Tänään tätä, huomenna tuota - Loppu

(( Eli Calarma ja Muurahainen ))


Yö oli sujunut rauhallisesti ja lunta ei ollut pysyttänyt enään niin paljoa kuin ennen. Pakkastakaan ei luultavasti ollut enään paljolti. Taivas oli kirkas, mutta muutamia harmahtavia pilviä toki leijaili siellä sun täällä.

Valkoinen uros käveli lumessa, ja jos se olisi käynyt makaamaan ei Naalia olisi erottanut lumesta. Uros oli jo jonkin aikaa mietiskellyt mitä sen siskopuolelle, Tuskattarelle, kuului. No samapa tuo, nyt Naalilla oli nälkä.

Lumes seasta löytyi hetken päästä tuoreita kanin jälkiä. Uroksen tumma kirsu seurasi tiiviisti hajua, ja pian se löysikin puun jonka juurakossa nukkui pienen pieni jänönen. Nyt Naali aikoi tuudittaa tuon pallon ikuiseen uneen, hnen vatsaansa.

(( 10min myöhemmin))

Lumessa hohtivat pienet pisarat verta, ja valkoturkki nuoli huuliaan tyytyväisenä. Maukas ateria oli saanut uroksen hyvälle tuulelle, ja nyt se suuntasi askeleensa kohti järven jäätä. Kestäisiköhän se Naalin painoa ? Ei se viitsinyt sitä ruveta testailemaan, mutta silti. Useat hajut kirtelivät järvellä. Luultavasti täällä oltiin oleskeltu juuri vähän aikaa sitten

Muurahainen maleksi pikkuruisena urosmaisena otuksena järven jäällä. Jää kesti helposti neidin painon, vaikka askel oli jäykkä ja milteipä tuntui sille, kuin ne olisi tarkoitettu uppoamaan paksuun jäähän jokaisella askeleella. Ilme oli hurja, miltei pelottava. Harmahtavien teräväkärkisten silmien katse leiskui puhdasta, tunteetonta vihaa ja aivokoppa oli yhtä hullunmyllyä. Alati välkkyvät hampaat ilmaisivat halun kostaa ja repiä heti seuraavan vastaan tulijan, eikä itsehillinnästä ollut tietoakaan.

Muurahainen sähähti haistaessaan pistävän veren. Sen pupillit heittivät voltin ja halu tappaa väistyi nälän tieltä. Jäniksen epäonninen ruho makasi kauempana ja Muurahainen hoipersi sen luokse silmät viiruiksi kavenneina. Raadosta oli tuskin nahkoja jäljellä, mutta terävät neulat upposivat viimeisiinkin pisaroihin ja Muurahainen repi raadon kappaleiksi. Jäämät suussaan Muurahainen havaitsi tuoreet jäljet. Suden veri oli parempaa... Se oli paljon parempaa, sanoi ääni aivoissa ja ruhon pieni pääkallo ja pari nahkarepalettä suussaan roikkuen Muurahainen hoipersi jäykin askelin kohti tuntematonta sutta.

Susi tulikin pian näkyviin ja kurkusta kumpusi ärähtävä murahdus. Saamari, tämäkään ei ollut Viima! Muurahainen rähähti ääneen (ei ajatuksiaan) ja puditti jäniksen pään maahan. "Missä Viima on?" Muurahainen kysyi pörhistäen pikkuisen olemuksensa äärimmilleen ja upotti kyntensä lumen pintaan. Lumi kesti nartun painon.

Naali huomasi tulokaan ja katsoi tätä pientä eläintä hölmistyneenä. Kuka muka oli tuo Viima ?

" Mistä minä muka voisin tietää neiti ? Ja sanonhan vain ettei minua nyt edes kiinnosta " Valkoturkki sanoi ja ravisteli turkkiaan. Viimeksi se oli tavannut Akka suden, joten tämä tulokas oli kyllä aivan erillainen. Pieni ja pippurinen.


Uros otti muutaman askeleen eteenpäin, kohti vierasta pientä sutta. Kukahan tuo oli ? " Kukas sinä mahdat olla ? " Valkoturkki sanoi hieman kylmästi. Sen luonne kun sattui olemaan harkitseva ja viileä.

