Varpun lauma vahvistuu? (Kutsupeli - Loppu)

((Kutsupeli - Caramel.Fox tänne :3))

Punaturkkinen kettu juoksi hangella minkä kintuistaan pääsi. Suuri uros susi syöksähti nietoksen takaa muristen ja lumi pöllyten. Varpu jahtasi pientä kettua, sillä talven ankarat pakkaset olivat saaneet eläimet vetäytymään suojaan ja kettu oli ainoa riistaeläin, johon Varpu oli päivän mittaan törmännyt. Oli ironista ajatella, että saalistaja joutui toisen saalistajan hampaisiin. Pienemmästä saalistajasta oli tullut nyt saalis. Kettu teki nopean käännöksen ja luikahti jälleen nietoksen yli toivoen, että nuo tuulen muovaamat, pienikokoiset lumimuurit hidastaisivat suden takaa-ajoa. Kettu joutui kuitenkin pettymään sinä samana sekuntina, kun Varpu syöksähti jälleen kerran lumipöllyten nietoksen takaa. Punaturkin onneksi vähän matkan päässä oli pieni kiviröykkiö, jonne vei pieni onkalo. Vilahdus punaista ja kettu oli päässyt turvaan kivikasan alle. Varpu laukkasi onkalon suulle ja yritti turhaan kuopia kiviä, jotka eivät liikahtaneet suuntaan tai toiseen. Turhautunut murahdus pääsi uroksen kurkusta. Se pudisti lunta turkistaan ja kiersi kiviröykkiön muutaman kerran ympäri ja murahteli vihoissaan.

Sirppi oli kävellyt ajatuksissan ilman tiettyä päämäärää. Lumi narskahteli sen tassujen alla ja pian yksi hiutale löysi tiensä naaraan kuonolle. Kylmä hiukkanen sai pian sulaa koska naaraan kirsu oli tavallista lämpimämpi nyt.

Yhtäkkiä se nuuhkaisi ilmaa ja maata. Se tajusi palanneensa Varpun lauman reviirille, reviirille jolle se oli pienenä eksynyt.
Tuulenpuuska pölläytti hennosti lunta naaraan silmille ja se katkaisi hukan ajatukset. Nyt olisi vain löydettävä ruokaa, muuta ei nyt ehkä tarvittaisi. Askel,askeleelta se lähestyi pientä kantoa jossa saattaisi asustella pari metsähiirtä.

Sirohko naaras lähestyi kantoa ja näki yhtäkkiä kivikasan. JA KETUN. Se nuolaisi huuliaan koska vatsa kurni, ja kovaa.

Narttu lähti juoksemaan kohti kivikasaa tietämättömänä että sen toisella puolen oli Varpu. Susi jonka reviirillä se luvattomasti oli.

*kaivaus,kaivaus*

Ketun haju kantautui tuoreena Varpun kirsuun, mutta punaturkki oli silti sen ulottumattomissa. Tämä jos mikä riepoi suurta urosta. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Ja se oli niin lähellä! Katse yhä kiviröykkiössä ja ratkaisua keksien, Varpu kiersi kivisen kasan toiselle puolelle ja oli törmätä vieraaseen hukkaan. Alfasusi ei ollut tämän saapumista tajunnut, sillä nälkä oli niin suuri ja keskittyminen oli kokonaan kohdistunut tuohon pahaiseen kettuun. Varpu hätkähti, mutta sekunnissa silmitön raivo alkoi leiskumaan uroksen silmissä. Vieras susi HÄNEN reviirillään ja mahdollisesti viemässä HÄNEN saalistaan! Sen kummempia miettimättä, Varpu väläytti erittäin häijyn ilmeen ja paljasti hampaansa ikeniä myöten. Kurkusta kumpusi varoittava murina ja uroksen nostatti karvansa pystyyn niskasta hännänpäähän asti.
"Sinä kurja luopio! Jos et tällä sekunnilla lähde lätkimään reviiriltäni, niin revin sinusta päiväni aterian!" Varpu louskutti leukojaan ja tuijotti yhä entistä häijymmin toiseen suteen.

