Nurmitasangolla - Päättynyt

((Kutsupeli, minä ja Trisha. Ja pennut jätetään nyt toistaiseksi pois.))

Säde oli jättänyt pennut nukkumaan pesille. Nyt se pystyi poistumaan niiden luota jo vähän pitemmäksi aikaa, kun ne olivat vanhempia.
Mutta sen huoli yhdestä pennusta oli kasvanut. Usko, nuorin pentu, oli heikko. Se oli sokea, laiha ja arka. Säde pelkäsi sen puolesta - vaikka Haukka tuskin tappaisi pentuja, oli nartulla aina huoli siitä, että niukkien aikojen tullessa heikot karsiutuisivat. Tavalla tai toisella.
Toinen huoli ruskeaturkilla oli lauman pienestä sisällissodasta. Katala ja Turre olivat huono parivaljakko, ja Säde ei voinut olla ajattelematta, että niiden kiistoista olisi haittaa laumalle, joka perustui yhteistyöhön.
Ja sillä oli omat mielipiteensä: Se kunnioitti Turrea vanhempana osapuolena, mutta Katala oli nuori ja terveempi. Se olisi hyvä beta. Samaan soppaan mahtui vielä se, että Säde halusi ehkä itse betaksi - vai halusiko? Se ei ollut varma, oliko hyvä siinä, ja uskoi että Katala olisi parempi. Mutta se ei vain voisi hyväksyä Katalalle alistumista. Se ei tuota vihannut, mutta koska narttu niin näkyvästi nautti asemastaan, se saisi nenilleen jos joutuisi kumartamaan Katalaa.
Mutta siinäpä se, se ei kumartaisi. Se ei kapinoisi, siitä olisi vain harmia kaikille, mutta narttu pitäisi varmasti hiljaisen tiedon epäkunnioituksesta yllä.
Nyt Säde etsiskelikin Katalaa: Sen oli pakko puhua tuon kanssa suoraan. Sitten sen jututtaisi Kaatajaa ja Turrea, ja ehkä Haukkaa. Se tahtoi päästä perille hierarkiasta, joka oli tällä erää vähän epäselvä. Säde ei epäröisi vahvistuttuaan aloittaa taistelua asemastaan. Mutta se tapahtuisi viime kädessä, mieluummin kannati päästä yhteisymmärrykseen.

Nurmitasanolla narttu nuuhki ilmaa. Hyvä, Katala taisi olla lähellä. Ruskeaturkki päästi lyhyen ulvonnan kuonostaan ja jäi kuullostelemaan korvat hörössä vastauksen varalta.

((Hörh, minäkin olen täällä korvat hörössä vastauksen varalta x3))

Kenties kohtalo oli sinä päivänä ollut Säteelle suopea, sillä Katala oli viettänyt enemmän tahi vähemmän koko päivänsä nurmitasangolla myyriä metsästämässä. Vaikka se olisikin nauttinut enemmän ajastaan, mikäli olisi ollut beta ja saanut tehdä sitä, minkä se osasi, niin nautti se tästäkin. Nyt, kun ei tarvinnut kulkea vahtimassa laumaa, oli aikaa metsästää. Katala oli saanut tänään monta myyrää ja se oli syönyt ne hyvällä ruokahalulla. Nyt uros oli jo pidempään saalistanut yhtä oikein sitkeää. Se pysytteli piilossa ja pakeni tilaisuuden tullen toisiin koloihin, mutta Katala oli kärsivällinen. Sen vatsassa oli tilaa vielä tasan yhdelle myyrälle, ja se olisi tämä.

