Säteellä asiaa

Alfa asteli korkein ja kevyin askelin kohti pesäluolia. Se oli juuri saanut kuulla Turren olevan kauan kaivattu - tai oikeammin sitä ei edes oltu ajateltu - veli ja riemu lävisti Haukan ruumista jokaisella askeleella. Kerrankin mieli oli valoisa. Pesäkolo oli jo näkyvissä ja tuttu pentujen tuoksahdus lävisti suden herkän hajuaistin. Haukka seisahtui tarkastelemaan kolon suuta ja odottamaan pyyntöä sisään. Säde olisi varmasti jo haistanut vieraan ja halutessaan tulisi itse ulos tai sitten pyytäisi alfaansa peremmälle.

Haukalle sopi sillä hetkellä kumminvain, vaikka mieluummin se olisi ollut raikkaassa ilmassa, kuin ummehtuneen maan hajuisessa kolossa. Alfa nukkui mieluummin taivasalla, kuin luolissa tai maassa olevissa onkaloissa, mitäs oli hieman ahtaanpaikan kammoinen ja pelokas.

Säde haistoikin jo Haukan. Se tuli rauhallisena ulos heilutellen häntäänsä. "Hei arvon Haukka", se sanoi, mutta enemmän toverillisesti kuin kunnioittaen. Pennut näkyivät vähän sen takana; nukkuivat siinä sikin sokin toistensa päällä ja alla.
Narttu oli tyytyväinen, tämän nuoren herran se oli halunnutkin tavata. Tai, nuoren ja nuoren, olihan Haukka Sädettä ainakin puoli vuotta vanhempi. Nartulla oli vain tapana ajatella joitain susia nuorempina, koska oli itse jo niin kypsä. Se oli nähnyt ja kokenut kaikenlaista, nyt sillä oli pentujakin, eli se tunsi itsensä vielä vanhemmaksi kuin olikaan.
"Minulla olikin sinulle asiaa, mutta kerro toki itse ensin, jos sinulla on jotain sanottavaa", ruskeaturkki sanoi ystävällisesti. Sillä ei ollut kiire mihinkään. Ja mieluummin Säde viivästytti omaa puhevuoroaan, koska oli niin hyvällä päällä. Sen asiat eivät olleet iloisimmasta päästä.

Näillä olisi vielä paljon puhuttavaa, jo Säteellä itselläänkin oli niin paljon pölistävää. Pennuista, harhoista, menneisyydestään, hierarkiasta ja viime päivinä nousseesta ajatuksesta: Pitäisikö sen hankkia pennuille ottoisä?

Haukka hymyili susimaista hymyään ja katsahti sitten pesässä nukkuvia, varsin myttyisiä olentoja. Ne olivat kerta kaikkiaan söpöjä, eikä alfa voinut olla huokaisemasta ylpeydestä. Pennut olivat sen laumalaisia, sen omia pikku laumalaisia. Niin somiakin ja kasvettuaan niin äitinsä näköisiä. Haukka siirsi katseensa Säteeseen. "Heipä hei vain, arvon Säde. Ja kyllä, minulla oikeastaan olikin asiaa." Haukka vastasi sitten ystävällisellä, hieman intoa puhkuvalla äänellä ja istuutui kietaisten keskipitkän häntänsä ympärilleen tottumuksesta. Kullanruskeitten silmien katse oli suuntautunut arvioivasti Säteeseen.

