Jälleen erossa, jälleen yhdessä ( Kutsupeli: Harinezumi) -loppu

Aurinko pilkotti harmahtavien pilvien lomasta ja maa oli kostea sateen jälkeen, tuuli heilautteli puita rannassa.

Ruoste oli tullut järvelle tarkkailemaan olisiko alueella mahdollista riistaa, kuten jäniksiä tai peuroja. Tuuli ulvoi suurehkon uroksen rusko-turkissa mutta katse haahuili järvelle,rannalle ja taas järvelle. Pieni saari häämötti järven keskellä mutta se ei kiinnostanut Ruostetta, olihan se jo käynyt siellä, rakkaan serkkunsa Kuunsirpin kanssa vuosia sitten.



" Ahhh mikä ilma. Viimeinkin loistava sää, hmm?" Se totesi itsekseen ja kuuli rasahduksia. Harmaaturkkinen jänishän se siellä, ja HIRVI. No, tuo oli kyllä liian iso yksin kaadettavaksi joten uros jätti hirven rauhaan ja alkoi katsella kullanruskeilla silmillään jänistä. Hampaat kiiluen ja kieli hieman ulkona se alkoi liikkua hitaasti kohti pörröistä lounastaan.
Uros hyppäsi ja sen valkoiset hampaat uppotuivat jänösen nahan läpi mehukkaaseen lihaan.


Aterioinnin jälkeen hukka istahti järven rantaan, lähelle vettä ja alkujäätä katsellen peilikuvaansa.

Surma... Se ajatteli ja läiskäisi vettä tassullaan.

Surma oli jäljittänyt saalista sinä aamuna. Nyt sen jäljitys kuitenkin keskeytyi, kun se haistoi tuulessa veren hajun. Ehkä siellä olisi haaska, jonka hän voisi varastaa... Narttu lähti kulkemaan hajun suuntaan ja pian hän haistoi tutun suden hajun veren lisäksi. Hetken vielä taivallettuaan se näki tutun suden.
"Ruoste?" Surma kutsui toista. Se heilautti pienesti häntäänsä. "Mitä sinä täällä?" Se kysyi. Ruoste oli vaikuttanut järkevältä sudelta, ehkä hieman ujolta, kun ei aina sanojaan sanonut ääneen tai jätti sanomansa kesken, mutta järkevältä sudelta, joka vaikutti hankkivan aina hankaluuksia.

Surma istahti toisen viereen. "Miten Haukan laumassa on mennyt?" Se kysyi ja madalsi ääntään Haukka -sanan kohdalla.

Ruoste käänsi päätään ja hämmästyi niin että kaatui kumoon.

" Surma !?" Se huusi iloissaan ja heilutti vimmatusti häntäänsä.


" Olet yhtä kaunis kuin muistinkaan...Kauniimpikin! Haukan laumassa...No sitä sun tätä." Se vastasi iloiten ja häntä heilutti häntää vieläkin.


" Mites itselläsi?" Se kysyi korvat hörösä.

Surma sai pidettyä naamansa peruslukemilla, kun toinen kaatui hämmästyksestä. Se otti kehut vastaan pienellä pirullisella hymyllään ja katsahti sitten eteenpäin.
"Eli ei mitään erikoista... Onko Haukalla mitään uusia suunnitelmia?" Se totesi kylmän viileästi ja kysyi perään siirtäen katseensa sitten Ruosteeseen.
Kun toinen kysyi mitä hänelle kuului, Surma mietti hetken ennenkuin vastasi. "Tehtäviä. Vastuu on vastuu, tiedäthän..." Se sanoi viimein ja naurahti.

Ruoste katsoi huvittuneesti Surmaa.


" Heh! Ei sinun tarvitse esittää kovaa minun kanssani, ole vain oma itsesi ." Se hymähti ja alkoi juoksahdella oikealta vasemmalle ja häntä heiluen.

Se toivoi että Surma pystyisi avautumaan sille. Ruosteen sydän täyttyi ilosta, rakkaudsta ja toivosta ja se näkyi myös ulos päin.

Surma hymähti toisen kommentille. "Miten ihmeessä olet eksynyt tänne. Eikö Haukka pidä laumalaisiaan kurissa. Hänen laumallaan on nyt jopa reviirikin..." Surma kysyi virnistäen ja seurasi samalla toisen menoa. Oli mukava hieman kiusata toista. Se jopa heilautti häntäänsä pari kertaa.
"Oletpas sinä pirteä tänään. Onko jotain mukavaa sattunut?" Hän kysyi.

