Mustavalkoinen maailma...

Muisto kulki laumansa alueilla jälleen tutkiskellen ja tutustuen. Aluksi kaikki oli mennyt hyvin, kunnes oli tullut pimeää. Nälkäkin vaivasi jo. Aluksi uros oli ollut luottavaisella mielellä, mutta nyt kaikki alkoi näyttämään pelottavalta. Puiden kasvavat varjot näyttivät uhkaavilta. Hohto ei ollut paikalla, kiitos heidän kinansa, joten siskoonkaan ei voinut nyt turvautua.
Muisto oli hehkuttanut kuinka hän pystyi kulkemaan jo omillaan, mutta sanominen oli aina helpompaa kuin sanojen toteuttaminen.
Nuori (ja varsin pelokas) hukka kulki metsän halki hieman kyyryssä. Korvat olivat luimussa ja häntä lähellä takajalkoja. Se vilkuili hermostuneesti ympärilleen. Yksin oli pelottavaa... Se ei voinut nyt seurata siskonsa perässä, luottaen siihen, että toinen tiesi ettei hätää olisi. Ei, nyt se oli ypöyksin.
Sivulta kuului rasahdus, mikä sai Muiston säpsähtämään ja pinkaisemaan nopeasti vastakkaiseen suuntaan parin metrin verran. Se oli laskenut päänsä ja tarkkaili pusikkoa silmä kovana ja korvat höröllä. "Hohto?..... Sisko sinäkö siellä?" Muisto yritti toiveikkaana. Sen häntä heilahti pelkästä ajatuksesta että sisko olisi tullut sen luo. Rasahduksen suunnasta ei kuitenkaan ilmestynyt siskoa, siellä ei näkynyt mitään, siellä ei edes haissut mitään erikoista tai erilaista. Sen korvat menivät takaisin luimuun ja se jatkoi matkaansa ripein askelin.
Sula lumi haittasi matkaa. Muutenkin vielä pentumaisen kömpelöltä muodoltaan olevan suden oli hankala kulkea upottavassa ja raskaassa hangessa. Samalla yksinäinen susi päätti, että nämä tutkimusmatkat saisivat riittää vähäksi aikaa. Olihan se löytänyt muutaman hienon paikan, mitkä se halusi näyttää Hohdolle... Ensikerralla he menisivät kahdestaan. Ajatus toi hieman rohkeutta arkaan suteen, kun se jatkoi yksin matkaansa pesille, pois pimeästä metsästä.