Hyvästit ja kyyneleet.

Ruoste juoksi läähättäen kohti metsän reunaa. Se oli kuullut Siron äänen.

Pian se saapui metsän reunalle, mutta ketään ei näkynyt. Pian ulvahdus kuului taas, mutta ei iloisena, vaan surullisena. Uros tajusi sen olevan hyvästien merkki. Siro oli puhunut jo kauan lähtemisestä laaksosta Papu nartun kanssa, mutta Ruoste ei ollut koskaan ottanut sitä todesta. Olihan naaras pyytänyt Ruostetta mukaansa, mutta Haukan laumaa se ei voisi jättää.

" Hyvästi Siro... Rakastan sinua... Aina " Uros sanoi hiljaa ja lähti kävelemään kohti kaatunutta mäntyä, tai kuusta, mitä väliä ! Ainakaan Ruosteelle ei ollut merkitystä minkä puun alla se kyhjötti.

Miksi näin kävi ? Olisimme voineet olla perhe ? Sniä, minä ja pennut... Ja tietysti lauma Se ajatteli ja kyynel tipahti sen silmästä. Korvat luimussa se alkoi kävellä pois metsästä, muttaa tuossa metsässä kaikuisi aina tuon valkean siron naaraan ulvonta.


The end !