Talvihorrosta

Kosto ei ymmärtänyt mitään toisten jännittyneisyydestä. Se oli hyvin suojeleva pikkusisariaan kohtaan, etenkin Vinhaa, välillä vähän liiankin. Mutta uros oli ehkä hieman liian rääväsuinen ja raisu. Se oli myös nuorena uroksena halunnut olla ehdottomasti ensimmäinen, joka sai pentujen ensimmäisen kiinteän ruuan ensimmäisen palan. Saattoi kuullostaa hyvinkin omahyväiseltä, mutta niin se vain meni nuorukaisen päässä. Siinä iässä se oli suht normaalia.
Kaikesta huolimatta Koston olisi parannettava tapansa, jos se haluaisi ystäviä tai ehkä joskus jopa kumppanin.
Säde ja Vinhakin söivät hitaasti, ne nautiskelivat. Oli ihanaa saada välillä vähän murkinaa, vaikka lauman ydinperheenä ne eivät olleetkaan laihtuneet kovinkaan paljoa. Etenkin Kosto ja Säde näyttivät voineen erityisen hyvin, Säde asemansa ja Kosto suuren kokonsa ja kestävyytensä vuoksi.

Usko odotteli hetken. Se oli hätäpäissään hotkaissut pienen palasensa, ja vaikkei sitä itse tiedostanut, niin tavallaan siksi ettei kukaan muu veisi sitä siltä. Nyt se tarkkaili muita entistäkin tiiviimmin. Muut eivät näköjään menisi nyhtämään rippeitä..
Varovasti laihahko nuorukainen hiipi ruhon luo ja kiskoi sen arasti kauemmas. Sitten uros aloitti luiden puhdistamisen, mitään ei jäisi karvan ja luiden lisäksi jäljelle. Mitään ei voinut heittää hukkaan, ensi kerralla voisi hyvinkin olla, ettei Usko saisi paljon mitään.
Ensi kerralla ei Korvapuoli olisi puollustamassa, ei välttämättä Vinhakaan.

Korvapuoli hymyili hentoisesti pääasiassa itsekseen nähdessään Uskon syövän loputkin saaliista. Se nirhaisi viimeisen palasen viimeisestä luusta, pureskeli ja nielaisi. Narttu nousi raukeasti ruuan täyttämän vatsansa kanssa, mutta kauaa ei tyytyväisyyttä kestänyt. Korvapuoli tunsi äkillisen pistoksen huonoimmassa jalassaan, ja horjahti väistäessään refleksin omaisesti kipua. Susi kihisi hiljaa mielestään. Siitä oli kertakaikkisen inhottavaa olla sellainen, lähes tulkoon jalkapuoli, joka ei aina välillä päässyt kunnolla edes aamulla ylös kolostaan jossa oli yönsä viettänyt. Korvapuoli vilkaisi nopeasti ympärilleensä tarkistaakseensa ettei kukaan ollut huomannut mitään, ja oli sitten pudistelevinaan lumia selästään käyden sen jälkeen taas istumaan. Nyt sen takajalkaa oli alkanut särkeä oikein kunnolla, mutta naaras varoi paljastamasta mitään, mutta sen silmistä saattoi aina nähdä kivun jos osasi katsoa. Korvapuoli oli oppinut, ettei heikkoutta saanut koskaan näyttää, ei edes ystäville. Vaikka narttu olikin pääasiassa ystävällinen ja mukava, oli silläkin silti egonsa, joka oli kolhiintunut jo aivan tarpeeksi suden vammojen takia.

Korvapuoli tarkasteli hajamielisesti muiden syömistä, vaikka oli oikeastaan varsin huolestunut. Mitä tämän jälkeen tapahtuisi? Jos lauman ydin, Säde ja sen kolme pentua, päättäisivät tehdä jotain fyysisesti rasittavaa, olisi Korvapuolen pakko tunnustaa vaivansa, koska olisi vieläkin nolompaa, jos naaras kesken juoksukisan tumpsahtaisi tuskissaan maahan.

