Ruohostossa suhisee (kutsupeli - Blacky ja Shui)

#Tapahtuma-aika syksy metsäpalon jälkeen. Blacky kera Säteen ja Shui kera Seinäruusun tänne, kiitos.#

Kuura jolkotti pitkin tasankoa ja nuuski ilmaa. Sää oli alkanut syksyn myötä viilentyä, mutta ainakaan kaukaisen pohjoisen kasvatilla ei ollut vielä minkäänlaisia vaikeuksia pysyä lämpimänä paksuine turkkeineen. Toisaalta valkea uros ei lämpöä tasangolta hakenutkaan, vaan ruokaa. Sudella oli kurniva nälkä, ja nälkäinen susi tarvitsi ehdottomasti aterian. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Kulottunut ruoho kahisi askelten alla, eikä Kuura yrittänytkään tällä hetkellä hiipiä. Paikka vaikutti toki tavanomaisessa tilanteessa ihanteelliselta metsästää laiduntavia karibuja, mutta yksinäisen suden ei välttämättä kannattanut ryhtyä siihen puuhaan, ja Kuuran vielä vähemmän kuin keskimääräisen yksinäisen. Se ei ollut koskaan ollut ensimmäinen peuran perässä juoksija, pikemminkin se joka lopetti heikennetyn eläimen. Karibut saisivat sen puolesta tällä kertaa laiduntaa rauhassa, mikäli niitä metsäpalon jäljiltä näillä kulmilla vielä oli.

Ei, uros ei etsinyt karibuja. Se etsi hiiriä tai myyriä, pieniä jyrsijöitä jotka pesivät ruohostossa. Niillä valkea oli ennenkin täyttänyt vatsansa, kun oli joutunut metsästämään ilman lauman apua. Niin keskittynyt susi tähän puuhaansa oli, että kiinnitti huomiota muihin ympäristöstään kuuluviin ääniin vain puolella korvalla. Yksikään hiiren vingahdus ei saanut jäädä kuulumatta, sillä jos susi vahingossa tallaisi keskelle pesää, ateria olisi menetetty.

// Täältä me saavumme. Heheh, ja haluan koittaa kirjoittaa minä-muodossa.//

Huurre oli saanut jäädä laumanrippeen pariin, olin lähtenyt omatoimisesti saalistamaan jotain pientä purtavaa. Ja tarkoituksenani oli myöskin pitää silmät auki, jos Sädettä löytyi. Lauma oli jakautunut kahtia metsäpalojen jälkeen.
Kuolleen maan seassa kuului rapinaa, hiiriä liikkeellä? Mahtavaa!
Askelsin hitaasti ja kepein askelin, ikäväkseni tassujeni alla silti kahisi.

Tuijotin tiiviisti maata, mutta keskittymiseni herpaantui nähdessäni silmäkulmassani liikettä. Kun käänsin katsettani näin valkeaturkin. Askelsin reippaasti lähemmäksi. Tuuhea häntäni heilahteli ystävällisesti puolelta toiselle ja vingahdin vaimeasti ilmoittaaksen olevani läsnä, uros ei ollut tainnut huomata minua aijemmin? Pysähdyin hetkeksi.

Säde oli poistunut yllättävän kauas väliaikaisen pesäpaikan suojista. Haukkaa ei ollut kuulunut joten narttu oli lähtenyt etsimään syömäkelpoisia saaliita itse.
Ruskeaturkki näki ensin laumalaisensa Seinäruusun, mutta ennen kuin se ehti jolkotella tuon luokse, narttu huomasi vieraan valkoturkin.
Häntä kohollaan ja karvat aavistuksen pörhössä Säde lähestyi Kuuraa. "Kuka olet ?" Säde heitti vieraalle haastavasti esittelemättä itseään. Yleensä niin ystävällisestä alfanartusta oli tullut kireä sen hukkuessa vastuuseen alfana, äitinä ja puolisona. Onnettomuudet olivat imeneet sen mielenrauhan.
Narttu seisoi jäykkänä parin sudenmitan päässä Kuurasta tuijottaen tuota uhkaavasti silmiin.
"Seinäruusu, hienoa että olet elossa. Oletko nähnyt tätä kaveria ennen ?"