Ruohikossa rapisi ja uros seisahtui taas paikalleen. Se tuijotti herkeämättä, häntä pystyssä ja korvat höröllään, eteensä ja terästi kuulonsa äärimmilleen. Juuri, ennen kuin se aikoi loikata, joku keskeytti sen ajatukset. Säde, lauman ainoa narttu, ulvoi. Katala oli oppinut tunnistamaan laumalaistensa äänet (se oli yksi niistä asioista, jonka se oli betana oppinut. e oppi nopeasti yhdistämään tuoksut, äänet ja nimet). Hiukan pettyneenä silmänräpäyksessä paenneesta saaliistaan Katala kääntyi ja kolkotti pusikoiden viertä etsien äänen lähdessä. Kääntyessään se näkikin jo Säteen. Narttu oli yksin, ilman pentujaan, ja Katalalle tuli heti mieleen, mahtoiko niillä olla kaikki kunnossa.

"Onko kaikki hyvin?" susi uteli päästyään puhe-etäisyydelle. Se pysähtyi ja piti häntänsä ylhäällä, tuijottaen Sädettä yhtä järkähtämättömän itsevarmana, kuin aina. Nöyryys ei sopinut Katalalle.

Katala ilmestyikin hyvin nopeasti. Sen olemus pisti Säteen silmään, ja tämä nosti häntänsä ja vähän karvojaan. Elekieli ilmoitti ylemmästä arvosta, mutta Säteen kasvoilla ei ollut sitä nokkavaa tyytyväisyyttä. Se hymyili lempeästi Katalalle. "Kaikki hyvin", se sanoi. Sudet seisoivat siinä hetken hiljaisuuden vallitessa, molemmat hännät pystyssä ja ajatus alistumisesta jossain kaukana.
"Huvittavaa, eikö?" narttu sanoi lopulta. "..Mutta siitä minä tulinkin puhumaan sinulle. Hierarkiasta, siis", se tarkensi.
Säde laski karvansa ja häntänsä ja käveli hitaasti vähän lähemmäs, istahtaen siihen. "En tiedä haluatko puhua siitä, uskon että olet keskustellut siitä jo...Muiden kanssa" se madalsi ääntään kuin vihjaen, että melkein jopa odotti Turren ja Katalan seuraavaa yhteenottoa. "Anteeksi nenäkkyyteni. Jokatapauksessa, haluan nyt aluksi kuulla sinun mielipiteesi hierarkiasta?" se sanoi ja katsoi tutkivasti Katalaan. "Jos se vain sopii", se lisäsi kohteliaasti, ei sen pilkallisemmin kuin kunnioittavemminkaan.
Narttu käyttäytyi rennosti kahdesta syystä: Se ilmoittaisi siten, ettei kokenut Katalaa mitekään uhaksi. Ja se kyselisi sellisia asioita, joist toinen ei välttämättä halunnut puhua, joten jännittyneisyys ei sopinut kuvaan.

Säde pörhisteli karvojaan ja Katala jännittyi. Se arvioi Säteen voiman nopeasti, pikemminkin vanhasta totutusta tavasta kuin siksi, että olisi käymässä kiinni ja rentoutui hiukan vasta, kun Säde ilmoitti tämän olevan huvittavaa. Katala oletti nartun puhuvan tilanteesta. Katalasta siinä ei ollut mitään huvittavaa. Kaksi sutta otti mittää toisistaan, koska niin sudet tekivät. Ne selvittivät, kumpi laumassa päätti. Vaikka Haukan silmissä he olivat samanarvoisia, niin toisiensa silmissä he eivät sitä olleet. He voisivat kyllä olla tovereita, mutta ensin piti selvittää, kumpi olisi menossa pidemmälle ja miksi.

Säde kulki lähemmäksi ja istui. Narttu tarkkaili Katalaa tovin ja halusi sitten kuulla Katalan mielipiteen siitä, millainen arvojärjestys oli. Katalalla oli siihen vastaus valmiina. Uros ei istunut, vaan se tuijotti edelleen. Se ei missään tapauksessa ollut uhkaava siinä mielessä, että olisi käynyt kiinni. Mutta se osoitti selvästi, ettei ollut alistumassa. Se tiesi olevansa hyvä susi siinä, mitä se oli tehnyt. Se tiesi, että se voisi olla hyvä beta tällekin laumalle. Se tiesi, että Säde oli voimakas narttu, mutta se tiesi myös sen, että loppuviimeksi hierarkiassa korkeammalla oli se susi, joka oli valmis sen paikan ottamaan. Joka ihan oikeasti tiesi, mitä se vastuu merkitsisi ja joka osasi käyttää asemaansa siihen, että laumassa oli rauha. Katala tiesi tietävänsä ja siksi se ei alistuisi.

