Heinä ja Karu tapaavat [ Kutsupeli Capsize Karun kanssa ]

Karu vastasi toisen tiukkaan katseeseen vakavalla ja ilmeettömällä tujotuksella, mutta tunsi itsensä todellisuudessa hyvin vaivautuneeksi. Tapansa mukaan uros vain murahti vastaukseksi, jotta välttyisi sekä toden kertomiselta, että valehtelulta. Se toivoi äännähdyksensä olevan tulkittavissa kieltäväksi ja puhui nyt toista silmiin katsomatta. "Tuletko seuranani laaksoon, vai ajattelitko lähteä eri suuntaan?" Uros ei tahtonut pyytää toista mukaansa ja naamioi tämänkin kysymyksen vain välinpitämättömäksi, ja ohimennen kysäistyksi. Heinän vastattua, mitä ikinä sitten vastaisikin, Karu lähti jolkottamaan lihanpala suussaan kohti solan suuta.
Se pakotti itsensä juoksemaan normaalia vauhtia ja toivoi kivun vähitellen hellittävän juostessa.
Uros kuitenkin pysähteli usein, laski lihan suustaan ja tarkkaili ympäristöä teeskennellyn kiinnostuneena. Se nosti kantamuksensa sitten uudestaan, kuin se olisi todella painava, ja jatkoi sen vaivalloista kuljettamista.

Jos jotakin - niin teeskennellä ja piilottaa omat tunteensa susi osasi.

Heinä murahti takaisin aavistuksen kyllästyneenä Karun vastauksiin, Heinä pydisteli päätään ja katseli Karua.
'' Voin minä ainakin matkan seurassasi liikkua. '' Heinä otti askelia kohti Karua joka ei ollut vielä lähtenyt.
'' Mutta en minä kokoajan sinun rinnallasi liiku, Käyn aina välillä jossakin, Siihen voit varautua. '' Narttu lähti Karun tahtiseen jolkotukseen paikaltaan, Korvat visusti luimussa ja jalkojaan korkealle nostellen.

Karun pysähdellessä Heinä tuhahteli turhaantuneesti, Heinää turhautti Karun pysähtelyt ja maisemoiden ihailut, Maisemat olivat tavalliset Heinän mielestä, Ei mitään kiinnostavaa.

Kun susilta oli kulunut matkaa toiseen suuntaan puolisen tuntia, kului sitä nyt lähes kaksi kertaa niin paljon.
Karu arvasi ja huomasi pysähtelynsä olevan toisen mielestä rasittavaa, mutta kipu yksinkertaisesti esti sitä liikkumasta.

Heidän vihdoin saavuttuaan solan suulle, Karu pudotti lihan tyytyväisenä huokaisten hampaistaan ja istahti aloilleen. Se oli selvinnyt tänne asti, joten selviäisi varmasti pidemmällekin. Juuri nyt se vain tahtoisi levätä.
Uros katsahti toista hieman nolona. Heinästä ei ollut havaittavissa minkäänlaisia väsymyksen merkkejä, mutta hän - suuri, lihaksikas ja hyväkuntoinen uros - näytti siltä kuin olisi juossut päiväkausia pysähtymättä.
"Olisikohan saalis hyvä haudata solaan?" Karu ikään kuin pohdiskeli ääneen, vaikka tosiasiassa mietti vain, miten saisi viivyteltyä toista mahdollisimman kauan.

Heinä oli koko puolen tuntia ravannut Karun tahdissa ja luimistellut ja käännellyt korviaan etuviistoon vuoronperään.
Heinä silmäili Karun kuntoa, Itse se vain läähätti moisesta matkasta. Mutta Karu, Näytti paria päivää putkeen juokseneelta, Jotain oli vinossa, vissiin jotain mitä uros ei halunnut kertoa, toistaiseksi Heinä jätti asian sikseen, ainakin vähäksi aikaa.
Heinäkin pysähtyi istumaan, Korvat niskassa turhaantuneisuuden merkkinä.
'' Ai Solaan vai... No jos liikut paljon täällä päin niin kai se kannattaa. '' Heinä vastasi totuudenmukaisesti ja täysin tietämättömänä siitä että Karu vain yritti pitkittää lepotaukoa.
Heinä katseli Solaa, Haravoi hyvää piiloutumispaikkaa ja laski karibun etusen maahan ja sen päälle laski etusensa ilmoittaakseen ' tämä on minun, ei kosketa. ' .

