Heinä ja Karu tapaavat [ Kutsupeli Capsize Karun kanssa ]

Heinä oli pari päivää sitten tavannut Avaran ja Solan, Joista molemmat vaikuttivat mukavilta.
Heinä oli lähtenyt itää kohti ja päätyi viimein tasangolle.

Hiekanvärisen naaraan turkki erottui lumesta hyvin kun naaras viimein pysähtyi seisomaan ison kuusen viereen.
Punertava kieli roikkui suupielestä ulkona ja siitä nousi haaleaa höyryä, Samoin suustakin, Aamupäivä oli kauniin aurinkoinen mutta kylmä, Hyvin kylmä.

Tavattuaan muutamia susia Karu oli lähtenyt taas tutkiskelemaan uutta ympäristöään. Se ei ollut kovin nälkäinen, mutta oli päättänyt seurailla erään karibulauman jälkiä, jotka kulkivat solan läpi laakson ulkopuolelle.
Erään eläimen jälkien viereen oli harvakseltaan tipahdellut verta, mikä sai urokseen lisää vauhtia. Haavoittuneen eläimen kaataminen oli niin paljon helpompaa kuin terveen, että se kannattaisi vaikkei ruoan tarve olisikaan kova.
Kuono maassa suurikokoinen uros jolkotti solasta aukelle tasangolle ja pysähtyi hetkeksi tarkastamaan, näkyisikö laumaa.

Hetken maisemaa tarkkailtuaan uros äkkäsi hahmon. Hyvin kaukana metsän reunassa erottui vaalea suden hahmo.
Karu pelkäsi, että toinen oli samoissa aikeissa kuin hän, tai mikä pahempaa, jo saanut kiinni haavoittuneen karibun.
Uros ei voinut haistaa, kumpaa sukupuolta toinen oli. Mikäli se olisi naaras, saaliista osille pääsy olisi ehkä mahdollista. Uroksen kohdalla se voisi olla epätodennäköisempää, eikä Karu koskaan sentään alistuisi varastamaan haaskaa toiselta.

Karu oli kuitenkin hyvissä voimissa, eikä pelkäisi puolustautua, mikäli tilanne koituisi vakavaksi. Niinpä se päätti jatkaa lauman jäljitystään ja olla toistaiseksi välittämättä vieraasta. Tämä oli niin kaukana, että uros ehtisi huomata, jos toinen aikoisi lähestyä.

Naaras myös näki kookkaan sudenhahmon kauvempana, Heinä otti askelia lähemmäksi ja sen kirsuun uppoutui vieraan hajuhiukkaset, Se oli uros, Vaikka se oli vastakkaista sukupuolta nartun niskavillat nousivat pystyyn siltikin.

Naaras ulvahti ilmoittaakseen että oli tulossa sinnepäin, Se luimisti korviaan hieman alistuvasti ja sitten sen vahvat jalat kantoivat sitä rauhallisesti etiäppäin.

Kuuloetäisyydelle tullessaan naaras höristi korviaan mutta laski alemmaksi etuvartaloaan jotta näyttäisi alistuvammalta, sillä jos uros päättäisi hyökätä, naaras ei pakolla selviäisi. Naaras vingahti ja tervehti sitten, '' Hei ! Olen Heinä ! ''
Pitkäkarvaisen nartun niska ja lapa karvat olivat silti vielä vähän koholla ja korvat kääntyivät hiljaa etuviistoon, Häntä roikkui jalkojen edessä rennosti.

Karu huomasi toisen alkavan lähestyä, jo ennen tämän ulvahdusta. Sen selkäkarvat nousivat välittömästi pystyyn, muodostaen harjaksen suden selkään.
Haistaessaan toisen olevan naaras, ja huomatessaan tämän olevan jonkin verran itseään pienikokoisempi, uros rentoutui hieman, tosin ei havaittavasti. Naaraskin näytti olevan hieman epävarma.

Lähelle tultuaan naaras kuitenkin selvästi alistui, mikä miellytti Karua silminnähden. Se ei mahtanut mitään itsekkäälle persoonalleen, joka nautti siitä, että sai osakseen kehuja ja mielistelyä.
Hetken toista vaitonaisena ja vakavana katseltuaan, uros vastasi vaimeasti: "Olen Karu."
Se silmäili narttua arvioivasti ja totesi, ettei tästä olisi hänelle juuri mitään uhkaa. Toki se pysytteli varuillaan, mikäli toisen asenne muuttuisi uhmakkaammaksi.

