Vaan kuinkas sitten kävikään? // Loppu //

// Eli Caramel.Fox ja Viilto tänne päin näin //

Suurikokoinen ja elinvoimaa pursuava nuori susi eteni ikivanhassa aarnimetsässä hiljaista jolkotusta. Metka tunsi itsensä kuitenkin jotenkin pieneksi, sillä tämä metsä puhui sellaista ikivanhaa hiljaisuutta, kuin vain näin jykevät puut mitä sen ympärillä oli; voivat. Susi oli toki osa koko tarinaa, mutta siitä huolimatta tummaturkki tunsi kuin jonkinlaista hartautta tämän ikiaikaisuuden keskellä. Metka ei ollut koskaan aiemmin käynyt täällä, vaan oli juuri saapunut.
Päivä oli ehtinyt jo juosta iltaan, ja hämärässä metsässä ei enää saattanut nähdä kevyen kevyttä pakkaslunta, joka leijui alas taivaalta, mutta sen tunsi kyllä kuononpäässään. Metka läiski isoja tassujaan lumihankeen, osoittaen takakäpälänsä samoihin jälkiin, joista etukäpälät olivat juosseet. Narttu oli kesän aikana saanut liikkeisiinsä eräänlaista sulokkuutta ja varmuutta, eikä ollut enää sellainen nuoruudenkömpelö vasikka, kuin oli aiemmin ollut. Toki suuri koko esti sitä pääsemästä varsinaiseen sipsutteluun tai liuntaan asti, eikä se kyllä olisi tälle hassun hauskalle ja eloisalle nartulle sopinutkaan.
Metka oli aiemmin päivällä saanut saalista, joten sen maha oli mukavan täynnä. Itseasiassa sillä oli nyt niin mukava ja rauhallinen olo, että se mietti, josko etsisi itselleen yöksi jonkin mukavan piilopaikan tästä rauhoittavasta metsästä, ja nukkuisi kunnes taas taival sitä kutsuisi.

Viilto jolkotteli pitkin metsikköä. Yhtäkkiä se kuuli rasahduksia kauepmana.

Naaras alkoi hiipiä kohti suurehkoja puita ja nuuski maata. Yhtäkkiä sen silmien eteen ilmestyi toinen susi, naaras.

" Hei vaan, anteeksi en ole kovin hyvällä tuulella tänään joten älä välitä äksyilyistäni " se sanoi ja hymähti nyrpeänä.

Naaras istahti maahan ja katseli toista ihmeissään.

Metka oli sekin tuuskahtaa takapuolelleen hankeen, kun sen eteen yhtäkkiä tupsahti uppo-outo susi, aivan kuin se olisi taivaalta tippunut. Miten ihmeessä Metka oli tuollatavalla kulkenut, ettei ollut havainnut tästä lajikumppanista piennintäkään merkkiä ennen, kuin vasta nyt, jolloin se jo puhui hänelle ja istuanapotti siinä, aivan Metkan edessä? Hetkisen narttu epäili, josko tällä aavistuksen taianomaisella metsällä olisi asiassa jokin osuus. Se tuli jopa vilkaisseeksi ihmetellen ylöspäin, kohti puiden korkeita latvoja, mutta keskitti sitten huomionsa outoon naaraaseen. Narttu saattaisi olla laumaton, tai sitten se oli jonkun lauman jäsen, mutta kovin vahvaa lauman ominaishajua Metka ei siitä ainakaan haistanut. " Puustako sinä putosit?" Metka kysyä töksäytti, ja laski sitten kuononsa maahan ja alkoi haistella. Ei siellä varsinaisesti mikään haissut, kunhan vain nuuhki harmittomuuttaan osoittaakseen. Se kääntyi hieman vinosti vieraaseen ja otti siitä pari askelta pois päin; näyttääkseen ettei se halunnut mitään hankaluuksia, vaikka tällätavalla vastakkain törmäsikin toisen taipaleella. Eritoten, kun tämä vieras hukka vaikutti joltisenkin happamelta tapaukselta.