Muut aloittivat nekin raukeina ruokalepoa, kunhan makoilivat siinä tyytyväisinä. Usko oli juuri lopettelemassa ateriaansa, kun se pani merkille Korvapuolen jalan. Mitä ihmettä? Nartun ravistellessa turkkiaan Usko ajatteli että oli vain nähnyt kummia huonon näkönsä takia, mutta jokin oli pielessä. Toinen tuolla lailla istua tömähti..
Varovasti Usko nousi ja lönkytteli korvat niskassa ja pää alhaalla Korvapuolen luo. Se kyyristyi heti anteeksipyytävästi, Usko ei tosiaankaan halunnut kyseenalaistaa kenenkään voimia, se oli vain huolissaan ja tunsi velvollisuuden piston Korvapuolen ystävällisyyden takia. "Oletko kunnossa?" Se kysyi ujosti vaimealla, nuoren uroksen tavallaan "söötillä" äänellään. Koston ääni oli jo matala, mutta Uskolla se oli yhä vähän lapsekas, kuitenkin vähän matala, ja silti niin vaimea.
"Sinä.. Autoit minua.. Minä haluan auttaa sinua.. Jos voin tehdä jotain?" Usko sopersi kyyristyen maahan asti. Se pelkäsi loukanneensa Korvapuolta ja pisti häntänsäkin pelokkaana vatsansa alle. Jos Korvapuolella ei olisi ollutkaan mitään hätää ja Usko oli vain nähnyt taas kummia surkean näkönsä takia, ja nyt loukkasi narttua ja nolasi itsensä?
Harmaaturkki yritti katsoa anteeksipyytävänä ja nöyränä toista silmiin, mutta tajusi, ettei erottanut toisen silmiä. Sen näkö oli yhä liian surkea. Vinhan silmät se erotti jotenkin, Vinha kun oli mustaturkki ja sen keltaiset silmät erotti helposti.

Kuitenkin pieni kateuden ja turhautuneisuuden pisto tuntui Uskon vatsassa. Ehkä pieni vihantapainenkin. Miksi sen piti olla se friikki, joka ei nähnyt? Miksi juuri sen piti saada tämä rangaistus? Voi kuinka Usko halusi nähdä kevätauringon, nähdä susien silmät ja tunteet niissä, kokea sen kaiken kauneuden mitä muut eivät ymmärtäneet.

Korvapuoli säikähti ensin hieman itsekin huomatessaan Uskon lähestyvän sitä. Oliko lähes sokea pentu kaikesta huolimatta nähnyt jotain tavallisuudesta poikkeavaa? Naaraan häntä pöllytti hieman lunta hermostuksissaan. Korvapuoli kävi nopeasti mielessään läpi vaihtoehtoja. Mutta pentu tarkoitti kuitenkin luultavasti vain hyvää, eikä nartulla ollut sydäntä loukata sitä. Korvapuoli kumartui hieman alemmas varmistaen että muut eivät kuulisi mitään.
"Jalkani on loukkaantunut kerran tappelussa, ja se nyt vain välillä vähän vaivaa. Mutta kiitos silti tarjouksesta. Istu toki siihen, olisi mukava tutustua lähemmin," Korvapuoli sanoi hiljaa mutta silti ystävällisesti.

Oli hellyyttävää nähdä uroksen halu auttaa, vaikka susi oli itsekin tavallaan vammautunut. Korvapuoli ei voinut olla tuntematta tiettyä helpottuneisuutta siitä, että se itse pystyi peittämään ainakin yleensä vammansa, ja ennenkaikkea narttu pystyi näkemään kaiken. Samassa Korvapuolen omatuntoa jo hieman kolkuttikin. Kuinka se pystyi ajattelemaan sellaisia, eikä sillä ollut edes sen vertaa empatiakykyä, että olisi jättänyt sellaiset ajatukset pois?

Usko nosti katseensa maasta. Sen ilme oli hämmästynyt. "Todellako?" se kysyi, toinen todella halusi tutustua Uskoon? Hämillään uros nousi vähän kyyrystä ja tömäytti takalistonsa maahan. Nuorukainen littasi korviaan ja madalsi ääntään; "Et halua, että muut tietävät jalastasi, vai?" harmaaturkki sanoi varovasti.