Haukka nielaisi hermostuneesti ja vilkaisi nopeasti pentuja, ennen kuin aloitti: "Sinä olet ollut osa tätä laumaa jo hyvin pitkään. Ja olet synnyttänyt pentuja, joille en voisi suoda mitään parempaa, kuin hyvät aseman laumassa. Mutta..." Ääni värähti lopussa, eikä alfa kyennyt kiusaantumisensa takia hetkeen jatkaa. "Siis tarkoitan, ettei asemaa voi lujittaa kovinkaan... Helposti. Siksi haluaisin udella, oletko valmis ottamaan pennuillesi ottoisän?" Alfa uteli, kun kykeni taas puhumaan ja katsoi nyt korvat luimussa sivulle. Haukka oli valmis ottamaan pennut omikseen. Se tahtoi Säteenkin omakseen, mutta oli päättänyt liikkua vähitellen eteenpäin. Pieni vaivaantuneisuus ja välttely oli osa Säteen olon helpottamiseksi, mutta Haukka myönsi, että teki sen enemmän itsensä takia. Se ei ollut vielä valmis ottamaan alfanarttua vierelleen. Näin Haukka sen koki, koska oli epävarma.

"Siitä minun pitikin puhua sinun kanssasi".
Säde mietti hetken. Loukkasiko se Koston muistoa? Ehkä.. Mutta oli jo korkea aika päästä menneistä yli.
"Olen leski, jos et tiennyt. Minua kaivertaa yhä muistot eräästä, mutta täytyy myöntää, että olen jo pääemässä sen yli, ja että olen jo valmis ottamaan jonkun rinnalleni. Olet oikeassa pennuista, mutta olisin itsekin onnellisempi. En vain löydä ketään, joka olisi hänen veroisensa, tai ketään joka huolisi minua. Mutta tosin.." narttu puheli, "Löysin jo erään, tästä laumasta. Vastuuntuntoisen ja viisaan uroksen, mutta hänellä on jo lauma johdettavanaan, eikä siihen välttämättä mahdu jotain höperöä säheltämään", Säde roikotti kieltä suustaan onnellisena. Se ei vielä rakastanut Haukkaa, se oli fakta. Mutta tulevaisuus tämän kanssa olisi kyllä..Mahdollista.

Menin ehkä vähän liian pitkälle, Säde ajatteli ja luimisti korviaan anteeksi pyytävän näköisenä. "Hehe, olen pahoillani", se sanoi.
Jos ihan totta puhuttiin, oli Säde ajatellut myös muita lauman uroksia. Katala oli käynyt sen mielessä, mutta ne olivat liian erilaisia keskenään, eikä Säde voinut sille mitään ettei se pitänyt Katalasta. Turre oli häkellyttänyt nartun. Loput lauman uroksista olivat joko liian nuoria (niin, Säteen tavalla nuoria) ja kokemattomia, tai eivät tuntuneet oikeilta vaihtoehdoilta.
Ja sitten oli tämä Haukka, jossa ei ollut mitään muuta vikaa, kuin se ettei Säde tiennyt mitä se ajatteli. Kenties narttu oli jopa hämmentänyt tai loukannut toista puheillaan. Mutta Säde voisi helposti verhota puheensa "vitsiksi", jos niikseen tuli.

Haukka katsoi Sädettä pitkään ja kummastuneena. Heillä oli sama asia, mutta aivan eri kanteilta mielessä, eikä alfa voinut ihmettelemättä. Toinen asia, mikä sai alfan kummastumaan oli toisen sanat 'Löysin jo erään, tästä laumasta. Vastuuntuntoisen ja viisaan uroksen.' Tarkoitti Säde sanoillaan Haukkaa, vai jotakuta muuta? Alfa tointui ja katsahti sitten pesään pentuja.

"Minä huolisin," Haukka sanoi enempiä miettimättä, tajusi mitä puhui ja katsoi hieman vaivaantuneena Säteeseen. "Tarkoitan, minä huolisin sinut rinnalleni, jos tahdot. Ja huolisin pentusi myös, mutta..." Pallo oli nyt Säteellä, eikä Haukka enää jatkanut lausettaan loppuun.

"Todellako? Siis, olen todella imarreltu", Säde sanoi ihmeissään. Kyllä se oli tehnyt paljon hyvää laumalle, mutta välittikö Haukka siitä itsestään? "Sinä olet kaikin puolin hieno susi, oikeudenmukainen. Olen nauttinut joka sekunnista jona olet ollut läsnä, mutten odottanut että sinä vastaisit minun tunteisiini.." narttu sanoi ja katseli jonnekin etukäpäliensä tienoille korvat niskassa. Se nuolasi huuliaan ja vilkaisi toiveikkaasti Haukkaan.

