon. Sola näytti hieman rentoutuneen, mikä sai Tuulenkin hieman rauhallisemmaksi, kun ei tarvinnut seistä varpaillaan koko aikaa. Nälkäkin alkoi pikkuhiljaa antamaan periksi. Se kuitenkin häiritsi Tuulta, että Sola vaikutti pitävän itseään alempiarvoisena. Tuuli oli aina ollut sitä mieltä, että laumattomina kaikki olivat saman arvoisia, eihän kukaan ollut määräilemässä tai alistamassa.
Solan yhtäkkinen kysymysten sarja yllätti Tuulen. Ei sillä, että siitä oli haittaa, vaan päinvastoin. Se oli etsinyt Tuiskua pari päivää ilman seuraa ja juttelu toiselle sudelle oli piristävää. Tuuli katsoi taivaalle hetken aikaa ennenkuin vastasi: "Olen asunut täällä laaksossa yhden talven, kevään ja kesän. Olin Viiman laumassa, kunnes Veri niminen susi saapui ja otti lauman johtoonsa. En pitänyt uudesta alfasta, joka aliarvioi muita ja päätin lähteä pois, kuten moni muukin laumasta. Aijomme kuitenkin mennä vielä takaisin ja syöstä Veri vallasta parin hyvän ystäväni kanssa." Tuuli huomasi liian myöhään lörpöttäneensä liikaa. Tuulin teki mieli hakata päätään maahan. Se oli jo vaarantanut suunnitelman. "Mutta siitä ei saa kertoa kenellekkään.." Se lisäsi nopeasti ja katsoi Solaa vakavana.
Kaiken muistelemisen keksellä se muisti myös Ruskon ja Harmin. ' Toivottavasti he pärjäävät...' Se ajatteli itsekseen ja toivoi että koko tapahtuma olisi jo ohi.

Sola kuunteli kiinnostuneena Tuulen sanoja ja kalusi samalla ruhon viimeisiä luita. Sitä huolestutti hieman, että laakson sudet eivät ilmeisesti kaikki eläneet täysin sovussa, ja sen olisi katsottava yhä tarkemmin, kenen kanssa tekisi tuttavuutta. Naaras myös pelkäsi, etteivät riitaisat laumat ottaisi heikkokuntoista tulokasta sydämellisesti vastaan, ja että hän joutuisi elämään alituisesti toisia vältellen. Solan kuullessa Tuulen vallankaappaus-aikeista, sen valtasi pentumainen innostuneisuus. Se ei ollut vielä kokenut tai edes nähnyt mitään vastaavaa, ja suunnitelma kuulosti sen pennunkorvissa vain jännittävältä seikkailulta, josta se ei millään tahtoisi jäädä paitsi. Tuulen vakava ilme sai Solan kuitenkin ymmärtämään, ettei kyse ollut pelkästä leikistä. Hän ymmärsi, että vääriin korviin jouduttuaan, juoru voisi levitä itse Veren korviin, kohtalokkain seurauksin. Narttu ei tieten tahtoen levittäisi juorua kenen tahansa korviin - eihän hän tahtonut mitään pahaa tapahtuvan Tuulelle - mutta pentu kun oli, olisi hänen hyvin vaikeaa vastustaa kiusausta. Ja kokemattomuutensa vuoksi hän olisi myös helposti manipuloitavissa, eikä välttämättä tietäisi kehen jatkossa olisi viisasta luottaa.
Vaikka Tuulen ilme oli yhä huolestunut, ei Sola voinut hillitä uteliaisuuttaan. Nyt kun hänelle oli jo paljastettu suunnitelma, ei sen yksityiskohtien kertominen voisi olla kovin vaikeaa. "Milloin aiotte tehdä sen? Kuinka monta teitä on, ja miten ajattelitte kukistaa Veren ja kaikki sen kannattajat?" Narttu tarkasteli toisen kasvoja silmät kiiluen ja tunsi itsensä jo nyt salaliittolaiseksi. Hän oli hiljentänyt hieman ääntään ja vilkaissut ympärilleen, ennen kuin oli alkanut puhua. Hän ymmärsi, että suunnitelma oli ehdottoman salainen, muttei pentumaisuudessaan silti aivan ymmärtänyt sen vakavuutta.