Kosto tarkkaili vatsallaan Korvapuolta ja Uskoa. Pikkuveli teki siis tuttavuutta.. Se oli uutta. Mistähän ne puhuivat? Kosto ei kuullut sanaakaan, mutta ei jaksanut puuttua. Tuskin mitään tärkeää, kuka nyt kertoisi jotain tärkeää Uskolle?
Vinhakin oli pannut kaksikon merkille, mutta kelli kaikessa rauhassa Koston vierellä eikä välittänyt. Tyytyväisenä narttu kierähti selälleen ja katseli vekkulisti isoveljeään silmiin. "Ei hän sinulle kerro, vaikka onkin vähän..alistettavissa", Vinha sanoi. Kosto mulkoili siskoaan. "Ai mitenniin?" se kysyi vähän mahtailevana, "Luuletko että Usko uskaltaisi olla kertomatta?" Vinha virnisti ja katseli tutkivasti, keltaiset silmät kiiluen veljeään silmiin. "En, mutta onko mieleesi juolahtanut, että mitä tapahtuu kuin jotain vielä pelottavampaa tai tärkeämpää kuin sinä ilmaantuu?" Koston ilmeestä tuli hölmistynyt. Niimpä. Ystävyys ja lojaalisuus hakkasi Kostonkin auktoriteetin.
Vinha hykersi veljensä hämmennyttämisestä, jälleen se oli ollut askeleen edellä. "Niimpä, sitä vähän minäkin".

Säde torkkui kaikessa rauhassa, se väsyi yhä nopeasti, vaikka synnytyksestä oli jo pitkä aika. Silti, oli talvi ja palautuminen oli hidasta.

Korvapuoli naurahti kevyesti toisen hölmölle kysymykselle, muttei lainkaan pilkallisesti, mutta vakavoitui oitis kuullessaan Uskon kysymyksen. Narttu lipoi hieman huuliaan.
"Minä... niin, se olisi kenties parhainta. Ainakin alkuun," Korvapuoli lausahti hieman hätäisesti.
"Olet siis syntynyt tänne Haukan laumaan, eikö niin?" narttu käänsi puheenaihetta, ja tottahan se halusi oikeastikin varmistella tietojaan nuoresta uroksesta. Odotellassaan vastausta susi tarkasteli muita paikallaolijoita varmistaakseen näiden tietämättömyyden puheenaiheesta.

Kosto ja Vinha näyttivät puhuvan keskenään jostain, mutta Korvapuoli ei sitä kuullut, mikä hieman vaivasi naarasta. Säde puolestaan näytti nukkuvan kaikessa rauhassa, mitään mistään tietämättömänä. Korvapuoli ei voinut olla käyttämättä tilannetta hyväkseen, vaan tarkasteli vihdoinkin kunnolla toista alfaansa. Säde oli vielä nuori ja elinvoimainen. Korvapuoli hymyili hieman itsekseen. Sehän alkoi jo ajatellakin kuin joku ikivanha iänrapistama vanhus!

"Öh juu.." Usko sopersi anteeksipyytävästi. "Äiti tietää tarkemmin.. Sen minä tiedän, ettei Haukka ole meidän oikea isä.. Mutta sanon häntä silti isäksi", nuorsusi sanoi takkuillen. Tämä oli vielä vähän epäselvä asia, joten se ei osannut sanoa selvästi. "Missähän oikea isä on.." uros vielä jatkoi vähän uneksuvaan ja haaveilevaan tapaan, tuijottaen siniharmailla silmillään jonnekin kaukaisuuteen.

