Hiekka ja Tulisilmä keskellä talvipäivää

Tulisilmä katseli ensin vähän kummastuneena Heinän touhuja, ennen kuin alkoi ymmärtää tämän suunnitelmaa. Uros kiersi jäniskaksikon taakse, ja loikkasi sitten vertahyytävän murinan säestyksellä niiden taakse säikyttääkseen ne pakoon, ja ilahtui huomatessaan niiden lähtevän laukkomaan suoraan kohti Heinää.

// lyhytt...

Jänikset siis lähtivät makuultaan kuin perseeseen ammuttu karhu, Heinä kuuli sen Tulen murahduksena ja jänisten lähdön tuottamana lumen pöllyämisenä.

Nopeat, Kevyet askeleet lähenivät lähenemistään ja lopulta Heinä loikkasi nopealiikkeisesti rusakkoja kohti, rusakot eivät ehtineet reagoida siiden mitenkään kun jo yksi niistä oli Heinän hampaiden tiukassa otteessa, ja toinen oli painautunut syvälle lumeen Heinän seisoessa sen päällä. Ensimmäisen rusakon tapettuaan Heinä nosti etustaan, tarttui rusakon kurkusta ja puristi tätä, kunnes kuului naksahdus ja rusakko valahti elinmerkittömäksi. Heinä napsasi sen isomman rusakon virnistäen ja jolkotteli sitten kohti kolosta.

Hiekka pisti merkille Heinän saapumisen ja luimisti korvansa, ilkkuen siskoaan '' Etkö sinä nartunvätys muuta saanut kiinni ?! Senkin häpeäpilkku. '' ja oli silti mustasukkainen toiselle, Hiekalla ei ollut ruokaa, mutta ei se nälkäinenkään ollut. Mutta ruoka ei ollut ikinä pahitteeksi, ei ainakaan näin talvella. Heinä jolkotteli noin viiden metrin päähän Hiekasta ja asettui makuulle, rusakkoa sitten alkoi jo raadella sieltä sun täältä ja välillä lihanpaloja syöden, silti välillä silmäillen jos Hiekka yrittäisi ryöstää naaraan saaliin, ja ajattelikin Hiekka sitä ensin, mutta katsoi hyödyttömäksi toteuttaa suunnitelmaa, Tuli luultavasti olisi puolustanut Heinää, ja turha olisi tästäkin nyt niin suurta numeroa tehdä.

Tuli katseli sivummalta, kuinka Heinä päästi jäniskaksikon nopeasti päiviltä. Moitteen sijaa ei löytynyt toisen nopeasta toiminnasta, ja uros tyytyi vain hieman murahtamaan itsekseen puoliääneen, kun toinen vei kahdesta isomman jäniksen mukanaan. Totta kai se Heinälle kuului, olihan narttu kuitenkin jänöt "lopettanut". Tuli jätti hieman väliä, ja antoi toisen häipyä metsikköön ennenkuin käveli kaikessa rauhassa jäljellejääneen luokse. Ei tämäkään pieni ollut, ei, vain pieni kokoero jäniksillä. Tuli nappasi saaliin leukoihinsa, ja lähti sitten jolkottamaan Heinän perään rivakasti, saapuen paikalle juuri sopivasti kuullakseen Hiekan ilkeän kommentin. Uros murahti hieman toiselle, ei oikeastaan edes varoittavasti, vain ilmaistakseen ettei niellyt toisen sanoja. Tuli katseli kuinka Heinä asettui makaamaan, ja asettui itse sitten tämän viereen, jättäen kuitenkin metrin raon, jotta toinen ei kuvittelisikaan että Tulisilmä yrittäisi kajota tämän jänikseen.

Tuli alkoi järsiä kaniaan hartaasti, ja tarkoituksellisen suurieleisesti. Se pystyi kuvittelemaan kuinka nälkäinen Hiekka mahtoikaan olla, ja kuinka mustasukkainen saaliista jonka Heinä ja se itse olivat saaneet. Urosta potutti jostain syystä aivan sanoinkuvaamattomasti, vaikkei siihen ollut mitään syytä. Ei, ei sitä haitannut Hiekan läsnäolo, eikä Heinän isompi saalis, ei tosiaankaan. Tuli jätti tunteen omaanarvoonsa, ja keskittyi saaliiseensa, ja siihen ihanaan tunteeseen kun se valui mahaan täyttäen sitä pikkuhiljaa suloisesti.