Pieni hymy nousi Tuulin kuonolle, kun se katsoi Solaa, jonka silmissä näkyi vielä se pentumainen kiilto, mikä nykyään katosi nuorien susien silmistä turhankin aikaisin. Kieltämättä toinen oli muuttunut aivan eri henkilöksi. Tuuli päätti vastata toisen kysymyksiin, paljastumisen uhallakin: "En tiedä ajankohtaa, mutta kun löydän Tuiskun, niin luulen että saan lisätietoja. Meitä on muutamia susia, en tiedä tarkkaa määrää, mutta sanoisin että noin hieman alle kymmenen. Aijomme kukistaa Veren, miten Kauhu ja Sammal päättävä." Tuuli katsoi koko ajan Solaan puhuessaan. Se piti ilmeet vakavana, mutta Veren nimenkin sanominenkin sai halveksuvan ilmeen nousevan Tuulin naamalle aivan hetkeksi. Hetken Tuuli oli hiljaa, mutta päätti kertoa Solalle Verestä ja kuinka kamala tämä oli. Jos toinen tietäisi millainen Veri olisi, se voisi ottaa tämän vakavasti. "Veri ajattelee vain itseään ja asemaansa. Arvo merkitsee kaikkea. Lisäksi hän aliarvio muita. ´Vahvat tallovat heikommat jalkoihinsa´ noin hän sanoi. Sillä pahaisella piskillä on jotakin narttuja vastaan, sillä sen mielestä ne ovat kaikki heikkoja. Meitä taisi olla kolme yhtä vastaan ja hän silti päihitti meidät." Tuuli lähes sylki sanat suustaan puhuessaan. He eivät olleet "virallisesti" hävinneet taistelua, vain lopettaneet sen kesken. Tuuli olisi luultavasti jatkanut, ellei Rusko olisi tullut väliin.
Tuuli toivoi, että Sola ymmärtäisi, ettei nyt oltu minkään pikku hukkasen kanssa tekemisissä. Lisäksi Verellä oli muutamia kannattajia selkänsä takana, mikä vain teki tilanteesta vaikeamman.

Sola kuunteli yhä herkeämättä Tuulen kertomaa ja yritti painaa mieleensä kuulemansa uudet nimet. Olisi hyvä tietää, kuka oli mukana suunnittelemassa vallankaappausta ja kuka Veren puolella. Tuulen käytös sai Solankin tuntemaan syvää inhoa tuota Veri-nimistä sutta kohtaan, vaikkei hän ollut koskaan edes tavannut tätä, saati kuullut jonkin toisen suden mielipidettä hänestä. Kuka tietää, mitä olisi tapahtunut, jos Sola olisikin Tuulen sijasta törmännyt ensin johonkin Veren laumalaiseen. Tämä olisi saattanut kertoa Verestä, laumoista ja laaksosta aivan päinvastaisia asioita ja Sola olisi luultavasti pitänyt heti tätä ystävänään ja asettunut Veren puolelle.
Sola oli vasta saapunut tuntemattomaan laaksoon, mutta oli jo nyt valmis liittoutumaan vallankaappaajien kanssa ja taistelemaan näiden puolesta, peitotakseen pahan Veren. Nartusta ei toisaalta olisi paljon apua näin heikossa kunnossa, mutta se vahvistuisi kyllä ja taistelisi ennen kaikkea voittaakseen toisten luottamuksen ja saadakseen vihdoin oikeita ystäviä.
"Missä nämä ystäväsi nyt ovat?" Sola tarkasteli kiinnostuneena Tuulen ilmeitä ja eleitä, ja oli jo aivan valmis lähtemään tämän lähes tuntemattoman suden matkaan, minne ikinä tämä sitten olisikin menossa.

((Mikäli sinulle käy, niin Sola voisi kulkea Tuulen mukana etsimässä Tuiskua...?))

Tuuli tarkkaili Solaa sivusilmällä. Toinen ei vaikuttanut olevan tietoinen koko Verestä ennen hänen kertomustaan. Eikä näin ollen voinut olla tämän liittolainen. Tosin asian huomaaminen olisi ollut jo liian myöhäistä tässä vaiheessa. Lisäksi toinen näytti aidosti kiinnostuneelta asiasta. "Tuota... En tiedä. Tehtäväni on etsiä Tuisku ja toteuttaa suunnitelma, mitä muut ovat suunnitelleet tähän mennessä..." Tuuli vastasi ehkä hieman nolona ja katsahti Solaan. "Haluaisitko tulla mukaani? Vai onko sinulla muuta paikkaa minne mennä?" Se kysyi. Hän ei halunnut vaarantaa tehtävää, joten olisi turvallisinta ottaa toinen mukaan, lisäksi, kun heitä oli kaksi, he löytäisivät luultavasti Tuiskunkin nopeammin.


((Taas lyhyys! TT^TT ))

((Juu, sitä vähän ajattelinkin :) Miten se käytännössä muuten täällä sitten menis, kun eivät nuo koko ajan voi samassa ropessa olla?))