Vinha ei tapansa mukaan edes yrittämällä saanut ilkikurista virnettä naamaltaan. Se katseli Koston miettiväisiä kasvoja ja heilautti tyytyväisenä häntäänsä. "Olet pöljä", Vinha totesi yksinkertaisesti ja nousi. Narttu venytteli pitkästi ja jatkoi narisevalla äänellä; "Tyhmä, tyhmä pöyhkimys.. " mustaturkki sanoi ja nuolaisi huuliaan. Se napitti aliarvioiva hymy kasvoillaan Kostoa. "Mutta voit vielä vakuuttaa minut", se sanoi ja tönäisi urosta. Kosto virnisti muka pöyhkeästi. "Hah! Kuin minun pitäisi vakuuttaa sinulle mitään, pikkusisko!" uros sanoi ja nousi. Hetken ne tuijottelivat haastavan näköisinä toisiaan, kunnes Kosto kääntyi ylväästi poispäin. "Hmph", se sanoi muka halveksuvasti ja tassutteli kohti Sädettä.
Vinha virnisti ja nosti häntänsä pystyyn. "Vai silviisii!" narttu haukahti ja loikkasi takaapäin veljensä niskaan.
Pian oli kunnon mätkintä käynnissä.
Säde havahtui hälinään ja raotti silmiään. Se katseli ihmeissään manaavia ja solvaavia, toistensa kimpussa riehuvia sisaruksia. Ruskeaturkki käänsi päänsä Korvapuoleen ja Uskoon, kuullakseen juuri parahiksi Uskon mainitsevan niiden oikean isän.
Alfan vatsassa muljahti ikävästi ja se nousi jäykkänä. Verkkaisesti Säde tassutteli kohti Uskoa ja Korvapuolta. "Usko, mitä sinä sanoit?" se kysyi. Ei vihaisena, vaan rauhallisena. Silti äänessä väreili pieni huoli.

Korvapuoli ihmetteli hieman Uskon kertomusta siitä, ettei Haukka ollutkaan pentujen oikea isä. Narttu lipoi huuliaan hieman mietteliäänä. Se päätteli, että asiaa ei välttämättä haluttaisi kaikkien tietoon, joten kyllä Korvapuoli salaisuuden pitäisi. Etenkin jos Usko pitäisi sen jalkavaivan vain omana tietonaan. Silmä silmästä ja niin edespäin. Korvapuoli ei kuitenkaan lausunut mietteitään ääneen, vaan hymyili pennulle vain rohkaisevasti, vaikkei tiennyt näkikö toinen sitä kunnolla.

Nyt nartunkin korviin kantautui kahden muun pennun keskustelu, ja se nuoleskeli vähän lisää huuliaan lievän hermostuksen vallassa, mutta arveli kahakan olevan ihan vain leikkiä. Sädekin oli näyttänyt heränneen. Korvapuoli säikähti hieman alfan lähtiessä lönkyttelemään kaksikkoa kohti, ja naaras kyyristeli hieman lähinnä refleksinomaisesti. Etenkin kuullessaan Säteen kysymyksen heräsi Korvapuolen sisällä huoli ja pienoinen pelkokin. Oliko Uskoa vielä kaiken lisäksi vannotettu pitämään salaisuus omana tietonaan? Voi, mitä pentu olikaan kenties tehnyt Korvapuolelle, ja vielä luultavasti tietämättään. Narttu vaihtoi hieman painoa jalalta toiselle, ja siirtyi samalla hieman sivuummaksi emon ja pennun lähistöltä, mutta vain aavistuksen verran.