Uros vilkaisi nopeasti kauemmas tasangolle ja äkkäsi kaukana hahmoja, jotka saattaisivat hyvinkin olla karibuja. Muisto veren huumaavasta tuoksusta sai sen muistamaan myös hiljalleen voimistuvan nälkänsä.

Naaras kohensi ryhtiään paremmaksi huomatessaan että uros ei ollut mitenkään vihamielinen.
Karvat laskeutuivat hiljaa paksun peitinkarvan sekaan ja narttu suunnisti katsettaan samaan paikkaan kuin uroksen, Sitten se hymähti ja sen mustille suupielille nousi susimainen hymy.

'' Karibuja ? '' Naaras oli oppinut jokseenkin hyvin sorkkaeläinten nimiä, Ja nyt haisteli tuoreita jälkiä vieressään.
Ilmeisesti uros olisi kiinnostunut saaliista, Ja olihan naaraskin nälkäinen, Tosin hyvässä kunnossa pysynyt onneksi.

Naaras nuuhki sitten urosta säkän ja niskan kohdilta, Kokoajan silmäillen urosta hieman varuillaan, Naaras painoi hajun tarkasti mieleensä ja väläytti sitten hymyn taasen urokselle '' Muuten, Hauska tutustua. ''

Karu antoi toisen nuuskia itseään, mutta pysytteli jäykkänä ja lihakset jännittyneinä. Se nuuhkaisi itsekin hieman toista ja totesi, ettei tunnistanut minkään tuntemansa lauman ominaishajua toisessa. Lienikö naaraskin sitten laumaton.
Mikäli näin olisi, Heinäksi esittäytynyt susi saattaisi olla halukas osallistumaan metsästämiseen. Yksin elävänä se nimittäin tiesi, että apu olisi aina tarpeen.

"Niin, olettaisin." Uros murahti ja koetti tarkentaa katsettaan kauemmas. Sitten se jatkoi, toiseen lyhyesti vilkaissen. "Seurasin melko tuoreita jälkiä tänne, joista huomasin, että yksi eläin on haavoittunut." Karu alkoi etsiskellä maasta haavoittuneen eläimen jälkiä ja saada kiinni vainusta uudestaan.
"Ajattelin saavani haavoittuneen eläimen kiinni mahdollisesti yksin.." Uros vilkaisi toista hieman epävarmana ja jatkoi vastentahtoisesti: "..mutta apu kyllä kelpaisi, mikäli olet itsekin ruoanhaussa."
Se piilotti yleensä kysymykset vain toteaviin lauseisiin, sillä ei pitänyt neuvojen kysymisestä tai utelusta.

'' Ai ruoanhaussa, No sittenhän meitä on kaksi ? '' Naaras nyökkäsi ja siristeli silmiään nähdäkseen paremmin elikkolauman.
Uros vaikutti mukavalta, ja hieman epävarmaltakin. Heinä haukotteli kita suuresti ammollaan ja sitten katseli urosta kuin kysyen ; Milloin mennään ? .

Naaras heilautti pari kertaa häntäänsä ja sitten ojensi etusiaan ja takasiaan vuoronperään, Sen anturat olivat kylmät ja muutenkin lihakset hieman kylmettyneet myös '' Jos kaataisimme haavoittuneen , yhdessä ? ''

Karu jätti Heinän ensimmäisen kysymyksen huomiotta ja vastasi siihen lähtemällä hitaasti liikkeelle. Uros jolkotti muutaman metrin ja katsahti taakseen, kehoittaen eleillään toista seuraamaan.
Se tarkkaili kauempana näkyviä hahmoja, tavoitteenaan kiertää niiden toiselle puolelle ja hätistää ne vuorten viereen, jolloin ne olisivat ahdistettavissa sen seinämiä vasten.
Metsästyksestä tulisi siis pitkä, ja he joutuisivat luultavasti juoksemaan kuin henkensä edestä saadakseen karibut kiinni. Näin aukealla eläimet huomaisivat heidät helposti, eikä äkkihyökkäyksen mahdollisuuksia ollut.
Karua turhautti pelkkä ajatus, sillä juokseminen ei todellakaan ollut sen vahvuuksia.
"Pidätkö juoksemisesta?" Uros kysäisi, toista nopeasti olkansa yli vilkaisten. "Sillä sitä saat luvan tehdä minunkin edestäni. Toivottavasti olet nopea."