Viilto katsahti naaraaseen hölmistyneenä. Mitä toinen oikein kuvitteli?

" Eivät sudet kiipeile puissa. Tulen kyllä ihan maastapäin " Se huomautti ja katsoi toista hieman kummeksuen ja nosti toista kulmakarvaansa.

Lopulta Viilto astui askeleen kohti tuota vierasta naarasta ja katsoi sitä tuimasti.

Ohhoh. Tämä taitaa olla sitä pahansisuista sorttia, Metka mietti hiljaa omassa mielessään, kun vieras astui sitä kohti, katsoen Metkaa tuimana. Metka ei kuitenkaan sen enempiä välittänyt toisesta, vaan asteli hiljakseen hangessa pois päin tästä vieraasta. Se halusi vain jatkaa omaa matkaansa, ja jättää tämän nartun omaan arvoonsa näiden ikihonkien keskelle. Kyllähän Metkaa hitusen ärsytti toisen käytös, se sen oli pakko myöntää. Mutta ei se halunnut ruveta rettelöimään, kun moisesta ei koituisi mitään muuta kuin harmia; kummallekin sudelle.
Vaikka toinen susi olikin ärsyttävä, Metka oli kuitenkin ennättänyt huomata, miten hätkähdyttävän kaunis tämä hukka oli lumisessa maisemassa. Melkoisen siro eläin, joka kuitenkin onnistui olemaan yhtäaikaa jäntevä ja vanttera oli jollain lailla kiehtova näky. Tahtomattaankin Metka tuli verranneeksi itseään tähän muukalaiseen siltä kantilta, jos tässä jouduttaisiin yhteenottoon. Metka oli tätä aika lailla isompi ja massavampi, joten se ei aivan heti pelännyt henkensä puolesta, mutta millainen taistelukokemus toisella olisi? Sitä Metka ei voinut tietää, mutta tiesi, että itse oli hyvin kokematon moisessa touhussa. Sen ainoat taistelut oli taisteltu sisaren; Akan kanssa silloin, kun pentuina leikki oli otettu pikkuisen liian tosissaan. Metka eteni metsänpohjalla rauhallisesti, nenä hankea nuuskien ja toivoi, että tämä vieras hukka jättäisi sen rauhaan, jos Metka vain tyynesti olisi piittaamatta siitä. Vaan vaikutti kyllä siltä, että vieras oli pahapäinen, ainakin tällä hetkellä, ja Metka saisi haihtua paikalta hyvin taiten, jos haluaisi välttyä konfliktilta.

Viilto katseli toista, kuin lumoutuneena.

Hetkinen !? Enhän minä pidä NARTUISTA rakkaus mielessä !! Se ajatteli päässään.Toki oli luonnollista jos jokunen hukka rakastuisi vastakkaiseen sukupuoleen, mutta Viilto ei haluaisi sitä tapahtuvan.

Olihan sen velikin ollut lapsuudessaan rakastunut Ovelaan, mutta tunne oli mennyt ohi, tai niin Huuto oli sanonut.

" Pyydän anteeksi että olen hiukan kiukkuinen. Ei minulla ole oikein syytä siihen, saalis vain pääsi karkuun, ja sen sellaista. " Naaras sanoi toiselle ja virnisti.

Toinen näytti vahvalta seisoessaan siinnä lumen keskellä, ja naarat piti vahvuudesta. Hei hetkinen nyt !! En minä voi tällaista ajatella ! Se huusi mielessään itselleen.