Pesästä kuului ynähdys. Säde käänsi päänsä äänen suuntaan. "Heräävät varmaan kohta.." narttu sanoi ja nousi ylös.
Se käänsi päänsä takasin Haukkaan. "Tuota..Haluaisitko nähdä heidät? Minun pentuni..voisin pyytää heidät ulos..Tai siis," Säde hymyili Haukalle, "Haluaisitko nähdä meidän pentumme?"

Haukka katsoi Sädettä hetken nuolaisten huuliaan. "En odottanut samaa sinultakaan. Et tiedäkään, kuinka pelottavaa on olla lähelläsi, kun et ole näyttänyt mitään ulkoista merkkiä," alfa sanoi sitten hyvin rentoutuneeseen sävyyn ja olemus suorastaan lysähti helpotuksesta. Katse viivähti pienen hetken myös Säteen pennuissa, mutta uros pudisti lopulta päätään. "Mieluummin viettäisin tämän hetken nyt sinun kanssasi," Haukka sanoi totuuden mukaisesti ja koetti sitten lempeästi tökätä pienen matkanpäässä olevaa Sädettä kuonollaan tämän kuonoon.

Haukan aiempi epävarmuus oli tipotiessään, ainakin ruumillisissa toiminnoissa. Yhä mielessään se epäili vahvasti omia tunteitaan eikä voinut sanoa pelkäävänsä satuttavansa Sädettä.

¤Oliko Säteellä jokin sairaus? *muisteli*¤

((Tavallaan, sillä on kasvain pääkopassa. Siitä ne harhanäyt ja "flashbackit" ja muut.))

Säde vilkaisi huolestuneena pesän suuntaan, mutta antoi sitten olla.
Se heilutteli häntäänsä Haukan sanoille. Pelottavaa? Heh.. narttu ajatteli leikillään ja otti vastaan Haukan hellyydenosoitukset. Se koetti tuupata takaisin, ja kierähtäisi lumeen selälleen.
Ruskeaturkki urahtaisi ja yrittäisi tönäistä leikkisästi etukäpälällään Haukkaa.
Jos se onnistuisi, niin hukka ponnahtaisikin pystyyn ja pomppaisi kauemmas lunta pölläytellen.

Haukka tunsi toisen purrauksen ja miltei säikähti, kun toinen menikin maahan lekottelemaan. Uros oli jo puolimatkassa auttamassa Sädettä ylös, kun toinen jo tökki sitä ja läksi alfaansa karkuun. Haukka sai suurimmaksi osaksi lunta päälleen ja naurahti hiljaa pinkaistessaan Säteen perään. Samanpäivän aikana jopa kaksi leikkikaveria, tämä oli uutta jopa alfalta. Ensin uroksen veljen, Turren kanssa ja nyt Säteen.

Haukka koetti osua toiseen käpälällään mihin vain, paitsi päänalueelle. Kun se vihdoin osuisi, uros loikkisi ilohypyin taaemmaksi ja löysi etutassunsa voimalla maahan. Nyt leikittäisiin oikein kunnolla ja pitkästä aikaa. Säde voisi olla leikissä mukana täysillä, eikä mikään -toivottavasti- voisi sitä estää. Eikö?

