Kevään Oppitunti

Aurinko oli juuri nousemassa. Lumet sulivat pikkuhiljaa, kevät taisi olla jo ovella. Hiirenkorvat ja pajunkissat vain puuttuivat.
Haukan lauman pesillä alfan puoliso, Säde herätteli nukkuvia pentujaan. Se ei voinut olla ajattelematta, miten isoja ne jo olivat. Joskin Uskon tila vähän huolestutti sitä yhä, mutta kyllä pentu selviäisi.
Varovasti kuonollaan tönimällä Säde sai pentunsa hereille ja pyysi ne ulkopuolelle. Usko saisi olla pesässä, mutta sen tuli kuunnella. (Kosto meinasi sanoa että sen nyt oli vaikea nähdäkin, mutta Vinha hiljensi sen).
"Noniin, pentuni", Säde sanoi ja katseli ylpeänä vuoroin jokaista lastaan. "Mitä tiedätte selviytymisestä?" se kysyi. Kosto näytti heti tärkeältä; "No tietty pitää osata tapella omansa puolesta", uros sanoi. Vinha pyöräytti sille silmiään. "Niin, ja ehkä pitää osata taktikoida ja käyttää sitä kummaa pahkuraa sinun kaulasi päällä", mustaturkki sanoi. Kosto tuhahti muttei noteerannut muuten. "Niin no, joten kyllä me tiedetään, äiti", uros sanoi itsevarmasti. Vinha nyökkäsi vähintää yhtä päättäväisenä.
Säde pudisteli päätään ja hymähti. "Voi teitä, luulette jo tietävänne kaiken.. Opetan teille nyt jotain, jos viitsitte kuunnella", Säde sanoi ja pennut myöntyivät. "Myöntäkää ensin tietämättömyytenne, siten voin kertoa teille oikean tiedon", alfa sanoi ja sai kuin saikin Koston ja Vinhan myöntämään, etteivät ne voineet tietää enempää kuin Säde. Eivät mitenkään.
"Kerro meille, äiti", Vinha sano nöyrästi ja Säde myöntyi.
"Yksin ette pärjää yhtä hyvin. Lauma on perheenne, sudet elävät laumassa, ovat aina eläneet - niin se vain on, Vinha", Säde sanoi ja kääntyi sitten vanhemman poikansa puoleen. "Eikä väkivalloin saavuteta kuin vihaa. Pidä huolta laumastasi, ja se pitää sinusta. Muista se, Kosto".
Pennut näyttivät vähän noloilta ja ällistyneitlä. Niinkin itsestäänselvät asiat olivat jääneet niiltä hoksaamatta, onneksi äiti opetti, niin ne eivät tehneet pahoja virheitä aikuisina.

"Noniin pikku hölmöni", Säde sanoi ja hymyili, "Opitte jo kolme tärkeää asiaa.. Mitä ne olivat?"
Vinha nuolaisi vähän hermostuneena huuliaan ennen kuin puhui. "Yksin emme pärjää yhtä hyvin. Lauma on perheemme..." narttu käänsi katseensa veljeensä. Kosto näytti hämmentyneeltä mutta avasi suunsa; "...Väkivalloin ei saavuteta kuin vihaa. Pidämme huolta laumasta, perheestämme ja se pitää meistä". Säde katseli ylpeänä jälkikasvuaan. Näin se meni, pennut oppivat virheistään. Ensin piti vastata väärin, ja sitten oli sen taidon aika, jonka tämä ylpeä äiti kuuli pentujensa suusta seuraavaksi.

"Myönnämme ensin tietämättömyytemme, niin meille kerrotaan oikea tieto".