Metka letkautti korvaansa tämän vieraan nartun suuntaan ja vilkaisi pikaisesti niin, että vaalea kulmatäplä hypähti ylös otsalle." Ahaa...selvä se, ketäpä ei kiukuttaisi, jos saalis pääsisi karkuun" Metka vastasi toisen pahoitteluihin kohteliaasti, ollen kuitenkin hitusen hämmästynyt toisen muuttuilevasta käytöksestä. Nyt metka pysähtyi alalleen, ja haisteli entistä innokkaammin lunta, ja sen alla olevaa metsänpohjaa. Nyt siellä haisi oikeastikin joku; Metka oli tökännyt kuononsa myyränkoloon, ja myyrä kuulosti olevan aivan hollilla. Vaikka Metka olikin hieman hakoteillä sen suhteen, miten sen pitäisi suhtautua tähän vieraaseen narttuun, se siitä huolimatta katsahti tämän suuntaan ja sanoi " Tässä olisi sinulle nyt oiva myyrä-apaja, jos nälkä on. Hetkenhän sillä vain pärjää, mutta parempi sekin on kuin ei mitään. Itselläni on maha aivan pullollaan, joten en nyt kaipaa myyräpalaa. Ole hyvä, jos kelpaa." Näin sanottuaan Metka asteli loitommas löytämästään myyränkolosta, ja jäi paikoilleen odottelemaan hyvin poissaolevan näköisenä. Se jäi, koska halusi uteliaisuuttaan nähdä, mitä tämä outo naarassusi oikein tekisi.

Viilto katseli Metkaa ja käveli hiljaa kololle.

Ensin naaras asettui valppaasti kolon suulle ja haisteli ja kuunteli missä olio saattaisi olla. Lopulta Viilto tömäytti maata tassullaan jotta saisi pikkuiseen palloon liikettä. Kun se kuuli myyrän liikkuvan se kaivaisi ison möhkäleen maata nopsasti irti. Se näki myyrän takaruumiin ja upotti hampaansa nopeasti pallon alaselkään.


" Nami " Se maiskutti.

Metka katseli vaivihkaa, miten muukalainen saalisti myyrän kitaansa ja söi sen tyytyväisen näköisenä. " No niin, nyt kun vatsasi ei ole enää aivan tyhjä, lie parempi mieli?" Metka kysyi sitten hieman huvittuneisuutta äänessään, ja jatkoi; " Tohdin kai kysyä, että mitäs susia sinä oikein oletkaan? Minkähän nimen emosi mahtoi antaa sinulle?" Metka jäi katselemaan outoa narttua arvioiden, pää hitusen kallellaan. Nyt se oli nartun hajusta melko vakuuttunut. Tämä kuului johonkin laumaan, ja oli suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kuin Metka itsekin. " Minä olen nimeltäni Metka. Olen laumaton vaeltaja...kunhan vain jolkotan ympäriinsä." Metka lopulta virnistäen kertoi toiselle, vaikkei tiennyt mahtoiko tätä edes kiinnostaa.

Viilto kohotti katseensa toiseen naaraaseen. Vai halisi toinen tietää hänen nimensä?

" Olen Viilto. Ja kuulun Vallan laumaan." Naaras vastasi ja nuolaisi huuliaan tyytyväisenä. Vai oli toinen laumaton, no ainakaan Valta ei suuttuisi. Eri asia olisi ollut jos toinen olisi ollut Haukan laumassa.

Viilto katseli Metkaa pää eteen kohdistuneena.

" Vai Viilto."Metka sanoi hitaasti, ikään kuin nimeä maistellen." Ja Vallan laumasta? Enpä ole tästä Vallasta ennen kuullutkaan...missähän päin teidän reviirinne mahtaa olla, kun en ole törmännyt kuin Viiman, Ovelan ja Haukan reviireihin näillä konnuilla?" Metka jutteli kiinnostuneena ja rauhalliseen sävyyn. Sitä häiritsi toisen suoraan kohdistunut katse, mutta se pysytteli rauhallisena ja katsoi toista kohti takaisin; verhoten katseensa kuitenkin silmäripsillään.

Naaras nauroi kevyesti, muttei loukkaavasti.


" Hyvä neiti, seisomme sillä parasta aikaa " Viilto sanoi ja hymyili kevyessti. Valta oli saanut vallattua reviiriä itselleen, joten nyt laumalla oli tilaa. Toinen kyllä oli laumaton joten ehkä toinen olisi halukas liittymään. Jos jotakin tapahtuisi kutsuisi se alfansa paikalle.