¤Hmmm.. Kuoleeko Säde siihen joskus? Minestä Haukka ansaitsisi kunnon kolauksen, josta sen pitäisi päästä yli :D (älä laita sitä saamaan kohtauksia tässä pelissä?)¤

((Ei se nyt lähiaikoina ole kupsahtamassa, ajattelin oikeastaan nartun kuolevan ihan luonnollisesti vanhana ennen kuin kasvain sitä tappaa. ;) Kasvain on vaurioittanut enemmän hukan henkistä puolta, mutta näillä näkymin Säde on aika normaali..x) Ja ei hätä mitiä ei se tässä nyt mitään sepaa xD))

Uroksen etukäpälä tömähti narun alaselkään ja Säde haukahti ilkikurisesti. Haukan pomppiessa kauemmas narttu pinkaisi kovaa vauhtia sen perään, ja kiinni saadessaan yrittäisi kaataa hankeen - ja antaa lumipesun.
Siitä olikin aikaa kun ruskeaturkki oli irrotellut ihan kunnolla. Nuorempana se oli ihmetellyt kaikua ja heijastusta ja huvitellut niillä. Mutta erityisesti tähtien kurkottelu oli ollut siitä kiinnostavaa: Niin lähellä, mutta niin kaukana, nuo ihmeelliset tulikärpäset jotka oli liimattu taivaan tummaan harsoon.
Nyt vanhempana Säde oli lopettanut moiset hölmöilyt. Se rakasti lumessa painimista ja sen pöllyttämistä oikein olan takaa, mutta ei harrastanut tätä kovinkaan usein eikä kenen tahansa kanssa.
Täytyihän arvokkuus säilyttää.
Mutta Haukan se katsoi sudeksi, jonka kanssa voisi vähän heittäytyä höperöksi. Lumileikit olivat sen mielestä hauskoja, ja sille päälle sattuessaan siitä oli hauskaa mitellä voimiaan urosten kanssa vähän rajummissakin leikeissä - nartut kun eivät aina pärjänneet sille. Niiden kanssa leikki oli Säteelle vain toisen suden pyörittelyä.

Haukka pomppi karkuun, kompuroi ja kaatui. Säde tuntui käyttävän tahallisesti tehtyä liikettä välittömästi hyväkseen ja pesaisi uroksen kasvot lumella. Haukka haukahti pompaten pystyyn niskavillat pystyssä ja hampaat irvessä. Aluksi saattoi näyttää sille, että alfa haastoi riitaa, mutta kun katsoi tarkemmin saattoi huomata keskipitkän hännän huitovan ilmaa vinhaa vauhtia ja että silmissä oli lempeä, ilkikurinen katse.

Haukka pongahti narttua kohden, väisti sivulle siten, että takajalat olivat Sädettä kohti ja potki sitten lunta koettaen osua narttuun. Alfa ei potkinut kauaa käännähtäessään ympäri ja paikallistaessaan Sädettä jälleen kerran. Tuossa, aivot sanoivat ja uroksen takajalat vauhdittivat taidokasta hyppyä, jota häntä tasapainoitti. Osuessaan kaksikko kierahtäisi muutaman kerran ympäri maassa ja Haukka jäisi seisomaan toisen ylle tassut nartun molemmin puolin. Jos tähän tilanteeseen oltiin päästy Haukka koetti laskea kuononsa Säteen korvan tasalle kuin kuiskatakseen jotain. Jos onnistuisi, alfa ei kuiskuttanutkaan mitään, vaan nuolaisi toisen korvan sisäpintaa. Maku ei ehkä ollut kaikkein paras, mutta se saattoi tuntua Säteestä hyvin härnäävälle, kutittavalle ja yllättävälle. Kaikkea samalla kertaa.

Epäonnistuessaan alfa kieri muutaman ympyrän maassa, kierähti ei niin taidokkaasti pystyyn ja jäi tirkistelemään ystäväistään muutaman metrin päässä.

Säde sai pian löylytyksensä jälkeen itse lunta naamaansa ja pyyhkiessään sitä etukäpälällään Haukka olikin jo valmis, ja kaksikko tosiaan kierähteli lumessa.
Toisen nuolaistessa Säteen korvaa se hätkähti ja alkoi hillittömästi huitoa tassuillaan saadakseen uroksen pois päältään. "Senkin..!" se sanoi muka suutahtaneesti ja pudisteli päätään kun korvaa kutitti. Kylmät väreet tuntuivat nartun selässä ja se värähti uudestaan.
Jos Säde saisi Haukan pois päältään se yrittäisi tönäistä toisen uudestaan kumoon, ja ehkä jopa tarttuisi tähän etukäpälillään.
Jos ruskeaturkki ei saisi urosta pois, mikä olisi ehkä todennäköismpää vahvempaa sukupuolta vastaan "kamppaillessa" niin Säde yrittäisi luikerrella Haukan alta.