Sola ilahtui silminnähden kuullessaan Tuulen kysymyksen. Nyt se tuntisi vihdoin kuuluvansa johonkin. Vaikkei nyt ihan laumasta ollut kyse, niin joka tapauksessa jonkinlaiseen ryhmään, jolla olisi tehtävä. Vain muutamia sekunteja epäröityään Sola vastasi: "Tietysti." Hän oletti, että toinen ymmärsi, ettei hänellä todellakaan ollut mitään muutakaan paikkaa, minne mennä, eikä maininnut asiaa erikseen. Narttu liittyisi Tuulen seuraan enemmän kuin mielellään. Yhdessä he voisivat saalistaa paremmin ja Tuuli voisi esitellä hänelle laaksoa ja kertoa, missä olisi turvallista kulkea, ja missä ei. Sudet tietysti myös pitäisivät toisilleen seuraa ja yhdessä he myös löytäisivät tämän kadonnen Tuisku-nimisen suden helpommin. Sola oli kuullut toisen mainitsevan tuon samaisen nimen jo pariinkin kertaan. Ja mikäli hänen olisi autettava Tuulta Tuiskun etsimisessä, olisi hänen luonnollisesti saatava tietää jotakin tästä ja tämän taustasta.
"Kuka se Tuisku oikein on? Ja miksi hän on kateissa?" Sola antoi suden vastata kysymyksiin ja jatkoi sitten: "Miltä hän näyttää ja mistä olet ajatellut häntä etsiä?"

((Jos olisi joku kuviteltu pesäluola/kolo tms. minne voisi toisen aina jättää ja onhan kummallakin kaikesta huolimatta omia asioita hoidettavana.. Niitä voi varmaan käyttää selityksinä.. ;P ))

Tuuli naurahti toisen innostuneelle vastaukselle. Sola ampui kuitenkin jo uuden kysymys sarjan. "Tuisku on Ruskon veli. Taisin mainita jo Ruskosta aikaisemmin. Tuisku lähti aikaisemmin laumasta kuin minä, joten en tiennyt minne hän suuntasi muiden kanssa." Hän vastasi hymyillen. "Tunnistat Tuiskun tummasta turkista ja suuresta koosta. Ensin ajattelin hänen olevan täällä. Karibut kun viihtyvät solassa hyvin ja tämä on niiden kulkureitti. Olisi ainakin ruokaa, eikä laumojen rajojakaan ole kovin lähellä, mutta en ole ainakaan toistaiseksi nähnyt, saati haistanut häntä. Luulen, että täytyisi etsiä jostakin keskemmältä laumattomien alueelta... " Tuuli järkeili puoliksi ajatuksissaan. Täytyisi pitää kiirettä, etteivät he jäisi suunnitelmasta ulkopuolelle.

(( Juu se olis varmaan hyvä. Kun en katos ite halua jakaa hahmojani eri peleihin, niin toi ois hyvä. Voitaisiin sopia välillä yhteisiä tapaamisia pesäluolalla ja saalistusretkiä yms.))

Sola mietti, olisiko nähnyt suurikokoista tummaa sutta laaksossaolonsa aikana, muttei kyennyt muistamaan. Tuulen käytöksestä tämän puhuessa, narttu sai sellaisen käsityksen, että heillä olisi melkoinen kiire lähteä. Hänelle se sopisi kieltämättä hyvin. Keskikokoinen ateria ei painaisi liikaa vastassa ja paikalla seistessä tassut olivat jo alkaneet palella, ja niiden alta lumi oli sulanut.
"Milloin ajattelit lähteä?"
Naaraan saalistamasta vasasta oli jäljellä enää veritahrainen painauma lumessa ja satunnaisia karvatuppoja sen ympärillä. Raadon haistaneet korpit olivat perääntyneet haaskalta, huomattuaan sen katoavan salamannopeasti kahden nälkäisen suden kitaan.

((Lyhyttä täälläkin :P))

Tuuli hymyili Solalle. Toinen todella tulisi mukaan. Olisikohan hänestä paljonkin vaivaa..? Tuuli pudisteli tuollaiset ajatukset heti pois mielestään. Solasta varmaan olisi enemmän hyötyä kuin harmia ja mitä haittoja toisesta edes olisi? Tuuli ei saanut päähänsä mitään järkevää haittavaikutusta ja hyvä niin.
"Heti kun olet valmis." Se vastasi virnistäen.
Oli todella mukava saada matkaseuraa. Yksin kulkemiinen alkoi olla jo.... no, yksinäistä.