"Haukan silmiin me olemme samanarvoisia", uros vastasi. "Hänen silmiinsä sinä ja minä olemme yhtä arvokkaita. Tai sanotaanko, yhtä korkealla hierarkiassa. Minun silmissäni minä olen korkeammalla. En siksi, että pitäisin sinua heikkona, vaan siksi, että minä tiedän vallasta enemmän, kuin sinä. Minä en voisi luottaa sinuun yläpuolellani päättämässä", ruskea susi sanoi. Se ei halunnut valehdella, vaan sanoi, kuten asia oli. Se ei myöskään missään tapauksessa halunnut aliarvioida Sädettä. Narttu oli vahva, viisas ja varmasti päteväkin. Mutta Säteessä ei ollut sitä, mitä Katala olisi etsinyt betaltaan tai alfaltaan.

"Minä en halua loukata sinua. Olet varmasti oikein pätevä siinä asemassa, mikä sinulla on, eli korkeimpana narttuna. Mikäli saan kysyä, kuinka pentusi voivat? Näin ne viimeksi, kun ne olivat pieniä kuin kävyt", Katala kysyi sitten. Sen teräksiseen, asialliseen ääneen tuli vähän oehmeämpi sävy pennuista puhuttaessa. Uros taisi pitää naskaleista.

Säde kuunteli tarkasti. Se ei tiennyt Katalan betahistoriasta, mutta uskoi silti urosta. "Oletan, että varmasti oletkin pätevämpi beta kuin minä, ehkä jopa pätevämpi kuin Turre", se totesi. "Minulla ei ole mitään sinua vastaan. Ei edes sitä vastaan, että nousisit betaksi. Mutta en voi ikinä kumartaa sinua vilpittömin mielin, ja usko pois, sitä en tee tahallani. Minulla on vain sellainen tunne" se lateli suoralta kädeltä kaiken mitä ajatteli. "Mutta en kapinoi sinua vastaan. Oikeastaan on hyvin mahdollista että kannatan ajatusta että nousisit betaksi, mutta nyt katson, kenestä on siihen. Alan kallistua sinun kannallesi, Katala"
Ruskeaturkki pitäisi Katalaa aina ja ikuisesti korkeintaan saman arvoisena. Mutta se oli valmis yhteistyöhön tämän kanssa.

Toisen ottaessa pennut puheeksi Säteen korvat kääntyivät vähän taaksepäin ja se katseli maata. "Muuten hyvin, mutta nuorin poikani Usko on..Vähän heikompi kuin muut..Ja.." narttu oli selvästi vähän hermotunut ja huolissaan. Lopulta se sanoi suoraan. "Usko on sokea. Muut kaksi ovat terveitä ja elinvoimaisia, Vinha ja Kosto.."
Ruskeaturkki katseli vielä tovin maata, ennen kuin palautti tyyneytensä olemukseensa. Se oli mieletään vähän liian aito Katalalle - ei aitoudessa ollut mitään vikaa, mutta turha herkkyys Katalan seurassa oli siitä pelottavaa. Säde tunsi olonsa tavallaan haavoittuvaiseksi.