Karu jolkotti vähitellen vauhtiaan kiristäen, oikeastaan yhä kauemmas laumasta. Heidän tulisi kiertää eläimet kaukaa. Jos he tulisivat nyt huomatuiksi, mahdollisuudet saada ruokaa tällä kertaa olisivat enää erittäin pienet.
Ravatessaan Karu kertoi Heinälle suunnitelmansa:
"Kierretään lauman tuolle puolelle ja koetetaan sitten ahdistaa ne joko laaksoon vievään solaan, tai vuorten sivua vasten." Uros ei nyt ehtinyt katsoa naarasta silmiin puhuessaan, se keskitti kaiken huomionsa eläinten tarkkailuun, vaikkakin nämä näkyivät yhä vain pieninä pisteinä.

Naaras lähti ensin seuraamaan Karua pitkin askelin kun toinen oli sitä kehottanut , Sitten sen hyvinkin juoksemiseen tarkoitetut tassut lujentivat askeliaan ja lopulta naaras nosti vauhtia ja jolkotteli uroksen vierelle , Vastaten toisen kysymykseen mielellään '' Juoksen mielelläni. ''


'' Selvä, Olen hieman enemmän toisella puolella, Ettei ne hajaannu. '' Naaras kävi vielä pari kertaa suunnitelman mielessään läpi ja höristeli korviaan, Sen askel oli hyvinkin kevyt ja se pystyisi juoksemaan vauhdikkaasti tarpeen tullen, Onneksi sillä ei ollut raskasta ruumista. Naaras jolkotteli uskollisesti uroksen vierellä, Uros ei haissut keltään muulta sudelta, Joten toisella ei varmaan ollut puolisoa, Heinä alkoi pitää Karusta, Vaikka toisen oli vasta vajaan vartin tuntenut. Onko sittenkin rakkautta ensisilmäyksellä olemassa?
Tai sitten se oli vain kunnioitusta urosta kohtaan, Sitä ei naaras itsekään tiennyt.

// Minimaalista hittausta :) //

Sudet olivat jolkotelleet rinnakkain jo puolisen tuntia, ja olivat vihdoin siinä pisteessä, että kykenisivät kääntymään lauman suuntaan ja hätistämään nämä liikkeelle. Lauman jäsenet erottuivat nyt hieman selvemmin ja he lähtivät lähestymään eläimiä vuorten vastakkaiselta puolelta.
Karu järkeili, että hänen olisi järkevintä säikäyttää eläimet ja Heinän ohjata näitä oikeaan suuntaan. Uros juoksisi perässä, mutta saavuttaisi eläimet luultavasti vasta näiden pysähtyessä tai vaihtaessa suuntaa vuorten kohdalla.
Muutamien satojen metrien päähän päästyään, Karu painautui matalasti ja vilkaisi Heinää merkitsevästi, toivoen että tämä ymmärtäisi tehdä samoin.
He olivat tuulen alapuolella, eivätkä eläimet haistaisi heitä, ennen kuin he ilmaantuisivat näköpiiriin.
Pieniä ruohokumpareita ja maaston epätasaisuuksia hyödyntäen uros hiipi hitaasti lähemmäs, vilkaisten aina välillä naarasta.

Välimatkaa laumaan oli yhä noin kaksisataa metriä, mutta Karu hiljensi äänensä kuiskaukseksi.
"Juuri sillä hetkellä, kun eläimet huomaavat meidät, lähden juoksuun ja yritän löytää haavoittuneen eläimen. Lähde merkistäni kiertämään laumaa toiselta sivulta, ja yritä pitää se kasassa vuorille asti." Uros oli jo alusta asti ottanut johtajan aseman, eikä edes tullut ajatelleeksi, että naaraalla saattaisi olla mahdollisesti jopa parempi suunnitelma mielessään. Sen käyttäytyminen ei kuitenkaan ollut alentavaa tai koppavaa, mikä saattaisi herättää toisissa närkästyksen sijaan vain kunnioitusta.
"Sitten yritämme hajaannuttaa lauman ja saada haavoittuneen eläimen erilleen."

