Seuraa johtajaa - vaan mitä niistä? (Loppu)

((Kutsupeli, vain Mex Kauhu-herran kanssa!))

Tuisku tuli Varpun reviirin suunnalta. Se oli tavannut yöllä veljensä, ja vaihtanut arvokasta tietoa. Nyt sillä oli monia tehtäviä suoritettavana: Betan työt, ryhmäläisten kerääminen ja keskustelua Kauhun, Katalan ja Viiman kanssa.
Uros nuuhki ilmaa Ei-kenenkään-maalla. Se etsisi ensiksi Kauhun, sitten Viiman. Katalan olinpaikkaa se ei tiennyt, mutta huhut toisivat varmaan senkin tiedon Tuiskun korviin.
Tuiskun fyysinen kasvu alkoi olla päättymässä. Se oli kasvanut entisestään, ja saanut vähän aikuisen rotevuutta. Nyt talviturkin kasvaessa se oli lannistava näky viholliselle. Oli aika saavuus, että se oli Veren kanssa samoissa mitoissa, vaikka oli vielä niinkin nuori. Sen uhmaa lisäsi tieto, että se ehkä jopa pärjäisi Verelle taistelussa. Kokemusta pitäisi vain saada lisää.

Ei-kenenkään-maan järvi häämötti edessä. Tuisku asteli järven rantaan, ja jäi tutkailemaan omaa kuvajaistaan. Sen katseeseen vastasi mustaturkkinen nuorukainen, joka yritti oppia elämään. Tuiskun isä olisi ylpeä. Sen pojat olivat selviytyneet monista asioista.
Koska Tuisku oli nuori ja uhmakas, sen oli vaikea vastustaa halua marssia Veren reviirille ja aloittaa taistelu. Se suunnitteli repivänsä mokoman kappaleiksi, mutta sisimmässään nuorukainen tiesi, ettei Veri olisi se joka kuolisi moiseen uhkarohkeuteen.

Kauhu oli suunnanut kohti järveä se oli viettänyt viime aikansa sammaleen haavojen paratamisessa. nyt kun kaikki alkoi palautua ennalleen Kauhu oli päättänyt etsiä tämän saastaisen Lyijyn joko kuolleeena tai elävänä. Tosin sen ajatusket katkesivat kun Tusikun haju kantautua kauhun kirsuun. Nuori oman pienen ryhmäsä alfa uros kohotti katseensa tuiskuun joka liikkui samoilla suunnilla. Herramme tuhahti tyytymättömästi itsekseen Sammal ei pitänyt siitä miten kauhu kohteli tusikua mutta Kauhu ei teinnyt mieten olis ituon kanssa oikein ollut se oli aijemmin epäillyt sammaleen ja Tusikun välistä suhdetta jonka sammal oli oitis tyrmännyt jja nyt kauhu olisi tusikulle anteeksi pyynnön velkaa se kuitenkin kohensi eyhtiään ja katsoi mahtoiko Tuisku tulla sen luokse.

Uros haistoi tutun hajun, jota olikin yrittänyt saavuttaa. Kauhu oli lähistöllä.
Tuisku kohotti katseensa vedenpinnasta, ja näki alfansa jonkin matkan päässä. Se nousi ja heilutteli häntäänsä korvat luimussa, kävellen reilun metrin päähän Kauhusta. "Hei, arvon Kauhu"
Tuisku ei osannut aloittaa loukkaantunutta keskustelua alfansa kanssa. Kauhu oli sen yläpuolella, niin muodollisesti kuin henkisestikin. Mustaturkin korvat olivat yhä luimussa. Se toivoi että Kauhu aloittaisi keskstelun.