Ruoste hymähti naaraalle.

" Toksi Haukalla on reviirinsä, mutta saamme toki vaellella joskus muuallakin. Ja tottakai jotakin hauskaa on tapahtunut, tapasin sinut taas !" Se naurahti ja heilutti häntäänsä.

Uros muisti vielä kirkkaasti sen päivän jolloin se ja Surma olivat kohdanneet. Se päivä oli Ruosteelle maailman paras päivä.

" Muistatko vielä mitä sanoin sinulle Solassa ?" Se kysyi ja höristeli korviaan.

Surma katsoi ihmeissään, kun Ruoste kertoi, että laumalaiset saivat kulkea vapaasti." On siinä ihmeellinen lauma. Jos olisin Haukka, en antaisi laumalaisten vaellella missä sattuu. He voisivat jopa tutustua toisissa laumoissa oleviin susiin.." Surma sanoi ja hymyili omalle letkautukselleen.

"Totta kai. Sanoit rakastavasi minua. Mitä siitä?" Surma sanoi ja katsahti Ruosteeseen.

Ruoste virnisti hieman katuvaisena.

" Tarkoitan siis että sudet eivät ole aina laumansa reviirillä, tottakai vietämme suurimman osan ajastamme reviirillä ..." Se sönkötti hieman nolostuneena.

Kun uros kuuli sanan "Mitä siitä ?" Se hätkähti hieman. Sitä hieman nolotti mutta ei kai se ollut niin kamalaa.

" Ajattelin vain. Luulin ettet haluaisi enään nähdä minua, toisinsanoen luulin sinun vihaavan minua. " Ruoste virnisti.

Ruoste oli tavannut monia naaraita, mutta koska tunteet Surmaa kohtaan olivat niin vahvoja ei se vain voinut ottaa ketä tahansa. Olihan se tavannut sievän Papunkin, mutta siihen se jäi, koska Ruoste piti Surmasta enemmän kuin kenestäkääm. No hukat olivat eri laumoista, joten ehkei tämä ollut hyvä asia. Mutta ei kai rakkaus kiellettyä ollut ?

Ruoste katsoi Surmaa taas silmiin kysyvän näköisenä.

Surma hymähti hieman huvittuneena toisen sönkötykselle. "Ei asiaa tarvitse selitellä sen enempää." Se sanoi, vaikka se oli juuri kysynyt asiasta. Häntä kiinnosti Haukan ja tämän lauman asiat ja hän oli saanut tietää jotain ei-kovin-oleellista, mutta hän uskoi siitäkin pienestä tiedon jyväsestä olevan hyötyä joskus hänelle.

Surma naurahti, kun Ruoste luuli hänen vihaavan häntä. "Eihän se ole mikään syy vihata." Hän sanoi entistä enemmän huvittuneena. Tai ehkä Surman tapauksessa se voisi olla syy, nartulle mikä tahansa olisi syy, mikäli se sattuisi hyvään saumaan. Tällä hetkellä narttu ei vihannut Ruostetta.

Sitten vaalealla nartulla välähti. "Oletko vakoojia, tarkkailija tai tiedustelija, kun saat kulkea noin vapaasti." Se kysyi kulmiensa alta vakavasti katsoen. Häneltä tietoja ei heltyisi. Sen takia Ruoste oli sanonut, että hän pystyi olemaan oma itsensä. Kaikki täsmäsi. Surma ei voinut luottaa kehenkään. Tällä hetkellä se luotti vain Valtaan ja Tuhoon.

Ruoste ei laulaisi helpolla. Se piti sanansa eikä pettäisi Haukkaa.

" Teen sekalaisia asioita, muta en voi kertoa " Se sanoi tyynesti. Sitä suretti ettei Surma voinut luottaa siihen, no olihan se arvattavissa. Naaras oli kovapäinen, mutta luultavasti silläkin oli ota heikko kohtansa.


Uros ei enään kestänyt paineita sisällään. Sen oli sanottava kaikki !

" Vaikka olemme eri laumoista, rakastan sinua aina !! Mutta en siltikään kerro Haukasta mitään, luottamus on tärkeä osa laumalaisuutta !" Se huusi ja kyyneleet kimposivat sen silmiin.

Uros juoksahti Surman luo ja painoi päänsä naaraan kaulalle. Kevyt nuolaisu riitti tällä kertaa ja uros vetäytyi pois.