Ruskeaturkilla oli hillittömän hauskaa Haukan kanssa, ilkikurisesta keppostelusta ja painista saatiin mahtavat ainekset leikkiin.
Ja tälläiset leikit olivat kovin intiimejä, ja lähentäisivät susia ehkä henkisesti.

Haukka antoi leikissä tasoitusta heikommalle sukupuolelle, vaikkei Säde osoittautunutkaan kovin heikoksi, osittain jopa hyvin vahvaksi. Uros kompasteli toisen yltä ja sai toisen miltei välittömästi niskaansa. Alfaa hykerrytti Säteen aikaisempi korvan kutiaminen ja pään puisteli, ei se voinut mitään tunteilleen, kun sen narttu koetti saada kutinaa pois päätään kummallisesti viskoen. Haukka tunsi Säteen työntävän itseään nurin. Alfa vastusteli vetäen jalkansa haara-asentoon tukevamman otteen saamiseksi. Sitten se vain muuttui veltoksi ja jos Säde ehti valmistautua se sai uroksen ylle tassut sen rymähtäessä pehmeästi tömähtäen kyljelleen ja siitä puolittain selälleen.

Haukka ei pyrkinyt enää pois. Se läähätti kevyesti ja jos Säde olisi sen yllä, uros katsoisi Sädettä, mikäli ei, pilvessä olevaa taivasta.

Säde sai kuin saikin Haukan uudestaan maahan. Tällä kertaa narttu kuitenkin vain huohotti hetken, kieli roikkuen mutta virne naamalla. "Saitpas köniisi tytöltä", Säde sanoi ei-tosiaankaan-vakavalla äänellä, mutta pakitti sitten pois toisen yläpuolelta.
Säde menisi Haukan kylkeen kiinni makaamaan, jos toinen ei vasustelisi.

Tuore alfanarttu oli hiukka uupunut, ja lepäsi mielellään puolisonsa kyljessä. Minä olen ollut kauan yksin.. Säde ajatteli, Mutta nyt sinä olet kanssani, vihdoin...
Narttu saattaisi kuulla Haukan sydämen äänen jos oli päässyt likelle.
En voi uskoa, että olen näin onnekas, susi jatkoi pohdiskeluaan.
Niin, oli aika hyvä säkä kun pääsi heti liityttyään arvokkaimmaksi nartuksi, ja sitten ponnahtikin alfanartuksi suden rinnalle, josta oikeasti piti. Lisäksi pentujen tulevaisuus oli turvattu.
Niin ja ei saa unohtaa sitä, miten Säde tulee hykertelemään näyttäessään närhen munat Katalalle. Kaksikolla oli ollut pientä kilpailuhenkeä, ehkä jopa vähän negatiivistakin.
Säde ei kunnioittaisi Katala betanaan, vaikkei kapinoisi. Ja oli kyseenalaista, kunnioittaisiko Katala Sädettä alfana.
Mutta se ei ole nyt tärkeintä, Säde ajateli, Vaan tämä hetki, ja tunne, jonka sain ansiostasi sittenkin tuntea vielä kerran...

Haukka katseli hetken Säteen kaunista siluettia. Oli onni, että molempien tunteet osuivat yksiin, eivätkä olleet vain toispuoleisia. Haukka ei olisi kestänyt sitä nöyryytystä, ettei toinen olisikaan pitänyt alfasta. Ei uros olettanut, että kaikki pitivät siitä, mutta olisi harmittanut, kun se, johon itse tunsi vetoa ei vastaisikaan tunteisiin samalla lailla.