Karu murahti myöntävästi Heinän sanoille ja alkoi vähitellen saada hengitystään tasaantumaan.
Uros pani tyytyväisenä merkille, että ilta oli jo tuloillaan. He voisivat etsiä jonkin suojaisen nukkumapaikan yöksi, mikäli Heinä nyt päättäisi liittyä Karun seuraan pidemmäksikin aikaa.
Karu alkoi rapsuttaa takajalallaan itseään korvan takaa ja kumartui sitten kirputtamaan toista etutassuaan. Uros koetti näillä sijaistoiminnoilla näyttää siltä, että todella tekisi jotakin tärkeää, minkä vuoksi ei voisi lähteä jatkamaan eteenpäin.
Se päätti lähteä liikkeelle vasta, kun narttu ottaisi asian puheeksi.

// Pahoittelen lyhyyttä ja kökköyttä :D //

// Ei mitään, Ei sen tarvi ollakkaan niin pitkää :)) Täältäkin tulee myös lyhyttä:D//

Heinä seurasi sivusta Karun puhdistustoimia, Ja alkoi sitten itse kirputtaa olkaansa.
Rintakehänsä ja tassunsa puhtaaksi saatua Heinä valui makuulle, Odottaen että Karu saisi hommansa loppuun.
Naaras makasi siinä vielä noin vartin, ja otti lähtemisaikeet sitten puheeksi
'' Niin, Koska lähdemme liikkeelle? Että päästään yöksi suojaisaan nukkumapaikkaan. '' Heinä huokaisi ja hieraisi kirsuaan vasten oikeaa etustaan ja jatkoi sitten '' Ei pimeässä ole hääviä olla liikkeellä, ties mitä vaaroja on enemmän. ''

Karu katseli tyytyväisenä, miten toinen puhdisteli myös itseään varsin kiireettömän oloisena. Se oli asettunut nartun seuraksi makuulle ja hengitti nyt syvään ja melko tasaisesti. Vamma ei ilmeisesti ollut kovin paha, sillä kipu lievittyi melko nopeasti paikalla ollessa.
Kun odotettu kysymys sitten tuli, uros huokaisi pienesti ja vastasi vain nousemalla vaivalloisesti seisomaan.
Se ilahtui kuitenkin siitä, että toinen oli ilmeisesti liittymässä sen seuraan ainakin yöksi. Noustessaan seisomaan, Karu nimittäin huomasi taas kivun voimakkuuden ja ymmärsi, ettei selviäisi yksin.
"Totta." Uros totesi kylmästi, ottaessaan lihanpalan suuhunsa ja lähtiessään liikkeelle.

// Voisit varmaan tehdä pienen aikahypyn siihen, kun sudet löytävät hyvän pesäpaikan? :) //

// Selvä ^^ //
* Aikahyppy *

Karibun koipi molemmilla suussaan olivat hukat osuneet suuren puun juurelle juuri, Ja Heinä pudotti oman koipensa.
'' Tämähän näyttää mukavalta. '' Kolo oli vanha, ja vielä lämpimältäkin näyttävä, Heinä vilkaisi vielä Karua arvioidakseen toisen kokoa ja sitten pujahti varovasti pesään, se oli juuri ja juuri niin iso että kaksikko mahtuisi sinne, mutta ahtaalle kävi.
Jos Karu pelkäisi Heinän '' tyttöbakteereja '' joutuisi toinen hukista nukkumaan sisääntulokäytävässä puoliksi, jossa ei ollut niin lämmin. Heinä kierähti ympäri ja pian loikkasi esiin kolosta, Iloisena ilmoittaen '' Kolo on juuri ja juuri sopivan kokoinen, Jos et halua koskea minuun niin jommankumman pitää nukkua puoliksi sisääntulo käytävässä. '' Heinä hymähti ja katseli Karua '' Mutta mitä teemme näille? '' ja tökkäisi maassa makaavaa Karibun etusta.

Karu naurahti hieman vaivaantuneesti toisen sanoille. Eiväthän sitä nartut pelottaneet, mutta toisaalta se oli pysytellyt erillään toisista susista niin kauan, että vastaavanlainen läheisyys tuntuisi varmasti oudolta.
Uros silmäili pientä koloa hieman epäluuloisesti ja nuuskaisi sitä nopeasti. "Kelvannee.." Se hymähti ja siirsi sitten katseensa lihoihin.
"Minä ainakin hautaan omani johonkin lähistölle." Uros kumartui jäykästi nostamaan koiven maasta ja lähti hitaasti kiertelemään puiden lomassa.
Karu kuopi maata tassuillaan muutamasta kohdasta, ja löysi lopulta sopivan piilopaikan. Se kaivoi jotakin hylättyä eläimen pesää syvemmäksi, ja pudotti koiven sen pohjalle. Lopuksi uros täytti kolon maalla, kuonoaan apuna käyttäen ja ravisti enimmät mullat turkistaan.