[i]" Nyt meillä on enemmän tilaa, ennen jouduimme oleskelemaan vapailla mailla, eikä se ollut mitenkään luxus mukavaa.

Naaras sanoi ja heilautteli häntää.

Metka oli nyt aivan pihalla. Se oikein ravisti päätään niin, että isot korvat lerppuivat. Siis että se oli tullut jonkun lauman reviirille huomaamattaan? " Ohhoh. vai että olemme sillä paraikaa?" Se äsähti ja ravisti taas päätään." Oletko nyt aivan varma? Jos niin on, niin minä kyllä lähden pikimmiten...miksi ihmeessä et sanonut mitään asiasta aiemmin?" Metka kysyi, ja kääntyi jo hitusen tehdäkseen lähtöä.

Viilto hätkähti toisen käyttäytymistä ja juoksahti Metkan eteen.

" Älä lähde vielä, jos lähdet tulen mukaasi !" Viilto huusi toiselle. Naaras alkoi ihmetellä miksi huusi tuollatavalla. Miksi Viilto halusi lähteä toisen kanssa. ?

" Anteeksi...Jos haluat lähteä..." Se sanoi ja riiputti häntäänsä. Yhtäkkiä naaras hyppäsi pitkän loikan ja isku kevyesti hampaansa toisen kurkulle. Vai halusi toinen lähteä, ei vielä. Naaras halusi leikkiä hieman tuot Metkan kanssa.

Olipahan tuo naaras Vallan alueella, joten jos sinne tullaan sieltä ei helpolla lähdetäkkään. Ainakin Viillon hampaiden kautta tuo naaras saisi lähteä, jos kerran halusi. Jos taas Metka suostuisi ottamaan Viillon hetkeksi mukaansa voisi verta säästyä, mutta sitä vuotaisi silti.

Metka pysähtyi kuin seinään Viillon juostessa sen reitille, ja oli täydellisen yllättynyt kun tämä huusi, että Metkan olisi jäätävä, tai ainakin Viilto haluaisi lähteä sen mukaan. " Mitä ihmettä?!" Metka ärähti sille pöllämystyneenä ja ärtyneenä. Silloin Viilto vaikuttikin anteeksipyytävältä, ja Metka astahti taasen pari askelta poispäin jatkaakseen matkaansa, kunnes yhtäkkiä Viilto loikkasi suurenmoisen loikan, iskien hampaansa suoraan Metkan kurkulle. Metka horjahti lumihankeen Viillon tömähtäessä siihen kiinni. Se kompuroi hetkisen lumihangessa Viilto kaulassaan, täysin järkyttyneenä tästä tilanteesta. Sitten se nykäisi voimalla itsensä ylös lumesta, vaikka toinen piti kiinni sen kaulasta, ja ravisti hyökkääjän irti itsestään. Viillon hampaat eivät olleet lävistäneet Metkan tiivistä turkkia, mutta kipu oli suunnaton. Metkan riuhtaistessa itsensä irti toisen otteesta, Viillon leuat olivat musertaneet sen kaulaa syvältä.

Nyt Metka näytti hurjalta. Se oli vihainen ja tolaltaan.
Suuri tummaturkkinen susi seisoi jokainen lihas jännittyneenä; valmiina toimimaan. Sen niska ja häntäkarvat sojottivat raivosta pystyssä, niska oli köyryssä ja Metka näytti suorastaan suunnattoman kokoiselta. Huulet olivat vetäytyneet ylös paljastaen terveet ja julmannäköiset raateluhampaat, joita se louskutti uhkaavasti äristen samalla hyvin syvää ja hurjaa, kurlaavaa ärinää. Se tuijotti Viiltoon niin vihaisilla silmillä, ettei ollut koskaan aiemmin eläessään niin vihaisia silmiä käyttänyt.
Estikö tämä - ilmeisesti mielenvikainen - narttu sitä poistumasta omalta reviiriltään? !
Metka ei vieläkään ymmärtänyt tilanteesta mitään, eikä helposti tulisikaan ymmärtämään; niin raivon vallassa se oli.
Kuitenkaan, vieläkään; Metka ei hyökännyt. Se odotti toisen tajuavan, että se oli parasta jättää rauhaan.