// Juu ei mittään :D //

Heinä oli juossut uskollisesti Karun rinnalla kokonaisen puolen tunnin, Ja mielissään hukkanaaras hymyili.
Mutta Karun painuessa matalaksi Heinän kasvot vakavoituivat ja pitkäturkkinen naaraskin painui matalemmaksi , Tuulen alapuolelle tietenkin, Heinä silmäili ensin yhtään tietämättömiä tulevasta olevia eläimiä ja sitten huomasi Karun lähteneen liikeelle, Heinä teki samoin.
Kiviä ja kantoja, Sunmuita maan kohoamia ja mättäitä myöskin hyväksi käyttäen naaras lähestyi laumaa Karun tahdissa.

'' Odotan vähän matkan päässä merkkiäsi... '' Narttu aloitti kuiskauksensa ja nyökkäsi pari kertaa, Sitten se jatkoi ja katsoi Karua silmiin jatkaessaan '' ... Anna sitten selvä merkki... '' Naaras keskeytti taas lauseensa ja parin sekunnin päästä jatkoi '' ... Karu, Ethän heti lähde kun olemme saaneet eläimen kiinni? '' Heinä vingahti pyytävästi, että toinen jäisi.
Heinä oli tajunnut että Karu oli ottanut johtajan paikan, Eikä se naarasta haitannut, Se oli hyvä vain koska Heinällä ei olisi ollut sen parempaa suunnitelmaa.

Karu nyökkäsi kaksi kertaa Heinän sanoille, ja piti yhä tiukan katseensa kiinnittyneenä eläimiin ja näiden jokaiseen pieneen liikkeeseen. He alkoivat lähestyä jo sen verran, että yksittäiset eläimet olivat hahmotettavissa joukosta.

Hieman vajaan parinsadan metrin päässä laumasta, Karu pysähtyi ja ehti vain avata suunsa sanoakseen: Nyt ne taisivat huomata meidät, kun lauman suunnasta kuului varoitushuutoja ja eläimet lähtivät juoksuun.

"Nyt!" Karu ulvahti ja teki pitkän loikan edessään olevan heinäkumpareen yli.
Suden voimakkaat raajat kantoivat sitä tasaisen varmasti eteenpäin, mutta kannettava lihasmassa oli yksinkertaisesti liian suuri, jotta uros olisi kyennyt juoksemaan nopeasti.
Uros käänsi nopeasti katseensa Heinän suuntaan kannustaakseen tätä kiristämään vauhtinsa äärimmilleen.

Lauma ei juossut kovin nopeasti, mikä osaltaan kieli siitä, että se yritti suojella haavoittunutta jäsentään ja liikkui sen määräämässä tahdissa.
Huomatessaan vastaan tulevan kallioseinän muutamien satojen metrien päässä, karibut koettivat kaartaa loivasti oikealle, päästäkseen sitä kautta pakenemaan takaisin aukealle.
Karu päästi matalan ja kovaäänisen ulvahduksen herättääkseen Heinän huomion, mikäli tämä ei ollut vielä huomannut lauaman aikeita. Uros kaartoi sekin oikealle, mutta vain näyttääkseen toiselle mallia. Se olisi todellakin liian hidas lauman paimentamiseen oikeaan suuntaan.

Sen toivo oli nyt naaraassa.

Heinä loikkasi myös heinäkumpareen yli , Mutta vastaan tuli upottavaa lunta jonka takia Heinä ei päässyt heti täyteen juoksuun.
Lumen syvyyden väheniessä narttu lisäsi vauhtiaan, Sen jalat työskentelivät epätasaiseen mutta varmaan ja hyvään tahtiin.

Heinä juoksi minkä raajoistaan pääsi, Naaraan askel näytti kevyeltä ja ehkä ihailtavaltakin nartun liitäessä kohti laumaa kieli roikkuen suunpielestä, Narttu haukahti pariin kertaan mikä sai eläimet entistä varuilleen.
Naaras ei huomannut kallionseinämää mutta Karun huomautuksen ansiosta se pisti merkille että eläimet olivat kaartumassa oikealle, Viekas naaras kääntyi itsekin oikealle ja juoksi lauman rinnalla, Tosin parin metrin päässä ja lumi pöllyten.