" Anteeksi Surma...Anteeksi että loukkaan sinua " Se sanoi suruissaan ja istahti kymmenen metrin päähän.

Surma taisi arvata oikein. Toinen oli siis tiedustelija. Ovelaa, Haukka täytyi myöntää, mutta tietoja se ei saisi ainakaan Surmalta. Se tunsi pienen ärtymyksen kasvavan, kun huomasi, ettei saisi tietoja myöskään Ruosteelta.

Ruoste sanoi myös rakastavansa häntä, vaikka olivat eri laumoissa. "Mahtaa sinulle tulla rankkaa... Mutta voin sanoa, että ehkä on parempi, että rakastut omaan laumalaiseesi. Haukka ei pitäisi siitä, että pidät hänen pahimmasta vihollisestaan."

Surma ei säikähtänyt tai yllättynyt toisen yhtäkkisestä lemmenosoituksesta. Se oli osannut odottaa jotain vastaavaa. Surma vain hymähti ja toinen otti samalla etäisyyttä. Niin olisi parempi kaikkien kannalta.

Ruosteen sydän hakkasi kiivaasti kun Surma selosti asioita. Oli totta ettei Haukka välttämättä pitäisi tästä.

"Surma...Pidätkö sinä minusta ?" Uros kysyi hiljaa ja katsoi Surmaa. Se kyllä tiesi mikä vastaus oli; Ei.

Surma mietti hetken, ennekuin vastasi: " Vaikutat hyvin järkevältä sudelta, joka osaa tehdä enimmäkseen hyviä ratkaisuja.." Hän aloitti. "... ja pidän sinusta, mutta en niin kuin sinä sanoit pitäväsi minusta.." Hän sanoi lopulta. Moni muukin oli saanut kuulla samat sanat Ruskoa ennen. Hän ei vain luottanut enään keneenkään niin paljoa.

Ruoste hymähti naaraalle. Tiesin sen ! Uros ajatteli itsekseen. No naaras rakasti Ruskoa eikä sille voinut mitään.

"Heh, tämä taitaa olla sitten hyvästi !" Ruoste virkkoi ja hymyili iloisesti. Ei se halunnut pilata päiväänsä moisella. Surmalla oli omat asiansa.


" Hahahahahahahahahaaaa !!" Se repesi nauramaan. Uros kieriskeli maassa, ja hekotteli. Maailma ei tuntunut ollenkaan kamalalta.

[Taisi mennä hahmot sekaisin. Tuuli pitää Ruskosta, ei Surma. Vitsi Surma ja Rusko olis outo pari :'''D ]

Surma katsoi hetken Ruostetta ja hymyili takaisin. "Niin taitaa olla.." Mutta toisen alkaessa nauramaan hullun lailla, tämä katsoi toista hieman epävarmana ja hieman jopa säikähtäneenä. Sitä hän tosin ei näyttänyt ulospäin. Toisella taisi olla jokin outo sairaus tai sitten toisella kerta kaikkiaan napsahti päässä ja pahasti.

Ruoste rauhoittui, ja hengitti kiivaasti. Se ei tiennyt mikä siihen oli mennyt, mutta eipä se pahaksikaan ollut.


" Noh, hyvää elämää sinulle. Pidä hauskaa...Kirjaimellisesti " Ruoste naurahti ja virnisti Surmalle. Oli miten oli, ei Ruoste unohtaisi tätäkään päivää. Olihan se muistanut edellisenkin, kun se ja Surma olivat tavanneet. No toinen kuului eri laumaan, ja Ruoste taas Haukan laumaan. Toivottavasti Surma olisi onnellinen.

Surma virnisti takaisin. " Älähän nyt ole, kuin emme enää tapaisin." Se sanoi. "Tulemme taatusti vielä tapaamaan, halusit sitä tai et. Hyvässä tai pahassa. Ja taatusti pidän hauskaa. Toivon samaa sinulle." Se jatkoi ja katsoi vielä hetken Ruostetta, heilautti häntäänsä hyvästiksi ja lähti kulkemaan samaan suuntaan, mistä oli tullutkin.

[Kiitoksia mielenkiintoisesta pelistä. ^^ Surma poistuu paikalta. ]

Ruoste hymähti ja heilautti häntäänsä.

" Toivottavasti hyvässä !" Se naurahti ja alkoi jolkottamaan eri suuntaan, kohti haukan reviiriä.


[[ Ole hyvä vain ja kiitos itsellesi ja Surmalle ]]