Muurahainen katsoi toista ja narskautti hampaitaan. "Sinä kelvoton et saa kuulla nimeäni. Idioottimaista edes syntyä, kun ei tunneta niitä, joita ympärillä on." Muurahainen murahti ääneen hyvin murhan himoisesti. Sitä ei kiinnostanut, kuka tämä oli, tuskin kukaan tärkeä edes.

¤Sori, tuli lyhyt ja äkkilähtö, moikka.¤

Naali kävi istumaan rauhassa maahan ja kuunteli toista. Vai oli toinen nokkava neiti.. Hammm.

" Vai niin. Jos jatkat tuolla asenteella, et tule tuntemaan ketään tässä maailmassa. Kun ruokaula iskee ei tuollainen pikkuinen susi voi itsekseen metsästää, vaan tarvitsee apua. Ja jos on noin nokkava näännyt varmaankin nälkään koska kukaan ei auta sinua " Uros sanoi viilästi ja nuuski ilmaa.

Muurahainen siirsi harmaiden silmiensä leimukatseen Naaliin. Se löntysti toista kohden tönköin askelin murinan säestäessä askelia. Murina oli syvää kurkkuääntä, joka kumpusi yhä edelleen pörhistyvän minisuden kurkusta. "Minä. En. Tarvitse. Apua." Muurahainen sähähti ja vetäisi tässä välissä henkeä. Puolustusmeganismi hälytti ja se saisahtui kaksinkertaiseksi muuttuneena, neulat paljastettuina ja narskuvina toisen eteen.

"Jos et huomannut, olen saanut tänäänkin syötyä, ilman kenenkään vähäpätöisen idiootin apua. Kiitos vain, läskikasa." Muurahainen rähähti ja kääntyi sivuttain. Älynystyrät varoittivat sitä näyttämästä selkäänsä tälle typerykseksi nimetylle otukselle.

Naali hymähti huvittuneesti. Tuo tosiaan uhosi kunnolla. Jos uros olisi halunnut nistiä naaraan se olisi käynyt helposti. Muttase ei tahtonut tuhlata tuon pippurisen suden elämää turhaan.

" Hah, vai olen minä läskikasa. Ja et siis tarvitse apua ? No omapa on ongelmasi. Voisin selättää ja katkaista niskasi hetkessä, mutta en viitsi tuhlata aikaani. Kuule, sinun on turha uhota minulle. Olen kokenut kovia enen tänne tuloani joten voisitko jo sulkea suusi ? " Naali sanoi viileästi, mutta se katsoi naarasta hieman lempeämmin jo. Alussa uroskin oli ollut samankaltainen. Ja tuossa pikku sudessa oli sama luonne kuin valkoturkin sisarpuolessa, Tuskattaressa.

Ei, Naali ei onnistuisi repimään Muurahaista kappaleiksi, vaikka kuinka yrittäisi. Ehkä toinen välttyisi itsekin haavoitta, mutta ylikehittyneiden aivojen mekanismit olivat onnistuneesti kehittyneet juuri taisteluun. Tai ainakin puolustautumiseen. Naali sahaisi itsensä vain väsyksiin, eikä 'ennustavaa' sutta saataisi vieläkään revittyä. Muurahainen omasi kuitenkin pienentyneen tunneskaalan. Se ei esimerkiksi käsittänyt muita tunteita pääkopassaan, kuin vihan ja ärtymyksen.

"Pah, sinä, juu läskikasa, et saisi hipaistua ruumiiseeni hampaillasikaan ennen, että ole aivan naatti. Katsotaanko, arvon leidi?" narttu yllytti kääntyen nyt pörheänä suoraan Naalin nenän eteen väläyttäen hampaitaan oikein olan takaa. "Jos siis uskallat, lätty. Kovia kokeneet sudet.. No, he tuntuvat pehmenevän ajan saatossa ja saavat kuitenkin lopulta katua, kun tällaiset kovia kokeneet raivopäät tulevat uhoamaan. Sitten yks kaks... Lepsu onkin häviöllä. Haista siitä kasa." Narttu sihisi hassusti toiselle ja väläytti ilkeän virnistyksen samalla, kun narskautti hampaitaan. Ilkeä ääni, tuo narsk, narks.