Heinä söi viimeisenkin palan jäniksestä, ihanan raukeuden tunne valtasi koko neidon ja tämä kellahti kyljelleen
lumen sekaan sulattelemaan saalistaan, raajojaan oikoen ja sitten päänsäkin laskien lumen tekemälle '' tyynylle''

'' Ai väsyitkö sinä jo tuosta? pitääkö sinulle opettaa tapoja, opettaa metsästystä narttu ? '' Hiekka rehventeli taas omalla tavallaan, ja nostatti itse omaa egoaan haukkumalla Heinää. Ainakin sen ego nousi itsensä silmissä haukkuessaan muita.

Heinä vilkaisi hiekkaa alta kulmiensa ja sitten siirsi katseensa Tuleen, kierähtäen niin että raajat osoittiviat kohti Tulta.

Tulisilmä kalusi vielä saaliin loppua, kun huomasi Heinän jo syöneen oman osuutensa. Uros tarkasteli Hiekkaa hieman tympääntyneenä kun tämä alkoi jälleen nalkuttaa. Tulen pinna oli kovalla koetuksella, se ei voinut sietää tuollaisia omahyväisiä jättimäisen egon omaavia jääriä, joihin Hiekka taisi valitettavasti kuulua! Tuli katseli toiveikkaana Heinää, jospa tuo nyt antaisi Hiekalle hieman oppia käytöstavoista? Toive osoittautui kuitenkin turhaksi, kun narttu vain luimisti korviaan ja kääntyi kohti Tulta. Uros tiesi, että se ei ollut enää kaukana raivokohtauksesta, mutta yritti silti hillitä itseään. Sen silmät luultavasti kirjaimellisesti loimusivat, siitähän susi oli saanut nimensäkin. Tulisilmä yritti rauhoittaa itseään järsimällä jo puhtaaksi kaluttua luuta, mutta onnistui vain nipin napin pitämään itsensä kurissa.

'' Vai pysyy hiljaa, onko tuo myöntymisen merkki, Heinä ? On se kummallista kun sinusta ei saa ikinä selkoa, ei kestäkään nartusta. Juuri tuon takia en ole huolinut puolisoa, täysin turhaa. '' Hiekka paasasi ja nousi lähteäkseen, sitä kyllästytti ettei vastarintaa enään noussut, se tiesi ettei Heinää saisi puhumalla kimppuun, eikä uros varsinaisesti halunnutkaan siskonsa hampaita lihaansa.

Heinä vilkuili välin Tulen silmiä ja Hiekkaa joka nousi, naaras urahti ja pudisteli päätänsä lumen seassa ja kampesi sitten itsensä ylös hitaasti, oli suorastaan ikävää omistaa tuollainen veli... niin veli, samasta verestä tehty olento joka nyt mollasi siskoaan, oliko se oikein?
Heinä ravisteli turkkinsa lumesta. Ilta oli hämärtymässä ja aurinko painumassa puiden taa, sen Heinä halusi nähdä.
'' Tulisilmä, haluatko tulla kanssani katsomaan auringonlaskun? '' Edellä mainitun kysymyksen Heinä esitti mielellään, se tiesi että Hiekka tulisi mustasukkaiseksi jos kaksikko häipyisi jonnekin.

'' Vai niin sisko, sinä pelaat kieroa peliä ! '' Hiekka rähähti vaikkei itsekään tajunnut mistä Heinää tällä kertaa syytti, se oli vain mustasukkaisuutta. '' Tulisilmä, tiedätkös, tuon nartun kanssa saat olla varovainen. Se on naps ja se vie sulta sydämmen, ja särkee sen, ihan tosi, varoitan nartuista, ei tiedä koskaan mitä ne tarkoittaa. '' Hiekka yritti luoda Tulisilmälle jonkimmoisia epäilyksiä Heinästä, osittain valehdellen. Heinä lähti askeltamaan jo kohti sopivaa katselupaikkaa, kumminkin tuskaisesti pohtien Hiekan sanoja, nartun naamaa koristaen huolen ja suuttumuksen tuomat rypyt.

Tuli puraisi luuta oikein kovasti, vaikka saikin siitä vain hampaan vihlontaa. Toisaalta, nyt Hiekka lähtisi vihdoin lätkimään, ja sitä varten kannatikin ottaa vastaan pieni vihlaisu. Kuullessaan Heinän kysymyksen, Tuli höristi hieman korviaan, mutta tajusi sitten, että kysymys oli lausuttu luultavasti lähinnä Hiekan ärsyttämiseksi. Siitä huolimatta uros ei pystynyt estämään sisällään itävää toiveikkuutta. Tulisilmä nousi ylös hangesta pudistellen itsestään lumia, mutta pysähtyi kuullessaan Hiekan sanat. Nyt tämä saisi riittää! Vasta tajutessaan mitä Hiekka oikein puhuikaan, Tuli hieman epäröi. Jos toinen olisi kuin olisikin oikeassa, edes tällä kertaa? Uros kääntyi hieman hämmentyneenä Heinään päin, mutta tajusi sitten tämän jo kääntyneen poispäin. Tuli ymmärsi joutuneensa hyvin kiusalliseen tilanteeseen, josta pääsisi ulos vain kahdella tavalla. Pitäisi valita Heinä tai Hiekka. Kaikista periaatteistaan piittaamatta uros toimi kuitenkin tällä kertaa vaistonsa ja puhtaan intuition varassa, ja murahti hieman Hiekalle, kääntäen sitten kuononsa suurieleisesti Heinän perään.