Sola jäi hetkeksi ajattelemaan. Olisiko hänen varmasti järkevää lähteä tämän vieraan suden matkaan? Tuuli vaikutti kaikin puolin luotettavalta, mutta vallankaappaus ei kuulostanut kovin turvalliselta asialta sekaantua. Toisaalta hän oli osittain jo sekaantunut, eikä hänellä pahemmin muita vaihtoehtoja ollut.. Tai ei ainakaan parempia.
"Olen valmis vaikka heti." Narttu sanoi iloisesti, mutta nyt hieman hillitymmin.
Se nosteli hieman jäisiä tassujaan ja ravisteli kosteutta turkistaan. Sen jalat olivat väsyneet kaiken vaeltamisen seurauksena, eikä saalistaminen ollut parantanut asiaa lainkaan. Vasta syödyn aterian voimin Sola kuitenkin uskoi jaksavansa vielä kulkea ja lähteä matkaan.

Tuuli katsoi Solaa hieman epäuskoisesti, kun toinen sanoi voivan lähteä heti. Olisihan se tärkeää pitää kiirettä, mutta toinen ei olisi kyllä kovin hyvässä kunnossa matkustamaan. Mutta sisua kyllä löytyi tuosta sudesta ja Tuuli arvosti sitä piirrettä sudessa. Olihan se itsekkin pärjännyt laumattomana sisunsa turvin. Ehkä Tuuli näki itsensä tuossa nuoressa sudessa.
Hetken mietittyään se kuitenkin vastasi: "Hyvä on, lähdetään sitten. Mutta sinun täytyy rehellisesti ilmoittaa milloin pitää pitää taukoa. Meistä ei olisi mitään hyötyä suunnitelmalle jos olemme puolikuolleita kun löydämme perille, vai mitä?" Se sanoi totuudenmukaisesti ja lopuksi virnisti.

Sola heilautti häntäänsä myöntymisen merkiksi ja alkoi haistella jo aavistuksen viilenevää tuulta. "Mihin suuntaan ajattelit lähteä?" Naaras katseli arvioiden ympärilleen ja asteli jo hieman malttamattomana paikoillaan, nostellen kylmettyneitä tassujaan. Vaikka kulkeminen saattaisikin olla rasittavaa, se ainakin lämmittäisi jäseniä ja voittaisi hangessa seisoskelun. Vaikka kevät oli jo tuloillan, olivat yöt edelleen hyvin kylmiä. Sola oli nukkunut talven löytämissään hylätyissä pesäluolissa ja välillä paremman puutteessa se oli kaivautunut lumeen ja värjötellyt paikoillaan unta saamatta. Tuuli oli ilmeisesti vaeltanut yksin myös melko kauan, mutta vaikutti Solaa paljon hyväkuntoisemmalta. Hänellä olisi varmasti joitakin ystäviä, jotka auttaisivat häntä saalistamaan. Narttu mietti myös, tietäisikö Tuuli jonkin luolan tai muun pesäpaikan, jossa tällä olisi tapana nukkua yhä pakkasen puolelle laskevat yöt, mutta päätti kysyä asiaa vasta kun se tulisi ajankohtaisemmaksi.

"Kuten aijemmin sanoin, ajattelin etsiä keskemmältä laumattomien alueita." Se sanoi ja heilautti päätään taakse päin, merkiksi menosuunnasta. Tuuli nousi ylös ja ravisteli turkkiaan. "Jos on valmista, niin eiköhän lähdetä." Tuuli katsahti Solaan ja lähti kävelemään rennosti osoittamaansa suuntaan.
Toivottavasti he löytäisivät Tuiskun pian. Suunnitelman uusimmatkin lisäykset pääsisivät heidän tietoonsa. Omiin ajatuksiinsa uppoutuneena Tuuli jatkoi määrästietoisesti kävelyään.

((Minun tuskin tarvitsee enää laittaa viestä? Seuraava peli olisi Tuiskun tapaaminen ja suunnitelman päivittäminen...?
Kiitoksia mielenkiintoisesta pelistä! ))

Sola päästi myöntävän äännähdyksen ja lähti luottavaisesti kävelemään Tuulen jalanjälkiä seuraten. Jäiset tassut alkoivat vähitellen lämmetä kävellessä ja tunto palasi anturoihin. Viileä tuuli liikkui susien turkissa ja hämärtyvä taivas kaareutui niiden keveiden hahmojen ylle.
Molemmat vaelsivat hiljaisina ja omiin ajatuksiinsa vaipuneina. Tunnelma oli silti läämin ja Sola tunsi vihdoin kuuluvansa johonkin.. Vaikkakin vain kahden suden ryhmään. Ja omissa ajatuksissaan narttu pohti jatkuvasti uusia kysymyksiä suunnitelmasta ja sen toteutumisesta, sekä Tuisku-nimisestä sudesta, joka heidän oli määrä etsiä.

((Juu, näinpä näin :) Kiitos mukavasta pelistä!))