Naaras hiljensi hieman vauhtiaan juostakseen lauman perällä mutta silti sivulla, Ettei eläimet syöksyisi vasemmalle.
Karibut ajautuivatkin ainakin matkan kohti vuorten kylmää seinämää, Loppumetrit olisivat ratkaisevia.

Vauhkoontuneet eläimet juoksivat päistikkaa kohti vuoren seinämää.
Sen kohdatessaan eläimet hajaantuivat kukin eri taholle ja laukkasivat villiintyneinä, välittämättä enää toisistaan ja haavoittuneesta laumalaisestaan.
Karu äkkäsi nopeasti tämän suuren, toista etujalkaansa nostelevan elikon ja lähestyi sitä valtavin loikin, osittain saalistuksen luomasta huumasta osittain innosta muristen.
Se hyökkäsi äänekkäästi eläimen kimppuun ja kaatoi tämän painollaan hankeen. Karu upotti hampaansa eläimen kaulaan ja tunsi veren huumaavan maun suussaan. Eläin oli hyvin voimakas, mutta se pysyi melko vakaasti uroksen otteessa.
Äkkiä eläin kuitenkin sai jostakin lisää voimaa ja sai potkaistua Karua toisella takaraajallaan, niin että tämän oli pakko irrottaa otteensa. Uros kierähti älähtäen kyljelleen, mutta nousi nopeasti takaisin pystyyn. Karibu oli kuitenkin jo päässyt jaloilleen ja kompasteli verta vuotavana kauemmas.. Mutta epähuomiossa Heinän suuntaan.
Karu juoksi eläimen perään ja auttaisi vielä sen lopettamisessa, mikäli se tulisi tarpeen.

Heinä oli seurannut Karun lupaavalta näyttävää kaatoa sivusta, Mutta ihmetteli eläimen yhtäkkinäistä liikettä.
Heinä huomasi eläimen hoipertelevan sitä kohti ja se tarttui tilaisuuteen, Se saisi todistaa Karulle että siitä on johonkin.

Heinän vankat jalat kantoivat sitä tasaista ravia kohti säpsähtelevää, veristä ja vauhkoontunutta uhria.
Naaras piti päänsä alhaalla lähestyessään, Se liikkui mahdollisimman sulavaliikkeisesti ja kokeneesti, Vaikkei metsästyksistä ollutkaan kovin kokenut. Se halusi Karun ehkä puolisokseenkin, Saisi nähdä minkälainen Karun todellinen luonne oli, ja naaras otti tehtäväkseen kaivaa Karusta sen luonteen esiin.

Naaras oli metrin päässä karibusta, Se loikkasi etuset ojossa kohti haavoittuneen elikon kaulaa ja yritti saada otetta purukalustollaan sen henkitorvesta, ja Heinä onnistuikin. Eläin ulvahteli kivusta ja horjahti kumoon, Heinä kaulassaan tiukasti kiinni.

Karu pani tyytyväisenä merkille, että Heinä sai kaadettua karibun lopullisesti ja juoksi apuun, auttaen sen lopettamisessa.
Eläin valahti rennoksi ja Karu jäi huohottaen seisomaan, hieman kumarassa. Saalistuksen aikana sen suoniin virtaava adrenaliini oli estänyt sitä tuntemasta eläimen sorkan iskun aiheuttamaa kipua, mutta nyt se pyrki esiin.
Ulkoista haavaa ei ollut näkyvissä, mutta isku oli luultavasti aiheuttanut pienen luunmurtuman uroksen kylkiluuhun.
Karu hymyili Heinälle väkinäisesti ja sen hengitys rahisi hieman."Ole hyvä vain.. Minä vedän hieman henkeä."
Uros murahti ja nyökkäsi saaliiseen päin.
Se toivoi että kipu olisi vain väliaikaista, ja ettei se vaikuttaisi suden tulevaisuuteen, kuten saaliin saantiin ja ylipäänsä liikkumiseen. Karun ego ei kestäisi kenenkään toisen siivellä elämistä.

Heinän ei juurikaan tarvinnut voimiaan enempää kuluttaa Karun hoitaessa melkein koko lopetuksen. Karibun kuoltua Heinä hymähti tyytyväisenä, Kaksikko oli onnistunut. Heinä tutisi jännityksestä ja osittain ilostakin, Se oli tappanut karibun jonkun muun uroksen kanssa kuin veljensä, Mikä päivä !