Uros palasi kolon suulle ja haisteli sen ympäristöä. Mitään tuoreita hajujälkiä ei löytynyt, mikä rauhoitti sitä jonkin verran. Olisi epätodennäköistä, että joku tahtoisi vallata kolonsa takaisin.
Karu merkkasi muutaman puun noin kymmenen metrin säteellä, ja jäi tyytyväisenä katselemaan puiden latvojen lomassa pilkottavaa kuuta. Ilta oli hämärtynyt nopeasti, mikä muistutti yhä siitä, että kevät oli loppujen lopuksi vielä kaukana.
Urosta se ei erityisemmin haitannut, sillä se oli aina pitänyt talvesta.

Heinä hymähti ja poimi raskaan koiven maasta, ei se sitä jaksaisi enään kauvaksi raahata joten se raahasi koipea parin metrin päähän kolosta pieneen kuoppaan ja tunki sen sinne, tönien ja tassullaan huitoen lunta sen peitoksi ja vilkuili vielä ympärilleen varmistaakseen ettei ketään ollut nähnyt minne se oli aarteensa kätkenyt, jos joku yrittäisi pihistää nartun ruokaa se saisi tuntea Heinän raivon luissa ja ytimissään, ja kauvan ! Sen naaras vannoi.

Heinä vilkaisi Karun touhuja palatessaan, merkkaukset eivät ajaisi vieraita varmaan pois, mutta ainakin varoittaisivat.
Naaras askelsi Karun vierelle seisomaan, Etusiaan sitten nostellen ja kuuhun siirtäen myös katseensa, tumma maisema sai kuun loistamaan salaperäisesti. Heinä tuhahti ja ravisteli sitten pitkää, ruskehtavaa turkkiaan.
'' Kevät on vielä kaukana, Saisi lämpimät ilmat tulla jo. '' Narttu vilkaisi Karua vierellään nopsaa.

Karu katseli yhä taivaalle ja nautti viileän iltatuulen hyväilystä kasvoillaan.
"Minusta sillä ei ole kiirettä." Uros vastasi totuudenmukaisesti, toista katsomatta ja sen kasvoille levisi varsin tyytyväinen ilme.
Se piti talvesta, luultavasti ainakin osittain siksi, ettei se pahemmin palellut tuuhean turkkinsa ansiosta. Se piti myös lumesta, ja talvisesta maisemasta, joka kaikessa Karuudessaan oli hyvin kaunis. Uros naurahti hieman ajatuksilleen. Talvi - Karu, kuin se itse.
Karu käänsi nyt katseensa toiseen. Oikeastaan lajitoverin seura tuntui nyt oikein mukavalta. Se oli yksin eläessään uskotellut itselleen olevansa tyytyväisempi kuin laumassa, mutta huomasi nyt olleensa väärässä.
Miksikään kovin luotettavaksi lauman jäseneksi siitä tuskin olisi, sillä se ei hyväksyisi ylempiensä komentelua. Se oli taistellut tiensä johtajaksi, eikä tyytyisi enää vähempään.

"Emme ole oikeastaan vielä tutustuneet." Uros totesi toista yhä katsellen. "Kertoisitko jotain itsestäsi?" Vaikka Karu oli uhmakas ja hyvin omanarvontuntoinen, se piti kuuntelemisesta, ja jaksaisi kuunnella toisen suden kertomusta keskeyttämättä varmasti tuntikausia. Se oli itse hyvin vaitonainen, mikä uusillekin tuttavuuksille kävi nopeasti selväksi, mutta piti silti puhumisesta, kunhan pääsi kiinnostavaan aiheeseen.

'' Nojaahh '' Heinä huokaisi hymysuin, Karu näytti pitävän talvesta.
Lumi, Pimeä ja kuu ja sen loiste olivat sydäntä hyväilevä näky, niin ihmeellinen luonnonilmiö.
Karun kääntäessä päätänsä Heinän suuntaan suuntasi narttu vaistonomaisesti katseensa Karuun, käänsi korviaan etuviistoon ja luuli Karulla olevan jotain asiaa, mutta haaveeksi se sillä hetkellä jäi. Uros näytti keskittyneeltä, se kai mietti jotain tärkeää ? Heinä hymähti ja vilkaisi kuuta ja sitten silmäili Karua, uroshan oli mukavaa seuraa.