Säde ajatteli vähän, kuten Katala oli sen eleistä ajatellutkin. Narttu aikoi kyllä totella, mikäli Katala nousisi betaksi, mutta ei tekisi sitä vilpittömin mielin. Katala heilautti siinä vaiheessa häntäänsä vähän huvittuneena. Harvempi susi taisi totella, koska ne nauttivat siitä suuresti. Suurin osa totteli, koska tiesi sen olevan parhaaksi. Betan ja alfan tottelemisesta oli hyötyä koko laumalle, mikäli nuo kaksi (tai useampi) osasivat asiansa. Ei Säteen ajatusmaailmassa ollut mitään huonoa. Katalalle riitti, että Säde kunnioitti sen arvovaltaa eikä hyppisi nenille, mikäli Katala betaksi nousisi. Säde alkoi kallistua kuulemma sen puolelle ja Katalasta se oli erinomaisen hyvä.

Keskustelun siirtyessä pentuihin Säteestä tuli äkkiä vaisu. Katala oli moisesta tunnelmanvaihdoksesta hämillään. Säde ei äkkiä vaikuttanutkaan niin itsevarmalta, kuin aluksi. Nyt narttu oli melkeinpä peloissaan. Se kertoi, että kaksi pennuista voi hyvin, mutta nuorin pennuista oli heikko. Se oli sokea ja heiveröinen, ja muut sen pesueesta olivat kunnossa. Katala luimisti korviaan myötätunnosta. Sokea susi sai helposti syrjintää osakseen, koska se ei ollut "normaali". Säteen pelko oli aivan aiheellinen.

"Ehkä sen näkö paranee. Ja jos se selviää pentuajoistaan, se varmasti selviää myöhemminkin, mikäli vain pysyy laumassa. Sokeana se tuskin saalistaa ja tuskin se arvossa kovin korkealla tulee olemaan, mutta lauma on lauma sokeallekin. Se voi vahtia pentuja pesillä ja olla hyödyksi omalla tavallaan", Katala selvitti sitten. Se tiesi, että pennun selviytymismahdollisuudet olisivat huonot, mutta kyllä mahdollisuus oli aina olemassa. Mahdollisuus elää ja pärjätä, joskin hiukan eri tavalla kuin he muut.

"Niin kai sitten", Säde sanoi vetäen rauhallisuuden verhoa päälleen.
Se mietti hetken, miten Usko tulisi pärjäämään. Tai siis, miten se ei tulisi pärjäämään. Mutta jos se ikinä parantuisi, niin se olisi saanut arvokkaan lahjan: Jalouden. Se osaisi arvostaa enemmän pikkuasioita.
Säde myös pelkäsi tulevia kysymyksiä isästä ja Uskon erilaisuudesta, jotka saattaisivat tulla pentujen mieleen jo hyvin varhain.
"Mitä luulet, Katala, pitäisikö minun etsiä pennuille jokin isä-hahmo?" se kysyi. Katalallahan oli "kermaturkkinen" Kaiku, ja ehkä enemmänkin pentuja. Se varmaan osaisi kertoa.
Otto-isäksi ei kyllä ihan ketä vain huolittaisi. Säteellä oli yhä vahvoja tunteita sen edesmennyttä puolisoa kohtaan, ja se näki tästä harhoja välillä. Narttu ei osannut päästää siitä irti, mutta se oli saanut valtavan helpotuksen: Aiemmin se oli pätenyt kovaa syyllisyyttä, nyt en ei tarvinnut. Kyllä ruskeaturkki tiesi, ettei kaikki ollut ihan kohdallaan, mutta se ei myöntänyt sitä itselleen.
Oli helpomp ajatella että Kosto oli todella palannut, vaikka katosikin välillä.

Narttu oli sisimmässään epätoivoisen ja jälleen syyllisen sekaisissa tunteissa, mutta sai melko hyvin sen pysymään poissa kasvoiltaan. Sitten kun (ja jos) Katala olisi beta, ja "turvassa", nämä kaksi voisivat ystävystyä. Oikeastaan sitä Säde olikin ajatellut jo aikaisemmin pesillä, muttei ollut ihan varma halusiko Katala ruveta sen ystäväksi. Ei kumpikaan varmaan ainakaan vielä.