Sirppi hätkähti ja vinkaisi peloissaan. Se veti häntänsä koipienväliin ja korvat luimussa yritti vastata. Tassut ristissä se kompastui kivenlokareeseen ja läikkä verta pulpahti hännän alta.

(ajatuksia...)

"Voih ei! Pahuksen juoksut, pitikin teidän nyt alkaa juuri nyt"

Sirppi nousi ylös täristen pelosta. Yhtäkkiä korvat nousivat hieman ja kuului huuto sen suusta:




"Grraaaaahhh! Uskallakkin koskea minuun...Hetkinen...Varpuko olet ?"

Se kysyi ihmeissään.[b]

Kaikki oli sattunut niin nopsaan ja niin keskittynyt kun Varpu olikin ollut punaturkin saalistamiseen, ei hän ollut huomannut edes nartun kiimaa. Vaan nyt tuo alkukantainen haju tunkeutui vahvasti uroksen kirsuun ja aiheutti ristiriitaisia tunteita sudessa. Varpun olisi kovin tehnyt mieli paritella nartun kanssa, mutta silti ylepys ei suonut tälle ajatukselle tilaa. Kyseessähän oli laumaton narttu ja alfa ei tuhlaisi (omasta mielestään) hyviä geenejä moiselle luopiolle. Eri asia olisi ollut, jos susi olisi kuulunut tämän laumaan. Niinpä Varpu jatkoi irvistelyään ja otti muutaman askelen lähemmäs narttua. Silmitön raivon kupla poksahti, kun vieras susi oli vieläpä kutsunut tätä Varpuksi!
"VERI! MINÄ OLEN VERI! EN VARPU!" alfauros räyhäsi silmät uhmakkaasti leiskuen ja leuat louskuen. Eniten hän vihasi sitä, että häntä kutsuttiin hänen emonsa antamalla nimellä, joka kuullosti niin tavattoman typerältä. Varpu oli ristinyt itsensä Vereksi ja esittäytyi kutsuen itseään Vereksi.

"Sinä kapinen luopionarttu! Vie iljettävä kiimasi mukanasi pois minun mailtani ellet tahdo lisää verta vuodatettavan sinusta!" Varpu jatkoi silmitöntä räyhäämistänsä ja lähestyi taas uhkaavasti kohti naarassutta.

Sirppi perääntyi peloissaan ja korvat luimussa. Se pelkäsi mutta katsoi silti hukkaa suoraan sen silmiin. Se nuolaisi huuliaan ja vastasi rauhallisesti:

"Minä olen Kuunsirppi, mutta kutsu vain Sirpiksi. En ole täällä urkkiakseni, vain siksi että haluaisin liittyä laumaasi. Pentuna eksyin reviirillesi ja siksi paikka alkaa olla jo tuttu. Pyydän syvästi anteeksi"

Se vstasi ja kumarsi urokselle. Pieni määrä verta pulpahti taas Sirpin hännän alta, mutta se vain nuolaisi ne pois nopeasti.

Uros katsoi halveksuen tuota Sirpiksi esittäytynyttä hukkaa. Vai tahtoisi se liittyä laumaan, sitä täytyisi pohtia. Narttu kyllä vaikutti potentiaaliselta sudelta, kun uskalsi keskeyttää Varpun saalistustoimet eikä näyttänyt perääntyvän. Ja olipa tuo mokoma vielä kiimassakin. Rohkeutta siis löytyi ja sitä alfa arvosti laumalaisessa. Mutta yksi seikka mietitytti Varpua.
"Mitä sinä puhut, että olisit pentuna muka käynyt reviirilläni? Olen uusi alfa näillä main ja hyvä niin!" uros murisi ja tuijotti yhä toista karvat pystyssä.

"Oh...Tuota...Niin! Kun olin pieni pentu musta uros susi nappasi minut. Sain purtua sutta kaulaan ja hukka tiputti minut. Sen jälkeen eksyin ja löysin itseni täältä. Asuin täällä parisen päivää ja lähdin sitten etsimään omaa pesää tai edes suojaa.
Olen todella pahoillani, mutta menneelle ei voi mitään. "

Se vastasi päättäväisesti mutta kunnioittaen. Taas lumeen pulpahti pieni määrä verta ja Sirppi nolostui hiukan ja peitti sen hännällään.