'' Ei ota sinä ensin . '' Naaras otti askeleen taakse, Läähättäen ja kärsivällisenä. Uros oli kohtelias, Onneksi. Ettei ollut kuin Hiekka ja rohmunnut heti saaliista parhaat palat, Naaras oli pari päviää sitten syönyt viimeksi mahansa täyteen , Eikä sillä ollut varsinaisesti vieläkään nälkä, Naaras katseli urosta puolen metrin päästä.

Karu ei ollut tarjonnut ruokaa toiselle kohteliaisuuttaan, mutta huomasi toisen ilmeisesti olettavan näin.
Heinän kehottaessa häntä kuitenkin ottamaan ensin, uros repäisi rivakasti palan lihaa karibun kyljestä ja asteli kauemmas asettuen makaamaan.
Uros läähätti yhä, mutta ei rasituksesta vaan kivusta, eikä koskenut ruokaansa vielä. Se kirosi mielessään omaa reaktiohitauttaan ja sitä, ettei ollut onnistunut väistämään karibun potkua. Haavoittuneeksi eläin oli ollut erittäin hyvissä voimissa, mistä Karu päätteli sen haavoittuneen vasta aivan vastikään.
Uros oli aiemmin saanut jos jonkinmoisia saalistusvammoja, mutta oli nyt reilun vuoden säilynyt pintanaarmuilla, ympärilleen kokoamansa ryhmän ansiosta.
Nyt yksin ollessaan se oli välttynyt täpärästi monelta kohtalokkaalta iskulta, mutta tällä kertaa se oli ollut liian hidas.

Uros läähätti silmät suljettuna ja naamioi kipunsa taitavasti pelkäksi hengästykseksi. Se oli ylpeä, eikä tahtonut myöntää haavoittuneensa, tai ainakaan näyttää sitä muille.

(( Pieni autohitti tuli minunki osalta tähän ^^ ))

Heinä oli tietämätön siitä että uros oli haavoittunut.
Naaras jolkotti kepeästi ruhon vierelle, Repäisi sen selästä pienen lihanpalan ja pakitti taas paikalleen.

Naaras laskeutui istumaan, Tiputti lihanpalan nokkansa eteen ja sitten liukui makuulle pehmoisen, hattaramaisen lumen sekaan. Hiekan värisen peitinkarvan omaavat tassut pitelivät palasta kiinni kun naaras napsi siitä sopivan kokoisia palasia itselleen, Ja mutusti niitä sitten tyytyväisenä.
Välillä Heinä vilkaisi Karua. Kun Karu ei aloittanut syömistään parin minuutin aikana Heinä murahti vaimeasti ja sitten kysähti uteliaana '' Miksi et syö, Karu ? Onko lihassa jotain vikaa, tai seurassa? ''

Karu ymmärsi käytöksensä olevan jo selvästi havaittavan epänormaalia ja tiesi toisen kysymyksen olevan aiheellinen.
Se ei tiennyt miten vastaisi. Kuten niin usein, totuuden kertominen olisi ollut helppoa, mutta uros ei tahtonut saattaa sitä toisen tietoon.
Kun uros ei moneen sekuntiin keksinyt ainuttakaan varteenotettavaa vastausvaihtoehtoa, se murahti jotakin epäselvää ja laskeutui vastahakoisesti makuulle, alkaen repiä lihasta suikaleita.
Pureskellessaan uros alkoi miettiä vakavasti, miten sen olisi viisainta toimia jatkossa.
Kipu saattaisi heikentyä parin päivän kuluessa, minkä jälkeen Karu olisi taas kyllin hyvässä kunnossa metsästämään. Jos näin ei kuitenkaan kävisi ja vamma osoittautuisi vakavammaksi, ei uros luultavasti selviäisi yksin.
Karun kasvoilla vaihteli vakava ja paikoin ahdistunut ilme, kun se punnitsi tilannetta mielessään. Vaikka jokin lauma suostuisikin ottamaan sen riveihinsä, ei ylpeä susi tähän suostuisi. Se ei tahtoisi elää kenenkään toisen varassa. Jos Karu lyöttäytyisi väliaikaisesti yhteen tämän naaraan kanssa, se voisi saalistaa yhdessä tämän kanssa, ja toivoa että toisen nopeus korvaisi sen oman heikkouden.
Ennen pitkään uroksen vamma kuitenkin tulisi huomatuksi, sillä ainakin tällä hetkellä pelkkä makaaminen tuotti tuskaa, saati sitten saaliin perässä juokseminen tai tämän kiinni ottaminen.

