Vaikeat kysymykset ja vaaralliset vastaukset

Haukan reviirillä, pesäluolien vieressä, loikoili susinaaras. Se oli onnellinen äiti, Säde.
Ruskeaturkki tarkkaili kaksikuisten pentujensa telmimistä. Ne olivat vielä hyvin pieniä, eivätkä jaksaneet kävellä pitkiä matkoja. Pentuja oli kolme: Kosto, Vinha ja Usko. Kosto ja Vinha leikkivät hentoja etukäpäliään huitoen, mutta Usko oli emonsa vierellä. Usko oli muitakin hennompi, hoikempi ja rakenteeltaan hatara. Se oli syntynyt sokeana, ja oli surkean näköinen kököttäessään siinä.
Säde sääli sitä. Siinä Usko vain kääntyili pelästyneenä äänien suuntaan, kykenemättä näkemään selvästi. Sen näkemä kuva oli sumea, pimeä ja kaikin puolin epätarkka.
Säde nousi ja käveli nuorimman pentunsa viereen, kierähtäen sen ympärille. "Voi Usko..." se sanoi nuollen pennun puhtaaksi. Usko tökkäisi emoaan kuonoon. "Äiti, miksi sisko ja veli näkevät ja minä en?" se kysyi. Taas Säteeseen sattui. Miksi juuri tämän pennun piti olla sokea? Sehän oli aivan erityinen! "Kumpa tietäisin kulta, kumpa tietäisin.." Säde sanoi.

Vinha ja Kosto kävivät tasaväkistä kamppailua. Välillä Säde murahti niille kun leikki alkoi käydä liian rajuksi. Ruskeaturkki katseli Uskoa. Se tönäisi leikkisästi poikaansa nenällään, ja tuuppasi tätä tassullaan. Nuorukainen kyyristeli peloissaan. "Minä se vain", Säde rauhoitteli, mutta tönäisi harmaaturkkista pentua uudestaan kirsullaan. Usko tuuppasi takaisin, ja heilutti pientä häntäänsä.
Hetken emo ja pentu leikkivät. Usko oli urheasti Säteen hännän kimpussa: Se oli karvainen, kiemurteleva kummajainen, jota Uasko ei edes nähnyt kunnolla. Se näki vain liikettä...

Pian Säde nousi taas ja sanoi: "Noniin, mennään takaisin. Ette saisi olla kauaa poissa pesiltä." Vinha ja Kosto ryntäsivät Säteen luo, ja nuolivat ja tönivät sen kuonoa. Lopulta emo oksensi niille aiemmin saalistamansa kanin. Usko odotti, että sen sisaret olivat ahmineet kylliksi, ennen kuin meni itse syömään.
Säde käveli hitaasti pesille pennut vanavedessään. "Saadanko mekin joskus metsästää?" Vinha kysyi innoissaan häntä viuhuen. "Kyllä, uskon että pääsette metsästysryhmään. Mutta älkää vielä yrittäkö - Pysytelkää ainakin hyönteisissä", Säde sanoi. "Minä ainakin tahdon tapella!" Kosto haukahti ja kävi tönimässä Vinhaa leikkisästi. Säde pyöräytti silmiään. Pikkupojat.. se ajatteli ja kääntyi katsomaan taakseen.
Usko käveli sen hännän tienoilla, ja törmäsi emon nilkkaan tämän pysähtyessä. "Anteeksi Usko!" Säde ynähti ja kävi nuolemassa harmaaturkkia. Kosto ilmestyi emonsa rinnalle. "Äiti? Miksi Usko on niin heikko? Miksi se ei näe?"
Ruskeaturkki katsoi vihaisena Kostoa. "Minähän olen sanonut, ettei hänessä ole mitään vikaa! Kosto, veljesi on vain nuori ja..Niin" Vinha kipitti myös paikalle Säteen auttaessa Uskoa eteenpäin. "Onhan meillä isi? Missä isi on?
Tämä kysymys oli se, minkä narttu oli pelännyt kuulevnsa. Oli aivan liian aikaista kertoa. "Kuulkaas nyt, molemmat, näistä aiheista ei enää keskustella. Teillä on päiväunten aika, ja sillä siisti"
Hukat menivät takaisin pesille. Säteen ajatukset harhailivat pentujen tulevaisuudessa, tulevassa matkassa ja siinä, kun pennut kysyisivät tätä kaikkea vanhempana.
Sitten ruskeaturkki siirsi katseensa Kostoon. Hänestä tulee ihan kuin sinä.. se ajatteli.