'' Ai... Selvä. '' Heinä hymähti mielihyvä ansiosta, Karu haluaisi näköjään tietää nartusta jotain perusfaktaakin, Heinä aloitti elämänkertomuksensa ja katseli välillä Karua silmiin ja välillä maisemia . '' Noh, minä ja Hiekka, synnyimme molemmat yksineläjille, Mustaturkille ja Risulle. Tosin he eivät näyttäneet tulevan toimeen, Ja Mustaturkki otti työkseen kasvattaa meidät. Hiekka suorastaan nuoleskeli ja mielisteli Mustaturkille , ja minä... no , koska olin liian hento ja ystävällinen sain aina kaikki haukut ja syytökset. Minussa säylyi kumminkin äitini luonne, vaikka sitä varovaisuutta ja hieman arvaamatontakin puolta siirtyi minuun Mustaturkilta, Hiekasta tuli kumminkin paljon pahempi. Saavuimme veljeni kanssa yhdessä laaksoon ehkä parikymmentä päivää sitten, Hiekka on kyyninen ja suoraan sanottuna paha, mutta rakastan sitä silti, onhan se minun veljeni. '' Heinä pysähtyi hengähtämään ja keskittyi katsomaan jos Karu edes kuunteli ´, Sitten narttu jatkoi '' mhm... En pidä valehtelevista, itserakkaista tai muuten kamalista susista, vaikka minä kuulun joskus niihin. Pennuista en ole niin kiinnostunut, mutta olisihan omat pennut kivat. Laumaan en ole ajatellut mennä, viihdyn mielummin yksin tai pienessä porukassa. Täällähän on laumattomia niin paljon että joka päivä törmää johonkuhun, ettei yksinäisyyteen kuole. '' Heinä naurahti kevyesti perään ja vilkaisi taas maisemia varmistaakseen ettei kukaan liikkunut lähistöllä kuuntelemassa. '' Kysy mitä haluat, ja kerro sinä nyt itsestäsi, Karu. '' Heinä jäi odottamaan vastausta korvat etuviistoon kääntyneinä.

// Kirjotus veny vähän tuon Heinän elämänkertomuksen takia :D //

// Mitä pidempi, sen parempi :) //

Karu kuunteli koko ajan kiinnostuneena ja tarkkaavaisesti. Sillä oli tapana muistaa sille kerrotut asiat vielä vuosienkin jälkeen, ja se tuli vain harvoin kysyneeksi samoja asioita uudestaan. Se kuunteli kaiken tarkasti ja painoi sen jo ensimmäisellä kerralla tiukasti mieleensä, eikä sitten enää sitä unohtaisi.
Uros ei keskeyttänyt Heinää minkäänlaisella äännähdyksellä, mutta nyökkäili ja elehti hieman, osoittaakseen olevansa kuulolla. Se katseli toista suurimman osan ajasta silmiin, sillä ei halunnut jäädä paitsi yhdestäkään ilmeestä, joka paljastaisi helposti esimerkiksi toisen suhteen hänen kertomiinsa susiin.

Karu nyökkäili ymmärtävästi Heinän kertoessa viihtyvänsä mieluummin yksin kuin laumassa. Se tunsi itse melko lailla samoin, vaikkakin luultavasti eri syistä. Se ei sietänyt isottelua, eikä kaivannut yhtäkään auktoriteettia elämäänsä. Muutaman kuukauden iästä lähtien, se oli ollut oma johtajansa ja kieltäytynyt vanhempiensa tottelemisesta. Uros ei ollut osoittanut minkäänlaista kunnioitusta isäänsä, lauman alfaa kohtaan, minkä seurauksena se oli häädetty kotilaumastaan.

Karu ei pitänyt kyselemisestä, eikä tahtonut udella toisten asioita, ellei se ollut välttämätöntä. Se ei myöskään ollut erityisen utelias ja osasi työntää mieleensä ilmaantuvat kysymykset sivummalle.
Uros mietti hetken, mitä kertoisi itsestään. Sen menneisyydessä ei olisi paljon keromista.
"Minut karkotettiin synnyinlaumastani jo noin yksivuotiaana. En tullut toimeen isäni, lauman alfan kanssa." Kuten tavallisesti, Karu lyhensi itsestään kertomansa asiat vain muutamaan lauseeseen, ja kertoi vain välttämättömimmät seikat.
"Sen jälkeen olen koonnut itselleni pienen lauman, johon on kuulunut muita yksineläjiä, vaihtelevasti parista lähes kymmeneen." Uros piti taas lyhyen tauon ja jatkoi samalla, tunteita paljastamattomalla äänellä. "Lauma hajosi lopullisesti, kun sudet tahtoivat liittyä 'oikeisiin' laumoihin tai vain katosivat omille teilleen. Sen jälkeen olen vaellellut itsekseni ja löydettyäni tämän laakson, päätin jäädä tänne."

Karu asettui - taas pienen kivun vihlauksen tuntien - makaamaan ja silmäili rauhallisena maisemaa. Se oli ikäisekseen epätyypillisen rauhallinen, eikä kaivannut varsinaista jännitystä elämäänsä. Se huomasi tuntevansa itsensä nyt erittäin tyytyväiseksi, kun sillä oli joku, jonka kanssa jutella.