Metsästyksen suhteen Kuuralla tuntui tällä kertaa olevan onnea: se sai haukattua suuhunsa kaksi hiirtä ja nielaistua ne, napattua leukoihinsa sitten vielä kolmannenkin ennen kuin kuuli jonkun vingahtavan. Äännähdys sai uroksen säikähtämään niin, että se oli vähällä pudottaa hiiren takaisin maahan, mutta kokemus piti huolen siitä että leuat pitivät sittenkin otteensa. Susi kääntyi hämmentyneenä katsomaan äänen suuntaan yhä elossa oleva hiiri hampaissa sätkytellen ja näki pienen matkan päässä nartun.

Hämmentävää! Kuura oli tosiaankin ollut niin keskittynyt hiirien etsintäänsä, että toinen oli päässyt lähimaastoon tyystin uroksen huomaamatta. Ennen kuin susi ehti käsittää mitä oli tekeillä se kuuli haastavan kysymyksen toiselta suunnalta, ja enempiä ajattelematta uros käänsi katseensa äänen suuntaan. Siellä oli toinen narttu, ja vieläpä hyvin hallitsevan oloinen sellainen. Kuura nielaisi hiirensä, käänsi katseensa sivuun ja kyyristyi alistuvaan asentoon niin liukkaasti, ettei uskonut sellaista edes mahdolliseksi. Nuo kaksi selvästi tunsivat toisensa, se oli ainoa asia jonka susi tähän hätään tilanteesta käsitti sen lisäksi, että oli viisainta olla ärsyttämättä ketään mikäli saattoi sen välttää.

"Nimeni on Kuura", uros totesi.

Seurasin toisen hiirienniittämistä silmä tarkkana, itselläni ei käynyt moista onnea. Mutta sitten kuuluikin tuttu ääni sivulta.

Säde! Häntäni heilahteli kuin innostuneella pennulla ja korvani kävivät alistuneesti luimussa pikaisesti, osoittaakseni uskollisuutta alfalle.
Askelsin kohti toista narttua hieman pää matalemmalla ja asetuin sen viereen sitten istumaan, ehkä vähän liiankin rennosti.
Itse en uskonut tuosta vieraasta uroksesta vaaraa, mutta Säde näemmä oli eri mieltä. Tai vain varuillaan.
Minun muistaakseni Säde ei ollut noin kireä ennen.
'' Kuin myös, Säde. Ja ei, en ole nähnyt. '' Vastasin totuudenmukaisesti ja nostin persukseni ruohikosta.

Alfa nyökkäsi Seinäruusulle. "Kiitos."
Alitajunnassaan Säde pelkäsi koko ajan jonkin menevän pieleen. Ja muutenkin ruoka oli vähissä, joten täytyi olla mahdollisimman hävytön vieraita susia kohdatessaan, ihan vain selviytyäkseen.
Kuuran kääntyessä Säteeseen päin narttu irvisti ja murisi varoittavasti uroksen reaktion luonnollisuudesta huolimatta. Häntä sojotti taivaaseen karvoista puhumattakaan. Kuitenkin Kuuran alistuessa Säde peitti hampaansa ja vaikeni. "Olen pahoillani ensivaikutelmasta, Kuura. Minä olen Säde, Nuormetsän lauman alfanarttu", punertavaturkkinen sanoi ja sääti uhkaavat eleensä lievemmälle tasolle. Se tunsi hallitsevansa tilannetta ja näitä susia, ja uskoi molempien ymmärtävän sen ilman pöyhkeilyäkin. "Ei ollut tarkoitukseni pelästyttää, nyt on vain vaikeat ajat, ymmärrät varmaan... Mutta mitä sinä täällä teet, Kuura?" alfa kysyi jo rauhallisempana. Se oli lähiaikoina tiuskinut ja rähissyt vähän kaikille ja pitänyt poikkeuksellisen tiukkaa kuria pennuilleen ja laumalle.

((Asdfghjklöäähh... Aamukiireessä. :'O))

Kuura tarkkaili tilannetta, päätteli sitten ettei välitöntä vaaraa hyökkäyksestä ollut, mutta peruutti varmuuden vuoksi pari askelta taaksepäin - mikä tosin sai aikaan sen, että uros astui keskelle hiiriyhdyskuntaa, mikä puolestaan sai aikaan sen, että pikkujyrsijät lähtivät säntäilemään joka suuntaan, mutta uros oli liian hämillään huomatakseen moista. Se mätkähti mahalleen maahan ja mietti tilannettaan.