Hehe! "

Alfa tuijotti pistävästi toista. Ainakin tuo naaras osasi kaiketi puollustaa itseään, se oli hyvä asia. Jos Varpu olisi ollut yhtään pahemmalla tuulella, se olisi varmasti antanut Sirpille lähtöpassit saman tien. Mutta koska naaraasta tuli sisukkaita piirteitä esille, ajatteli Varpu antaa mahdollisuuden. Kookas alfa tujiotti edelleen Sirppiä ja noteerasi muutaman tipan verta hangella. Kiiman haju oli kuonoonpistävä, mutta Varpu osasi pitää itsensä aisoissa tällaisissa tilanteissa varsin napakasti.
"Hyvä on, hyvä on....", Varpu mutusteli ajatuksiaan suussaan ja silmäili välillä kiviröykkiötä punaturkin toivossa, sillä mahassa murahti ikävästi.
"Saat mahdollisuutesi laumassani. Mutta! Sinun on pidettävä tuo kurja kiimasi aisoissa. Et päästä ketään, ET KETÄÄN, selkääsi! MINÄ päätän täällä, kuka parittelee ja milloin ja kenen kanssa! En tahdo mitään äpäräpentuja huonojen geenien kera laumaani! MINUN laumani tulee täyttymään vahvoista pennuista! Ja muistakin tuoda itsestäsi esille ne puitteet, jotka tekevät minun laumastani vahvan!" Varpu lateli painokkaalla äänensävyllä.

Sirppi katsoi urosta hieman ällistyneenä. Vai määräsi tuo susi mitä Sirppi tekisi ja kenen kanssa?


" Hyvä on! Kiitos, ja anteeksi että keskeytin saalistuksesi. Tuolla kuusen juurekossa on jänis, voit ottaa sen!" Naaras kiitti ja kumarsi.

Se oli saanut lauman, tärkeimmän päämäärän mihin oli tähdännyt. Se ei paikkaansa menettäisi.

Varpu mulkoili Sirppiä. Uros antoi itsestään ylivarman kuvan siinä seistessään jämäkästi. Hän toden totta pitäisi huolen siitä, ettei sattumapariutumisia tapahtuisi. Varpu kyllä huomaisi jos niin kävisi. Ja jos tupsahtaisi alfan mielestä epätoivottuja pentuja, olisi niiden kohtalo käydä tiensä Varpun hampaiden kautta. Alfa surutta surmaisi pennut, joita hän ei ollut siittänyt ja joille hän ei ollut antanut lupaa. Varpu totisesti tekisi sen, mutta ei kertonut sitä Sirpille. Aika näyttäisi, olisiko Varpun lauma pysyvä paikka naaraalle. Moni ei sietänyt Varpun tuomia olosuhteita, mutta moni myös kaipasi silti laumaa ja näin ollen taipui vahvemman tahtoon omien henkikultiensa pitimiksi.

Sirppi oli vinkannut rusakosta, mutta Varpu tahtoi silti saada tuon mokoman punaturkin kiinni. Niinpä Varpu kääntyi takaisin kiviröykkiön pienelle luolansuulle ja murahteli samalla haistellessaan. Siellä se viheliäinen punarturkki vielä oli, saavuttamattomissa. Vastoin omaa tahtoaan Varpu kuitenkin luovutti ja päätti lähteä helpomman saaliin perään, joka hänelle oli osoitettu. Ja kuin ei olisi huomannutkaan Sirpin läsnäoloa, Varpu jolkotteli kohti kuusta ja sen juurakkoa, jossa rusakko oli lymyillyt naaraan mukaan.

Yhtäkkiä naaras muisti asian joka oli vaivannut mieltä.


" Äh..Tuota Veri? Minä...Tuota...Saatan saada...Pennun!!" Huusi Sirppi ja yhtäkkiä epävarmuus valtasi sen kehon. Mitä jos Varpu potkisi sen nyt pihalle. Juuri kun naaras oli saanut lauman.

