Muurahainen

P E R U S T I E D O T

Nimi: Muurahainen
Lempinimi: Tuivertaja(harvat tuntevat)
Ikä: 3
Sukupuoli: Narttu(urosmainen)
Rotu: Aavikon susi

U L K O N Ä K Ö
Muurahainen. Nimensä mukaisesti otus on pieni, pippurinen ja massiivinen neitokainen. Se muistuttaa ruumiinrakeenteeltaan ja miltei tultasyöksevine silmineen enemmän urosta, kuin neitokaista. Ainoita neitokaismainen piirre on sulava, kaunis askel ja siro pää. Turkki on hiilenmusta, karhea ja paksu, rodustaan poiketen. Silmät muistuttavat teräväkärkisiä manteleita ja ovat väriltään harmaat. Silmissä palaa aina tuskan tuli, joka varjostaa myös hukkasen elämää. Omaa myös turkin alle peittyviä raapima-arpia kyljissä ja näkyviä jaloissa(ei paljoa).

L U O N N E
Muurahaista ei voi kutsua hellämieliseksi. Sen ainoa tehtävä elämässä on kostaa elämänsä pilanneelle sudelle, Viimalle ja suojella ainoaa itselleen tärkeää asiaa, elämäänsä ennen kostoa. Koston tehtyään otus on valmis kuolemaan vaikka nääntymällä. Pippurinen narttu äksyilee kaikille minkä ehtii, mutta toimii tietoisesti ja omavaltaisesti järkeään käyttäen. Jos katsoo Muurahaista hetkenkin taistelutilanteessa sivustakatsojana voi huomata selkeän taktiikan ja heikkouksien etsimisen. Muurahaisella on pienestä koostaan huolimatta ylikehittyneet aivot, jotka ovat sulkeneet tunnepuolen kokonaan pois. Muurahainen ei kykene tuntemaan kuin yhtä tunnetta kerrallaan ja harvoin tunnetila muuttuu. Tästä syystä neitokainen tuntee ainaista vihaa ja kostonhalua, ärtymystä ja kaikkea muuta negatiivista ja törkkää tunteensa muille.

Olit tuttu tai tuntematon, saat pippurin syljet niskoillesi takuuvarmasti. Olit luotettu tai pari, et saa vastakaikua. Muurahainen on yksipuolinen tapaus, eikä se muuta tapojaan tuosta noin vain. Sen pitäisi saada ensin kostonsa, jolloin kostonhimo purkautuisi ja tässä vaiheessa jonkun pitäisi istuttaa neidin mieleen jokin hyvä ajatus. Mahdottomuus, sillä Viiman on kuoltava, se on kosto.

Taistelutaktiikkanaan Muurahainen pitää ennakointia. Se tuntee monien taistelujensa kautta monia hyökkäystapoja. Aivot toimivat tilanteissa yllättävän nopeasti, mutta vain puolustautuessa. Haittapuoli on, ettei Muurahainen kykene hallitsemaan omia hyökkäyksiään yhtä taidokkaasti, kuin muut, se on jopa keskitasoa heikompi hyökkäyksessä. Aivan, ei hyvää, jos ei pahaakin.

H I ST O R I A
Muurahainen syntyi lähellä laaksoa, itseasiassa Solassa pienessä maankolossa. Sola oli Muurahaisen ensimmäinen ja viimeinen oikea koti ennen vihan varjostamaa elämäänsä. Pentuelämä, yli puolivuotiseen ikään mennessä siis, Muurahainen oli kehittynyt muita edelle ja nautti olostaan onnistuessaan ja raivostui muita pahemmin epäonnistuessaan. Nartun elämä oli vaikeaa, koska hän käsitti maailmaa muita syvemmin, erilaisemmin. Kun joku ei käsittänyt penikan ajatuksia, sulkeutui tuo vähitellen omaan kuoreensa ja tuudittautui haavemaailmaansa, jolloin ympärillä olijat olivat helpottuneita, kunnes... Niin, kunnes.

Muurahainen oli saanut lempinimen Tuivertaja juuri kauniista lauluäänestään, jota tuo käytti haavemaailmassaan. Muurahaisen haavemaailmassa vietetty aika kesteytyi erään pahaisen alfan takia, Viiman. Hetki, jolloin Muurahainen todella sai rauhoittua ja olla kaikessa hyvä, oli tuhottu, mitä ei vielä tuolloin tiedetty. Viima oli miltei yhtä musta kuin narttu itse ja keskusteli oli vain pikainen. Muurahainen ihaili Viimaa vilpittömästi silloin, mutta parinvuoden päästä, 2½ vuotiaana neitokainen seisoi Viiman rajoilla. Olemus oli räsyinen ja uhkaava, Viimalla muutama apuri paikalla. Laumaan haku reissu oli tyssännyt siihen, että Muurahainen menetti malttinsa heti, epäonnistuttuaan kerran vastaamaan väärin vaativalle Viimalle ja hyökännyt avustajista huolimatta kunnioittamansa, nykyisin vihaamansa suden kimppuun. Avustajan painoivat Muurahaisen oitis maahan ja haavemaailma oli enää unta. Siihen pakeneminen oli mahdotonta, sillä viha, pettymys ja ärtymys valtasivat muutenkin aivoiltaan sairaan otuksen mielen ja asuttivat pienen tunnealueen kokonaan.

Muurahainen älysi paeta heti ensimmäisen virheen tultua, mutta toivoi myöhemmin omaavansa jonkin mahdollisen tavan kuolla tuossa pienessä tunnealueessa, joka oli vapaa. Puolivuotta myöhemmin Muurahainen palasi mieli tummuneena ja silmät leiskuvina alueelle takaisin. Viima ei enää johtanutkaan laumaa, vaan yhtä häiriintynyt susi kuin Muurahainenkin. Muurahainen koki Veren sielunveljekseen ja oli valmis liittymään tuon rinnalle ja taistelemaan henkensä kaupalla. Saa nähdä miten käy.

T A P A H T U N U T T A
ei mitää...