"Syön hiiriä", uros vastasi toisen esittämään kysymykseen, sillä sitähän se tasangolla tosiaankin teki. Kuura oli laskeutunut vuorilta, ja päättänyt kiertää Nuormetsän reviirin itäpuolelta takaisin laaksoon, jotta saisi tarkastettua ympäristönsä mahdollisimman tarkoin sekä samalla mahdollisesti otettua selvää laumasta. Jälkimmäinen ainakin oli selvästikin nyt toteutumassa, uros tuumi.

"Tarkoitan siis... tutustun laumoihin. Olen vaeltanut kaukaa, ja harkitsen jääväni laaksoon, jos löydän itselleni sopivan lauman. Mutta enhän voi tietää mikä olisi sopiva, ellen ota niistä selvää, eikö totta?" Kuura lepytteli eleillään alfaa siltä varalta, että sanat tulkittaisiin turhan tunkeileviksi. Sen ei ollut tarkoitus tunkeilla, eikä millään muotoa häiritä lauman elämää: se tahtoi vain tietää, mihin laumaan se itse parhaiten sopisi.

Korvani kapsahtivat hassun nopeasti vielä enemmän höröön pikkuvintiöiden, tai siis, hiirien säntäillessä ruohikossa piiloon isoa hukkaa.
Olisi tehnyt mieli naurahtaa kepeästi, mutten viitsinyt. Säde vaikutti varsin kireältä enkä halunnut pahentaa tämän mielialaa.
Katselin tiiviisti Kuuraa, tämän liikkeitä ja eleitä. Uroksesta ei vaikuttanut olevan harmia.
Sitten siirsin katseeni Säteeseen, alfanarttua taisi stressata jokin.

En puhunut mitään, en edes tiennyt mitä sanoa. Joten tyydyin hiljaa alfan vierellä istumiseen. Mutta sitten päähäni juolahti kysymys, en ehkä sillä minuutilla välittänyt oliko se liian tunkeileva tai yksityinen. Koska esitin sen samantien; '' Oletko sinä tavannut jo muiden laumojen laumalaisia? '' Vilkaisin taas silmäkulmastani Säteen eleitä.

Säde mittaili urosta katseellaan. Se ajatukset kävivät yksiin Seinäruusun omien kanssa; Ei tuosta uroksesta harmia ollut.
Hiirten poukkoillessa sinne tänne narttu ei osannut oikein reagoida, mutta kun harmaa karvapallo vipelsi sen jalkojen vierestä, metsästysvaisto otti ohjakset hetkeksi ja Säde nappasi jyrsijän leukoihinsa. Vaimea rasahdus, ja Säde laski elottoman hiiren vierelleen.
"Tutustut laumoihin ?" alfa toisti. Äänensävystä oli mahdotonta tulkita, pitikö narttu asiaa pöyristyttävänä vai oliko se vain utelias. "Aivan. Tavallaan teet ihan oikein", narttu kommentoi ja katsahti Seinäruusuun tuon puhuessa. Kysymys oli hyvä. Mielessään alfa antoi pisteitä laumalaiselleen ja jäi vaiti odottamaan vastausta.

Kuura katseli susia ja mietti mitä sanoisi. Tietysti oli viisainta kertoa totuus; eikä sudella ollut mitään syytä olla kertomatta sitä, mutta oli toki harkittava kuinka asian ilmaisisi. Säteen asenne hämmensi sitä. Tarkemmin sanottuna sitä hämmensi se, ettei se tiennyt mikä säteen asenne oikeastaan oli. Uroksella oli epämääräinen tunne siitä, että nartut pitivät sitä pilkkanaan. Vaikka toisaalta, samapa se.

"Olen tavannut joitakin", Kuura lopulta päätti vastata varovaisesti. Se ei voinut olla aivan varma siitä, kuinka nämä kaksi suhtautuisivat asiaan. Niinpä uros näki parhaaksi kertoa niin vähän kuin suinkin, kuitenkin vastaten toisten esittämiin kysymyksiin. Ja koska siltä ei oikeastaan ollut kysytty muuta kuin oliko se tavannut muita, se ei nähnyt tarpeelliseksi vastatakaan enempää. Sen sijaan Kuura päätti kokeilla onneaan ja lausahti: "Olisin kiitollinen jos kertoisitte, millainen lauma Nuormetsä oman näkemyksenne mukaan on. Ellei siitä ole liikaa vaivaa", susi lisäsi jälkimmäisen lauseen hieman lepytellen.

#Edit. 28.7.2011 peli keskeytetty#