Säde ei vakuuttunut täysin Katalan sanomisista, mutta ei uros sitä ollut odottanutkaan. Vasta aika näyttäisi, mihin siitä sokeasta pennusta olisi. Jos se olisi kuollakseen, se menehtyisi kyllä pian. Jos se taas eläisi, niin... no, Katala ei ollut koskaan nähnyt pnnusta asti sokeaa sutta.

Kysymykselle isähahmosta Katala kallisti korviaan. Se mietti, miksi se itse oli suostunut isähahmoksi pennuille. Sammalen sopimus oli silloin hyödyttänyt molempia. Sammalesta oli tullut hetkeksi lauman korkea-arvoisin narttu ja pennuilla oli korkea-arvoinen isä. Niinpä kukaan ei käynyt uhmaamaan pentujen asemaa ja kaikki hakivat ruokaa niille. Katalalle järjestelyn hyöty oli siinä, että sen asema vahvan lauman betana lujittui, kun sillä oli pentuja.

"Riippuu siitä, mitä haluat sillä pennuillesi. Ne ovat jo nyt korkeassa arvossa, koska sinun asemasi laumassa on korkea. Isähahmon löytyminen tietenkin auttaa pentujen paikan vakiinnuttamisessa ja onhan siitä hyötynsä pennuille. Lisäksi laumassamme ei tällä hetkellä taida olla kovin selkeää omegaa. Tavallisesti juuri omegan ja nuorien susien tehtävä on vahtia pesille pentuja. Isähahmo voi kenties auttaa sinua pentujen hoitamisessa", Katala tuumasi. Koska tilanne näytti tulleen vähän paremmaksi, uros istui itsekin lopulta alas. Häntänsä se kiersi etutassujensa päälle, mutta hännänpää heilahteli yhä välillä puolelle ja välillä toiselle.

"Arvoasteikon kohdalla niillä ei ole hätää, olen järjestänyt ne asiat kuntoon ennen pentujen syntymää", Säde sanoi. Ja narttu ei halunnut vieraiden hoitavan sen pentuja. "Olen van huolissani siitä, kun ne vielä joskus kysyvät isästä. En ole valmis kertomaan, en varmaan ikinä tule olemaankaan.."
Säde harkitsi pari kertaa, ennen kuin luovutti itselleen ja jatkoi: "Pentujen oikea isä menehtyi aika kauan sitten. Oli ilta, ja minä halusin mennä katsomaan auringonlaskua...Mutta kun tulimme rinteille, maa petti hänen altaan ja hän putosi alas.." Säde oli tyyni mutta katseli taas maahan. Sen olisi nyt vaikeaa kohdata Katalan katsetta. "Vain koska minä halusin mennä, hän kuoli.." se kuiskasi hyvin hiljaa.
"Ja nyt vanhimmasta pojastani on kasvamassa hänen näköisensä, annoin hänelle isänsä nimenkin: Kosto", narttu sanoi.
"Mutta se minusta. Entä sinä ja Kaiku?" Se kysyi. Säde oli saanut hyvän kuvan Kaiusta, nuorukainen oli kohtelias.
Mutta missä sen emo oli? Miksi se ei ollut Katalan kanssa? Sitä ruskeaturkki ei viitsinyt kysyä. Säteen mielestä se menisi liian pitkälle.
Mutta ei Säde itsekään ollut kertonut läheskään kaikkea, ei varmaan koskaan kertoisikaan. Mutta sen se tiesi, että Haukan oli tiedettävä sen ongelmista - mutta alfakaan ei saisi tietää tapporeissusta, joka nartulla oli edessä. Se murhaisi vanhempiensa tappajan kylmästi ja hitaasti, mitään armoa ei annettaisi.
Pennuilla oli aikamoinen äiti.
Ei ollut kovin äidillistä - tai pentujen kannalta turvallista - että äiti odotti murhahimoisena koston hetkeä, tunsi syyllisyyttä sulhon kuolemasta, näki harhoja ja välähdyksiä menneestä, ja vielä salasi tämän kaiken. Useat seikat jopa itseltään.