Viilto mätkähti maahan ja vinkaisi. Mitä se oli tekemässä !?

" Anteeksi Metka..." Se sanoi ja luimisti korviaan. Jos toinen kävisi vaaralliseksi osaisi narttu puolustautua. Ei Viilto sotaa halunnut lietsoa, mutta jos toinen nyt sitä haluaisi, osaisi se tehdä työnsä. Vallan reviirille ei tulla tappelemaan, joten joko kaksikko voisi jatkaa rauhan merkeissä tai tuo Metka saisi lähteä lätkimään Viillon hampaiden kautta, veri löylyn jälkeen. Oli nyt Metkan päätös. Halusiko se taistella, vai alistua.


Naaras nosti korvansa pystyyn ja röyhysti rintaansa, ja näytti uhkaavammalta. Naaras näytti pelottomalta, muttei hyökkäävältä. Metka sai päättää; Veri vai rauha.

" Minä poistun." Metka ärisi tuota outoa Viiltoa tuijottaen. Se oli niin suutuksissa, ettei kurkusta kumuavalta ärinältään tahtonut saada sanottua sanaakaan. Se yritti saada itsensä aavistuksen rauhallisemaksi.
" Aion poistua omia jälkiäni; sinne, mistä tulinkin." Se sitten onnistui sanomaan hitaasti ja selkeästi. " Lähden nyt. En halua tapella sinun kanssasi. Mutta älä enää yritä estää minua!" Näin sanottuaan se kääntyi jälleen lähteäkseen. Kuitenkin sen olisi hurjasti tehnyt mieli kysyä Viillolta, miksi ihmeessä tämä halusi sen jäävän? Mutta se kuitenkin ajatteli paremmaksi olla tekemättä niin, sillä tuon nartun käytös oli täysin arvaamatonta, eikä Metka tiennyt, mitä siitä seuraisi. Ja se ilmeisesti oli kuitenkin Vallan lauman alueella, mikä saattoi koitua tummaturkille kohtalokkaaksi, jos muut laumalaiset kuulisivat sen ja Viillon häsyävän täällä. Metkan mielessä käväisi kyllä sellainenkin ajatus, että ehkäpä tämä Viilto oli keksinyt koko lauman?! Mistä sitä tiesi? Vaan totta oli myöskin, että Metka oli aikalailla väsyksissä...ehkä se sitten tosiaan oli kulkenut puoli unessa ja törppöillyt itsensä tämän lauman reviirille.

Viilto nyökkäsi Metkalle lyhyesti. Naaras alkoi jolkottaa poispäin, metsästämään kaniineja. No, Metka saisi häipyä ilman sotaa ja sillä siisti.

" Hyvästi Metka, ja ei. En ole kuvitellut tätä laumaa " Naaras huusi jo kaukana. Metkan ilmeestä jo luki mitä toinen ajatteli. No Viilto lähti metsästämään omia saaliitaan ja Metka sai lähteä rauhassa.


(( Tämä peli taitaa siis olla ohi, ja kiitos ))

Metka pudisti parikertaa suurta päätään, tuijotti hetkisen Viillon perään ja lähti jolkottamaan omiin matkoihinsa. Johan oli ollut mielenkiintoinen tuttavuus tämä Viilto! Jos joku oli aivan varma, niin se, että Metka ei ollut koskaan eläessään tavannut mitään Viillon kaltaista. Näin miettien Metka katosi ikihonkain taakse, jonnekin erämaan syliin.

/ Kiitos :) Viilto on aivan ihastuttavan ennalta-arvaamaton hukka, tahdon tavata sen vielä joskus toistekin/