Usko otti emon lähestymisen ihan rauhallisesti, eikä sen ilmettä edes kunnolla nähnytkään. Kuitenkin äänen jokaisen pienenkin sävyn kuultuaan Usko littasi korviaan. "Niin kerroin vaan siitä isä-jutusta.." Usko sopersi ja sen ääni vaimeni vaimenemistaan sen puhuessa. Hetken Säde arvioi tilannetta. Korvapuoli vaikutti hivenen ahdistuneelta, tietysti, sehän ajatteli kuulleensa jotain mitä ei olisi pitänyt. Ja Usko.. No, ei Säde ollut kieltänyt pentuja puhumasta siitä, mutta totta puhuen aihe oli vähän kiusallinen. Silti, itsehän Säde oli pennuille kertonut, eikä Usko tai toisetkaan tienneet niin yksityiskohtaisesti asiaa että emon tarvitsisi huolestua.
Kyseessä oli perhesalaisuus. Ei se, että Haukka oli ottoisä. Asiaan liittyi paljon muutakin, josta Säde ei haluaisi muiden tietävän, ei edes Haukan.
"Aaa.. No anteeksi kun häiritsen keskusteluanne", Säde sanoi heilautellen häntäänsä pahoittelevan näköisenä, "Mutta tosin meidän pitää kohta palata pesille". Säde ei sanonut sitä mitenkään painostavasti, ihan vain että Usko ja Korvapuolikin tietäisivät.
Sitten emo siirtyi erottamaan Vinhaa ja Kostoa. Siinä olisi enemmän työtä kuin ennen, nyt kun pennut alkoivat olla jo aikuisen kokoisia. Etenkin Kosto oli kasvanut voimakkaaksi.

"Anteeksi", Usko sanoi Korvapuolelle ja kyyristyi tuolle. "Minä en tiennyt.. Siis.." se sopersi.

Korvapuoli oli jo varma, että Säde keksisi jotain syyllistävää sanottavaa, mutta huokaisikin helpotuksesta alfan kääntyessä kahden muun pennun puoleen edes hillitäkseen niiden tappelua. Korvapuoli ihmetteli kuitenkin tilanteen saamaa käännöstä, se olisi voinut vannoa nähneensä Säteen silmissä ja eleissä, kenties jopa äänensävyssä ja painoituksessa, jotain epämääräistä, mitä ei pystynyt tulkitsemaan. Naaras oli kerrankin tyytyväinen tästä tietystä herkkyydestään muita kohtaan, ja päätti vielä jonain päivänä selvittää asian, mutta keskittyi sillä hetkellä tärkeämpään tilanteeseen. Usko änkytti taas jotain epämääräistä, mutta Korvapuoli ei halunnut kuulla sellaista.
"Noh, älä nyt ala itseäsi alistamaan. Usko kuule, sinun pitäisi luottaa vähän enemmän itseesi. Joissain tilanteissa on tietysti parempi väistyä toisten tieltä, mutta tuollainen asenne ei ihan käy päinsä, tai sitten voin suoraan sanoa että tulevaisuuden näkymäsi eivät ole kovin valoisat," Korvapuoli puhui hieman ankarampaan sävyyn, mutta naurahti vielä päälle, ettei toinen nyt täysin itseään säikäyttäisi. Narttu todellakin toivoi uroksen ottavan neuvosta vaarin, koska sitä hieman säälittikin toisen jatkuva alistuminen ja pelkääminen.

Säde tosiaan oli vähän verhonnut oikeita tunteitaan. Silti, ei se voinut näyttää, että aiheella todella oli jotain väliä - ellei se munannut ja tehnyt sen jo.

Uskon teki mieli kellahtaa selälleen Korvapuolen sanojen johdosta, mutta se olisi ollut kovin ristiriidassa toisen tahdon kanssa. "Minä vain.. Pelkään.. " Usko selitti hiljaa. No, olihan se ihan ilmeistä. Ei kukaan alkaisi sokeana haastamaan riitaa, siinä kävisi huonosti. Eikä uros uskonut, että sitä otettaisiin vakavasti.
Tosin sen kuulo oli sen vahvuus. Se kuuli kaikkien liikkeet ja askeleet, ja haistoi vaaran lähestymisen. Ja kyllä Usko jonkun verran näki, ja se vähä mitä se näki, saattaisi vielä joskus pelastaa sen hengen.

"Miksi minun tulevaisuuteni näkymät eivät olisi valoisat?" Usko kyseenalaista varovasti, "Siis jos olisin sovussa kaikkien kanssa.." harmaaturkki ei edes harkinnut havittelevansa korkeaa asemaa laumassa. Sen pitäisi saada Vinha ja Kosto väistymään tieltään - Koston suhteen pelkkä ajatuskin sai nuorsuden värähtämään. Kosto tekisi Uskosta hyytelöä.