Haukka piti katseensa alfanartussa tuon siirtyessä sen kylkeen makaamaan. Alfa itse ei jaksanut välittää enää leikistä, vaikka sen oma hengitys oli jo tasaantunut. Leikit oli sen päivän osalta leikitty, eikä Haukka muuta vaatinutkaan enää, kuin Säteen vierelleen ja rentoutumista. Katse siirtyi kyljessä olevasta säteestä taivaalle ja uros veti syvään henkeä ja puhalsi ulos. Harmi että taivas oli pilvessä ja että oli päivä, muuten olisi voinut etsiä tähtikuvioita tai jotain. "Mitä... Mitä sinä teit ennen laumaan tuloa?"

Naaras tukahdutti säpsähdyksen. "Jokainen hetki, ennen kuin liityin laumaasi, oli minulle painajaista.." Säde lausahti. Se katseli vähän alakuloisesti sivuun.
"Mutta olen nyt täällä, en halua menneisyyden häiritsevän itseäni tai muita. Oli todella hyvä valinta tulla tänne.." Säde sanoi tyytyväisenä. Haukka oli sille taivaan lahja. Narttu vain pelkäsi, ettei olisi itse ihan sitä, mitä Haukka oli halunnut. Jos näin olisi, Säteeseen tulisi sattumaan vielä kerran sen elämän aikana.
"Tieni on ollut kivinen ja minä olen saanut kolhuja.. Mutta niistä viis. Laaksoon tultuani en ole tehnyt mitään sen kummempaa..Etsin vain äkkiä sinut", Säde sanoi. Sen lähimenneisyydessä ei ollut mtään kerrottavaa, eikä kaukaisempi aika ollut kovin hyväntuulinen puheenaihe.
Narttu ei halunnut vaivata Haukkaa moisilla.
Hukka myös jännitti sitä, olisiko siitä alfaksi. Jos se tekisikin jotain typerää, ja Haukka olisi pettynyt ja saisi hävetä, katuisi varmaan että oli ottanut Säteen rinnalleen... Ei, Säde ajatteli päättäväisesti, Sen minä en anna tapahtua. Teen parhaani, että olen hyvä alfa tälle laumalle, ja että ansaitsen Haukankaltaisen suden vierelleni..

Haukka katsoi morsiotaan/alfa narttuaan pahoittelevasti. Ei se ollut tarkoittanut pahaa kysyessään asiaa, vaikka olikin olettanut toisella olleen automaattisesti mukava matka, toisin kuin sillä itsellään. Okei, ei se ollut ollut järin mukava. Orvokki ja sen mahassa olleet pennut olivat jääneet hirviön luokse. Entisen puolison ajatteleminen sai alfan kohottautumaan istuma asentoon ja painamaan päänsä, kuin se olisi käynyt itkemään. Alfa siirsi katseensa lopulta Säteeseen.

"Sinun on oikeus tietää, että minun... Entinen alfaparini, Orvokki on jossain tuolla ulkopuolella hirviölauman kynsissä," Haukka sanoi. Sen katse oli pelkkää tuskaa ja ne kostuivat pidätellystä surusta. Jos alfa olisi ollut yksin, se olisi paiskonut ja purkanut vihaansa ja suruunsa kaikkeen, mitä ympärillään oli. Nyt se piti tunteet visusti sisällään ja antoi niitten valua suruntäyteisinä sanoihinsa.

"Menetin laumani hirviö betalle, petturille, joka tuli vaatimaan laumaa itselleen suuren joukon kera. Minä en taistellut silloin. Jos vielä joskus menetän laumani, vannon, etten enää ikinä, ENÄÄ IKINÄ hylkää laumaani sillä tavalla."

