((Tuskatar)) - päättynyt

Hankikanto alkoi olemaan heikkoa, sillä kovat pakkaset olivat lauhtuneet entisestään. Kulkeminen oli aina vain vaikeampaa ja raskaampaa. Sillä lumi ei ollut enää puuterimaista, vaan tiheämpää massaa.
Varpu istui parin sudenmitan korkuisen kallion päällä ja tähysteli horisonttiin. Alfa oli ottanut itselleen vartiovuoron ruokailunsa jälkeen ja uroksen suuret korvat värähtelivät taltioiden ääniä ympäristöstä. Myös kuono noukki hajuja lähistöltä. Piti olla valppaana, sillä rajojen lähistöllä liikkui epämääräinen sakki susia, joista Korppi oli varoittanut.

Lumessa näkyivät nyt suden jäljet. Tuskatar käveli ja äähätti hieman Varpun reviirillä. Se aoikoi laumaan, mutta oli kohdannut pientä kahakkaa matkalla. Ovelan piskit olivat olleet vahvoja, ja Harakka oli tullut apuun. Miksi se uros välitti niin paljon ?


Hetken liikkuesaan ruskeaturkki pysähtyi haistelemaan. Sen mustaan kirsuun osui haju. Se haju jota se oli odottanut jo vuoden. Veri. Tuskatar kulki hitaasti ja näki pian toisen suden. Tunnistipa naaras tämän hukan, Verihän se siellä istuskeli.

Jaahas, vai on tuo arvon Veri... Naaras ajatteli ja astui nyt näkyville. Se ei tehnyt mitään merkittävää vielä alkuun.

Vaikka uros olikin ollut valppaana, tuli Tuskatar tälle kuitenkin yllätyksenä. Alfa melkein säpsähti, koska oli luullut olevansa erittäin valppain mielin liikenteessä. Olisiko tuo susi niitä, joista Korppi oli varoittanut? Noh, ainakin se oli yksin, joten Varpulla oli erittäin hyvät mahdollisuudet.
"Jahas, mitäpä meillä täällä on?" Varpu murahteli uhkaavasti. Se alkoi lähestyä tätä naarasta niskakarvat pystyssä sojottaen ja häntä koholla. Pian hän ottaisi selvää tästäkin yksinvaeltelijasta.

Ruskoturkki katsoi hämmästyneenä Varpua, muttei reagoinut uroksen murinaan. Se katsoi urosta silmä kovana, ja lopulta se vain heilautti häntäänsä kevyesti.

" AivAn aivan. Sinulla on maillasi tällä hetkellä susi joka taisteli Ovelan kurjia piskejä vastaan ja on silti elossa, tottakai . " Tuskatar sanoi tyynesti eikä tehnyt mitään merkittävää. Naaras vain seisoi lumessa ja katsoi Varpua. Se ei pelännyt tätä, ei laisinkaan. Se oli saanut katsoa vierestä kun sen rakkaita tapettiin, joten yhden suden ärhentely ei ollut pelottavaa.


" Oletko sinä tämän lauman alfa ? " Tuskatar sanoi ja alkoi kiertää Varpua ja tarkkaili toisen liikkeitä. Jos toinen hyökkäisi, se osaisi puolustautua.

Kuuleminen Ovelan lauman kanssa kähinöimisestä sai Varpun mielenkiinnon heräämään. Vai oli tämä narttu pistänyt Ovelalle kapuloihin. Varpu irvisti leveästi ja sen silmiin pilkahti pieni ovela pilkahdus.
"Et ilmeisemmin olekaan mikään turha narttu. Pistää nyt sille vanhalle raadolle vastaan, vaatii melkoista uhmakkuutta. Se vanha käpy kun ei valitettavasti ole sitä miltä vaikuttaa, turvautua nyt laumalaisiinsa haasteen edessä. Mokoma pelkuri!" uros sanaili matalalla äänellä.
"Ja voi kyllä, olen tämän reviirin alfa, VERI! Ja sinun sietäisi olla peloissasi, sillä olen Ovelaakin vahvempi!" se jatkoi uhmakkaasti tuijottaen toista silmiin.

Tuskatar sai mielihyvää kuullessaan Veren sanat.

" En TODELLAKAAN ole turha !! Jos joku niin väittäisi sen moukan elämä päättyisi lyhyeen " Naras sanoi ja murisi hiljaa. Se ei säästäisi ketään jotka pilkkaisivat sitä.


Tuskatar katsoi Varpua takaisin ja tokaisi. " Uskon toki että olet vanhvenmpi. Olenko muka väittänyt muuta ? " Ruskoturkki sanoi ja tujotti urosta. Veri oli varmasti vahvempi kuin tuo Ovelan kuvatus.