Karu söi lihanpalaansa viivytellen ja silmäili Heinää vähän väliä. Jos uros saisi nartun luottamaan häneen ja kunnioittamaan häntä, narttu voisi ehkä suostua hoitamaan suurimman työn metsästyksestä. Karu pakottaisi itsensä vain lopuksi lopettamaan saaliin, jotta vaikuttaisi siltä, kuin todella tekisi jotakin. Toisen hyväksikäyttäminen tällä lailla saattoi vaikuttaa ilkeältä ja hyvin itsekkäältä, mutta Karulle se tuntui olevan ainoa - ja varsin hyväksyttävä - vaihtoehto.
Toinen mahdollisuushan olisi hänen oman heikkoutensa paljastuminen.

Heinä odotteli vastausta korvat höröllä, Ei mitään kuulunut. Karun vastatessa jotain epäselvästi Heinä laski päätään ja nuoli verisiä tassujaan, Kirputti niitä ja jatkoi taas nuolemista. Mitäköhän Karu mietti ?
Heinä ei nähnyt Karun ilmeitä, Kun loikoili toisen takana. Uroksen vilkuillessa Heinää välillä Heinä laski korviaan aavistuksen, Mitä Karu aikoi? Mitä sillä oli mielessä?

Karun syötyä valmiiksi Heinä ryömi sen viereen makuulle, Noin puolenmetrin päähän, Verisiä huuliaan ja viiksiään nuollen.
'' Minne sinä aijot mennä seuraavaksi ? '' Heinä kysyi, Katseli hetken valppaana Karua ja sitten laski päätänsä alemmaksi ja tuijotti maisemaa edessään, Sekä karibun ruumista joka makasi verisenä valkean lumihangen keskellä, Se tahrasi maiseman.

Heinälle se toki kävisi tuo pieni hyväksi käyttäminen, Se ei itse saanut aina kovin suurta riistaa lopetettua, Eikä sillä ollut muutenkaan seuraa. Mutta jos Karu rupeisi sen tunteilla leikkimään, Lähtisi Heinä pikimmiten.

"En tiedä." Karu vastasi totuudenmukaisesti ja tarkkaili ilmeettömänä nartun kasvoja.
"Tahdon tutustua vielä laaksoon ja etsiä ehkä jonkin alueen, jonne voisin jäädä hieman pidemmäksi aikaa." Uros oli kyllästynyt alituiseen vaeltamiseen ja tahtoisi mieluusti jo asettua hetkeksi aloilleen. Laumaan liittyminen olisi tässä mielessä hyvä vaihtoehto, mutta uros ei suostuisi ylempiensä komenneltavaksi. Tai oikeastaan se ei hyväksyisi ketään ylemmäkseen, ja hyväksyisi laumassa vain ja ainoastaan itse alfan aseman.

Karu oli syönyt vain vähän, muttei tuntenut pienintäkään halua nousta ylös hakemaan lisää. Se päätti mielessään, että ottaisi osan lihasta mukaan lähtiessään ja koettaisi jaksaa kantaa sen jonnekin. jonne sen voisi piilottaa.
Juuri nyt uros olisi tahtonut vain jäädä paikoilleen makaamaan, vaikkakin keskellä tasankoa se tunsi olonsa hieman turvattomaksi. Muutamat korpit olivat ilmestyneet jostakin kaartelemaan heidän yläpuolelleen, odottaen pääsyä haaskalle.
Karu mietti, miten saisi viivyteltyä lähtöä, sillä Heinä ei varmaankaan tahtoisi makailla tässä viimassa kovinkaan kauan. Tuuli oli kyllä hieman tyyntynyt, muttei sää silti mihinkään loikoiluun soveltunut.

"Onko sinulla jotakin suunnitelmissa?" Uros kysäisi pitkittääkseen keskustelua ja vaihtoi hieman asentoaan, tukahdutetusti irvistäen.
Liikahduksen tuoma kipu sai sen hengityksen vaikeutumaan, ja susi antoi katseensa halkoa tasankoa, vältelläkseen toisen katsetta, vamman paljastumisen pelossa.