Korvapuoli nyökkäili toisen sanoille, mutta rypisti sitten hieman kulmiaan kuullessaan toisen kysymyksen ja liikehti hieman hermostuneena.
"Minä.. en ole varma mikä Haukan laumassa on tapa ja tyyli, mutta vanhassa laumassani ainakin.. öh... tuota noin, siis heikot yksilöt jätettiin melko pitkälti oman onnensa nojaan. Mutta voihan olla, että Haukka haluaa pitää kaikki samanarvoisina. Ja en nyt tarkoita, että sinun pitäisi alkaa haastamaan riitaa tai mitään, mutta joku voi katsoa pahasti sinun ikuista alistuvuuttasi tai peräti ymmärtää sen väärin," Korvapuoli takelteli epävarmana. Kuinka se aina onnistuikaan puhumaan itsensä pussiin?

Narttu vilkaisi muita kolmea tarkistaakseen olivatko nämä jo lähdössä, ja saipa susi samalla hyvän syyn kääntää katseensa Uskosta.

Uskon ilme synkkeni. Se siis saattaisi olla magneetti ikävyyksille. Ongelma, pelkkä taakka.
Taas se pieni vihan, turhautumisen ja itseinhontapainen mylläsi nuorsuden mielessä. Miten se ei ollut itse tajunnut? Eihän siitä ollut mitään hyötyä. Se oli taakka.
"Ai.." Usko sanoi ja jäi hiljaisena katselemaan maahan.
Kiusallista hiljaisuutta ei kestänyt kovin kauaa, kun Säde jo sai raivottua vanhemmille pennuilleen ja tilanteen taas haliintaansa. Säde kääntyi rasittuneen näköisenä Uskoon ja Korvapuoleen päin. "Voisimme mennä yhdessä pesille..Huoh.. Ellei sinulla ole muuta, Korvapuoli?" ruskeaturkki kysyi. Nämä kaksi pentua söivät sen energiaa, plus kaikki huoli Uskosta.

Usko nyökkäsi ja nousi. "Tuletko mukaan?" uros kysyi varovasti ja alistuen, mutta vähän uneksuvasti taas. Se oli totaalisen ajatuksissaan. Eivätkä ne ajatukset tehneet sille kovin hyvää, mutta ne oli kovin vaikea sysätä poiskaan.

((Alkaa olla ohi? :D))

// Juu, eiköhän tämä ole tässä. Kiitoksia peliseurasta. :D //

Korvapuoli hätkähti hieman kun siltä kysyttiin sen tulemisista. Naaras teki päätöksensä nopeasti katsahtamalla Uskon synkeätä naamaa ja Säteen rasittunutta olemusta.
"En taida, kiitos vain, lähden nyt varmaan vähäksi aikaa omille teilleni. Toivottavasti tapaamme jälleen," Korvapuoli osoitti jälkimmäisen lauseensa lähinnä Uskolle ja vilkasikin tätä merkitsevästi. Narttu haluaisi ehdottomasti korjata vielä äskeiset sanansa, mutta juuri nyt se oli liian sekaisessa mielentilassa sitä tekemään.
"Niin kuin epäilemättä käy," susi vielä lisäsi kevyesti naurahtaen muistaen että olihan sen alfakin vielä paikalla, jonka kanssa se luultavasti vielä päätyisi tekemisiin.

Naaras käänsi nopeasti selkänsä muille ja lähti rivakasti talsimaan poispäin muista irvistäen itsekseen pienelle jalassa tuntuvalle kivulle.

Hukat nyökkäsivät Korvapuolelle ja lähksivät kohti pesiä. Usko jättäytyi hetkeksi jälkeen ja ktso Korvapuolen loittonevaa hahmoa. Jos sillä olisi ollut parempi näkö, olisi se voinut katsella pidempäänkin, mutta suden hahmo sulautui muuhun valkeuteen nopeasti.
Niimpä Usko läksi muiden jalanjäljissä poispäin.

((Joh, kiitos.^^))