Muutos

Maassa makasi erikoinen, vähän pienen karhun näköinen, märkä ja verinen karvakasa. Kasa kohoili hiljakseen keskeltä - hengitti. Sitten karvaläjään tuli lisää liikettä, ja se osoittautui susinaaraaksi, joka oli juuri selviytynyt kuin ihmeen kaupalla hukkumiselta.
Liekki värisi kylmyyttään ja nälkäänsä. Se oli laihtunut, ja karvoissa oli yhä kuivunutta verta, sekä voimakas veren haju.
Mitä..Tapahtui.. ruskeaturkki sai ajateltua sekavalla päällään. Sitä huimasi, nälän, virran pyörteiden ja ihan vain senkin takia, ettei se ollut voinut hengittää vedessä.
Hukka kohosi etukäpäliensä varaan ja istui kömpelösti. Jalat olivat pettää alta. Hetken se vain huohotti pitäen silmiään kiinni, ja keräsi ajatuksiaan kasaan. Kun se alkoi hahmottaa, mitä oli tapahtunut ja kuka se itse oli, heräsi uusi kysymys. Missä karibun perässä minä olen? ruskeaturkki ajatteli ja katseli ympärilleen hengityksen tasaannuttua. Se nuuhki vähän ilmaa, ja arveli olevansa jonkun reviirin lähellä - mutta sillä ei ollut aavistustakaan, kenen.
Susi nousi ja ravisteli turkkinsa. Nyt sen mieleen tuli ruoka. Nääntymisen merkit paistoivat Liekistä, sen turkkikin oli säälittävässä kunnossa. Hukka jolkotti nuuskien maata. Vain kylmää, kovaa maata. Ei jäljen jälkeä.
"Hei, oletko kunnossa?" kuului vieraan suden ääni kauempaa.
Liekki käänsi päänsä nopeasti ja nosti häntänsä pystyyn, katsellen korvat höröllään muukalaista. Se pörhisti tälle karvojaan, mistä ei tosin ollut hyötyä naaraan ollessa niin näkyvästi surkeassa jamassa.
Vieras tuli lähemmäs. Se oli nuori uros, hontelo ja hoikka. Kauhukseen Liekki tutkaili toisen rakennetta vähän liiankin arvioivasti. "En tiedä missä olet elänyt, jos kuntoni on jotenkin kyseenalainen, mutta olen nähnyt parempiakin päiviä", Liekki vastasi irrottamatta katsettaan toisesta. Sen jalat olivat jäykät, ja nuorempaa sutta pelotti moinen uhkaavuus. "Öh, anteeksi neiti...Ajattelin että voisin auttaa jotenkin, kenties?"
Ruskeaturkki tuijotteli toista. Hän on susi, mutta hän on lihaa..Helppo saalis..Hyökkää.. se huomasi ajattelevansa, ja pudisteli päätään. "Äh, sanoitko jotain?" Liekki kysyi vaivaantuneena yrittäen irrottaa katsettaan toisesta sudesta sen vaistojen kannustaen sitä hyökkäämään.
"Niin sitä vaan, että voinko olla avuksi?"
Enää Liekki ei epäröinyt. Sen keho huusi ravintoa, sen päässä kaikui jatkuva yllytys painamaan hampaat tuon toisen kurkkuun, maistamaan verta ja repimään tuo riekaleiksi...
Nuorsusi ei ollut ikinä kohdannut kannibalismia, se ei ymmärtänyt väistää sutta joka ontui sitä päin. Liian myöhään uros yritti pompata kauemmas, ja Liekki purki vihaansa ja itseinhoaan toisen ruumiiseen. Se repi ja raastoi, maistaen veren ja haistaen sen huumaavan tuoksun...

Muutamaa päivää myöhemmin Liekki oli pystynyt metsästämään, ja sai rotevuutensa takaisin. Sen turkki palasi normaaliksi, ja koko susi näytti kaikin puolin terveeltä - vaan mikä ihme sen mielessä myllersikin, se ei ollut tervettä.
"Tästä lähtien, maa kavahtakoot minua Sotana" Liekki puheli itsekseen kuukautta myöhemmin. Susi oli jo vatvonut syyllisyydentuntoa ystäviensä hylkäämisestä, laumansa hylkäämisestä, mutta omahyväisyydellä oli osansa siinä, että Liekki nieli tuon kaiken ja tunki jonnekin mielensä perukoille..
Nyt se jo virnuili tuttuun tapaansa ja nuuhki ilmaa. "Uusi johtaja, vai? Hmm, tämäpä kiinnostavaa..Hehe.." hukka puheli tyytyväisenä alkaessaan tallustelemaan kohti Veren rajoja...