Tulisilmä jolkotteli nopeasti välimatkan Heinään kiinni, ja pukkasi tämän kaulaa myötätuntoisesti. Kuitenkin Tulta vaivasi pieni epäilys. Jos Hiekan sanoissa oli sittenkin se pieni totuuden siemen? Uros karisti mietteet päästään ja jatkoi kävelyksi hiljentynyttä matkaansa naaraan rinnalla.

Pieni aukeama avautui kuusten keskeltä ja aurinko oli oranssin sävyinen, Heinä pysähtyi huokaisten.
Naaras laskeutui istumaan valkeaan hankeen '' Hiekka on aina ollut ongelma... '' Heinä silmäili korvat etuviistoon kääntyneinä aurinkoa joka muuttui oranssisemmaksi hetki hetkeltä.

Hiekka sen sijaan lähti pitkin askelin kauvemmaksi, pysähtyi ja katsahti olkansa yli kuusikkoon takanaan, ei näkynyt Heinää taikka Tulisilmää, uros jatkoi jolkotteluaan ja hävisi hetken kuluttua maisemian sekaan tuhisten ja korvat luimussa, nyt sen olisi paras maata päivä yksin ja selvitellä asioita päässään, ajattelutyö oli aina ollut Hiekalla hieman vaikeampaa.

Tulisilmä istahti Heinän viereen pienelle aukiolle ihailemaan taivaan väriloistoa. Uros huomasi naaraan vaikuttavan hieman etäiseltä ja surumieliseltä, ja yritti päättää mitä tehdä asialle. Susi käänsi päänsä toista kohti kuullessaan tämän lausahduksen.
"Minusta hän on lähinnä suojeleva, ja välittää sinusta. Tosin sen ilmaseminen nyt vielä vähän ontuu," Tuli lähinnä mietiskeli ääneen, mutta tarkoitti silti sanojaan. Kyllä sudesta se filosofisempikin puoli löytyi, jos sen vain tajusi oikealla hetkellä kaivaa esille. Uros kuitenkin pääasiassa puhui ohi suunsa ja lausui ajatuksensa ääneen, koska sen aivoissa hyöri vain yksi tunne tila. Susi oli hämillään äkillisestä kaksistaan vietetystä hetkestä, ja ennen kaikkea naaraan äkillisestä purkautumisesta.

'' Nojaahh, miten asian haluat itse katsoa. '' Tulen sanoma oli osittain totta, Hiekka luuli suojelevansa siskoaan tavalla miten juuri käyttäytyi, mutta Heinä ei pitänyt siitä. Naaraan mustien suupielien välistä livahti tuhahdus.
Heinä liukui makuulle, päivä oli ollut taas täynnä Hiekan turhuuksia.

Heinä siirsi katseensa Tulisilmään, luimisti korviaan ja käänsi sitten katseensa takaisin auringonlaskuun.
Jos Heinä herättäisikin Tulessa toivonpilkkeitä ei naaras tekisi sitä tahallaan, kohta häämöttäisi kaksikon ero, mitä sudet silloin tekisivät? Heinä ilmeisesti lähtisi etsimään Karua, olihan kaksikko sopinut kulkevansa laaksossa samoilla alueilla ja metsästysseuran - ja miksei muutenkin vain seuran - tarpeessa ollessaan etsisi toisen tassuihinsa, Karu oli saanut metsästyksen yhteydessä pienen vamman mutta Heinä ei tiennyt siitä.

