Pesäluolien uumenissa- Yksin?

Oli kulunut pari päivää siitä, kun Säde oli tavannut muun lauman ja synnyttänyt pentunsa. Se oli yrittänyt tehdä tuttavuuttakin parin suden kanssa. Nyt narttu loikoili pesäluolien uumenissa, raskauden jälkeen uupuneena. Pennut olivat ahnaita, mutta kun ne eivät syöneet, ne nukkuivat. Kuten nyt. Ja Säteellä oli ensimmäisen kerran laumaan tulon jälkeen aikaa omille ajatuksilleen.
Tässä sitä nyt ollaan. Suunnitelman puolivälissä, Säde hymyili suden hymyään onnellisena. Sitten se huokaisi: "Mutta hän ei ole täällä. Hänen piti olla, hän lupasi. Ja minä..." Ruskeaturkki puristi silmänsä kiinni. Sen silmien edessä vilahti kuva Koston ruumiista. Sitten sen isän, äidin ja kaikkien, kaikkien jotka merkitsivät minulle jotain... Säde ajatteli, Kaikkien jotka hän murhasi!
Kuvien lopulta jättäessä Säteen rauhaan se painoi päänsä etutassujensa väliin. "Tämän ei pitänyt mennä näin...Olen ihan yksin.." "Päivänsäteeni, minuun sattuu kun nään sinut noin" Ruskeaturkki räväytti siniset silmänsä auki. Sen vieressä istui sen kuollut sulho, Kosto. Miten..?

((No minäpä kerron: Nuorukaisellamme on kasvain aivoissa, ja se näkee harhoja edesmenneestä sulhasestaan, pentujen isästä. Pikku mielenterveysongelmat edesauttavat. O__o Säde ei kuitenkaan ehdi kuolla kasvaimeensa, vaan menehtyy luonnollisesti ennen sitä...))

"Kosto!" Säde haukahti hiljaa. Koston kuva haihtui, ja juuri kun Säde ajatteli kuvitelleensa, uroksen keho ilmestyi sen taakse. Kosto oli kyljellään kuten Sädekin, vatsa oli nartun selkää vasten. Tummaturkkinen uros alkoi nuolla nartun korvantaustaa lohdullisesti. "Kuten sanoin, minuun sattuu nähdä sinut noin. Minuun sattui, kun en voinut kertoa, että minulla on kaikki hyvin. Että olen ollut vierelläsi koko tämän ajan. Ainut hätäni olit sinä, tulin sinun vuoksesi, oma päivänsäteeni" Kosto kuiskasi. Sen matala, tyyni ääni, tuoksu ja kosketus toivat ruskeaturkille sisäisen rauhan. Vihdoin. Tätä sutta se rakasti, rakasti todella.
"Mutta minähän-" Säde aloitti, kun Kosto keskeytti sen lempeällä äänellään: "Ei se ollut sinun syysi. Halusit mennä katsomaan auringon viime säteitä, sisariasi. Minä olin varomaton Säde; se oli pelkkä onnettomuus. Mutta olen tässä nyt"
Narttu imi uroksen olemusta ja voimaa itseensä. Se olisi voinut antaa henkensä vain lyhyenkin kohtaamisen kannalta. Se, että Kosto ehkä jäisi sen luokse, lohdutti ja paljon. Syyllisyyden tunne alkoi vihdoin kaikota. "No, rakkaani, esitteleppä minut nyt jälkikasvullemme"
Lyhyesti ruskeaturkki kertoi kaiken pennuista. Kosto oli selvästi hyvillään, kun kuuli vanhimman pojan perimyksistä. Lopulta Säde sanoi: "Kosto?" "Niin?" toinen vastasi, "Nyt on ilta..." Tummaturkki hymyili Säteelle: "Ahaa, mennään vain. Muista sitten, että tulin vain sinun vuoksesi. Kukaan muu ei aisti minua"
Kaksikko jätti pennut hetkeksi yksin. Ne poistuivat pesäluolasta, ja väsynyt narttu tunsi toivon kipinän. Se käveli jonkin matkaa korkealle mäelle, ja katseli aurinkoon päin. Sen katse harhautui alemmas, ja Säde kavahti kun se näki taas Koston kuolleen ruumiin. "Ei hätää Säde, olen tässä" Kosto kuitenkin sanoi ja puski päätään nartun hartiaan. "Kaunis, eikö olekin? Ihan niinkuin sinäkin." Uros sanoi katsoen taivaanrantaa. Aurinko oli painumassa mailleen, ja värjäsi pilvien reunat. Säde katsoi viimeisiä auringon säteitä, jotka kimmelsivät kirkkaasti ennen katoamistaan.
Säde ja Kosto palasivat pentujen luo. Ruskeaturkki oli käpertynyt uroksen vatsaa vasten. Pennut nukkuivat sen nisien vierellä.
"Kosto, muistatko vielä sen suunnitelman?" narttu sanoi vaimeasti. "Toki. Ja olen suunnitellut uuden versionkin" Nyt narttu höristi korvansa.

((Niin siis tämä suunnitelma...Eräs uros tappoi Säteen synnyinlaumasta sen vanhemmat ja kaikki, paitsi pari hassua laumalaista. Säde oli päättänyt kostaa. Se olisi mennyt Koston kanssa, mutta tämän kuollessa se ei tietenkään ollut mahdollista, ja ruskeaturkki oli melkein unohtanut koko suunnitelman))

"Pentujen varttuessa tarpeeksi lähdet. Eihän kukaan ole muutenkaan jatkuvasti lauman luona, eihän? Käytät pari päivää matkaamiseen, päivän lepäämiseen, päivän taisteluun, päivän taas lepäämiseen, ja tulet kahdessa päivässä takaisin. Jos saat joitakuita mukaasi, sitäkin parempi" Suunnitelma oli vähän hatara, mutta Säde hyväksyi sen, koska se oli Koston suunnitelma. "Hyvä on." narttu sanoi. Se nukahti Koston 'syliin', mutta herätessään tummaturkki olisi jo lähtenyt. Tämä oli kuin toiveunta, eikä Säde halunnut alkaa ajttelemaan sen realistisia syitä. Koston syyt riittivät hyvin, vaikka sisimmässään narttu tunsikin, ettei kaikki ollut kohdallaan, ja ettei näin voisi oikeasti tapahtua.

((Se on siinä.))