Nyt uros naurahti jo kovaa. Toinen tosiaan oli pippurinen ja kova kalloinen. Mutta että tämä ? Se oli jo liian huvittavaa Naalille, toden totta.

" " LEIDI " Anteeksi narttu, mutta minä olen kyllä puhdasverinen uros " Naali sanoi ja sen huulille leveni hymy. Se kierähti maahan ja katsoi Muurahaista oää kallellaan. Se ei satuttaisi tätä jos ei olisi pakko. Ainakaan vielä.

" Siittä vain. Hyökkää kippuuni " Uros sanoi tyynesti ja kävi makaamaan lumihankeen. Se haukotteli jopa hieman ja lopulta se sulki hieman silmiään. Se ei jaksaisi tuhlata liikoja voimia tuohon. Sitä alkoi jopa hieman kiinnostaa tämä pippurinen narttu.

Muurahainen tuijotti toista silmät leimuten ja se melkein jopa hyökkäsi, mutta ottikin vain pari askelta toista kohden ja laski pikkuisen päätään, jolloin se oli toisen kallon yllä. Pah, tästä tulisi hauskaa, narttu ajatteli ja sylkäisi sitten oikein olan takaa toisen kasvoille, pakitti pari askelta ja valmistautui puolustautumaan. "Juu, sinä leidi. En ole puhdasveristä nähnytkään näillä mailla ja.... Sinun pitää hyökätä minun kimppuuni pölvänä märkä läntti." Muurahainen sihisi kuin käärme toiselle ja narskutteli taas hampaitaan. Jos toinen ei vieläkään hyökkäisi, olisi turha tuhlata vaivaa toiseen.

Muurahainen tunsi huvittuneisuutta ja vihaa. Se kohdisti kaiken vihansa nyt etualalle ja peitti yhden inhimillisen tunteen, joka olisi voinut pelastaa sen koko loppuelämän. Tunne kaikkosi yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin nartun pieneen tunnemieleen.

Naali katsoi toista jäätävällä katseella. Se ei jaksanut välittää moisesta. Toki toinen oli oikein sievä ja pippurinen, mutta ehkä narttu oli liiankin ärhäkkää.

" Miksi haluat hyökkäyksen ? Miksi haluat tapella ? " Uros sanoi ja katsoi toista suoraan nartun pieniin silmiin. Se halusi tietää kaiken täst pienestä pallosta.

Naali ousi istumaan keskelle syvää lunta ja katsoi Muurahaista korvat hörössä ja pää kalleaan.

Muurahainen ärtyi pahemmin kuin koskaan. Miksei tuo saamarin rakki voinut vain hyökätä? Miksei se hyökännyt, vaikka sen naamalle syljettiin ja olemusta haukuttiin. Täysi idiootti, tuo... "Kuka samperi olet?" Muurahainen onnistui sihahtamaan. Ajatusten juoksusta kukaan ei tahdo kuulla, mutta narskuhammas peruutti jäniksen kallon kohdalle ja istuutui kietaisten huiskun ympärilleen. Se ei nähnyt toisessa vaaraa, mutta valmistautui väistämään.

Ainiin, toinen oli esittänyt kysymyksen. Ärtymys valtasi pörhistyneen ruumiin ja se tärisi sen voimasta. "Ansaitsen sen. Ansaitsen tulla tapetuksi, kidutetuksi ja murhatuksi. En ansaitse elää tässä saakelin tunteessa, etten onnistu päämäärässäni. MINÄ en KOSKAAN ole epäonnistunut. Nyt en edes saa yrittää, kun kukaan tässä typerässä poukamassa ei tunne etsimääni sutta. Helv..." Muurahainen rähähti murinan kera vastauksen toiselle.

Naali katsoi toista ja nyökkäsi tyynesti.

" Minusta jokaisella sudella on oikeus elää. Jos keran haluat löytää tämän tietyn suden sinun täytyy yrittää kovasti. Olet varmasti hyvä tappelemaan, mutta ajattele myös isesi hyvinvointia . Minusta sinä olet hyvin vahva ja oiva susi. Ja muuten, nimeni on Naali" Uros sanoi ja hailautti häntäänsä. Sen mielestä ei ollut oikein kiduttaa toita ilman syytä.