Heinä kuunteli korvat höröllä Karua, Hieman lyhyempi tarina kuin itsellä, no eipä tuo narttua haitannut.
Heinä laskeutui makuulle myös hitaasti, Urahtaen ja karua hetken silmäillen, Sitten maisemia tutkaillen ja päätään pudistaen, kylmä tuuli viskoi kevyttä lunta kaksikon päälle.
Heinä nousi hetkeksi pudistamaan lumet päältään ja sitten laskeutui taas makuulle Karun viereen, Kysähtäen ilmeettömin kasvoin '' Mennäänkö koloon jo ? minulla ainakin on kylmä. ''


// Nyt tuli lyhyt, mutta ei oikeen inspaa :D //

"Mene vain jos tahdot." Karu loi haaveksivan katseen talviseen maisemaan ja huokaisi tyytyväisenä. "Tulen perässä." Se ravisti hieman päätään, saadakseen tuulen puhaltamat lumet korvistaan ja jatkoi sitten maiseman tarkkailua. Sillä ei olisi kiire mihinkään. Uros ei ylipäänsä kiirehtinyt elämässään, oikeastaan minkään asian suhteen. Se antoi asioiden mennä niinkuin ne menivät, eikä pahemmin murehtinut menneitä, jos kaikki ei ollutkaan sujunut sen toiveiden mukaan. Se ei myöskään jaksanut huolehtia liikaa tulevasta, ja luotti siihen, että osaisi sopeutua lähes millaiseen tilanteeseen tahansa.
Karu huomasi siinä pohdiskellessaan, ettei ollut vuosiin ajatellut perhettään. Nyt kun uros vihdoin salli sille tilaa ajatuksiinsa, se huomasi kaipaavansa varsinkin sisaruksiaan. Mitenköhän he jaksoivat? Kuuluisivatko kaikki vielä heidän synnyinlaumaansa, vai olisiko se edes koossa enää?
Uros muisteli yhteisiä leikkejään siskonsa ja kahden veljensä kanssa. Laumasta karkotetuksi tulemisessa kamalinta olikin ollut juuri sisaruksista eroon joutuminen. Kaipasi se toki äitiäänkin, muttei samalla tavalla. Ja isänsä kanssa uros ei ollut koskaan edes tullut toimeen.

Hieman haikein mielin uros nousi seisomaan ja loi vielä viimeisen katseen öiseen yöhön.
Oli Heinä sitten jo mennyt nukkumaan tai ei, Karu askelsi kylki kivistäen kolon luo, ja ryömi vaivalloisesti sen suojiin. Uros asettui pienelle kerälle, selkä vasten toista sutta ja mumisi: "Nuku hyvin."

Heinä jäi vielä hetkeksi tarkkailemaan Karun kasvoja, toinen näytti nauttivan tästä maisemasta ja koko talvisesta ilmasta, tottakai metsään verhoutunut lumi oli kaunista , metsä oli rentouttavan hiljainen.

Heinä nosti takapäänsä kylmästä lumesta, ravisteli kevyet lumet pitkästä turkistaan , katsahti vielä Karua ja sitten askelsi kohti koloa. Koloon laskeutui etuset edellä ja asettui makuulteen ja teki Karulle jo tilaa jos sattuisikin nukahtamaan.
Karun tullessa koloon Heinä katsahti sitä väsyneesti ja tokaisi vaimeasti '' Tulithan sinä vielä ennen aamua sieltä. '' Ja laski päätänsä, ummistaen silmänsä ja pian tuntien Karun selän vasten selkäänsä, Ei naaras ainakaan kylmää yöllä kärsisi, ja voisihan se painautua Karua lähemmäksi jos kylmä meinaa tulla. Naaras tuhahti ja vastasi hyvän yön toivotukseen '' Samoin, Karu. ''

* Nelisen tuntia myöhemmin *
Oli ilma viilentynyt, pakkanen nousi huimaa vauhtia , Heinän turkki ei ollut kovinkaan paksu ja naaras kierähti kasvot ja raajat Karua kohti, Painautui lähemmäksi ja upotti kylmän kirsunsa Karun niskaan lämpeämään, tuhisten kuin pentu ja heilauttaen tuuhean häntänsä takasiensa suojaksi.

Karu makasi hieman vaivaantuneena. Näin tiivis läheisyys hermostutti sitä hieman, eihän se voinut olla aivan varma toisen luotettavuudesta. Ja se ei ylipäänsä pitänyt ajatuksesta, että se nukkuisi täysin tietämättömänä ympäristönsä tapahtumista, kun oikeastaan hänelle vielä aivan vieras susi saattaisi juonia samaan aikaan jotakin.
Vasten tahtoaan Karu kuitenkin nukahti nopeasti, sillä sen vamman aiheuttama kipu ja ylimääräinen rasitus olivat kuluttaneet uroksen voimia normaalia enemmän.

