Jään alla

Kaksi sutta makoili rauhassa kalliolla, lähellä laumantapaisensa pesää. Toinen oli nuorempi, selvästi, ja pyöreähkö. Sen turkki oli valkea alta ja päältä suklaanruskea. Toinen oli hoikka, mutta paljon suurempi ja pitkäkarvainen. Sekin oli alta valkea, mutta päältä tummanruskea ja selästä melkein musta. Sen hartialla oli valkea juova.
Ne olivat Toska ja Loimu.
"Sinä siis tappaisit kenet vain heistä..Kenet vain koko Laaksosta? Minutkin?" Loimu kysyi katsellen epäuskoisena Toskaa. Tummaturkki vastasi katseeseen tutkimattomalla ilmeellä. "Kyllä", se sanoi. Loimu ei uskaltanut irvistää tuolle, mutta nosti vähän mustaa ylähuultaan. "Vaikka he tarjoavat sinulle suojan, ja ovat valmiita kuolemaan sinun puolestasi, vaikka eivät edes tunne sinua..?" nuorukainen kysyi uhmakkaana. Toska katsoi halveksuen Loimua, mitä tuo rääpäle sille mahtaisi..
"Kylllä.." se totesi uudestaan jolloin Loimu vapisi raivosta. "Sinulla ei siis ole mitään käsitystä laumasta! Olet siis..Vain kamala susi!" se haukkui ja huomasi nousseensa pystyyn häntä taivasta kohti.
Toska ei edes hätkähtänyt. Se katsoi Loimua nujertavasti syvälle silmiin. "Loimu, oletko nyt ihan varma että haluat tapella kanssani? Tiedäthän, minä tapan sinut jos sille päälle satun..." Nuorsuden itsevarmuus karisi ja sen vatsassa muljahti ikävästi. Se muisti taas, kelle puhui. Pelko alkoi voittaa uhkarohkeuden ja nyt Loimu vapisi kauttaaltaan pelosta kun Toska nousi.
"Sinun elämäsi päättyisi kovin lyhyeen.." Toska sanoi viileän rauhallisesti. Koska Toska oli niin tyyni, Loimu pelkäsi vielä enemmän; Toska oli aina taisteluaikeissa uhmakas ja piti meteliä. Tappoaikeissa se oli juuri näin tyyni, rauhaisa ja itsevarma.
"Eh..Anteeksi" Loimu sopersi ja kyyristyi maahan häntä koipien välissä. Toska asteli ihan sen eteen, ja Loimun jalat tutisivat hilllittömästi. Hyvä kun se pysyi pystyssä.
"Höh, et sinä ole edes sen arvoinen.." Toska sanoi ja tönäisi kirsullaan Loimun otsaa. "Nouse nyt, näytät typerältä siinä maatessasi", se sanoi naurahtaen. Loimun häntä heilui ja se näytti iloiselta. Ruskeaturkki nousi ja hymyili Toskalle. Tästä puolesta Toskassa se piti enemmän.
"Noniin, sinä heikko rääpäle, anna tulla" Toska haukahti ja tönäisi Loimua etukäpälällään. "Odotas vain!" nuorsusi haukahti ja syöksähti Toskaa päin.
Jonkin aikaa Toska antoi Loimun jahdata itseään, ja antautui painiinkin. Kuitenkin, kun Loimu jahtasi taas Toskaa, tummaturkki teki äkkikäännöksen ja kamppasi Loimun. Nuorukainen nauroi, ja Toska kierähti hassusti selälleen. "Höh, tältä sinä näytät", se sanoi roikottaen kieltään suusta.

Sinä iltana, kun Loimu ja Toska palasivat pesälle, ne olivat pitkästä aikaa iloisia. Toskakin.