Uudet tuulet ((kutsupeli Shui ja Turta))

Oli tuulinen iltapäivä, kun valkeaturkkinen narttu jolkotteili ympäriinsä. Se haisteli uusia tuoksuja joita tuuli toi mukanaan. Ilma oli syksyisen raikas ja viileä. Nartulla oli susimainen virnistys mustilla huulillaan ja pilke silmäkulmassaan. Sen keltaiset silmät loistivat kilpaa kultaisten, maahan pudonneiden lehtien kanssa. Kuu oli hyvällä-tuulella ja pirteä. Silti se ei osannut aavistaa millaisen suden se tulisi kohtaamaan.

Keltaisissa silmissä oli vieläkin julma ja kyyninen pilke. Uroksen kokoisen tummaturkin jolkotellessa pitkin ja joustavin askelin.
Tummaturkki oli epätoivoisesti etsinyt yhtä itselleen tärkeämmistä susista, Naalia. Mutta tuntui siltä että mokoma oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ehkä valkeaturkkinen uros oli lähtenyt toisen nartun matkaan? Oliko Kuolema ollut liian hidas tajuamaan tuneensa? Palavat ja peitetyt tunteensa tuota hurmaavaa valkeaturkkia kohtaan, Naalia.

Narttu kulki vastatuuleen. Kohti toista valkeaturkkia, nyt havaiten kirsussaan tämän ominaishajun. Tummaturkin kuonolle ilmestyi ryppyjä, tämän suden Turta oli ennenkin kohdannut.
Valkea hammasrivistö vilkkui jo, tummaturkin nopeuttaen askeliaan.
Viellä ei Kuolema toista nähnyt, mutta kohta näkisi. Jollei tuo luikkisi pakoon.

Kuun huulilta kaikkosi virne kun se haistoi tutun hajun. Pilke oli myös kadonnut silmäkulmasta. Narttu nopeutti hieman askeliaan ja vilkuili tarkkavaisesti ympärilleen. Sen keltaiset silmät kiersivät ympäri syksyn kaunista maisemaa, mutta se ei nähnyt ketään..vielä.
Se ei halunnut tapella nyt, mutta pelkäsi, että niin tulisi käymään. Se pörhisti turkkiaan aavistuksen verran, mutta ei kuitenkaan uhkaavasti. Narun askelet olivat hieman jäykistyneet ja se oli muutenkin varuillaan. Pelokas hukkanen ei kuitenkaan ollut, vaikka niin olisi hyvin voinnut kuvitella. Kuu hätkähti hieman kun se näki hahmon kauempana ja pysähtyi niille jalansijoilleen. Nyt vasta se tunnisti hukan Kuolemaksi. Se muisti viime kohtaamisen oikein hyvin. Se päätti tälläkertaa hyödyntää viimekerralla oppimaansa ja olla kyselemättä mitään.

Narttu painoi päätään alemmat, höristäen korviaan ja pitäen tiiviin katseen edessään.
Kunnes näköpiiriin ilmestyi valkeaturkki.
Kuolema paljasti hetkeksi hampaitaan, ja jatkoi askeltamistaan. Vaikkei tuo varmaan sitä nähnyt.

Narttu askelsi uhkaavasti toista kohti, jokainen askel venyen kepeästi. Kookas narttu saavutti viimein puhe-etäisyyden.
'' Enkö mä kieltäny sua osumasta reitilleni? '' Kysyttiin töykeästi, hammasrivistöään uhkaavasti näytellen.

Kuuta tympi tummaturkin asenne, mutta se pysyi täysin tyynenä. Kuultuaan töykeän kysymyksen,( joka sen mielestä oli enneminkin käsky) sen sisällä alkoi kiehua, mutta se ei näyttänyt sitä. "Niinhän sinä taisit käskeä. Mutta enhän minä ole sinulle mikään ongelma." se sanoi. Sen kun raivaat minut pois tieltäsi ja jatkat matkaa. Narttu jatkoi ajatuksissaan. Kuu yritti parhaansa mukaan olla näyttämättä ärtymystään toista hukkaa kohtaan. Se hengitti syvään rauhallisesti eikä ollut moksiskaan toisen ärhentelystä. Sen taidon narttu oli oppinut viimekohtaamisella. Oli vain parasta pysyä rauhallisena ja pitää matalaa profiilia, ainakin tämän suden ollessa lähistöllä.

'' Ei näköjään mennyt perille. '' Vastasi tummaturkki, jonka niskavillukset olivat nousseet piikkimäisiksi.
Lyhyenläntä häntä nousi ja kuonolle ilmestyi ryppyjä, narttumaisen murahduksen kuuluessa kurkusta. Niin no, millonkas Kuolema ei ärhentelisi kellekään?
'' No häivy siittä! '' Tummaturkki rähähti, haukaten ilmaa, niin että valkeat hammasrivistöt loksahtivat yhteen. Tuottaen melko kovankin äänen siitä.

// DFGHJKL Ku lyhyttä, lupaan parantaa tapani D: //

Nyt Kuun karvat olivat pörhistyneet entisestään ja se höristi korviaan. "Tämä ei ole reviiriäsi etkä siis hallitse tätä aluetta" narttu sanoi tyynesti. Sen ilmekkään ei värähtänyt sen puhuessa, eikä äänessä ollut lainkaan ivaa. "Minä saan olla täällä, eikä sinun tarvitse yhtään ärhennellä" se jatkoi, lauseen muotoilusta huolimatta sen ääni ei ollut lainkaan käskevä, ennemminkin pyytävä.
Narttu istahti maahan ja nuuskaisi kerran raikasta syysilmaa. "Mikset sinäkin nauttisi kauniista syksystä, kiukuttelun sijaan?" narttu jatkoi lempeästi. "Se saattaisi auttaa keräämään voimia." se jatkoi.

//Kyllä tässä itelläkin tulee lyhyttä teksitä :) Pitäis vaan yrittää tsempata))

// voi että, olen tämänkin pelin unohtanut vallan. Mutta, pistetäänkö rähinäksi? //

Kookas narttu nostatti paksuja niskavilluksiaan pystymmäs. '' Uskallatko sä nartunketale uhota minulle omasta asenteestani? '' tummaturkki rääkäisi toisen kuonon edessä, ja oli hyvin mahdollista että siinä samassa tämän suusta räiskähti kuolaa toisen naamavärkille.

'' Painu sinä jo hemmetti soikoon siitä jokun märkäkuonon mahan alle piiloon! Vai pitääkö tässä väkivalloin näyttää minne suuntaan lähdet?! '' Narttu jatkoi uhoamistaan, ja mitä enemmän se uhosi ja vittuili toiselle, sitä enemmän se nostatteli omaa itsetuntoaan. Kookas tummaturkki hengitti syvään. Kyllä toisella oli otsaa vaan seistä tuossa.

(( Anteeksi kesto!! On ollut aika monta kriisiä, niin en ole ehtinyt täällä käymään. Mutta pistetään rähinäksi, jos vielä jaksat?!))

Kuu oli nyt kiukkuinen. "Miten kehtaat vittuilla minulle?! Ja ei, en tottele sinua, varsinkaan kun käyttäydyt noin lapsellisesti! Onko sinulla mitään käsitystä mihin olet ryhtymässä?" Narttu puhui ärhäkkään sävyyn ja oli töykeä. Se pörhisti karvojaa oikein kunnolla ja näytteli hampaitaan. Se murahti vaimeasti ja loikkasi hyökkäys asentoon.