Karu näki unta. Se kuljeskeli lumisessa metsässä ja haisteli uusia kiinnostavia tuoksuja. Äkkiä se haistoi toisen suden ominaishajun, joka tuntui jollakin kaukaisella tavalla hyvin tutulta, kuin muisto.
Puiden runkojen lomassa pilkahti punaruskea häivähdys, ja Karu ehti vilaukselta nähdä siskonsa kasvot. "Kettu?" Uros haukahti unensa läpi myös todellisuudessa, muttei herännyt.
Karu huomasi punertavanruskean hahmon siirtyneen kauemmas ja loikkasi sen perään, huomatakseen kuitenkin vain tämän siirtyneen jälleen hänen tavoittamattomiinsa. Uros juoksi hädissään sisarensa perässä, kykenemättä ymmärtämään, miksi tämä pakeni.
Nukkuvan suden jalat sätkähtelivät unessa tapahtuvan juoksun tahdissa ja se havahtui lopulta kylmään kosketukseen niskassaan.

Karu säpsähti hieman. Sillä kesti hetken muistaa missä se oli, ja kenen seurassa.
Uros kääntyi varovasti katsomaan toista, mutta käännähti sitten raskaasti huokaisten takaisin ja etsiskeli hetken mukavaa asentoa, ennen kuin nukahti uudelleen.
Sillä oli itsekin hieman vilu kolon oviaukossa maatessaan, joten järjestelystä ei varsinaisesti olisi mitään haittaa.

Heinä mietiskeli asioita tovin, silmät ummessa ja unta saamatta, Karun alkaessa nähdä unta Heinän silmät rävähtivät moneen kertaan auki, ensimmäisen kerran haukahduksen ansiosta, ja toisen kerran kun uroksen jalat liikkuivat. '' Näet näköjään unta... '' Mumahti Heinä väsyneenä ja kierähti selkäpäin Karuun, Käpertyen pienelle kerälle ja pistävästä kylmyydentunteesta välillä väristen, mutta lopulta Heinäkin nukahti kylmin vilunvärein ja täristen.

Heinän uni ei ollutkaan niin lepposa kuin Karun, Heinä oli joutunut Solaan, kaksi sutta takanaan jotka ärhentelivät ja huutelivat sille. '' Hei narttu ! Pysähdy tai revin sinusta nahkat irti ! '' Huusi se vanhemman näköinen, joka oli kookkaampi ja sai toisen suden naurahtelemaan ilottomasti.Nartun sydän pamppaili ja se oli hädissään, varmaan kauhein uni naaraalle. Heinä juoksi minkä jaloistaan pääsi ja kompasteli silloin tällöin , lopulta kaksikon ollessa ihan takapään karvoissa kiinni Heinä käännähti ja sen kurkusta kumpusi varoittavaa murinaa. Ja niin kävi todellisuudessakin että Heinä murahteli ja haukahteli vaimeasti. Kaksikko ottivat askeleita lähemmäksi, muristen uhkaavasti ja hännät terhakkaasti pystyssä. Kun se kookkaampi, luultavasti vanhempikin hyökkäsi varoittamatta vingahti Heinä jo etukäteen ja painautui lumen sekaan, Heinä vingahti myös todellisuudessakin. Mutta kuin ihmeen kaupalla petti jää alta, juurihan Heinä oli ollut solassa, ja nyt yhtäkkiä jäällä, no , se oli pelastanut sen hengen. Vesi oli lämmintä, Kuin keväällä ja jään ja veden välissä oli metri joten Heinä pystyi uimaan kauvemmaksi, huomatessaan aukon jäässä se kipusi ylös siitä vaivalloisesti ja lähti juoksuun, mutta törmäsi toiseen niistä hukista.

Sitten Heinä heräsi, oli jo aamuyö. Kylmissään naaras kipusi ylös kolosta ja venytteli sitten raajojaan, ja olikin jo aikeissaan palata koloon lämpimän Karun viereen mutta jäikin tähän hetkeksi vielä vetäisemään pari kertaa sieraimiinsa raikasta ilmaa, ja jos vielä Karu oli sen jälkeen pesässä tämä palasi sinne makaamaan.

Karu nukkui hyvin sikeästi, eikä havahtunut loppuyöstä Heinän liikehdintään. Se näki saman unen toistuvasti yön aikana ja heräsi aamulla sydän yhä pamppaillen, kuin olisi todella juossut hädissään koko yön.

Karu ryömi ulos kolosta ja venytteli pitkään ja hartaasti. Ilokseen se huomasi, että kipu oli selvästi lieventynyt. Uros otti kokeeksi muutaman reippaan askeleen ja tunsi vain pienen piston kyljessään. Metsästämään se vielä tuskin pystyisi, mutta ainakaan käveleminen ei tuottaisi enää kohtuutonta tuskaa.
Tyytyväisenä ja hyvin nukkuneena uros lähti kävelemmään metsänreunaa kohti ja pysähtyi katselemaan jokirannan aavaa maisemaa. Aurinko sai hangen kimaltelemaan ja häikäisemään silmiä.