((Lyhyt :/))

vahva luontoinen kauhu koki betansa lievänä uhkana vaikkei siihen ollut mitään syytä. Kauhu oli kertakaikkiaan kooltaan samoissa mitoissa kuin Tuisku se oli lihaksikas ja vahva. Mutta etunaan sillä oli kylmä ja verinen menneisyys sekä kokemusta elämästä pidenpään kuni nuorella tuiskulla. Kauhu kuitenkin ajatteli vain sammalta ja aikoi puhua betansa kanssa. " Heipä hei Tuisku. " se lausahti lievästi pahoillaan mutta ei niinkään ystävällsiesti kauhu ei osannut moista elettä ei enää. mutta ehkä senkni oppisi aikansa opetellessa. " Tiedän että teidät että välimme eivät ole mitkänä parhaimmat tämä ei kuitenkaan johdu siitä ettenkö pitäisi sinua hyvänä betana. Mutta täytyy minun myöntää että epäilyksesi kykyihisi on pieni muotoinen. Joka tapuksessa haluan sinun tietävän että vaikak en osaa näyttää sinulel tai muillekkaan olevani tyytyväinen olen sitä Toimit hienosti aijjemmin. Mutta kunhan pidät mielssäsi että minä ja smmal päätämme ketkä otetaan joukoon ketkä eivät. Lisäksi haluan tästä edes pitää minun ja sammaleen suhteen pois sinun mielestäsi. En halua jakaa murheitamme ja riitojamme kanssasi koska en kykene siihen. Tietenkin kaltaisesi nuori ja roteva viisaskin uros on minulel kilpailija. Joka tapuskessa hlauan sinun ymmärtävän mitä tarkoitan " Kauhu lateli sitten hivenen vaieka muotoisesti muotoillen lauseensa. kauhu ei olut paras mahdollinen puhuja mutta se sentään yritti. " Halua nalamaisiltani jatkossa kunnioitusta joka koskee myös sinua. En tarkoita tällä kutienkaan sitä että sinun pitäisi olal yhtenään hokemassa mtien oiva alfa olen saati mitänä vastaavaa. ole oma itsesi älä käännä selkääsi alfalle. Teidät kyllin hyvin mihin sellainen johtaa. En tarkoita yhäkään että olsiit näin toiminut. Mutta en halua jatkossa nähdä nyrpeää naamasi kun katsot minuun joko loukkaantuneena tai kiukuissasi. teen itse omat päätökseni enkä kysele niistä sinulta " kauhu vielä lisäsi ei mitenkään olakseen ärsyttävä vaan oma erikoinen itsensä.

Tuisku vakavoitui "realistisemmaksi" heti. No, minä nyt satuin olemaan siinä vieressä, se ajatteli ja meinasi sanoakin, mutta piti sitten suunsa kiinni. Kauhu oli sen alfa, Tuiskun oli kunnioitettava sitä.
"En haluakaan työntää nokkaani teidän asioihinne. Te olette pari, ja minulla ei ole siihen osaa eikä arpaa", se sanoi. Olihan Sammal sen mielestä mukava naaras. Mutta se ei osannut nähdä Sammalta kumppaninaan. Se ei vain toimisi. Ja Sammaleella oli Kauhu, kumppani, joka sille oli tarkoitettu.
"Ymmärrän. Anteeksi, en minäkään saisi kerjätä kehuja." Mustaturkki istahti. Niillä olisi vielä paljon juteltavaa, eikä vain tästä aiheesta.
"Vaikka sanani eivät tunnettasi muuttaisikaan, niin haluan sanoa, etten ikimaailmassa hamuaisi asemaasi. En haluaisikaan. Minusta ei ole alfaksi, eikä sen puoleen arvon Sammaleen puolisoksikaan", Tuisku sanoi harkiten joka sanaa. Se yritti puhua rehelisesti ja suoraan, mutta olematta nenäkäs.
Hetken kuluttua - Kauhun vastausten jälkeen -se sitten ottaisi puheeksi muodollisesti tärkeämpiä asioita. "Jos tämä on selvä, niin ajattelin kertoa sinulle jotain", se aloittaisi.