((Että semmoinen Beatrix Kiddo x3))

Katala oli lievästi yllättynyt, että Säde alkoi kertoa sille poikastensa isän kohtalosta. Se ei tainnut olla niin kovaluontoinen, kuin antoi ymmärtää. Katala kuunteli kärsivällisesti, kun Säde kertoi, mitä puolisolle oli tapahtunut. Onnettomuus oli vienyt sen ja nyt pennut kasvaisivat isättä. Jossakin välissä ne alkaisivat kysellä isästään ja sen takia Säde oli kysy"nyt Katalan mielipidettä isästä. Nyt se halusi tietää, mikä oli Katalan ja Kaikun tarina.

"Kaiku on minun poikani. Hänen lisäkseen minulla on Ilo ja Nuusku. Kasvatin heidät yhden nartun kanssa entisessä laumassani", Katala selvitti. Enempää se ei kertonut. Säde ei tekisi niillä tiedoilla mitään ja Katala piti joka tapauksessa Kaikua ja muita oikeina pentuinaan. Se, etteivät ne olleet ihan jokaisella tavalla sen, ei merkinnyt Katalalle mitään. Ei sen pitäisi merkitä kellekään muullekaan.

"Narttu on nykyään muualla, oletettavasti puolisonsa kanssa. Tai niin luulen ainakin. Nuuskustakaan en tiedä. Ehkä poika on heidän kanssaan", Katala tuumasi ja lipaisi kirsuaan.

Säde kuunteli tarkasti. Vai oli tällä vielä kaksi pentua lisää? Narttu toisen uroksen luona? Katala ei kuitenkaan jatkanut, ja narttu antoi olla.
"Siitä hierarkiasta vielä, että minusta minä ja Kaataja olemme saman arvoisia. Sinä..No myönnetään että olet minun yläpuolellani.." se sanoi ja nousi. "Toivottavasti voimme vielä joskus olla ystäviä" se sanoi ja huiskautti häntäänsä.
Narttu oli aikeissa lähteä: Se ei ollut tarvinnut kuin pari tiedonjyvää, ja siirtyisi nyt miettimään niitä. Sitten se kuullustelisi vielä loputkin listaltaan ja miettisi lisää, ja loisi itselleen kuvan hierarkiasta ja sen omista suhteista. Kehen voi luottaa ja kehen ei.

((Tämä pelin tynkänen taisi ola tässä. x) Sitten ajattelin, että jos Katala tämän jälkeen ehtii, niin voitaisiin pitää tärkeämpi peli Tuiskun kanssa. Se etsiskelee Viimaa ja Katalaa, ja aikoo kertoa suunnitelmasta))

Säde kuunteli eikä alkanut tivata lisää. Katalasta se oli kohteliasta. Lopulta narttu nousi ja selvitti vielä, että katsoi hierarkiassa olevansa samanarvoinen Kaatajan kanssa. Katala oli samaa mieltä myös. Sen jälkeen Säde oli myöntävinään, että Katala oli ehkä sittenkin sen yläpuolella arvosta. Narttu toivoi, että he voisivat joskus olla ystäviä ja heilautti häntäänsä. Katala nousi ja heilautti häntäänsä myös: "Minä toivon samaa. Ja uskon", ruskea uros sanoi. "Ja jos et pane pahaksesi, voisin tuoda pennuille myyrän. Jos vain saan sen kiinni. Ehkä niistä on kiva leikkiä sillä", Katala totesi vielä ennen kuin kääntyi. Se piti pennuista ja se oli tottunut huolehtimaan niistä.

Ehkä se voisi katsella näidenkin pentujen kasvamista, ihan niinkuin oli katsellut omiaan.

((Kiitoksia vaan ^^. Juu, minulle sopii kyllä.))

"Tuo vain, ja kiitos avusta Katala", Säde sanoi vielä ja lähti takaisin pesille.

((Pistän sinulle sitten linkkia ;D))