Karu pohti, mitä tekisi seuraavaksi. Se tunsi nyt vammastaan huolimatta olevansa täynnä energiaa, eikä tahtoisi jäädä paikoilleen. Se antoi rauhallisen ja ylpeän katseensa kiertää aukealla, ja kuvitteli sen omaksi reviirikseen.
Uros oli tavannut muutamia mukavan oloisia susia, jotka voisivat ehkä mahdollisesti liittyä hänen seuraansa. Kunnianhimoisena luonteena uros haaveili yhä oman lauman perustamisesta, eikä oikeastaan nähnyt pahemmin esteitä haaveen toteutumiselle.
Se voisikin alkaa kerätä ympärilleen laumattomia susia ja kierrellä tutustumassa uusiin. Samalla se saisi tarvittavaa apua metsästykseen ja antaisi laumalaisilleen vastalahjaksi turvaa ja suojelusta.

Äkkiä suden mieleen muistui sen uni. Kettu.
Se oli miettinyt sisariaan juuri edellisenä päivänä, joten yhden näistä ilmestyminen hänen uneensa ei ollut kovin tavatonta. Silti uni tuntui jotenkin erikoiselta, ehkä enteelliseltä. Kuin Karun alitajunta tahtoisi viestiä hänelle jotakin.
Senkin hän voisi tehdä. Karun ilme kirkastui äkkiä. Hän voisi etsiä sisarensa ja perustaa yhdessä näiden kanssa uuden lauman. Veljiensä avustuksella alueen valtaaminen olisi helpompaa, ja kolme jäsentä kasvattaisi lauman kokoa jo huimasti.
Taas mietteisiinsä vaipuneena, uros seisoi ylväästi ja varsin itsetietoisen oloisena, viileän tuulen leyhytellessä kaulusturkkiaan.

Heinä huomasi Karun lähtevän kolosta , ja haukotteli sitten maireasti. Nukahti vielä pariksi minuutiksi ja sitten nousi ähkäisten ylös, kömpi kuopasta ja siirsi katseensa aavan maiseman edessä istuvan Karun.

'' Huomenta. '' Tervehti Heinä askeltaessaan reippaasti kohti Karua, Uni oli maittanut lopun aamua. Ja painajainen ei vaivannut enään, olihan se ohi ja Heinä oli iloinen siitä. Heinä otti vielä pari askelta ja istuutui Karun vierelle, nuuhkaisi raitista ilmaa ja huokaisi tyytyväisenä. '' Mitä aijot Karu seuraavaksi? '' Heinä kysähti ja puhuessaan Karua silmiin katseli korvat etuviistoon kääntyneinä.

Uni palasi Heinänkin mieleen, se tuntui niin todelta... mitä jos Heinää kohtaisikin jonkimmoinen vaara? pitäisikö sen olla varuillaan ja olla varovaisempi vieraitten kanssa? '' Jos minusta ei ole vaivaa... niin voinko liikkua kanssasi? Hiekka raatelee minut seuraavaksi kun näkee minut, Avara liittyy laumaan ja samoin Sola. Tulisilmäkin on laumassa... joten minulla ei ole ketään muuta... noh, ystävää. '' Naaras hymähti sanojensa jälkeen ja liukui makuulle hitaasti lumen sekaan, aavaa maisemaa katsellen ja sitä katseellaan arvioiden tarkkaan. Ei näy minkäänmoista liikettä, pari hassua lintua vain lenteli taivaalla ja laskeutuivat sitten lehdettömän puunraukan oksalle istumaan ja visertämään.

"Hmm.. Enpä tiedä." Karu mumisi vastaukseksi. Se oli juuri pohtinut mielessään samaa kysymystä, mutta todellisuudessa sen suunnitelmat eivät tuntuneet yhtä selkeiltä kuin ajatuksissa. "Kaipa jatkan alueeseen tutustumista ja tutustun uusiin susiin." Uros päätti olla kertomatta laumanperustamishaaveistaan, sillä ajatteli niiden kuulostavan toisen korviin liian hätäisiltä. Hänhän oli vasta saapunut laaksoon.

Karu aisti Heinässä pienen huolestuneisuuden ja ahdistuksen, muttei tahtonut alkaa udella mitään.
"Kaipa se käy." Uros vastasi taas lyhyesti, pienesti hymyillen. Tosiasiassa se oli varsin tyytyväinen siihen, ettei sen ollut itse tarvinnut pyytää toista mukaansa. Vaikka kipu oli hellittänyt, ei uros välttämättä saisi saalista yksin ja tarvitsisi ehkä muutenkin apua, vaikkei sitä koskaan suostuisi myöntämään ääneen.
"Yhdessä saamme paremmin saalista." Karu totesi ja istahti rapsuttamaan itseään.