Kauhu kuunteli Tusikua korvat höröllä katseillaan elehtien. " Hyvä kuulla. Oeln hieman ehkä epäröivä mutta ttälle kaikelle on selitys. Kun pentujen piologinen isä on sapauntu laaksoon tähän menessä en teidä muuta kuin sammaleen puheen mukaan että hän olisi kuollut. Mutta hlaun varmistaa asian itse. En siksi ettenkö uskoisi että sammal kykenisi tappamaan hänät ä hlauan vain varmistaa asian. mutta se siitä kerro toki asiasi " Kauhu puheli Tuiskulle sitten tokihan betan piti tietää miksi alfa oli yhtenänä varpaillaan ja epäili kaikkea. Nyt kun ensinmäinen asia oli käsitelty kauhu odotti Tuiskun puhetta.

Tuisku nyökkäsi. Se ymmärsi hyvin, että Kauhu halusi tappaa Lyijyn, tai ainakin varmistua sen kuolemasta.
"Tapasin viime yönä veljeni. Hän kertoi, että Veren laumassa on vajaat kaksikymmentä sutta, eikä mitään erityistä ole tapahtunut. Lisäksi minä aion etsiä Viiman ja Katalan. Heille pitää kertoa suunnitelmasta" Tuisku kertoi.

((Lyhyt. Olen koulun koneella eikä tälle sivulle saisi mennä xD))

Kauhu kohotti aktsettaan Tuiskun puhuessa. " Kataln oeln kuullut elelävn haukan laumassa jonka reviiriä en ole itse ainakaan vielä havannoinut. Viiman olinpoiakasta en teidä en ole saanut minkään laista vihjettäkään siitä. Onko viima enää edes laaksossa. " Kauhu puheli sitten ja kertoi mitä teisi katalasta ja viimasta. vaikak sitä hieman epäilyttikin että Katala halusi palata luamaansa eikä enää tytyisi betan sijaan vaan hamuaisi alfan paikalle ja syrjäyttäisi kauhun. mutta ei se voinut estää tuiskua menemästäkään. Sitä se ei tienynt aikoiko viima palata takaisin vai ei. Viimaa kauhu kunnioitti yhä suurella sydämemllä.

Tuisku kuunteli korvat hörössä. Hyvä, nyt se tiesi mihin kysyä suuntaa. Haukan lauma... Se ei tainnut olla laaksossa, niinkuin ei Vallankaan lauma. Jos Vallalla nyt oli reviiriä. "Huhu kertoo että arvon Viima olisi Vallan laumassa.." se mutisi.
"Ja oikeassa olet. Tuskin ovat laaksossa. Mutta sitä minä ihmettelen, että he hylkäsivät meidät samantien ja pelastivat vain itsensä. Kai he nyt sentään tiesivät, etteivät kaikki halua jäädä Veren luo..." Tuisku puheli suutaan puhtaaksi. Ajatus siitä, etteivät Katala ja Viima haluisikaan palata, velloi sen mielessä saaden kylmiä väreitä Tuiskun selkään. Kaikki olisi ollut turhaa, ja kaikki olisivat hukanneet aikaansa turhaan... Ja Kauhusta ja Sammaleesta tulisi alfoja. Viiman ja Katalan paikalle.
Vaikka Tuisku kunnioittikin Kauhua ja Sammalta, ja oli toistaiseksi niiden puolella, niin se sisimmässään tiesi ettei koskaan taistelisi niiden puolesta henkeen ja vereen. Ei, jos ne eivät toimisi Viiman hyödyksi.

Mutta vaikka Viima ei tulisikaan uudestaan alfaksi, niin Tuiskulla olisi omat syynsä taisteluun: Veri oli riistänyt siltä paljon, kokonaisen elämän. Se ei säästelisi raivoaan ensimmäisessä ja viimeisessä sodassa, joka saattaisi olla niiden edessä. "Oli miten oli, se naaras oli kyllä mahtava alfa. Jos Viimaa ei olisi, Rusko olisi menehtynyt talvella.." Tuisku muisteli, "Ja hän on ainut, jota olen kumartanut samalla tavala kuin isääni.." se lopetti. Tätä ei ehkä ollut viisasta sanoa sen nykyiselle alfaurokselle, mutta Tuisku pysyi totuudessa. Eikä siltä niin lyhyessä ajassa voinutkaan vaatia kovin suurta luottamusta ja lojaaliteettia - Viimallehan se työskenteli, vaikka Sammal ja Kauhu nyt sattuivatkin johtamaan. Epäsuorasti sen kaikki toiminta mikä oli ryhmälle hyödyksi, oli Viimalle hyödyksi.