Aurinko oli laskenut ja kaksikko oli kököttänyt lumessa jo kauvan, liki tunnin. Heinä nousi istumaan ja kirputti etusiaan, sitten nosti epävarman katseensa ylös puihin. Joiden taa lämmittävä aurinko oli pudonnut. '' Tänne tuli kylmä. ''

Tuli ei vastannut enää Heinän tokaisuun, vaan hymyili lähinnä itsekseen susimaista hymyään. Seuraavaksi koittanut tunti oli lähinnä mietiskelyn täyteistä ainakin Tulen osalta, mutta uros ei silti saanut selvitettyä yhtäkään päässään vellovista kysymyksistä, koska aina kun se oli tarttumassa yhteen ongelmaan, tuntui toinen tulevan tielle. Aluksi Tuli ei edes huomannut Heinän asennon vaihtoa, vaan havahtui vasta tämän ääneen.
"Totta," se vain tokaisi. Nyt olisi tullut aika erota, Tuli tajusi, ja yritti päättää mitä tekisi. Kertoisiko se tunteistaan Heinälle, vai vaikenesiko kenties ikiajoiksi? Voisi olla, ettei kaksikko enää tapaisi, tai sitten tapaaminen tapahtuisi kun Heinällä tai Tulella olisi jo oma puoliso... Uros ei halunnut ajatella niin pitkälle, vaan tyytyi pohtimaan tätä akuutimpaa ongelmaa.

'' Kai se on aika erota. '' Heinän suupielillä kävi susimainen ja väritön hymy, nyt se olisi taas seuraton. Karun etsimisessä voisi vierähtää nelisen päivääkin helposti, tai vaikka viikko ja sen aikaa Heinä saisi metsästää vain pienriistaa joka täyttäisi juuri ja juuri nartun mahan, mutta pienriistakin oli vähissä näin talvella.

Heinä ei vielä noussut, se istui ja odotti Tulisilmän reaktiota. Ei tässä voi ikuisuuksia viivytellä... Heinä vilkaisi olkansa yli taakseen tarkistaakseen oliko Hiekka siellä, ei näkynyt.

Tulisilmä hätääntyi hieman kuullessaan Heinän sanat, ja tajusi, että nyt olisi aika toimia, mutta samassa urokselta meni pupu pöksyyn, eikä se uskaltanutkaan tehdä sitä mitä oli suunnitellut.
"Niin se vissiin on," suden suusta vain lipsahti sen harmiksi. Tuli huomasi Heinän odottelevan hänen vastaustaan, ja se oli omiaan hieman ärsyttämään urosta. Toinen varmasti teki sen tahallaan, pani hänet koetukselle!

'' Olen iloinen jos joskus vielä satutaan törmäämään. '' Heinä lausahti ja jäi vielä seisoskelemaan hankeen, häntä alhaalla riippuen ja väritön loiste silmissään. Ruskehtavat silmät vilkuilivat hetken maisemia ja taivasta.

// Äh, lyhyt. //

Tulta alkoi jo hieman ärsyttämään toisen norkoilu, mutta yritti pitää itsensä tyynenä ja kohteliaana.
"Minä myös," uros vastasi hieman kömpelösti. Sitten se sai jostain rohkeutta jatkaa.
"Odotan oikein innolla. Olet tiedätkös oikein kiinnostava persoona," Tulisilmä kertoili.

// Lyhyttä täälläkin. -_-' //

Heinä käännähti ympäri ja istahti uudemman kerran kevyen hangen päälle '' Mikä minussa on niin kiinnostavaa? Kerro. '' Heinä kysyi edellä mainitun kysymyksen saadakseen syyn jäädä vähäksi aikaa vielä jonkun seuraan, sitten se olisi valmis lähtemään vaeltelemaan laaksoon.

// Noo, Ei lyhyet kai haittaaa kun niitä tulee molemmilta, ei aina tarvi niin kauhean pitkiä raapustaa :) itsellä ainakaan ei ole inspistä oikeen :s//

// Sama juttu, mutta junnatkoon nyt tässä lyhyillä. //

Tulisilmä höristi korviaan huomatessaan toisen jälleen istahtavan, ja löi omankin takapuolensa hankeen. Kuullessaan kysymyksen uros hieman kallisti päätään miettien.
"No, olet tuollainen omapäinen ja periaatteistaan kiinni pitävä susi. Ei sellaisia joka oksalla keiku, joten kyllähän sitä nyt tottakai kiinnostuu," yritti Tuli puhua itsensä kiusallisesti tilanteesta ulos.

'' Vai niin vai niin '' Heinä lausahti ja sen mustille suupielille nousi vaimea hymy, jokseenkin ujokin hieman epäsuorista kehuista.

'' En millään raaskisi lähteä, toisen suden seura tekee niin ihmeitä. '' Heinä hymähti ja pudisteli päätään huvittuneena, ennen päivänvaihtoa sen olisi lähdettävä, ei se voinut roikkua kaikkien kanssa mahdottoman pitkään, olihan tässä jo päivä mennyt ja kaksikko oli tutustunut jo hyvin.

