Tuskaa ilman ei voi elää - loppu

'' Tömähdys... '' Uros heilautti häntäänsä, Ja katseli edelleen tummia maisemia.

'' E-et ole... '' Uros ei ollut kovinkaan kokenut naispuolisista, Ja siirsi sitten katseensa naaraaseen, Odottaen että tuo alkaisi kertoa menneisyydestään.

// Anteeksi lyhyt, Päänsärky vaivaa kuumeen kera : s //

Tuskatar luimisti korviaan. Monelle se ei ollut uskoutunut, joten olisi hyvä saada kertoa jollekkin.

" No antaa sen olla..." Naaras sanoi. Se ei kuitenkaan halunnut avautua. Jokun sai sen kidan kiinni. Se ei pystynyt kertomaan toiselle mitän. Se muisti kuinka sen sisarusten kauloista purskahti verta. Ja veltot ruumiit putosivat maahan.

'' Voit kertoa, myöhemmin jos haluat... '' Uros puskaisi hempeästi otsallaan naaraan poskea, se ei tiennyt jos naaras edes piti siitä, mutta Harakansilmä oli nähnyt kun muut entisen lauman urokset puskivat tärkeimpiään, Mitä jos se pilasi hiljaisen ja rauhaisan tunnelman ? Jos se pilasi välinsä Tuskattareen ?

Uros ei halunnut pilata välejään Tuskattareen, vaikka he ehkä eroaisivat lopullisesti kun naaras liittyisi Veren laumaan.
Miksi juuri Veren ? Uros mietti, Ja sitten luimisti korviaan.

Naaras ei välittänyt uroksen tökkäämisestä. Se vain hymähti ja heilautti häntäänsä.

" Mikä nyt on ? " Tuskatar kysyi kun toinen luimisti korviaan. Mikä toisella oli ? Ei kai se johtunut Veren laumaan liittymisestä ? Ei kai ? Entä jos Harakansilmä estäisi naaraan pääsyn laumaan ?


(( Sori lyhyt ))

Uroksen kasvoille syntyi vakava, mutta ystävällinen ilme kun se astahti nartun eteen seisomaan, sillä oli tärkeää asiaa, Se piti korvansa luimussa visusti.

'' En halua että menet Veren laumaan... Koska ... Koska pidän sinusta... '' Uros käänsi päätään sitten sivulle, se ei ollut koskaan ennen sanonut kelleen tunteitaan, se oli tosiaan tykästynyt Tuskattareen, Mutta se ei estäisi Tuskatarta liittymästä Veren laumaan, Koska se olisi itsekästä ja uros ei ollut yleensä itsekäs, mutta se tahtoi että Tuskatar ei liittyisi Veren laumaan, Ja jos liittyisi... uros ei miettinyt sen pidemmälle, vaan nuolaisi naaraan kuonoa. Se oli tämänkin liikkeen nähnyt vanhemmilta uroksilta joilla oli kumppaninsa, Toisiaan Harakansilmä oli kyykkinyt puskissa ja oli nähnyt näin ohimennen muiden hyväilevän toisiaan.

Naaras veti korvansa luimuun hieman nolostuneena. Vai piti uros tästä. Vau !

Kun toinen nuolaisi vielä, Tuskatar hätkähti ja perääntyi hieman. Se ei ollut tottunut saamaan tällaista kohtelua. Mutta miksi Veren laumaan liittyminen oli ongelma ?

" Minäkin pidän sinusta, mutten sillä tavalla mllä sinä sanoit pitäväsi minusta. Olen pahoillani, mutta Veren lauma on unelmani. En voi jättää tuota laumaa pois suunnitelmistani. " Tuskatar sanoi ja lukmisti korviaan. Se piti kovasti Harakansilmästä, mutta se ei tuntenut rakkautta, ainakaan voimakasta.


Kuitenkin lohdutuksesti naaras tuli uroksen luokse, ja lipaisi toisen kuonoa hellästi. Se tiesi miltä tuntui kun rakastettu, ei rakastakkaan.

Uros painoi korvansa entistä enemmän luimuun nähdessään naaraan eleen ja kuullessaan toisen sanat, se oli pettynyt, ei naaraaseen, mutta itseensä. Jos se olisi mukavampi, puoleensa vetävämpi niin se olisi varmaan saanut Tuskattaren liittymään toiseen laumaan tai jäämään laumattomaksi, Mutta jumala oli suonut Harakansilmälle vain suuden koon ja raakaa voimaa ja tietysti kömpelyyden, eihän se ollut tehty mitään muuta varten kuin metsästämään, ei rakastamaan.

Uros vaipui lievään masennukseen, Vilkaisi vielä Tuskatarta se ei keksinyt mitään sanottavaa, ja jos olisi keksinyt niin ei olisi saanut sitä sanottua, surullinen pilke silmissään ja sitten askelsi naaraan ohi takaisin kohti pesää Häntä laahaten perässä, Harakansilmä ei ollut suuttunut naaraalle , mutta harvinainen ihme oli tapahtunut ja se oli uponnut itsesääliin.

Tuskatar vinkaisi hiljaa. Se ei olisi halunnut loukata urosta. Mutta valehtelija se ei halunnut olla myöskään.

" On parasta että lähden... Anteeksi " Naaras sanoi ja lähti hiljaa kävelemään kohti pohjoista. Sen sydämmessä oli nyt kolo ja sitä sattui enemän kuin tuhat hapaan iskua. Se päästi suustaan törkeyksiä päivittäin, mutta nyt se oli loukannut Harakansilmää pahemman kerran. Totuus voi sattua.

(( No alkaakohan tämä olla tässä. Tuskatar ei oikeastaan ole läpensä paha ))

Kun uros kuuli sanan '' Lähden '' se pinkaisi ulos kolosta, Ja juoksi minkä jaloistaan pääsi kohti naarasta, Se halusi varmistaa että se näkisi vielä naaraan, Kun uros oli saavuttanut naaraan siltä luiskahti etujalat alta ja se kaatui rajun näköisesti mutta uros kompuroi ylös pikimmiten.

'' Tuskatar ...'' Uros aloitti varovasti ja läähätti, sen kömpelöä mutta kookasta kehoa ei ollut tehty juoksemaan lyhyitä matkoja täysillä. '' ... kai me tapaamme... vielä ? '' Uros otti askeleen eteen ja nuolaisi naaraan poskea, Uros luimisti korvansa ja astui sitten taakse.
Tuskatar ei pidä minusta, ja jos pitää niin ystävänä... turhaan kuvittelin liikoja... Uros mietti ja sitten pakitti vielä pari askelta, Se ei saisi kiintyä naaraaseen, Vaikka olikin jo tiukasti kiintynyt.

((Joo kai tää alkaa olla tässä ))