Valkoturkki katsoi kiiluvin silmin tuota narttua. Se haluaisi auttaa tätä etsimään tätä sutta, jos toinen vain ottaisi työn vastaan.

" Tuota... Haluaisitko apua tämän suden jäljittämisessä ? En kuulu laumaan, ainakaan vielä, joten voisimme etsiä tämän suden... Yhdessä ? " Naali sanoi ja katsoi toista korvat hörössä. Se mieluusti auttaisi toista.

Narttu murahti. Jos se ottaisi ala-arvoiselta avun vastaan, se olisi tyhmä. Toinen ei ilmiselvästi osannut tapella, koska ei käynyt kimppuun tai sitten toisesta oli liian turhamaista hyökätä pikkuruisen suden kimppuun. Muurahainen tuijotti Naalia pitkään. "Muurahainen," narttu sanahti ja käänsi puolittain selkänsä seuralaiselleen. Tuo vähä-älyinen järjenjättiläinen saisi seurata, eli ei.

"Jos et pidä verisistä yhteyden otoista tai tappamisesta, ei kiitos," Muurahainen sylkäisi sanansa ulos ja oli jo kävelemässä puolimatkaa pois toisen luota. "Jos kestät, auta sitten. Ihan sama. Kunhan tapat minut, jos epäonnistun." Muurahainen totesi sitten selkeämmällä, kauansitten normaalina olleella äänellä. Ääni oli matala, hieman urosmainen ja se kuulosti järkevämmälle, määrätietoisemmalle ja voimakkaammalle, kuin aiemmat.

Naali kuunteli toisen pyyntöä. Ja nimeä. Miksi se halusi tulla tapetuksi ?

" Hah, tapella osaan toki. Enkä pelkää verilöylyä. Autan ilomielin sinua, Muurahainen. Lupaan tappaa sinut, mutta en ymmärrä vieläkään miksi ? " Uros sanoi ja nyökkäsi kevyesti tuolle pikkuiselle sudelle. Se alkoi jo hieman pitää nartusta, joka oli jo hieman rennompi. Sentään nimi tuli esiin.

Valkoturkki kysyi rauhallisesti nartulta; " Milloin lähdemme etsimään tätä sutta ? Kuka hän oikeastaan on ? " Naali kysyi.

Muurahainen oli jo menossa. Se taivalsi lumen päällä uppoamatta siihen milliäkään ja jätti taakseen vain kevyet kynnen painallukset. "Viima, alfa laakson laumassa. Aion löytää ja tappaa hänet puolivuotta sitten tehdystä... Anteeksiantamattomasta teosta. Jos epäonnistun, en tahdo elää sen muiston kanssa, minkä kanssa elän jo nyt. Se saaska ei saa voittaa." Muurahainen esitteli ja kertoi suunnitelmansa. Sitten, yhtäkkiä narttu pysähtyi. Tassut lipsuivat lumella ja Muurahainen kääntyi kintereillään.

"Minun kalloni, minun kalloni!" se sopersi hoipertaessaan hakemaan pikkuruista jäniksen kalloa, jossa yhä roikkui jäniksen nahkaa. Pienet neulaset puristuivat kallon ympärille ja päänviskauksella kallossa oli enää hieman verta ja nahkaa. "Lähden juuri nyt." Muurahainen palasi toisen vierelle ja jatkoi ohitse, jos oli tarpeen. Matka oli kohti Viiman, nykyistä Veren rajaa. Se oli saanut apurin, joka vaikutti luotettavalle. Toivottavasti se ei alkaisi pelkurimaiseksi, kun tosipaikka tulisi.

Naali kuunteli ja nyökkäsi. Se iheteli silti miksi Muurahainen halusi tappaa tuon Viiman, mutta se ei viitsnyt kysyä sitä vielä. Kaipa se selviäisi ajan myötä.

" Hyvä on. Minne olemme menossa Muurahainen ? " Uros snoi ja käveli hieman edemmäs. Ei sillä ollut mikään into tappaa jotakuta, mutta silti se halusi pääsä matkaan, ja saada tavata tuo Viima. Ja jos siitä tulisi Muurahaisen ystävä, voisi olla että kaksikko saisi tuon Viiman kaadettua.