Kauhu kuutneli toisen sanoja viimeiseen asti ennenkuin kommentoi mitään. " En ole kuullut mosiesta, mutta Uskon heidän pelastaneen oman nahkansa vain siksi että siinä tilanteessa kun viima syöstiin vallasta moni tajusi millainen uros tämä Veri on. Siksi en itsekkään jäänyt sinen enkä myöskään kysellyt mukaani ketään vaan lähdinkoska halusin. Ja mikäli Viima ei palaa laumansa luo enää koskaan suon hänelle kunnian elää omaa elmäänsä kuten katalallekkin. en voi pakottaa ketään tulemaan mukaan ymmärrät se naki itsekkin. Ja kunnioitan viimaan Viimana sihien saakka kun hän on hengissä ja suon hänenlle senkinjälkeen kunniallisen rauhan hän johti laumaansa hyvin. Toisin kuni tämä Veri. hän ei selviä pitkään tuolal asenteella mikäli lamalaiset ovat samalla kannalla yhä mitä olivat kun viima johti laumaa. " Kauhu saneli ja hiljeni sitten se huomioi tusikun kunnioituksen viimaa kohtaan joka oli suuri ja ymmärsi mosien hyvinkin. Ei sekää kuumartaisi pienessä ajassa kenellekkään. ja ehkä tämä saattoikin olal osa syy siihen etät kauhu ei kyennyt luottamaan Tuiskuun juurikaan.

"Niin..." Tuisku vastasi. Se luimisteli taas vähän korviaan.
"No halusin vain kertoa", se sanoi ja nousi, "Jos sinulla ei ole enää mitään sanottavaa niin minä lähden, arvon Kauhu" se sanoi kyyristellen ja korvat yhä niskassa.
Viiman tapaaminen jännitti sitä, toisaalta se odotti näkevänsä alfansa. Ja Katalan.

Tuuli heilutteli mustia karvoja, ja Tuisku kohotti katseensa. Pilvet olivat aika tummia nyt, ja tuuli oli viileä. Sade oli varmaan tulossa. Kastuminen oli vain pikku asia, mutta ei Tuisku siitä pitänytkään. Se haluaisi lähteä pian, ettei lähdöstä tulisi vastenmielinen kurjan sään takia. Se olisi varmaan likomärkä mennessään sinäiltana nukkumaan jonkin rehevän kuusen alle.
Laakso ei onneksi ollut kovin suuri, kyllä sieltä nyt maineikkaan suden löysi. Ainakin vajaassa viikossa, jos oli koko ajan liikkeessä. Ja Tuisku muuten olisi. Se juoksisi ympäriinsä etsien pientäkin hajujälkeä Viimasta.

KAuhu nousi seisomaan ja venytteli raajojaan yksi kerrallaan ja katsahti sitten Tusikuun " Eiköhän tämä ollut tässä, ja kerä ätoki matkallasi tietoa täst ävallan laumasta hänest ävoisi olla hyötyä myöhemmin. " kauhu vastasi ja virsinist susimaisesti perään. SE heilautti häntäänsä kertaallee n ja kääntyi paikallaan pois päin tuiskusta se aikoi palata sammaleen luo ja jatkaa sään selkenemisen jälkeen mahdollsita ruumsita taikak elävää lyijyä.

( lyhyt, kiitos pelissä eiköhnän tässä olltu kaikki tärkeimmät seiakt. )

Mustaturkki käveli eteenpäin. Se kääntyi jonkin matkan päässä ympäri ja huusi: "Toivottavasti löydät sen saastaisen Lyijyn! Jos se elää, niin revi siltä silmät ja tapa se minunkin puolestani!"
Sitten uros jatkoi matkaansa ja aloitti hölkän. Vauhti kiristyi juoksuksi, ja pian Tuisku kiisi huimaa vauhtia eteenpäin, kohti sen uusinta ja melkein tärkeintä tehtävää.

((Kiitos ja kumarrus^^))