Varpu kääntyi salamana ja silmät leiskuen se lähestyi Sirppiä. Niskakarvat nousivat pystyyn ja uros paljasti hampaansa.
"Sinä MITÄ?!" Varpu mylvi murinan seasta. Se lähestyi uhkaavasti Sirppiä. "SINÄ ET ÄPÄRÄPENTUJA TUO MINUN MAILLENI! Ja jos tuotkin, niille on vain yksi tuomio ja se on minun hampaideni kautta kuolema!"
Varpu oli menettänyt totaalisesti hermonsa. Se ei sietänyt ajatusta naaraasta, joka toisi vieraan siittämän pennun hänen laumaansa.

"Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko pysyt laumassani ja pennut surmataan tai lähdet lätkimään pentuinesi, jos niiden henki on sinulle kallis," Varpu lateli ja oli valmiina häätämään Sirppiä.

Sirppi katsoi Varpua kauhistuneena. Pitikö sen tappaa omat pentunsa?



" HYVÄ ON! Saanko kuitenkin synnyttää ne rauhassa ja kasvattaa edes muutaman päivän? Haluan pysyä laumassasi!" Se kysyi kyyneleet silmissä. Itkua pidätellen se katsahti urosta ja näytti päättäväiseltä.


( Sorry lyhyt)

Kookas uros katsoi halveksivasti, mutta samalla sadistisesti hymyillen Sirppiä. Tuo naaras tulisi kyllä maksamaan paikkansa laumassa äpäräpentujensa hengillä. Se tavallaan toi tietynlaista mielihyvää Varpulle, koska tämä oli vallan kahvassa ja sai tehdä laumalaisilleen mitä ikinä tahtoi. Ja näin ollen sai laittaa niitä kärsimään, jotka sen olivat ansainneet.
"Voi ei, et ehdi edes tutustumaan pentuihisi. Minä pidän siitä huolen! Asetan sinulle vahdin, joka tulee varmasti kertomaan minulle, koska pentujen aika on. Ja sinähän tiedätkin, että tulen riistämään rakkaiden äpäräpentujesi hengen! Se olkoon sinun hintasi päästäksesi laumaani!" Varpu nuoleskeli huuliaan hurjana vallanhimostaan. Se itseasiassa nautti, miten ahtaalle se sai laitettua Sirpin. Susi oli aivan alfan vietävissä, se tekisi kaiken, mitä alfa käskisi. Näitä susia Varpu tarvitsisi enemmän. Enemmän susia, jotka olivat valmiita vaikka kuolemaan alfansa puolesta.

Sirppi katseli Alfaansa, mutta myöntyi.


" Hyvä on...En tiedä milloin ne syntyvät, mutta voin ilmoittaa teille...Alfani" Se sanoi hieman pettyneenä ja kumarsi susimaisesti. Lopulta se virnisti tummalle urokselle ja heilautti häntäänsä kevyesti.

Naaras nosti takamustaan ja heilutti häntäänsä hieman, se ei aikonut käysä Varpua vastaan, niin kiitollinen se oli pääsystä laumaan.

Alfa ei reagoinut mitenkään erityisemmin Sirpin mielistelyyn. Se vain katsoi tuolla samalla kieroutuneella katseella naaraaseen. Varpu tulisi niin nauttimaan siitä päivästä, kun se saisi riistää laumaankuulumattomien pentujen henget. Suuri susi käänsi selkänsä naaraalle ja lähti hiljakseltaan jolkottelemaan kohti omaa pesäkettään, jossa saisi olla rauhassa. Ruoka ei enää jaksanut innostaa, vaikka nälkä olikin. Voisihan sitä huomenna sitten yrittää paremmalla tuloksella.

((Varpu häippäsee täten :3))

Sirppi kunnioitti sutta ja lähti itsekkin jolkottamaan, saalistusmaille. No, pennut eivät syntyisi vielä, eli nyt se voisi nauttia elämästään.





// Kiitos pleistä. Sirppi kiittää ja kumartaa //