¤Haukka jatkaa tarinaansa ensi roolissa, eikä uhkaa vielä ole ;D¤

((Okei, määkin haluan kuulla lissää. 8D))

Outo tunne velloi Säteen vatsassa kun Haukka mainitsi Orvokin. Äkkiä se tunsi olevansa ihan väärässä rakkaustarinassa, se tunsi olevansa "se toinen". Narttu kuitenkin sysäsi luulonsa pois kummittelemasta; Tuskin Haukka oli hetken mielijohteesta Säteen puheille tullut. Silti inhottava ajatus siitä, että Haukka joutuisi vielä joskus valitsemaan kahden väliltä, painoi Sädettä. Haukalla oli ehkä vielä tunteita Orvokkia kohtaan... Ihan niinkuin Säteellä oli Kostoa kohtaan. Hemmetti.
"Olen pahoilani puolestasi", Säde sanoi myötätuntoisella ja surullisella äänellä. Se katsoi Haukkaa, ja näki heti mitä uros kävi läpi. Säde koettaisi tuupata hellästi Haukkaa kuonollaan. Sinun..Sinun on varmaan vaikeaa luottaa muihin, vai mitä? narttu ajatteli ja sen korvat littaantuivat niskaan, ..Sinä taidat käydä läpi sitä samaa helvettiä, minkä yli minä pääsin..Tuo varmaan sattuu..
Ruskeaturkin mieleen tuli paljon kysymyksiä, mutta siitä tuntui, ettei Haukka ollut vielä lopettanut.
"Mitä..Mitä sitten tapahtui? Orvokki ei varmaan jäänyt omasta halustaan, eihän?" Säde sanoi siirtäen katseensa maahan. Se tunsi myötätuntoa Haukkaa ja tämän edellistä narttua kohtaan, ja samalla syyllisyyttä, että istui nyt Orvokin paikalla. Jos Orvokki tulisikin Laaksoon, olisi tavallaan oikein, että Säde väistäisi sen tieltä. Mutta eihän se voinut - vai voisiko?
Ei minun tarvitse miettiä sitä! Ruskeaturkki ajatteli päättäväisesti. Se keskittyi täysin Haukkaan, joka ehkä kertoisi vähän..Yksityiskohtaisemmin. Aihe oli varmasti kipeä, mutta uros oli ottanut sen itse puheeksi, ja oli ihan luonnollista että Säde kiinnostui.

((..Tai siis minä kiinnostuin. xD Tästä Orvokista saisi muuten hyvää draamaa sitten myöhemmin, eh? 8D))

Haukka katsoi nyt surun täyteisillä simmuillaan suoraan omaan neitokaiseensa, siihen, jota se rakasti ja palvoi todella. Ehkä vähemmän kuin Orvokkia, mutta silti aidosti. Menneisyyden varjo ei vain väistyisi yhtäkkiä alfan mielestä ja kun väistyisi... No, uros kykenisi rakastamaan Sädettä enemmän kuin ketään muuta.

"Häädin aikoinaan betan pois, koska huomasin hänet petturiksi. Vuotta myöhemmin hän palasi kolminkertaisen lauman kera, mitä minun oli ja uhkasi tappaa jokaisen, jos en väistyisi. Katsoin avuttomasti sivusta, kun jokainen rakkaani otettiin yksitellen kolmen tai neljän suden väliin ja loput piirrittävät lauman. Katsoin, kuinka se saasta tuli lähemmäksi. Hyi hitto, että vihasin sitä sutta." Haukan oli vaikea mainita sitä iljettävää yksityiskohtaa, jonka entinen beta oli tehnyt antaessaan vaatimuksensa epätoivosta ja pelosta jähmettyneelle alfalle. Pienen, ilkeän lipaisun suoraan kuonoon. "Silti... Minä hylkäsin lauman, jotta he pelastuivat. Muistan ne vääristyneet kasvot, jotka ymmärsivät, miksi tein valintani. Mutta kykenetkö kuvittelemaan katsetta, joka tahtoi mukaani? Olemusta, joka läksi syntymättömät pennut mahassaan minua kohti, joka kuitenkin alistettiin maahan väkipakolla ja miltei murhanhimolla." Haukka siirsi katseensa jälleen maahan. SItä hävetti ja pelotti Orvokin puolesta, yhä vain. Ja pentujen. Sen omien, geneettisesti omien pentujen puolesta.