// Sudet voisivat siis varmaan pysytellä jossakin määrin samoilla alueilla ja tavata aina välillä, sekä saalistaa yhdessä? :) //

// Juup, sopiihan se minulle :) //

'' Miksi et halua liittyä laumaan? '' Heinä kysähti ja katsahti Karua, sitä kiinnosti aidosti miksi Karu ei halunnut liittyä laumaan. Eikö toinen sietänyt pompottelua vai halusi vain elää yksin, Heinän liikkuessa lähellä olisiko se taakka Karulle? viisainta oli ehkä pysytellä hieman etäällä mutta silti liikkua samoilla alueilla, voisi molemmat tavata muita susia vapaasti, ja silti saisi halutessaan seuraa jommasta kummasta.

Karun vastauksesta huolimatta Heinä vastasi itsekin samaan kysymykseen '' Ehkä jo kerroinkin niin viihdyn enemmän yksin, tosin parinkolmen suden ryhmässä ei ole mitään haittaakaan. Olisihan hauska tutustua muihin susiin ja seura ei ole pahitteeksi, ei lainkaan. Mutta kahdenkymmenen , kolmenkymmenen suden laumoissa ahdistun ... '' Heinä tuhahti ja nousi istumaan hitaasti, etustensa sisäpuolia nuollen ja kirputtaen.

Karu mietti tarkkaan mitä vastaisi Heinän esittämään kysymykseen. Tosiasiassahan Karu ei sietänyt minkäänlaista komentelua tai uhittelua, eikä koskaan sopeutuisi laumaan, jossa se joutuisi tottelemaan ylempiensä käskyjä. Eihän uros koskaan hyväksyisi ketään ylemmäkseen.
Se oli omissa silmissään aina toista arvoasteikolla ylempänä, oli kyseessä sitten pikkupentu tai alfa. Naaraille Karu ei varsinaisesti uhitellut, sillä koki nämä vain harvoin uhaksi itselleen, ja halusi aina päästä näiden suosioon. Tästä huolimatta se ei empisi käyttää voimaa selvittääkseen arvojärjestyksen, uhittelevan naaraan kanssa.

"En tahdo palvella ketään, tai olla velvollinen asioista, joita en tahdo tehdä." Karu tiivisti ajatuksensa taas lyhyeen lauseeseen ja nyökkäsi vakavana.
Uros kuunteli toisen vastausta ymmärtävästi nyökkäillen. Se tunsi aivan samoin, vaikkakin suuressa ryhmässä ahdistumiseen heillä luultavasti oli omat syynsä.

'' Vai niin vai niin, olet siinä asiassa samaa sorttia kuin Hiekka. '' Heinä vastasi tovin pohdittuaan ja nyökkäsi myötätuntoisesti, kaikki eivät olleet alistuvia ja miellyttämishaluisia, ja Hiekka oli siinä hyvä esimerkki.
Ei Heinäkään mikään pentumaisen käytöksen ja alistumisen omaava ole, mutta alistuu välttääkseen turhia yhteenottoja tai väärinkäsityksiä sunmuita.

'' Mihin päin laaksoa olemme menossa seuraavaksi? '' Heinä tiedusteli ja nousahti sitten lumen seasta, ruskehtavia takasiaan oikoen valmistuakseen matkaan lähtöön, Karu saisi päättää suunnan, Heinä ei oikein välittänyt minne seuraavaksi mentäisiin.

// Pahoittelen vastauksen viivästymistä. //

Karullakaan ei ollut pahemmin väliä, mihin he seuraavaksi suuntaisivat. Kaipa he voisivat kierrellä laaksossa kaikessa rauhassa, tutustua uusiin susiin ja saalistaa, kun tulivat nälkäisiksi. Ehkä he löytäisivät jonkun kolmanneksi auttamaan saaliin kaadossa.
Uros katsahti Heinää tyytyväisenä. "Minun tekee nyt mieli lähteä heti liikkeelle. Lähdetään sisemmälle laaksoon ja koetetaan muistaa tämä piilopaikka, kun tarvitsemme hätäisesti ruokaa tai suojaa."
Karu aavisti Heinälle olevan lähes samantekevää, mitä he tekisivät seuraavaksi, joten uros ei pahemmin antanut vaihtoehtoja. Varsin tyytyväisenä susi lähti jolkottelemaan metsästä aukealle, vain aavistuksen toista etujalkaansa ontuen.

// Jospa päättäisimme tämän pelin nyt tähän? Myöhemmin voidaan sitten aloittaa vaikkapa saalistuspeli hukkien kesken. :) //