"Tietenkin olen vahvempi kuin se vanha luuska! Sehän on itsestään selvyys, jonka jokaisen suden pitäisi tulla tietämään," alfa kehui itseään ja nosti hieman kuonoaan korkeammalle näyttääkseen ylväämmältä.
Se katseli syrjäsilmällä narttuun ja virnisti viekkaasti huulenpieliään hieman nostaen.
"Saat luvan näyttää hyödyllisyytesi tässä laumassa, jos mielit pysyvää paikkaa", se vielä lisäsi ja kääntyi kävelläkseen lumeen tallaamaansa polkua takaisin päin.
Varpu oli näyttänyt Tuskattarelle vihreää valoa ja näin ollen pienin elein antanut ymmärtää, että naaras olisi tervetullut.

Tuskatar kuunteli alfaa ja nyökkäsi. Kuitenkin se mietti paikkaana. Joutuisiko se säälittäväksi omegagksi ?

" Anteeksi, mutta et kai ajattele että minusta tulee säälittävä omega laumaasi ?! " Narttu huusi Varpun perään. Tuskatar ei aikoisi tulla niin mitättömäksi ja riittämättömäksi. Jotkut luuskat varmasti myöntyisivät korvat luimussa ja häntä koipien välissä tuohon alentavaan hommaan, mutta Tuskatar ei aikoisi tuollaiseksi.

Ruskeaturkki pörhisti turkkiaan hieman jotta se näyttäisi varmemmanlta ja kookkaammalta. Omegaa minusta et saa, se on varma Naaras mietti ja tuhahti paheksuvasti ajatusta, siittä että semakaisi pesillä toisten kersoista huolehtien. Toki se auttaisi penikoiden kanssa, mutta jos ne eivät olleet sen omia, ne saivat luvan jäädä omaan arvoona nartun elämässä.

Varpu pysähtyi lumisella polullaan ja vilkaisi taakseen katseessaan ovela pilkahdus. Susimainen hymynkare venyi suureen kuonoon.
"Sen sinä saat päättää itse, kun pääset tapaamaan muita laumalaisia. Ehkä sieltä löytyy joku vätys joka väistyy tieltäsi omegaksi," alfa naurahteli kumeasti nauttien toisen nyrpeästä ilmeestä.
Pienet yhteenotot lauman kesken oli silkkaa huvia Varpulle, se nautti katsella kun alamaiset kinastelivat ja rähinöivät paikastaan arvoasteikossa.

" Ja saa luvan väistyä tai muuten... " Tuskatar murisi. Se ei aikoisi lusia omegana laumassa. Alfa vaikutti hyvältä johtajalta, mutta muista laumalaisista naaras ei ollut varma. Tosin eihän se edes ollut tavannut näitä, mutta silti se halusi ympärilleen kunnon lauman eikä ryhmää johon kuului vain säälittäkiä ja kuolaavia rakkeja.


" Sinulla on varmaan monta pentuetta. Et kyllä tosin vaikuta oikein isälliseltä sudelta... Hyvä niin " Naaras sanoi ja hymyili hieman ilkeään sävyyn. Se ei pitänyt uroksista, jotka huolehtivat liikaa tai olisivat liian isällisiä.

Kuultuaan Tuskattaren viimeisimmän lausahduksen, Varpun ilme muuttui vakavaksi ja mietteliääksi. Ilmeisesti narttu ei tiennyt, että laumaan oli tulossa lisäystä ja vieläpä nimenomaan Varpun toimesta. Itsensä alfan pentuja. Kun Varpu mietti mitä Tuskatar oli sanonut, se pienesti nyökkäili mielessään. Ei, hän ei totisesti ollut mitään isähahmoa lähelläkään. Mutta kun Korppi kiiri Varpun mieleen tämän jälkeen, uroksen ilme pehmeni jostain kumman syystä. EI! Varpu ei ollut mitään tunnehölmöläisiä, ei todellakaan ollut!
"Niin.... No, mitä sinä siinä seistä toljotat! Ala tulla sieltä, niin ehditään huomenaamusta pesille!" alfa murahti ja kurtisti kulmiaan. Taas uros näytti tavalliselta jöröltä itseltään.

Tuskatar humasi Varpun ilmeen. Toinen siis ajatteli jotakin, hyvin mukavaa.


" Hah, jos vain pysyt perässä !! " Narttu huusi osittain ivalisesti. Se oi nopea vaikeissakin olosuhteissa, sillä sen raajat olivat pitkät, mutta vahvat. Ruskoturkki haukahti kuuluvasti ja juoksahti poispäin alfastaan.


Naaras katsoi Varpua sen kiiluviin silmiin ja murahti hieman. Pian se jo oli kadottanut alfan näkyvistään. Se jäi odottamaan alfaansa kinoksen kohdalle ja lipoi huuliaan tyytyväisenä.

((Päätetään peli vaikka tähän, niin saan hieman näitä liittymispelejä alta pois ja vedettyä pelisuunnitelmiani eteenpäin :3))