"Menneisyys ei saa toistaa itseään, sillä muuten... Muuten minä mieluummin taistelen ja kuolen laumani puolesta, kuin annan saastojen vallata rakkaitteni asuinalueen."

¤Niin saisi ja sitä mietinkin tässä itsekin. Pitäisi vain saada Orvokille pelaaja, kuten Lyijyllekin¤

((Jeh. :D))

Ruskeaturkki vikisi hiljaa. Sen teki pahaa kuulla moinen tarina - tai ei ihan niinkään, pikemminkin sen empatialla ei ollut rajoja. Eikä vihalla, joka kuohahti sen kuullessa petturi-betasta.
Sitten Säde hoksasi jotain. Sillehän oli käynyt melkein samoin.
"Tuo on varmasti kamalaa..! Usko pois, minä tiedän miltä sinusta tuntuu", Säde sanoi ja katsoi Haukkaan, "Eräs susi jota ei huolittu synnyinlaumaani.. Hänkin kokosi ympärilleen lauman, ja tappoi minun perheeni. Minä en voinut mitään. Olin vasta pentu" Säde kertoi ja se irvisteli itsekseen, ei Haukkaa päinkään. "Tiedätkö, nuo ovat sellaisia henkilöitä, joilta pitäisi repiä raajat, korvat ja kieli ja jättää kitumaan", se uhosi hiljaa matalalla äänellä. Narttu nuolaisi huuliaan, ja huokaisi.
"Tämä Orvokki.." narttu sanoi mietteliäästi, kuin olisi hetken tapellut itseään vastaan, "Et varmaankaan riskeeraa laumaa.. Et ota riskiä että menet saman läpi.. Mutta jos ikinä haluat lähteä pelastamaan Orvokkia, lupaan tulla mukaasi.." Säde sanoi ja katsoi Haukkaa silmiin. Tämä oli paljon siltä, iso lojaalisuudenosoitus, joskin vähän epätodennäköisestä aiheesta. "Tämä oli typerää, anteeksi, mutta ymmärsit varmaan ponttini? Olen aina tukenasi, mitä ikinä teetkin".

Haukka suorastaan hyppäri Säteen kimppuun, ei kovakouraisesti, vaan töytäisten ja oletettavasti toinen kaatuisi lumeen selälleen. Siitä hyvästä Haukka oli toisen yllä jalat kummankin puolen tyttöään ja kuono kiinni toisen naamassa. "Minä. En. Laita. Sinua. Sellaiseen. Vaaraan." Haukka sanoi jokaisen sanan hitaasti ja harkiten. "Hän on vaarallinen ja minä en lähde hakemaan Orvokkia. Parempi hänen on ilman minua ja toiseksi... Minulla on sinut" Haukka sanoi sitte. Lopulla vekkulisuus sai taas vallan ja uros koetti nuolaista Sädettä lempeästi poskesta.

"Eiköhän ole jo aika mennä? Minun pitäisi keskustella Turren kanssa eräästä asiasta." Haukka sanoi sitten ja nousi toisen yltä. Olisi parempi jättää toinen miettimään sanojen todellista merkitystä.

¤Lopetellaanko?¤

((Jeh, kiitokset pelistä. ;D))

Säde vähän pelästyi Haukan yhtäkkiä käydessä päälle. Kuitenkin se vain hymyili hämillään ja nousi ylös ravistellen turkkiaan. Yhä hämillään ja kaihoisana Haukan lähdöstä narttu totesi; "Mene vain, toivottavasti näemme pian, Haukka", se sanoi ja päätti siirtyä kohta takaisin pesään. Päivä oli ollut uuvuttava, eikä pentuja saanut laiminlyödä.