"Viiman reviirille," Muurahainen sanahti hieman epäselkeästi, olihan sillä jäniksen pikkuruinen kallo suussaan. No, kyllä siitäkin ajan myötä päästäisiin, mutta nyt se oli Muurahaiselle maailman tärkein asia. Sille se juttelisi ja kertoisi huolensa, ei millekään tolvana Naalille. "Naalihan se oli?" Muurahainen päätti varmistaa vielä, sillä jos se ei nyt kysyisi, unohtaisi narttu nimen takuuvarmasti parin minuutin sisällä.

Muurahainen tallusti eteenpäin ja haistoi ilmaa. Se tiesi, että oltaisiin pian Viiman reviirillä, mutta ilmassa oli aivan vääränlainen haju. "Odotatko täällä, jos menen reviirille yksin? En tahdo... Ja vaikka tahtoisinkin, et tule mukaani." Muurahainen kysyi kallon välistä, mutta käskytti lopussa Naalia. Se ei todellakaan ottaisi toista mukaansa ensi tapaamiselle. Aluksi se olisi sellaista kivaa tutustumista ja lopulta, myöhemmin, tappo. Niin Muurahainen sen ajatteli ja kavensi huomaamattaan silmiään ja naurahti. Siitä tulisi hauskaa.

Naali nyökkäsi. Mutta eikö toinen tiennyt reviirin valloituksesta ?

" Mutta eikös reviiri kuulu nykyään Varpu hukalle ? " Naali sanoi ja liikutteli kiinnostuneena korviaan. Miksi etsiä toisen alueelta ? Vai olisiko mahdollista että Viima oli Varvun laumalainen ?

Valkoturkki jäi istumaan hankeen ja se antaisi Muurahaisen mennä jos se tahtoi.

" Kun tahdot minun tulevan, ulvo vain " Se sanoi hieman kunnioittavammin kuin alussa ja kävi lopulta makaamaan. Se ei pettäisi tuon pienen nartun luottamusta.

Muurahainen seisahtui kesken askeleen ja pudotti kauniin kallonsa. Susi ei hetkeen saanut henkeä ja ilme väreili kiukustumisen ja yllättyneisyyden välillä. Hidas, hyvin hidas käännös kohti Naalia osoitti, että Muurahainen koetti tietoisesti hylätä pahan olemuksensa. Se oli vaikeaa ja koko ruumis värähteli jännittyneistä lihaksista. Lopulta Muurahainen antoi periksi ja murisi oikein kuuluvasti ja väläytteli neulanteräviä hampaitaan. "Väitätkö, ettei VIIMA OLE ENÄÄ TUOLLA?!!" Narttu sähisi hampaidensa lomasta ja muljautti silmiään narskuttaessaan hampaitaan.

Jos se saakelin nartun hyväkäs ei seisoisi tuolla reviirillä puolustamassa sen heikkouksia, olisi sillä kaikkein pahimmat oltavat, kuin koskaan. Muurahainen ei sietänyt tätä piiloleikkiä. Se oli saanut tarpeekseen.

Naali katsoi toista hieman hämmästyneenä. Toinen ei näemmä tiennyt tästä. Varpu oli hallinnut tuota reviiriä jo jonkun aikaa.

" Anteeksi. Se nyt vain ei satu olemaan minun syytäni. Toki voithan sinä mennä ktsomaan, mutta en voi taata Viiman löytyvän sieltä " Uros sanoi ja katsoi Muurahaista joka narskutteli hampaitaan. Kuitenkin sillä oli suuri mahdollisuus löytää tämä kyseinen Viima.

Muurahainen rauhoittui nyt hieman. "Jos se ei ole sielä, etsimme muualta," Narttu sanoi ja kääntyi. Se otti kallon ja jatkoi matkaa kohti Veren rajaa. Se aikoi tavata edes jonkun, joka auttaisi sitä löytämään Viiman. "Kutsun, jos on tarvetta," Muurahainen mutisi kallo suussaan ja läksi.

¤Tämä tässä?¤

Naali nyökkäsi ja heilautti häntäänsä tyynesti. Se toivoi näkevänsä Muurahaisen piankin. Olisi mukavaa saada tietää kaikki tästä Viimasta, ja miksi narttu haluusi tappaasen.

// Juu ^^ Kiitos mukavasta pelistä //