Tulisilmän sisin hieman nolostui naaraan vai-niin-kommentista, mutta pysyi opitusti ulkoisesti täysin tyynenä, ja kallisti jälleen päätään hieman toisen seuraaville sanoille.
"No miksi sitten lähtisit?" uros heitti kysymyksen ilmaan leikkisällä ja kepeällä äänensävyllä, vaikka todella halusi että Heinä jäisi.

'' En oikeen itsekään tiedä. '' Heinä naurahti vaimeasti sanojensa jälkeen ja pyyhki hännällään lunta takaataan.
'' Kohta lumi sulaa. '' Heinä yritti kääntää aihetta muualle ja katseli hetken kuusenoksilta tippuvia pisaroita jotka sulautuivat hankeen.
Ja sitten taas naaras siirsi katseensa Tulisilmään korvat etuviistoon kääntyneinä '' Kevät on kaunis. ''

Tulisilmä naureskeli sisimmässään Heinän kömpelölle aiheen vaihtamiselle, mutta antoi tällä kertaa asian olla, ja kallisti vain hieman huvittuneena päätään naaraan puoleen.
"Niin on. Mutta osaa se olla myös kauhea," uros puheli puoliksi itsekseen muistaen ensimmäisen ja toivottavasti myös viimeisen kunnon raivokohtauksensa, jolloin se oli tappanut erään entisessä laumassaan olleen suden. Se oli oikeastaan tapahtunutkin juuri näihin aikoihin, siitä tulisi pian täyteen vuosi. Tuli värähti muistaessaan veren tahraaman lumen ja vastustajansa viimeisen, kauhistuneen ilmeen, ennenkuin sekin pyyhkiytyi pois kuoleman viemänä. Tajutessaan jääneensä muisteloidensa vangiksi jälleen kerran, susi pudisteli hieman päätään yrittäen näyttää lähinnä huvittuneelta, vaikka tiesikin ettei tällä kertaa onnistuisi.
"Älä välitä, muistot vain pukkaavat pintaan," Tuli tokaisi, eikä viitsinyt edes yrittää hymyntapaista. Juuri nyt se olisi halunnut olla yksin ja antautui kaikessa rauhassa menneisyytensä kauhujen vietäväksi.

'' Voiko? '' Heinä kysähti hieman värittömäsi ja kun vastausta ei kuulunut antoi narttu asian olla.
'' Vai muistot... mitään erityistä muistoa ei pukkaa minuun mieleeni. '' Narttu mietti hetken ja sitten hymähti, Tulisilmän teko-huvitus nauratti Heinää, ei aina tarvisi olla hyväntuulinen.

'' Jospa minun nyt pitäisi mennä. '' Heinä irvisti pienesti ja huvittuneesti, kuinkakohan kauvan hän oli yrittänyt lähteä? ja kuinka pitkään se venyisi?

Tulisilmä tajusi, että Heinä oli jälleen lähdössä, ja iski häntänsä turhautuneena ja päättäväisenä maahan niin että lumi pöllähti hieman.
"Minne sinulla nyt on kokoajan noin kiire? Eikö tälläisen surkimuksen seura muka kelpaa?" uros kysyi kokonaan murheensa unohtaneena, ja viritellen nyt suden kasvoilleen mahdollisimman pentumaista ja surkeaa ilmettä, vaikka tiesikin, että sen silmät kiiluisivat hyväntuulisesti ja paljastavasti.

'' No voisinhan minä jäädäkkin. '' Heinä heilautti rennosti häntäänsä.
Olisihan Karulla omiakin tekemisiä ja siitähän oli vasta neljä päivää kun kaksikko viimeksi tapasi.

'' Noh, mistä puhutaan? '' Naaras nuolaisia mustia suupieliään ja tuijotti Tulisilmää pistävästi. Naaras kumminkin naurahti jälkeenpäin ja heilutteli taas häntäänsä. Käännellen korviaan sivuille ja eteen vuoronperään, vilkaisten välillä myös maisemia.

Tulisilmä oli tyytyväinen toisen suostuessa jäämään, ja höristeli korviaan luultavasti melko tyhmän näköisesti.
"Ehdottaisin jotain sellaista aihetta, mistä molemmat ovat kiinnostuneita ja valmiita puhumaan," uros naurahti ollen taas oma, hieman ärsyttävä, itsensä.
"Kävisikö vaikka.. minä? No ei, entäs sinä?" Tuli ehdotteli ilmeisen umpimähkäisesti ja katseli toista ilkikurinen pilke silmissään, kuin testaten tätä. Uros harjoitti kerrankin omaa vahvuuttaan, eli puhumista.