'' Selvä. '' Heinä vastasi lyhyesti ja vilkaisi maisemia, Ketään ei näkynyt. Joillekin vieraille susille olisi helppoa yllättää kaksikko keskeltä tasankoa. Heinällä ei itsellään ollut sen kummosempia suunnitelmia, Ehkä lauma, Puoliso. Tai sitten laaksossa laumattomien alueilla oleskelu.
Heinä vilkaisi Karun palasta, Oliko se nirso vai eikö sillä ollut nälkä? Heinä puhahti hiljaa itsekseen ja siirsi katseensa hetkeksi taivaalla kaarteleviin korppeihin, 'Nuo saavat päästä hengestään jos minun nenän eteen laskeutuvat.' Ruskeamustaturkkinen naaras ajatteli ja luimisti korvansa hetkeksi yhden korpin käydessä alempana lentämässä, Lähempänä raatoa.

Kylmä tuuli leikitteli naaraan turkilla, Se lensi puolelta toiselle ja tuuli teki keskelle turkkia pieniä jakaumia.
'' Ei minulla mitään erikoista, Vasta kun tänne olen tullut. '' Heinä katsahti Karua, Mielihyvän tuottama hymynpoikanen mustilla suupielillään. Pesäkolossa olisi lämpimämpää, Mutta ties missä olisi seuraava kolo, Eikä sitä jaksaisi tämmösessä tuulessa kaivaakkaan. Heinä nousi hitaasti ylös, Pudisteli tuulen viskaamat lumet itsensä päältä ja asettui takaisin makuulle samaan paikkaan.

Karu kuunteli nartun sanoja vain hajamielisesti ja piti katseensa tiukasti poissa toisen silmistä. Se katseli tyhjin silmin suoraan eteensä, mutta kipu sumensi sen näkökentän ja esti sitä tarkentamasta katsettaan mihinkään pisteeseen.
Kylmä lumi alkoi kohmettaa suden vatsaa ja tassuja ja se kohottautui vastahakoisesti ja kankeasti seisaalleen. Karu irvisti kivusta ja tukahdutti kurkustaan kumpuavan murhaduksen, yskähdyksen tapaiseen tuhahdukseen.
"Ajattelin palata laaksoon." Uros piti tauon ja hengitti syvään. "Otan niin paljon lihaa mukaan, kuin suinkin jaksan kantaa, ja hautaan sen pahan päivän varalle." Se vilkaisi toista vain nopeasti silmiin, ja käveli kankeasti, aavistuksen ontuen ruhon luo.
"Siitä riittää varmasti vielä sinullekin mukaan otettavaksi." Karu puhui hiljaa ja tukahtuneesti, sillä koetti väkisin pitää hengityksensä tasaisena. Koko sen olemus oli hyvin väkinäinen ja jäykkä, mutta saattoi jäädä huomaamatta, mikäli toinen ei siihen erityisesti kiinnittänyt huomiota.

Karu repi karibulta toisen takajalan ja veti sen hieman kauemmaksi. Se katsahti toiseen nopeasti odottaakseen, mitä tällä oli sanottavana, ennen kuin lähtisi kulkemaan vaivalloisesti eteenpäin. Matka ei ollut pitkä, mutta veisi varmasti urokselta paljon voimia sen nykyisessä kunnossa.

Heinä katseli Karun nousua, Jotenkin niin jäykkä ja omituinen. Hiekka nousi seisomaan aina niin rivakkaasti ja nopeasti, Sulavasti ja ongelmitta. '' Ai laaksoon, Selvä. '' Heinä tuhahti noustessaan myös ylös, Pudisteli lumia turkistaan ja luimisteli korviaan.

Heinä seurasi Karun askellusta tarkkaan, luimisti korvansa sitten visummin kiinni niskavilloihin ja otti askeleen lähemmäksi, Karun otettua ruhosta palasen Heinä kävi repimään sen etusta, Etusensa sen rintakehälle ja kaulalle laskien, Riuhtoen etusta kaikin voimin irti muusta ruumiista, Narttu sai sen lopulta irti ja raahasi sitä aavistuksen eri suuntaan.
Karun katsoessa Heinää, Naaras etsi katseellaan uroksen silmät ja tuijotti niitä tuimasti, ja kysähti sitten tiukaan sävyyn
'' Karu, Sattuuko sinuun ? ''